SAS julkaisi kulttuurimarxistisen mainoksen


Scandinavian Airline (SAS) – aikaisemmin Scandinavian Airlines System– on Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa toimiva lentoyhtiö. Äskettäin lentoyhtiö julkaisi kulttuurimarxistisen mainosvideon, joka on suoranainen hyökkäys niitä kansoja vastaan, jotka ovat rakentaneet ne maat, joista käsin lentoyhtiö toimii.

Kritiikkimyrskyn silmään joutuneen mainosvideon pääviesti on ”mikään ei oikeasti ole skandinaavista” ja luetteloi asioita, jotka yhdistämme skandinaaviseen kulttuuriin ja kertoen kuinka nämä asiat ovat kopioituja muualta. Mainosvideon mukaan esimerkiksi vanhempainvapaat tulevat Sveitsistä ja juhannussalko Saksasta. Videon kulttuurimarxismi kulminoituu, kun eräässä videon kohdassa afrikkalaisperäinen henkilö kertoo ”me emme ole parempia kuin viikinkiesi-isämme”. Lopuksi videon kertojaääni selittää, että Skandinavia tuotiin tänne pala palalta.

Heti videon jälkeen video sai tuhansia alaspeukutuksia sekä massoittain kriittisiä kommentteja erilaisissa sosiaalisissa medioissa. Alaspeukutusten ylittäessä 10 000 kappaleen rajan, päätti lentoyhtiö poistaa videon Youtubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista ilman selityksiä.

Keskiviikon aikana SAS ilmoitti, että videota kohtaan esitetty kritiikki ei ollut legitiimiä vaan kyseessä oli koordinoitu ”kampanja” sekä syytti, että mainoskampanja oli kritiikin avulla ”kidnapattu”, jonka vuoksi video poistettiin. Myöhemmin lentoyhtiö julkaisi videon uudelleen, tällä kertaa estäen videon kommentoinnin. Tällä hetkellä videolla on lähemmäksi 53 000 alaspeukutusta ja noin 2600 tykkäystä.

Lehdistön mukaan kritiikkimyrsky tulee huonoon aikaan, sillä lentoyhtiön pilotit olivat jo ennen mainosfilmiskandaalia olleet sotajalalla saatuaan tietoon, että lentoyhtiöllä oli suunnitteilla perustaa uusi halpalentoyhtiö, joka veisi SAS:ilta tavallisia lentoja. Yhtiö tulisi muistuttamaan jo perustettua SAS Ireland –yhtiötä, joka lentää Tukholman, Oslon ja Kööpenhaminan välillä käyttäen halpaa ulkomaista henkilöstöä. Pilottien mielestä uusi mainoskampanja tukee suunnitelmia.
-Näemme mainosfilmin SAS:n yrityksenä totuttaa matkustajat siihen, ettei Skandinavian sisäisillä lennoilla olekaan aina skandinaavista henkilöstöä. Mutta tällä kertaa he ampuivat itseään jalkaan, kommentoi eräs SAS-pilotti ruotsalaiselle Expressen-lehdelle.
-Päivänselvästi tämä tulee nähdä valmisteluna uudelle SAS-halpalentoyhtiölle, jossa ulkomaalaiset työskentelevät. Matkustajat totutellaan hiljaa mutta varmasti siihen, ettei lentokabiinissa enää puhuta norjaa, ruotsia tai tanskaa. Käsitän mainosfilmin subtiilisena tapana yrittää saada matkustajat vieroitettua skandinaavisuudesta.
Jopa ruotsalaisten pilottien ammattiliitto on kriittinen mainosvideota kohtaan.
-Asiakkaiden reaktiot uusimpaan SAS:n mainosvideoon todistaa, että he arvostavat ja välittävät pohjoismaisesta tuotemerkistä. Jaamme heidän käsityksensä siitä, että irlantilainen lentokone, espanjalaiset pilotit ja balttialainen kabiinihenkilöstö vievät pohjoismaisuuden vieläkin etäämmmälle.

Mutta iltalehdistö on myös yrittänyt selittää, mitä tämä mainoskampanjan ”kidnappaus” on oikein mennytkään. Asialla on roskalehdistön mukaan ärsyyntyneiden kansalaisten sijasta ”äärioikeisto” ja ”Venäjä”. Todisteena tästä on esimerkiksi lehdistön piirtämät graafit siitä kuinka videota levitettiin ”ruotsalaisilla äärioikeistosivuistoilla”, jotka siis oikeasti ovat valtamediasta vaihtoehtoisia uutismedioita, ja sieltä se on välitetty venäläiselle uutissivustolle ja muualle maailmaan. Perusteeksi sille, miksi video poistettiin, lehdistö esimerkiksi väitti, että syynä oli ruotsidemokraattien sekä Nordfrontin kirjoittama kritiikki siitä kuinka mainosvideo oli hyökkäys pohjoismaisuutta kohtaan.

Ideahistorioitsija Sverker Sörlin kuninkaallisesta teknisestä korkeakoulusta ei myöskään usko, että kyseessä on kansalaisten esittämä kritiikki vaan ”kansainvälinen verkosto”, joka muodostuu ”äärioikeistosta” ja venäläisistä uutissivustoista. Sörlinin mukaan konservatiivinen oikeisto ei pidä siitä kuvasta, jonka mainosvideo esittää, jonka vuoksi se on joutunut maalitauluksi. Aftonbladet vuorostaan väitti, että kritiikkimyrskyn takana on trolliarmeija ja käytti paikallista Jessikka Aron vastinetta, Venäjää vihaavaa Nato-propagandistia Patrik Oksasta todistelemaan kyseessä olleen ”venäläinen desinformaatiokampanja” ärsyyntyneiden tavallisten ihmisten kritiikin sijaan. Expressen myös väitti, että ihmiset, jotka ärsyynytvät mainosfilmistä, ovat ”lumihiutaleita”. ”Lumihiutale” on alkujaan amerikkalaisen alt-right –liikeen lanseeraama meemi ihmisistä, jotka uskovat olevansa niin erityisiä, ettei heidän tunteitaan saa satuttaa, ja sillä on tarkoitettu tyypillisiä amerikkalaisiea vasemmistoliberaaleja, jotka tarvitsevat omaa tilaa (”safe space”) ihmisiltä, jotka esittävät ajatuksia ja ideoita, jotka eivät sovi yksi yhteen kulttuurimarxistisen psykoosin kanssa. Expressenin artikkelissa ilmaisua yritetään kääntää siten, että ne kaikki eurooppalaiset, jotka ovat väsyneitä siihen kuinka poliitikot, suurfinanssi, yliopistot, lobbyryhmät, valtamedia, sota-allianssit, opettajat, Hollywood-elokuvat, viranomaiset, kansainväliset liikemiehet ja muut valta-asemissa olevat organisaatiot ja yksilöt eivät pelkästään yritä väheksyä kaikkea, millä on tekemistä eurooppalaisen kulttuuriperinnön ja identiteetin kanssa vaan aktiivisesti yrittävät hävittää kaikki jäljet eurooppalaisesta sivilisaatiosta massamaahanmuuton ja subversiivisen kulttuurimarxismin avulla – olisivat ”lumihiutaleita”.

Graafien ja ”asiantuntijoiden” tukemana valtamedian mukaan kritiikki ei siis ollut koskaan oikeaa, vaan sitä esittivät vain ’loukkaantuneet lumihiutaleet’, natsit ja venäläiset trollibotit, ja että systeemikriittiset vaihtoehtomediat levittävät desinformaatiota Venäjän käskystä, joka tahtoo Pohjoismaille pahaa. Valtamedian sama levy toistuu: kun Donald Trump valittiin presidentiksi, ei se ollut oikeasti vaan Venäjä oli äänestystuloksen takana. Kun Iso-Britannia valitsi äänestä Brexitin puolesta, ei sekään ollut oikeasti vaan mielipiteitä oli manipuloitu. Kaikki kansan esittämä kritiikki ja vihastuminen analysoidaan olevan ”desinformaatiota” ja ”trollitehtaita”, myös nytkin, siitäkin huolimatta, että jopa SAS:n lentäjät kiehuivat vihasta mainoskampanjan vuoksi, koska he näkevät, että mainoskampanja on osa SAS:n yritystä vaihtaa henkilöstö halpatyövoimaan ja totuttaa matkustajat ajatukseen. Oikeastaan SAS:n epäonnistunut mainoskampanja onkin vain mikromalli, joka heijastaa koko yhteiskuntaamme. Olemme koko ajan altistuneita kulttuurimarxistiselle painostukselle ja erilaiselle kampanjoinnille, joka sopeuttaa meitä kansanvaihtoon.

Mutta kritiikkimyrsky todistaa myös, että ihmiset ovat väsyneitä tähän – väsyneitä siihen että valtaapitävät tahot sylkevät koko ajan kulttuurimme, kansamme ja perintömme päälle. Kannatamme boikotoimaan SAS-yhtiötä ja kommentoimaan mainosvideota sosiaalisessa mediassa tai ottamalla yhteyttä lentoyhtiöön.

Video (SAS:n sivuilla niin kauan kuin sitä ei taas poisteta)

https://www.youtube.com/watch?v=ShfsBPrNcTI&feature=emb_title

Lähde: Nordfront (1, 2, 3)

Alkuperäinen lähde: Kansallinen Vastarinta: https://www.vastarinta.com/sas-julkaisi-kulttuurimarxistisen-mainoksen/

3 kommenttia

  1. Haluaisin sanoa että älkää käyttäkö SAS yhtiötä. En oikein voi. Monen ihmisen työpaikka on siitä riippuvainen. Toten vain että vaihtakaa johto joka on tämän sallinut. Eroa yhtiön operatiivisessa toiminnassa ei huomaa mutta joitakin typeryksiä poistettu palkkalistoilta. Eivätköhän ole hankkineet riittävästi että jos ovat olleet viisaita niin eivät putoa ”nälkärajan” alapuolelle.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  2. Finanssipiirien valta pitää huolen siitä että SAS julkaisi tällaisen kulttuurimarxistisen mainoksen.
    Ryöstö ja vallankaappaus
    FINANSSIPIIRIEN VALTA näkyy sijoittamisen suosimisena, mutta myös siinä, että valtiot eivät saa luoda rahaa, vaan joutuvat lainaamaan sen pankeilta. Valta ulottuu budjettikuriin, velkaantumisasteeseen, kilpailu- ja kauppasopimuksiin jne. Niillä sidotaan poliitikkojen ja parlamentaaristen elinten kädet, ja niitä markkinoidaan vastuun ja vakauden nimissä, vaikka kyse on kasinotalouden pönkittämisestä. Romahdukset ovat osa kasinotaloutta. Ne ovat lähteneet aina pörsseistä.

    https://vastavalkea.fi/2020/02/16/ryosto-ja-vallankaappaus/

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. Miksi globalisti-eliittimme on myynyt ja myy maatamme eniten tarjoaville ?
      Miksi se on lojaalia rahaa hallitsevalle pankkiirimafialle?
      Tuota eliittiä voi verrata niihin ns. diaspora juutalaisiin jotka ovat ’valtio tai 5. kolonna valtiossa’ eivätkä ole sitoutuneet asumansa maan politiikkaan vaan pääosin oman heimonsa ja Israelin etuihin. He ovat parasiitteja, aivan kuin lapamadot ovat suolistossa. Monilla on jopa tavoite tuhota ja ryöstää maa jossa asuvat ja viis välittää sen kansasta.
      Oma globalistieliittimme on toiminut ja koko ajan toimii juuri niin ja siksi olemme ’puilla paljailla’ ja joutumassa yhä syvemmälle pankkiirimafian nwo-verkkoihin.

      Plusääni(4)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat