"Revisionisti elää vaarallisesti. Poliisi, tuomarit ja valtamedia vaanivat häntä. Hän voi joutua vankilaan tai sairaalaan koska tahansa. Hän ja hänen perheensä voivat joutua vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Hän ei anna tämän kuitenkaan häiritä työtään."

Robert Faurisson

Maahanmuuttajarikollisuus on valtamediassa edelleen tabu.

Ruotsalaiset ovat jo vähemmistö Malmössä

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Ruotsin tilastovirasto SCB:n mukaan syntyperäiset ruotsalaiset ovat nyt vähemmistö Malmössä.

0-44-vuotiaista asukkaista jo 57,5 % on ei-ruotsalaisia. Koko Malmön väestöstä ei-ruotsalaisia on 50,2 %. Ruotsissa on ollut maahanmuuttajia Euroopan ulkopuolelta jo useiden sukupolvien ajan, joten läheskään kaikki ei-ruotsalaiset eivät edes näy tilastossa.

malmo_2002_2013malmo_2002_2013_0_44

Tammikuusta lähtien Malmön kaupunki on veronmaksajilta kysymättä alkanut maksaa sosiaaliturvaa myös laittomasti Ruotsissa oleskeleville siirtolaisille. Laittomat siirtolaiset ovat oikeutettuja myös asumistukeen. Liberaalien mukaan laittomat siirtolaiset ovat niin suuri onnenpotku kunnalle, että heitä kannattaa houkutella ilmaisella rahalla. Liberaalien väitteelle ei tosin ole mitään perusteita, sillä esimerkiksi 80 % Malmön somaleista ei tee töitä.

Vuosi sitten Ruotsissa puhkesi rajuja maahanmuuttajamellakoita, joiden aikana ruotsalaisia pahoinpideltiin ja heidän omaisuuttaan tuhottiin. Maahanmuuttajat saivat tuolloin apua myös vasemmistolaisilta. Malmön lähiöissä on puhuttu jopa ulkonaliikkumiskielloista, sillä maahanmuuttajat sytyttävät usein tulipaloja ja hyökkäävät tämän jälkeen paikalle saapuvien pelastusviranomaisten kimppuun. Noin 85 % Ruotsin raiskaajista on ulkomaalaistaustaisia.

David Duke kertoo videollaan ”Kuinka sionistit hajottavat ja hallitsevat” ruotsinjuutalaisista, jotka vaativat entistä kovempaa maahanmuuttoa. Juutalaiset ylpeilevät sillä, että heillä on erittäin merkittävä rooli Ruotsin muuttamisessa ei-ruotsalaiseksi.

White Genocide Project

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

5 Kommentit

  1. Birmingham

    Euroopassa kaupunki toisensa jälkeen menettää alkuperäiskansan (kansallisvaltion aiempien asukkaiden) enemmistön. Birmingham on Englannin toiseksi suurin kaupunki, ja sielläkin ulkomaalaisten määrä on lisääntynyt niin paljon, että nyt englantilaiset ovat etninen vähemmistö. Aivan kuten hollantilaiset Amsterdamissa ja Rotterdamissa. Euroopassa muuttuu joka vuosi joku kaupunki mamu-enemmistöiseksi, ja kaupungin pormestariksi tulee mamu. Amsterdamilla ja Lontoolla on traditio juutalaismamuille pormestareina, kun taas Rotterdam on saanut arabin pormestarikseen.

    (1)(0)
  2. Kun Malmöhus län ja Kristianstads län yhdistettiin 1.7.1997, niin silloin Skånessa oli vielä elävä ”skånelaisuus”, joka merkitsi myös muualta muuttaneiden ruotsalaisten kokemisena ”maahanmuuttajina”.

    Roskilden rauhassa 1658 Tanska menetti Skånen Ruotsille, mutta Ruotsin kuningas lupasi skånelaisille, että he saisivat säilyttää tanskalaisen kulttuurinsa ja tanskan kielen myös Ruotsin kruunun alaisuudessa. Ranskan kuningas takasi rauhan ja Ruotsin kuninkaan lupaukset.

    Pakkoruotsalaistaminen alkoi kuitenkin 1700-luvulla, mutta siitäkin huolimatta olen kuullut, että vielä 1920-luvulla Skånessa on puhuttu monissa kodeissa kotikielenä (salaa) tanskaa. Samalla tavoin kuin saamea ja suomea on puhuttu kotikielenä Pohjois-Ruotsissa.

    Monet skånelaiset odottivat Skånen jälleenyhdistymiseltä 1997 mahdollisuutta EU:n sisällä saavuttaa taas uusi autonominen asema Skånelle. Tukholmassa ei jätetty tätä huomaamatta, ja Skånen puna-keltaiset liput katosivat kaupunkien lipputangoista, joissa ne olivat toivottaneet ulkomaalaiset ja ruotsalaiset tervetulleiksi Skåneen. Turisteille (myös kotimarkkinoilla) suunnatuissa esitteissä ja oppaissa ei näkynyt enää Skånen lippua. Ruotsin lippu tai lipun poisjättäminen korvasi Skånen historiasta muistuttamisen.

    Mitä ruotsalainen miehitysvalta on saavuttanut Skånessa viimeisten 20 vuoden aikana? Malmöseen ja Skåneen on muuttanut avoimien ovien politiikan seurauksena yhä kasvava määrä mamuja, joiden avulla on tuhottu ”skånelaisuus”. Myös Ruotsista Skåneen muuttaneet ruotsalaiset lasketaan Skånen kansallismielisyyttä murtaviksi ja tuhoaviksi mamuiksi. Malmön ja Skånen tilanne on siis paljon, paljon pahempi, kuin yllä olevasta tilastosta voi lukea.

    Vuonna 1988 Ruotsissa/Skånessa oli jäljellä enää yksi kunta, joka kieltäytyi yhä ottamasta vastaan maahanmuuttajia. Sen nimi oli Sjöbo, joka sijaitsee keskellä Etelä-Skånea. Sitovassa kansanäänestyksessä kunnan asukkaat kieltäytyivät 67% enemmistöllä mamujen vastaanottamisesta, ja ensimmäiset mamut saapuivatkin kuntaan vasta vuonna 2001. http://en.wikipedia.org/wiki/Refugee_controversy_in_Sjöbo

    Malmön lisäksi myös m.m. Landskronasta on tullut mamukaupunki. Skånelaiskaupunkit kaatuvat yksi kerrallaan mamujen käsiin. Paitsi Malmön eteläpuolella sijaitseva Höllviken tai pohjoispuolella sijaitseva Lomman rantakaupunki, joissa on varaa asua vain miljonääreillä eikä kohtuuhintaisia kunnallisia vuokra-asuntoja ole tarjolla. Samahan toimii myös Suomessa, jossa vain suomenruotsalaisilla suvuilla ja miljonääreillä on varaa asua pienissä kunnissa rantakaupungeissa.

    (1)(0)
  3. Pessimisti

    Vastaavaa kuin Skånessa tapahtuu laajamittaisesti koko EU-diktatuurissa – kansallisuuksien ja kansallisvaltioiden tuhoaminenhan on yksi EU-diktatuurin erittäin tehokkaasti ja menestyksellisesti soveltamamista kommunististisista Frankfurt-tuhoamis-, -moraalin rapautustekniikoista, jotta ihmisistä saataisiin helposti diktatuuriin alistuvia lampaita (EU-diktatuuriahan – mm. demokratian kulissiksi pystytetty kumileimasin-, vale-parlamentti, jolta PUUTTUU demokratialle olennainen LAKIALOITEOIKEUS – täydellistetään pienten askelten hämäystaktiikalla, esim. pankkiunioni, jotta ihmiset eivät huomaisi mihin ollaan matkalla). Valeparlamentin merkitystä ihmisten silmissä yrittää maanpetturi-johtajiamme tukeva valta- eli propagandamedia paisutella taukoamattomalla propagandakampanjalla.

    Kuinka suomalaiset huijattiin EU-diktatuuriin ja euroon perustuslainvastaisella menettelyllä, siitä kertoo virallisiin dokumentteihin pohjautuen Jorma Jaakkola sivustollaan, esim. artikkeli ”Suomalainen EU-vaalipetos tiivistettynä ”A-nelosella”” (koti piste mbnet piste fi kauttaviiva jorjaa – internet-osoite näin koska muuten NWO-rikollisten sensuuri-ohjelmakoodi iskee).

    Iltalehden keskusteluosastolla eräs anonyymi kirjoitti 08.02.2014, 12:44 seuraavaa: ”Keskiviikkona 21.7.2010 Ilta Sanomat uutisoi otsikolla ’Mediapomo katuu’, kuinka MTV3 toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara piti lähtöä yhteiseen EU-kampanjaan virheenä, joka haisi pahalle. Porin Suomi-areenan tapahtumassa Karhuvaara paljasti miten laajaa ja keskitettyä isojen lehtitalojen lobbaus Suomen EU-jäsenyyden puolesta 90-luvun alussa oli.

    Karhuvaaran mukaan EU-hankkeen primus motor oli Sanomien pääomistaja, ministeri Aatos Erkko.

    – ”Aatos Erkko soitti Turun Sanomat -konsernin pääomistajille Ketosille ja Alma Median toimitusjohtajalle, esimiehelleni Matti Packalenille. Erkko esitti kysymyksen, voisivatko kaikki nämä lehdet, Turun Sanomat, Salon Seudun Sanomat, Alma Median Aamulehti, Iltalehti, Kauppalehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa ja sitten Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat tehdä koko sivun kampanjan EU-jäsenyyden puolesta”, kirjoitti Ilta-Sanomat Karhuvaaran sanoneen porilaisyleisön edessä.

    Näin olikin myös tapahtunut. Päätöstään Karhuvaara piti kuitenkin pahana erehdyksenä.”

    Ensin täydellistetty EU-diktatuuri ja kukonaskeleen päässä lopullinen päämäärä Uuden Maailmanjärjestyksen super-tyrannia, jossa 0,0…01% väestöstä on valtaa pitävävä ja kaikenomistava luokka, loppujen ollessa köyhdytettyjä orjia. (yhdysvalloissahan diktatuurilait odottavat vain täytäntöönpanoa, urkintaorganisaatio NSA kattaa lähes koko maailman; poliisia militarisoidaan mm. raskaalla armeijan aseistuksella ja (ulkomaalaisia?) apujoukkoja poliisin avuksi laitetaan toimintavalmiuteen odotettavissa olevan kansannousun varalta).

    (1)(0)
  4. mamut rahaksi

    Juu kaikissa maailman kaupungeissa on maailman alusta ollut tämä trendi. Lapselliset ihmiset muuttavat kaupunkiin vuokrakämppiin. Se on mennyt niin että paikalliset mielellään itse asuvat rauhallisesti maaseudulla kartanossa ja hankkivat tuloja vuokraamalla niitä keskustan kämppiä maahanmuuttajille hyvään hintaan. Jossainhan sitä on asuttava. Näin ollen maahanmuutosta on rahan muodossa ollut suuria tuloja paikallisille jotka eivät itse kalliilla ja vuokralla siellä ikävässä betonighetossa jossa lähinnä sairaaksi tulee, vaan mieluummin paljon luonnon läheisemmällä ja halvemmalla omistus asumisella ilman naapureita ja järven rannalla. Riippuu miten asiaa katsoo. Lähinnä kaikki jopa niin sanotut maailman parhaat kaupungit ovat kaikki slummeja kun tarpeeksi aikaa pistetään, kaupungissa täytyy pistää niin paljon rahaa siihen että koko ajan tapahtuva rappio saadaan kumottua ja siellä menee asioita koko ajan nurin ja taas maksaa. Sekä ihmisiä on niin paljon että 10% niistä on ok ja loput 90% enemmän tai vähemmän ongelma muille ja siitä ne kehät alkavat. Helpompi ja halvempi asua itsenäisesti.

    (1)(0)
  5. Keppi ja porkkana

    Euroon suomalaiset vietiin ilman kansan aanestysta, vastoin kaikkia muita pohjoismaita ja tulos niissa oli EI.
    Suomen Euro kiimakot sen jarjestivat sopivalla intelligentsia aanestyksella.
    Suomelle naytettiin porkkanaa kepin nokassa kirjautua EU’n, joka menetelma paljastuikin melkein esitetyn mukaisena, mutta modifioituna: Ensin tuli porkkanaa perseeseen ja kepilla sita (yha edelleen) survotaan tuskasta valittamatta syvempaan. Voi Suomi parka..:(

    (3)(1)

Jätä vastaus mamut rahaksi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*