Esittely
”En usko Nykylääketieteeseen. Olen Lääketieteen Kerettiläinen … En ole
aina ollut Lääketieteen Kerettiläinen; olen kerran uskonut Nykylääketieteeseen.”
Dr Robert Mendelsohn: Confessions of a Medical Heretic
Kun viisitoista vuotta sitten valmistuin lääkäriksi, en olisi uskonut joskus kirjoittavani esipuhetta kirjaan, joka vastustaa rokotuksia. Onhan perinteinen Iänsimainen ortodoksinen lääkäri suoraan lääketieteellisen opintoahjon tuotantolinjalta. Olen muuttunut paljon. Ajatukseni ovat muuttuneet. Kuten Mendelsohn minustakin on tullut lääketieteen kerettiläinen. Mitä enemmän luen ja tutkin, sitä enemmän uskon, että lääketiede on menossa väärään suuntaan.
En kiellä, etteikö nykyaikainen lääketiede olisi tehnyt joitakin ihmeellisiä asioita – akuuttien hätätapausten ja trauman hoito ovat vertaansa vailla, mutta siihen sen hyödyllisyys päättyy. Nykyajan lääketiede yrittää säädellä luontoa. Se on täysin väärin – meidän tulisi tehdä työmme yhdessä luonnon kanssa.
Aikamme lääketiede on osin valtion viranomaisten valvonnassa, mutta suurimmaksi osaksi sitä valvovat lääkevalmistajien monikansalliset yritykset. Ei olekaan ihme, että kaikkinaisia suuntauksia vallitsevasta tilanteesta poispäin vastustetaan.
Tämä kirja on tehty lääketieteen historian kannalta kriittisellä hetkellä. Muutoksen hetkellä. Ihmiset ovat entistä paremmin koulutettuja, heillä on enemmän tietoa, ja he tekevät itse päätöksensä henkilökohtaisesta terveydestään.
Tämä muutos, Tämä mullistus, ei ole lähtöisin ylhäältä vaan alhaalta, toisin sanoen ihmisistä itsestään, ja muutos on hitaasti suodattumassa ylöspäin.
Ihmiset eivät enää hyväksy sokeasti, mitä lääkärit heille kertovat. Kysymyksiä tehdään enemmän, useammat hakevat tietoa, yhä useammat kääntyvät luonnonmukaisten hoitomuotojen puoleen (yhteistyö luonnon kanssa), koska ovat päässeet irti ortodoksisen lääketieteen harhakuvista.
Vielä jokin aika sitten rokotukset olivat yksipuolinen tarina: ”Ota rokotus tai kuolet” toitotettiin oikeaoppisuuden nimissä. Mutta jotkut alkoivat tehdä kysymyksiä.
Monella oli sisäinen aavistus, että rokottaminen ei ollutkaan niin turvallista tai tehokasta kuin väitettiin.
Tämä kirja on vuosien tutkimusten paatos. Viera Scheibner on käynyt läpi tuhansia artikkeleita, lukenut rivien valista, tarkistanut käsittelemättömiä aineistoja – kaikki niistä länsimaisen lääketieteen lehdissä julkaistuja – ja hän on löytänyt tietoja jotka yhteen liitettyinä muodostavat pelottavan kuvan. Turvalliseksi luulta ei olekaan turvallista.
Kirja sisältää viitteet rokotusten vastustamista tukevaan kirjallisuuteen.
Jokaisen vanhemman, joka kantaa huolta rokotusten turvallisuudesta ja tehokkuudesta, ja joka kantaa huolta lapsensa hyvinvoinnista, tulisi lukea tämä kirja. Viime kädessä lasten vanhempien tehtävä on päättää lastensa rokottamisesta tai rokottamatta jättämisestä. Päätös tulisi tehdä vasta, kun vanhemmilla on käytettävissään riittävän laajat tiedot asiasta.
Uskon, että tämän kirjan perusteella yhä useammat tekevät päätöksen olla rokottamatta.
Peter Baratosy, M.B.,B.S.
Tekijän esipuhe
Lokakuun 12. päivänä vuonna 1985 elämäni muuttui täydellisesti. Tapasin silloin Leif Karlsson -nimisen biolääketieteen elektroniikkainsinöörin, jonka erikoisalana olivat potilasvalvontajärjestelmät. Vain muutaman tunnin keskustelun jälkeen kuultuani hänen erityistaidoistaan pyysin häntä kehittämään hengitysvalvontalaitteen vauvoille.
Hän suostui.
Yksi vuosi ja yksi päivä myöhemmin ensimmäinen Cotwatch toimitettiin ensimmäisille vanhemmille, jotka halusivat tarkkailla vastasyntyneen vauvansa hengitystä. Olimme päättäneet antaa ensimmäiset 150 yksikköä vuokralle ja pysytellä tiiviisti yhteydessä niitä käyttäviin vanhempiin. Pian olikin noin parikymmentä laitetta toiminnassa ja hieman myöhemmin vanhemmat alkoivat soitella meille ilmoittaakseen, että Cotwatch hälytti.
Muutaman kysymyksen jälkeen tiesimme, että hälytykset tulivat määrättyinä kellonaikoina, jolloin vauvat olivat syvässä unessa. Lyhyitä hälytyksiä tuli 5-7 kappaleen rykelmissä noin 15 minuutin aikana. Niitä tuli
jälkikäteen, jos vauva oli altistunut stressille, tai päivä pari etukäteen, kun lapsi oli sairastumassa tavalliseen flunssaan tai ensimmäinen hammas oli puhkeamassa. Tärkeä yksityiskohta suurimmassa osassa hälytyksiä oli, että lapsi ei ollut varsinaisesti lakannut hengittämästä, vaan pikemminkin hengitti hyvin ohuesti. Useimmissa tapauksissa ei tarvittu toimenpiteitä hälytyksen laukaisseen tilanteen korjaamiseksi, vaan normaali hengitys palautui omia aikojaan.
Kaikille uusille Cotwatch-käyttäjille annettiin kyselylomake, johon heidän tuli merkitä hälytykset kahden viikon aikana. Valvottujen lasten joukossa sattui olemaan 28 vauvaa, jotka olivat ’läheltä piti’ -tapauksia (vauvat lakkasivat hengittämästä, mutta heidät löydettiin ajoissa ja elvytys onnistui). Uusia vastasyntyneitä vauvoja otettiin vanhempien tahdosta tarkkailuun 22.
Läheltäpiti-vauvojen vanhempien tekemät tarkkailumerkinnät osoittivat paljon enemmän hälytyksiä kuin vastasyntyneillä. Ymmärsimme, että hälytykset olivat tärkeä osoitus vauvojen stressitasosta.
Päättelimme, että kun vauvoilla on stressitila (johtuupa se jostain toimenpiteestä tai hampaiden puhkeamisesta tai itävästä sairaudesta), heidän hengityksensä kaava muuttuu (nimitimme sitä stressihengitykseksi) ja matalatilavuuksisia hengitysjaksoja esiintyy rykelminä kriittisinä tunteina kesken nukkumisen.
Emme löytäneet lastenlääkäriä, joka olisi ottanut asiakseen tehdä riippumattoman tutkimuksen ajatustemme selventämiseksi ja edelleen kehittämiseksi Cotwatchilla tehtyihin alkuhavaintoihin perustuen. Niinpä päätimme koota tarpeelliset tiedot ja tehdä tutkimuksen itse.
Tie oli pitkä ja kivinen. Yksi työ oli kehittää mikroprosessorikäyttöinen hengitysvalvontalaite varmistaaksemme, että tiedonkeruu olisi ehdottomasti objektiivinen ja tieteellinen. Tarvittiin yli kuusi kuukautta täyttä työtä, ennen kuin saimme vauvojen hengityskaavan näkyviin tietokonetulosteina.
Vaikka meillä erityistä tarvetta ei ollut, me rekisteröimme vauvojen hengitystä sekä ennen rokotusta että sen jälkeen. Hengityskaava, joka kävi ilmi päivien ja viikkojen kuluessa, oli äärimmäisen kiinnostava ja erittäin merkittävä. Se osoitti, että PDT-rokotus (hinkuyskä-kurkkumätä-jäykkäkouristus) aiheutti vauvojen hengitykseen määrätyn tyyppisiä vaikutuksia ja pitkään.
Vielä silloin (1988) emme tienneet, että rokotuksista saatava hyöty oli kiivaan keskustelun kohteena, emmekä tienneet, että rokottamisen vaaroista ja tehottomuudesta oli paljon todisteita, jotka oli tuotu julkisuuteen hyvin arvostettujen lääketieteellisten lehtien sivuilla. Näimme vain, että PDT-rokotukset saivat vauvoilla aikaan paljon stressiä, joka näkyi toisinaan voimakkaina stressihengityshuippuina vähintään 45-60 vuorokauden aikana rokotushetkestä lukien. Näiden huippujen dynamiikka oli huomattavan yhtenäinen: vaikka voimakkuudet vaihtelivat, niiden esiintyminen osui aina samoille rokotuksen jälkeisille päiville.
Ne lastenlääkärit, joille näytimme ensimmäisiä tulosliuskojamme, osoittivat 0-päivää tarkoittavaan nuoleen (PDT-pistoksen antopäivä), ja huomauttivat epäröimättä: ’Tässä on syy’. Sitten he osoittivat stressihengityskaavoista tehtyjä yhteenvetoja useamman vuorokauden ajalta ja jatkoivat ’Tässä on tulos’. Tietenkin he tiesivät, että 0-päivän nuoli tarkoitti PDT-rokotusta.
Niiltä tarkkailussa mukana olleilta vanhemmilta, joiden edellinen lapsi oli menehtynyt kätkytkuolemaan kuulimme myös, että useimmiten kätkytkuolema oli tapahtunut PDT –rokotuksen jälkeen. Käsitimme, että PDT-rokotuksien jäljessä seurasi paljon kätkytkuolematapauksia, ja meistä tuntui, että asiaan täytyisi puuttua. Kuitenkin esitti esittäessämme eräille lastenlääkäreille tämän havainnon ja päättelymme totesimme, että olimme puuttuneet hyvin herkkään ja kiistanalaiseen kysymykseen. Taas kerran meidän oli pakko aloittaa omat tutkimuksemme löytääksemme totuuden.
Joitakin vuosia myöhemmin olin kerännyt lähestulkoon jokaisen julkaistun tutkimuksen aiheesta rokotteiden tehokkuus ja vaarat. Tutkimuksemme Cotwatch-Iaitteella oli jatkunut ja sen antamien tietojen turvin päätin kirjoittaa tiiviin ja lyhyen yhteenvedon työstä, jonka kuluessa olin käynyt läpi monia tuhansia sivuja alan kirjallisuutta, tieteellisiä lehtiä ja muita julkaisuja.
Ei ollut mitenkään vaikeata havaita, että ei ole olemassa todisteita, jotka vahvistaisivat rokotteiden voivan tehokkaasti ehkäistä niitä infektiosairauksia, joita niiden on tarkoitus ehkäistä – varsinkaan lastentauteja. Rokotteiden haittavaikutuksista on sen sijaan runsaasti kirjallista tietoa ja niiden merkitys kansanterveydelle on paljon suurempi kuin itse infektiosairauksiin liittyvien haittavaikutusten.
Immunisaatiot, myöskään vauvojen, eivät ehkäise tartuntatauteja, vaan saavat aikaan enemmän kärsimystä ja enemmän kuolemaa kuin mikään muu ihmisen aikaansaama toimenpide koko lääketieteellisen toimenpidehistorian aikana. Tulee kestämään vuosikymmeniä, ennen kuin lasten rokotusten aiheuttamat katastrofit on saatu kokonaan selvitettyä. Kaikki rokotukset tulisi lopettaa välittömästi ja kaikille niiden sivuvaikutusten uhreille tulisi myöntää kunnollinen korvaus.
Dr Viera Sheibner
Vanhempi tutkija (eläkkeellä)
Blackheath, NSW Australia
17.5.1993
Johdanto
Jos aloitat keskustelun immunisaatiosta kenen tahansa lääkärin kanssa, kuulet todennäköisesti, että rokotus on tehokkain nykylääketieteen aikaansaamista toimenpiteistä, jolla on ehkäisty paljon kärsimyksiä ja pelastettu enemmän ihmishenkiä kuin millään muulla lääketieteellisellä toimenpiteellä.
Hän mainitsisi myös, että epidemioina esiintyvien tautien, kuten isorokko tai polio, häviäminen on yksi osoitus joukkorokotusohjelmien onnistuneisuudesta. Tämä väite on kuitenkin täysin vailla perää.
Dokumentoitu totuus on, että Euroopan väestöjä noin sata vuotta sitten vielä väkevästi karsineiden infektiosairauksien ilmaantuvuus ja niihin liittyvä kuolleisuus alenivat jopa 90 % ennen kuin ensimmäistäkään rokotetta oli otettu laajamittaisesti käyttöön. Myös paiseruton tai tulirokon kaltaiset taudit havisivat ilman mitään rokotusohjelmaa. Pelättyyn kurkkumätätautiin liittyvä kuolleisuus väheni kymmeniä vuosia ennen Corynebacterium diphtheriae -bakteerin keksimistä ja eristämistä.
Immunisaatio kurkkumätää vastaan aloitettiin vuosina 1932-35 ja se muuttui laaja-alaiseksi vuonna 1940, johon mennessä vuotuinen kuolemantapausten määrä oli häviävän pieni (alle 300 kuolemaa miljoonaa ihmistä kohti). Kirjallisuudesta löytyy runsaasti dokumentoitua tietoa siitä, kuinka tätä joukkorokotustapahtumaa seurasi ennen kuulumaton määrä kurkkumätäepidemioita – täysin rokotetuilla ihmisillä.
1940-luku näki joukkorokotusten alkavan jäykkäkouristusta ja hinkuyskää vastaan, mikä useissa maissa, myös Australiassa, johti niin kutsutun rokotuspolion puhkeamiseen pieninä epidemioina.
Vuonna 1950 McCloskey toi julkisuuteen todisteita, että oli todellakin olemassa yhteys hinkuyskätoksoidin ja/tai hinkuyskä-kurkkumätätoksoidin rokottamisen ja rokotuspolion välillä, kun sairaus puhkesi 1-90 vrk:n kuluessa rokotuksesta. Suurin osa halvauksista esiintyi pistosraajassa. Englannissa Leake raportoi poliotapauksia, joissa oireet seurasivat pertussisrokotusta vain muutama päivä rokotuksen jälkeen. Kyseessä on sama kuuluisa vuosien 1949-50 polioepidemia, jota käytetään suostuteltaessa vanhempia rokottamaan lapsensa erityisesti poliota vastaan. Provokaatio- eli rokotuspolio on hyvin tunnettu ilmiö, joka voi seurata mitä tahansa rokotusta, mutta erityisesti PDT:tä ja poliota. On virallisesti myönnetty, että kaikki USA:n poliotapaukset, jotka ovat ilmenneet rokotusten aloittamisen jälkeen, ovat rokotteen aiheuttamia. Sama on nähty niin Australiassa kuin muualla, esimerkiksi Englannissa. Kun nyt sama ilmiö on esiintynyt joka puolella maailmaa, olisi liikaa puhua sattumanvaraisuudesta.
Totuus polio- ja isorokkorokotteista on, että ne ovat raskaasti eläinvirusten saastuttamia, koska edellinen valmistetaan apinan ja jälkimmäinen vasikan munuaisissa. Tästä on lähtöisin AIDS, joka alkoi Itä-Afrikan keskiosissa niissä valtioissa, missä WHO vei läpi isorokon ja polion juurimiskampanjan. Siellä käytetyt rokotteiden valmistuserät olivat pahoin likaantuneita sisältäen sekä SV40- ja SIV-viruksen (simian-immuunikatovirus) että lehmän retroviruksen, joka on eräs toinen AIDS-sukuinen virus. Yhtä ruiskua käytettiin 40-60 rokotukseen ja silla aiheutettiin AIDSin leviäminen satoihin tuhansiin viattomiin ja luottaviin ihmisiin. Ei siis ole sattuma, että nyt raivoavat AIDS-epidemiat esiintyvät enimmäkseen niissä maissa, joissa polion/isorokon hävittämiskampanja toteutettiin.
Yllätyksenä tuskin voi pitää sitäkään, että vauvoillekin on kehittynyt uusi immuunijärjestelmän kyvyttömyydestä tai immuunivasteen heikentymisestä kertova oireyhtymä. Monet tutkijat ovat löytäneet yhteyksiä lasten leukemian ja syövän esiintyvyyden korkean kasvun ja rokotteiden välillä, katsoen tilanteen johtuvaksi rokotteiden aiheuttamasta epäsuotuisasta antigeenistimulaatiosta sekä saastuttavasta SV 40- viruksesta. RS-virus, eli oikeammin sanottuna simpanssin nuhavirus, aiheuttaa vauvoille pitkäaikaisia ylä- ja varsinkin alahengitysteiden sairauksia. Nämä ovat viruksia, jotka on onnistuttu löytämään, mutta entä lukemattomat muut, tuntemattomat eläinvirukset, jotka piilevät rokotteissa?
Kirjallista tietoa on myös tuberkuloosirokotteen hyödyttömyydestä taudin esiintyvyyteen, silla tauti liittyy aina heikkoon ravintoon ja suureen asumistiheyteen.
Parhaat todisteet rokotteiden tehottomuudesta saadaan kahdesta suunnasta: ensinnäkin, paiseruton kaltaiset tappavat taudit ovat hävinneet ilman yhtään rokotusohjelmaa yksinkertaisesti johtuen paremmasta hygienian ja ravinnon tasosta ja väljemmästä asumisesta; ja toiseksi, maissa, joissa määrättyjä tauteja kuten hinkuyskää ei ehkäistä rokotuksin, raportoidaan taudin lieventyneen ja ilmaantuvuuden vähentyneen. Tilanne on vertailukelpoinen hinkuyskän ilmaantuvuuteen maissa, joissa väestöllä arvellaan olevan lähes täydellinen rokotussuoja. Hamburgin alueella Saksassa ei rokotuksia ole painotettu sitten vuodesta 1962 lähtien eikä infektiosairauksien ilmaantuvuus ole noussut korkeammaksi kuin maissa, joissa rokotuspeittävyyden väitetään olevan yli 90 %.
Vuonna 1975 nostettiin Japanissa rokotusten minimi-ikä kahteen vuoteen; sen seurauksena kätkytkuolema käytännössä havisi kokonaan, samoin pikkulasten kouristukset. 1980-luvulta lähtien, kun alettiin sallia kolmen kuukauden ja sitä vanhempien vauvojen rokottaminen, on kätkytkuoleman ilmaantuvuus Japanissa kasvanut. Ruotsissa lopetettiin rokotukset hinkuyskää vastaan vuonna 1979 johtuen kokosolurokotteen tehottomuudesta ja sivuvaikutuksista jotka olivat paljon suuremmat kuin hinkuyskätaudin haitalliset vaikutukset. Ruotsissa kokeiltiin kahta japanilaista solutonta hinkuyskärokotetta, mutta nekin hylättiin samoista syistä.
Tuhansien rokotuksia käsittelevien sivujen joukosta en tutkimuksissani löytänyt yhtä ainoata, jossa olisi osoitettu, että epidemiatilanteessa vain rokottamattomat lapset saivat tartunnan. Vieläpä rokotekokeiluissa monet lapset sairastuivat siihen tautiin, jota vastaan heidät rokotettiin, ja usein sairaus ilmeni vain muutaman päivän kuluessa. Kaikkien rokotusohjelmien alkuperäinen tavoite oli hävittää tarttuvat taudit kuten hinkuyskä, polio ja tuhkarokko, mutta kun alkoi näyttää tuskallisen selvältä, että tavoite oli epärealistinen, rokotuksen puoltajat alkoivat kertoa vanhemmille ja yleisölle että rokotteet ainakin lieventäisivät tautia.
Tämäkään ei ole totta. Sen lisäksi, että taudit kuten hinkuyskä voivat aiheuttaa vakavia seurauksia niin rokotetuille kuin rokottamattomille lapsille (sairaalatilastojen perusteella), on syntynyt uusi tauti – epätyypillinen eli atyyppinen tuhkarokko – joka on erityisen ilkeä tuhkarokon muoto, tarttuu vain rokotettuihin lapsiin, ja kuolleisuus on huomattava.
Tutkittuani rokotteiden tehottomuutta ja vaarallisuutta osoittavaa laajaa kirjallisuutta tulin siihen loppupäätelmiin, että kaikkien rokotusohjelmien lopettaminen on väistämätöntä tässä ja nyt.
Länsimaisissa ”oikeaoppisen” lääketieteen ei tulisi luottaa (yksi pistos ratkaisee kaiken), vaan sen tulisi alkaa opetella infektiosairauksien dynamiikkaa ja merkitystä sekä tautien tehokasta hoitoa. On järjenvastaista pyrkiä hävittämään infektiotaudit, joiden merkitys lasten immuunijärjestelmien kypsymisessä on niin tärkeä.
Lääketieteen kirjallisuudesta löytyy dokumentoitua tietoa, jonka mukaan syöpään tai muihin kroonisiin rappeuttaviin sairauksiin myöhemmillä iällään sairastuneet ihmiset ovat lapsuudessaan sairastaneet huomattavan vähän infektiotauteja. Ihottuman oikea kehittyminen ja kulkutaudin aikana, kuten tuhkarokossa, on ilmeisesti sekin tärkeä tekijä estämään syöpää ja muita vakavia sairauksia myöhemmin elämässä.
Likainen tarina rokotusohjelmista paljastaa valtavia aukkoja länsimaisen oikeaoppisen lääketieteen järjestelmän tiedon perusteissa, erityisesti puuttuu perinpohjaista tietoa terveyden ja sairauden dynamiikasta ihmiskehon toiminnasta. Sama koskee lääketeollisuutta, joka useimmissa teollisesti kehittyneissä maissa toimii suojassa.
Lääketieteen ammattilaisten, kuten valtioidenkin, tulisi kohdistaa huomionsa sellaisiin tieteellisiin lääketieteen järjestelmiin kuten homeopatia, joka perustuu sekä ihmisen fysiologian perinpohjaiseen tuntemukseen että parantamisprosessien vankkaan tieteelliseen tuntemukseen ja tuhansien yksittäisten lääkeaineiden pätevään testaukseen.
Meitä jokaista tulisi kiinnostaa tieto, että kaikki tieteelliset parantamisjärjestelmät, kuten homeopatia tai naturopatia, osoittavat hoidon onnistumisen suhteen merkittävästi suurempia lukuja ja lääkeaineiden sivuvaikutuksien suhteen huomattavasti pienempiä lukuja kuin allopaattinen lääketiede.
Näiden lääketieteenjärjestelmien, joita nykyään edelleen kutsutaan vaihtoehtoisiksi, taloudellisuus eli tehon suhde hintaan antaa sekin valtiovallalle hyvän syyn harkita niiden hyväksymistä käyttökelpoisina vaihtoehtoina tärkeäksi osaksi kansallista terveydenhuoltojärjestelmää.
Alkuperäinen juttu: Rokotukset (Viera Scheibner Ph.D).