Selvitys: Trumpin Amerikka on talousrikollisten paratiisi

Syracusen yliopiston uuden tutkimuksen mukaan Donald Trumpin Amerikka on historiallisen ystävällinen valtio talousrikollisille. Päästyään presidentiksi Trump nimittikin Valkoiseen taloon ennennäkemättömän suuren joukon rikollisen juutalaispankki Goldman Sachsin finanssielitistejä.

Amerikan oikeusministeriö on nostanut Trumpin aikana vähemmän talousrikossyytteitä kuin kertaakaan sen jälkeen, kun tilastointi aloitettiin 1980-luvulla. Syytteiden määrä on pudonnut 25 prosenttia vain viidessä vuodessa. Vaikuttaa siltä, että hallinto pyrkiikin suojelemaan rikollisia kontrolloimalla syyttäjää.

Vielä 10 vuotta sitten syytteitä nostettiin noin 1 000 kuussa. Tuolloin viranomaiset olivat valppaina muun muassa juutalaisen Bernie Madoffin massiivisen pyramidihuijauksen paljastumisen vuoksi. Tammikuussa 2020 syytteitä nostettiin enää kuitenkin vain 359.

Tutkimustulokset eivät yllätä presidentin taustoihin perehtyneitä. Trumpin tiedetään pesseen kiinteistöyhtiönsä kautta rahaa muun muassa idän juutalaiselle mafialle sekä saaneen laitonta apua juutalaisilta ja ääri-islamistisilta tahoilta presidentinvaalien yhteydessä.

Lisäksi Trump armahti alkuvuodesta vaarallisen talousrikollisen Michael Milkenin. Juutalaispankkiiri Milken ryöväsi amerikkalaisilta miljardeja dollareita niin sanotuilla roskalainoilla rakentamallaan pyramidihuijauksella. Roskalainojen avulla Milken rahoitti lukuisia Wall Streetin rikollishankkeita, kuten yritysostoihin liittyneitä sisäpiirikauppoja, säästöpankkikriisiä sekä eliittitason veropetoksia.

Kansallinen Vastarinta

Alkuperäinen julkaisu; Kansallinen Vastarinta: https://www.vastarinta.com/selvitys-trumpin-amerikka-on-talousrikollisten-paratiisi/

Lähde: Market Watch

Lue myös:

FT: Donald Trump pessyt rahaa mafiaan liitetylle juutalaiselle

NY Times: Trump sai vaaleissa salaista apua juutalaisilta ja ääri-islamisteilta

Trumpilta pohjanoteeraus: armahti vaarallisen juutalaisen petosmiehen

9 kommenttia

  1. USAan on vuosisatojen ajan kerääntynyt maailman psykopaattisin ja rikollisin aines joka on häikäilemättä käyttänyt kansaa ja muuta maailmaa hyväkseen.

    Tuon rikollisen eliitin tavoitteena on koko planeetan valtaus ja alistaminen oman terrorinsa alle. Vetoapua tulee Lontoo Citin Mafialta joka hallitsee rahaa, välinettä jolla hommaa hoidetaan.

    Nähtäväksi jää onnistuuko hanke. Idästä on nousemassa vastavoima joka ei aio alistua.
    Koronavirus on nyt kehitetty uudeksi aseeksi jolla sionisti- ja muurari eliitti yrittää tehostaa nwo-hankettaan. Netanyahu ja Trump tekevät sujuvaa yhteistyötä.
    Kärjistäen voi sanoa että menossa on kova ottelu maailman herruudesta: sionistien nwo-mafia vastaan muu maailma.
    Nwo-mafialla on nyt muutaman maalin johto mutta tasoittaako muun maailman joukkue pelin ja menee lopulta johtoon ja voittaa?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. korkea kulttuuri kukoistaa venäjällä 🙂 c

    VOI TYHMÄT LAMPAAT!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  3. Mitä luulette jatkavatko vapaamuurari loosit toimintaa vaikka huijaus corona virus jyllää 🙂

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  4. Time to grow up and face reality. The West has been totally subverted by a satanist cult of pedophiles installed by the Rothschild banking cartel. He who pays the piper calls the tune.

    Our feckless ancestors handed over the national credit cards to our worse enemies, bankers who happen to be Freemasons (Cabalists, Satanists.)

    Most of our political and cultural leaders are witting or unwitting shills for the Rothschilds. They are traitors.

    The Rothschild’s goal is to extend their monopoly over credit creation (currency) to a worldwide monopoly over everything: Power. Wealth. Culture. Thought. Behaviour. We’re talking about total control. This is the essence of Communism and the NWO.

    The popular image of Communism as defender of the poor is nonsense.
    Communism was financed by the Rothschilds to blackmail plunder and destroy their rivals.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  5. suorastaan kaunista ja lähellä korkea kulttuuria mitä saksa ja eurooppa varsinkin pohjois euroopan valtiot olivat!! Liian kaukana palatakseen takaisin ja massat ovat järkyttävän tyhmiä ja haluavat räppiä ja turhan päivästä paskaa saati oikeasti kaunista musiikkia!!!

    Pelastus missä viipyy??? Kuinka moni on valmis antamaan elämänsä ja henkensä näiden välinpitämättömien rottien puolesta eli suurin osa kansaa kun heillä vaan menee hyvin? Heitä ei vittuakaan kiinnosta mitkään raha järjestelmät ja vielä vähemmän kuinka (vapaamuurari) yhteiskunnat toimii ja silti osa tyhmistä räkänokista on valmiita sotaa vailla vitun ymmärrystä mistään :)!!!!

    Toki yrittäkää edes kertoa näille niljake rotille asiasta he hyökkäävät sinua vastaan porukalla ja uskalla vielä jatkaa juutalaisista ja vapaamuurareista niin ovat jo kurkussasi kiinni! Ja sitkeänä ihmisenä vieläkin jatkat heitä ei joko kiinnosta tai eivät välitä vaikka ovat perheellisiä ihmisiä? KAIKKI TÄMÄ YLI 10V kokemuksella ja rupean olemaan valmis heittämään hanskat tiskiin!!!!! TODELLAKIN! Massat on todellakin PUHDAS IHMIS JÄTETTÄ!!!!!!!!!! Jotka ansaitsee kaiken paskan!! Tarkoitan PUHDASTA IHMIS JÄTETTÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  6. Tässä hyvä yhteenveto näiden talouskriminaalien (ja kansan) toimista. Ensin ne rahallisti ahneudessaan kaiken, tehtiin hintakupla toisensa perään –> suurille ikäluokille tuli tunne rikastumisesta. Milleniaalien työpaikat ne vei ahneudessaan Kiinaan jo vuosia sitten ja nyt itketään komponentti- yms. pulaa. Reaalitalous on tuhottu jo vuosia sitten. Nyt kaikki vedetään viemäristä alas, näiden kriminaalien ja keskuspankkien toimesta. Sinne menee sit suurten ikäluokkien eläkevarat jms. Weimarin Saksan hyperinflaatio alkoi aivan samalla tavalla. Helikopterirahaa jaettiin silloinkin Tästä tulee vielä iso reset.

    https://youtu.be/n-MJ3zbhF5c

    Sanoisin, ettei kansa tähän aivan syytön ole. Varoitettu on – moneen kertaan. Tapahtuu oikeus.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  7. Tällainen kommentti löytyy Vastavalkean artikkelista
    https://vastavalkea.fi/2020/03/25/kokonaiskuvan-virusinfektio/
    Amerikka on myös kulttuurimarxismia aihettavan viruksen paratiisi

    ”Käydäänkö Harmagedonin taistelu Lähi-idässä? Ei, sitä käydään kautta maailman (Jeremia 25:32–34; Hesekiel 39:17–20)….”
    Nyt on meneillään taistelussa tällainen vaihe …. Yahweh’n valtaa uhkaa Putinin uudet Perustuslaki hankkeet … vai uhmaako Putin sionisteja?

    Enshrining God in the Constitution: Robespierre’s Great Idea
    LAURENT GUYÉNOT
    I’ve heard that, as part of new amendments to the Russian Constitution, President Putin proposes to include the Russian people’s “faith in God,” and a definition of marriage as a “union of a man and a woman.”
    I’m a bit skeptical about the news, but if true, I think it’s a great idea. If voted in the upcoming referendum, it would consecrate the civilizational schism that is likely to define the history of our civilization in the coming century: in the West, the post-modernist project of liberating man from his human nature, to produce an uprooted, transgendered, upgraded man, Homo Deus. In the East, the choice of honoring and protecting our spiritual and anthropological roots, to produce the genuine thing: Mars and Venus, virile men and feminine women grateful to their Creator for each other, reveling in their fertile complementarity.

    ….I believe that modern atheism is, to a great extent, a reaction to the disgusting character presented as “God” in the Old Testament. Yahweh’s obscenity has ultimately ruined God’s reputation. Voltaire, that old anti-Semite, ridiculed Christianity by quoting almost exclusively the Old Testament. Still today, Darwinian high priest Richard Dawkins can only make his atheism sound plausible by first professing, correctly:

    “The God of the Old Testament is arguably the most unpleasant character in all fiction: jealous and proud of it; a petty, unjust, unforgiving control-freak; a vindictive, bloodthirsty ethnic cleanser; a misogynistic, homophobic, racist, infanticidal, genocidal, filicidal, pestilential, megalomaniacal, sadomasochistic, capriciously malevolent bully.”[1]

    In his speech on “the relations of religious and moral ideas with republican principles,” read at the Convention six weeks before his death, Robespierre said:

    “I know of nothing so close to atheism as the religion that [the priests] have made: by disfiguring the Supreme Being, they have destroyed him as much as it was in them; […] the priests created a god in their image; they made him jealous, temperamental, greedy, cruel, relentless.”

    (That judgment is partially inexact: the cruel God of the Old Testament may have been used by priests as a means of social control, but he had been created by the Levites long before. Robespierre had no clue about the Jewish Question.)

    https://www.unz.com/article/enshrining-god-in-the-constitution-robespierres-great-idea/
    Vastaa

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat