Ruotsi: maahanmuuttajapojat raiskaavat myös toisiaan

Ruotsalaisnaisten kärsimät rumat monikulttuuriset raiskaustilastot (1, 2, 3) ovat yleistä tietoa, mutta maahanmuuttajien keskenäiset raiskaukset ovat jääneet vähälle huomiolle. Tuore siirtolaishomojen joukkoraiskaus nosti ilmiön kansainvälisiin otsikoihin.

Valtavirtaisen Associated Pressin mukaan viisi 16–17-vuotiasta afgaaninuorukaista on syytettynä alle 15-vuotiaan afgaanipojan väkivaltaisesta joukkoraiskauksesta.

Syyttäjän mukaan homojengi vei uhrin lokakuussa mukanaan metsään, jossa tämä raiskattiin veitsellä uhaten. Rikos tapahtui Uppsalassa. Kaikki osapuolet ovat niin sanottuja ”yksin saapuneita turvapaikanhakijoita”.

Viittä nuorukaista syytetään nyt alaikäisen törkeästä raiskauksesta, josta rangaistaan yleensä vähintään neljän vuoden vankeustuomiolla tai kevyemmällä nuorisovankilatuomiolla. Syyttäjä vaatii raiskaajien karkottamista Ruotsista.

Syyttäjän mukaan homojoukon jäsenet hakkasivat, raapivat ja purivat uhria raiskauksen ohessa sekä sylkivät tämän päälle. Syyttäjä totesi lehdistölle, että hyökkäys oli ”suunniteltu ja kesti vähintään tunnin ajan”.

Raiskaajat kuvasivat ainakin osan rikoksistaan videolle ja käyttivät videota uhrin kiristämiseen.

Ruotsi on tunnettu liberaalista maahanmuuttopolitiikastaan.
Ruotsi on tunnettu liberaalista maahanmuuttopolitiikastaan.

Ruotsissa maahanmuuttajien välinen väkivalta on kova poliittinen tabu, sillä virallisen totuuden mukaan vain ”valkoiset rasistit” muodostavat turvallisuusuhan siirtolaisille.

Kun esimerkiksi afrikkalaismaahanmuuttaja on joutunut arabimaahanmuuttajien väkivallan uhriksi, on valtamedia yrittänyt jopa uskotella yleisölle, että hyökkääjät olisivat ”afrofobisia” valkoisia.

Afgaaniraiskauksen tapauksessa jopa valtamedialta loppui kuitenkin keinot, sillä osapuolet edustivat samaa etnistä ryhmää, minkä lisäksi rikos oli niin raaka ja vastenmielinen, ettei sitä voinut sensuroida kokonaan.

 

Lue myös:

Ruotsi maksaa eritrealaisille joukkoraiskaajille 14 400 euroa kullekin tekijälle
Myös Ruotsissa ”turvapaikanhakijoita” paritetaan valkoisten koulutyttöjen kanssa
Valtamedia valehtelee häpeilemättä Ruotsin ”rasistisista” surmista

1 kommentti

  1. Jaa jaa että ne oli samaa sukupuuta. No ei ihme että media halusi vaieta asiasta.

    No, koville se ottaa ennenkuin koiras poikii. Tiedä sitten koittiko pojat saada uutta muhamettia syntymään kun näinkin maskuliininen poikakerho kokoontui. Kyllähän sen tiesitte että siksi näillä on lökäpöksyt kun ei koskaan tiedä milloin uusi muhametti syntyy. Ja että se voi syntyä vaikka miehestä. Siksi housuissa pitää olla tilaa että se mahtuu syntymään.

    Muotoilijoita, professoreita ja taistelu lentäjiä. Jep jep.

    Plusääni(4)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat