Soros: EU:n otettava velkaa, jotta monikulttuurisuus- ja liittovaltiohanke kukoistaisivat

Eurooppaan kohdistuvaa siirtolaistulvaa ylläpitävän juutalaisen George Sorosin mukaan EU-valtioiden on velkaannuttava pankeille, jotta maat kykenevät ratkaisemaan hänen itsensä rahoittaman pakolaiskriisin.

Tuoreessa vetoomuksessaan Euroopan parlamentille Soros toteaa, että Brexit ja pakolaistilanne ovat kaksi Euroopan suurinta haastetta tällä hetkellä. Ratkaisuksi hän ehdottaa liittovaltiohanketta, jolle hankittaisiin rahoitusta hänen itsensä kaltaisilta keinottelijoilta.

Soros kutsuu miljardien dollareiden lainasuunnitelmaansa ”kasvurahoitukseksi”. Komealta kuulostava termi tarkoittaa sitä, että veronmaksajien tulisi lahjoittaa pankeille rahansa kiitokseksi siitä, että joudumme elämään yhä monikulttuurisemmassa Euroopassa.

Soros julistaa:

”Ilman tehokasta rahoitusta EU ei voi täyttää tehtäviään ja kansalaisten odotuksia kunnialla. Jos ja kun EU epäonnistuu tavoitteissaan, se menettää uskottavuutensa ja kannatuksensa eurooppalaisten silmissä.

Siirtolaiskriisi on tästä hyvä esimerkki. EU tulee tarvitsemaan joka vuosi vähintään 30 miljardia euroa vastaanottokeskus- ja rajainfrastruktuuriin, pakolaisten inhimillisiin asumisolosuhteisiin, reiluihin turvapaikkahakemusprosesseihin sekä sopeuttamiseen.

EU tarvitsee myös rahaa, jota sen tulee lahjoittaa rajojen ulkopuolelle: pakolaisia asuttavien valtioiden tukemiseen sekä Afrikan ja Lähi-idän työllistämishankkeisiin.

EU:n koko tulevaisuus on nyt pelissä. Siksi kaikki mahdolliset resurssit on otettava käyttöön. Ikävä kyllä unioni ei ole hyödyntänyt ensiluokkaista luottoluokitustaan [ja ottanut lisää velkaa pakolaisia varten]. Tämä on äärimmäisen vastuutonta käytöstä. […]

EU:n on aloitettava kasvurahoitushanke. EU:n on tuettava pientä budjettiaan velkavivulla […] Korot ovat kansainvälisesti nyt historiallisen matalat, joten nyt on hyvä hetki velkaantua. […]

EU:n on uskallettava investoida suuria määriä heti alussa maahanmuuttajien kotouttamiseen, jotta välttäisimme kriisin vaarallisimmat riskit. […] Kun velkaa otetaan paljon, voimme varmistaa, etteivät taloudelliset, poliittiset ja sosiaaliset muutokset ruoki rasismia, vaan johtavat yhteiskuntaan, joka on hyvä niin maahanmuuttajille kuin alkuperäisväestölle.”

Sorosin mukaan velka ja korot voitaisiin maksaa takaisin EU:n laajuisen verotusohjelman avulla: ”EU:n ja jäsenmaiden on joka tapauksessa lisättävä verotusta. Yksi mahdollisuus olisi EU:n laajuiset verot. Uudet verotulot voitaisiin hankkia monista eri kohteista. Jo nyt EU:lla on oma arvonlisäverojärjestelmä.”

Suomessa vastaavia ehdotuksia ovat tehneet muun muassa Handelsbankenin ja Nordean pääekonomistit, joiden mukaan laittomat siirtolaiset sekä pakolaisten elättämisen aiheuttama velkataakka ovat kuin ilmaista rahaa Suomelle.

 

Lue myös:

Unkari raivoissaan laitonta siirtolaisuutta lobbaavalle Sorosille
George Soros – hyväntekijä vai talousrikollinen?
Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset
Juutalaiset, pankit, koronkiskonta
Brexit: sionistit toivovat orjuutetusta Saksasta Euroopan johtajaa?
Juutalaiset ja sionistit keskustelevat Brexitin uhista ja mahdollisuuksista
Mitä eliitin reaktiot kertovat Brexitistä?

2 kommenttia

  1. Tämä kommentti Sorosislta ei yllätä ketään. EUn otettava velkaa juutalaispankeilta ja sidottava itsensä entistä enemmän Israelin napanuoraan. Tosiasiassa EUn ei tarvitse ottaa velkaa yhtään mistään, vaan lisättävä panostustaan ja tuotantoaan viennin edistämiseksi EUn alueelle, kauko-itään, ja kolmansiin maihin. Lisääntynyt kotimainen kysyntä neutraloi järkevästi ulkoisen velanoton. Pelkästään velalla eläminen johtaa ennenpitkää kurjistumisiin ja levottomuuksiin. Samalla pakolaisongelman hoito vaikeutuu ja kärjistyy, mutta sehän onkin vain Israelin edun mukaista.

    Plusääni(17)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat