Yhdysvaltojen presidentti George W. Bush julisti terrorismin vastaisen sodan alkaneeksi vuonna 2001. Terrorismin vastainen sota loppuisi ”vasta kun kaikki globaalisti toimivat terroristijärjestöt on löydetty ja tuhottu.”
Presidentti Bush vanhempi julisti 1990-luvun alussa kuuluisan ’uuden maailmanjärjestyksen’.
Uusi maailmanjärjestys on Yhdysvaltojen hallitsema yksinapainen maapallo, minkä myötä Amerikan mahti tekee maailmasta turvallisen kahlitsemattomalle uusliberaalille globalisaatiolle.
Maailmanherruus esitettiin selkeäksi päämääräksi sekä hallituksen laatimissa että puolivirallisissa asiakirjoissa ja lausunnoissa. Maailmanherruuden saavuttamiseksi mikään keino ei ollut liian ala-arvoinen. Paitsi uhriksi valitun valtion, henkilön tai ryhmän demonisointia mediassa, käytettiin myös tekaistuja terroristi-iskuja: hankkeen toteuttamiseksi oli tarpeen luoda uhkakuva, yhteinen vihollinen; pitkin maailmaa toimiva ja piileskelevä terroristi, jonka perässä kulkien voitiin tunkeutua vieraisiin valtioihin.
Suunniteltujen sotien hyväksyttämiseksi oli tarpeen kaksi asiaa: yhteinen vihollinen sekä suuren yleisön hyväksyntä.
Provokatiivisessa kirjassaan The War on Truth brittiläinen Sussexin yliopiston politiikantutkija Nafeez Mosaddeq Ahmed toteaa:
”Valtava ulkoinen uhka on ihanteellinen veruke, jolla voi vahvistaa ja laajentaa Yhdysvaltojen hegemoniaa, käydä entistä voimakkaammin venäläisiä, kiinalaisia ja eurooppalaisia kilpailijoita vastaan ja lietsoa kotimaista konsensusta”.
Ahmed kuvaa Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa säälimättömän interventionistiseksi.
Ahmedin hahmottelemaan suuntaukseen kuuluu toinenkin ilmiö: suuryritykset ovat tunkeutuneet poliittiseen järjestelmään, joka toimii yhä enemmän lähinnä pelkästään eliitin kapeita etuja palvelevana systemaattisena koneistona.
Toiminta perustuu manipulaatiolle ja yhdistää eri lohkojen aikaansaannokset: puolue-eliittien, yritysten, viestimien, hallituksen, painostusryhmien, sekalaisten ajatushautomojen sekä erilaisten säätiöiden. Manipuloimiseen on käytetty mm. mainostoimistoja. Poliittisessa puheessa termi kuuluu ”näkemyksenhallintaoperaatio”, jossa ”kansallinen etu” ja ”velvollisuus suojella” nousevat pääosaan.
Näkemyksen hallinta-kampanja kyllästi tiedotusvälineet valtavalla määrällä sepitettyjä raportteja, valheita ja vääristelyjä sekä erilaisilla ovelilla sotaa puolustavilla tarinoilla yhteistyössä mm. New York Timesin Judith Millerin kaltaisten kirjoittajien kanssa. Tarkoitus oli muuttaa koko maailman käsitys sodasta, sen syistä ja oikeutuksesta; saada yleisön hyväksyntä.
Pentagonin alihankkija lahjoivat jopa irakilaisia sanomalehtiä julkaisemaan loistokkaita juttuja sodasta ja Yhdysvaltojen joukoista hyvänsuopina ’vapauttajina’.
Propagandahanke salattiin huolellisesti amerikkalaisyleisöltä. Taustalla puuhattiin muuta.
Entinen NATO-komentaja Wesley Clark kertoi kirjassaan Winning the Modern Wars, että Yhdysvalloilla on viisivuotissuunnitelma kampanjasta, jonka kohteiksi oli valittu Irak, Syyria, Libanon, Libya, Iran, Somalia ja Sudan. Washingtonista jaettiin rahaa miljoonia dollareita mm. irakilaismedialle.
Kirja nimeltä Hollywoodin sotakone esittää seuraavaa: ”Kansallisen edun ajamista käytetään legitimoimaan Hiroshiman ja Nagasakin tuhoaminen atomiasein, siviiliväestöön kohdistuvat rajut taloudelliset pakotteet ja saarrot, poltetun maan taktiikka, vankien kidutus ja kaukaisten maiden miehitykset. Kun sekä sodan tavoitteet että keinot muuttuvat pyhiksi, viholliset demonisoidaan kerkeästi samalla, kun joukkomurhasta tulee aivan liian usein sankarillinen velvollisuus.”
Washington hyödynsi myös Hollywoodin taitoja: julkaistiin joukko viihde-elokuvia, joiden avulla pahaa aavistamattomien katselijoiden mieleen iskostettiin ajatuksia ja reaktiomalleja. Leffalipun hinnalla sai Pentagonista käsin ohjeistettua aivopesua.
Sotateatterin laajentamiseksi lanseerattiin termi ”velvollisuus suojella”.
Termi ”velvollisuus suojella” on perua filantroopiksi ja sijoittajaneroksi kutsutun George Sorosin rahoittaman Global Centre for Responsibility to Protect-järjestön iskulause-oppikirjasta.
GCRP puolestaan poimi iskulauseen International Commission on Intervention and State Sovereignty-organisaatiolta.
Järjestön jäseniä ovat entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan, joka muistetaan parhaiten siitä, että hän lakaisi YK:ta koskevat, julkisuuteen tulleet lahjusskandaalit arkistokaapin taakse sekä eteläafrikkalainen piispa Desmond Tutu.
Annanin mukaan ”valtioiden suvereenisuus määritellään uudelleen – ei vähiten globalisaation ja kansainvälisen yhteistyön toimesta.” Ajatuksena on, että valtioita ei suojaa suvereniteetti vaan niillä on tietty vastuu. Jos ne eivät sitä täytä, maahan voi hyökätä.
Yhdysvaltain ja NATOn toiminnan oikeutuksen, menetelmät ja moraalin on kyseenalaistanut moni.
Belgialainen teoreettisen fysiikan professori Jean Bricmont kirjoittaa Diana Johnstonen NATO:n Jugoslaviassa tekemiä sotarikoksia käsittelevän Jugoslavia ja NATO – Narrien ristiretki-kirjan esipuheessa siitä, miksi Naton Jugoslavian vastaista sotaa on ajateltava uudestaan.
Bricmontin mukaan ”Naton yksipuolinen sota Jugoslaviaa vastaan vuonna 1999 oli harvinaisen merkittävä tapaus. Kansainvälisen oikeuden silmissä se oli täysin laiton. Silti se herätti vain hyvin vähän vastustusta länsimaissa, niin oikeiston kuin vasemmistonkin keskuudessa. Tavallisesti oikeiston ajatellaan hyväksyvän sodat, joissa puolustetaan »kansallista etua», mutta Serbia ei uhannut kenenkään kansallista etua.”
Bricmont arvelee liian monen hyväksyneen »humanitaariseen sotaan» johtaneen »väliintulo-oikeuden», velvollisuuden suojella, jota suuri joukko intellektuelleja oli lähes kaksikymmentä vuotta ajanut julkisuudessa – yleensä ihmisoikeuksien nimissä.
Bricmont kuvaa länsimedian kritiikittä harrastamaa uhriksi valitun kohteen demonisointia keinona, joka on sodan hyväksymisen psykologinen perusta.
Seuraukset ovat hirvittävät.
Lähteet:
http://www.nytimes.com/2011/07/02/world/africa/02somalia.html?_r=1&pagewanted=all [2]
http://www.salon.com/news/politics/war_room/2011/07/16/america_in_somalia/index.html [3]
http://rebelreports.com/private/92098354/5Xyb7VOMWlsbywxs2KbF4ABW [4]
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=558 [5]
http://www.reuters.com/article/2011/07/15/us-usa-war-drones-idUSTRE76E0RT20110715 [6]
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=656 [7]
http://www.globalis.fi/Maat/Somalia [8]
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=679 [9]
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_wars_involving_the_United_States [10]
http://www.ilmatorjuntaupseeriyhdistys.fi/4_2004/tekstit/sota.htm [11]