Ruben Stiller vihdoin ulos Yle-TV:n puolelta

Yle TV1, perjantai 26.5.2017 klo 20:00, Pressiklubi 
 
”Vainotaanko keskustaa? Kevään puheenaiheita ruotimassa HS:n uutispäällikkö Jussi Pullinen, tutkija Anu Koivunen ja konsultti Harri Saukkomaa. Ruben Stiller Pressiklubin isäntänä viimeistä kertaa. #pressiklubi”

Linkki Stillerin viimeisen tv-ohjelmaan. Demarisionistiksi julistautuneen Ruben Stillerin viimeinen (toivottavasti!) tv-ohjelma Ylessä tuli tänään perjantaina. Tyylilleen uskollisena tässäkin lähetyksessä oli mukana punaisen ylipiston edistyksellinen, olemukseltaan rukoilijasirkkamainen punafeministi Anu Koivunen, jonka kritiikki koskee vain hyväosaisen lukeneiston keskinäistä nokkimisjärjestystä. Valitettavasti molempien ääniä kuullaan vielä radion puolella, sillä Stiller juontaa samanmielisten vasemmistoliberaalien kanssa kokoontuvaa Pyöreä Pöytä -nimistä keskusteluohjelmaa.

On yllättävää, ettei noin yksipuolinen propagandaohjelma ole saanut sen suurempaa kielteistä julkista palautetta, mutta syynä lienee se, että ohjelmaa eivät kestä kuunnella muut kuin punavihreät. Ainoat erimieliset kuuntelijat ovat kovahermoinen Yle Watch ja sen lukijat.

Yle Fem, perjantai 26.5.2017 klo 21:00, Kino: Perikato (K16)  

”(Der Untergang/Saksa 2004) Vaikuttava elokuva Adolf Hitlerin ja hänen kolmannen valtakuntansa viimeisistä päivistä taistelujen repimässä Berliinissä huhtikuussa 1945. O: Oliver Hirschbiegel. N: Bruno Ganz. Äänitekstitys: suomi. K16”

Muinoin Suomessa oli suosittu Rod Stewartin käännösiskelmä, jossa laulettiin, että: ”jos et muuta keksi, niin kelpaisiko seksi?”  Yle Teemassa tuo sama levy on pyörinyt iät ja ajat, erona vain sanat, jotka menevät: ”Jos et muuta keksi, niin kelpaisiko Natsi?”
Julkaistu alunperin Yle Watch -verkkosivulla.

4 kommenttia

  1. Pitkäänhä tämä sionisti on saanut riekkua televisiossa. Sen ainoa tehtävä on ollut haukkua ihmisiä ja luoda eripuraa ja vastakkain asettelua suomen kansan välille. Ja kun se on tuollainen julkisuudessa, ei se varmaan yksityisessä elämässä ole paljoakaan miellttävämpi persoona.

    -90 luvullahan se kertaalleen sai potkut haukuttuaan johtajiaan ”kökkö traktoreiksi”. Mutta siihen verrattuna mitä se on suustaan päästellyt viimeiset 10 vuotta, kökkö traktori on aika pientä.

    No, onneksi YLE:ssäkin huomattiin (jonka virallisena tehtävänä on Suomen kansan sivistäminen) ettei tällä henkilöllä ole mitään painoarvoa. Ja että sen ohjelmat ovat lähinnä aivopieruja.

    Plusääni(47)Miinusääni(1)
  2. Ruben Stiller edustaa sitä sukupolvea, jonka kohdalla kulttuurimarxistinen aivopesu saavutti merkittävimmät sillanpääasemansa, joiden kautta mm. sosiaalidemokraattinen suvaitsevaisuusmössö pääsi murtautumaan kaikkialle yhteiskuntaan. Esimerkkinä vaikkapa valtion kirkon tuhoaminen avaamalla pappisvirat yliopistokoulutetuille ja siten punavihreälle ideologialle vahvasti altistuneille naisille vuonna 1986. 1980-luvulla Suomen kulttuurielämää avattiin kansainvälisille virtauksille, mutta suurin osa tuosta tuontitavarasta kuului ja kuuluu yhä rappiotaiteeksi laskettavien ilmiöiden piiriin. Tuo sukupolvi ei taiteessa ja kulttuurissa pystynyt tuomaan esiin mitään muuta kuin hajottavia arvoja edistävää sekameteliä.
    Ei ole sekään sattumaa, että 1980-luvulla talouselämän puolella nousivat valtaan itsekkäät saalistajat eli jupit, jotka yhtä lailla ”kansainvälisille” virtauksille altistuneina unohtivat, että suuren osan suomalaisesta täytyy elää työllään eikä työuria voida sitoa kansainvälisten pörssivirtausten nousuihin tai laskuihin tai teknologian alati uudistuviin trendeihin. Kansallisin keinoin luotava vakaus työelämässä haluttiin tietoisesti poistaa.
    Tuon vuosikymmenen jälkeen, jonka henkeä R.S. puhdasverisesti edustaa, on Suomessa kaikki mennyt kohti alamäkeä ja olemme saaneet nähdä rehellisyyden ja suoraselkäisyyden täydellisen katoamisen tästä maasta. Nykyisin suoraselkäisyys on vain synonyymi sille, että siihen on helppo iskeä puukko. Ei olekaan ihme, että näin alas moraalisesti vajonnut maa on helppo saalis ”kansainvälistäjille” ja islamille.

    Plusääni(47)Miinusääni(1)
  3. Stiller oli oikea kansankiihottaja ohjelmissaan. Hänen tarkoituksenaan oli aiheuttaa eri puraa katsojien välille sekä omaa vasemmisto aatettaan. Täysi hulttio koko kaveri toivottavasti pidetään erossa julkisuudesta.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  4. Ai niin,tässä maassahan suvaitaan ainoastaan niitä jotka ovat enemmistön mielipiteen takana. .Suvaitsevaisuus tietääkseni on sitä että hyväksytään myös vähemmistön mielipiteet. ..Mitä tapahtuu sitten kun vähemmistöstä tulee enemmistö, ..Tai tapahtui. ..

    Plusääni(2)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat