Somaliraiskaajille olemattomat tuomiot taanneilla lautamiehillä rankka poliittinen tausta

Maaliskuussa tapahtuneen Tapanilan joukkoraiskauksen käytännössä olemattomat tuomiot ovat pöyristyttäneet suomalaisia. Tapauksen käräjätuomarina toimi Peik Spolander.

Kaksi viidestä paikalla olleesta somalista vapautettiin kokonaan syytteistä. He eivät osallistuneet fyysiseen aktiin, mutta olivat paikalla, kun rikos tapahtui. Monen miehen läsnäolo varmasti pelotti raiskauksen uhria ja siten edesauttoi rikoksen tapahtumista. Käräjäoikeuden mukaan raiskaajien tukena olleet kaksi somalia eivät kuitenkaan tehneet mitään väärää.

Kolme viidestä somalista sen sijaan sai ”tuomion” – nimittäin ehdollista vankeutta. Käräjäoikeus ei pitänyt joukkoraiskausta törkeänä. Kaikki raiskaukseen osallistuneet saivat siis taputuksen päälaelle, minkä jälkeen heidät laskettiin vapaaksi Suomen kaduille. Suomalaisen oikeusjärjestelmän viesti somaliraiskareille oli harvinaisen selvä.

Käräjäoikeuden mukaan oli erityisen valitettavaa, että joukkoraiskaajat olivat saaneet ”negatiivista julkisuutta” rikoksestaan. Tätä oikeus käytti myös tekosyynä tuomion keventämiseksi.

Lähde: MV-lehti.
Lähde: MV-lehti.

Käräjäoikeuden tuomio paljastaa, että lautamiesten poliittinen tausta oli kaikkea muuta kuin neutraali. Lautamiehinä toimivat Suomen ruotsalainen kansanpuolueen Jan Gregory Lillja sekä Suomen kommunistisen puolueen Päivi Hedman.

Miksi Suomen kulttuurimarxistisimmat puolueet olivat päättämässä somaliraiskaajien kohtalosta?

 

Lue myös:

Korkein oikeus asettui sionismin puolelle sananvapautta vastaan
Rodun ja psykopatian yhteydestä
Mielipide: Sananen Suomen oikeusjärjestelmästä

5 kommenttia

  1. Siionistien hajoita ja hallitse toimintaa käytännössä. Kasvatetaan maahanmuuttoa tietoisena tulevista konflikteista kantaväestön kanssa. Suomen hallitus, oikeusjärjestelmä, virkakoneisto ja valtamedia siionistien juoksupoikina tekevät kantaväestön alistamisen tavattoman helpoksi.

    Plusääni(53)Miinusääni(1)
  2. Rikoslaissa on pykälä rikoksen suosiminen, joku fiksumpi kaivakoon pykälän? eli jos kaksi kunniakansalaista seisoo tumput suorina eivätkä osallistu raiskaukseen mutta katselevat vierestä moista törkeää rikosta, niin mihin silloin syyllistyvät, koulupohjani on apukoulu mutta sielläkin opetettiin oikeuden mukaisuutta edes jollain tavalla.

    Plusääni(28)Miinusääni(0)
  3. Pitäisikö suomalaisten tehdä vastaavia raiskauksia mamujen suuntaan kun tässähän on jo ennakkotapaus niin ei muuta kuin 5 karjua raiskaamaan somalipimua.,reilu peli.

    Plusääni(8)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat