Sairas terveydenhoitopolitiikkamme

Näin vaalien alla ihmisten on hyvä kysellä kansanedustaja-ehdokkaidensa näkemyksiä tulevasta terveydenhoito-politiikasta.

Nimittäin hyvällä terveydenhoidolla voidaan saavuttaa valtavat kansantaloudelliset säästöt tai ajaa koko kansantalous perikatoon. Ei ole siis yhdentekevää, minkälaiset päättäjät Arkadianmäelle valitaan.
Lähetin toukokuussa 2010 sähköpostia useille valtapuolueiden edustajille, tässä ote kirjeestä:

”Olemme nyt kartoittamassa poliittisten puolueiden kiinnostusta ottaa ehdokkaiksi seuraaviin eduskuntavaaleihin valovoimaisia ja tunnettuja luontaislääkinnän asiantuntijoita. Suomalaisista noin puolet käyttää jotakin vaihtoehtolääkintään kuuluvaa hoitomuotoa, mutta puolueet eivät ole huomioineet heidän tarpeitaan.”

Valtapuolueita ei kiinnosta terveydestään huolehtivat äänestäjät, saatikka ehdokkaat. Ei ihme, että Perussuomalaisten kannatus nousee. Kokoomukselle kirjettä en lähettänyt, koska Risikko yritti ajaa Suomeen keskiaikaista puoskarilakia, joka olisi rajoittanut ihmisten itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa. Ei ole epäilystäkään kenen etuja Risikko ajoi.

•••

Ongelma ei ole pelkästään politiikan tasolla, vaan käytännön arjessa.

Rivilääkärin tunnistaa siitä, ettei häntä kiinnosta potilaan omat mielipiteet hoidosta. Potilaassa häntä kiinnostaa lähinnä kolesteroliarvot, koska niihin on helppo kirjoittaa resepti. Jos potilas kieltäytyy lääkityksestä, hän tulkitsee potilaan masentuneeksi ja määrää serotoniinin takaisinoton estäjän lääkkeeksi.

Rivilääkäri on sisäistänyt täysin lääketeollisuuden sanoman: kaikkiin potilaan oireisiin määrätään lääke. Jos potilas uskaltautuu uhmaamaan rivilääkärin määräämiä lääkkeitä, kieltäytyy hän potilaan hoidosta jatkossa, koska potilas on lääkevastainen. Näin kävi eräälle ulvilalaiselle potilaalle, joka meni flunssan vuoksi lääkäriin. Flunssaan hän ei saanut lääkettä, mutta kolesterolilääkereseptin rivilääkäri kirjoitti. Potilas ilmoitti heti, ettei aio hakea kolesterolilääkettä, johon lääkäri totesi: ”turha tulla enää vastaanotolleni, kun lääkkeet eivät kelpaa”.

On olemassa myös valveutuneita asiakkaita, jotka tuntevat viimeisimmät tutkimukset ravinnosta ja vitamiineista ja ovat kiinnostuneita ravintolisien mahdollisuudesta hoitaa terveyttä.

Tällainen asiakas haluaa keskustella lääkärin kanssa tulevasta hoidosta ja kertoo omista hyvistä kokemuksistaan homeopatialla ja muilla terveystuotteilla. Rivilääkärille tällainen potilas on kauhistus, koska hänen ymmärryksensä rajoittuu vain lääketeollisuuden hänelle antamiin tietoihin lääkkeistä. Hänellä ei ole aikaa, eikä kiinnostusta kuulla muista hoidoista. Siinä sitä sitten ollaan törmäyskurssilla ja lääkäri aloittaa tyypillisen varoittelun luontaistuotteiden tutkimattomuudesta. Rivilääkäri on niin ikään huolissaan potilaansa rahoista: ”Tietenkin, jos on ylimääräistä rahaa tuhlattavana, niin mikäs siinä, voihan ne niinkin käyttää,” ja kirjoittaa 15 minuutin käynnistä 100 euron laskun.

Tällainen lääkekeskeinen rivilääkäri kokee työnsä usein raskaana ja potilaat hankalina, ei siis ihme, että rivilääkärit ovat itsemurhatilastojen kärjessä.

•••

Minulla on useita tuttuja lääkäreitä, jotka kertovat alkaneensa nauttia potilaidensa hoidosta vasta sen jälkeen, kun ovat perehtyneet funktionaaliseen lääketieteeseen ja alkaneet saada hyviä hoitotuloksia.

Funktionaalisen lääketieteen (FL) lääkäreillä on yhteneväinen näkemys ihmisen terveydestä ja sairauksien syistä. FL lääkärit kuuntelevat mielellään potilaitaan ja heidän kertomuksiaan sairauteen johtaneista syistä, koska näin syntyy kokonaiskuva tilanteesta. Tämän jälkeen yhteisymmärryksessä paneudutaan potilaan ongelmiin ja etsitään parhaat hoitotoimenpiteet. Turhia lääkityksiä vältetään, mutta jos lääkkeitä määrätään, tapahtuu se yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Tällainen lääkäri-potilassuhde on toimiva ja luottamusta herättävä. Sen vuoksi FL lääkäreille riittää potilaita, heidän vastaanotoilleen on jopa kuukausien jonot.

Osa rivilääkäreistä ei katso tätä hyvällä, vaan yrittävät mustamaalata näitä potilaiden suosiossa olevia funktionaalisen lääketieteen lääkäreitä. Toivottavaa olisi, että myös rivilääkärit keskittyisivät omien potilaidensa parempaan hoitamiseen.

Kirjoittaja on luontaistuotekouluttaja ja luennoitsija.

www.luontaisnetti.fi

50 kommenttia

  1. Erittäin asiantunteva ja oikeaan osuva kirjoitus! Paljon on terveydenhoidossa kehitettävää Suomessa ja nykyisten päätäjien ansiosta se on niin kuralla kuin se on.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Kirjoitus on mainos. Luontaistuoteyrittäjä/homeopaatin artikkelin muotoon laadittu puffijuttu.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Merja tietää mistä puhuu ja on erittäin pätevä homeopaatti. Puffijutut kannattanee julkaista Porin suunnassa, mutta epäilen ettei siellä valtamedia julkaise hänen mielipiteitään. Tosin jos on sairastunut vakavasti, suosittelen ajamaan vaikka Poriin ennemmin kuin turvautuu paikallisen arvauskeskuksen apuun.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Homeopatian tehoa on turha kieltää. Se toimii. Olen itse saanut avun järjettömään migreeniin. Sitä kesti kolme vuotta ja sinä aikana useat neurologikäynnit tuli tehtyä ja kilokaupalla buranaa syötyä. Kohtauksen iskiessä kolme kertaa viikossa, meni voimat, pakeni veri päästä ja oksensin. Pahin oli päänsärky. Homeopatia auttoi – siis kertakuurilla. Lopullisesti. 12 vuotta se on ollut pois ja ainoastaan 4 lievää migreenikohtausta on sinä aikana tullut. Ei ole uskonasia silloin kun mikään muu ei auttanut ja homeopatia auttoi.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    3. Nyt vasta huomasin. klikkasin ”artikkelin” lopussa olevaa linkkiä, joka vei luotnaistuotekaupan tms. sivulle-
      jälleen olisi asiaa päätoimittajalle.

      Hei! Haloo! Tässä on selkeä kytkös jutun ja kaupallisen yrityksen välillä. Todella törkeää. Alan uskoa Skepsiksen puheenjohtajaa, tätä mediaahan eivät mitkään säännöt näytä koskevan.

      Sitäpaitsi, on turha puhua jostain porilaisuudesta netissä elviävän välineen kohdalla.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Terveydenhuollon polarisoitumista valvomaan lääketeollisuuden etuja potilaan edun sijasta olen vastustanut jo yli 2½ vuotta. Poliitikot eivät vastaa, eivätkä myöskään terveysviranomaiset, media kieltäytyy julkaisemasta asiaa, eikä Riikka Söyring ja hänen puolueensa eroa joukosta millään tavalla. Häntä ei kiinnosta, mitä Suomessa todellisuudessa tapahtuu, ei se, että pystyn todistamaan laboratoriotason näytöllä, että Suomessa on satoja tuhansia väärin diagnosoituja kroonisesti sairaita, jotka voidaan hoitaa alle viikossa, häntä kiinnostaa ainoastaan päästä eduskuntaan komealta kalskahtavaan asemaan, ratsastamalla populismilla oikeiden asioiden sijasta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Riikka on oikeasti perillä näistä asioista, joten turhaan häntä parjaat. Lähetä ennemmin laadukas artikkeli todisteineen sinne Magneetin toimitukseen. Kahvi on tunnetusti yksi pahimmista kehon happamuuden aiheuttajista ja happamuus kun aiheuttaa lukuisia sairauksia aina syövästä lähtien. Muuta en osaa aiheestasi sanoa, mutta olisi mukava lukea Magneetista enemmän, joten alahan laatimaan artikkelia toimitukselle.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Perillä näistä asioista. ….. On tietysti hyvä kirjoittaa terveydenhuollon politisoitumisesta, medikalisaatiosta ym ongelmista, niistä itsenäisyyspuolueen potentiaaliset kannattajat haluavat kuulla puhuttavan, monen muun asian muassa tietysti.

        Nyt on vain niin, että kofeiinin vaikutus munuaisten virtsahappojen poistokykyyn on lähes kaikkien näiden mystisten ”sairauksien” aiheuttaja, jotka ovat medikalisaation moottorina, koska niiden etiologiaa ei tunneta, joten potilaat saavat diagnoosin sen perusteella, miten kofeiinin aktiiviset happojäämät vaikuttavat heidän geeneillään ja syövät loppuikänsä kalliita patenttilääkkeitä, usein veronmaksajan laskuun, kuten ns. ms-taudissa.

        Paljastamalla kofeiinin aiheuttavan vaikutuksen, kaikki terveydenhuollon suurimmat ongelmat poistuvat alle vuodessa. Medikalisaatio ym ilmiöt katoavat ja syntipukiksi paljastuu kansainvälinen ekono-fasistinen yhteiskuntakehitys, joka on tekemässä Euroopasta uutta Amerikkaa.

        Ongelmana tässä on se, että koska 84% yli 14 vuotiaista suomalaisista on kofeinisteja, äänestäjät eivät halua kuulla siitä pahaa sanaa, siksi poliitikot puhuvat aina ongelmista, eivät ratkaisuista. Ratkaisut kun astuvat aina jonkun varpaille kun taas ongelmia osoittelemalla saa Karpo-pisteitä kansan syvistä riveistä.

        Itse en kirjoittele enää muuta, kuin foorumeille. Suomi ei ole enää isänmaani, enkä tule palaamaan sinne, joten en halua puuttua suoraan mihinkään. Mutta, koska kofeiinin aiheuttamat mielenterveysongelmat koskevat tutkijoiden mukaan noin 10% koko väestöstä, ja diagnosoitu masennus korreloi itsemurhaan 80% tapauksista, voidaan arvioida, että kofeiini aiheuttaa diagnosoimattomien tapausten kanssa pyöreät 80% itsemurhista, joka merkistee vähintään yhtä suomalaista päivässä, ja yli 2000 henkeä maailmanlaajuisesti, yritän painostaa tahoja, jotka ilmoittavat vastustavansa tällaista menoa. En ole löytänyt vielä ainuttakaan, joka olisi toiminut mainostamiensa periaatteiden mukaisesti.

        Kirjoittamani artikkelit pakkaavat luisua liian tieteellisiksi, koska olen perehtynyt asiaan sellaisen tekstin kautta, ja saisin todennäköisesti paremman artikkelin aikaan englanniksi. Kukaan lukija ei ymmärrä mistä on kyse, eikä kukaan usko minua, koska minulla ei ole titteliä, ja minut on lisäksi tuomittu mielisairaaksi Korkeimmassa Hallinto-oikeudessa ilman tutkimuksia tai oikeudenkäyntiä tämän asian ajamisen takia. Asia on Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa.

        Itsenäisyyspuolueen olisi hyvä kysyä vaalikeskustelun puitteissa, miksi väitteitäni ei ole tutkittu kun puntarissa on toisella puolella satojen itsemurhien ehkäisy, mielenterveysongelman poistaminen lähes kokonaan, samoin kuin monien muiden kroonisten kansansairauksien. Kofeiini/happo-ongelmien takia eläköityneitä voidaan kuntouttaa nopeasti ja halvalla, eikä niitä tulisi enää lisää tuhansia vuosittain. Rahalliset säästöt liikkuisivat kymmenissä miljardeissa kaikkine kerrannaisvaikutuksineen.

        Toisessa vaakakupissa on, että asian pystyy tutkimaan ja todistamaan parissa päivässä.

        Jos juttujani kiinnostaa lukea, niitä löytyy blogistani. En näe mitään mieltä ruveta kirjoittamaan niitä uudestaan joka paikkaan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Kari Luoto,

      ei minulla kiinnostumattomuudesta kiikasta vaan yksinkertaisesti ajan puutteesta. Työpäiväni ovat jo nyt 12-18 tuntisia.
      Jos suinkin ehtisin, alkaisin perehtyä ehdottamaasi aiheeseen. Toisaalta henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että paras ratkaisu on sinun kirjoittamasi artikkeli (kuten joku jo taisikin ehdottaa) koska olet jo perehtynyt asiaan.
      Jos haluat, voin oikolukea sen ja toimittaa eteenpäin toimitukselle kun olet jutun kirjoittanut.

      Osoitteeni on edelleen

      Mainitsit myös puolueista. Itsenäisyyspuolueella on oma terveyspoliittinen ohjelma.
      Muista puolueista en osaa sanoa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Kari Luodon perusteellinen tutkielma kofeiinin haitoista on sen verran mielenkiintoinen kaikenkaikkiaan, että Riikka Söyring, jonka kirjoituksia Magneetissa on luettavissa, on varsin vakuuttava suosittelija toimitukselle , jos jollakin – vaikka sinulla, on jotain kunnollista sanottavaa.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Voi halleluujaa. Kyllä koko Magneetti”media” on yksi sananvapauden riemuvoitto ja irvikuva yhtäaikaa. Uskomatonta soopaa syötetään hyväuskoisille hölmöille. Nämä hölmöläiskylän asukkaat ovat vailla medianlukutaitoa tai lähdekriittisyyttä ja siitä otetaan kaikki irti.
    Mitä lehden tekoa on se, että kopioidaan Internetistä jotain tohtori Kukatietäätyypin tutkimuksia ja esitetään ne totuuksina, jotka istuvat automaattisesti suomalaiseen kulttuuriin ja käytänteisiin. Jos jenkeissä on tultu jossain vähäpätöisessä tutkimuksessa tulokseen, että äidinmaidon korvikkeissa on liikaa fluoria, niin Magneetin mielestä se voidaan yleistää koskemaan kaikkia maailman äidinmaidon korvikkeita.
    Naurattaa ja itkettää yhtä aikaa!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Maija! Tuo on alatyyliä ja epäasiallista ..ttuilua. Kerropa jokin vastaknnanotto fluorin erinomaisuudesta ilman noita sarvia ja hampaita. Perustele se ja näytä käyttämäsi lähde luettelo ja etsi vielä sen rahoittajat. Ei tarvitse omasta päästä keksiä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Ilmeisesti Yes on sitä mieltä, että täällä esiintyvien omatekoisten tohtorien ja homeopaattien sekä luontaislääketeollisuuden tutkimuksia ei rahoita kukaan, ei ainakaan sitä tuottava teollisuus?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Heppu! Ei saa tahallaan sotkea käsitteitä. Ei täällä lääketiedettä vastaan ole mielestäni kukaan hyökkäämässä. Päinvastoin. Omatekoisia tohtoreita ei myöskään ole artikkeleissa – älä vääristele, kiitos. Kysymys on siinä , milloin lääketiede valjastetaan hämäräbisnekselle , jonka ainoa tavoite on rahan tekeminen omistajille – keinoja kaihtamatta. Silloin ollaan niin hakoteillä, että sinunkin olisi syytä olla huolissasi. Yhtä huolissaan saa olla kaiken maailman sonnan myymisestä luontaistuotteina. Tässä ei auta jo lahjotuiksi osoitetut asiantuntijat, vaan terveen järjen ja epäilyksen käyttäminen oman päätöksen teossa. Riikka Söyringiä siteeratakseni: ”Vitamiinit mielummin marjoista kuin purkista”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Jos jatkuva homeopatian mainostaminen ja rokotusten vastustaminen ei ole lääketiedettä vastaan hyökkäämistä niin mikä sitten?

      Kaikki noissa artikkeleissa esitetyt tutkimukset ovat vähintään kiisanalaisia, enimmäksen hölynpölyä ja
      paikoin suoranaisiksi huijauksiksi todettuja.

      Tässä kovimpia hyökkäyksiä tämän lehden sivuilta:
      https://magneettimedia.com/?p=5464

      Homeopatian arvoitus selviämässä: teho perustuu veden muistiin

      Vetyperoksidi elämän eliksiiri?


      https://magneettimedia.com/?p=4677

      Ovatko rokotteet turvallisia?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. mm. Wakefieldin ja Montagnierin edesottamuksia on puitu muissa ketjuissa, en niitä lähde toistamaan.

          Laajemmin, mikä on tiedettä?
          http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiede

          Mikä ei ole tiedettä?
          Esim: http://fi.wikipedia.org/wiki/Pseudotiede

          Pseudotieteet usein penkovat tieteen roskakorista hylättyjä ideoita, tai sitten joku tieteen harjoittaja jämähtää virheelliseksi osoitetun opin kannattajaksi ja oppi jää elämään tieteen ulkopuolelle.
          Tiedehän edistyy koko ajan.

          Pseudotiede ei yleensä edisty, vedotaan jopa tuhansia vuosia vanhoihin käsityksiin sairauksien syistä ja ruumiin rakenteesta.
          Kiinalainen uskomuslääkintä ja homeopatia kuuluvat tähän kastiin.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Juha Keränen! Kyseessä on turhien rokotusten vastustaminen ja turhien lääkkeiden myyminen eli epäeettinen bisnes. Katso nyt itse miten Puolassa toimittiin, eikä yhtään sen enempää kuollut ”tautiin”. Jos sinä otit piikin, se on sinun ongelmasi. Ja homeopatia toimii halusit sinä sitä tai et. Ei se mitään uskontoa ole.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Väitteet että rokotukset aiheuttavat autismia, ovat vahingollisia.
      Ne johdattavat autististen lasten vanhempia turhaan katkeruuteen ja pelottelevat jättämään tarpeelliset rokotukset ottamatta.

      Homeopatia on uskomuslääkintää, sitä tukevat tutkimukset ovat pseudotieteellistä potaskaa vaikka
      tutkijoilla olisikin aiempia ansioita.

      Montagnierin veden muistia tukevat havainnot radioaalloista on tehty laitteistolla jonka voi kuka tahansa heikkovirtakoulutuksen saanut todeta häiriöpyydykseksi.

      Homeopatia voi toki toimia, plasebo toimii useinkin.
      Se ei kuitenkaan oikeuta humpuukiopin pönkittämiseen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Maallikon on parasta asettua alalla jolla ei itse ole asiantuntija, kannalle jota edustaa suuri osa
          alan asiantuntijoista.

          Olen maallikko lääketieteen alalla, uskon siis yleensä lääkärien enemmistöä.
          Poikkeavat näkemykset ovat joskus mielenkiintoisia, mutta jos niissä havaitsen pseudotieteen merkkejä, jätän ne huomiotta.

          Ylenpalttista lääkitsemistä ja normaalien pikkuvaivojen medikalisointia voi vastustaa heittämättä lasta pesuveden mukana ja lähtemättä puoskarien kelkkaan.

          Homeopatian tehosta, pyydän että luet seuraavan artikkelin, vaikka se onkin halveksimasi yhdistyksen sivuilla:
          http://www.skepsis.fi/jutut/toimiiko.html

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Väität ignoroivasi pseudotieteeksi nimeämiäösi tai havaisemiasi oppeja ja esityksiä tms. Miksi siis täällä kokopäivätoimisesti lähes niitä vastaan taistelet?

            Väität olevasi maallikko, mutta tietäväsi kuitenkin, mikä on pseudotiedettä ja mikä ei. Vetoat skeptikkotyyliin auktoriteettiuskoon ja skeptikoiden toimenkuva onkin vaalia ihmisissä auktoriteettiuskoa ja rakentaa itselleen auktoriteettiä tieteen auktoriteettiuskovaisen suhtautumisen ylipappeina, jotta sitten he voivat osaltaan opettaa maallikoille sen, mikä on tiedettä ja mikä pseudotiedettä.

            Joku haluaa omia tieteen ja hyötyä siitä. Skeptikot näen tällaisen kyseenalaiusen tahon rahoittamana suuren vallan ja rahan propagandakomppaniana. Tuskin edes ymmärrätte, miten pimeässä touhussa olette mukana.

            Luin juuri yhdestä tyypillisestä tapauksesta vuodelta 1995, jolloin oli väittely skeptikkojärjestön edustajan ja holokaustin epäilijän välillä. Skeptikko kuulemma esiintyi siten, että mitään väiteltävää ei ole eikä voisikaan olla. Vastaavanhenkisiä esityksiä olen lukenut holokaustista sekptikoiden taholta joskus ammoin. Holokausti jos mikä on pseudotiedettä sellaisena kuin siitä meille kerrotaan eli valtavirtatieteen ja median ksitys tapahtumista. Skeptikoiden avulla siis mitä hirvittävin petos ja valhe on tehty mahdolliseksi, sillä kuinka moni tajuaa vieläkään, kuinka olemattomalla perustalla aikamme keskeisin ja tärkein uskonto lepää? Eilen juuri siunailin, miten järjetön yhteiskunta Suomessa on ja muissa Euroopan maissa. Ihmiset luulevat olevansa jotenkin tasokkaita ja samalla he uskovat massakaasutuksiin ja kaasukammioihin, vaikka ei ole minkäänlaista todistetta minkäänlaisen ihmisteloituksiin tarkoitetun kaasukammioiden käytöstä. Holokaustiuhreja jäi henkiin miljoonia, joten kuolonuhreja ei voi olla lähellekään edes miljoonaa. Oikeat luvut ovat julkisia salaisuuksia. 100-vuotiaita SS-miehiä tuomitaan oikeudenkäynnissä laillisesta toiminnasta partisaaneja vastaan tai sellaisesta syyttämisen vuoksi. Ihmisoikeusjärjestöt osoittavat mieltä tällaisten laittomien oikeudenkäyntien puolesta, koska medioissa on opetettu, että ”natsit olivat jotain aivan hirveää”. Saksalaisvastainen rasismi kukoistaa medioissa ja ihmiset ainakin näyttelevät uskovansa siihen. Kukaan ei uskalla puhua ja siksi asioihin perehtymättömät ihmiset ajattelevat halutulla tavalla eli aivan päättömästi. Totuudenpuhujat on julistettu rasisteiksi ja mediassa soi yötä päivää, että vain uusnatsit tms epäilevät holokaustin tapahtuneen niin kuin opetetaan. Todellisuudessa se ei tapahtunut kuin 1-5 % siten ja koko Eurooppa voidaan paimentaa törkeiden valheiden taakse yliopistoja myöten.

            Siellä yliopistoissa ja skepotikkokerhoissa ihmiset kykenevät mielenkiintoisiin suorituksiin, sillä useimpien täytyy jo olla sen verran perehtynyt tieteeseen ja asioihin, että valheet ovat pitkälle tiedossa.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Heppu. Tässä näkee kuinka sisään on juurtunut muutosvastarinta itse kuhunkin. Kun perustellusti tuodaan esiin näkemys, joka poikkeaa omasta turvallisesta uskosta ja luottamuksesta päättäjiin, viranomaisiin mediaan ja lääketehtaisiin, …tuttaahan se kun joutuu tarkistamaan maailmankuvaansa ja kieltämään sen jatkuvasti. Voihan sitä räkyttää riviskeptikkojen kuorossa normaalia ja kuultua kuivaa potaskaa, muttei se mitään auta. Ainoastaan epäkohdan tunnistettuaan on sen korjaamiseen edes teoreettisia mahdollisuuksia.
    Jos ihminen paranee homeopatialla, hyvä niin. Jos se paranee lääkkeellä, hyvä niin. Ei se parane ainakaan sillä, että koululääketiedeuskovaiset yrittävät kusta yhteiseen hiileen. Tietenkään ei saa mitään puoskarointia hyväksyä yhtään missään luontaishoidossa. Saksasta voi ottaa mallia suomeen. Siellä ei olla näin juntteja ja mustavalkoisia – eikä muuten juuri rokoteltu ihmisiä, eikä peloteltu sikapiikillä. Tiesittekö, että Suomi oli siinä koelaboratorio, josta otettiin paljon tietoa massojen käyttäytymisestä hysterisoinnin yhteydessä hyödynnettäväksi tulevaisuudessa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Repe, useimmat pseudotieteelliset opit törmäävät jo alkumetreillä fysiikan ja kemian perusteiden kanssa.
    Tämän toteamiseen riittävät yleensä sangen vähäisetkin tiedot.
    Homeopatia kuuluu tähän joukkoon.

    Olen motiivejani selitellyt sinulle ennenkin, kasvava hömppähoitojen tarjonta alkoi nyppimään.
    Viimeinen niitti oli se että vammaisten lasten hädällä alettiin rahastamaan erilaisten hömppäterapioiden muodossa.
    Myös väitteet rokotteiden ja autismin yhteydestä herättivät mielenkiintoni(syistä jotka olen toisaalla selittänyt, en käy toistamaan).
    Vaikka nuo väitteet on kumottu aikoja sitten, niitä levitetään edelleen mm. tämän lehden sivuilla.

    Motivaatiota kummasti lisää viikoittain postiluukkuun kolahtava hömppäpaketti.

    Minulla on tällä hetkellä mahdollisuus kirjoitella täällä toisinaan useita kertoja päivässä.
    Työni on kausiluonteista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Arvoisa Keränen: ” Viimeinen niitti oli se että vammaisten lasten hädällä alettiin rahastamaan erilaisten hömppäterapioiden muodossa.
      – voisitko kertoa tästä rahastuksesta ?
      ” Vaikka nuo väitteet on kumottu aikoja sitten, niitä levitetään edelleen mm. tämän lehden sivuilla ”
      – missä ja milloin väitteet on kumottu ?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Esimerkiksi Kranio-sakraaliterapeutit väittävät hoitonsa auttavan oppimisvaikeuksiin ja autismiin.
        Terapia on todettu lääkärien toimesta huuhaaksi ja sen perusteet ovat oudot maallikonkin silmin.
        Vanhempi, jonka lapsi on saanut juuri tyrmäävän diagnoosin, turvautuu kuitenkin helposti mihin tahansa.

        Noista rokote-autismi väitteistä on taitettu peistä ennenkin, olette molemmat, Jussi ja Repe olleet mukana.
        En aloita uutta juupas- eipäs- jumputusta.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Hei. Tätä hoitomuotoa en tunne lainkaan, enkä paljon muitakaan, ei sen puoleen. Persetuntumalta – siis subjektiivisen oman näkemykseni mukaan – myös näihin vaihtoehtohoitomuotoihin pesiytyy helposti huijareita, joten terve epäilys on aina hyvä säilyttää aina. Jos kuitenkin omin silmin voi havaita hoidon auttaneen, on terve epäilys silloin syytä kääntää lääkäreiden tiedon päivityksen puutteeseen tältä osin. Jo edesmennyt maankuulu kansanparantaja Pudasjärveltä – Mustonen (en muista etunimeä) sanoi haastattelussaan, että 95% itseään parantajiksi kutsuvista joutaa suoraan linnaan. Mutta tässä se ero juuri on. Pitää perehtyä hieman aiheeseen ja hoitajaan, ennenkö lyttää jonkin hoitomuodon skeptikkoliturgian tai rivilääkärin tiedon perusteella tai menee umpimähkäiseen hoitoon.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Voisitko vastata kysymykseen ? ”Esimerkiksi Kranio-sakraaliterapeutit väittävät hoitonsa auttavan oppimisvaikeuksiin ja autismiin.”
          Tuollaisen huuhaan esittäminen ei riitä vastaukseksi. Ja voisitko eritellä, mitä huuhaata Magneetti on esittänyt vaihtoehdoksi koululääketieteelle ?
          ” En aloita uutta juupas- eipäs- jumputusta.” Ei sinun tarvitsekaan, mutta kerro missä rokotteiden ja autismin välinen yhteys on kumottu ?

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Onhan noita puitu aiemmin, mikään todistus ei riitä sinulle.
            Pidät kaikkia lääketehtaiden levittäminä valheina.
            Mitäpä minä voisin siihen enää lisätä.
            Luotan lapsiani hoitaneiden ja tutkineiden neurologien ja muiden lääkäreiden tietämykseen.

            Tieteessä ei ole kiveenhakattuja totuuksia, uusi väite pitää todistaa.
            Huuharit yleensä esittävät väitteen ja vaativat muita kumoamaan sen vedenpitävästi.
            Se on yleensä mahdotonta.

            Onhan täällä esitetty koululääketieteelle monenlaista epätieteellistä vaihtoehtoa.
            Homeopatia nyt esimerkiksi.

            Lopetan nyt tämän tähän, jatketaan kinastelua kunhan ilmestyy uutta kommentoitavaa.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. ”Onhan noita puitu aiemmin, mikään todistus ei riitä sinulle.
            Pidät kaikkia lääketehtaiden levittäminä valheina.
            Mitäpä minä voisin siihen enää lisätä.”

            Entäpä jos vain niitä valheita, joiyta he levittävät? Ehkä he sentään joskus puhuvat myös totta?

            ”Luotan lapsiani hoitaneiden ja tutkineiden neurologien ja muiden lääkäreiden tietämykseen.
            Tieteessä ei ole kiveenhakattuja totuuksia, uusi väite pitää todistaa”

            Sinulla tuntuisi juuri olevan kiveenhakatut totuudet, joiden pysymiseen riittää jokin tutkimus ja huuhaaksi julistetun kaatumiseen.

            ”Huuharit yleensä esittävät väitteen ja vaativat muita kumoamaan sen vedenpitävästi.
            Se on yleensä mahdotonta.”

            Skeptikkojen tv-ohjelmat esim. on rakennettu juuri tuon periaatteen mukaan. Esim. se, joka kumosi homeopatian mielestään.

            ”Onhan täällä esitetty koululääetieteelle monenlaista epätieteellistä vaihtoehtoa.
            Homeopatia nyt esimerkiksi.”

            Ei kai koko lääketiedettä tarvitse vaihtaa, vaan homeopatiaa voidaan harjoittaa rinnalla. BigPharma tietysti pelottelee vaihtoehtohoitojen uhkaavan sekoittaa päät ja pysäyttää tieteen kehityksen sekä tietysti vievän terveyden. Teidän tavoitteenanne on kieltää muut hoidot, mikä on todella pelottavaa, kun tietää sen pahuuden, joka on tuon teollisuuden toiminnassa paljastunut.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Ei hyvää päivää. ”koulu”lääketiede ei kuse kenenkään hiileen, vaan on joukko hoitokeinoja, jotka tutkitusti auttavat potilaan vointia. Tämä sisältää lääkkeet, terapiat, ravitsemukset ja erinnäiset kliiniset toimenpiteet.
    Kun tieteellisesti saavutettu tieto muuttuu, myös hoitomuodot eli ”koulu”lääketiede muuttuu!

    Ootteko tulleet miettineeksi, että jos nämä uskomushoidot, homeopatiat ja refleksologiat antaisivat selvää plaseboa vahvempaa apua potilaalle, niin tottakai ne otettaisiin mukaan virallisina hoitokeinoina. Mitä estettä tälle muka olisi? Pelko lääkäreiden auktoriteetin menetyksestä? VÄÄÄÄRRIN, sillä jos ne todistettaisiin toimiviksi hoitomuodoiksi, terveydenhuollon ammattilaiset äkkiä koulutettaisiin käyttämään niitä. Siinä jäis puoskarit ja itsekouluttautuneet terapeutit rannalle ruikuttaan.

    Entäpä sitten homeopaattiset lääkkeet? Jos ne kerran on niin helvetin tehokkaita, niin miksei aina ahne ja paha BigPharma ala valmistamaan omia homeopaattisia lääkkeitään. Luulisi toimivilla lääkkeillä tahkottavan helposti rahaa. Ainiin. Nehän ei toimi, joten turha niitä on myyä. Jotain mainetta se on pahojen, kasvottomien jättikorporaatiodenkin pidettävä yllä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Koululääketiede muuttuu vain siten, etä rahanteko on mahdollinen. Tehokkaatkaan hoitomuodot eivät pääse käyttöön, jos ne vievät markkinat joltain entiseltä rahantekohoidolta ja jos ne ovat sellaisia, että niillä ei voi kunnolla rahastaa.

      Homoeopatiasta ei tiedetä tarpeeksi ja se onjuuri sellaista, jolla ei voi tehdä rahaa. Siksi se halutaan julistaa huuhaaksi. Sitäpaitsi se on toistaiseksi menetelmä, joka ei aina onnistu. Se ei merkitse mitään huuhaata, vaan voi olla myös vain kyse siitä, että kaikkea ei tiedetä. Lisäksi homeopatiassa on monta eri hoitomuotoa.

      Lääketiede on vähän kuin öljyteollisuus, sillä kuin bensalla kulkevia autoja ei haluta korvata sähköautoilla ym, niin lääketiedet ei halu a parantaa, vaan pitää ihmiset sairaina, ja tehdä sairaaksi, jotta heitä voisi ”hoitaa” eli lääkitä ja rahastaa. Siski ihmiskunta ei saa olla liian terve. Sitäpaitsi sairauksilla voidaan vähentää väestöä ja hallita ihmisiä sekä tuhota joidenkin vihan kohteena olevien ihmisryhmien terveys ja kiusata heitä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. ”Mutta sillä ei voi rahastaa kuten lääkkeillä.”

            Miten niin ei voi?

            ”alalla on monta yrittäjää eikä kaikki raha ui vain muutaman suuryrityksen omaisuudeksi”

            Esimerkiksi homeopaattisia tuotteita valmistava Boiron on 500 miljoonan euron vuosiliikevaihtoa pyörittävä pörssiyhtiö.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Nähdäkseni aika erikoista painaa edellisen viestini kohdalla peukkua alaspäin. Siinä ei esitetä mielipiteitä vaan yksi kysymys ja yksi tosiasia. Totuus voi kyllä olla joskus epämiellyttävää mutta hei, don’t shoot the messenger!

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Homeopaattisten lääkkeiden valmistaminen on businesta siinä missä muutkin liiketoiminnat. mutta sillä voi tehdä vain normaalisti rahaa, koska niillä ei ole patenttisuojaa. Toisin kuin meidän ” ilmainen ” terveydenhuoltomme jossa kähmitään kalliita reseptilääkkeitä sinisilmäiselle kansalle veronmaksajien kustannuksella. Suomikin velkaantuu juuri lääkemenojen kustannuksella miljardeja vuodessa.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. ”mutta sillä voi tehdä vain normaalisti rahaa, koska niillä ei ole patenttisuojaa.”

            Patenttisuoja on lääkkeillä vain tietyn ajan ja sen vuoksi, että lääkkeen tutkimus- ja kehittämiskustannukset ovat kymmeniä miljoonia euroja per lääke. Homeopaattisen lääkkeen saattaminen kuluttajien taskuun maksaa siis kymmeniä miljoonia euroja vähemmän per lääke kuin oikeiden lääkkeiden. Homeopaattisten tuotteiden sisältö on muutenkin käytännössä pelkkää sokeria ja vettä, joten valmistuskustannukset eivät päätä huimaa. Silti niistä joutuu maksamaan enemmän kuin oikeista lääkkeistä, joiden patenttisuoja on rauennut. Katteet lienevät siis melkoiset.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. ”Rivilääkäri on niin ikään huolissaan potilaansa rahoista: ”Tietenkin, jos on ylimääräistä rahaa tuhlattavana, niin mikäs siinä, voihan ne niinkin käyttää,” ja kirjoittaa 15 minuutin käynnistä 100 euron laskun.”

            Enpä ole tuollaista lääkäriä eläessäni tavannut, vaikka tunnen useita henkilökohtaisestikin. Vaivoihin olen saanut kunnollista apua sekä julkiselta, että yksityiseltä puolelta.

            Tämäkin kirjoitus kuuluisi mielestäni mielipiteet- osastoon..

            Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat