Ruotsi: Toisinajattelijat leimataan mielisairaiksi

Ruotsissa provosoivasta esiintymisestään tunnettu Dan Park voi joutua suuriin vaikeuksiin mustan huumorin vuoksi.

Keväällä uutisoimme siitä, että Yhdysvaltalaisen mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöiden diagnoosijärjestelmä DSM pitää toisinajattelua ”mielisairautena”. Ilmeisesti neuvostohenkinen oppi on omaksuttu jo hyvin Ruotsissa, sillä katutaiteilija Dan Parkia on vaadittu oikeudessa psykiatriseen pakkohoitoon siksi, että hänen toimintansa ei ole ”poliittisesti korrektia”. Tämän lisäksi Parkia uhkaa vankila, joka tosin on hänelle jo ennestään tuttu paikka. Viranomaiset kohtelevat esimerkiksi väkivaltarikollisia ja raiskaajia paljon ymmärtäväisemmin kuin miestä, joka ei ole koskaan vahingoittanut ketään.

Mistä Parkin tapauksessa on kyse? Hän on ruotsalainen oman tiensä kulkija, joka kokeilee mielellään moraalisten normien rajoja maailman poliittisesti ehkäpä korrekteimmassa yhteiskunnassa. Hänen työtään on kutsuttu ”katutaiteeksi”, mutta taiteellista arvoa teoksilla ei perinteisessä mielessä varsinaisesti ole. Ne ovat karkeita yhteiskunnallisten tabujen, kuten rasismin, ääri-islamismin ja sionismin kollaaseja ilman sensuuria. Parkin tapauksesta tekee mielenkiintoisen se, että Ruotsin oikeusjärjestelmä suhtautuu ”rasismiin” huomattavasti vakavammin kuin esimerkiksi seksuaali- ja väkivaltarikollisuuteen. Dan Parkin tunnin pituisen haastattelun voi kuunnella Red Ice -verkkoradiossa.

Haastattelussaan Park kertoo motiiveistaan. Hän ei tahdo kiihottaa ketään ”viharikoksiin”, joista häntä on syytetty. Sen sijaan hän on aina halunnut paljastaa Ruotsalaisen yhteiskunnan arvomaailmassa piileviä kaksinaismoralismin piirteitä. Kuten alla olevista kuvista voi nähdä, ei kukaan voi todellisuudessa tulkita Parkin railakkaa ja sysimustaa huumoria poliittiseksi propagandaksi. Park on paljastanut ruotsalaisen ”suvaitsevaisuuden” pikkumaisuuden ja ahtauden.

Bild_1050-1Inbjudan_dp_paintB0B3BCS5030327Kul_Slave02_846042adp26CE0BC712AA

Poliisi pidätti viime kuussa sekä Parkin että galleristin, joka oli asettanut hänen töitään esille. Pian taidenäyttelyn alettua virkavalta saapui paikalle ja takavarikoi kymmeniä teoksia. Galleristin epäillään ”avustaneen” Parkia kiihottamisessa kansanryhmää vastaan. Syyttäjä Linda Rasmussen vaatii, että osa teoksista tuhotaan. Malmössä järjestetään huomenna mielenosoitus sananvapauden puolesta Parkin tapauksen innoittamana.

Vaikka Parkia on väitetty muun muassa maahanmuuttajavastaiseksi, ei hänellä ole koskaan ollut ongelmia esimerkiksi Ruotsin muslimien kanssa. Ainoat vainoajat ovat olleet poliisi, tuomioistuin sekä äärivasemmistolaiset. Vasemmistolaiset ovat pahoinpidelleet Parkin useampaan otteeseen, jotta tämä lopettaisi toimintansa. Park on kuitenkin jatkanut järkkymättä omalaatuista elämäntyötään. Viimeksi Park hakattiin noin vuosi sitten Malmössä, kun hän saapui pilailemaan rikollisten mustalaisten puolesta mieltään osoittaneiden kommunistien kustannuksella. Sitä aiemmin kommunistit hakkasivat Parkin 2011, kun tämä oli palaamassa kotiin tapahtumasta, jossa puhui muun muassa Kevin MacDonald.

 

Lue myös: Ruotsin monikulttuurisuuden juutalaiset juuret, Ruotsalaiset ovat jo vähemmistö Malmössä

3 kommenttia

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat