- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Sosiaali- ja terveysministeriö levittää pakkorokoteadressista virheellistä tietoa

Sosiaali- ja terveysministeriö kritisoi tiedotteessaan lähes 9000 nimeä kerännyttä nettiadressia, jossa vedotaan pakkorokotuksia koskevan lakipykälän muutoksen hylkäämiseksi ja pakkorokotuspykälän poistamiseksi nykyisestä laista.

Kiistanalainen adressi on ollut jonkin aikaa esillä internetissä osoitteessa adressit.com.

Adressi ei vastusta rokotuksia vaan rokotuspakkoa: vastustettavat pakkorokotukset viittavat tartuntatautilakiin ja sen muutoksiin, jolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) pyritään siirtämään mm. lisää päätäntävaltaa pakkorokotusten suhteen.

STM:n tiedote 403/2010 ”Nettiadressi levittää väärää tietoa pakkorokottamisesta”  kertoo, että eduskunnassa joulukuun alussa hyväksytty tartuntatautilain muutos koskee rokotehankintoja, ja ettei lakiin tule muita sisällöllisiä muutoksia. Teknisenä muutoksena Kansanterveyslaitos on muutettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseksi.
Ministeriön mukaan pakkorokotuksia koskevan pykälän mukaiset pakolliset rokotukset voisivat tulla harkittaviksi, jos jokin erittäin vaarallinen tauti alkaisi levitä Suomessa ja aiheuttaisi paljon kuolemantapauksia.

Ministeriö moittii sitä, että adressissa annetaan ymmärtää, että terveysviranomaiset esittäisivät rokotuspakkoa Suomen lainsäädäntöön. Ministeriön näkemyksen tämä ilmeisesti on väärä tieto, vaikka pakkorokotukset mahdollistava pykälä on jo laissa.

Rokotusinfo ry:n mukaan ministeriön tiedote on virheellinen ja voimakkaasti harhaanjohtava. Lakipykälässä ei pakkorokotusten edellytyksenä ole suuri määrä kuolemantapauksia eikä taudin suuri vaarallisuus. Lakipykälän mukaan pakollisia joukkorokotuksia voidaan määrätä huomattavaa vahinkoa aiheuttavan tartuntataudin leviämisen estämiseksi tai ”muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä”.

Alkuperäinen STM:n tiedote 15.12.2010 13:06:

Nettiadressi levittää väärää tietoa pakkorokottamisesta

Nettiadressi levittää väärää tietoa eduskunnan hyväksymästä tartuntatautilain muutoksesta. Adressissa annetaan ymmärtää, että terveysviranomaiset esittäisivät rokotuspakkoa Suomen lainsäädäntöön. Tartuntatautilain mukaan kansallisessa rokotusohjelmassa mukana olevat rokotukset ovat aina olleet vapaaehtoisia. Näin on tarkoitus olla myös jatkossa.

Eduskunnassa hyväksytty tartuntatautilain muutos koskee rokotehankintoja. Siinä esitetään, että jatkossa taloudellisesti merkittävien rokotehankintojen kilpailuttamisesta vastaisi sosiaali- ja terveysministeriö. Tähän asti hankinnoista on vastannut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lakiin ei tule muita sisällöllisiä muutoksia. Teknisenä muutoksena Kansanterveyslaitos on muutettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseksi.

Adressissa esille nostettu tartuntatautilain 12 § on ollut voimassa vuodesta 1987, eikä sisältöä esitetä nyt muutettavaksi. Pykälän mukaan pakolliset rokotukset voisivat tulla harkittaviksi, jos jokin erittäin vaarallinen tauti alkaisi levitä Suomessa ja aiheuttaisi paljon kuolemantapauksia. Tällainen tauti voisi olla esimerkiksi isorokko. Pykälää ei ole koskaan ollut tarvetta soveltaa käytännössä.

Eduskunnan 7.12 2010 hyväksymässä, 1.1.2011 voimaan astuvaksi kaavaillussa muodossaan kiistanalaisen lakipykälän uusi sisältö on:

”12 §”

”Kunnan on järjestettävä yleisiä pakollisia rokotuksia sellaisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi, joka voi saada aikaan huomattavaa vahinkoa väestön tai sen osan terveydelle, taikka muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Valtioneuvosto päättää pakollisen rokotuksen toimeenpanon ajankohdasta ja siitä, mitä väestönosaa, ryhmää tai ikäluokkaa rokottamisvelvollisuus koskee, minkä ajan päätös on voimassa sekä mitä rokotuksessa on muutoin noudatettava. Ennen päätöksen tekemistä asiasta on hankittava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunto, jollei Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ole tehnyt asiaa koskevaa esitystä.”

”12 a §”

”Puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa toimeenpannaan pakolliset rokotukset kullekin ikäluokalle tartuntatautien leviämisen estämiseksi tai muusta terveydenhoidollisesti tärkeästä syystä. Sosiaali- ja terveysministeriö päättää pakollisen rokotusohjelman sisällöstä puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa hankittuaan asiasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lausunnon.”