Seurakunta: Saksaa pommitettava maahanmuuttovastaisuuden vuoksi!

Saksassa järjestettiin alkuviikosta jälleen suosittuja maahanmuuttovastaisia Pegida-mielenilmauksia.

Edellislauantaina kulttuurimarxilainen kirkko protestoi maahanmuuttokriittistä liikettä vastaan juhlistamalla toisen maailmansodan pahamaineisinta englantilaista terroripommittajaa.


Video: maanantain Pegida-mielenosoitus.

 

Mielenilmaukset osuivat yhteen niin sanotun ”kristalliyön” muistopäivän kanssa, minkä vuoksi juutalaisten puolesta puhuneet kulttuurimarxistit syyttivät järjestäjiä ”tunteettomiksi” ja vaativat tapahtumien perumista. Pegidan järjestäjät eivät kuitenkaan taipuneet poliittisesti korrektin painostuksen vuoksi.

Maanantain tapahtumassa puhunut Tatjana Festerling julistikin, että Saksan häpeän ja itseinhon vuodet ovat nyt ohi. Festerlingin mukaan Saksan on jo siirryttävä eteenpäin ja lopetettava keinotekoinen natsivainoharha. Saksassa ”natseja” ovat kaikki, jotka eivät tahdo vaihtaa väestöä afrikkalaisiin ja lähettää jatkuvasti lisää ilmaista rahaa Israeliin.

Festerling kertoi kahta päivää aiemmin lauantaina järjestetystä mielenosoituksesta, johon hän oli osallistunut Hohenstein-Ernstthalissa. Kuten aina, kirkko oli järjestänyt vastamielenosoituksen, jossa vaadittiin rajatonta maahanmuuttoa.

Festerlingin mukaan seurakunnan mielenilmaukseen osallistuneet lapset heittivät maahanmuuttoa vastustaneiden puolelle värikkäitä paperilennokkeja, joihin oli kirjoitettu karmaiseva teksti: ”Pommittaja-Harris, auta meitä – he ovat yhä Hohenstein-Ernstthalissa!” ”Heillä” tarkoitettiin tietysti ”natseja”. Festerling totesi maanantain Pegida-mielenosoituksessa olevansa kauhuissaan siitä, että Saksassa kirkko voi julkisesti vaatia poliittisia murhia.

Murhakehoitukset eivät synnyttäneet lainkaan poliittista kuohuntaa tai paheksuntaa Saksassa.
Murhakehoitukset eivät synnyttäneet lainkaan poliittista kuohuntaa tai paheksuntaa Saksassa.

Arthur ”pommittaja” Harris oli toisen maailmansodan pahimpia sotarikollisia, joka syyllistyi vähintään puolenmiljoonan siviilin hengen vaatineisiin terroripommituksiin Saksassa. Festerling käytti kirkon tekemää vertausta hyväksi ja samasti 2000-luvun pakkomonikulttuurisuuden vastaisen taistelun toiseen maailmansotaan.

”Pommittaja” Harris ja hänen nykypäivän kannattajansa pyrkivät tuhoamaan saksalaisen vastarinnan jatkuvalla epäinhimillisellä väkivallalla. Saksalaiset ovat kuitenkin sitkeää sorttia, joten taistelu tulee jatkumaan.

Kirkon tempaus on hyvä esimerkki Saksan sairaasta lainsäädännöstä. Maassa on täysin laillista ihailla liittoutuneiden sotarikollisia ja vaatia valkoisten kansanmurhaa, mutta pelkästä ”holokaustin” epäilemisestä voi saada Horst Mahlerin tavoin 12 vuotta vankeutta. Helmikuussa uutisoimme, että Saksan tuomioistuimen uudehkon linjauksen mukaan myös Israelin olemassaolon ”oikeutuksen” kyseenalaistaminen on juutalaisvastainen viharikos.

Tänä maanantaina koko Saksa hiljentyi muistelemaan muutamaa kristalliyönä rikottua juutalaiskaupan ikkunaa, vaikka toisen maailmansodan jälkeisissä väestönsiirroissa jopa 15 miljoonaa etnistä saksalaista menetti kotinsa ja 2 miljoonaa kuoli. Hallitus ei kuitenkaan suostu tunnustamaan saksalaisten kokemia kärsimyksiä, sillä se voitaisiin tulkita ”antisemitismiksi”. Alla videoita liittoutuneiden sotarikoksista Saksaa vastaan:



Video: Hellstorm-dokumentin suomenkielisen tekstityksen saa hammasratassymbolista.

 

Lue myös:

Kuinka kulttuurimarxismin henki täytti valtionkirkon
Arkkipiispa Mäkinen: kirkon tehtävä ei ole puolustaa Suomen kansallista etua

2 kommenttia

    1. Demokratia (krpien hirmutyrannia) on nostanut juutalaiset mutta ennen kaikkea krvät valtaan. Demokratiassa ne, joita ei missään nimessä tulisi päästää mihinkään yhteiskunnalliseen vastuulliseen tehtävään, ovat yhteiskunnan huipulla johtotehtävissä, ja ne, jotka luonnostaan olisivat hyvä, luja ja oikeudenmukainen johtava luokka, ovat yhteiskunnan vainottua pilipalijengiä. Kaikki ON päälaellaan, hyvänä esimerkkinä Saksan lisäksi Suomi, krpien juutalainen krpämaa.

      Kuten juutalaiset/krvät ovat tuhonneet Saksan, niin samoin juutalaiset yhdessä krpien (Suomen kansan) kanssa ovat tuhonneet, ja yhä tuhoavat, Suomen. Mitään ei jää jäljelle.

      Toivottavasti Ursula Haverbeck saa siedettävät olot krpien linnassa totuudenpuhumisen vuoksi viruessaan.

      Niin ja lohdutustiedoksi: juutalaiset ja krvät hukkuvat kaikki pian ikuiseen helvettiin. Se on sitten siinä.

      Plusääni(24)Miinusääni(5)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat