Sionistien media yrittää harhauttaa afroamerikkalaisia

Tumman nuoren miehen ampuneen George Zimmermanin vapauttava tuomio on muodostunut yhdeksi sionistien omistaman median keskeisistä työkaluista heidän yrittäessään räikeästi nostattaa afroamerikkalaisten vihaa euroamerikkalaisia kohtaan. Juutalaismedia on käynyt tähän täysin valheelliseen vihakampanjaan tarkoituksenaan kääntää afroamerikkalaisten huomio pois todellisesta syystä tummien yhteisön ongelmiin, nimittäin juutalaisten yliherruuden kannattajista itsestään. Sionistien media on tarkoituksella luonut mielikuvan Zimmermanista ”valkoisena” ja Floridassa tapahtuneesta ampumavälikohtauksesta esimerkin jälleen yhdestä ”valkoisten rasismista”.

GeorgeZimmerman
Kuvassa George Zimmerman äitinsä kanssa

Totuus on kuitenkin se, että Zimmermanin perimä on monirotuinen ja on oman määrittelynsä mukaan latino. Sionistimedia on kuitenkin nähnyt paljon vaivaa nostattaakseen rotuvihaa latinojen sijaan valkoisia amerikkalaisia vastaan. Kaikkien afroamerikkalaisten tulisi ihan ensimmäiseksi kysyä, miksi media on tarkoituksellisesti vääristellyt Zimmermanin etnistä taustaa.

Sionistien logiikka on varsin yksinkertainen: Jos he saavat afroamerikkalaiset taistelemaan euroamerikkalaisten kanssa tai latinot afroamerikkalaisten kanssa ja niin edelleen, aina parempi juutalaisten yliherruuden tavoittelijoille, joiden puuhastelu jää piiloon taistelun kulisseihin. Todellinen esimerkki käytännön ”hajota ja hallitse”-strategiasta.

Esimerkiksi ”Southern Poverty Law Center”, eli etelän köyhien puolustajiksi naamioitunut juutalaisten painostusryhmä julkisti lehdistötiedotteen Zimmermanin vapauttavan tuomion jälkeen. Tiedote julkistettiin SPLC:n johtajan Richard Cohenin, pahamaineisen juutalaisen ylivaltiaan ja ei-juutalaisten vihaajan, nimissä ja siinä väitettiin: ”Rodulliset ennakkoluulot kumahtelevat läpi yhteiskuntamme kuin alkukantainen alkuräjähdys. Oikeus on puhunut. Nyt meidän pitää ottaa kantaa yhteiskuntaamme riivaavaa rotuennakkoluuloa vastaan, joka vääristää koko näkemyksemme maailmasta.”

Ja kuten yllä osoitettiin, ei Zimmerman ole edes valkoinen! Sillä pienellä yksityiskohdalla ei kuitenkaan ole mitään väliä vihaaja Cohenille ja hänen heimoveljilleen, jotka johtavat mediaa ja väittävät ”rasismin” aiheuttavan ongelmat. Afroamerikkalaisten tulisi kysyä itseltään seuraavat kysymykset:

1. Miksi media ei keskity paljon vakavampaan ongelmaan, eli tummien toisiaan kohtaan tekemiin rikoksiin? Kaikki tilastot osoittavat afroamerikkalaisten, jotka muodostavat 13 % koko väestöstä, tekevän puolet kaikista henkirikoksista ja suurin osa uhreista on myös tummaihoisia.

FBI:n tilastojen mukaan vuonna 2011 tehtiin 14.548 henkirikosta, joista 53,7 % oli varmuudella afroamerikkalaisten tekemiä (ja lopusta merkittävä osa oli latinojen tekemiä). 513 päivän aikana, mikä ehti kulua Trayvon Martinin kuoleman ja yllä mainitun tuomion välillä, 11.106 afroamerikkalaista tapettiin toisen afroamerikkalaisen toimesta.

Afroamerikkalaisten suurin yksittäinen uhka ei siten ole ”valkoinen rasismi”, kuten sionistimedia yrittää esittää, vaan ennemmin yhteisön sisäinen väkivalta.

2. Seuraava ilmiselvä kysymys on, miksi väkivaltaisuus tummien yhteisössä on kasvanut viimeisen parin vuosikymmenen aikana niin voimakkaasti. Vanhemman polven afroamerikkalaiset voivat vahvistaa, ettei näitä yhteisöä vaivaavia väkivaltarikoksia ja muita yhteiskunnan pahoinvointi-ilmiöitä ollut vielä pari vuosikymmentä sitten.

Yli 70 % afroamerikkalaisista syntyy yksinhuoltajaperheisiin, yli 60 % tummaihoisista miehistä joutuu jossain vaiheessa vankilaan ja miljoonat joutuvat työttömiksi vankeusrangaistusten vuoksi, vain muutamia suurimpia huolenaiheita mainitakseni.

Miksi tämä muutosten mullistus on tapahtunut? Sen sijaan että syyttäisivät median kannustamana euroamerikkalaisia, afroamerikkalaisten tulisi tarkastella, kuka on edistänyt huumeiden ja gangsteri-elämäntyylin ”cooliutta” ja tehnyt siitä uuden normin nuorten keskuudessa. Euroamerikkalaiset eivät ole syypäitä tummaihoisten ongelmiin, vaan juutalaisten ylivallan edistäjät, jotka hallitsevat valtamediaa ja Hollywoodia edistäen näitä sairauksia.

GeorgeZimmerman_1_

 

Euroamerikkalaiset eivät ole johtavia ”slummiherroja”, jotka sallivat tummien ja latinojen asuvan nöyryyttävissä oloissa (katso When the Slumlords Are Us–Public Judaism Forward Magazine). Euroamerikkalaiset eivät ole hinkumassa ”avoimia rajoja” maahanmuuttopolitiikkaan, mikä vaikuttaa negatiivisesti afroamerikkalaisten työllisyyslukuihin.

Afroamerikkalaisten pitää ymmärtää, että osallistumalla sionistimedian sponsoroimaan euroamerikkalaisten vastaiseen vihakampanjaan, he pelaavat suoraan juutalaisen yliherruuden käsiin, joka on luonut ”hajota ja hallitse”-strategian tarkoituksenaan pitää huomio pois todellisesta vihollisesta: juutalaisista, jotka haluavat orjuuttaa meidät kaikki.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.davidduke.com/?p=40377

 

3 kommenttia

  1. hmm.. ”tosiasia”? lienee etteivät köyhimmät väestöluokat voi vaikuttaa mihinkään, ollaan sitten missäpäin maailmaa tahansa.. Niinpä ”paha olo” purkautuu konkreettisina tekoina sosiaalisesta asemasta riippumatta?
    Eroaa ”eliitin ja valtaapitävien” teoista (teot + käsitykset asioista ja niiden oikeutuksista..) vain sillä että jälkimmäiset voidaan manipuloida rahalla ja vallalla näyttämään miltä halutaan.
    Ja taas ”tavallista” tietämätöntä ihmistä viedään kuin sitä kuuluisaa pässiä narussa.. 😛

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Tämä rikollinen kaksimetrinen tyyppi hakkasi Zimmermania ja kävi siis kimppuun. Kaikki on todistettu. Valkoiset eivät saisi USA:n johdon mielestä enää puolustautua. Eivät poliiseina tai järkkärinä hoitaa tehtäviään. He ovat aina syyllisiä. Media väittää Z:n vain ampuneen viattoman lapsen.

    Rasisti ja rotukiihkoilija Obama on julistanut tuomion olevan väärin. Syytön olisi pitänyt tuomita mustan yhteisön tunteiden vuoksi. Siis kuin Priebke ym. Holokaustioikeudenkäynneiltä alkavat vaikuttaa nykyisin kaikki prosessit. Obama totesi myös, että oli itse samanlainen laitapuolen gangsteri nuoruiudessaan. Hän siis myönsi ilmeisesti epäsuorasti, että kaikki hänen menneisyydestään meille kerrottu tieto on valehtelua???

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Eikö näitten juutalaisvastasten juttujen kannattais loppua, kun niistä on jo kahdesti nostettu syyte!?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat