Luonto pukeutuu syksyllä kauniisiin sävyihin – niistä kannattaa nauttia aitiopaikalta.
Suomalainen on tuhansia vuosia tehnyt työtään, asunut ja elänyt luonnossa ja luonnosta, kokenut muuttuvien vuodenaikojemme ihmeen. Elämämme on sitoutunut vuodenaikojen vaihtuvaan rytmiin. Liekö meille suomalaisille kehittynyt talvenkokemisen tarve, vernalisaatio, kuten kasveille? Aloittaakseen kasvun keväällä, kasvit tarvitsevat vähintään muutaman viikon mittaisen ”kylmäkäsittelyn”. Hyvän ja elähdyttävän kylmäkäsittelyn voi aloittaa jo syksyllä tekemällä reippaan ruskaretken kauniiseen suomalaiseen luontoon. Rivakka maastoretki pyöräillen, jalan tai hevosella ilahduttaa ja virkistää mielen pitkäksi aikaa.
Syksy on ruskan aikaa. Syyspäiväntasauksen aikana yö saavuttaa päivän pituuden – päivät hämärtyvät. Kuulaat, kirkkaat aamut; ruska värjää koivikkoa, metsässä kuparinkarvainen mänty ja punaiset marjat; huumaavana lehahtava elämän riemun tuoksu. Öisin tähdet täplittävät taivasta. Kannattaako tuhlata hyvä ruskahetki, ja tyytyä istumaan sohvalla tuijotellen tv:stä luonto-ohjelmaa Portugalin sotalaivojen parittelutavoista? Lapin ja Karjalan huikeat maisemat kutsuvat kulkijaa, ja moni suuntaakin kohti Lapin lumoa. Mutta myös kotikulmilla voi vaeltaa. Tieltä metsään poikkeava, omia polkujaan kulkeva pettyy harvoin. Luonto tarjoaa yllättäviä näkyjä ja ilahduttavia elämyksiä joka puolella Suomea: aamu-usvassa salaperäisenä päilyvä pajukko, katkenneen oksan roso, kalliossa hahmottuvat kasvot, haapapuun hopeainen kylki. Metsäretken voi tehdä yksin tai perheen kanssa.
Metsässä samoilu on rentouttavaa vastapainoa työlle ja koululle. Jokaiselle retkeläiselle mukaan oma kori tai sanko luonnon antimien poimimista varten, ja luonnollisesti kunnon eväät nokipannukahvia myöten. Jos ei luota omiin kykyihinsä samoilijana, voi osallistua järjestetylle ruskaretkelle. Esimerkiksi monet kyläyhdistykset, kaupunginosatoimikunnat ja urheiluseurat järjestävät vuotuisia ruskaretkiä. Eläkeläisiä varten on omia ryhmiä, joilla kuljetaan vähemmän koettelevia reittejä. Lapselle lyhytkin luontoretki on elämys ja seikkailujen matka.
Myös melontaseurat järjestävät ruskaretkiä. Voiko seesteisempää ollakaan, kuin lipua kanootilla tai venholla pitkin tyynen veden pintaa? Savon suunnalla vesireittejä pitkin voi kulkea läpi Saimaan vesistöön kuuluvan Koloveden luonnonsuojelualueen ja ihailla veneestä käsin jääkauden muovaamien jylhien kallioiden seinään tehtyjä 5000 vuotta vanhoja kalliomaalauksia. Koloveden Ukonvuorella sijaitsee myös vanha sauvakvartsilouhos. Alue on saimaannorpan pesimäaluetta, ja retkeilijän kanoottia saattaakin lähteä seuraamaan utelias norppa tai majava. Pidemmälle aikova tekee viisaasti tutustuessaan etappipaikkakuntien vuokramökkitarjontaan jo ennakkoon. Monella paikkakunnalla on pk-lomayrittäjiä, joilla on tarjota kohtuuhintainen yösija riittävällä varustelulla. Vaellus vaatii ensi sijassa kunnolliset jalkineet ja muutoin keliin sopivan pukeutumisen, jotta siitä voisi tosissaan nauttia.
Vaelluskenkiä on erilaisia. Vaelluskenkien tärkein tehtävä on suojata jalkoja maastossa. Hyvissä vaelluskengissä on paksu ja kestävä pohja, joka suojaa jalkapohjia kiviltä ja pirstaleilta. Tukeva varsi suojaa nilkkaa nyrjähdyksiltä. Erittäin tärkeä ominaisuus vaellusjalkineessa on hyvä pito. Kunnon kenkä ”tarttuu” maastossa lähes millaiseen pintaan tahansa millä kelillä tahansa, ja on siten myös hyvä vakuutus havereita vastaan. Helpoilla poluilla tapahtuvaan liikkumiseen käyvät kevyet vaelluskengät. Pidemmille reppu-ja-teltta-mukana-retkille paras valinta on pitkävartinen, teräs- tai kovamuovivahvisteinen jäykähkö saapas. Paras aika sovittaa vaelluskenkiä on iltapäivällä tai alkuillasta, jolloin jalat ovat suurimmillaan. Kenkien tulee sopia hyvin vaikka jalassa on paksut sukat.
Tärkeimmät retkivälineet ovat kuitenkin valpas silmä ja tutkiva sydän. Maastovaelluksen palkkana on ihana seesteisyyden tunne, kun ihminen sulautuu luontoon ja rauhoittuu arjen kiireistä elävässä luonnossa.