Romahduksen partaalla olevaan Ruotsiin markkinoidaan lisää ”pakolaisia”

Ruotsin suurlähetystöjen sivuilla markkinoidaan maata tukiparatiisina, jonka mukaan maahanmuuttajat voisivat saada jopa yli kolmetuhatta euroa puhtaana käteen kuukaudessa. Tämä kasvattaa entisestään Ruotsin muukalaisinvaasiota ja samalla jouduttaa maan hajoamisprosessia. Herää kysymys ketkä ovat tämän markkinoimisen taustalla?

 

Ruotsin suurlähetystön markkinointikampanja

Ruotsin suurlähetystön sivuilta Ammanissa on muiden muassa luettavissa kohta, jossa luetellaan 10 eri syytä, jotka tekevät Ruotsista perheystävällisen.

Suurlähetystön sivut paljastavat, että Ruotsi tarjoaa tukea kotona olevalle äidille toisesta raskauskuukaudesta lähtien.

Tämän sivun mukaan Ruotsi tarjoaa tukea kotona pysymiseen toisesta raskauskuukaudesta lähtien. Tekstissä mainostetaan Ruotsin ”pitkistä” vanhempainvapaista synnytyksen jälkeen, etuutena pysyä kotona 390 päivää tuella, joka on 80 prosenttia peruspalkasta, oikeutena käyttää etuus lapsen kahdeksanteen ikävuoteen saakka.

Suurlähetystö kampanjoi, että lapset ovat oikeutettuja lapsilisään, joka on vajaa 110 euroa lasta kohden. Suuremmat perheet saavat lisäksi usean lapsen tukea.

Lisäksi kerrotaan Ruotsin ilmaisesta koulujärjestelmästä, maksuttomasta terveydenhuollosta sekä oikeudesta matkustaa ilmaiseksi lastenvaunujen kanssa joukkoliikenteessä.

Mikäli kuusilapsinen perhe, josta suurlähetystö mainitsee, päättäisi hakea turvapaikkaa Ruotsista, olisivat he oikeutettuja noin 3440 euron verovapaisiin etuuksiin Ruotsissa.

 

Ruotsi haluaa lisää maahanmuuttajia, vaikka sen systeemi on romahtamassa

Ruotsin poliittinen eliitti haluaa maahan lisää pakolaisia, vaikka Ruotsin julkinen systeemi on perikadon partaalla. Tämä valtiollisen järjestelmän luhistumisen syy on maan kestämätön pakolaispolitiikka. Ruotsia hallitsee poliittinen neoliberaalien koalitio ja tätä uskollisesti tukeva julkinen valta eri virkakoneistoineen. Ruotsin nykyinen ja hallitus koostuu punavihreästä liittoumasta, jonka muodostavat Sosialidemokraatit, ympäristöpuolue Vihreät ja Vasemmistopuolue. Sosialidemokraattien puheenjohtaja Stefan Löfvén on Ruotsin pääministeri. Ruotsiin haki jo vuonna 2015, 81 300 turvapaikanhakijaa, mikä oli toiseksi korkein luku sitten toisen maailmansodan.1

Nya bil av Stefan LRuotsin valtiollinen järjestelmä on nujertumassa hillittömän monikulttuurisuuden palvonnan ja valtavien maahanmuuttoaaltojen alle. Pakolaispolitiikkaan ja monikulttuurisuuteen liittyvä suvaitsevaisuus on saanut järjettömät mittasuhteet: pinnan alla kytee kansalaismielisten tukahdutettu ja oikeutettu raivo, joka etsii purkautumisen väyliään.

Jo nyt ruotsin tilanne on kriittinen maahanmuuttajien aiheuttaman rikollisuuden uhan2, josta osa on ”terrorismin” kasvun muodostamaa uhkaa3, väestötieteellisen realismin vaaran4 (alkuperäisen etnisen rakenteen ja kulttuurin häviäminen) ja koululaitosten kaoottisuuden tähden5. Muitakin aiheeseen liittyviä ongelmia ja riskejä on, mutta nämä riittävät esimerkeiksi.

Asianajaja ja analyytikko Judith Bergman kuvailee artikkelisaan Sweden: A Failed State 6 Ruotsia alati karttuvassa määrin epäonnistuneeksi valtioksi, joka orwellilaisittain painostaa kansalaisiaan, jotka kritisoivat maahanmuuttajien synnyttämiä ilmiselviä ongelmia.

Ruotsin pakolaispolitiikka on täysin epäonnistunut, joskaan sitä ei uskalleta myöntää.

 

Ketkä ovat markkinoinnin taustalla?

Ruotsin suurlähetystön markkinoinnin taustalla on sionistinen eliitti, joka haluaa monikulttuurisen Euroopan7 kuten myös Ruotsin ja erittäin syrjivän ja rasistisen Israelin.8

Sionistien noita-akka

Selvää on, että sionistit eivät toimi yksin, vaan koko Ruotsalainen yhteiskunta on alistettu sionistisen eliitin agendalle. Täten koulujärjestelmä, joukkotiedonvälitys, viihdemaailma, julkiset viranomaiset ja maan poliittiset edustajat ovat valjastettu palvelemaan sionistisen eliitin agendaa. Kuinka muuten olisi mahdollista, että poliittinen ja julkinen järjestelmä sallisi kuin yhtenä miehenä miehittää maan muukalaisinvaasiolla tietäen varmasti, että se on humanitäärisesti täysin turhaa ja omalle valtiolle tuhoksi. Lisäksi kuinka on mahdollista hyväksyä valtion talouden ajautuvan ulkomaisten sijoittajien ja monikansallisten pankkiirien riiston kohteeksi, vaikka asiat voitaisiin järjestää esimerkiksi Islannin mallin mukaisesti.

Yllä esitetyt argumentit tukevat sitä väittämää, että sionistinen eliitti on astunut Ruotsin henkiseen johtoon jo vuosikymmeniä sitten. Näin on muuten käynyt Euroopassa yleensä, puhumattakaan Yhdysvalloista.

 

Miksi Eurooppa halutaan kansoittaa poliittisen Lähi-idän väestöllä?

Otsikon kysymykseen vastatessa voidaan viitata Wolfgang Hackertin teokseen: Antigermanismus, Globalismus, Multikulti Gestern und heute 2015,(’Antigermanismi, monikulttuurisuus ja globalismi ennen ja nyt’). Kirja paljastaa maahanmuuttajainvaasion olevan vain pitkän ja suunnitelmallisen kansanmurhaprosessin osavaihe.9

Tästä voidaan esittää johtopäätöksenä, että parhaillaan on käynnissä Eurooppalaisten järjestäytyneiden valtioiden raunioittamisen kampanja kauhistuttavan muukalaisinvaasion kautta. Tämän invaasion tarkoituksena myös on kansanmurhaprosessi, joka toteutuu Eurooppalaisen geneettisen rakenteen ja maiden kulttuurin täydellisellä tuhoamisella.

Tämän jälkeen globaali harvainvalta voi asettaa omat hegemoniset valtarakenteensa tuhoutuneiden yhteiskuntajärjestelmien sijalle. Ilman kansallisia arvoja ja identiteettiä oleva uusi Eurooppalainen populaatio muodostaisi lopulta sekoittuneen monokulttuurisen yhteiskunnan. Tällainen tasapäinen ja robottimainen väestö tarjoaisi eliitille mainion orjalauman, jolle riittäisi palkkioksi ”leipä ja sirkushuvit”.

Kysymys vain kuuluu, että alistummeko tällaiseen tulevaisuuteen?

Markku Juutinen

 

Lähteet

Embassy of Sweden: http://www.swedenabroad.com/en-GB/Embassies/Amman/

Sweden/Sverige: https://sweden.se/society/10-things-that-make-sweden-family-friendly/

  1. SU: https://www.suomenuutiset.fi/monikulttuurisuuden-vaikutukset-lansinaapurissa-kuinka-ruotsi-hautasi-hyvinvoinnin-unelman/
  2. Åsa Svennebäck (7.2.2017). Nyheter. Saatavilla: https://www.svt.se/nyheter/lokalt/orebro/polisen-misstanks-for-hets-mot-folkgrupp; Jonathan Berntsson (26.7.2017). Expressen. Saatavilla: http://www.expressen.se/gt/rikspolischefens-vadjan-hjalp-oss/; Jamshid Jamshidi (21.7.2017); Aftonbladet. Kvinna fick skjuts på moped – gruppvåldtogs. Saatavilla: http://www.aftonbladet.se/nyheter/a/8yzx2/kvinna-fick-skjuts-pa-moped–gruppvaldtogs; DN (21.6.2017). DN Debatt. ”5 000 kriminella och 200 nätverk i utsatta områden”. Saatavilla: http://www.dn.se/debatt/5-000-kriminella-och-200-natverk-i-utsatta-omraden/
  3. Expressen (24.6.2017). Hundratals svenskar åkte till kriget för att slåss för IS – så lever återvändarna i dag. Saatavilla: http://www.expressen.se/nyheter/hundratals-svenskar-akte-till-kriget-for-att-slass-for-is–sa-lever-atervandarn/
  4. Söhne und Weltmacht. Terror im Aufstieg und Fall der Nationen. Orell Füssli,2003
  5. Koulu Aftonbladet (10.1.2016). http://www.aftonbladet.se/nyheter/article22067442.ab; Aftonbladet (25.2.2016). http://www.aftonbladet.se/nyheter/article22330276.ab; FriaTider (6.11.2015). Rektorn bortförklarade tafsningarna: ”Pojkar är pojkar” – sen våldtog Ali sin klasskamrat på skolgården
  6. Judith Bergam (21.7.2017). Sweden: A Failed State? Saatavilla: https://www.gatestoneinstitute.org/10605/sweden-failed-state
  7. http://www.w2eu.info/; Sky News: http://news.sky.com/story/sky-finds-handbook-for-eu-bound-migrants-10346437
  8. Rami, Ahmed (1990). Judisk häxprocess i Sverige. Kultur Förlag. Stockholm.
    Paideia; Duke, David (2013): Paideia; Sionistien valtamedian ja talouden omistus Ruotsissa; Ruotsin monikulttuurisuudesta
  9. Hackert, Wolfgang (2015). Antigermanismus, Globalismus, Multikulti Gestern und heute

6 kommenttia

  1. Meidän täytyisi löytää ensin yksi ”Hugo Boss”, suostuisikohan Arman suunnittelemaan suomalaisille yhtenäisen vaatemalliston?

    Plusääni(5)Miinusääni(4)
  2. Ruotsissa, niin kuin Suomessakin kansalaiset ovat sivuutettu täysin päätöksenteosta. Vaikutusmahdollisuudet politiikan kautta ovat olemattomat. Mutta silti jotkut uskovat ,että me olemme menossa parempaan suuntaan? Tällaiselle ei mielestäni ole mitään perusteita. Suorat ja sitovat kansanäänestykset olisi mm. demokratian kannalta parempaan suuntaan menemistä.

    Esim,maahanmuutto invaasio 2015 ei ollut mikään yllätys. Keskustapuolueen entinen puoluesihteeri ja nykyinen lähihistorian tutkja Jarmo Korhonen sanoi ,että on aivan selvä asia ,että tämä oli sovittu asia EU;n kokouksissa 2015 kesäkuussa. Ruotsi suoritti kuljetukset Tornioon. Tämä tarkoittaa loogisesti myös sitä ,että kaikki keskeiset viranomaiset ovat olleet tietoisia tulevasta.

    Tämä on vain yksi esimerkki tapahtumasta ,jossa kansalaisilla ei ole ollut mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan mitenkään. Tämä maa on todella kummallisessa tilassa,joka ei lupaa kyllä mitään hyvää.

    Onneksi muualla euroopassa on pieniä merkkejä siitä ,että edustuksellinendemoratia voi vielä toteuttaa kansalaisten tahtoa .Viimeisin esimerkki on Tsekeistä,jossa yli 75% kansasta vastustaa maahanmuuttoa erityisesti islamilaista sellaista.

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
  3. Eihän tämä ole suomalaisilta pois. Ruotsi on koko maailman sosiaalitoimisto.

    Plusääni(5)Miinusääni(4)
  4. Ongelmien nimet jo tiedetään. Ne ovat uusliberalismi ja toisaalta vihervasemmistolaisuus. Suomen eduskuntapuolueita katsellessa ei voi välttyä kauhun tunteilta, sillä nuo kaksi edellämainittua aatesuuntausta ovat Ruotsin tavoin meilläkin yliedustettuina politiikan suuntaa ohjaavissa instituutioissa.

    Nuo molemmat aatesuunnat ovat tunnusomaisia länsimaisille jälkikristillisille yhteiskunnille. Niissä uskotaan edistykseen, mutta pelkästään materiaalisella tasolla kaikki hengellisyys ja korkeampi kulttuurin viljeleminen totaalisesti unohtaen. Edes isänmaallisuuden tunteen ylläpitämiseen noiden tyhjyyttään kumisevien ideologioiden tarjoama henkinen varustus ei riitä.

    Erityisesti vasemmistolaisuutta voi pitää puhdasverisenä jälkikristillisenä rappioilmiönä. Siinä ovat kaikki kristinuskon inhottavat puolet kuten taipumus tekopyhään moraaliposeeraukseen tai järkeä uhmaavaan maailman parantamiseen ja monenlaiseen uhrautumis- ja sovitusajatteluun: ”maksamme velkaa”, ”valkoisen miehen taakka”, yms..
    Sen sijaan kaikki aito kristinuskon sisältö ja mm. Vanhan Testamentin puolelta saatava rautaisannos tervettä etnonationalistista ajattelua on siitä jätetty kokonaan pois. Tämä on tyypillistä myös miedonnetuille kristillisyyden muodoille, joissa seurataan etiikasta saarnaavaa löperöä hippi-Jeesusta.

    Uusliberalismi on oikeastaan em. vasemmistolaisuuden edelleen rappeutunut muoto, josta eettisyyden teeskentely on jätetty tarpeettomana pois ja päämääränä on pelkästään talousjärjestelmän tunnuslukujen parantaminen ja tietty uusimman teknologian sokea palvonta.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat