Virallinen Suomi on nykyisin hyvin huolissaan vallitsevasta sananvapaudesta, jota maassa pyritään kaventamaan hirvittävällä vauhdilla. Tämä on tuttua kaikista totalitaristisista valtioista, jotka pyrkivät säilyttämään horjuvan valtansa äärimmäisillä pakkotoimilla tai pistimillä. Nykyinen Suomi on Euroopan unionin pohjoinen maakunta, jossa halutaan viimeiseen saakka noudattaa Brysselin diktatorisia ohjeita. Suomen poliittiset vallapitäjät, viranhaltijat, ja näitä tukeva valtamedia haluavat suomenkansan etniskulttuurisen tuhoamisohjelman jatkuvan häiriöttä. Eliittin vakaana pyrkimyksenä on myös, että kansainväliset rahoitusmarkkinat sekä globaalin pääoman haltijat saisivat rauhassa riistää raiskattua isänmaatamme. Suomessa tilanne alkaa muistuttaa entistä enemmän edesmenneen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ja salaisen poliisin valvontakoneistoa urkintajärjestelmineen.
Syytä lienee huomauttaa, että eikö sananvapaus ole enemmän yhteiskunnallinen ihanne kuin oikeudellinen periaate? Eihän sananvapauskäsitettä edes voida tulkita juridisesti yksiselitteisen tarkasti, sillä se sisältää paradokseja sekä kiistoja eri tulkinnoista. Kunnianloukkaukset ovat tietysti asia erikseen, mutta muiden muassa fiktiiviset viihdemaailman tuotokset ja jopa poliittiset toiminnat antavat vapauden sarkasmille ja vertauskuville. Sananvapauden kehutaan olevan yksi paljon mainostetun demokratian tunnusmerkeistä. Lisäksi hyvä huumorintaju, joka helpottaa sananvapauden käsittelyä, on yksi korkean henkisen ulottuvuuden edellytyksistä ja merkeistä.
Sananvapauden eliminointi; rikossyytteitä jopa taannehtivasti
Sananvapauden naurettava sensuurin funktio pääsi vauhtiin, kun valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen päätti käynnistää esitutkinnan kansanedustaja Päivi Räsäsen [1] vuonna 2004 kirjoittamasta tekstistä “Mieheksi ja naiseksi hän meidät loi”, jonka julkaisi Suomen Luther-Säätiö.
Poliisin aikaisemman arvion mukaan Räsänen ei ollut rikkonut lainkaan lakia, mutta valtakunnansyyttäjä päätyi eri ratkaisuun, jonka tiimoilta Räsästä epäillään nyt kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Tuoreimpia ja ehkä entistä totalitäärisempiä sensuurimekanismeja ehdottelee myös oikeuskansleri Tuomas Pöysti [1]. Siinä hän kehottaa suomalaisia taanehtivaan katumukseen eli kanslaisten pitäisi aloittaa vanhojen nettikirjoitusten poistaminen, sillä “myöhemmin lainvastaiseksi muuttuneet mielipiteet” saattavat johtaa tulevaisuudessa rikostuomioon, sanoo Pöysti. Lisäksi kirjasensuurit ovat Pöystin mukaan tulevaisuudessa mahdollisia.
Toisaalta Pöystin lausunnot ovat myös hiukan arvostelevia moderneja sensuurikäytäntöjä kohtaan:
Oikeuskansleri ilmaisee kannattavansa ”pidättyvyyttä ja harkintaa” käynnistää oikeudellisia toimia sellaisten aineistojen osalta, jotka ilmestyessään olivat laillisia, mutta yhteiskunnallisten arvostusten seurauksena ovat sittemmin muuttuneet lainvastaisiksi.
Joka tapauksessa sananvapausrikokset ovat kuulemma Toiviaisen mukaan hyvin kontekstisidonnaisia eli asiayhteydestä riippuvaisia. Merkitsevää on, että onko kyse fiktiivisestä ilmaisusta vai väitteistä, josta jälkimmäinen tekijä lienee raskauttavampi sananvapausrikoksen seuraamukseltaan.
Huomioita
Mitähän seuraavaksi? Ehkä ihmisten ajatteluakin pitäisi ryhtyä jollakin mekanismillä tarkailemaan ja sensuroimaan. Tähän virkaan voitaisiin palkata sanattomia viestejä tulkitsevat poliisit.
Huomion arvoista myös on, että Eurooppalaisessa ajattelussa sananvapauteen liittyen tulisi korostaa myös sosiaalisen vastuun roolia, mikä tarkoittaisi sitä, että media yleensä ajaisi yhteistä etua. Nyt kuitenkin media, joka on suurelta osin verorahoin ylläpidettyä, ajaakin poliittisen koneiston, ja viranhaltioiden etua, mitkä työskentelevät vain negatiivisen globalisaation hyväksi. Vallan vahtikoirat ovat siis luopuneet tehtävistään.
Poliittinen eliitti haluaa säilyttää nykyiset valtarakenteet
Kyseessä on Brysselin poliittisten lakeijoiden yhteiskunnallisten, tosin liitoksistaan natisevien, hegemoniarakenteiden koossapitäminen. Toisin sanoen luhistuvia poliittisia valtastruktuureja halutaan pönkittää viimeiseen romahdukseen saakka.
Kysymyksessä ei ole syyttömyysolettama, joka sisältyy oleellisesti ihmisoikeuksiin ja niiden periaatteisiin. Sen mukaan todistustaakka rikosasioissa kuuluu aina syyttäjälle, ja kutakin todennäköisin syin epäiltyäkin täytyy pitää syyttömänä. Mutta tuomioistuimen vastuulle kuuluu vastata vain siihen kysymykseen osoittaako syyttäjän näyttö syytetyn syylliseksi.1 Onko kysymyksessä tarkkaavaisuusvaatimukset, tai halu toteuttaa oikeusvarmuutta jopa niin, että ”metsää ei nähdä puilta”. Virkakoneisto on tietysti säädetty palvelemaan vallitsevia yhteiskunnallisia ja poliittisia valtarakenteita.
On olemassa ainakin kaksi valtastruktuuria, joita sananvapuden sensuurilla ja rikosseuraamuksilla halutaan suojella:
1. Talouteen liittyvät tekijät:
Suomen poliittiset vallanpitäjät, nuo Brysselin marionetit, eivät halua luopua kansainvälisestä korkoa korolle rahoitusjärjestelmästä, joka on riistänyt valtioilta taloudellisen itsenäisyyden. Rahoitusinstrumenteillä on ehdot, jotka ovat sitouttaneet valtiot rahoituslaitosten sanelemiin talouspoliittisiin ohjelmiin.2; 3; 4
Kysymyksessä on siis uusliberalistinen talousajattelu, jonka mukaan melkein kaikki asiat yhteiskunnassa pitäisi niputtaa yksityisomistukseen ja kauppatavaraksi.5
Uusiliberalismi tavoittelee demokratian korvaamista kilpailuun tähtäävillä yksityisillä markkinoilla, mutta se voi silti käyttää nimitystä demokratia nimellisesti, siis hämätäkseen ympäristöä.
Uusliberalistisen talousajattelun edustajat perustelevat ideologista epäjohdonmukaisuuttaan sillä, että uusliberalismi on edustavinaan demokratiaa ja paljon puhuttua tasa-arvoa, vaikka uusliberalismi alistaa valtiot yksityisten rahoitusmarkkinoiden korkoa korolle -velkajärjestelmän hyväksi käytettäväksi.6
Maastrichtin sopimuksen mukaan euromaiden pitää ottaa velkaa yksityisiltä markkinoilta, millä alistetaan maat korkotason nousulle. Siten valtioiden ja kuntien lainojen korot sekä velkakirjojen hinnat määräytyvät rahoitusmarkkinoilla, jossa globaalit liikepankit säätävät lainoille ehdot omien voitontavoitteidensa mukaisesti, huomioiden kunkin euromaan lainoittamiseen kuuluvat riskialttiudet.7
Uusliberalistinen talouspolitiikka edustaa modernia ylikansallista omistajaluokkaa, jotka muodostuvat globaaleista rahoitusmarkkinoista, monikansallisista suursijoittajista ynnä muista sellaisista kasvottomista instituutioista. Tämä juuri tarkoittaa (tässä kirjoituksessa) negatiivista globalisaatiota. Nykyisin esimerkiksi persoonattomat ylikansalliset sijoittajat ovat yrityksien todellisia omistajia, mutta näiden ei koskaan tarvitse olla yhteydessä asiakkaisiinsa, sillä varsinaisen palvelun tai yritystoiminta voidaan tuottaa muualla tai ne tuotetaan vierailijan tai ulkomaisen yrityksen välityksellä.6
Juuri uusliberalistisen talouspoliittisen suuntauksen kautta kansallisvaltiot ovat menettäneet poliittista vaikutusvaltaansa ylikansallisille instituutioille, kuten Maailmanpankille, Maailman kauppajärjestö WTO:lle ja Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:älle, ja monikansallisille jättiyrityksille. Uusliberalismin talouspolitiikkaan sisältyy kansallisvaltioita suojelevien säätelyiden purkaminen.
2. Moni- tai multikulttuurisen politiikan tekijät:
Parhaillaan on käynnissä Eurooppalaisten järjestäytyneiden valtioiden romuttaminen hirvittävän muukalaisinvaasion kautta. Tällä ”turvapaikanhakijoiden” vyörytyksellä tarkoituksena myös on ”kansanmurhaprosessi”, joka toteutuu Eurooppalaisen geneettisen rakenteen ja maiden kulttuurin täydellisellä tuhoamisella.
Euroopan alkuperäiskansojen rappeuttamisen jälkeen globaali harvainvalta voi asettaa omat hegemoniset valtarakenteensa tuhoutuneiden yhteiskuntajärjestelmien sijalle. Uudesta Eurooppalaisesta populaatiosta muodostuisi vähitellen sekoittunut monokulttuurinen yhteiskunta. Kansallisen identiteetin ja isänmaallisen yhteisymmärryksen puuttuminen muodostaisi tasapäisen ja robottimaisen populaation, joka tarjoaisi eliitille mainion modernin ”torppariluokan”, jolle riittäisi palkkioksi ”leipä ja sirkushuvit”.
Yllä olevista kohdista 1 ja 2 voidaan tehdä johtopäätös:
Voidaan vain ihmetellä sitä moraalittomuuden ja henkisen rappeutumisen syvyyttä, joka vallitsee poliittisten päättäjien, viranhaltioiden ja näitä tukevien valtamedioiden keskuudessa. Suomen virallisena pyrkimyksenä on ensisijaisesti turvata muukalaisten edut ja huutokaupata tehokkaasti Suomen kansallisvarallisuutta ja suomalaisten työntuloksia ulkomaisille pääoman haltijoille. Ainakin maanpetos nykyisessä Suomessa näyttää olevan enemmän ”kunniallinen” teko, kuin rikosoikeudellisesti rangaistavaa. Todennäköisesti tällaiseen menettelyyn ovat syynä erilaiset lahjukset, kuten korkeat virat, poliittiset johtopaikat ja uskollisuus vapaamuurariudelle4.
Eikö valtakunnansyyttäjän ja oikeuskanslerin tärkein tehtävä nykyisin olisi suunnata syyttävät oikeudelliset huomiot niihin toimijoihin, jotka ovat sallineet ”maahanmuuttopolitiikassaan” suoranaisten rikollisjengien, terroristien ja elintasopakolaisten maahan tunkeutumisen, ja ilman kansan suostumusta?
Milloin oikeustoimet keskitetään 1990-luvun pankkikriisin uhrien oikeuksien selvittämiseen? Milloin nämä uhrit saavat oikeutta, ja milloin kyseisen pankkikriisin aiheuttajat saavat haasteen oikeuteen?
Luonnollisesti oikeustoimia pitäisi keskittää myös Suomen liittymisprosessiin Unionin jäseneksi, liittymisestä euroon ja isäntämaasopimuksen hyväksymisen johdosta.
Kuitenkaan yllä mainittuja ilmeisiä rikoksia ei tulla käsittelemään nykyisen poliittisen mafian valtakaudella, vaan ne kuuluvat vallankumousoikeuden käsittelyn piiriin.
Yhteiskunnallinen murros
Muuta pelastusta nykyisten länsimaisten valtioiden vapautumiseen yhteiskunnallisesta rappiotilasta ei ole kuin täydellisessä vallankumouksessa. Tämä ei ole lietsontaa, vaan realistinen toteamus valtion siirtymisestä vallankumoukselliseen vaiheeseen. Koska kansan kurjistuminen sekä poliittisen eliitin kantaväestöön kohdistuva halveksunta, rasismi ja vihapuhe hakevat maksimi pistettään, ja samalla hallitseva poliittinen koneisto sekä virkavalta menettävät nopeasti auktoriteettiasemaansa suomalaisten silmissä, tarkoittaa se siirtymistä vallankumoukselliseen tilaan. Riistoon ja ryöstelyyn perustuva uusliberalistinen järjestelmä on kypsyttänyt itsensä mainittuun tilaan.
Tässä prosessissa murskaantuvat vanhat yhteiskunnalliset perus- ja ylärakennelmat (nämä rakenteet ovat luonnollisesti vastavuoroisia). Seurauksena on yhteiskunnallinen ja poliittinen vallankumous. Perus- ja ylärakennelmat luodaan silloin uusiksi, ja valtiosta tulee täysin itsenäinen. Nykyisin poliittinen koneisto ja viranhaltijat eivät usko vallankumoukseen, mutta eräänä aamuna he tulevat heräämään todellisuuteen, ja silloin pelleily on loppunut.
Markku Juutinen
Lähteet
AL. (19.11.2019). Saatavina: https://www.aamulehti.fi/a/4530c008-afe5-48d0-837b-4b0383726b0a [1]
…….
1. http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20110805#a805-2011 [2]
Journalistin ohjeet [1] [3]
2. Chossudovsky, Michel (2001). Köyhyydeb globalisointi.
3. Taibbi, Matt (5.4.2010). RS. The Great American Bubble Machine. Saatavilla: http://www.rollingstone.com/politics/news/the-great-american-bubble-machine-20100405 [4]
4. Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.
5. Patomäki, Heikki (2007). Uusiliberalismi Suomessa. Saatavina: https://patomaki.fi/Uusliberalismi_Suomessa.pdf [5] (Dark Oy).
6. Löppönen, Paavo (2017). Vapauden markkinat – uusliberalismin kertomus. Vastapaino. https://www.aarnenorberg.com/blogi/files/82278a38e2df0a4a7096f2337a1409eb-5.html [6]
7. Patomäki, Heikki (2012). Eurokriisin anatomia. into