Saksan hallinnon tietovuoto: 6,6 miljoonaa ei-valkoista odottavat pääsyä Eurooppaan!

Saksalainen Bild-lehti väittää nähneensä Saksan hallituksen salaisen raportin, jonka mukaan jopa 6,6 miljoonaa ”turvapaikanhakijaa” odottelee pääsyä Eurooppaan!  Valtava ihmismassa odottelee lähtöasemissa pääsääntöisesti Jordanian, Pohjois-Afrikan ja Turkin alueella.

Saksan tiedustelupalvelun tekemä raportti kertookin karua kieltä. Määrä on noussut valtavasti suhteellisen lyhyessä ajassa, koska Tammikuussa luku oli vielä 5,9 miljoona, kun nyt se on noussut 6,6 miljoonaan. Raportin mukaan Balkanin alueella olisi tällä hetkellä jumissa yli 70 000 ”turvapaikanhakijaa”.

Uusi aalto

Uusi vyöry tulee aiheuttamaan valtavaa painetta Eurooppaan. Saksan hallitus käytti vuonna 2016 20 miljardia euroa pakolaisiin. Käytetyistä saksalaisten veroeuroista 11 miljardia päätyi suoraan ”pakolaisten” lähtömaihin, joilla yritettiin hillitä pakolaisten lähtöä. Onkin selvää, että yritys on epäonnistunut täysin.

Suomessa perussuomalaisten, kokoomuksen ja keskustan hallitus aikoo lisätä veronmaksajien kustantamia määrärahoja ”maahanmuuttoon ja turvapaikanhakijoihin”:

”Maahanmuuttoon liittyvän vastaanottotoiminnan asiakkaille maksettavien tukien budjetoitua määrärahaa ehdotetaan nostettavaksi 14,9 miljoonalla eurolla. Vastaanoton piirissä on kuluvana vuonna ennakoitua suurempi henkilömäärä eli keskimäärin 14 700 henkilöä. Vapaaehtoisen paluun määrärahaa ehdotetaan lisättäväksi 3 miljoonaa euroa.”

Vaikuttaa siltä että Suomen korruptoitunut hallitus odottaa innolla pääsevänsä auttamaan uutta miljoonien ”turvapaikanhakijoiden” laumaa suomalaisten kustantamana.
 

Lue myös:

Miksi perussuomalaiset tukevat ääri-islamisteja?

Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettua rangaistiin pakolaisvastaisuudesta – oman puolueen päätöksellä!

Suomen poliisi siirtää vastuun raiskauksista lasten vanhemmille

7 kommenttia

  1. Mitä tekevät ne EU-diktatuuriin alistettut maat, joissa on Brysseliä nuoleskeleva maanpetturihallitus – toisin kuin esim. Puolassa ja Unkarissa?

    Vuodelta 1995 peräisin olevan Barcelonan sopimuksen mukaisesti EU takaa yhdeksälle muslimimaalle paitsi mm. vapaakauppa-alueen myös VAPAAN IHMISTEN LIIKKUMISEN Euroopan Unioniin, ”The Barcelona Declaration – Euro Mediterranean – EU’s dirty secret”, http://balder.org/avisartikler/Barcelona-Declaration-Euro-Mediterranean-English.php

    Ei pidä unohtaa myöskään Kalergi-suunnitelmaa eurooppalaisten tuhoamiseksi maahantunkeutuja-invaasion alle: ”Euroopan väestö vaihdetaan”, http://kalergisuunnitelma.blogspot.fi/2009/11/kreivi-kalergin-suunnitelma.html

    Taaskin maanpetturi-vallanpitäjiä tukeva valta-VALE-media VALEHTELEE VAIKENEMALLA kansalaisille erittäin tärkeästä asiasta.

    Plusääni(34)Miinusääni(0)
    1. Tossa kalergi-linkistä…

      ”Melkein kaikella eurooppalaisessa etiikassa, on juurensa juutalaisuudessa. Kaikki suuret vaikuttajat uskonnollisessa tai ei-uskonnollisessa kristillisessä moraalissa, Augustinuksesta Rosseauhun, Kantista Tolstoihin, ovat valinnoiltaan juutalaisia spirituaalisessa mielessä [Wahljuden]. Nietzsche on ainoa ei-juutalainen, ainoa eurooppalainen pakanallinen moralisti.

      Idässä kiinalaisilla on eettinen ylivertaisuus [..] – lännessä se on juutalaisilla.

      Antiikin juutalaisten valtion pää, heidän moraalisten ja siviililakiensa säätäjä oli Jumala. Synti oli rikos.

      Aikojen halki juutalaiset ovat säilyttäneet uskollisuutensa teokraattiselle näkemykselleen politiikasta ja etiikasta: Kristillisyys ja sosialismi ovat molemmat yrityksiä luoda maallinen paratiisi. [lit.: a State of God]”

      Juutalaisuus ei edes ole ns. BCE-uskonto. Ja monet sen tietää, jopa israelilaiset arkeologit höpöttänyt siitä. Mutta SHHH, se on salaisuus, ei saa loukkaa jutkuja, koska antisemitismi ja rasismi. Hih…

      Plusääni(11)Miinusääni(2)
      1. Todellisuudessa juutalaisuus on silkkaa saatananpalvontaa, jolla ei ole mitään tekemistä Raamatun tai kristillisen kulttuurin kanssa, mutta kaiketi Kalergi oli sen verran tyhmä, ettei tätä ymmärtänyt, tai muuten vain halusi nuoleskella juutalaisia rahoittajiaan.

        Plusääni(16)Miinusääni(5)
  2. Käytännössä ei ole juuri muuta toivoa kuin että Trump, joka on omanlaisensa globalisti, pystyy pitämään valtaotteen USA:ssa demokraattien, valtamedian ja varjohalituksen raivokkaista kampeamisyrityksistä huolimatta. Trump edustaa erityyppistä globalismia kuin vaikkapa Obama. Trump jättäisi USA-EU yhteyden vähemmälle huomiolle ja panostaisi USA:n vähenevät geopoliittiset resurssit Lähi-Itään ja Keski-Aasiaan.

    Transatlanttisen yhteyden vahvistaminen on ollut hiljattain kuolleen Zbigniew Bzrezinskin (trilateral comission) vetämän globalistikoulukunnan ydinpainopiste, mutta USA:n halukkuus panostaa Natoon on nyttemmin ollut vähenemässä. Sen sijaan Persianlahtea ympäröivien maiden tulisi muodostaa uusi oma Natonsa ja nyt ”Trump”-globalistit hääräävät sen projektin kimpussa. Iran ja Syyria ovat kantona kaskessa tämän suunnitelman tiellä. Varmistaakseen uuden ”Naton” syntymisen ja kallistumisen USA:n leiriin, Washington saattaa olla valmis luopumaan Ukrainasta, joka oli Bzrezinskille erityisen tärkeä lännettämisen kohde.

    Joka tapauksessa Naton geopoliittinen painoarvo ja sen luoman paine Venäjää vastaan romahtaa, jos Trump toteuttaa uhkauksensa vetää huomattavasti USA:n rahoitusta siltä pois. Tämä puolestaan pakottaisi EU:n valtiojohdot miettimään uudelleen siirtolaispolitiikkaansa, jonka eräs piiloagenda on ollut EU:n ja Venäjän kulttuurinen vieroittaminen toisistaan.

    Oli miten oli, se on kuitenkin nähty, ettei Euroopan kantaväestön mielipidettä ole enää vuosikymmeniin kuunneltu näissä asioissa ja toisaalta ainakin Länsi-Euroopan väestön äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että monikulttuuriaivopesu sekä muu henkinen nujertaminen ovat siellä päässeet jo aivan liian pitkälle. Joku Merkeliä ja Macronia äänestävä tomppeliväki joutaakin hukkua islam-aallon alle.

    Plusääni(25)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat