Saksan veronmaksajilta lisää ilmaista rahaa juutalaisille

Juutalainen painostusjärjestö Claims Conference (CC) ilmoitti tyytyväisenä, että saksalaiset joutuvat maksamaan entistä suurempia summia toisen maailmansodan aikana eläneille juutalaisille.

Korvausvaatimukset perustuvat holokaustivalheeseen, jonka mukaan nykyiset saksalaiset olisivat moraalisessa vastuussa juutalaisille Adolf Hitlerin ajan politiikasta. CC on tunnettu valehtelun lisäksi korruptiosta ja talousrikollisuudesta.

2014 juutalaiset ”holokaustiselviytyjät” saivat CC:n kautta 760 000 000 dollaria ilmaista rahaa Euroopan veronmaksajilta. 2015 kokonaispotti nousi järjestön arvioiden mukaan 900 000 000 dollariin.

Korvaussummien kasvuun vaikuttaa muun muassa entistä ammattimaisempi lobbaus sekä se, että yhä useampi juutalainen on saanut ”holokaustiselviytyjän” statuksen – viimeisimpänä Pohjois-Afrikan juutalaiset.

Viimeisimpien neuvotteluiden tuloksena saksalaiset joutuvat maksamaan juutalaisille vuosina 2016–2017 1,2 miljardia dollaria ja 2018 1,4 miljardia dollaria. Saksan sionistiveroa nostetaan samaan aikaan, kun maa on ajautumassa kohti ankaraa pankkikriisiä.

Entinen Yhdysvaltojen EU:n suurlähettiläs ja Claims Conferencen nykyinen lobbaaja, juutalainen Stuart Eizentat kertoi olevansa tyytyväinen summan suuruuteen.

no-bussiness-like-shoah-business01_k0nsl

Saksa on uskollinen orja

Viime syksynä Israelin diplomaatti Adi Farjon totesi suoraan, että ”on Israelin eduksi”, että ”saksalaiset tuntevat jatkossakin kollektiivista syyllisyyttä holokaustista”.

Farjon kertoi toimittajille, ettei Israel todellakaan halua ”normalisoida” välejään Saksan kanssa, sillä syyllistämiseen perustava hyväksikäyttösuhde on juutalaisvaltiolle paljon tuottoisampi.

World Jewish Congressin pitkäaikainen johtaja Nahum Goldmann myönsi jo vuonna 1976:

”Ilman saksalaisia korvausrahoja Israelissa olisi vain murto-osa sen nykyisestä infrastruktuurista. Kaikki Israelin junat ovat saksalaisia. Laivat ovat saksalaisia. Sähköverkko on saksalainen ja niin on myös suuri osa koko maamme teollisuudesta […] puhumattakaan rahoista, joita saksalaiset maksavat yksittäisille [toisen maailmansodan juutalaisille] selviytyjille.”

Vaikka Saksan sisäpolitiikka on räjähdyspisteessä muun muassa siirtolaiskriisin vuoksi, on maa onnistunut pitämään ulkopoliittiset suhteensa Israeliin ja kansainväliseen juutalaislobbyyn lämpiminä.

Brexit-äänestyksen jälkeen monet brittien isänmaallisuutta säikähtäneet juutalaiset ilmoittivat suunnittelevansa muuttoa Saksaan. Israelilaisen analyytikko Sharon Pardon mukaan monet sionistit todennäköisesti toivovat, että Britannian EU-eron jälkeen Israel-alisteinen Saksa vakiinnuttaisi asemansa unionin kiistattomana johtajana.

 

Lue myös:

Israelissa ”holokaustiselviytyjät” riitelevät rahasta
100 000 euroa veronmaksajien rahoja Suomen juutalaisille

6 kommenttia

  1. Saksalaisten pitäisi viheltää peli poikki. Ovat maksaneet korvauksia jo moneen kertaan juutalaisille. Varsinaisia verenimijöitä. Nykysaksan hallitus johtajajaan Angela Merkel ei uskalla eikä edes halua tehdä asialle mitään. Jossain vaiheessa joku ottaa tämänkin asian vaaliteemakseen ja lyö itsensä läpi, siihen loppuu sitten kuppaaminen. Enpä yhtään ihmettele, että juutalaisvihaa esiintyy ja Aatun porukka yritti likvitoida sakin vähemmäksi siinä kuitenkaan täysin onnistumatta.

    Plusääni(14)Miinusääni(2)
    1. Mukava huomata, että kommentteja luetaan. Myös ne kiinnostavat eri mieltä olevia. Jospa ne silmät avautuisivat myös heille, jotta tästä kuppaamisesta tulisi loppu, edes joskus. Ja tuleehan se, ennemmin tai myöhemmin. Kun ihmiset alkavat huomata, että sionistien pitkä käsi on jatkuvasti tavallisen ihmisen taskussa ja lompakolla, niin siihen ei voi olla reagoimatta.

      Plusääni(12)Miinusääni(0)
  2. Kun saksalaiset saa jossain vaiheessa sen monsteri-merkelin kammettua jonnekkin suohon, niin seuraavaksi ne kaikki juutalaisten palvonta paikat pitää räjäyttää taivaan tuuliin.

    Plusääni(12)Miinusääni(1)
  3. 13.7.2016 USA:n tuomioistuin määräsi Volkswagenin maksamaan USA:lle sakkoja 150 000 000 $ päästöhuijauksesta.
    Miksi juuri USA:lle? Miksei vaikkapa Bhutanille, Burmalle, Kiinalle tai vaikkapa Zimbwabwelle?
    Siksi että USA:n kautta rahat menevät minnekä muuallekaan kuin juutalaisten tileille Israeliin.
    Kun Talmudin mukaan kaikkien meidän goyimien kaikki rahat ja omaisuus ja goyimit itsekin aina ja iankaikkisesti kuuluvat israelilaisten omaisuudeski ja tyranniseen hallintaan…

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  4. Juutalaiset ovat likaisia. Mikään muu kansakunta EI toimisi tuolla tavoin. Mutta juutalaiset ovatkin tunnettuja koronkiskureita, murhaajia, valehtelejoita, katalia ja sotaisia rasisteja syyttäen WWII Saksaa siitä mitä jutkut ITSE tekevät Lähi-Idässä Israelin valtion syntyhistoriasta saakka v. 1947.

    He katsovat olevansa ylempiä kuin muut rodut ja olevansa hallitsevassa asemassa oikeutettuna orjuuttamaan muita kansoja ja etenkin TYHMYYDELLÄ silattuja KRISTITTYJÄ, jotka tunnustavat uskontoa, jota EI edes juutalaiset pidä muuna kuin pakanoiden harhaisena houreina. Pakanoiden, siis noiden ”elänten”, jotka ovat luodut vain ihmisiksi sen vuoksi, että HE voivat olla juutalaisen Herrakansan orjuudessa.
    Juutalaiset ovat vilpillisyydessään vielä JULKEITA ja täsyin vailla minkäänlaista HÄPEÄÄ. Vain tälläinen rotu ja kansakunta oli kykenevä itseriitoisuudessa, itserakkaudessaan, ylpeydessään, narsistisuudessaan ja viekkaudessaan MURHAAMAAN JEESUKSEN. JUMALAN AINOKAISEN POJAN. Murhankin he käärmeen viekkaudella ajoivat roomalaisten ja Pontius Pilatuksen syliin, pyrkien peittämään OMAN kataluutensa ja pelkurimaisen kunniattomasti vaatimaan Barabbaan, tuon silloisen murhamiehen vaihtamista Jeesuksen verimurhaan yllyttäen TYHMÄT kansanjoukot huutamaan: ”Tulkoon Hänen (Jeesus) verensä meidän ja meidän lastemme päälle”.

    SE VERI tuli JUUTALAISTEN PÄÄLLE! Juutalaiset ”Saivat mitä tilasivat” Jumalalta. Ja totta tosiaan juutalaisten tuon maattoman kansan veri valui Toisessa Maailmansodassa Hitlerin Natsihallinnon lihamyllyissä. Juutalaiset eivät olleet ainoita, jotka kuolivat, kärsivät, kidutettiin, vietiin omaisuus. EI he olivat vain YKSI osa. EI MUUTA.

    Kun tarjoilija tuo kateenkorvaa ja haluttua viiniä pöytään. Mitä oikeutta asiakkaalla on REKLAMOIDA silloin kun PALVELU PELAA!!!

    KYLLÄ ON. Jos nimittäin asiakas on JUUTALAINEN!!!

    Juutalaiset ovat sitä paitsi kautta historian olleet mukana kansanmurhissa johtavissa viroissa Venäjä, ukrainalaisten kansanmurha Neuvostoliitossa ja muiden venäläisten 1920-1930-luvulla. Turkissa armeinialaisten joukkoteurastus / kansanmurha, jossa juutalaiset ”turkkilaiset” olivat pääsyyllisiä julmiin raakuuksiin. Tänäpäivänä Etelä-Afrikka, jossa kommunistiset ANC:n hallitsemat mustat terroristit eli umpityhmä ns. ”HALLITUS”, johdossaan Presidentti, jonka ÄO. on ns. ”simpanssi” -tasoa. ANC:hen kuuluu pääkätyrinä ja ”Ideologina” juutalainen murhamies ja pyöveli, kuten arvata saattaa. Etelä-Afrikassa murhataan valkoisia farmareita perijulmaan afirkkalaiseen tapaan viidakkoveitsillä silpoen tunnistamattomiski ja ruumiit vielä häpäistään julkeasti ja eläimellisesti, kuin tekijöinä olisivat villipedot, eivätkä ”ihmisyyden” ”arvonimeä” kantavat yksilöt. Naisia, vanhuksia, miehiä, poikia, tyttöjä, vauvoja…

    Kauniiksi lopuksi: Nämä muka juutalaisten ”sorretut” kaverit, joilla on ns. ”yhteinen agenda” eli valkoisten murhaaminen ja heidän kulttuurinsa tuhoaminen ja heidän (valkoisten) johtavan asemansa murtaminen sekä sen hävittäminen maan päältä. Nämä mulatit, neekerit ym. lahjattomat looserit kuvittelevat, että JUUTALAISET ovat HEIDÄN puolellaan.
    EIVÄT OLE. PERI-JUUTALAISEEN TAPAAN JUUTALAISET VAIN KUSETTAVAT JA KÄYTTÄVÄT HYVÄKSEEN TYHMIÄ ASTINLAUTANAAN MAAILMANLAAJUISEEN YLIVALTA-ASEMAAN JA HALLITSEVAAN HERRUUTEEN, JOSSA HE OMISTAVAT KAIKEN MAALLISEN OMAISUUDEN JA KANSAT KÄYTTÄEN HEITÄ KUIN JOSEF STALIN TEKI NEUVOSTOLIITOSSA 1930-luvulla.

    Antiseminismiä. Ja PAH. Sillä voi pyyhkiä takapuolensa, niin saksalaiset kuin muutkin valkoiset kansakunnat maailmassa.
    Mutta yksi sitä ei voi tehdä. Se on USA. Se on juutalaisloisen saastuttama kuten toukka, joka on menettänyt oman tahtonsa ja noudattaa loiseläimen käskyjä, jotka vievät sen varmaan kuolemaan vain siksi, että LOINEN voi näin siirtyä TOISEEN ”isäntäeläimeen”, jolle SAASTUTTAVA LOISELÄJÄ tekee saman tempun kun sen KASVU on saavuttanut uuden SIIRTYMISVAIHEEN.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat