Sorosin ja CIA:n suunnitelma epävakauttaa Eurooppa

Heikki Luodon suomentama erinomainen Wayne Madsenin artikkeli on levinnyt tehokkaasti verkossa. Madsen ottaa kantaa pakolaiskriisin todellisiin syihin ja etenkin Yhdysvaltojen sekä kansainvälisen pankkieliitin rooliin.

Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun (CIA) pimeät voimat sekä George Sorosin useiden miljardien dollareiden kansalaisjärjestöverkosto juonittelivat Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan epävakauttamisen, eli ns. ”arabikevään”, joka saatiin aikaan käyttämällä sosiaalista mediaa. Nyt nämä samat voimat ovat aloittaneet uuden jakson globaalien toimintahäiriöiden sarjassa helpottamalla Lähi-idän, Aasian ja Afrikan pakolaisten ja taloudellisten siirtolaisten massasiirtymää Eurooppaan.

Maaliskuussa 2011 Libyan johtaja Muammar Gaddafi ennusti mitä tapahtuisi Euroopassa, jos länsivallat heikentäisivät hänen maansa vakautta. France 24:n haastattelussa Qaddafi ennusti oikein, että ”miljoonat mustat saattaisivat tulla Välimeren yli Ranskaan ja Italiaan, ellei Libya ole estämässä heidän tuloaan”.

Tripolissa majaansa pitävä Libyan radikaali hallinto on tuominnut kuolemaan Gaddafin pojan, Saif al-Islam Gaddafin. Saif toisti isänsä kommentit samaisessa Ranskan uutisverkon haastattelussa. Saif sanoi: ”Libya saattaa tulla Pohjois-Afrikan ja Välimeren Somaliaksi. Tulette näkemään merirosvoja Sisiliassa, Kreetalla ja Lampedusassa. Tulette näkemään miljoonia laittomia maahanmuuttajia. Terrori tulee naapuriksenne”. Viimeaikaiset tapahtumat osoittavat Saifin olleen oikeassa.

Todellakin Euroopalla on kirjaimellisesti terrori naapurissa. Syyrian, Irakin ja Jemenin kansanmurhiin osallistuneet jopa 4000 radikaalia jihadistia arvioidaan hyödyntäneen Euroopan Unionin ulkoisen ja sisäisen Schengen-rajatarkastuksen puutteita. Ensimmäistä kertaa nämä nuoret miehet voivat joko saapua tai palata Eurooppaan rajatarkastuksien häiritsemättä. Monilla nuorilla miespuolisilla ”maahanmuuttajilla” on iPhone, pankkiautomaattikortteja, useita passeja ja runsaasti käteistä. Aitojen sotapakolaisten hallusta näitä ei juurikaan löydä.

Eivät ainoastaan mustat afrikkalaiset tulvi eteläiseen Eurooppaan tehtyään vaarallisia veneretkiä Pohjois-Afrikasta, kuten Libyasta. Myös Syyrian pakolaisten virta siirtyy maitse ja meritse Euroopan sydämeen. Pakolaisvirta Syyriasta johtuu enimmäkseen verisestä sisällissodasta, joka seurasi kun Gaddafin kaatumisen jälkeen länsivallat siirsivät Libyasta massoittain aseita Syyrian jihadisteille.

140616-isis-iraq

Soros, joka ei ole mitään muuta kuin monimiljardööri joka edustaa vieläkin rikkaampaa Länsi-Euroopan Rothschildien pankkiirisukua, valvoi Kaakkois-Euroopan kansallisvaltioiden täydellistä tuhoamista. Nyt nämä valtiot antavat käytännössä esteettömän pääsyn sota- ja talouspakolaisille, jotka tulevat Syyriasta, Irakista, Pohjois-Afrikasta, Saharan eteläpuolisesta Afrikasta, Afganistanista, Pakistanista, Bangladeshista, Burmasta, Sri Lankasta sekä muista köyhyyden ja sodan runtelemista kolmannen maailman valtioista.

Valtioiden uudelleenjärjestelyohjelmansa tuloksena, Euroopan Unionin ja NATO:n aktiivisella tuella Soros ensimmäiseksi auttoi tuhoamaan Jugoslavian. Jugoslaviasta jäljelle jääneet seitsemän itsenäistä valtiota toimivat nykyisin merkittävinä kauttakulkumaina ehkä kymmenille tuhansille, tai jopa sadoille tuhansille Euroopan ulkopuolisille maahanmuuttajille.

Euroopan keskuspankkirit ja liikepankkiirit, mukaanlukien Soros ja hänen valvojansa Rothschildit, ovat ohjanneet Kreikkaa heikentävää talouskuriohjelmaa. Heikentynyt Kreikka ei juurikaan kykene käsittelemään valtavaa pakolaistulvaa. Pankkiirit ovat varmistaneet, ettei Kreikka voi tarjota sosiaalisia peruspalveluita edes omalle kansalleen puhumattakaan pakolaisille, jotka ovat lähtöisin sota-alueilta sekä romahtaneesta hallinnosta ja taloudesta kärsivistä valtioista.

Obaman hallinnossa Euroopan ja Euraasian asioista vastaavan apulaisulkoministeri Victoria Nulandin kaltaisten uuskonservatiivien tarjoilemasta Ukraina-tyylisestä ”teemallisesta vallankumouksesta” irtipyristelyään jatkava Makedonia ei voinut pidätellä pakolaisinvaasiota Kreikasta. Monet pakolaisista ohittavat Kreikan ja Makedonian välisen rajan mitättömänä esteenä, jatkaen Makedoniasta edelleen Serbiaan. Maahanmuuttajat ovat pyrkineet kaikin mahdollisin tavoin päästä Itävaltaan ja Saksaan. Budapestissa Itävaltaan ja Saksaan pyrkivät pakolaiset täyttivät päärautatieaseman, joka jouduttiin sulkemaan kaikilta matkustajilta, niin unkarilaisilta kuin ulkomaisiltakin.

soros

Münchenin kaduille saapuneita muslimipakolaisia ärsyttävät vuosittaista Oktoberfestia olutta juomalla juhlivat saksalaiset ja ulkomaalaiset. Kaduilla on jo ollut konflikteja humalaisten Oktoberfest-juhlijoiden ja joidenkin muslimipakolaisten välillä. Münchenin viranomaisten mukaan he kykenevät ottamaan vastaan vain 1000 uutta pakolaista päivässä. Tulijoiden määrä on noussut 15 000 päivässä, joista noin 90 prosenttia ei ilmoittaudu paikallisille viranomaisille vaan lähtevät omille teilleen.

Puistoissa ja jalkakäytävillä nukkuvat maahanmuuttajat ovat luoneet kansanterveydellisen painajaisen Euroopan kaupunkeihin. Tulijoiden ulosteet päällystävät puistoalueita ja virtsan löyhkä on kyllästänyt rakennusten seinät sekä katuojat. Tilannetta on pahentanut se, että hiljattain Pohjois-Saksaan saapuneet syyrialaispakolaiset ovat poimineet luonnosta myrkyllisiä kärpässieniä luullen niitä syötäväksi lajikkeeksi, joka kasvaa itäisen Välimeren alueella. Vaikka pakolaisille jaetuissa ohjeissa myrkkysienistä varoitetaan arabiaksi ja kurdiksi, niin silti myrkkysieniä syöneet pakolaiset ovat kärsineet oksentelusta ja ripulista, mikä on lisännyt Euroopan terveydenhuollon ongelmia. On vain ajan kysymys millloin koleran ja pilkkukuumen kaltaiset ihmisten jätteiden välityksellä tarttuvat taudit tekevät ensimmäisen voittoisan paluunsa Euroopan kaupunkeihin sitten viime vuosituhannen tappavien pandemioiden.

Saksan liittokansleri Angela Merkel, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Puolan presidentti Donald Tusk sekä Euroopan komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ovat suoraan vastuussa Euroopan sydämeen suuntautuneesta jopa yli miljoonan poliittisen ja taloudellisen pakolaisen virrasta. Merkel ei ole mitenkää salaillut haluaan lisätä Saksan vierastyöntekijöiden eli ”gastarbeitereiden” määrää. Mutta kuten on nähty, viime vuosikymmenien aikana Saksaan saapuneet vierastyöläiset eivät kuitenkaan pidä itseään ”vieraina” vaan pysyvinä asukkaina ja kansalaisina. Samaan aikaan Tusk sekä pienestä Luxemburgista kotoisin oleva Juncker ovat uhanneet sakottaa EU:hun kuulumattomia Sveitsiä, Liechtensteinia, Norjaa sekä Islantia, jos ne eivät ota vastaan Brysselin ”eurokraattien” määräämää prosenttiosuutta pakolaisista. Vaikka Tusk on vaatinut EU-maita avaamaan rajojaan ja rahahanojaan pakolaisille, hänen synnyinmaassaan Puolassa ollaan haluttomia hyväksymään muutama sataa pakolaista enempää. Puolan vastustuvaan kantaan ovat yhtyneet Tšekki, Slovakia ja Slovenia.

Saksa on Euroopan häpeä.

Junckeria Luxemburgin pääministerinä seurannut, ensimmäinen homoavioliitossa elävä Euroopan johtaja Xavier Bettel on julistanut satoja pakolaisia tervetulleeksi maahansa. Bettel ei usko rajojen Eurooppaan joten hän on Merkelin, Tuskin ja Junckerin tapaan sankari Sorosin rahoittamille kansalaisjärjestöille, jotka pyrkivät muuttamaan Euroopan tappavaksi sosiaaliseksi kokeiluksi. Monet luxemburgilaiset etsivät Ranskan Marine Le Penin kaltaista johtajaa lopettamaan pakolaisvirran, joka uhkaa hävittää Luxemburgin suurherttuakunnan.

Syyrian ja Irakin jihadistisia sissiarmeijoita radikalisoineet maat kuten Saudi-Arabia, Qatar, Arabiemiirikunnat, ja Kuwait eivät ota pakolaisia Syyriasta ja Irakista. Mutta käsittämättömässä röyhkeydessään Saudi-Arabia tarjoutui rakennuttamaan pakolaisille Saksaan 200 moskeijaa, joissa tietenkin saarnattaisiin ja opetettaisiin radikaalia wahhabilaista versiota islamista.

Samaan aikaan on olemassa näyttöä siitä, että Turkki kehotti syyrialaispakolaisten massoja siirtymään maaperältään merikelvottomilla aluksilla vanhan vihollisensa Kreikan alueelle. Tämä peliliike on tappanut monet lapset ja naiset, joille pohjoiseurooppalaiset ovat avanneet sydämensä kutsumalla tuhansia pakolaisia hyvinvointiparatiiseihinsa. Turkki on myös jakanut käsikirjoja neuvoakseen maahanmuuttajia mistä Saksassa voi hakea valtion sosiaalietuuksia.

Aivan kuten Sorosin ja CIA:n ohjaamissa arabimaiden ja Ukrainan vallankumouksissa on nähty, liikkuvia maahanmuuttajia on Twitterin kautta neuvottu rajatarkastuspaikoista ja niiden ohittamisesta. Tässä ”ulkopuolisessa” ohjauksessa pakolaiset ovat siirtyneet Kreikasta, Makedoniasta sekä Serbiasta ensin Kroatiaan ja Sloveniaan. Näin pakolaiset voivat jatkaa Itävallan ja Saksan rajalle välttäen näin yhä vihamielisemmaksi muuttuvat Unkarin ja Serbian. Pakolaisten täyttämää junaa Unkarin rajalle saattaneet kroatialaiset poliisit ovat jo kahakoineet unkarilaisten rajavartijoiden kanssa.

Uuskonservatiiveiksi tai uusliberaaleiksi kutsut politiikot ovat vieneet Euroopan pahimpaan pakolaiskriisiin sitten toisen maailmansodan päättymisen. Kriisin juuret ovat poliittisessa juonittelussa, jota George Soros ja CIA:n peitejärjestöt ovat rahoittaneet kaikkialla Euroopassa ja Yhdysvalloissa. On vain ajan kysymys milloin Sorosin ja CIA:n kustantamot ja web-sivustot häviävät kuin savuna ilmaan, koska kansallismieliset oikealta vasemmalle huomaavat heidän roolinsa.

Lopulta eurooppalaiset heräävät huomaamaan, että Venäjä on rokottanut itsensä pakolaisvitsaukselta olemalla pelaamatta EU:n ja sen hankkeiden kanssa. Kun äskettäin saapuneet maahanmuuttajat alkavat ulostamaan, oksentelemaa ja virtsaamaan Tallinnan, Riian, Vilnan, Helsingin ja Tukholman kaduilla, niin pakolaiskriisistä vapaa Venäjä ei näytä kovin pahalta loppujen lopuksi.

 

Wayne Madsen

4 kommenttia

  1. http://www.alt-market.com/articles/2712-syrian-crisis-what-will-happen-next

    http://www.alt-market.com/articles/2074-russia-is-dominated-by-global-banks-too

    http://www.alt-market.com/articles/2126-false-eastwest-paradigm-hides-the-rise-of-global-currency

    Rottasildien economic lehden mukaan 2018 uus reservi valuutta ja forecaster meinas että tänä vuonna jos oikein muistan niin romahtaa!!! Ja osunut 99% oikeeseen hänen tekemä tietokone malli!!

    Fast-forward to the present. Putin continues the subversive relationship between Russia and the IMF. In 2009, Putin called for the creation of a “super reserve currency” under the control of the IMF and using the IMF’s Special Drawing Rights basket as a foundation.

    However, it was actually Russia’s finance minister and Putin who first pushed for the IMF bailout of Ukraine. It was, in fact, Putin who wanted Ukraine to “sell out” to Western financiers.

    Due to the scandal, the BIS took a back seat to the IMF and World Bank; but it still exists today. Carroll Quigley, Council on Foreign Relations member, elitist insider and mentor to Bill Clinton, had this to say about the BIS in his book Tragedy And Hope:

    The powers of financial capitalism had another far-reaching aim, nothing less than to create a world system of financial control in private hands able to dominate the political system of each country and the economy of the world as a whole. This system was to be controlled in a feudalist fashion by the central banks of the world acting in concert, by secret agreements arrived at in frequent private meetings and conferences. The apex of the system was to be the Bank for International Settlements in Basle, Switzerland, a private bank owned and controlled by the world’s central banks which were themselves private corporations. Each central bank, in the hands of men like Montagu Norman of the Bank of England, Benjamin Strong of the New York Federal Reserve Bank, Charles Rist of the Bank of France, and Hjalmar Schacht of the Reichsbank, sought to dominate its government by its ability to control Treasury loans, to manipulate foreign exchanges, to influence the level of economic activity in the country, and to influence cooperative politicians by subsequent economic rewards in the business world.

    Russian President Vladimir Putin meets with Mr. New-World-Order himself, Henry Kissinger, on a regular basis; and according to Putin’s press secretary, they are “old friends.” Putin’s meetings with Kissinger began almost immediately after he first took power in 2000.

    Putin’s relationship with Kissinger has been so pronounced that the Russian Foreign Ministry gave Kissinger an honorary doctorate in diplomacy, and Putin placed Kissinger at the head of a bilateral “working group” — along with former KGB head and multilateralist (globalist) Gen. Yevgeny Primakov — dealing with foreign policy.

    http://www.nytimes.com/2012/01/20/world/europe/henry-kissinger-to-meet-with-vladimir-putin-in-russia.html?_r=2&

    r. Putin has cited Mr. Kissinger as a trusted foreign policy adviser. In the book “First Person,” Mr. Putin admiringly recalled a conversation in the early 1990s when, as an aide to the mayor of St. Petersburg, Mr. Putin was asked to pick up Mr. Kissinger at the airport.

    Mr. Kissinger made a strong impression by saying that he, too, had gotten his start in intelligence, and that he felt Mikhail S. Gorbachev had been too hasty in withdrawing Soviet forces from Eastern Europe.

    “I had never imagined I might hear something like that from the lips of Henry Kissinger,” Mr. Putin is quoted as saying. “I told him what I thought, and I will repeat it right now: Kissinger was right.”

    A spokesman for President Dmitri A. Medvedev said there was no plan for Mr. Kissinger to meet with Mr. Medvedev.

    The meeting with Mr. Putin and Mr. Kissinger comes six weeks before Russia’s presidential election. Credit Yana Lapikova/Agence France-Presse — Getty Images

    Pahalta näyttää!!!

    Plusääni(4)Miinusääni(2)
  2. Oisiko tämä perkeleen albert pike oikeassa???

    ”The Third World War must be fomented by taking advantage of the differences caused by the ”agentur” of the ”Illuminati” between the political Zionists and the leaders of Islamic World. The war must be conducted in such a way that Islam (the Moslem Arabic World) and political Zionism (the State of Israel) mutually destroy each other. Meanwhile the other nations, once more divided on this issue will be constrained to fight to the point of complete physical, moral, spiritual and economical exhaustion…We shall unleash the Nihilists and the atheists, and we shall provoke a formidable social cataclysm which in all its horror will show clearly to the nations the effect of absolute atheism, origin of savagery and of the most bloody turmoil. Then everywhere, the citizens, obliged to defend themselves against the world minority of revolutionaries, will exterminate those destroyers of civilization, and the multitude, disillusioned with Christianity, whose deistic spirits will from that moment be without compass or direction, anxious for an ideal, but without knowing where to render its adoration, will receive the true light through the universal manifestation of the pure doctrine of Lucifer, brought finally out in the public view. This manifestation will result from the general reactionary movement which will follow the destruction of Christianity and atheism, both conquered and exterminated at the same time.” 4

    Since the terrorist attacks of Sept 11, 2001, world events, and in particular in the Middle East, show a growing unrest and instability between Modern Zionism and the Arabic World. This is completely in line with the call for a Third World War to be fought between the two, and their allies on both sides. This Third World War is still to come, and recent events show us that it is not far off.

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
  3. http://www.alt-market.com/articles/2403-the-economic-end-game-explained

    http://www.alt-market.com/articles/2168-the-new-world-order-and-the-rise-of-the-east

    China in particular has loudly pronounced a need for a global currency system to replace the dollar, and they have suggested that this system be controlled by the IMF:

    The world economic crisis shows the ”inherent vulnerabilities and systemic risks in the existing international monetary system,” Gov. Zhou Xiaochuan said in an essay released Monday by the bank. He recommended creating a currency made up of a basket of global currencies and controlled by the International Monetary Fund and said it would help ”to achieve the objective of safeguarding global economic and financial stability.”

    China is NOT anti-establishment or anti-new world order, nor is Russia. Eastern opposition to the NWO is a lie. Period. In fact, the BRICS have argued only for greater inclusion in the IMF system and have no intention of developing a legitimate alternative to “Western” globalization. If you do not understand that the BRICS are part of the NWO, not opposed to it, then you do not understand a thing.

    As I outlined in my last article, the U.S. in particular has been prepped like a sacrificial lamb, with the populace for the most part oblivious to the extent of the threat. Middle-class wealth is being driven into bonds and will be driven more so by market declines, which will progress over the next few months. This “herding” of capital into bonds is only in preparation for the death of the dollar’s world reserve status, thus erasing what little savings were left among the common citizenry.

    The ceremony initiating our nation’s fiscal destruction will likely take place in the near term. To achieve global centralization by 2018, the elites would need a serious crisis soon in order to provide the proper collective panic required to generate public consent for global economic governance in four years’ time.

    The next IMF meeting on SDR inclusion is not set, but will probably take place in early 2015. It is expected that China and the Yuan will be officially added to the SDR basket. Gold should also be watched carefully. There is a reason why the BRICS have been accumulating thousands of tons of the precious metal. The IMF introduction of gold into the SDR basket is inevitable, and a new Bretton Woods style-agreement has already been called for by a number of elites.

    The IMF has been openly discussing the ascension of the SDR to replace the dollar as the world reserve currency since at least 2011.

    With developing nations already asking for help from the IMF due to volatility caused by the Fed taper and the BRICS well into their own programs to remove the dollar as the world reserve, the only question left is: How will the banks be able to accomplish the currency reset without taking blame for the resulting catastrophe that will no doubt bury the majority of middle-class and poor?

    There is no way around it. The elites need a geopolitical disaster so overwhelming that all economic changes taking place in the background go completely unnoticed. They also need to set themselves up as the prognosticators and rescuing heroes in the midst of the coming chaos, as outlined in my last article.

    Carroll Quigley, CFR member, mentor to Bill Clinton, Tragedy and Hope, 1966

    The powers of financial capitalism had [a] far-reaching aim, nothing less than to create a world system of financial control in private hands able to dominate the political system of each country and the economy of the world as a whole. This system was to be controlled in a feudalist fashion by the central banks of the world acting in concert, by secret agreements arrived at in frequent private meetings and conferences. The apex of the system was to be the Bank for International Settlements in Basel, Switzerland, a private bank owned and controlled by the world’s central banks which were themselves private corporations. – Carroll Quigley, CFR member, mentor to Bill Clinton, Tragedy and Hope, 1966

    http://silentcrownews.com/wordpress/?p=4398

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  4. Suomi ei osallistunut Irakin valtaukseen ja silti Suomeen tulee irakilaisia mutta sitävastoin Suomi osallistui Afganistanin valtaukseen ja nyt meille tulee afgaaneja pakolaisina

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat