Sisäministeriö varautuu jopa miljoonan ”turvapaikanhakijoiden” hyökyaaltoon vuodessa

Sisäministeriö (SM) varautuu kaikin mahdollisin keinoin ja lainsäädännöllisesti massiivisiin pakolaiskriiseihin. Tämä kirjoitus ei tarkoita sitä, että 100 prosenttisella varmuudella tänne olisi lähitulevaisuudessa tulossa kaiken alleen peittävä ”turvapaikanhakijoiden” tsunami. Joskin sisäministeriön kaavailut myötäilevät globaalin eliitin pyrkimyksiä jättiläismäisestä väestönsiirrosta poliittisen Lähi-idän alueelta Eurooppaan, joka itse asiassa tulisi tuhoamaan eurooppalaisen etniskultuurellisen ja yhteiskunnallisen struktuurin.

 

Suomen velvoitteet? Miten Suomi varautuu ”pakolaiskriisiin”?

Suomella ja muillakaan Euroopan unionin mailla ei ole velvoitteita ottaa ainuttakaan ”turvapaikanhakijaa” vastaan, sillä väestön siirto on organisoitua globaalin eliitin värväystoimintaa, missä pääsääntöisesti liikkeellä ovat ylimieliset ja huonosti käyttäytyvät nuoret miehet. Nämä väestön massiiviset liikehdinnät huonontavat lähtömaiden kriisiä juuri avuntarpeessa olevien kannalta. Pakolaisia tulisi keskittää etupäässä Saudi-Arabiaan jo kulttuurin sekä kielen tähden.

SM:n käyttäytymisessä merkillepantavaa on se, että se ylipäätään varautuu suunnittelussaan tällaiseen ”kriisiin” jopa lainsäädännöllisesti valmiuslain ja poikkeustilan nojalla. SM pitää täysin selvänä, että Suomi ottaa tänne ryntäävät ihmiset vastan, vaikka tulijoita olisi yksi viidesosa maamme väestöstä. Rajojen sulkemista SM:n ”pakolaiskriisi” skenaarioissa ei vakavasti edes oteta huomioon.

 

Sisältö

Sisäministeriön kolme skenaariota

GCM-sopimus ja sisäministeriön kolme skenaariota

 

Sisäministeriön pakolaisinvaasion 3 skenaariota

Esitetään skenaariot, jossa ”turvapaikanhakijoita” saapuu vuodessa Suomeen:

  1. 10 000
  2. 100 000
  3. 1 000 000

 

Skenaario 1. ”Normaalitilanne” 10 000 ”turvapaikanhakijaa” vuodessa

Kussakin skenaariossa SM esittää suunnitelmia ja haasteita, jotka ovat:

Varautuminen; toimintaedellytykset ja kustannukset; turvallisuus- ja ihmisoikeudet; joustavuus ja resilienssi1 sekä yhteistoiminta.

________________________

  1. Resilienssi työntekijöiden ja työyhteisön joustavuutta, asioiden soveltamista ja ennakointia.

 Otamme tähän esimerkeiksi joitakin yllä mainittuja haasteita, joita esitämme SM:n valossa ja myös varustettuina omilla huomioilla (kommentit).

Varautuminen

SM:n esittää, että jo normaalitilannetta tulisi asiantuntijoiden mukaan hyödyntää valmistelemalla sisäministeriön ja Valtioneuvoston johdolla turvapaikkapoliittisia tiukennuksia ja valmiussuunnitelmia tulevia akuuttitilanteita varten.

SM panostaa suunnitelmiin silloin, kun siihen on aikaa, keräten oppeja ja parhaita käytäntöjä, jotka ovat kerätty episodilta 2015–2016. Näitä SM haluaa aktiivisesti hyödyntää.

Kommentit

Ovatko vuosien 2015–2018 ”turvapaikanhakijoiden” invaasiot Eurooppaan, kuten myös Suomeen toimineet opetusjaksoina tiedostetuille mahdollisille tulevaisuuden pakolaisvyörytyksille, jotka saavat poikkeustilan luonteen? Koska tietojen ja käytäntöjen keruun tiedottaminen episodilta 2015–2016 näyttää saavan SM:ltä hyvin innostuneen luonteen, ei ole lainkaan poissuljettua, että 2015–2016 ”pakolaisjakso” todellakin oli vain esiharjoitus, paljon mittavammalle väestönsiirrolle tulevaisuudessa.

Toimintaedellytykset ja kustannukset

SM:n mukaan tässä tilanteessa keskeisten toimijoiden määrärahatilannetta ja toimintapotentiaalia pitäisi kontrolloida ja mahdollisesti lisätä. Osa asiantuntijoista oli sitä mieltä, että nykyinen poliisivahvuus ei riittäisi takaamaan järjestystä ja turvallisuutta.

Vastaanottotoiminnan kustannustehokkuutta jouduttaisiin kehittämään entisestään, ja jo tässä tapauksessa teltta- ja/tai konttimajoitus olisi välttämätöntä. Koska odotusajat ovat hyvin pitkiä, syntyy rinnakkaisyhteiskuntia, jotka ruokkivat harmaataetaloutta.

Turvallisuus ja ihmisoikeudet

SM:n mukaan jo nykytilanteessa Suomen sisäinen turvallisuus on vaarassa heiketä, jollei turvapaikanhakijoiden radikalisoitumista ja yhteiskunnan ulkopuolelle ajautumista kyetä estämään.

Joissakin SM:lle tarkoitetuissa suosituksissa esitettiin laittomasti maassa oleskelun tukemisen sekä laittoman oleskelun järjestämisen kriminalisoitavaksi. SM kyseenalaisti voimakkaasti tällaisen rangaistus vaatimuksen, huomioimalla yksilöiden moraalisen oikeuden auttaa hädässä olevia esimerkiksi tarjoamalla yösijaa ilman rangaistuksen pelkoa.

 Kommentit

Juuri yllä mainitussa kohdassa SM epäsuorasti suosittelee sitä, että yksityiset ihmiset alkaisivat piilotella laittomasti maassa olevia koteihinsa. Jos annetaan mahdollisuus yösijan tarjoamiseen tällaisissa tapauksissa, venyvät nämä yömajoitukset lopulta määräämättömiksi ajoiksi. Kuitenkin tiedämme, että elintasopakolaisten vyörytys maahan turmelee lopulta alkuperäiskansojen etniskulttuurillisen perinteen laajamittaisesti toteutuneena. Näin ajatellen näiden ”turvapaikanhakijoiden” hyysääminen on itse asiassa täysin moraalitonta. Jos joku tuntee tarvetta toteuttaa moraalista oikeutta, voi hän majoittaa ja auttaa kykyjensä mukaan kantaväestöön kuuluvia syrjäytyneitä sekä kodittomia, vaikkapa majoittamalla heitä kotiinsa. Ennen muuta suomalaisten hyvinvoinnin takaaminen pitäisi olla julkisen hallinnon ja valtion toiminnan yksi tärkeimpiä prioriteetteja.

Niin ikään SM:n sivustoilla mainitaan, että usea asiantuntija oli yhtä mieltä siitä, että jo nyt liikkeellä oleva tahaton ja tahallinen väärä tiedottaminen (disinformaatio) heikentää yhteiskunnallista keskustelua.

Kommentti

Tällä disinformaatiolla tarkoitetaan sosiaalisessa- ja vaihtoehtomedioissa esiintyviä kriittisiä äänenpainoja Suomen virallista, muukalaisia suosivaa pakolaispolitiikkaa vastaan. Suomeen saapuneet ”turvapaikanhakijat” ovat olleet pääsääntöisesti nuoria miehiä, jotka ovat ylimielisiä elintasopakolaisia, jotka ovat nostaneet raiskaus- ja rikollistilastoja, joten kritiikki on ollut suurelta osin paikallaan. Näyttää siltä, että monikulttuurisuusagendasta on tullut tabu monissa EU-maissa kuten Suomessa. Tätä –agendaa ei saisi arvostella kriittisesti.

Joustavuus ja resilienssi

Jo tässä skenaarion (nro. 1) vaiheessa SM:n mukaan yhdeksi tärkeimmäksi haasteeksi muodostuu kuntien haluttomuus ottaa vastaan turvapaikan hakijoita. Siten ohjausta sekä neuvontaa tulisi keskittää myös kuntien suuntaan.

Kommentti

Tässä ohjauksella ja neuvonnalla tarkoitetaan kevyttä ja samalla pakottavaa aivopesua, joka suuntautuu sekä kuntiin että kansalaisiin. Skenaario kolmen kohdalla kunnilla ei enää olisi itsenäistä päätösvaltaa. Lisäksi osittain yksityisten ihmisten omaisuus rajattaisiin lainsäädännöllisesti valtion käyttöön.

Skenaario 2. 100 000 ”turvapaikanhakijaa” vuodessa

Esimerkkejä haasteista

SM käyttää tästä nimitystä ”iso-episodi”, jossa vakavimmiksi haasteiksi katsottiin poliittisen tahdon loppuminen tai vakava jakaantuminen sekä kuntien haluttomuus ottaa vastaan tai kotouttaa turvapaikanhakijoita.

Asiantuntijoiden mukaan haasteet ovat paljon vaativammat kuin normaalitilanteessa. SM ilmoittaa, että monet asiantuntijat olivat sitä mieltä, että lainsäädäntöä tulisi kehittää niin, että pakkolainsäädäntö ja valmiustoimet olisivat ajan tasalla ja niitä voitaisiin ottaa käyttöön tilanteessa nopeasti.

Lisäksi skenaario kahdessa arvioidaan, että: kustannukset karkaavat käsistä, ”turvapaikanhakijoiden” rikollisuus ja ääritoiminta lisääntyvät. Ääritoiminnalla tarkoitetaan kantasuomalaisten radikalisoitumista, sillä he kyllästyvät ja väsyvät täysin järjettömään muukalaisinvaasioon. Lisäksi yleinen järjestys ja turvallisuus heikkenevät, laiton maahanmuutto ja ihmiskauppa laajenevat, sosiaaliset jännitteet ihmisryhmien välillä kärjistyvät, julkiset palvelut eivät jousta, sisäiselle turvallisuudelle kohdennetut voimavarat eivät riitä, ”turvapaikanhakijat” sulloutuvat isoihin kaupunkeihin, harmaatalous on täysin hallitsematonta, integroituminen on hidasta (oikeammin sitä ei tapahtuisi ollenkaan) ja niin edelleen.

Varautuminen

SM:n asiantuntijoiden mukaan tämän tilanteen vaativan välttämätöntä valmiuslain uudistusta, missä modifioitu valmiuslaki kattaisi laajamittaisen maahantulon poikkeustoimet, ja myös maahantulon käsitteen hybridisoimisen. Hybridisoiminen käsittää turvapaikkavirtojen käyttöä poliittisen painostuksen instrumenttina ulkovaltojen toimesta.

Valmiuslain uudistaminen varmistaisi viranomaisten riittävän resursoinnin ja koulutuksen sekä poikkeustoimien harjoittelun ennen kuin tilanne on eskaloitunut. Osa asiantuntijoista ehdottaa säädöksiä normaalitilanteen sekä poikkeustilan välimaastoon, missä muun muassa ELY-keskukset ja maakunnat velvoitettaisiin hoitamaan valmiustehtäviä eli turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminnan järjestämiseksi vastaanottolain 12 §:n mukaisesti.

Kommentti

Muistamisen arvoista on, että ELY-keskuksissa  on kolme vastuualuetta:

– elinkeinot, työvoima ja osaaminen
– liikenne ja infrastruktuuri
– ympäristö ja luonnonvarat

Esimerkiksi valmiuslain uudistus poikkeuslupana antaisi ELY-keskuksille valmiuden ottaa oikeuden liikenteen ja infrastruktuurin hallinnasta siten, että se palvelisi ”turvapaikanhakijoita” kantasuomalaisten vapauden ja hyvinvoinnin kustannuksella.

SM katsoo, että maltillisen enemmistön asenteiden ennustetaan koventuvan ja ääriryhmien (jolla tarkoitetaan monikulttuurisuudesta ja pakolaispolitiikasta kohtuullisesti ja terveesti ajattelevia kansallismielisiä, huomautus allekirjoittaneen) lisäävän kannatusta, jollei ehkäisevässä viestinnässä onnistuta ja sitä priorisoida jo ennen mahdollista episodia.

Tulee muistaa, että ehkäisevällä viestinnällä tarkoitetaan väestön manipuloimista sen asiantilan kannattajaksi, että he hyväksyisivät oman kansansa ja yhteiskuntansa tuhoamisen viime kädessä globaalin eliitin hyväksi.

Toimintaedellytykset ja kustannukset

Tässä tilanteessa kustannukset pyrkivät karkaamaan käsistä. Koska kustannuksien katsotaan kohoavan hallitsemattomaksi, pyrittäisiin toteuttamaan kokonaisvaltaista vastaanottojärjestelmän uudistusta.

Järjestelmää pyrittäisiin tehostamaan eliminoimalla päällekkäisyyksiä, keskittämällä prosessia, selkeyttämällä hakemuskäsittelyä ja alentamalla infran tasoa, jolloin pienten vastaanottokeskuksien sijaan tulisivat suuret vastaanottoyksiköt, teltta- ja konttimajoitukset.

Kustannuksien moninkertaistuminen tässä skenaariossa rahoitettaisiin moninkertaisella määrärahalla, jota ehdotetaan haettavaksi lisätalousarvion välityksellä.

Kommentti

Luonnollisesti määrärahojen moninkertaistaminen tarkoittaisi verojen palkansaajien verojen kiristymistä ja muiden hyvinvointiin liittyvien etuuksien sekä julkisten palveluiden romahtamista.

Turvallisuus ja ihmisoikeudet

Skenaario kahden tilanteessa ei vakavasti vielä harkita rajojen sulkemista. Joskin SM esittää, että rajaturvallisuuden säilyttäminen ja laittoman maahantulon estäminen saattaisi tässä skenaariossa jopa vaatia rajojen tilapäistä sulkemista, vaihtoehtona virka-avun ja poikkeuslainsäännön lisäksi.

Asiantuntijoiden keskuudessa on jopa ehdotettu skenaario kahden tilanteessa, että maahantulijoille tulisi myöntää tilapäinen lupa ja henkilötunnuksen kaltainen maahantulo- tai henkilötunnus. Tätä perustellaan muun muassa rinnakkaisyhteiskuntien syntymisen estämisellä.

Lisäksi SM tiedottaa:

Asiallinen viestintä myös turvapaikanhakijoiden lähtömaiden tilanteesta ja pakolaisuuden syistä sekä rasismin kitkeminen on huomioitava ja näihin panostettava. Osa asiantuntijoista pitää tärkeänä nopeaa reagointia esim. vihapuheisiin ja -tekoihin. Järjestäytyneet mielenosoitukset ovat sinällään hyvä kanava asioiden ilmaisemiseen, sillä yhdessä asioiden hoidon kanssa niiden nähdään vievän pohjaa ääritoiminnalta. Ääriliikkeiden seurannan tulisi olla aktiivista ja puuttuvaa, mutta virkavallan tulee huomioida laillisen poliittisen toiminnan ja ääriliikkeiden ero (UlkL 149§ 4k lavea tulkinta ja nopea karkottaminen).

 Kommentit

Tällöin poliittinen poliisi (POLPO) jahtaisi äärettömällä innolla rappeutuneen virkamies- ja poliittisen koneiston renkinä kaikkia heitä, jotka vähemmässäkin määrin osoittaisivat jotakin kansallismielisyyden sekä isänmaallisuuden merkkejä. Tämä voisi synnyttää myös samanlaisen urkintajärjestelmän, jota käytettiin Neuvostoliitossa.

Yllä olevasta huomaamme, että vain oikeat ja todelliset vallankumoukselliset toimenpiteet voivat johtaa tulokseen, joka vapauttaa kansan. Selvästi vallanpitäjät ja virkakoneisto pitävät mielenosoituksia paineventtiileinä sekä kontrollin välineinä.

Joustavuus ja resilienssi

Poliittisen tahdon heikkeneminen nähdään yhtenä isona haasteena tilanteessa, jossa ”turvapaikanhakija” määrät moninkertaistuvat. Niinpä havaittiin tärkeäksi kaikkien poliittisten puolueiden perehdyttäminen asiaan turvallisuusnäkökannan mukaan.

 Skenaario 3. ”Vakava kriisi” 1000 000 ”turvapaikan hakijaa” vuodessa

Haasteet

SM luokittelee skenaarioissa haasteet 1-5 asteikolla, jossa 1 on vähäinen haaste, 2 kohtuullinen haaste, 3 vakava haaste, 4 hyvin vakava haaste ja 5 ylitsepääsemätön haaste.

Skenaarion kolme kohdalla monet haasteet ymmärretään hyvin vakaviksi, ja neljä haastetta arvioidaan jo keskiarvoltaan tasolle 4.0 tai yli, eli haasteiksi, jotka ovat likipitäen ylitsepääsemättömiä haasteita SM:n hallinnonalalle.

Nämä neljä haastetta, jotka menevät keskiarvoltaan yli neljän ovat kustannuksien karkaaminen käsistä, resurssien riittämättömyys muun sisäisen turvallisuuden ylläpitämiseen, rajaturvallisuuden kestämättömyys ja kuntien haluttomuus ottamaan vastaan tai kotouttamaan ”turvapaikanhakijoita”.

Varautuminen

Tässäkään tilanteessa SM ei pidä itsestään selvänä rajojen sulkemista, vaikka Suomen ohi voisi virrata vuosittain 10 000 000 ”turvapaikanhakijaa”, joista Suomeen vuodessa ajautuisi 1 000 000, tai 15 00 000, tai 2 000 000. Kuka tietää sanoa tällaisesta giganttisessa kansanvaelluksen tilanteesta kuinka paljon esimerkiksi Suomeen ohjautuisi ihmisiä? Heitä voisi olla hyvinkin paljon enemmän kuin miljoona!

SM kuitenkin puhuu moraalisesta velvoitteesta, joka määräytyisi konfliktin aiheuttajasta. Siten kynnys rajojen sulkemiseen olisi korkeampi ydinonnettomuuden aiheuttamana, kuin esimerkiksi valtion sisäisistä kriiseistä johtuvina vaelluksina.

Kommentti

Koska nykyiset ”turvapaikan hakijoiden” vyörytykset ovat saaneet alkunsa sionistisen eliitin, siis multimiljonäärien värväystoiminnan aiheuttamana, rajojen sulkemiselle pitäisi olla erittäin matala kynnys, jos olisi kynnystä ensinkään.

SM jatkaa:

Miljoonan turvapaikanhakijan tilanteessa puhutaan kansallisesta/kansainvälisestä kriisistä johon tulisi ulkopolitiikan keinoin pystyä jo ennalta varautumaan. Poikkeuslainsäädäntöön turvautuminen nähdään välttämättömyytenä ja valmiuslain sisältöä ja toimivaltuuksien myöntämisperusteita tulisi pystyä muuttamaan ajoissa. Tässä korkean kriisin tilanteessa valtion ylimmällä johdolla nähtiin olevan keskeinen rooli luovia muiden valtioiden mahdollisen poliittisen tai muun painostuksen lomassa. Suomen hyvät suhteet EU:n, YK:n ja naapurivaltioiden kanssa ovat avainasemassa ja niitä tulisi aktiivisesti pitää yllä, sekä jo ennalta sopia pelisäännöistä kuten EU ja kansainvälisistä palautussopimuksista.

Niinpä SM näkeekin tarpeellisena yleisen varautumisen, jota kehitettäisiin yhteisillä harjoituksilla; esimerkiksi erittäin massiivisia maahantunkeutumisen skenaarioita pitäisi kehittää kouluissa, siviilipalveluksessa ja armeijassa.

Kommentti

Jo sinällään tällainen varautuminen kielii siitä, että hallituksessa, eduskunnalla ja sisäministeriöllä on sisäinen konsensus myöntymisestä globaalin eliitin aivoituksille täyttää jokainen EU-maa kukkuraiseksi poliittisen Lähi-idän populaatiolla. Yllä mainitut ”harjoitukset”, vaikka ne löytävät tiensä tarpeellisen otsikon alle, muodostavat erittäin tehokkaan aivopesu, ettenkö sanoisi eheyttämisleirin.

SM:n mukaan kuntien innottomuus ottaa vastaan tai kotouttaa ”turvapaikanhakijoita” lisääntyy entisestään skenaario kolmen tilanteessa.

Tästä tilanteessa SM toteaa:

Tilanteessa tulisi huomioida perustuslain säätämisjärjestys kuntien laajan itsehallinnon vuoksi. Jotta turvapaikanhakijat eivät pakkautuisi vain isoihin kaupunkeihin ehdotetaan tilanteessa otettavaksi käyttöön sitovia asumisvelvollisuus ja liikkumisrajoituksia.

Kommentti

Juuri yllä esitetty pitää sisällään myös sen, että kuntien itsehallintoa kavennetaan, tai se otetaan niiltä kokonaan pois, sekä ”turvapaikanhakijat” määrätään asumaan tiettyjen kuntien alueelle, myös isoihin kaupunkeihin pakkautumisen välttämiseksi.

Toimintaedellytykset ja kustannukset

 Tämän skenaarion tilanteessa kustannukset tulisivat riistäytymään käsistä. Tämä muodostaa ylitsepääsemättömiä haasteita. Skenaario kolmea varten SM on pohtinut erilaisia tilapäisrahoitusmalleja, skaalaetuja ja toimintalogiikan muutoksia kustannusten hallitsemiseksi. Skaalaedut tulisivat huomioon otetuiksi esimerkiksi ”turvapaikanhakijoiden” työllistämisen mallien kautta.

Kustannusten hallinnassa tarvittaisiin kansainvälisen yhteisön ja EU:n tukea. Jos EU:n hätärahoitusmekanismi ei jousta tarpeeksi, kansainvälisellä yhteistyöllä nähdään oleellinen ja keskeinen merkitys myös taloudellisen kapasiteetin suhteen.

SM ilmoittaa, että kriisitilanteessa tulisi karsia muusta rahoituksesta kuten aluetuista, maatalouden tuotantotuista jne.

Kommentti

Selvää on, että kantasuomalaisten etuuksia, hyvinvointia, julkisia palveluita jne. karsittaisiin raskaimman jälkeen, ja niitä jopa poistettaisiin kokonaan, että massiiviset tunkeutujalaumat saisivat maassa elintilaa.

SM kirjoittaa:

Tilannetta varten ehdotetaan valtionvarainministeriöjohtoista vakavan kriisin kustannusten rahoitusmallia (hätäpriorisointi- ja hätätilamalli), joka kattaisi kaikki kriisin hoitamiseen

osallistuvat hallinnonalat kunkin vastuiden mukaisesti. Malli voisi sisältää ennakointimekanismeina hallinnonaloille ”puskuribudjettia” kriisitilanteisiin, ja kriisitilanteessa SM:n varojen kohdentamista maahanmuuttoon, jolloin oletettavasti muut toiminnot kärsisivät.

 Kommentti

Tässä puhutaan hätätilasta, vaikka tiedetään, että valmistautuminen mahdolliseen kriisiin, tarkoittaisi myös globaalin eliitin suunnittelemaa väestönsiirtoa, tekosyynä esimerkiksi Lähi-idän levottomuudet, joita Yhdysvaltojen läntinen liittouma itse lietsoo.

 SM jatkaa:

Leiriolosuhteiden pystyttämistä tulisi opetella etukäteen ja hyödyntää mm. YK:n osaamista asiassa. On olennaista, että tällaisissa skenaarioissa kotimajoituksen ratkaisuja syntyisi. Suomessa on noin 3 000 000 asuntoa, joissa useimmissa on runsaasti neliöitä asuttaa ihmisiä. Lisäksi lämmitettyjä varastoja on runsaasti. Vaikka vastuu vastaanotosta on valtiolla, kapasiteettien ylittyessä tilanne kysyisi kuitenkin kansalaiskulttuuria ottaa vastaan turvapaikanhakijoita. Valmiuslain sisältöä ja erityisesti säätelyä tulisi ennakoivasti miettiä. Esimerkiksi mitkä ovat sopivat ruuan laadun vaatimukset, rakennusten kunnon ja sairaanhoitajien osaamisvaatimukset poikkeustilanteessa. Lisäksi rakennusten ja ajoneuvojen käyttöönotto oikeuksia tulisi miettiä myös SM:n hallinnonalan näkökulmasta.

Kommentti

Kaikki uhrattaisiin tunkeutujien hyödyksi. Koska mitä ilmeisimmin poliittisella johdolla ja sisäministeriöllä on sisäistä tietoa tulevaisuuden väestönsiirroista, tullaan valmistelemaan laki, joka sallii yksityisten ihmisten kiinteistöjen ja ajoneuvojen käyttöön oton, vaikka voimatoimin, ”turvapaikanhakijoiden” ja sitä palvelevan järjestelmän hyödyksi.

 Turvallisuus ja ihmisoikeudet

 Miljoonan ”turvapaikanhakijan” skenaariossa sosiaaliset jännitteet kasvaisivat väistämättä. Etnisten ryhmien väliseen rasismiin, vähemmistöjen sisäiseen syrjintään ja yhteiskunnan vastakkainasetteluun pitäisi tarrautua avoimesti ja näkyvästi.

Kommentti

Juuri yllä mainittua voidaan tulkita hyvin laajasti. Tämä antaisi virkakoneistolle täydelliset valtuudet teljetä kaikki isänmaalliset, kansallismieliset, pakolaispolitiikkaan vähänkin kriittisesti suhtautuvat jne., jonnekin suljettuun tilaan.

Niinpä SM esittää:

Poliittisen väkivallan ja ääritoiminnan torjumiseen on oltava poliisilla riittävät resurssit ja osaamista, ja etenkin siihen, miten vastakkainasettelua yhteiskunnassa voidaan torjua myös viranomaiskeinoin.

Bildresultat för Maahan muuttajat poliiseina kuva

Lisäksi, jotta turvapaikanhakijoiden rikollisuus ja ääritoiminta eivät lisääntyisi olisi asiantuntijoiden mielestä tärkeää saada turvapaikanhakijat itse mukaan järjestyksen ylläpitoon.

Joustavuus ja resilienssi

SM:n mukaan suomalaisten halukkuuteen vastaanottaa miljoonittain ”turvapaikanhakijoita” tulisi perehtyä. Asiantuntijat korostavat maksimisietokyvyn analysoinnin tärkeyttä normaaliaikana.

Kommentti

Toisin sanoen vuodet 2015–2016 ovat toimineet tietyn tyyppisenä määrittämisalustana suomalaisten maksimisietokyvylle tunkeutujien suhteen.

 

GCM-sopimus ja sisäministeriön kolme skenaariota

Perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio teki hiljattain toimenpidealoitteen, jossa vaaditaan hallitusta tuomaan kiireellisesti YK:n GCM  -sopimukseen (Global Compact for Migration) liittyminen eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi.

GCM on kansainvälinen siirtolaisuussopimus, joka kattaa koko siirtolaisuussyklin lähtösyistä mahdollisiin palautuksiin sekä kotoutumistoimenpiteet ja siirtolaisille annettavat palvelut.

Suomi on suunnitellut allekirjoittavansa GCM-sopimuksen joulukuussa YK:n kokouksessa. Ainakin Yhdysvallat ja Unkari ovat päättäneet olla allekirjoittamatta sopimusta.

YK:n täysistunnossa 19.9.2016 päätettiin niin kutsutusta New Yorkin lauselmasta, joka on välittömässä yhteydessä joulukuussa 2018 Marokossa pidettävään YK-pakolaiskokoukseen, jossa on siis tarkoitus allekirjoittaa GCM-sopimus.

 

GCM-sopimus ja sisäministeriön skenaariot liittyvät yhteen

Koska GCM-sopimuksella turvattaisiin siirtolaisten oikeuksia sekä helpotettaisiin maahanmuuttoa, kasvattaisi silloin sopimus myös maahanmuuttajien määriä. Tällöin sisäministeriön kolme kauhun skenaarion suunnitelmaa varautumisena ja GCM-sopimus näyttäisivät liittyvän yhteen, siten, että sisäministeriö ja poliittiset vallanpitäjät todellakin ovat tietoisia tulevista alati kasvavista vuosittaisista väestöjen siirroista.

Bildresultat för GCM-logo kuva

Siten sisäministeriön skenaariot eivät ole pelkästään varautumista pahimpaan, vaan harkittua tiedostamista tulevasta, ja siihen antautumista suomalaisten hyvinvoinnin ja hengissä pysymisen kustannuksessa.

Salattu kansalaisilta ja medialta

Pääministeri Sipilän hallitus ei ole saattanut GCM-sopimusta eduskunnan täysistunnon käsiteltäväksi. Siten sopimukseen liittymiseen ei ole eduskunnan kantaa.

Tavio arvostelee kovin sanoin hallituksen tapaa hoitaa asia vähin äänin suljettujen ovien takana.

– On hyvin valitettavaa Suomen itsemääräämisoikeuden ja demokratian kannalta, että Sipilän hallitus ja asiasta vastaava ulkoministeri Timo Soini (sin.) ovat käytännössä toimillaan salanneet asian kansalaisilta ja medialta, Tavio nuhtelee.

Yhdysvallat jättäytyi ulkopuolelle

Tavio näkee uuteen YK:n sopimukseen liittymisessä mahdollisia riskejä.

– Yhdysvallat jättäytyi sopimuksen ulkopuolelle, koska se katsoi sopimuksen mahdollisesti tulevaisuudessa rajoittavan valtioiden itsemääräämisoikeutta maahanmuuttoasioissa. Kun Yhdysvaltain kaltainen suuri maa toimii näin, olisi asiasta syytä käydä keskustelu eduskunnassa.

– Vaikka on todettu, että sopimus ei olisi juridisesti sitova, on kuultu useita puheenvuoroja, joiden mukaan sopimus olisi silti tosiasiallinen ohjeistus, Tavio toteaa.

 

Lopuksi

Suomen eduskunnan, hallituksen ja sisäministeriön varautumiset ovat linjassa globaalin eliitin tavoitteille jättiläismäisestä väestönsiirrosta poliittisen Lähi-idän alueelta Eurooppaan, joka itse asiassa tulisi tuhoamaan eurooppalaisen etniskultuurellisen ja yhteiskunnallisen struktuurin.

Suomen poliittinen johtajisto, eriasteiset viranhaltijat sekä näitä häikäilemättömästi tukeva valta eli valhemedia osoittavat ällistyttävää halpamaisuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja moraalittomuutta. Nämä ovat Suomen ja sen kansan sisäisiä vihollisia, jotka kavaltavat maansa ja kansansa omien itsekkäiden päämääriensä tähden. Ihmiset eivät tiedä heitä koskevista tärkeistä poliittisista päätöksistä sillä hallitus, eduskunta ja media vaikenevat niistä kuin muuri.

Suomen pelastuksena olisi enää ainoastaan nopea, tehokas sekä onnistunut vallankumous, jonka seurauksena kaikki poliittiset puolueet hajotettaisiin, vanha valtio poistettaisiin ja tilalle perustettaisiin uusi poliittinen rakenne ja itsenäinen valtiojärjestelmä.

Markku Juutinen

Lähteet

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80810/vo%20kyky%20julkaisu_netti_FINAL.pdf?sequence=1&isAllowed=y

https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/80810/vo%20kyky%20julkaisu_netti_FINAL.pdf

https://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-keskukset

https://www.suomenuutiset.fi/ville-tavio-esittaa-gcm-sopimusta-eduskunnan-paatettavaksi/?fbclid=IwAR0LK1AZhwMEzephmNOP-eQuUUpl-RyKzjxJkWsZk79_V0gjeOELDd-R6gU

http://www.un.org/depts/german/gv-71/band1/ar71001.pdf

 

35 kommenttia

  1. Miksi emme irtaannu EU:n pakkovallasta vaan tuemme järjen vastaisesti omaa tuhoamme tukemalla oman maamme globalisteja (NWO- , ’deep-state’- ja Nato-mafiaa) jotka eivät kykene muuhun kuin terrorismin luomiseen, kansallisvaltioiden tuhoamiseen ja oman diktatuurinsa luomiseen, joka käy jatkuvaa sotaa ihmiskuntaa ja (sanan)vapautta vastaan?
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=178011

    Lähi-idässä olisi rauha ellei Usaa johtaisi Trumpin sionistiklaani, joka myös toimii Naton ylimpänä komentajana. Ja koko maailma olisi jotain muuta kuin tänään kun tärkeimmäksi asiaksi nousisi rauha ja rinnakkaiselo.
    Meilläkään ei olisi haittamaahanmuuttoa ja pakolaisongelmaa kun ihmisiä autettaisiin heidän kotimaissaan ja tuhoisat vain Israelin ja Usan sionistien nwo-hankkeita edistävät sodat ja Kalergi-hankkeet loppuisivat.
    Laajemmin voi kysyä miksi maailma antaa psykopaattisen sionisti-rapparieliitin jallittaa itseään multi-kulti-kulissiin kätketyn terrorin ehdoilla? Aika normaalia on että jos joku ryhmä alkaa ottaa liikaa valtaa itselleen niin sille näytetään kaapin paikka eli se pannaan aisoihin mutta tämä eliitti on saanut ihmeen vapaat kädet kuristaa kansoja ja kansalaisia.
    Miksi? Tuntuu vaikealta uskoa että tuo terrori voisi mitenkään edetä koko maailman orjuuttamiseen asti mikä heillä on tavoitteena, siitäkin huolimatta että moni pitää tilannetta jo toivottomana.
    Onneksi kuitenkin näyttää siltä että vihdoin viimein on tapahtumassa pientä heräämistä ja maailman vastarinta tämän nwo-eliitin alhaisia ja moraalittomia hankkeita vastaan kasvaa päivä päivältä. Ilman tätä heräämistä ja vastarintaa voi kaiken toivon paremmasta heittää.

    The Truth About the Deep State
    By wmw_admin on September 19, 2018
    by Jake Morphonios — Blackstone Intelligence Network Sept 16, 2018
    This 30 minute video is a good primer to share with friends and family who think YOU are a crazy “conspiracy theorist”. The information in this video is detailed and methodical. It explains what the “deep state” is and how it operates – including real examples from known US politicians who are part of the Deep State. Share this video with your friends and family.
    http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=176533

    The Hidden History of the Incredibly Evil Khazarian Mafia
    Secret History of Khazarian Mafia and its evil plan to hijack the whole world now revealed for first time.
    https://jtremaine.wordpress.com/tag/babylonian-money-magic/
    https://www.veteranstoday.com/2015/03/08/the-hidden-history-of-the-incredibly-evil-khazarian-mafia/

    Plusääni(22)Miinusääni(0)
          1. Aina pitää kuitenkin ihmetellä sitä, miksi ei toimita kuten Israel tekee kun se pitää huolen oman etnonationalistisen valtionsa tulevaisuudesta ja puolustaa sitä verisesti. Eikä Israel ota vastaan muita siirtolaisia kuin 100% aitoina pitämiään juutalaisia, joiden arvelee sopeutuvan valtioonsa ongelmitta.

            Suomeen jatkossa kohdistuvissa invaasioissa valtaosa väestä tulee olemaan muslimeja. Juutalaisia siellä joukossa ei ole. Tietenkin taustalla häärii joukko ”sionisteja” vehkeilemässä näitä väestönsiirtoja. Osa heistä on juutalaisia, osa ei. Monet vaikutusvaltaiset globalistit kuten Rockefeller-suvun vaikuttajat eivät ole olleet juutalaisia. ’Siionin Viisaiden protokollat’ ei ole puhtaasti juutalainen dokumentti, vaan pikemminkin ranskalaisen vapaamuurariuden inspiroima hengentuote, jossa kommunistinen maailmanvallankumous on ilmaistu juutalaisen maailmanvalloitushankkeen kaavussa. Tosin talmudilaisuus on antanut varsin hyvin aineksia tuolle peitteelle.

            Mutta on totta, että ”langennut ” juutalaisuus on yliedustettuna maailmaa hallitsevien hämäräperäisten taustaryhmien piirissä. Juutalaisuuteen liittyvä hengellinen kuvasto ja erityisesti talmudilaisuus on niissä usein näkyvästi esillä. Kasaariteoria on yksi tapa yrittää selittää tätä ilman, että lähdetään mustamaalaamaan tavallisia juutalaisia.

            Sekin tosiasia, että Jeesus Kristus on olut lihansa puolesta juutalainen, antaa aihetta arvella, että pahan voimat ovat haluneet erityisesti ottaa tuon uskonnon maalitaulukseen ja pyrkivät häpäisemään sen kaikin tavoin.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          2. Jos osaat englantia kannattaa lukea nämä artikkelit.
            Ron Unz ((Unz on juutalainen, kasvanut jiddishiä puhuvassa kodissa, ja kirjoittaa usein Juutalaisesta Kysymyksestä (Jewish Question.)) rohkea mies, joka luo paineita sionisteille ja pistää heidät seinää vasten ja ottamaan vastuun joka heille kuuluu valheistaan … mistä saisimme oman unzimme?
            How I Came to See That Many ’Anti-Semitic Canards’ Are Actually True —- Kuinka opin näkemään, että monet ”antisemitistisiksi leimatut uutisett” ovat todella totta
            ”If the most extreme “anti-Semitic canards” were probably true, then surely the whole notion of anti-Semitism warrants a careful re-examination.”
            http://www.unz.com/runz/american-pravda-anti-semitism-a-century-ago/

            The Dishonesty, Hypocrisy, Hatred of Others, and Subterfuge in the Jewish Religion
            Ron Unz — Epärehellisyys, tekopyhyys, muiden viha ja juonittelu Juutalaisten uskonnossa
            http://www.unz.com/runz/american-pravda-oddities-of-the-jewish-religion/

            Ron Unz For President — Ron Unz presidentiksi, sanoo PCR
            September 30, 2018 | Categories: Articles & Columns | Tags: |  Print This Article
            Ron Unz For President
            Paul Craig Roberts
            https://www.paulcraigroberts.org/2018/09/30/ron-unz-for-president/

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. VAPAA PALESTIINA! UUSI SARJA SIONISTIEN SORROSTA.
      Free Palestine! A New Series on Zionist Oppression
      By wmw_admin on November 3, 2018
      Blackstone Intelligence Network — Oct 31, 2018
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=178552
      PLEASE SHARE! After an enlightening trip to Palestine, investigative journalist Jake Morphonios begins a new documentary series of the systematic oppression of the Palestinian people by the brutal Zionist regime of Israel.

      https://www.youtube.com/watch?time_continue=168&v=dmywg3QN9sQ

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
      1. Has Israel Effectively Colonized the United States?
        Exceptionalism
        The British conquests were “for God and country”, and therefore justified. The British were superior, the natives inferior. This setup the moral justification for the mayhem wrought by the British as they colonized Asia and the Mideast. At that time, all men were not born equal, and it took the US Constitution to establish that self-evident fact.
        Israel is seeking to revert to those days, by acting as though Arab lives are inferior, and (more recently) promoting Islamophobia to serve their Christian Zionism wing.
        In 2003, uber Zionist Bernard Lewis posed as “Arab expert” and advised president Bush that the only language Arabs understood was force. This helped to justify the attack on Iraq, as part of a neocon plan to “creatively destroy” the sovereign Arab states in Israel’s neighborhood, to facilitate Israel’s dominance. The Nazis at Nuremberg were shown greater respect than Saddam and his Ba’at leadership, and the contempt for Arabs was in full display.
        Today, Israeli Jews are in the process of destroying Palestinian society and erasing Palestinian culture, with impunity. Churches and mosques are both being destroyed, though Israel would prefer to keep the spotlight on mosques, to fan a religious war between Islam on one side, and Christians and Jews on the other….

        https://www.veteranstoday.com/2018/11/04/has-israel-effectively-colonized-the-united-states/

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. The Theft of Palestine — kuinka Palestiina varastettiin
          I am Israel. You want freedom? I have bullets, tanks, missiles, Apaches and F-16s to obliterate you. I have placed your towns under siege, confiscated your lands, uprooted your trees, demolished your homes, and you still demand freedom? Don’t you get the message? You will never have peace or freedom, because I am Israel.
          I am Israel. In 1967, I swallowed the remaining lands of Palestine – the West Bank and Gaza – and placed their inhabitants under an oppressive military rule, controlling and humiliating every aspect of their daily lives. Eventually, they should get the message that they are not welcome to stay, and join the millions of Palestinian refugees in the shanty camps of Lebanon and Jordan.

          https://www.darkmoon.me/2018/the-theft-of-palestine/
          http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=178667

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Yhdysvalloissa naiset ovat voimautuneet ennennäkemättömällä tavalla poliittiseen vaikuttamiseen. Kongressin poliitikoista vain noin 20 prosenttia on nyt naisia. Kirittävää siis on.
      – En muista kuka sanoi, että jos ei istu päättävissä pöydissä, joutuu itse syödyksi, täräyttää vaalissa ehdolla oleva texasilainen Gina Ortiz Jones.

      Komm: — No, ainakin Paavo Lipponen puhui meillä niin ennen EU:n liittymistä mutta nyt olemme nähneet mitä bluffia se oli. Eihän siellä pöydissä istuminen mitään auta, päinvastoin pahentaa tilannetta. Jotain muuta tarvitaan.
      https://yle.fi/uutiset/3-10491303

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
    3. Orwellilaisen unelman tärkeä tukipilari on Rotcshildien pankkijärjestelmä joka velkaorjuuttaa ja siten alistaa kansat sen ajamaan diktatuuriin. Jotka eivät halua alistua alistetaan sodilla ja ’verettömillä vallankumouksilla’.
      Tässäkö WW1:n todellinen syy? — unohtamatta sionistien Palestiina-hanketta. Mutta sionismi ja Rotschildhan kulkevat käsi kädessä.

      Tässä mielenkiintoista tietoa alla olevasta linkistä Rotschildien pankkimafiasta jota myös kansallissosialismi yritti myöhemmin kaataa:
      Sota pankkijärjestelmän tulevaisuudesta
      Vielä 1900-luvun alussa Euroopassa käytiin kaksi suursotaa finanssijärjestelmän tulevaisuudesta. Kuten jo todettua, juutalaiset pankkiirit ratkaisivat ensimmäisen maailmansodan Britannian hyväksi, kun britit olivat luvanneet luopua Palestiinasta.
      Lisäksi saksalaisen poliitikko Friedrich Naumannin ja englantilaisen ekonomisti Herbert Foxwellin mukaan ensimmäinen maailmansota oli taistelu kahden täysin erilaisen rahoitusjärjestelmän välillä. Vastakkain olivat Rothschildeissä kiteytynyt itsekeskeinen anglo-hollantilainen keinottelukapitalismi sekä Saksassa syntynyt yhteisöllinen teollisuuspankkitoiminta.
      Uudessa saksalaisjärjestelmässä pankki ei ollutkaan enää parasiitti vaan yritysten yhteistyökumppani niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Koronkiskonnassa ei näet ole kyse vain rahan hinnasta (eli korosta) vaan myös siitä, että rahanlainaajat rikastuvat yleensä joutumatta itse ottamaan merkittäviä riskejä. Tämä erottaa finanssitoiminnan todellista arvoa luovista yrittäjyyden muodoista.
      Saksassa teollisuus oli kehittynyt huimaa vauhtia, sillä pankit, valtio ja yritykset tekivät tiivistä yhteistyötä. Valtio varmisti, että lupaavat yhtiöt saisivat tarpeeksi pitkäkestoisia lainoja saavuttaakseen täyden potentiaalinsa.
      Anglo-hollantilaisen koronkiskonnan ja saksalaisen teollisuuspankkitoiminnan erotti toisistaan myös se, kuinka rahoitus järjestettiin.
      Englannissa pankit myönsivät yrityksille lainoja fyysisiä vakuuksia vastaan ja vain, mikäli tuotot olivat varmoja ja nopeita. Konkurssitilanteessa lainanantajat saivat omansa takaisin ennen osakkeenomistajia. Toisin sanoen anglo-hollantilainen pankkitoiminta täytti koronkiskonnan klassisen tunnusmerkistön: pankit rikastuivat luomalla uutta rahaa tyhjästä ja joutumatta ottamaan itse riskejä.
      Saksalainen teollisuus kehittyi hurjaa vauhtia englantilaiseen verrattuna, sillä Saksassa rahoitus järjestettiin täysin toisella tavalla.
      Pankit eivät rahoittaneetkaan yrityksiä lainoilla vaan ostamalla niiden osakkeita. Pankkiirit kuuluivat yritysten hallituksiin, osallistuivat toiminnan suunnitteluun, investoivat merkittävän osan voitoista tutkimus- ja kehitystyöhön sekä – mikä tärkeintä – kantoivat muiden osakkeenomistajien tavoin liiketoiminnan riskit.
      Foxwell pelkäsikin, että brittiläinen teollisuus tulisi kokemaan verisen tappion kansainvälisillä markkinoilla, koska paikallisten pankkiirien huikeasta omaisuudesta huolimatta reaalitalouden kehittämiseen ei ollut saatavilla tarpeeksi rahaa.
      Saksan tappion myötä maan teollisuuspankkitoiminta korvattiin brittityylisellä yksityisellä keskuspankilla, joka ajoi vain pörssikeinottelulla rikastuneen sisäpiirin etua. Tämä johti pian Weimarin tasavallan pahamaineiseen hyperinflaatioon.
      Koronkiskojien etujen ajamiseksi ja Saksan alistamiseksi perustettiin Kansainvälinen järjestelypankki BIS. Se on ”keskuspankkien keskuspankki”. BIS:n synnyn myötä yhä useampaan maahan perustettiin brittityylinen keskuspankki.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Voi teitä ihmisiä trump on samaa globalisti paskaa ja venänä juutalaiset pelasti hänet aikoinaan vara rikolta!! Ja valkoisten maiden tuhoaminen jatkuu entiseen tapaan, koska ovat lnsimaat ovat juutalaisten pahin vihollinen!!

    Sorry to be the one to burst your bubble, folks, but this is nothing more than grandstanding for the mid-term ‘selections’. The jewish Bolshevik communist plan for the destruction of white western Christian civilization didn’t suddenly get put on a shelf. Not by any means. What you will ultimately see as the outcome of this invasion, is to have the “troops” organize, feed, water, clothe, shelter, give medical attention, protect and process the vast majority of these invaders into what remains of our country. This is all for show.

    Bottom line: our borders will continue to remain horrendously porous, while much greater police state measures will be enacted to clamp down more and more on the white indigenous, law-abiding population.

    The international jewish mafia will not wake up one morning and decide to give up their power. Their plan for world domination has been in motion for centuries, and their end-game is now within reach

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  3. Tilanne missä tänne tulisi miljoona elintasopakolaista, veisi valtion syvään velka kierteeseen.
    Tulokkaille pitää saada asunnot ja merkkivaatteet ja iphonet jne.. Unohtamatta diskorahaa ja lomarahoja.

    Työtä tekevä veronmaksaja ei millään pysty maksamaan tuota kaikkea ja tulokkaat eivät tule työskentelemään kuin huume/prostituutio kaupan alalla.

    Valtio ottaa velkaa ja kaikkia vaaditaan talkoisiin yhteisen hyvän vuoksi.

    Tuollaisessa tilanteessa minä ja perheeni myydään kaikki omaisuus ja muutamme ulkomaille.
    Takaisin voisin tulla vain osallistumaan sisällis-sotaan.

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
    1. Ainakin Oulussa hävitetään hirvittävällä innolla keskustasta ja sen lähituntumasta uudehkoja taloja ja rakennetaan tilalle korkeita, suuria asuinrakennuksia, pääasiassa pieniä huoneistoja. Mm parkkipaikat ja puistot tuhotaan näille hometorneille. Jo 10 vuotta sitten oli Oulussa tyhjillään yli 2000 kaksiota ja jouduin myymään omani reiluun alihintaan koska vuokralaisia ei enää ollut. Täällä oli siis jo silloin ylitarjontaa asunnoista ja lisää vain rakennetaan. Ei ainakaan kantasuomalaisille vaan muualta haalitulle ja haalittavalle loisjoukolle. Kaupunki on jo aiemmin ilmoittanut hankkineensa keskustasta tälle joukkiolle 140 asuntoa, oikeasta määrästä ei hiiskuta. Kaupungin keskusta on muuttunut muutamassa vuodessa varsinkin iltaisin turvattomaksi: epämääräistä ulkomaalaissakkia maleksii laumoissa kaikkialla keskustan tuntumassa. Huumekauppa rehottaa ja aivan avoimesti tämä sakki maleksii iltaisin kaduilla viini- ja viinapulloja heilutellen. Eikä paikkakunnan PolPo ole näkevinään tätä eikä myöskään tutki tämän sakin tekemiä rikoksia. Kansallismielisten tapaamisiin sensijaan kyllä riittää PolPolta resursseja, autoja, droneja. Jopa enemmän kuin kansallismielisiä onkaan. Rikos- ja järjestyspoliisia ei Oulussa ole ollut aikoihin.
      En usko, että tilanne Oulussa on edes valtakunnan pahin. Ainakin Hellsinsgin ja Tamperkeleen PolPot ovat nettiin vuodettujen videoitten mukaan aktiivisesti hyökkäilleet rauhallisia kantasuomalaisia vastaan ja osallistuneet tunnetun kurdien terroristijärjestön riehuntaan kaduilla.

      Plusääni(12)Miinusääni(0)
      1. Sama tilanne asuntorakentamisessa on Rovaniemellä. Ydinkeskustan tuntumaan on viimeisen 3-4 vuoden aikana (v. 2015 pakolaisaallon jälkeen..) noussut kymmeniä isoja kerrostaloja ja huoneistot ovat kaksioita ja vain muutamia kolmioita. Merkittävä osa näistä osakehuoneistoista on mennyt ”sijoittajille” ja mediassa nostetaan koko ajan esiin Airbnb -toimintaa… Mutta tosiasia on se, että melko vähän näitä omatoimimatkailijoita näissä huoneistoissa on. Päivittäin keskustassa liikkuessani olen havainnut että melkoinen osa huoneistoista on jatkuvasti täysin tyhjillään. Kaupunki ilmiesesti valmistautuu vastaanottamaan 10000 ”siirtolaista”. Mikään muu ei tätä selitä.

        Plusääni(2)Miinusääni(0)
    2. Sillä että tulokkaat ”tulisivat töihin” EI OLE MERKITYSTÄ.

      Tämä on rodullinen asia ja rodulliseen sotaan jossa Euroopan kansat pyritään tuhoamaan proxysodalla muuton myötä; ei suoranaisesti työhön tai velkaan liittyvä.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Vaikka jokainen suomalainen olisi hereillä ensi viikosta lähtien, niin en silti pysty antamaan anteeksi kaikkia näitä vuosia joita olen yrittäny aamusta iltaan herättää ihmisiä ja suurin osa ei ole vastannut puhelimeen enää tai pitänyt hulluna ja katkaissut yhteyden asian takia ja nytten kun heidän lapsiaan raiskataan ja työpaikat lähtevät ja sananvapaus poissa. Niin tunnen peruuttamatonta vihaa suurinta osaa tätä paska kansaa kohtaan!! SUURTA TODELLA SUURTA!!

    Haistakaa gojimit vittu!! Saatte nähdä ruotsin mallin täällä ja älkää perkele valittako ikinä enää mistään ja rakastakaan mieli sairaanlailla sitä kristittyä sionisti kristittyä joka vielä puolustaa omaa raiskaajaansa, ryöstäjäänsa, tuhoajaansa!

    90% PITÄIS PAKOTTAA HULLUJEN HUONEELLE VUOSIKSI!!

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  5. Ei tänne tule koskaan miljoona *pakolaista*.
    Koska todellisilla pakolaisilla ei ole varaa matkustamiseen.
    Ja jo 500 000 matun kohdalla Suomen talous romahtaa sen verran, ettei tänne kannataisi enää tulla.
    Ehkä vain hetkeksi ryöstämisen merkeissä, koska maassa jo silloin tulee olemaan jonkinlainen sotatila.
    Jos ei saa kultaista kelakorttia ja rajoittamatonta lisääntymisen taloudellista apua vain hullu lähtisi näin pohjoiseen.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  6. Jos kohta olen täällä kommenttiosiossa puolustellut juutalaisia, niin onhan täysin selvää, ettei heidän kauttaan maailmaan ilmestyneelle pahuudelle ja kaaokselle ole syytä olla sokea. Orjuuttavan rahavallan kehittymistä ja sitä kuinka se on syrjäyttänyt Euroopassakin vakiintuneen ancien régime- järjestyksen ei kouluhistoriassa kerrota. Ohessa on yksi osa mainiosta historiasarjasta, joka terävästi valottaa tätä puolta. ”Suggest, you give a Jew a plow. What’s he is going to do with it? He’ll sell it”.

    https://www.youtube.com/watch?v=MJ7T9VzwasE

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Juuri niin, se on valitettava totuus vaikkei haluaisikin olla juutalaisvastainen. Heti kun he lopettavat tuon muiden kusettamisen ja nöyrtyvät niin otan heidät ystävikseni laajemminkin. Nyt minulla on vain pieni määrä juutalaisia ystäviä tai voisiko sanoa hengenheimolaisia.
      On toisaalta ilahduttavaa että vahvimmat anti-sionistit löytyvät juuri juutalaisista. Atzmon on sen myös todennut ja tuonut julki kirjoissaan. Tuo heimo on hyvin kaksijakoinen: on nämä julmat ja rikolliset sionistit, palestiinalaisten kiduttajat ja fariseukset, Jeesuksen tappajat ja hänen sanomansa vastustajat, ja sitten toisaalta vahvat kokonaan toisenlaisiin ja inhimillisiin arvoihin sitoutuneet joiden määrä on selvässä kasvussa.
      Viimeaikaisin löytöni heistä on Ron Unz, mies joka pystyy kohtaamaan heimonsa menneisyyden ja vaatimaan siltä rehellisyyttä ja avoimuutta nykypolitiikassa.
      Treble Tribal Trouble
      A Review of Ben Cobley’s The Tribe
      TOBIAS LANGDON
      Like many other Western nations, Britain has what might be called Treble Tribal Trouble. The first part of our Tribal Trouble is that we’re ruled by a hostile Jewish elite who form a real, genetically interrelated tribe with a quite different set of interests than the native Brits. The second part of our Trouble is that this hostile elite have imported millions of non-Whites and strongly encouraged them to pursue their own advantage with other, home-based identity-groups. The third part of our Trouble is that Whites are discouraged just as strongly from defending themselves. Ben Cobley’s book discusses only the second and third parts of our Tribal Trouble. But it does that very well and I can heartily recommend it to hate-thinkers right across the Anglosphere.
      http://www.unz.com/article/treble-tribal-trouble-a-review-of-ben-cobleys-the-tribe/

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
  7. Eiköhän ala olla korkea aika erottaa näiden tulijoiden ja kantasuomalaisten sosiaaliturva toisistaan. Tätä menoa tulevaisuudessa häämöttää konkurssi. Ei ole mitään syytä miksi ihmiset jotka eivät koskaan ole mitään maksaneet (ja suurella todennäköisyydellä eivät tule maksamaankaan) järjestelmään nauttisivat samoista eduista. Nk. tasa-arvo tässä kysymyksessä on lähinna järjetöntä. Suuri osa tämänpäivän poliitikoista ei voi hyväksyä selviä tosiasioita. Luuletteko että kansa teitä kannattaa kun tosiasiat tulevat eteen ja olette jakaneet suomen kansallisomaisuutta ja varallisuutta vastikkeettomasti pois.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  8. 2015 puhkesi siirtolaiskriisi, joka on johtanut muun muassa seksuaali-, väkivalta- ja omaisuusrikosten räjähdysmäiseen kasvuun. Pelkästään pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaisten raiskausepäiltyjen määrä paisui viime vuonna poliisin tiedotteen mukaan 116 %.

    Pääministeri ”Juudas” Sipilä myönsi viime syyskuussa, että pakolaiset ovat jo Suomen budjettivajetta suurempi ongelma. Tästä huolimatta Perskeoksi ristitty perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen hallitus ei ole halunnut leikata turvapaikkaturismista vaan suomalaisten hyvinvoinnista, koulutuksesta ja kansallisomaisuudesta.

    Kysymys kuuluu, miksi eliitti tekee politiikkaa, joka on verisessä ristiriidassa suomalaisten yleisen edun kanssa. Eivät kai päättäjät nyt mitään idiootteja ole? Kai he ymmärtävät, että kansanedustajien on edustettava suomalaista kansaa – ei raiskauksiin 17 kertaa suomalaisia useammin syyllistyviä elintasopakolaisia?

    Olisi naiivia ajatella, että näennäisen järjetön politiikka johtuisi siitä, että Suomea hallitsevat idiootit. Päinvastoin, politiikkahan on vain ammattimaistunut viime vuosikymmeninä. Stubbilla, Soinilla ja Sipilällä on kaikilla vuosikymmenten kokemus joko bisneksen tai politiikan parissa. Eivät he eilisen teeren poikia ole. He tietävät vallan mainiosti, että Suomen pakolaispolitiikka johtaa rikostilastojen ja julkisten menojen kärjistyessä inhimilliseen katastrofiin, jonka maksumiehiä ovat tavalliset suomalaiset yrittäjät ja veronmaksajat.
    — lisää linkin kaiken kattavasta artikkelista jota ei kannata jättää lukematta.
    https://suomimedia.wordpress.com/2018/10/28/suomea-johtaa-mafia/

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
      1. Niinpä. Se on yksi sivuston ongelma. Muitakin on. Olen huomannut että omat ’peukkuni’ artikkelien kommenttien suhteen eivät toimi enkä saa oikeaa kuvaa siitä miten kommentteja on peukutettu eli tykkääkö vai ei.
        Ja sitten kun äänestän artikkelin laatua niin tulee ilmoitus että olet jo äänestänyt vaikken taatusti ole. Väistämättä tulee mieleen ajatus, että joku haluaa häiritä ja estää ääneni perille menoa.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
        1. Juuri annoin +peukkua eräälle kommentille mutta mitään ei tapahtunut. Annoin myös erinomaisen arvosanan Juutisen uudelle artikkelille mutta tuli ilmoitus että olet jo antanut äänesi tälle artikkelille vaikken ole sitä tehnyt.
          Mistä tämä kiikastaa?

          Plusääni(3)Miinusääni(0)
          1. Joitakin kuukausia sitten päivitettiin järjestelmää, ja mielestäni kyseiset ongelmat alkoivat silloin. Muiden muassa julkaisu, artikkeleiden päivitys ja kuvien siirto suoraan hakemalla ulkopuolelta, ovat olleet työläitä. Joskin nyt ne toimivat paremmin. Herää tietysti epäilys onko kysymyksessä ulkopuolelta tulevasta vihämielisestä operoinnista.

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
          2. Aivan selvää on että joku operoi ulkopuolelta.
            Hetki sitten annoin ääneni uudelle artikkelille ja nyt ilmoitetaan ettei ääniä olisi vielä kukaan antanut.
            Vastavalkeassa ei tätä ongelmaa ole eli ongelma pitäisi olla korjattavissa.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
  9. Mikä on kansalaisyhteiskunnan erosion takana?
    On monia todennäköisiä syitä: riippuvuutta aiheuttavat tekniikat, kuten sosiaalinen media ja älypuhelimet; krooninen taloudellinen stressi, suurempi liikkuvuus ja monia hienovaraisempia tekijöitä.
    Miksi on niin vaikeaa luoda ja ylläpitää mielekkäitä sosiaalisia siteitä ja yhteen kuulumista? Pitkä vastaus voisi helposti täyttää useita sivuja, mutta lyhyt vastaus on jotain tällaista: nykyajan elämän rakenne torjuu aitojen sosiaalisten siteiden luomista ja ylläpitoa.

    Sosiaalisen pääoman ja sosiaalisen yhteenkuuluvuuden uudelleen rakentaminen ei ole se, jota hallitukset tai yhteisöt voivat – pitäisikö sanoa etteivät halua tehdä vaikka voisivatkin – tehdä; se edellyttää sosiaalista vallankumousta, joka on alhaalta ylöspäin suuntautuva, itseorganisoituva – tee-se-itse vallankumous ilman johtajia tai hierarkiaa tai rakennetta.
    What’s Behind the Erosion of Civil Society?
    There are many probable causes: addictive technologies such as social media and smartphones; chronic economic stress, greater mobility and a host of more subtle factors.
    Why is it so difficult to make and maintain meaningful social bonds and belonging? While the long answer could easily fill several volumes, the short answer is something like this: the structure of modern-day life conspires against making and maintaining authentic social bonds.

    Rebuilding social capital and social connectedness is not something that can be done by governments or corporations; it requires a social revolution that is bottom-up, self-organizing–a do-it-yourself revolution without leaders or hierarchy or structure.
    https://washingtonsblog.com/2018/11/whats-behind-the-erosion-of-civil-society.html
    https://washingtonsblog.com/2018/10/why-is-social-media-so-toxic.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kyllä hallitukset voivat tehdä paljonkin näiden asioiden eteen mikäli haluavat. Nyt vain eivät halua tehdä koska tavoite niillä on Nwo-tyrannian edistäminen.
      Ja tästä on unohtunut vielä yksi tärkeä ellei tärkein nykyisen eroosion syy: multi-kulti. Ja tietenkin rahan valta ja siihen kytkeytyvä velkaorjuus ovat tärkeitä asioita joihin nimenomaan hallitus voi vaikuttaa.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat