- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Sampo Terho: IKL ja Lapuan liike olivat kansallismielisyyden ”harharetkiä”

Perussuomalaiset ovat jälleen ottaneet näkyvästi kantaa konkreettista isänmaallista politiikkaa vastaan. Kansanedustaja Sampo Terho tuomitsi tänään Helsingin Sanomien studiokeskustelussa muun muassa Lapuan liikkeen.

HSTV:n studiokeskustelun teema oli Suomalaiset fasistit, mustan sarastuksen airuet –kirja. Teoksen kirjoittajiin lukeutunut Oula Silvennoinen on aiemmin yrittänyt loata muun muassa sotasankari Lauri Törnin [1] muistoa siksi, että tämä osallistui kansallissosialistiseen toimintaan toisessa maailmansodassa.

Suomalaiset fasistit –kirjan julkaisun jälkeen valtamedia on verrannut 1920–30-lukujen sankareita esimerkiksi 2000-luvun katupartioihin. Aidot isänmaalliset ihmiset ovat olleet rinnastuksesta lähinnä otettuja, mutta perussuomalaiset ovat kavahtaneet ”F-sanaa”.

Kansanedustaja Terho saapuikin Erkko [2]-studioon oikaisemaan väärinkäsityksen siitä, että perussuomalaisilla olisi jotain tekemistä 1900-luvun tärkeimpien itsenäisyysliikkeiden kanssa.

Eino_Niemisen_pahoinpitely [3] ikl [4]

Itsenäisyystaistelijat tuomiolla

Erityisesti IKL ja Lapuan liike muistetaan siitä, että ne estivät suoralla toiminnalla Neuvostoliiton laajenemispyrkimykset, kun itänaapuri yritti käyttää suomalaisia äärivasemmistolaisia viidentenä kolonnana.

Terhon mukaan taistelu bolshevismia vastaan oli kuitenkin ”harharetki suomalaisen isänmaallisuuden historiassa”. Koska Lapuan laki ei kuunnellut korruptoitunutta puolue-eliittiä, oli taistelu Neuvostoliittoa vastaan tuomittavaa. Teho myös totesi HSTV:lle, että hänen kansallismieliset ”esikuvansa” nauroivat ”rotuteorioille” (vaikka rotuteoriat pätevät edelleen [5]!).

Terho kertoi olevansa samaa mieltä, kun Helsingin Sanomien toimittaja sanoi, että nykyiset katupartiot ovat Lapuan liikkeen kaltainen ”harharetki” suomalaisen isänmaallisuuden historiassa. Tämä ei ole toki ihme, sillä Terhon puolue on päästänyt Suomeen [6] enemmän maahantunkeutujia kuin yksikään muu hallitus maamme historiassa.

Lisäksi oikeusministeriö määritteli perussuomalaisen Jari Lindströmin johdolla maahanmuuttovastaisuuden järjestäytyneeksi rikollisuudeksi [7]. Terho jopa totesi, ettei hän keksi yhtään hyvää vaihtoehtoa Suomessa vallitsevalle poliittiselle järjestelmälle.

Kirjoitimme Terhosta viimeksi syksyllä 2015, kun hän oli tuominnut kovin sanoin [8] kansalaisaktivismin siirtolaistulvaa vastaan. Toisaalta hän ei suostunut missään yhteydessä tuomitsemaan monikulttuurisia raiskauksia. Perussuomalainen Simon Elo ehdotti [9] samoihin aikoihin myös ”uusfasististen” järjestöjen täyskieltoa Suomessa.

 

Lue myös: Perussuomalaiset: lisää pakolaisia, enemmän valvontaa, vähemmän sananvapautta [10]