Singapore hävittää lapsille suunnattua homopropagandaa

Singaporen kansallinen kirjastolautakunta on ilmoittanut, että hyllyistä poistetut homoseksuaalisuutta propagoivat ”lastenkirjat” tullaan hävittämään.

Maan kirjastot poistivat valikoimistaan hiljattain kolme lapsille suunnattua kirjaa, jotka hyökkäävät luonnollista perhemallia vastaan. Lautakunta ilmoitti poistavansa teokset, sillä sen tehtävänä on suojella lapsia haitalliselta materiaalilta.

Länsimaissa päätös herätti homopiireissä kiihkeää vihaa, ja lautakunta on saanut liberaaleilta paljon vihapostia. Singaporessa päätöstä vastaan on protestoinut muun muassa tunnettu naiseksi pukeutuva mieskirjailija ”Leona Lo”, joka vaatii nyt, että jos homokirjat poistetaan hyllyiltä, niin myös hänen teostensa on mentävä.

Monet liberaalit vaativat, että mikäli kirjat poistetaan kirjastoista, täytyy ne tuhoamisen sijaan esimerkiksi myydä eteenpäin. Lautakunnan mukaan sukupuolisia vääristymiä kuvaavien kirjojen hävittäminen oli kuitenkin paras vaihtoehto ottaen huomioon niiden sisällön. Kirjastolautakunta toteaa, että se tekee päätöksensä vahvojen perhemyönteisten arvojen pohjalta.

homopropaganda

Kirjoissa kuvataan esimerkiksi homoeläinten elämää sekä adoptiota homoseksuaalisiin ja sekarotuisiin perheisiin. Seksuaalisuuden lisäksi kirjoissa on hyvin vahva monikulttuurinen sanoma.

Aiemmin länsimaat ovat kritisoineet Singaporea esimerkiksi sen tehokkaasta taistelusta huumekauppaa vastaan. Maa suojelee kansanterveyttään kovin ottein ja varoittaa turisteja, että huumeiden kuljettamisesta maahan seuraa kuolemantuomio.

Yahoo News

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat