Sipilän hallitus jyräämässä kolmikantaa

Sipilän hallituksen yhteiskuntasopimuksen tyrmäyksestä katkeroitunut SSS-kolmikko on jälleen jyräyttänyt täysilaidallisen leikkauksia. Hallitus on jyräämässä kolmikannan. Samalla kuitenkin rahaa riittää pakolaistulvan ylläpitämiseksi ja muihin ulkomaisiin uskomattomiin kohteisiin.

Sipilän hallitus aikoo kaventaa lomakorvauksia, pienentää ylityölisiä, tehdä ensimmäisen sairauspäivän palkattomaksi, pienentää sunnuntaipäivän korvauksia 25 prosentilla, poistaa julkisen sektorin lomia 8 päivää. Tässä oli muutamia esimerkkejä hallituksen esittämistä poistoista.

 

Auttavatko ”leikkaukset” ja mikä on kestävyysvaje?

Työn hinnan alentaminen viidellä prosentilla kevääseen 2017 mennessä ei takaa kilpailukyvyn nousua, sillä toki Suomen vienti on riippuvainen maailman talouden suhdanteista. Sitä paitsi taloudelliset supistukset palkansaajilta kaventavat ostovoimaa ja sitä kautta näkyy yritysten tilauskannan alentumisena.

Tuleeko nykyisen hallituksen aikana todella Suomi kuntoon?
Tuleeko nykyisen hallituksen aikana todella Suomi kuntoon?

Suomen valtiovarainministeriön mukaan kestävyysvaje merkitsee, paljonko julkisen talouden rahoitusasemaa pitäisi parantaa välittömästi, jotta julkisen talouden velkaa ei tarvitsisi lisätä, kun esimerkiksi väestön ikääntyminen alkaa kasvattaa julkisia menoja.

Mistä sitten paljon puhuttu ”kestävyysvaje” johtuu? Esimerkiksi toisen maailmansodan aikana ei tunnettu kestävyysvajetta, sillä keskuspankki rahoitti valtion alijäämän, mutta nykyisin julkisen sektorin keskuspankkirahoitus on kiellettyä. Tästä siis johtuu ”kestävyysvaje”, eikä mistään väestön ikääntymisestä, sosiaalimenoista ja työttömien aiheuttamista kustannuksista. Taloudelliset ongelmat johtuvat väärästä talousjärjestelmästä, joihin liittyy kansainvälisten pankkiirien velkarahan tuoma orjuutus.

 

Suomea valmistellaan kansainvälisten eliittien orjuuteen

Tässä luvussa esitellään myös hiukan syitä Suomen ekonomiseen taantumaan.

Uudern hallituksen viime tiistain päätös harppoa työmarkkinajärjestöjen yli pakottavalla lainsäädännöllä on Suomen historiassa poikkeuksellinen teko. Tulopolitiikkaa on ohjattu kolmikannalla eli työnantajien, työntekijöiden ja hallituksen välisellä yhteisellä sopimisella 1940-luvulta lähtien.

Suomen taloudelliseen kurjistumiseen on vikapäänä virallisen Suomen ja sen poliittisen johdon antautuminen globaalien jättiläiskorporaatioiden ja ylikansallisten pankkiirieliitin lypsettäväksi. Yrittäjien ja palkansaajien tuottamat rikkaudet ja kansallinen omaisuus kiikutetaan ulkomaiseen omistukseen. pankkiiri keksi ikiliikkujan

Vaikka olen sanonut tämän muissakin jutuissani, niin sanottakoon se jälleen. Uutta rahaa ilmestyy kiertoon, kun asiakkaat velkaantuvat yksityisille pankeille. Velkaa ei koskaan pystytä maksamaan takaisin kokonaan. Koron takia velan osuus on aina suurempi kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit yksityiset pankit, jotka kahmivat korkorahat ilmaisena rahana. Korkorahaa ei siis ole luotu missään, vaan se saadaan esimerkiksi velallisen ansaitsemasta palkasta. Kansainvälinen pankkijärjestelmä lihottaa itseään kansalaisten ja valtioiden uurastuksen tuloksella tekemättä itse yhtään mitään. Tämä kansainvälisen pankkiirimafian muodostama velkaorjuus on Suomen taloudellisten ongelmien ydin ja sen aiheuttaja. Taloudellista kurjistumista eivät ole aiheuttaneet työttömät, sosiaalituloilla elävät, lapsiperheet, eläkeläiset, yrittäjät tai palkansaajat.

 

Joten SSS-hallitus lopettakaa se valehtelu, nimittäin esittämänne diktaatit ”leikkauksina” eivät ole ainoa mahdollinen ratkaisu taloudellisiin ongelmiin. Olette vain kansainvälisten suurpääomien etujenvalvojia maassamme. Hävetkää, jos hävetä osaatte.

Lisäksi suomalaisten hyvinvointi ja työllisyys sitoutuu osaltaan eurovaluutan kohtaloon, minkä vuoksi ajaudumme kansainvälisten kriisien armoille.

Olen käsitellyt aihetta usein kirjoituksissani, joten on turhaa kerrata sitä. Pyydän katsomaan jäljempänä mainittuja otsikoita, joissa myös Suomen alistamisen mekanismi kansainvälisten korporaatioiden ja pankkiirieliittien kynsiin paljastuu lähteineen:

”Yhteiskuntasopimuksella” painostaminen

Sionistisen eliitin maailman valloitus

1990-luvulta lähtien Suomen hallitusten tehtävänä on ollut sorvata Suomea kansainvälisten pääomapiirien ja sekä globaalien liikepankkien verenhimoiseen syleilyyn. Sipilän hallituksen myötävaikutuksella kasvottomat kovan linjan uusliberalistiset voimat ovat imaisemassa Suomen ja suomalaisten rakentaman hyvinvoinnin armottomaan mustaan aukkoonsa. Sipilän hallituksen leikkaukset ovat suunnatut lihottamaan mainittujen kansainvälisten talousmahtien lompakkoa. Toisaalta mitä hyödyttää bruttokansantuotteen (BKT) elpyminen, jos enemmistön asema samalla kurjistuu? Korkeasta BKT:tä huolimatta varallisuus voi jakaantua sangen epäoikeudenmukaisesti ihmisten kesken. Poliittinen eliitti ei lotkauta edes korvaansa kansan hyvinvoinnin tähden.

Kuten odottaa saattoi, myös SSS-hallitus on kansainvälisten eliittien lakeija.

Selvää tietysti on, että kansainvälisellä harvainvallalla tarkoitetaan talmudistista ylimystöä, jonka funktio jakaantuu karkeasti sanoen kolmeen osa-alueeseen:

  1. Pankkiirien ja liikemiesten muodostama eliitti, jonka aloittivat Rothschildit 1700-luvulla. Muita mahtavia pankkiirisukuja ovat esimerkiksi Warburgit ja Rockefellerit.
  2. Globaali poliittinen oligarkia, joilla on käytössään kaikki mahdolliset organisaatiot ja järjestöt.
  3. Tähän ryhmään voisi sisältyä julkinen sektori, kuten esim. kasvatus- ja koulutusmaailma kokonaisuudessaan. Siihen sisältyy myös joukkotiedon välitys ja viihdemaailma.

 

Mistä voitaisiin etupäässä leikata?

Viimeisessä luvussa käsitellään ratkaisuja Suomen yhteiskunnalliseen kaaokseen ja taloudelliseen taantumaan. Jäljempänä esitetään irrottautumista EU:ta, mutta mikäli taloudellinen tilanne on akuutisti huono, on pakostakin sille heti tehtävä jotakin ennen varsinaisten ongelman ratkaisujen tapahtumista.

Tämäkö antaa esimerkin Suomen yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta?
Tämäkö antaa esimerkin Suomen yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta?

Niin muodoin esitän poistojen kohteeksi niin kutsutut suureläkeläiset, joiden eläkkeet voivat kivuta niin suureksi, että esimerkiksi kolmen suureläkeläisten yhteenlaskettu eläke vastaa lähes 500 suomalaisen keskimääräistä eläkettä. Ihmiset eivät tarvitse tällaisia rahasummia odotellessaan tuonpuoleiseen pääsyä. Jättiläiseläkkeisiin on siis saatava katto, jota voidaan laskea paljon alemmas.

Veroparatiisisysteemi tulisi heti saada kuriin. Ulkomaille siirtyneiden suuryritysten olisi maksettava osa veroista myös Suomeen.

Turhia virkoja tulee karsia, muutenkin virkamieskoneistoa pitäisi priorisoida tehokkaammaksi. Suuripalkkaisilta viranhaltioilta ja kansanedustajilta täytyisi puolittaa palkkoja tai he voisivat työskennellä palkattomasti, pelkällä viikkorahalla, ottaen huomioon, että heille olisi myönnetty kaikki muut etuudet. Tämä toimisi väliaikaisena ratkaisuna.

Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa Suomi ei voisi ottaa yhtään pakolaista vastaan.

Suomen tulisi olla taloudellisesti omavarainen ja irrottauduttava köyhyyttä ruokkivasta kansainvälisestä pankkijärjestelmästä ja luovuttava eurosta, kuten tuonnempana ilmaistaan. Meidän olisi siirtyminen itsenäiseen talousjärjestelmään, jolloin maan sisällä tuotetut työn hedelmät putoaisivat Suomea hyödyntävään koriin. Julkista rahaa pitäisi saada painattaa oman keskuspankin kautta, siten käytössä olisi oma raha ja valtiolla rahan painamisen oikeus.

 

Rahaa kaadetaan ulkomaille, mutta ei yhteiseen hyvään

Suomella on riittänyt varoja kriisimaiden tukemiseen. Kreikka-sovun hinta noussee Suomelle noin miljardiin euroon.1 Mutta, mikäli Suomi antaa anteeksi Kreikan velkoja, vakuuksia ei tällöin makseta. Silloin lasku nousee kahteen miljardiin euroon. Kymmenen vuoden jatkoaika lainaan tarkoittaisi lähes kahden miljardin korkotukea Suomelta Kreikalle. Jos tulee sellainen tilanne, että Kreikan velkoja leikataan, niin silloin Suomen ”vakuudet” eivät kata tappioista lanttiakaan. Suomen vastuu Kreikan veloista on vähintään seitsemän miljardia euroa. Varmaa on, että Suomi joutuu maksamaan Kreikalle kaikki vastuunsa eli 7 miljardia euroa.

Suomi tukee valtioterroristeja: Kuluvana vuonna Suomen osuus Ukrainan tukemisesta on yhteensä 6,1 miljoonaa euroa, ja lisätukea on suunniteltu annettavaksi vielä yhteensä miljoonan euron verran. Viime vuonna Suomi sponsoroi Ukrainaa 6,4 miljoonalla eurolla sekä lähetti sinne lisäksi asiantuntijoita noin 1,5 miljoonan euron edestä.

Miljardöörioligarkkien eli sionistisen mafian hallitsema Ukraina on yksi maailman korruptoituneimpia valtioita. Transparency Internationalin mukaan Ukraina on 142:la sijalla korruptiolistalla, joka sisältää 175 valtiota. Lisäksi Ukrainaan luotiin sionistivaikutteisen länsimaisen harvainvallan konfliktipesäke. Pyrkimyksenä oli sotilaallisen, taloudellisen ja poliittisen hegemonian ekspansio aivan Venäjän rajojen tuntumaan. Tällä tavoitellaan geopoliittisen elintilan laajentumista ja samalla ristiriitojen lietsomista lännen ja idän välille.2

mustanainen ja sirppi

Lisäksi Suomen poliittinen eliitti on päättänyt tuhota Suomen alkuperäisen kulttuurin ja sekoittaa yhteiskuntarauhan kestämättömällä pakolaistulvalla maahamme. Suomi jakaakin runsaimmin Euroopan maista sosiaalitukea turvapaikkaa hakeville perheille.3

 

Kuinka taistellaan maan sisäisiä vihollisia vastaan?

Ay-liike suivaantui hallituksen yksisuuntaiseen sanelupolitiikkaan ja päätti pysäyttää Suomen massiivisella mielenosoituksella ensiviikon perjantaina. Käytännössä tämä merkitsee yleislakkoa. Tällainen taistelumuoto on yksi konsti kamppailussa eliittiä vastaan ja ole itsekin sitä joskus kirjoituksissani ehdotellut.

Tärkeimmät pyrkimykset ovat EU:sta ja eurosta eroaminen. Yleisradiolla esitelmöinyt historian professori Markku Kuisma muistutti eilen Suomen olevan diktatuurin ikeessä, vaikka emme edes sitä ymmärrä, vaan pidämme sitä luonnollisena tilanteena.

Kuisma vertasi EU-Suomen tilannetta sadan vuoden takaisiin sortovuosiin.

Kuisman mukaan meillä on turhan synkeä kuva 1800-luvun keisariajasta, jolloin Suomi oli osa Venäjää. Suomen vapausasteet olivat silloin suurin piirtein samaa luokkaa poliittisesti kuin nyt osana EU:ta. Tosin Venäjän vallan aikana meillä oli enemmän oikeuksia, nimittäin oma raha, oma keskuspankki ja omat tullirajat, joita meillä nykyään ei enää ole!

Suomen on todellakin nyt viipymättä ryhdyttävä vapaustaisteluun EU-diktatuurista eroamiseksi. Tähän täytyy uskaltautua!

Pyrkimyksenä tulisi olla hallituksen ja Eduskunnan kaataminen ja hallituksen korvaaminen viisailla, isänmaallisilla ja oikeudenmukaisilla henkilöillä, jotka muodostaisivat hätätilahallituksen.

Uusi hallitus aloittaisi parlamentaarisen työskentelyn Euroopan Unionista eroamiseksi, Euroopan talous- ja rahaliitosta (EMU:ta) luopumiseksi, itsenäiseen talouspolitiikkaan ja omaan valuuttaan siirtymiseksi, hyvinvointivaltion uudelleen luomiseksi ja sen kehittämiseksi. Valtiolle tulisi varata rahanluonti oikeus.

  1. Kuinka tämä saavutetaan? Yleislakko olisi yksi ase, mutta yllä mainittujen tavoitteiden taakse on vaikeaa yleislakkoa saada.
  2. Valtamedialle tuntuvan kilpailevan vaihtotiedonvälityksen perustaminen olisi välttämättömyys taistelulle eliitin valtamedian valheellista propagandaa vastaan. Näin saataisiin ihmiset äänestämään sellaisia edustajia ja puolueita, jotka vastustavat nykyisen hallituksen ja parlamentaarisen enemmistön kaltaisia puolueita ja ehdokkaita.
  3. Valtion luominen valtion sisälle edustaisi tietyn osan kansasta irtaantumista kansainvälistä eliittiä palvelevasta Suomen poliittisesta johdosta. Laajetessaan tällainen oppositioryhmä parhaimmillaan inspiroisi muitakin liittymään parlamentaarisen Suomen vastaiseen liikehdintään.
  4. Lisäksi kehottaisin ihmisiä Internetistä riippumattomaan järjestäytymiseen. Tämä siltä varalta, että päättäjät saavat päähänsä sulkea sosiaalisen median kokonaisuudessaan tai tuntuvasti rajoittaa sitä.
  5. Muitakin menetelmiä on olemassa eliitin nujertamiseksi, mutta niitä ei kannata tässä yhteydessä esitellä.

Minkälaisen valtiojärjestelmän haluamme? Tässä vaiheessa ei oikeastaan kannata nimetä valtiojärjestelmää, vaan riittää, että pyrimme yllä esitettyihin tavoitteisiin. Omasta puolestani näkisin edistyksellisenä aiemmin esittämäni Uuden poliittisenohjelman suuntaviivat.

Mikäli emme nyt pysäytä Suomen sisäisiä vihollisia, niin olemme pian entistä ahtaammalla, josta nouseminen olisi mahdotonta. Nimittäin pian on tulossa nippu uusia ja oikeinkarvaan kalkin kansainvälisiä sopimuksia, joita ovat: esim. Nato, TTIP, EU:n liittovaltiokehitys etc.. Suomen sisäiset viholliset on nujerrettava!

 

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. Kreikka-sovun hinta Suomelle.
  2. Ukrainan tilanteesta yms.:

Ukraine: NATO’s Eastern Prize by Wayne Madsen (16 Dec. 2013)

http://www.voltairenet.org/article181535.html 

Translation Alizée Ville, Voltaire Network, (5 Dec 2013)

http://www.voltairenet.org/article181368.html 

Globalresearch 

Itä-Euroopan varustamisohjelma 

John Foster Dulles (1953-1959). USA:n ulkoministeri; D. Neff 1995/2002, Fallen Pillars: U.S. Policy Towards Palestine and Israel Since 1945, s. 99; Duke 2003, 143.

Israelin Venäjän-kumppanuus

3. Suomi jakaa avokätisesti rahaa turvapaikanhakijoille.

12 kommenttia

  1. Martti Pihkalan Vientirauhaa tarvittaneen jälleen? PS: Kuvassa ihan hemaisevan näköinen nekrupimu…

    Plusääni(0)Miinusääni(7)
  2. Erinomainen artikkeli.

    Tilanne on todella paha, koska vihollinen näyttää miehittäneen lakeijoillaan maan korkeimman poliittisen johdon, oikeuslaitoksen, ainakin osittain armeijan ja poliisin johdon, yliopistot, koululaitoksen johdon ym.

    Koska vihollisen lakeijoilla on hallinnassaan myös läpimädäksi korruptoitu valtamedia, niin valtaosa kansasta on täysin tietämätön todellisista SYISTÄ JA SYYLLISISTÄ maan kriittiseen tilaan – mm. maamme velkaannuttamiseen, jota vihollisen lakeijat kiihdyttävät erityisesti avaamalla kaikki portit maahantunkeutuja-massoille tuhotakseen koko suomalaisen kansallisvaltiomme ja kansamme Kalergi-suunnitelman mukaisesti, http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm helpommin alistettavan orjalauman aikaansaamiseksi talmudisti-juutalais-pankkigangsterien Uuden Maailmanjärjestyksen super-tyranniaa varten.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  3. Erinomainen artikkeli.

    Tilanne on paha, koska vihollinen näyttää miehittäneen lakeijoillaan maan korkeimman poliittisen johdon, oikeuslaitoksen, ainakin osittain armeijan ja poliisin johdon, yliopistot, koululaitoksen johdon ym.

    Koska vihollisen lakeijoilla on hallinnassaan myös läpimädäksi korruptoitu valtamedia, niin valtaosa kansasta on täysin tietämätön todellisista SYISTÄ JA SYYLLISISTÄ maan kriittiseen tilaan – mm. maamme velkaannuttamiseen, jota vihollisen lakeijat kiihdyttävät erityisesti avaamalla kaikki portit maahantunkeutuja-massoille tuhotakseen koko suomalaisen kansallisvaltiomme ja kansamme Kalergi-suunnitelman mukaisesti, http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm helpommin alistettavan orjalauman aikaansaamiseksi talmudisti-juutalais-pankkigangsterien Uuden Maailmanjärjestyksen super-tyranniaa varten.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  4. Vittu vauva.fi foorumilta suljettu kaikki kommentit ulkomaalaisten raiskausista ym! Vittu nyt suomalaiset äidit herätys! Kaikki poistettu! Valtio ei välitä raiskataanko teitä!

    Nyt suomalaiset nämä meidän hienot päättäjät haluaa että teitä raiskataan! Vittu herran jumala mihinkä ovat valmiita!

    Plusääni(15)Miinusääni(0)
  5. Jihadistien lisäksi kaikki uudet tulijat saadaan käsittämään, etenkin pian, kun heitä on tarpeeksi paljon, että heidän tehtävänään on syrjäyttää kantaväestö. Välittömästi he alkavat riidellä kantaväestön kanssa ja pitää huolta asemistaan. Väkivallanteot ja turvattomuus lisääntyvät. Mamualueile ei pian voi mennä ja muuallakin on vaarallista. Poliitikot haluavat vaihtaa uudet alamaiset itselleen ja ovat tehneet selväksi, että tulijat ovat kunnikansalaisia, joille sataa tukia. Kantaväestöä he vihaavat ja sortavat.

    http://mvlehti.net/2015/09/13/leipajonojen-ruoat-pakolaiskeskuksiin/

    Tässä yksi esimerkki. Verukkeena valhe, jonka mukaan ”pakolaisten” hätä on aina muka paljon suurempi ja tarve. Lain edessä kantiukset ovat lähes suojattomia, kun mamut saavat tehdä heille millaista väkvaltaa hyvänsä. Ilmeisesti väkivalta on toivottua. Kalerqi saatoi olla valheellinen hieman julkisessa ohjelmassaan. On mahdollista, että tarkoitus ei ollutkaan juurikaan risteyttää valkoisia mustien ja aasialaisten kanssa, vaan tappaa heidät. Syntyvyyden minimoinnilla ja suoralla väkivallalla ja sorrolla. Pian kantaväestö on vähemmistö tai lähes vähemmistö jokaisessa Euroopan maassa. Heiltä viedään kaikki avustukset ym. Jo nyt poliitikot vihaavat heitä avoimesti ja valmistelevat vastarinnan tukahduttamista kovalla kädellä. Laillisenkin vastarinnan. Espanjassa saa jo hirmuiset sakot mielenosoituksesta, joka ei ole valtion järjestämä.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
  6. Hyvä Markku, kirjoituksesi oli kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Samoihin päätelmiin tullut tässä vuosien saatossa.

    Harmi, että kommentointi on paikoin asiatonta – se vie pohjaa hyvin pohjustetulta sanomalta.

    Ja turha kommentoijien haukkua minua suvakiksi – suhtaudun erittäin varautuneesti paraikaa tapahtuvaan laittomaan maahantunkeutumiseen ja sen hoitoon/hoitamattomuuteen. Rajat kiinni ja valvontaan kuten itsenäisessä valtiossa kuuluisi olla! Myös muut itsenäisen valtion ominaisuudet ovat tärkeitä – oma kansallinen keskuspankki ja rahanluontioikeus, omavaraisuusasteen nosto, elintärkeän teollisuuden, yhtiöiden, palveluiden ja maankäytön kansallistaminen.

    Maanpuolustukseen järkeä – ei vain kallista ulkomaista sotakalustoa vaan resursseja poliisille ja rauhan säilyttäminen diplomatian keinoin. Natoon ei koskaan, ne Yhdysvaltojen ja Israelin kanssa koko siirtolaiskaaoksen saivat aikaan:

    Tuhosivat ihmisten elämät, kodit, elinkeinot ja perheet.
    Tuhosivat ympäristön, historialliset paikat ja museot sekä infrastruktuurin(koulut, sähkö- ja vesilaitokset).
    Tuhosivat paikalliset hallinnot ja armeijan.
    Ryöstivät luonnonvarat, rauhan ja tulevaisuuden.

    Selityksinään pelkkiä valheita, valheita, valheita. Oksettavaa.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. ”ISIS threatens to send 500,000 migrants to Europe as a ’psychological weapon’ in chilling echo of Gaddafi’s prophecy that the Mediterranean ’will become a sea of chaos'”[if Libya was destabilisised],
      http://www.dailymail.co.uk/news/article-2958517/The-Mediterranean-sea-chaos-Gaddafi-s-chilling-prophecy-interview-ISIS-threatens-send-500-000-migrants-Europe-psychological-weapon-bombed.html

      eli ”ISIS uhkaa lähettää 500.000 maahanmuuttajaa Eurooppaan ’psykologisena aseena’ kylmiä väreitä nostattavana kaikuna Gaddafi’n profetiasta että Välimeri ’tulee olemaan kaaoksen meri'”[jos Libya destabilisoidaan].

      Sveitsiläinen Aargauer Zeitung kirjoittaa:
      ”Gaddafi-Cousin: «Europa wird bald ein 9/11 erleben»
      Der ehemalige Sicherheitschef Libyens schätzt, dass mindestens 500’000 seiner Landsleute als Flüchtlinge versuchten, Europa zu erreichen, wie die Online-Ausgabe der «Daily Mail» schreibt. «Darunter gibt es viele Terroristen, zwischen 10 und 50 pro 1000», schätzt er. Diese würden in ganz Europa verstreut leben. «Innerhalb ein oder zweier Jahre wird es einen weiteren 11. September geben», sagte der 42-Jährige.
      Gaddafi vermutet zudem, der IS könnte im Besitz von 6000 Fass Uran sein, welche zuvor unter der Kontrolle der staatlichen Streitkräfte waren…”, http://www.aargauerzeitung.ch/ausland/artikel-128902444

      eli ”Gaddafin serkku: ””Euroopalla on pian koettavaanaan 9/11”
      Entinen Libyan turvallisuuspäällikkö arvioi, että vähintään 500.000 hänen maanmiestään yrittäisi päästä Eurooppaan kuten Daily Mail kirjoittaa. ”Näiden joukossa on paljon terroristeja 10 – 50 per 1000”, hän arvioi. Nämä tulisivat sirotelluiksi ympäri Eurooppaa [siis myös Suomeen]. ”Vuoden tai kahden sisällä tulee tapahtumaan uusi ’11.syyskuuta'”, sanoi 42-vuotias.
      Gaddafi otaksuu lisäksi, että IS:llä voi olla hallussaan 6000 barrelia uraania, joka aikaisemmin on ollut valtion asevoimien hallussa…”

      Suomeenhan päästetään tällä hetkellä kaikki maahantunkeutujat ilman mitään tarkastuksia – siis myös kaikki ISIS-soturit, sekä nykyiset että sellaisiksi koulutettavat. Sensuroimattoman median sivustoilla internetissä on useaan kertaan ihmetelty, miksi Suomeen tulijoista ylivoimainen enemmistö on nuoria miehiä, monilla ipadit kädessään!

      Täytyy olla kuuro-sokea idiootti ollakseen tunnistamatta maanpetturiksi sitä vihollisen kätyrinä toimivaa tyyppiä, jolla OLISI valta lopettaa vapaa, ennenkaikkea ISIS-terroristien ja ns. elintasopakolaisten maahantunkeutuminen – mutta hän ei osoita elettäkään tähän suuntaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. ”TURVAPAIKKA HÖLMÖLÄSTÄ
    14.9.2015
    Pelkästään eilisen sunnuntain aikana Suomen rajan ylitti Torniossa yli 500 turvapaikanhakuaikeissa olevaa ihmistä. Määrät ovat kasvaneet päivä päivältä ja kasvavat yhä. Tänä vuonna Suomeen arvioidaan tulevan turvapaikanhakijoita 25 000 – 30 000, ensi vuonna ehkä jopa 50 000. Ennusteita on jouduttu nostamaan jatkuvasti, ja nämäkin arviot saattavat osoittautua alimitoitetuiksi. Kun suhteuttaa luvut siihen, että viime vuonna Suomesta haki turvapaikkaa 3 651 ihmistä, saa käsityksen siitä, kuinka hallitsemattomasta ja kaoottisesta ilmiöstä on kyse.

    Tällaista hyökyaaltoa ei Suomi mitenkään voi kestää. Järjestelmämme oli äärirajoillaan jo aiempana ennätysvuonna 2009, kun turvapaikanhakijoita saapui maahan 5 988. Silloin vastaanottokapasiteetti ja kyky käsitellä turvapaikkahakemukset asianmukaisesti olivat jatkuvasti koetuksella. Nykyisen turvapaikanhakijatulvan välittömät kustannukset nousevat helposti satoihin miljooniin, mutta kaikki kustannukset huomioiden tämä kansainvaellus maksaa Suomelle helposti moninkertaisesti enemmänkin, jollei siihen puututa järein keinoin…
    …on huomattava, että käsissämme oleva kaikkien aikojen massiivisin kansainvaellus ei ole mikään spontaanisti syntynyt ilmiö, vaan IHMISSALAKULJETTAJIEN MILJARDILUOKAN BISNES. Matkanjärjestäjät ovat hyvin perillä eurooppalaisista normeista ja eri EU-maiden sisäisistä käytännöistä. He myyvät asiakkailleen eräänlaisia turvapaikkapakettimatkoja, joihin sisältyy myös konsultaatiota siitä, mitä missäkin pitää sanoa ja minne asti matkaa kannattaa jatkaa…

    Somalien ja irakilaisten osalta Suomi on Pohjoismaiden heikko lenkki, ja asiantuntevat ihmissalakuljettajat tietävät tämän.
    Ensinnäkin Suomi antaa näille kansallisuuksille myönteisen turvapaikkapäätöksen muita Pohjoismaita löperömmin. Viime vuonna myönteisen turvapaikkapäätöksen sai somaleista Tanskassa 51 %, Norjassa 59 % ja Ruotsissa 69 %, mutta Suomessa jopa 90 % hakijoista. Irakilaisten kohdalla vastaavat luvut olivat Tanska 13 %, Norja 31 %, Ruotsi 50 % ja Suomi peräti 76 %. Toisekseen Suomessa on myös kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneilla irakilaisilla ja somaleilla pienin todennäköisyys joutua palautetuiksi omiin maihinsa, kun muista Pohjoismaista poiketen asianmukaiset palautussopimukset Suomelta puuttuvat. Siksi ammattitaitoiset ja läksynsä lukeneet ihmissalakuljettajat myyvät turvapaikkapakettimatkansa somaleille ja irakilaisille juuri Suomeen…”
    Koko artikkeli: http://www.willerydman.fi/turvapaikka-holmolasta/

    Artikkelin kirjoittaja ilmeisestikään ei ole tietoinen Kalergi-suunnitelmasta (http://tappis.0catch.com/Kalergi_suunnitelma_eurooppalaisten_tuhoamiseksi.htm ). Hänen mainitsemansa ”salkuljettajien miljardiluokan bisnes” kylläkin huomattavassa määrässä auttaa Kalergi-suunnitelmaa toteuttavia maanpettureita.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  8. ”Rajavalvonta Ruotsin rajalle välittömästi
    Pauli Vahtera on saanut useilta henkilöiltä pyynnön julkistaa tekstipohja, jonka avulla jokainen nykyisestä maahanmuuttoinvaasiosta huolestunut voi lähettää omalle kansanedustajalleen tai laajemminkin kirjeen, jossa vaaditaan Ruotsin rajalla rajavalvonnan aloittamista.

    Kirjoituksen liitteenä on tekstipohja word-tiedostona sekä erillinen kommentti, jossa on kaikkien kansanedustajien sähköpostiosoitteet.

    Kirjeen taustalla olevat henkilöt toivovat laajaa osallistumista asiassa. Tätä FB-tekstiä saa jakaa vapaasti kaikille. Halutessaan kansalaiset voivat muokata tekstiä vapaasti. Tekstin voi tulostaa paperille ja lähettää paperikirjeenä eduskuntaan omalle kansanedustajalleen. Eduskunnan postiosoite on NIMI, 00102 EDUSKUNTA

    Viesti-/kirjepohja löytyy oheisen linkin takaa
    http://paulivahtera.fi/?page_id=610 Rajavalvonta Ruotsin rajalle välittömästi. Samalla sivulla on kansanedustajien sähköpostiosoitteet…”

    Koko artikkeli: http://mvlehti.net/2015/09/14/rajavalvonta-ruotsin-rajalle-valittomasti/

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. Lisäyksenä edelliseen kommenttiini, että Ruotsin rajan täydellinenkin sulkeminen olisi vain katastrofin tulon pientä hidastusta. Huomattavaa hidastusta toisi täydellinen Shengen-sopimuksen noudattaminen Suomessa – mutta kuten Neuvostoliitossa oli niin myös Super-Neuvostoliitossa kaikki sopimukset on tehty vain rikottaviksi.
      Kalergi-suunnitelman toteuttamisen lopettaminen puolestaan vaatisi lähestulkoon täydellistä verenvaihtoa Arkadianmäellä ja hallituksessa. Siihen ei tällä hetkellä ole edellytyksiä, kun ihmisten ylivoimainen enemmistö on vallanpitäjien läpimädän propagandamedian aikaansaamassa tietämättömyyden ja turtuneisuuden tilassa.

      Plusääni(3)Miinusääni(0)
  9. Suomella on hieno lähihistoria maanpetturuudessa: kiharatukkainen, lörppähuulinen, hörökorvainen, kotkannenäinen Martti Ahtisaari ja hänen partnerinsa, Paavo Lipponen – mies, jolla on lörtsyn kokoiset korvat ja kumihuulet. Hän on myöskin jenkkien kätyri ja vakooja (Irak-muistio; Anneli Jäätteenmäen ero sekä Tarja Halosen ja venäjän johdon keskustelut). Täysin absurdia paskaa oli koko show. Erittäin vahvastihan koko hommassa oli tietysti Jutku≈Sanomat ja Ilta-paska – kuinkas muutenkaan! Miettikää nyt: mies, joka on TÄYSI USA:n VAKOOJA ja VASIKKA, saa lähes seisovat suosionosoitukset minne tahansa meneekään. Mielenvikaista kansaa! Nämä kaksi NATO- ja EU-uittajaa sekä pahimmanlaatuista maanpetturia ovat kimppakivassaan tarvineet myöskin apua yli puoluerajojen, joten auttavan käden heille ojensi silloin – kukas muukaan kuin – kikkarapäinen Saul Niinistö (mm. Euroopan investointipankin varapääjohtaja). Tämä jutku on esittänyt milloin kamreeria ja milloin kansanystävä-kraataria teatraalisine palkanalennuksineen. Heh-heh.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat