Saksan oikeusministeri: vaihtoehtomedioiden kannattajat on vangittava!

Suomi määritteli perussuomalaisen oikeusministerin Jari Lindströmin johdolla maahanmuuttovastaisuuden järjestäytyneeksi rikollisuudeksi 2015. Nyt Saksan oikeusministeri Heiko Maas tahtoo kovennetun version samasta mallista kotimaahansa.

Maasin malli olisi vielä monta pykälää ankarampi kuin Suomen nykyinen käytäntö. Saksan oikeusministeri tahtoo tuomita ehdottomaan vankeuteen ihmiset, jotka jakavat verkossa esimerkiksi vaihtoehtomedioiden uutisia tai muita ”vääriä mielipiteitä”.

Maasin mielenvikaisesta suunnitelmasta uutisoi Junge Freiheit (JF) –lehti. Maasin mukaan ”disinformaation” (lue: hallitusta kritisoivien kirjoitusten) leviäminen on niin suuri kansallisen turvallisuuden uhka, että ”oikeuslaitoksen on johdonmukaisesti seurattava tätä netissä”.

Maas ehdottaa, että ”julkisuuden henkilöitä panettelevan” (lue: poliitikkoja ja muita eliitin jäseniä kritisoivan) tiedon levittämisestä tulisi seurata jopa viiden vuoden ehdoton vankeusrangaistus.

”Ajatusrikollisia” tulisi Maasin mukaan etsiä etenkin sosiaalisesta mediasta, jossa kansalaiset levittävät vaihtoehtomedioiden uutislinkkejä. Maas vaatii erityisesti Facebookia tekemään tiiviimpää yhteistyötä Saksan poliittisen eliitin kanssa ”rikollisten” nappaamiseksi.

Vaihtoehtomediat ovat tärkeä uutislähde saksalaisille etenkin siksi, että maan poliisi ja valtamedia valehtelevat järjestelmällisesti maahanmuuttoon ja rikollisuuteen liittyvistä kysymyksistä.

2015 Saksan hallitus nimitti kommunistisessa Stasi-tiedustelupalvelussa kannuksensa ansainneen juutalaisen Anetta Kahanen sensuroimaan sosiaalisen median maahanmuuttokeskustelua. Koska Kahane ei onnistunut tehtävässään, aikoo hallitus ottaa nyt järeät keinot käyttöön.

Anetta Kahane.
Juutalainen Anetta Kahane.
Angela Merkel tulee häviämään seuraavat vaalit vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan vuoksi.
Angela Merkel tulee häviämään seuraavat vaalit vastuuttoman maahanmuuttopolitiikan vuoksi.

Hallituksen kritisointi on terrorismia

Hälyttävintä on se, ettei Maas ole vaatinut vain selkeisiin rikoksiin syyllistyneiden ihmisten rankaisemista. Hänen mukaansa ”poliittisen keskustelun manipulointi” (lue: eliitin ja hallituksen politiikan kritisoiminen) on jo sinänsä rikos valtiota vastaan.

Maas on saanut tukea muilta Saksan johtavilta poliitikoilta. CDU-valtapuolueen Michael Grosse-Brömer esimerkiksi jyrisi, että ”vääriin mielipiteisiin” on puututtava kovalla otteella ennen Saksan tulevia vaaleja.

Grosse-Brömer on todellakin puhunut ”vääristä mielipiteistä”, joten sortotoimet kohdistuisivat myös sellaisiin kansalaisiin, joiden ei epäillä syyllistyneen esimerkiksi kiihotamiseen kansanryhmää vastaan.

Valtamedia ja poliittinen eliitti ovat jo etukäteen syyttäneet Angela Merkelin tulevasta vaalitappiosta ”valemedioita” sekä Vladimir Putinia, jonka agenteiksi ”valemedioiden” kirjoittajia syytetään. Merkelin tuleva tappio kun ei ”tietenkään” voi johtua siitä, että tavalliset saksalaiset ovat kyllästyneet jatkuvaan maahantunkeutujien tulvaan.

Saksan lehdistö uutisoi aiemmin joulukuussa, että uuden EU-direktiivin nojalla ”terroristiksi” voidaan määritellä kuka tahansa, joka horjuttaa maan ”taloudellisia tai sosiaalisia rakenteita”.

Monet pelkäävät, että ”oikeuslaitos” tulee jossain ennakkotapauksessa määrittelemään hallituspolitiikan kritisoimisen ”rakenteiden horjuttamiseksi” ja siten ”terrorismiksi”. Ei ihme, että Stasi-taustainen Anetta Kahane tuntee olonsa kotoisaksi 2010-luvun Saksassa.

 

Lue myös: Juutalaislehti rehvastelee roolistaan oikeusministeriön ”sananvapausohjelmassa”

10 kommenttia

  1. Todellisuuteen verrattuna Orwelin 1984 alkaa olla kevyttä kesälukemista.

    Plusääni(37)Miinusääni(0)
  2. No eipä ole ennen oikeusministeriltä päässyt tällaisia aivopieruja, mutta nyt pääsee.

    Maasin kannattaisi miettiä hetki omaa virkamiesasemaansa: oikeusministeri… ooiikeuuss… hänenhän pitäisi olla oikeudenmukaisuuden perikuva. Siis jakaa oikeutta kaikille. Hän ei ole hyökkäysministeri eikä agressiiviministeri. Saati sitten tiedonrajoitusministeri tai vankilaministeri.

    On pikkuisen lirahtanut juurivettä päähän Maasilla. Ei vian tarvi olla suuri kun se on päässä ja se vaikuttaa suuren osaan elintoimintoja.

    Plusääni(17)Miinusääni(0)
  3. ”Saksan lehdistö uutisoi aiemmin joulukuussa, että uuden EU-direktiivin nojalla ”terroristiksi” voidaan määritellä kuka tahansa, joka horjuttaa maan ”taloudellisia tai sosiaalisia rakenteita”.”.

    Miten käynee Suomen hallituksen ja eduskunnan?

    Plusääni(19)Miinusääni(0)
    1. jos näin on asiat, niin siinä tapauksessa meidän koko hallitus on terroristeja, kuka on suomessa horjuttanut maan asemaa enemmän kuin juuri hallitus ei kansalaiset ainakaan ole horjuttanut suomen asemaa päinvastoin rehellinen suomen kansa on pitänyt itsenäisen suomen puolia .suomen hallitus teki valtion petoksen viemällä suomi eu:hun kuinka te kehtaatte saatanan roisto sakki, olette myyneet suomen yritykset ja sähkölinjat kaiken maaliman kekkuloille, suomalaiset saa maksaa ittensä kipeäksi, kun rahat ei riitä edes ruokaan HÄVETKÄÄ ROSVOT linnaan joka perkeleen roisto!!!!!!

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
  4. Lännen eliitti yrittää puolustautua Venäjän vaalivaikuttamista ja manipulaatiota sekä äärioikeistoa vastaan hajoamisen ehkäisemiseksi:

    EU Guy Verhofstadt:
    ”Russia’s Hybrid War Against the West”
    https://www.project-syndicate.org/commentary/russia-hacking-europe-elections-by-guy-verhofstadt-2016-12?referrer=/Xl3AK7nqc

    George Soros:
    ”Open Society Needs Defending”
    https://www.project-syndicate.org/onpoint/open-society-needs-defending-by-george-soros-2016-12

    http://www.nzz.ch/international/europa/social-media-juncker-fordert-konsequente-bekaempfung-von-falschmeldungen-ld.136703

    Juncker vaatii johdonmukaista väärien viestien vastaista taistelua

    Facebookin ja Googlen intressi on toimia internetissä valeuutisia vastaan, sanoi EU-komission puheenjohtaja Juncker. Uskottavuus on heidän tärkein pääomansa.

    EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on vaatinut sosiaalisten verkkojen palveluntarjoajia toimimaan johdonmukaisesti internetin vääriä viestejä vastaan. Facebookin ja Googlen kaltaisten yritysten intressi on osoittaa tässä yhteydessä ”tiettyä kunnianhimoa”.

    ”Uskottavuus on loppujen lopuksi heidän tärkein pääomansa”, totesi Juncker tiistaina Funke mediaryhmän lehdille. EU-komission on toiminut sen puolesta, että sosiaaliset mediat joutuisivat ottamaan käyttöön standardeja, joiden avulla voitaisiin estää esimerkiksi vaalikampanjoiden manipulointia. ”Me tulemme tarkkaan tutkimaan, miten tämä tullaan toteuttamaan.”

    Hänellä on tästä huolimatta tunne, että eurooppalaiset ovat yhä ”herkempiä huomaamaan kuka huijaa heitä ja kuka kertoo heille totuuden”, jatkoi hän. Etenkin Saksassa puolueet etsivät parhaillaan reseptejä vastustaakseen mielipidemanipulointia internetissä. He ovat huolissaan siitä, että Venäjä voisi tällä tavalla sekaantua liittovaltiovaaleihin.

    https://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2016/12/24/juncker-offenheit-ist-die-beste-waffe-gegen-den-terror/

    Juncker: Avoimmuus on paras ase terroria vastaan

    EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker on ilmoittanut vastustavansa suunnanmuutosta Euroopan pakolaispolitiikassa.

    ”Euroopan täytyy tarjota turvapaikka terroria ja sota-alueilta pakeneville ihmisille”, sanoi Juncker Funke-mediaryhmän lehdille. Hän vaatii, että pakolaisia ”ei saa yleisesti epäillä terroristeiksi”. Kenenkään ei tule myöskään kannattaa ”eristäytymisen retoriikkaa”: ”Meidän arvomme, meidän tapamme elää yhteiseloa vapaudessa keskenämme ja julkisuudessa ovat parhaita aseita terrorismia vastaan”, sanoi Juncker.

    Juncker vaati Berliinin joulumarkkinoille tehdyn iskun johdosta tiiviimpää yhteistyötä EU-jäsenvaltioiden välillä: ”Kansalliset sisäpolitiikan välineet eivät riitä aikana, jolloin rajat eivät pysäytä terroristeja”, sanoi Juncker…

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Parin tunnetun globalistin ”joulupäivitykset” vuoden päätteeksi ja ensi vuodelle Euroopan nyky tilanteesta aika hyytävää luettavaa,toistavat samoja asioita kuin muukin eliitti nyt mutta vielä suoremmin ja kattavammin,jotta saa käsityksen ”koko kuvasta”.
    (englanniksi)
    George Soros:
    ”Open Society Needs Defending”
    https://www.project-syndicate.org/onpoint/open-society-needs-defending-by-george-soros-2016-12
    Guy Verhofstadt:
    ”Russia’s Hybrid War Against the West”
    https://www.project-syndicate.org/commentary/russia-hacking-europe-elections-by-guy-verhofstadt-2016-12?referrer=/Xl3AK7nqc
    (tiivistystä)
    CIA:n ja FBI:n vahvistama Venäjän sekaantuminen USA:n vaaleihin on nostettu isoksi ennakkotapaukseksi,jonka toistumista ja saman tapahtumista pelkäävät Euroopan ensi vuoden vaaleissa(esim.Ranska,Saksa),että Venäjä saisi lisää mieleisiänsä johtajia valtaan ja jopa ottavan ”ylivoiman” Euroopassa ja siten EU:n hajoavan,josta voi tulla kuulemma tosiasia ja näinollen pahimman pelon toteutuminen.Se olisi kuulemma vaaraksi EU:n elämäntavalle ja arvoille joille se on perustettu ja se olisi ritiriidassa mm.Soroksen ”avoimen yhteiskunnan” kanssa.Näin ollen ovat huolissaan EU:n kohtalosta joka on vaarassa ja mahdollisesti Venäjän Putinin tulevan vaikutuksen alaisena.
    Venäjä kuulemma on tehnyt paljon töitä Somen hallitsemisessa,valeuutisten levittämisessä,epävakauttamis ja horjuttamis toimissa sekä vaaleissa että demokratiaa kohtaan.Putin on itse kokenut uhkaksi värivallankumoukset mm.Georgiassa ja Ukrainassa joihin näitä nykyisiä toimia nyt vertaavat.Muistuttavat myös Venäjän laittomista toimista nyt Ukrainassa.
    Venäjä kuulemma auttoi ja nosti jo Trumpin valtaan ja USA:n eristyksiin sekä sen johtoaseman vaarantumiseen.
    Kummatkin syyttävät suoraan sekä Venäjää että Äärioikeistoa uhkaksi ja EU:ta vastaan hyökkäämisestä ja sen hajottamisesta.
    Trump ja Brexit olleet varoittavia esimerkkejä Euroopan hajoamis kehityksestä ja kansallismielisyyden,nationalismin,äärioikeiston ja populismin noususta Amerikassa ja Euroopassa.Valeuutisten,disinfon ja propagandan pelätään manipuloivan yleistä mielipidettä EU vastaiseksi ja vaikuttavan vaalituloksiin.EU:n ja EU maiden,Naton ja Sosiaalisen median toimijoiden halutaan ryhtyvän entistä kovempiin vastatoimiin hybridi ja kyber asioissa.
    Media sisältöä pitäisi kuulemma enemmän suodattaa,rajoittaa ja sensuroida valheenpaljastajien ja faktantarkistajien avustuksella jotta nykyinen järjestelmä;valtamedia ja eliitin asema saadaan turvattua.
    Demokratia ja globalisaatio on nyt kuulemma kriisissä ja uhan alla.
    Avointa ja vapaata yhteiskuntaa on puolustettava uhkaavien ”fasististen diktaattorien”,mafian ja populistien nousua vastaan.
    Trump on kuulemma myös diktaattori ja lisäksi huijari sekä epäpätevä,jolla on kabinetissaan ääriaineksia,mutta USA:n vahva demokraattinen järjestelmä;perustuslaki ja toimielimet kuulemma turvaavat ja maltillistavat miehen uhkaavia toimia ja ylilyöntejä.USA:n johtoasemaan ja globalisaatioon tapahtuu kuulemma nyt Trumpin myötä sellainen muutos,että USA alkaa keskittymään jatkossa enemmän omiin sisäisiin asioihinsa,joista tulee kuulemma sisäistä taistelua lähitulevaisuudessa.USA ei voi enää olla maailmanpoliisina suojelemassa ja edistämässä demokraattisia periaatteita muualla maailmassa,vaan tekee enemmän itsekkäitä bisnes ratkaisuja,välittämättä muista.
    Vuosi 2016 oli kuulemma tappiollinen Eurooppalaisille arvoille.Vuosi 2017 uhkaa olla pahempi jollei aleta puolustautumaan ja vastaiskuun.Ne jotka haluavat säilyttää EU:n olisi keksittävä uusia keinoja ja tehdä voitavansa saadakseen aikaan parempaa.Muuten EU on partaalla hajota ja jakautua kriiseihin kuten kävi Neuvostoliiton -90 luvun alussa.
    Verhofstadthan on tunnettu pitkänlinjan vankkumaton federalisti,mutta Soros kertoo myös olleensa aina EU:n innokas kannattaja.Mutta EU järjestelmä on nyt toimimaton ja viat olisi korjattava.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  6. Ukrainassa kielletty kirjoja käyttäen perusteina myös rotuviha ja fasismi.
    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201612302200047546_ul.shtml

    Ukraina kielsi Venäjää ylistävät kirjat

    Ukrainassa on säädetty laki, joka kieltää Venäjää ja sen johtajia ylistävät kirjat. Kieltolistalle pantiin myös totalitarismia, vallankaappauksia, sotaa ja rotuvihaa ajavat kirjat.

    Lain mukaan kielto koskee ”hyökkääjävaltioita ihannoivia ja hyökkääjävaltiosta myönteistä kuvaa luovia” kirjoja. Kiellon soveltamisesta päättää asiantuntijaryhmä.

    Vastaavia kieltoja on säädetty ennenkin. Vuosi sitten Ukrainan vero- ja tulliviranomaiset kielsivät 38 kirjaa, joiden tekijät olivat ukrainalaisvastaisista näkemyksistä syytettyjä venäläisiä julkisuuden henkilöitä. Ukraina syytti kirjojen tekijöitä ”fasismin edistämisestä” ja ”kansakunnan loukkaamisesta ja eristämisestä”.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. http://www.freet.fi/venaja-ja-aariliikkeet-uhkailevat-pelottaako-journalisteja/

    Venäjä ja ääriliikkeet uhkailevat. Pelottaako journalisteja?

    Seminaari uhkailun vaikutuksesta journalisteihin Oulun ammattikorkeakoulussa (Kotkantie 1, auditorio 1) perjantaina 4.11. klo 13-16. Puhujina Jessikka Aro ja Jussi Korhonen.

    Suomalaisen yhteiskunnan ilmapiiri on muuttunut nopeasti. Vihapuhe, trollaus, journalistien häiriköinti ja suoranainen uhkailu ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. Uhkauksien ja häirinnän taustalla ovat yleensä erilaiset ääriliikkeet ja aktiivisen informaatiosodankäynnin aloittanut Venäjä. Kuinka uhkailu vaikuttaa yksittäiseen journalistiin ja suomalaiseen journalismiin laajemmin? Oulun ammattikorkeakoulu järjestää aiheesta seminaarin perjantaina 4.11. klo 13-16 yhteistyössä Pohjois-Suomen sanomalehtimiesyhdistyksen (PSSY) ja Radio ja televisiotoimittajien liiton (RTTL) kanssa. Paikkana on Oamkin Kotkantien kampus (Kotkantie 1, auditorio 1).
    Seminaarissa esiintyvät Jessikka Aro ja Jussi Korhonen. He pitävät kumpikin oman alustuksensa, joiden jälkeen on varattu aikaa keskustelulle.

    Jessikka Aro on journalisti, joka tunnetaan erityisesti Venäjän informaatiosodan tutkijana ja kritisoijana. Aro aloitti Venäjän verkkopropagandan ja disinformaation tutkimisen vuonna 2014, kun Ukrainan kriisi ja Krimin valtaaminen olivat tuoneet yleiseen tietoisuuteen infosodankäynnin. Aro voitti kevättalvella Bonnierin suuren journalistipalkinnon Yle Kioskiin tekemällään artikkelisarjalla Venäjän verkkopropagandasta ja yrityksistä vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen myös Suomessa. Aro kirjoittaa parhaillaan kirjaa Venäjän informaatiosodasta. Hän kiertää ympäri maailmaa puhumassa aiheesta. Hänet on noteerattu myös mediassa ympäri maailman. Aro saa jatkuvasti eri kanavien kautta herjauksia ja uhkailuja toimintansa takia. Aron häirintään sekä väärien tietojen ja Aron yhteystietojen levittämiseen ovat osallistuneet muun muassa Venäjän tiedotusvälineissä Suomen asioiden asiantuntijana esiintyvä Johan Bäckman sekä MV-valemediaa Espanjasta käsin julkaiseva Ilja Janitskin. Nyt Bäckmanin epäillään syyllistyneen Aroon kohdistuneeseen törkeään kunnianloukkaukseen ja vainoamiseen. Janitskinia puolestaan epäillään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, rahankeräysrikoksista, rahapelirikoksista, törkeästä kunnianloukkauksesta, laittomasta uhkauksesta, salassapitorikoksesta ja tekijänoikeusrikoksista.

    Jussi Korhonen on Oulun ammattikorkeakoulun journalismin opiskelija ja bloggaaja, joka kirjoittaa Seuran verkkosivuille Isän pikajuna -blogia. Hän aloitti vuonna 2014 bloggaajana Kaks Plus –lehdessä. Hänen blogiensa aiheet käsittelivät aluksi lapisperheen arkea isän näkökulmasta. Pian lapsiperheteema jäi takalalle, kun Korhonen alkoi ottaa yhä enemmän kantaa politiikkaan. 2015 Korhonen siirtyi pitämään blogiaan Seura-lehteen. Hänen sarkastinen ja pisteliäs kritiikkinsä kohdistuu erityisesti suomalaisiin äärioikeistolaisiin liikkeisiin ja niitä tukeviin sivustoihin, muunmuassa MV-valemediaan. Hän kritisoi myös Perussuomalaisia ja heidän yhteyksiään ääriliikkeisiin. Hän jatkaa usein keskustelua eri aiheista aktiivisesti myös sosiaalisessa mediassa. Myös Korhonen saa jatkuvasti herjaavia viestejä ja uhkauksia kritiikkinsä kohteilta ja heidän hengenheimolaisiltaan.

    Aro ja Korhonen eivät ole yksin. Kuka tahansa, joka kritisoi Venäjän hallintoa ja politiikkaa ja kertoo niistä epämiellyttäviä faktoja, voi joutua systemaattisen parjaus- ja uhkailukampanjan kohteeksi. Näin ongelma koskettaa kaikkia journalisteja ja samalla koko suomalaista yhteiskuntaa. Tiedossa on siis mielenkiintoinen keskustelu päivänpolttavasta aiheesta.
    Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan. Seminaariin on vapaa pääsy.
    Lehdistölle on varattu mahdollisuus Aron ja Korhosen haastatteluun ja valokuvaukseen seminaarin jälkeen klo 16-17.
    Lisätietoja:
    Ari-Pekka Sirviö
    journalismin lehtori

    Plusääni(0)Miinusääni(9)
  8. Kommenttisi on täynnä juuri sitä valheellista PASKAA mitä valtamediat meille joka päivä syöttävät!

    Et kai tosissasi kuvitellut että täällä magneettimediassa tuota skeidaa otettaisiin vakavissaan?

    Hyvää Uutta Vuotta Magneettimedia ja kaikki lukijat/kommentoijat!

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat