- Magneettimedia - https://www.magneettimedia.com -

Sisäänrakennettu talouskriisi

Suomalaisten sumuttamisesta tunnettu Helsingin Sanomat julkaisi perjantaina Sixten Korkmanin pöyhkeän kolumnin. Tekstissä Korkman vaati, ettei finanssikriisin syyllisiä panna tilille tekemistään vääryyksistä. Hän myös väitti, etteivät talouden sukellukseen syylliset ole itsekään hyötyneet aiheuttamastaan katastrofista. Tämä ei ole ihme, sillä juuri Korkmanin edustama taloustieteellinen koulukunta on vastuussa ongelmista.

Vastineeksi julkaisemme Andrew Whiteheadin ja Thomas Viegasin vaihtoehtoisen analyysin talouskriisin syyllisistä ja hyötyjistä.

ekonomicheskiy_krizis [1]

Vieraillessaan London School of Economics -yliopistossa 2008 Englannin kuningatar kysyi yksinkertaisen kysymyksen taloustieteilijöiltä: Miten kukaan ei osannut ennustaa kriisiä?

Kysymys sisälsi olettamuksen, että taloustieteilijät ovat vastuussa yhteiskunnalle. Monille taloustieteilijöille kriisi oli kuin salama kirkkaalta taivaalta, sillä heidät oli kasvatettu uskomaan, että ne olivat kokonaan menneisyyden ilmiö. Monet uskoivat, että taloustieteiden kehityksen ansiosta kuplien aika oli ohi, eikä maailma tulisi enää koskaan kokemaan uutta suurta lamaa.

Syynä yltiöoptimismiin olivat mallit, jotka eivät ottaneet huomioon sisäisten kriisien riskiä. Nekin mallit, jotka sisälsivät riskien mahdollisuuden, näkivät mahdolliset häiriöt ulkopuolelta tulevina ja tuntemattomina sokkeina, joihin ei voisi ennalta varautua. Mallien ja etenkin riskiarvioiden virheellisyys oli eräs vuoden 2007 kansainvälisen finanssikriisin tärkeimpiä syitä. Mallit eivät ole kyenneet korjaamaan itseään edes kriisin jälkeen, vaan ne ennustavat nyt pikaista ja voimakasta taloudellista elpymistä. Viimeisen viiden vuoden aikana on vuorotellen ennustettu talouskasvua ja sen laskua. Nykyisten ennusteiden mukaan EU:n talous tulee supistumaan vuoteen 2015 mennessä 8 % enemmän kuin kaksi vuotta sitten povattiin.

Merkittävä syy viimeaikaisiin virhearvioihin on se, että olemme ymmärtäneet väärin kaksi tapaa, joilla kehittyneet taloudet tapaavat reagoida kriiseihin. Keskuspankit ympäri maailmaa reagoivat luottamuksen romahdukseen aloittamalla setelirahoituksen lisätäkseen rahamarkkinoiden maksuvalmiutta. Tulokset jäivät laimeiksi, sillä pankit halusivat itsekkäästi tasapainottaa taseensa ja saada oman maksuvalmiutensa aluksi kuntoon. Pankit eivät tahtoneet ottaa lainkaan riskejä vaarallisessa tilanteessa. Luottamus markkinoilla tai kuluttajien keskuudessa ei siis kasvanut.

Setelirahoituksen tutkijat ovat huomanneet, että pankit ovat keskittyneet lähinnä turvallisina sijoituksina pidettyjen joukkovelkakirjalainojen (’bondien’) ostamiseen. Setelirahoitushuuma on nostanut bondien hintaa, tuonut voittoja osakemarkkinoilla ja rikastuttanut finanssialan yrityksiä, mutta se ei ole kyennyt todella elvyttämään taloutta. Samalla, kun keskuspankkien taseet ovat paisumassa ennätystasolle, on yhä useampi kyseenalaistanut rahapolitiikan kyvyn lisätä kysyntää ja kasvua. Epätavanomaiset päätökset, kuten negatiivinen korko ja ”helikopteriraha”, voisivat auttaa talouskasvua. Julkinen keskustelu vaihtoehtoisesta rahapolitiikasta on kuitenkin osoittanut, kuinka pahasti hakoteillä niin hallitsevat taloudelliset mallit kuin myös päättäjät ovat.

Samalla, kun rahapolitiikan kurssi kääntyi kohti tuntematonta, veropolitiikka otti päinvastaisen suunnan. Päättäjät olivat ilmeisesti ”unohtaneet” 1930-luvun katkerat kokemukset. Finanssikriisin myötä yksityisten velka sälytettiin veronmaksajien harteille. Valtionvelat nousivat pilviin, mikä sai päättäjät vyönkiristystuulelle, jotta velka saataisiin palautettua kriisiä edeltävälle tasolle. Velkaa lyhentävä veropolitiikka epäonnistui karvaasti, sillä säästöjen haitallista vaikutusta bruttokansantuotteeseen aliarvioitiin. Toisin sanoen valtioiden kulujen leikkaaminen kolhi taloutta paljon odotettua enemmän.

Vallalla olevat taloudelliset mallit painottavat ihmisen rationaalisuutta. Ihmisten käyttäytymistä tutkiva behavioristinen taloustiede on kuitenkin kyseenalaistanut sen, että ihminen olisi oletusarvoisesti ”järkevä” taloudellinen toimija. Tästä hyvä esimerkki on nykyisen talousteorian perusta, markkinoiden tehokkuuden käsite. Valtavirta omaksui teorian paitsi analyyttisistä, niin myös aatteellisista syistä. Sen mukaan on mahdotonta ”voittaa markkinoita”, sillä ”tehokkailla” markkinoilla osakkeiden hinnat tarjoavat ainoan hyödyllisen tiedon. Teoria ei kuitenkaan käytännössä kuvaa uskottavasti ihmisten päätöksentekoa, sillä paineen alla ja osana suurta ihmisryhmää toimimme monesti järjenvastaisesti. ”Tieteelliset” mallit eivät toisin sanoen vastaa tosielämää. Uskomatonta kyllä, jotkut taloustieteilijät ovat syyttäneet kriisistä ihmisiä, jotka eivät toimineet heidän malliensa mukaisesti rationaalisesti!

Siitä huolimatta, että talouskriisi on kiinnittänyt monien huomion näihin epäkohtiin, eivät esimerkiksi yliopistot ole nähneet tarpeelliseksi muuttaa taloustieteellisen oppimateriaalinsa sisältöä. Äärimmäisen tärkeä aihe on jätetty kokonaan paitsioon. Merkittävä syy tälle on vaikutusvalta, joka finanssikriisin avulla rikastuneilla ihmisillä on. Huomattava osa parhaiten koulutetuista taloustieteilijöistä ovat juuri samoja ihmisiä, jotka ajoivat talouden kriisiin. Pieniä protesteja on järjestetty nykyistä konsensusta vastaan. Esimerkiksi monet Harvardin yliopiston opiskelijat ovat boikotoineet kursseja, sillä niiden tarjoamat opit vain suurentavat rikkaiden ja köyhien välistä kuilua. Nyt vaaditaan monipuolisempaa ja ennakkoluulottomampaa taloudellista ajattelua. Koko tieteenalan uskottavuuden ja hyödyllisyyden kannalta on tärkeää alkaa kyseenalaistaa nykyisiä malleja.

 

Alkuperäinen artikkeli englanniksi Renegade Economist -blogissa [2].