- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Sionistimedia salaa jälleen uutisia juutalaisten pedofiliasta

Juutalaista ylivaltaa ajavien oligarkkien täydellisessä hallinnassa oleva sionistimedia on salannut kiistämättömiä todisteita ortodoksijuutalaisten yhteisössä rehottavasta pedofiliasta.

Valtamedia käsittelee siis juutalaisten ja (huomattavasti harvinaisempien) kristittyjen yhteisöjen pedofiliatapauksia täysin eri tavalla. Toisesta vaietaan kokonaan, toista paisutellaan.

Runsaasti palstatilaa saaneet lasten hyväksikäyttötapaukset esimerkiksi katolisessa kirkossa ovat tulleet sionistimedian uutteran työn tuloksena koko maailman tietoon, vaikka kirkon arvion mukaan vain 1,5 % papistosta on sekaantunut vastenmieliseen rikollisuuteen.

Vaikka sionistimedia on satunnaisesti raportoinut lasten hyväksikäytöstä ortodoksijuutalaisten yhteisöissä, ei aiheesta ole uutisoitu läheskään yhtä äänekkäästi kuin kristittyjen rikoksista. Lasten hyväksikäyttö on ortodoksijuutalaisten keskuudessa huomattavasti yleisempää, sillä joissain yhteisöissä jopa puolet lapsista joutuu hyväksikäytetyiksi uuden riippumattoman tutkimuksen mukaan.

Riippumattoman Vice-sivuston Christopher Ketchamin uuden dokumentin The Child-Rape Assembly Line mukaan ”lapsia hyväksikäytetään järjestelmällisesti ortodoksijuutalaisten rituaalisissa kylpylöissä”. Rikoksista avoimesti puhunut ja ne tuominnut juutalainen rabbi Nuchem Rosenberg on joutunut ortodoksijuutalaisen yhteisön silmätikuksi. Hänet on yritetty sulkea yhteisön ulkopuolelle, hänet on pahoinpidelty ja tappouhkauksia on tullut.

Rabbi Rosenberg on Brooklynin fundamentalistisen ortodoksijuutalaisen Satmar Hasidin jäsen. Työkseen hän suunnittelee ja korjaa Tooran mukaisia perinteisiä mikvah-kylpylöitä, joissa hartaiden juutalaisten kuuluu peseytyä ja puhdistautua. Naisten kuuluu käydä puhdistautumassa kuukautiskierron jälkeen ja miesten tulee käydä mikvahissa ennen juutalaisten suuria juhlapyhiä, kuten Roš hašana ja Jom kippur. Useat hurskaista käyvät puhdistautumassa myös ennen ja jälkeen seksin ja ennen sapattia.

Käydessään Jerusalemissa vuonna 2005 rabbi Rosenberg kävi mikvahissa yhdessä kaupungin ”pyhimmistä” paikoista Mea She’arimissa.

Avasin oven höyrysaunaan (shvitz). Höyryä oli niin paljon, etten nähnyt juuri mitään. Astuin sisään ja hetken odoteltuani silmien tottumista hämärään näin höyryn keskellä istuvan itseni ikäisen vanhan miehen, valkopartaisen ja pyhän miehen näköisen. Sylissään hänellä oli mieheen selin istuva poika, ehkä noin seitsemän vuoden ikäinen. Vanha mies oli raiskaamassa poikaa.

Nuchem Rosenberg uskoo, että jopa puolet Brooklynin hasidijuutalaisista pojista ja nuorista miehistä on joutunut yhteisön auktoriteettien suorittamien seksirikosten uhriksi. Brooklynin hasidijuutalaisten yhteisö on Yhdysvaltojen suurin ja samalla yksi maailman kookkaimmista. Brooklyniläisen seksirikosten uhreja auttavan ortodoksijärjestön ”Survivors for Justice” johtajan Ben Hirschin mukaan todellinen luku saattaa olla vielä suurempi: ”Todistajakertomusten mukaan uhreja vaikuttaa olevan yli 50 %. Raiskauksesta on tullut lähes siirtymäriitti.”

Muutama viikko haastattelunsa jälkeen rabbi Rosenberg oli kävelyllä Brooklynin Williamsburgissa, kun tuntematon mies ryntäsi takaapäin, taputti häntä olalle ja heitti mukillisen valkaisuainetta hänen kasvoilleen. Rosenberg joutui käymään sairaalassa kasvojen palovammojen vuoksi ja hän menetti näkökykynsä joksikin aikaa.

Christopher Ketcham kertoo: ”Satmarin hasidijuutalaisten keskuudessa vallitsee sellainen oikeuskäsitys, että aiemmin arvostettu rabbi voidaan sulkea yhteisön ulkopuolelle ja häntä vastaan hyökätään pyhänä pidetyillä kaduilla polttaen hänen kasvonsa kemikaaleilla. Myöhemmin rabbi Rosenberg kertoi joutuneensa Williamsburgissa nuorten poikien piirittämäksi. He kirosivat häntä, nauroivat hänelle, uhkailivat ja sylkivät päälle. Hän mietti itsekseen, kuinkahan moni heistäkin joutuisi seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi.”

Todellisuudessa pedofilia on yleinen käytäntö Talmudissa. Toisella vuosisadalla elänyt rabbi Simeon ben Yohai, yksi juutalaisuuden suurimmista rabbeista ja Kabbalan luoja, antoi hyväksyntänsä pedofilialle sallimalla pikkutyttöjen hyväksikäytön jopa alle kolmevuotiaina! Hän lausui: ”Käännynnäinen alta kolmen vuoden ja yhden päivän on sovelias papin vaimoksi.” (Jebamot 60b) Häntä seuranneet rabbit ovat viitanneet ben Yohain pedofilian hyväksyntään ”halakhana” eli juutalaisia sitovana lakina.

Talmud on väärällään viittauksia pedofiliaan. Erityisesti traktaatit Ketubot ja Jebamot sisältävät useita viittauksia sekä lakeja määrittelevä traktaatti Sanhedrin. Itse asiassa Sanhedrinin 60b alaviite 5 kieltää Talmudia noudattavalta rabbilta oikeuden olla eri mieltä ben Yohain kanssa pedofiliakysymyksessä: ”Kuinka he (rabbit) voisivat vastustaa rabbi Simeon ben Yohaita ja pyhiä kirjoituksia ja kieltää nuoren käännynnäisen avioliiton?” (Jebamot 60b:ssä rabbi Zera on eri mieltä siitä, että seksiä alle kolmevuotiaan tyttölapsen kanssa tulisi pitää halakhana.)

Fariseukset oikeuttivat lapsen raiskauksen sillä, että alle yhdeksänvuotias poika ei ole vielä ”mies”. Eräs Talmudin tekstin kohta antaa nuorta poikaansa hyväksikäyttäneelle naiselle luvan mennä naimisiin ylipapin kanssa. ”Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että yhtyminen poikaan iältään 9 vuotta ja yhden päivän on aito ja todellinen yhtyminen, mutta alle 8-vuotiaaseen yhtyminen ei ole.” (Sanhedrin 69b) ”Koska alle 9-vuotias poika on seksuaalisesti kypsymätön, ei hän siten pysty saattamaan seksirikollista häpeään moraalisesti tai oikeudellisesti. (Sanhedrin 55a)

Nainen voi ahdistella ja hyväksikäyttää nuorta poikaa ilman moraalin kyseenalaistamista: ”…pieneen poikaan yhtymistä ei pidetä seksuaalisena tekona.” (Ketubot 11b, alaviite 1)

Talmud määrittelee myös, että ”9 vuotta ja päivän täyttäneen miespuolisen asuessa kuolleen veljensä vaimon kanssa saman katon alla hän saa tämän (vaimokseen).” (Sanhedrin 55b)

Vastoin Simeon ben Yohain lausumaa, jonka mukaan seksi alle kolmevuotiaan tytön kanssa on sallittavaa, Talmud yleisesti opettaa, että rabbin pitää odottaa tytön kolmannen syntymäpäivän jälkeiseen päivään. Lapsi voidaan ottaa vaimoksi yksinkertaisesti raiskaamalla. Rabbi Joseph on sanonut: ”Kolmen vuoden ja yhden päivän ikäinen tyttö voidaan ottaa vaimoksi yhdynnällä ja jos hänen kuolleen miehensä veli asuu saman katon alla, tulee tytöstä hänen vaimonsa.” (Sanhedrin 55b, 69a, 69b sekä Jebamot 60b)

”Tyttö, joka on vähintään kolme vuotta ja yhden päivän, voidaan kihlata asumalla yhdessä…” (Jebamot 57b)

Näin on opetettu: Rabbi Simeon ben Yohai lausui: ”Alle kolmen vuoden ikäisen käännynnäisen voi pappi ottaa vaimoksi, sillä on sanottu, että ’säästäkää itsellenne kaikki tyttölapset, jotka eivät vielä ole maanneet miehen kanssa’ ja Phineas (alaviitteen mukaan pappi) oli varmasti yksi, joka nai alle kolmevuotiaan.”

Alkuperäinen artikkeli lähteineen englanniksi David Duken sivuilla. [1]