- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

SSS-hallitus käynnistänyt kolme lakihanketta suomalaisten tietoturvan tuhoamiseksi

MOT-sarja lähetti maanantaina jakson otsikolla ”Supo tahtoo taskuusi [1]”. Ohjelmassa muistutettiin, että Perskeko-hallitus [2] tekee hartiavoimin työtä suomalaisten tietoturvan tuhoamiseksi.

MOT selvitti, että tutkimusten mukaan Internetin massavalvonta on äärimmäisen tehoton tapa torjua rikollisuutta. Viime aikojen näyttävimmät terroristi-iskut on tehty Ranskassa [3], jossa niitä ei kyetty torjumaan viranomaisten äärimmäisen laajoista vakoiluoikeuksista huolimatta.

Tutkimusten mukaan Internetin massavalvontaa tehokkaampia tapoja torjua rikollisuutta ovat perinteiset menetelmät, kuten ihmisten fyysinen seuraaminen, matkalaukkujen avaaminen ja räjähdysaineiden kemiallinen identifiointi.

Tästä huolimatta hallitus ja suojelupoliisi tahtovat verkon massavalvontavaltuudet nyt myös Suomeen.

Hallitus on käynnistänyt jo kolme lakihanketta, joilla viranomaisten urkintavaltuuksia lisättäisiin tuntuvasti.

Koska syy tälle ei voi olla vilpitön tahto tutkia ja torjua todellisia rikoksia nykyistä tehokkaammin (minkä MOT:n esittelemät tutkimukset todistavat), on ainut järkevä selitys lakiuudistuksille se, että hallitus tahtoo valvoa poliittisia toisinajattelijoita entistä tiiviimmin.

Kansalaista vakoiltava, vaikka rikosepäilyä ei olisi

Supon apulaispäällikkö Petri Knape totesi ohjelmassa, että ”kansallisen turvallisuuden” kannalta on tärkeää, että ihmisiä voidaan vakoilla myös silloin, kun ketään ei epäillä rikoksista tai edes niiden valmistelusta.

Kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori Martin Scheinin vahvisti, että Supon kaltaiset järjestöt pitävät kaikkia kansalaisten yksityisyydensuojaa ylläpitäviä lakeja tietoturvariskinä omalta kannaltaan. Siksi viranomaiset lobbaavat aktiivisesti kansalaisten yksityisyydensuojan tuhoamisen puolesta.

MOT muistutti, että demokraattisen oikeusvaltion periaatteisiin ei kuulu kansalaisten kohtelu potentiaalisina rikollisina.

Verkon massavalvonta on siis jälleen yksi naula oikeusvaltion arkkuun. Samalla lakiuudistukset osoittavat, ettei Suomi ole kansanvalta, vaikka ylikansallisille pankeille alisteinen [4] kulttuurimarxistihallitus mielellään hakeekin itselleen legitimiteettiä puhumalla ”demokratiasta”.

Perussuomalainen oikeusministeri Lindström on antanut tukensa Sipilän pakolaispolitiikalle sekä entistä tiukemmalle sananvapauslainsäädännölle. [5]
Perussuomalainen oikeusministeri Lindström on antanut tukensa Sipilän pakolaispolitiikalle sekä entistä laajemmalle poliittisten toisinajattelijoiden vakoiluhankkeelle.

Perussuomalaiset taistelee jälleen suomalaisia vastaan

Kuten olemme kirjoittaneet, myös ”pienen ihmisen asialla” omien sanojensa mukaan oleva perussuomalaiset-puolue on parhaansa mukaan pyrkinyt purkamaan suomalaisten yksityisyyteen ja ilmaisunvapauteen liittyviä oikeuksia.

Syyskuussa oikeusministeriö ilmoitti perussuomalaisen Jari Lindströmin johdolla, että maahanmuuttovastaisuus on nyt järjestäytynyttä rikollisuutta [6]. Lokakuussa Lindström, perussuomalainen puolustusministeri Jussi Niinistö sekä kokoomuksen Orpo ja keskustan Berner tiedottivat hallituksen uusista tiedustelulainsäädäntöhankkeista [7].

Heidän mukaansa ”kansallinen turvallisuus” on uhattuna (vaikka esimerkiksi sotilaallisia uhkia ei tällä hetkellä ole), joten hallituksen täytyy saada laajemmat valtuudet vakoilla kansalaisia ja kieltää poliittisesti epäkorrekti kansalaistoiminta.

Kuten tuolloin uutisoimme, on mahdollista, että Perskeko-hallitus kajoaa jopa perustuslakiin [8], jotta muutoksista saadaan tarpeeksi radikaaleja. Perussuomalaisten puoluelehti [9] on antanut selvän tukensa kansalaisten verkkovakoilulle.

 

Lue myös:

Kultaranta: poliisin vakoiltava suomalaisten Internet-käyttäytymistä tehokkaammin [10]
Perussuomalaiset rasismikeskustelussa: nettisensuuria tiukennettava! [11]