Lapsuusajan sairauksien suurin uhka piilee vaarallisissa ja tehottomissa yrityksissä estää niitä.
Kirjoittaessani joukkoimmunisaation vaaroista tiedän sen olevan käsite, jota useiden on vaikea hyväksyä. Immunisaatiota on markkinoitu niin taitavasti ja aggressiivisesti, että useimmat vanhemmat uskovat niiden olevan se ”ihme”, joka on eliminoinut monia pelättyjä sairauksia. Näin ollen jokainen niitä vastustava vaikuttaa tyhmänrohkealta. Lastenlääkäri joka hyökkäisi niitä vastaan, vaikka ne muodostavat suurimman osan leipätyöstä, vastaisi suunnilleen pappia, joka kieltäisi paavin olevan erehtymätön.
Tietoisena näistä ennakkoluuloista voin vain toivoa, että pysytte mieleltänne avoimina esittäessäni asiani. Suuri osa kaikesta, mitä teille on uskoteltu immunisaatiosta, ei vain yksinkertaisesti ole totta. Minulla on asiasta niin vahvoja epäilyksiä, että jos noudattaisin vakaumuksiani tätä kirjoittaessani, kehottaisin kaikkia vanhempia kieltäytymään kaikista lastensa rokotuksista, mutta en valitettavasti voi sitä tehdä, sillä jo puolessa Yhdysvaltain osavaltioista vanhemmat ovat menettäneet oikeutensa päättää lastensa puolesta. Lääkärit (ei poliitikot) ovat menestyksekkäästi lobbanneet lakien puolesta, jotka pakottavat vanhemmat rokottamaan lapsensa, jotta heidät hyväksyttäisiin kouluun.
On kuitenkin mahdollista yrittää taivutella lastenlääkäriä poistamaan DTP-kolmoisrokotteesta (kurkkumätä, jäykkäkouristus, hinkuyskä) hinkuyskän komponentti, joka vaikuttaa olevan pahin uhka lapsen terveydelle. Hinkuyskärokotteesta on keskusteltu jo niin paljon ja ristiriitaisesti, että lääkäreitä alkaa hermostuttaa rokotteen antaminen hoitovirhesyytteiden pelossa. Huolestumiselle on hyvä syy, sillä vastikään Chicagossa hinkuyskärokotteen vammauttama lapsi sai oikeudessa 5,5 miljoonan dollarin (n. 4 miljoonaa euroa) korvauksen. Jos huomaa lääkärin olevan epäileväinen, kannattaa käyttää hyväksi hänen pelkoa ja epävarmuutta, sillä loppujen lopuksi kyseessä on oman lapsen terveys.
Vaikka itsekin annoin rokotuksia lääkärin toimeni alkuvuosina, on minusta tullut joukkoimmunisaation vakaa vastustaja johtuen niiden moninaisista vaaroista. Aihepiiri on niin laaja ja monimutkainen, että siitä pitäisi kirjoittaa kokonainen kirja. Näin ollen minun täytyy tyytyä tiivistämään vastalauseeni sille fanaattiselle kiihkoilulle, jolla lastenlääkärit rokottavat vieraita proteiineja lastenne elimistöön tietämättä lainkaan, mitä vammoja ja vaurioita ne voivat lopulta aiheuttaa.
Nämä ovat päähuolenaiheeni:
1. Ei ole vakuuttavia tieteellisiä todisteita siitä, että rokotuksilla olisi eliminoitu yhtäkään lapsuusiän sairauksista. Vaikka onkin totta, että jotkut aiemmin yleiset lastentaudit vähenivät tai katosivat samoihin aikoihin, kun rokotukset otettiin käyttöön, niin kukaan ei tiedä varmuudella miksi niin kävi, vaikka parantuneet elinolot saattavat hyvin olla syynä. Jos immunisaatio oli syynä näiden sairauksien vähenemiseen tai katoamiseen Yhdysvalloissa, niin miksi ne katosivat samaan aikaan Euroopassa, jossa joukkoimmunisaatioita ei käytetty?
2. Yleisesti uskotaan Salkin poliorokotteiden pysäyttäneen Amerikkaa vaivanneet lasten polioepidemiat 1940- ja 1950-luvuilla. Jos näin oli, niin miksi epidemiat lakkasivat myös Euroopassa, jossa poliorokotetta ei käytetty yhtä laajalti? Tänä päivänä tärkeämpi kysymys kuuluukin, miksi Sabinin virusrokotetta annetaan edelleen lapsille, kun ensimmäisen rokotteen keksijä tri Jonas Salk on osoittanut Sabinin rokotteen aiheuttavan useimmat uusista poliotapauksista? Tämän rokotteen lapsille antamisen jatkaminen on lääketieteellisesti täysin järjetöntä käytöstä, mikä vain vahvistaa näkemystäni siitä, että lääkärit toistavat jatkuvasti virheitään. Tämä poliorokotteen jatkaminen on kuin toisintoa lääketieteen haluttomuudesta luopua isorokkorokotteesta, joka oli kolmen vuosikymmenen ajan ainoa isorokkokuolemien aiheuttaja sen jälkeen kun isorokko oli hävinnyt.
Ajatelkaa! Kolmenkymmenen vuoden ajan lapsia kuoli isorokkorokotteeseen, vaikka itse tauti oli jo hävinnyt!
3. Jokaiseen rokotteeseen liittyy merkittäviä riskejä ja useita todisteita rokotteiden vaarallisuudesta lapsille. Kuitenkin lääkärit antavat niitä rutiininomaisesti, yleensä varoittamatta vanhempia vaaroista ja määrittelemättä, onko lapsella riskitekijöitä. Jokaisen lapsen kohdalla pitäisi määritellä vasta-aiheet, mutta kaikkialla lapset rokotetaan neuvoloissa kysymättä vanhemmilta, tai ilman että vanhemmat kysyvät ensimmäistäkään kysymystä!
4. Vaikka useimpien rokotteiden lukuisat erilaiset lyhyen ajan vaarat ja riskit tunnetaan (mutta harvoin selitetään), kukaan ei tiedä varmuudella vieraiden proteiinien lapsessa aiheuttamia seurauksia pitkällä aikavälillä. Järkyttävämpää on se, ettei kukaan edes yritä ottaa kunnolla selvää, esimerkiksi hyvin järjestetyllä seurantatutkimuksella.
5. Epäilykset lisääntyvät, että suhteellisen harmittomien lastentautien immunisaatio saattaa olla syypää autoimmuunisairauksien rajuun lisääntymiseen rokotusten alkamisen jälkeen. Nämä ovat pelottavia sairauksia, kuten syöpä, leukemia, nivelreuma, MS-tauti, ALS-tauti, SLE-tauti (punahukka) ja Guillain-Barren oireyhtymä. Autoimmuunisairaus on yksinkertaisesti tila, jossa kehon puolustusjärjestelmä ei kykene erottamaan vieraita tunkeutujia tavallisista kehon kudoksista, mikä johtaa elimistön itsetuhoon. Olemmeko siis vaihtaneet sikotaudin ja tuhkarokon syöpään ja leukemiaan?
Olen tässä painottanut näitä asioita, joista lastenlääkärit eivät todennäköisesti ole puhuneet. Vuoden 1982 Amerikan Lastenlääkärien Akatemian (AAP) konferenssissa tehtiin esitys, joka olisi auttanut varmistamaan vanhempien tiedonsaannin rokotusten riskeistä ja hyödyistä. Esityksessä vaadittiin, että ”ALA:n pitää julkaista ytimekkäästi selkokielellä tarpeelliset tiedot, jotka kuka tahansa järkevä vanhempi voisi haluta tietää rokotusten hyödyistä ja riskeistä, rokotettavien sairauksien riskeistä ja rokotteiden normaalien haittavaikutusten hoitamisesta.” Ilmeisesti koolla olleet lääkärit eivät pitäneet tätä tietoa tarpeellisena ”järkeville vanhemmille”, sillä he hylkäsivät esityksen!
Lääketieteellisissä piireissä riehuvat katkerat riidat immunisaatiosta eivät ole välttyneet median huomiolta. Vanhemmat ovat yhä lisääntyvässä määrin kieltäytyneet ottamasta lapselleen rokotuksia ja eräät ovat joutuneet vastaamaan siitä lain edessä. Pysyvästi rokotusten vammauttamien lasten vanhemmat eivät enää hyväksy sen olleen pelkkää kohtaloa, vaan ovat alkaneet nostaa syytteitä tuottamuksellisuudesta lääkeyhtiöitä vastaan ja hoitovirheistä rokotukset antaneita lääkäreitä vastaan. Eräät rokotevalmistajat ovat itse asiassa lopettaneet rokotteiden valmistamisen ja jäljelle jääneet valmistajat joutuvat vuosi vuodelta jatkamaan pitkää listaa rokotusten haittavaikutuksista ja riskitekijöistä. Rutiinirokotukset ovat kuitenkin edelleen kullanarvoista toimintaa, joten varsinkin lastenlääkärit jatkavat niiden puolustamista henkeen ja vereen. Vanhempien tulisikin kysyä, kenen hengellä?
Vanhemmat ovat ainoita, joilla on oikeus kieltäytyä lapsensa rokotuksesta tai hyväksyä riskit ja ottaa se. Jokaisen tulisi aseistautua kaikella mahdollisella tiedolla rokotusten riskeistä ja hyödyistä ja vaatia lastenlääkäriä puolustamaan suosittelemaansa rokotusta. (suom.huom. Onneksi Suomessa yksikään rokote ei ole vielä pakollinen)
SIKOTAUTI
Sikotauti on verrattain harmiton virustauti, joka yleensä sairastetaan lapsuudessa. Se aiheuttaa yhden tai molempien sylkirauhasten turpoamisen, jotka sijaitsevat korvien alla ja etupuolella. Tavallisimpia oireita ovat kuume, päänsärky, selkäkipu ja ruokahaluttomuus. Turvotus alkaa yleensä laskea kahden – kolmen päivän jälkeen ja on kokonaan hävinnyt viikon sisällä. Joskus kuitenkin eri puolten sylkirauhaset saattavat saada tartunnan jopa 10-12 päivän toisen puolen jälkeen. Yhdenkin puolen tartunta riittää elinikäisen vastustuskyvyn kehittymiseen.
Sikotautiin ei tarvita lääkehoitoa. Sairastunutta lasta kannattaa rohkaista pysymään levossa pari – kolme päivää, jolloin ruokitaan pehmeillä, helposti nieltävillä, ruoilla ja annetaan paljon nesteitä. Turvotusta voi lievittää kylmäkääreillä. Kovaan päänsärkyyn voi ottaa parasetamolia tai tilkan viskiä, pikkulapsille vähemmän ja vauvoille korkeintaan tippoja. Annostelun voi toistaa tarvittaessa tunnin välein.
Useimmat lapset saavat immuniteetin sikotautia vastaan MPR-rokotteessa, joka annetaan kahdesti (14-18 kk iässä ja 6v iässä). Lastenlääkärit puolustavat tätä rokotusta sillä perusteella, että vaikka sikotauti ei olekaan vakava sairaus, immunisoimattomat voivat saada sen aikuisiällä. Harvoissa tapauksissa on mahdollista, että se johtaa miehellä kivestulehdukseen, joka saattaa aiheuttaa hedelmättömyyttä.
Jos kivestulehduksen aiheuttama hedelmättömyys olisi merkittävä uhka ja sikotautirokote varmistaisi, ettei miehet voisi sairastua siihen, olisin rokotteiden puolesta. Mutta en ole, sillä rokotteiden puolustajien väittämät eivät käy järkeen. Kivestulehdus aiheuttaa vain harvoin hedelmättömyyttä ja siltikin se tavallisesti ilmenee vain toisessa kiveksessä, joten jäljellä olevan kiveksen siittiöillä voisi asuttaa vaikka koko maapallon! Sen lisäksi kukaan ei tiedä varmuudella, jatkuuko sikotaudin immuniteetti aikuisikään asti. Näin ollen avoimeksi jää vielä kysymys, voiko rokotuksen saanut ja lapsuusiän immuunina sikotaudille viettänyt lapsi kuitenkin sairastua siihen vakavin seurauksin aikuisiällä, jos immuunisuoja on lakannut.
Lastenlääkärit eivät juuri niitä mainosta, mutta sikotautirokotteen sivuvaikutukset voivat olla vakavia. Joissakin lapsissa se aiheuttaa allergisia reaktioita, kuten ihottumaa, kutinaa ja mustelmia. Se voi myös altistaa heidät keskushermoston oireilulle, kuten kuumekouristukset, toispuoleinen kuurous ja aivotulehdus. Toki nämä riskit ovat hyvin pieniä, mutta miksi lapsen pitäisi niistä kärsiä lainkaan vain voidakseen välttää mahdollisen harmittoman taudin riskeeraamalla mahdollisesti vaarallisemman sairauden aikuisena?
TUHKAROKKO (morbilli)
Tuhkarokko on tarttuva virustauti, jonka voi saada koskettamalla sairastuneen käyttämää esinettä. Tartunnan saatuaan potilas tuntee väsymystä, lievää kuumeilua ja päänsärkyä sekä selän jomotusta. Silmät saattavat punottaa ja olla valonarat. Kuume nousee yleensä kolmanteen tai neljänteen päivään asti, jolloin se voi olla jopa 40 astetta. Joskus suussa voi näkyä pieniä valkoisia pisteitä. Ylävartaloon ilmaantuu vaaleanpunaisia pilkkuja, jotka alkavat yleensä hiusrajasta ja korvien takaa edeten alaspäin peittäen koko kehon 36 tunnissa. Pilkut katoavat kolmessa – neljässä päivässä. Tuhkarokko on tarttuva 7 – 8 päivän ajan, alkaen jo 3 – 4 päivää ennen ihottumaa. Näin ollen perheen muutkin lapset ovat altistuneet tartunnalle ennen kuin ensimmäisenkään tartuntaa on huomannut.
Tuhkarokkoon ei tarvita muuta hoitoa kuin vuodelepoa, nesteitä estämään mahdollinen kuumeen aiheuttama nestevajaus ja voiteita tai kylpyjä lievittämään kutinaa. Mahdollisen valonarkuuden vaivatessa voi yrittää pimentää huonetta verhoilla, mutta vastoin yleistä uskomusta tauti ei voi aiheuttaa sokeutta.
Edellä mainittu MPR-rokote sisältää tuhkarokkokomponentin ja lääkärit pitävät sitä tarpeellisena tuhkarokon aiheuttaman aivotulehduksen vuoksi, jonka todennäköisyydeksi he arvioivat noin yksi tuhannesta. Vuosikymmenien kokemuksen jälkeen tuhkarokosta olen eri mieltä tästä tilastotiedosta, kuten monet muutkin lastenlääkärit. 1/1000 todennäköisyys saattaa pitää paikkansa köyhyydessä ja aliravitsemuksessa elävien lasten keskuudessa, mutta keski- ja hyvätuloisten keskuudessa, kun jätetään huomiotta tuhkarokon aiheuttama väsymys, on todellisen aivotulehduksen todennäköisyys paremminkin 1/10.000 – 1/100.000.
Sen jälkeen, kun lääkäri on ensin pelotellut epätodennäköisellä tuhkarokon aivotulehduksella, ei hän yleensä enää kerro vaaroista, jotka liittyvät rokotteeseen, jolla hän aikoo estää uhkaavan tuhkarokon aivotulehduksen. Tuhkarokkorokotukseen liittyy aivosairauksien ja muiden komplikaatioiden riski, kuten SSPE (subakuutti sklerosoiva panenkefaliitti), joka aiheuttaa aivojen kovettumista ja voi olla hoitamattomana tappava.
Muita tuhkarokkorokotteen neurologisia ja mahdollisesti tappavia sivuvaikutuksia voivat olla ataksia (liikkeiden koordinaatiohäiriö), henkisten kykyjen rappeutuminen, aseptinen aivokalvontulehdus, toispuoleinen halvaus ja kohtaukset. Rokotteeseen liittyvät sekundääriset komplikaatiot saattavat olla vielä pelottavampia: Aivotulehdus, nuoruusiän diabetes, Reyen oireyhtymä ja MS-tauti.
Pitäisin tuhkarokkorokotteeseen liittyviä riskejä aivan liian suurina, vaikka olisi vakuuttavia todisteita sen toimivuudesta. Mutta kun ei ole. Vaikka tautitapauksien määrät ovat laskeneet, alkoi se jo kauan ennen rokotusten käyttöön ottamista. Vuonna 1958 Yhdysvalloissa oli 800.000 tuhkarokkotapausta, mutta neljässä vuodessa tapausten määrä oli pudonnut 300.000:lla. Vuodesta 1963 otettiin käyttöön tehoton ja kuolleita viruksia sisältävä tuhkarokkorokote ja seuraavan neljän vuoden aikana tapausten määrä putosi toiset 300.000. Vuonna 1900 väestössä oli tuhkarokkokuolemia 13,3 / 100.000 asukasta. Vuonna 1955, ennen ensimmäisiä tuhkarokkorokotteita, kuolleisuus tuhkarokkoon oli pudonnut 97,7 % lukemaan 0,3 kuolemaa / 100.000 asukasta.
Nuo luvut itsessään jo todistavat tuhkarokon olleen häviämässä ennen rokotuksia. Jos ne eivät vielä jostain syystä vakuuta, niin ajatelkaapa tätä hätkähdyttävää faktatietoa: Vuoden 1978 kyselytutkimuksessa 30 osavaltiosta yli puolet tuhkarokkoon sairastuneista lapsista oli asianmukaisesti rokotettu. Lisäksi Maailman Terveysjärjestön WHO:n mukaan rokotetuilla on 15 kertaa suurempi todennäköisyys sairastua tuhkarokkoon kuin rokottamattomilla.
Onkin aiheellista kysyä, miksi lääkärit jatkavat edelleen näiden tietojen valossa tuhkarokkorokotusten antamista. Lisävalaistusta antanee Kalifornian tapahtumat 14 vuotta tuhkarokkorokotuksen alkamisesta. Los Angelesissa oli tuona vuonna vakavia tuhkarokkoepidemioita ja kaikkia vanhempia kehotettiin rokottamaan kaikki lapset 6 kk iästä ylöspäin, vaikka Kansanterveyslaitos oli varoittanut alle yksivuotiaiden rokottamisen olevan hyödytöntä ja jopa vaarallista.
Vaikka Los Angelesin lääkärit innokkaasti rokottivat kaikki lapset, jotka saivat käsiinsä, useat paikalliset lääkärit kieltäytyivät rokottamasta omia lapsiaan tietoisena epäillyistä ongelmista immunologiassa ja ”hitaan viruksen” vaaroista. Toisin kuin lasten vanhemmat, lääkärit tiesivät rokotteiden sisältävän viruksen pystyvän piileskelemään elimistössä vuosikausia. Ne voisivat johtaa myöhemmin aivotulehdukseen, MS-tautiin ja syöpään. Eräs oman lapsensa rokottamisesta kieltäytynyt lääkäri sanoi: ”Olen huolissani siitä, mitä voi tapahtua jos rokote ei suojaakaan ja lisäksi pysyy elimistössä pitkiä aikoja vaikuttaen tavoin, josta emme tiedä.” Hänen huolensa ei kuitenkaan ulottunut asiakkaidensa lapsiin. Hän puolusti ristiriitaista käytöstään sanoen: ”Minulla on lapsen vanhempana mahdollisuus tehdä valinta. Lääkärinä taas olen laillisesti ja ammatillisesti sitoutunut noudattamaan lääketieteen suosituksia, mikä on sama asia, mitä teimme koko sikainfluenssatapauksen kanssa.”
Olisiko viimein aika tarjota tavallisille kansalaisille ja pienten lasten vanhemmille samat etuoikeudet kaikkeen tietoon ja dataan, kuin lääkäreillä ja heidän lapsillaan on?
VIHURIROKKO (rubella)
Vihurirokko tunnettiin myös nimellä Punainen Koira. Se on vaaraton lasten tartuntatauti, joka ei vaadi lääkehoitoa. Taudin ensimmäiset oireet ovat kuume, vilustumisoireet ja kurkkukipu. Yleensä taudin tunnistaa vihurirokoksi vasta ihottumasta, joka leviää ensin kasvoihin ja päänahkaan ja sieltä käsiin ja vartaloon. Pilkut eivät ole yhtenäisiä, kuten tuhkarokossa, vaan erillisiä ja häipyvät yleensä 2 – 3 päivässä. Potilasta pitäisi kehottaa pysymään levossa ja nauttimaan riittävästi nesteitä. Muuta hoitoa ei yleensä tarvita.
Vihurirokko voi tarttua myös raskaana olevasta äidistä sikiöön raskauden ensimmäisen kolmanneksen aikana ja aiheuttaa vaurioita sikiölle. Tätä pelkoa on käytetty kaikkien lasten rokottamisen oikeutukseen, niin poikia kuin tyttöjä jo varhaislapsuudesta osana MPR-rokotetta. Rokotteen hyödyt ovat hyvin kyseenalaisia pitkälti samoista syistä kuin sikotautirokotteen kanssa. Lapsia ei tarvitse suojella tältä harmittomalta taudilta, joten rokotteen haittavaikutukset ovat aivan liian suuret verrattuna lapsen kokemiin hyötyihin. Haittavaikutuksiin kuuluvat mm. niveltulehdus, nivelkipu ja neuropaattinen kipu, joka aiheuttaa kipua, tunnottomuutta ja kihelmöintiä ääreishermoissa. Vaikka nämä oireet ovatkin yleensä väliaikaisia, ne voivat kestää useita kuukausia ja ilmaantua kuukausienkin päästä rokotuksesta. Johtuen tästä pitkästä viiveestä vanhemmat eivät usein osaa yhdistää oireita juuri rokotuksesta johtuviksi.
Vihurirokkorokotuksen suurempi vaara piilee siinä, että lapsuudessa rokotuksesta saatu immuniteetti ei välttämättä suojaa enää aikuisiällä. Tämä on merkittävä uhka erityisesti naisille lastentekoiässä. Kanssani on tästä asiasta samaa mieltä suuri joukko lääkäreitä ja itse asiassa Connecticutissa eräs lääkärijoukko kahden arvostetun epidemiologin johdolla onnistui saamaan vihurirokon pois lailla vaadittujen rokotusten listalta.
Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että useilta naisilta, jotka ovat saaneet lapsuudessa vihurirokkorokotuksen, ei ole enää aikuisiällä löytynyt verestä todisteita immuniteetistä. Muissa testeissä on havaittu korkea rokotusten immunisaation epäonnistuminen MPR-rokotteen saaneissa lapsissa, joko yksittäin tai kaikissa kolmessa taudissa. Vielä tärkeä kysymys, joka on jäänyt vaille vastausta, on se onko rokotteen antama immuniteetti yhtä tehokas ja pitkäkestoinen kuin luonnollisesta vihurirokosta saatu immuniteetti. Suurella osalla lapsista ei ole havaittu verikokeissa enää immuniteettia viiden vuoden jälkeen vihurirokkorokotteesta.
Tämän merkitys on sekä ilmiselvä, että pelottava. Vihurirokko on lapsuusiän harmiton sairaus, joka antaa sen sairastaneille luonnollisen immuniteetin tautia vastaan aikuisikään asti. Ennen kuin lääkärit alkoivat jaella vihurirokkorokotuksia, arviolta 85 % aikuisista oli luonnollisesti taudille immuuneja.
Nykyään rokotuksista johtuen suurin osa naisista ei koskaan saa luonnollista immuniteettia. Jos rokotuksen antama immuniteetti katoaa, he saattavat saada vihurirokon raskauden aikana, mikä voi aiheuttaa sikiölle vaurioita.
Ollen epäileväinen luonne olen aina uskonut, että ihmisten teot kertovat paremmin siitä mihin he uskovat, kuin heidän sanansa. Jos vihurirokon suurin uhka ei olekaan lapsille, vaan syntymättömille sikiöille, pitäisi raskaana olevia naisia suojella kaikin mahdollisin keinoin, etteivät he saa vihurirokkoa esimerkiksi synnytyslääkäreiltä tai gynekologeilta. Kuitenkin JAMA:ssa julkaistussa kalifornialaisessa tutkimuksessa havaittiin, että yli 90 % synnytyslääkäreistä ja gynekologeista kieltäytyi vihurirokkorokotteesta. Jos lääkärit kerran pelkäävät rokotetta, miksi ihmeessä laki vaatii vanhempia rokottamaan omat lapsensa?
HINKUYSKÄ (pertussis)
Hinkuyskä on erittäin helposti ilmateitse tarttuva bakteeritauti, jonka itämisaika on viikosta kahteen. Ensimmäiset oireet ovat samat kuin tavallisessa vilustumisessa: vuotava nenä, aivastelu, voimattomuus, ruokahaluttomuus, silmien vuotaminen ja toisinaan lievä kuume. Taudin edetessä ilmaantuu öisin voimakasta yskää, joka yleistyy myöhemmin myös päivisin. 10 – 12 päivää ensimmäisistä oireista yskä muuttuu yskänkohtauksiksi, joissa lapsi saattaa yskiä jopa kymmenen kertaa joka henkäyksellä ja muuttua kasvoiltaan sinertäväksi. Jokaisen yskänpuuskan jälkeen potilas vetää voimakkaasti henkeä katkonaisesti hinkuen, mistä yleinen nimitys hinkuyskä on saanut nimensä. Usein tämän yhteydessä saattaa ilmetä myös oksentelua.
Hinkuyskä voi iskeä mihin ikäryhmään tahansa, mutta yli puolet potilaista on yleensä alle kaksivuotiaita. Tauti voi olla vakava ja jopa hengenvaarallinen, erityisesti vauvoilla. Tartunnan saaneet voivat levittää tautia ilmateitse noin kuukauden ajan ensimmäisten oireiden jälkeen, joten on tärkeää eristää potilas muista, varsinkin lapsista.
Lapsen saadessa hinkuyskän lääkärillä ei ole tarjota mitään erityisiä lääkkeitä tai hoitoja. Kotihoidossa voi rohkaista lepäämään ja hakemaan mukavan asennon. Toisinaan käytetään yskän hillintään tarkoitettuja yskänlääkkeitä, mutta ne eivät yleensä juurikaan auta, joten en suosittele niitä. Vauvan saadessa tartunnan kannattaa ottaa yhteyttä lääkäriin, sillä sairaalahoito saattaa olla tarpeen. Ensisijaiset vaarat vauvoille ovat yskimisestä aiheutunut uupumus ja keuhkokuume. Hyvin pienillä vauvoilla on havaittu jopa murtuneita kylkiluita johtuen voimakkaista yskänpuuskista.
Hinkuyskää vastaan annetaan immunisaatio DTP-rokotteessa kurkkumädän ja jäykkäkouristuksen lisäksi. Vaikka tätä kolmoisrokotetta on käytetty jo vuosikymmeniä, on se edelleen yksi kiistellyimmistä rokotteista. Epäilykset rokotteen toimivuudesta ovat edelleen yleisiä ja useat lääkärit jakavat kanssani huolen siitä, että rokotteen mahdollisesti haitalliset sivuvaikutukset voivat olla paljon merkittävämmät kuin sen väitetyt hyödyt.
Skotlannin Glasgow’n yliopiston yhteiskuntalääketieteen tohtori Gordon T. Stewart on ollut yksi ankarimmista hinkuyskärokotteen arvostelijoista. Hän kertoo kannattaneensa rokotuksia ennen vuotta 1974, mutta alkoi sitten tarkkailla rokotetuissa lapsissa puhjenneita hinkuyskäepidemioita. ”Glasgow’ssa ilmenee nykyään 30 % hinkuyskätapauksista rokotetuissa potilaissa. Tästä johtuen en usko rokotteen suojaavan lainkaan niin hyvin.”
Kuten muissakin tartuntatautien tapauksissa, myös hinkuyskän kuolleisuus oli laskussa ennen rokotteen keksimistä. Rokote tuli saataville noin 1936, mutta kuolleisuus oli laskenut tasaisesti vuodesta 1900 tai jo aiemmin. Stewartin mukaan ”hinkuyskän kuolleisuus oli laskenut jo 80 % ennen ensimmäistäkään rokotetta.” Hän on kanssani samaa mieltä siitä, että avaintekijä hinkuyskän hillitsemiseksi on todennäköisesti rokotteen sijaan mahdollisten uhrien elinolojen parantaminen.
Hinkuyskärokotteen yleisimmät sivuvaikutukset ovat JAMA:n mukaan kuume, itkukohtaukset, sokin kaltainen tila ja paikalliset ihoreaktiot, kuten turvotus, punoitus ja kipu. Harvinaisemmat mutta vakavammat sivuvaikutukset ovat mm. kouristukset ja pysyvästä aivovauriosta johtuva henkinen taantuminen. Rokote on myös yhdistetty kätkytkuolemiin (SIDS). Vuosina 1978-79 Tennesseen lasten rokotusohjelman laajentuessa raportoitiin 8 kätkytkuolemaa heti DTP-rokotusten jälkeen.
Arvioiden mukaan hinkuyskärokotteen saaneista noin 50 – 80 % on saanut suojan tautia vastaan. JAMA:n mukaan Yhdysvalloissa raportoidut hinkuyskätapaukset ovat vuosittain noin 1000 – 3000 ja hinkuyskän aiheuttamat kuolemat noin 5 – 20 vuodessa.
KURKKUMÄTÄ (difteria)
Vaikka kurkkumätä oli 1900-luvun alkupuolella pelätyin lastentauti, on se nyt kadonnut lähes kokonaan. Vuonna 1980 raportoitiin Yhdysvalloissa vain 5 tapausta. Useimmat lääkärit ovat tiukasti sitä mieltä, että tapausten väheneminen on DTP-rokotteen ansiota, mutta runsaat todisteet puoltavat sitä, että kurkkumätätapausten määrä oli laskenut jo hyvän aikaa ennen rokotuksia.
Kurkkumätä on erittäin helposti pisaratartuntana leviävä bakteeritauti, joka leviää sairastuneiden yskiessä ja aivastellessa tai heidän käyttämiensä välineiden välityksellä. Taudin itämisaika on kahdesta viiteen päivää ja ensimmäiset oireet ovat kurkkukipu, päänsärky, pahoinvointi, yskä ja 38 – 40 asteen kuume. Taudin edetessä kurkussa ja nielurisoissa näkyy valkoisia läiskiä. Nielun ja kurkunpään turpoaminen vaikeuttaa nielemistä ja pahimmissa tapauksissa voi tukkia hengityksen niin, että potilas tukehtuu. Tauti vaatii lääkärissä käynnin ja voidaan hoitaa antibiooteilla.
Nykyaikana lasten sairastuminen kurkkumätään on äärimmäisen harvinaista, mutta silti miljoonia lapsia rokotetaan sitä vastaan toistuvasti 3 kk, 5 kk, 12 kk, 4 vuoden iässä ja vielä teini-iässä. Tämä kaikki siitä huolimatta, että useiden todisteiden mukaan rokotetut eivät ole pärjänneet yhtään paremmin kuin rokottamattomat kauan sitten tapahtuneissa edellisissä epidemioissa. Vuoden 1969 Chicagon epidemiassa kaupungin terveysvirasto raportoi, että 4 kuudestatoista potilaasta oli täysin rokotettu tautia vastaan ja 5 muuta olivat saaneet vähintään yhden rokotusannoksen ja heistä kahdella vaikutti olevan jo täysi immuniteetti. Eräs toinen raportti epidemiasta, jossa kuoli kolme, paljasti yhden kuolleista ja neljätoista 23 sairastuneesta olleen täysin immunisoituja.
Tällaiset tapahtumat murskaavat täysin väitteet siitä, että kurkkumädän katoaminen tai muiden aiemmin tavallisten lastentautien katoaminen olisi immunisaation ansiota. Jos immunisaatio on niin tehokasta, niin miten voidaan selittää se, etteivät tarttuvien tautien tapaukset millään tavoin korreloi eri osavaltioissa immunisaatiosta annettujen määräysten tai lakien kanssa? Vain puolessa osavaltioista on otettu käyttöön pakolliset rokotukset ja siitä johtuen joillain alueilla pitäisi olla jopa miljoonia lapsia ilman rokotteiden tuomaa immuniteettia näille tarttuville taudeille. Silti tautitapaukset ovat yhtä satunnaisia myös niissä osavaltioissa, joissa ei ole lailla määrättyjä rokotuksia.
Mielestäni kurkkumätärokotuksia ei voi mitenkään järjellisesti puolustaa, kun ottaa huomioon taudin harvinaisuuden nykyään, halpojen ja tehokkaiden antibioottien saatavuuden, laajojen rokoteohjelmien kalleuden ja mahdolliset rokotusten aiheuttamat vaaralliset ja pitkäkestoiset haittavaikutukset. Myönnän ettei kurkkumätärokotteesta ole havaittu mitään merkittäviä haittavaikutuksia, mutta se ei tarkoita että se olisi täysin turvallinen. Rokotteita on käytetty vasta puolivuosisataa, eikä kukaan ole seurannut rokotteiden mahdollisia pitkäaikaisvaikutuksia!
VESIROKKO
Tämä on lastentaudeista ehdoton suosikkini, sillä se on verrattain harmiton ja yksi harvoista lastentaudeista johon lääketeollisuus ei ole rokotusta markkinoinut. Hyvin todennäköisesti tämän jälkeen (vuosi 1984) niitäkin jo saadaan markkinoille.
Vesirokko on lapsilla yleinen tarttuva virusinfektio. Ensimmäiset oireet ovat yleensä lievä kuume, päänsärky, selkäsärky ja ruokahaluttomuus. Parin päivän jälkeen ilmaantuvat ensimmäiset punaiset näppylät, jotka laajenevat tunneissa ja muodostavat rakkuloita. Lopulta rakkula kuivuu ja muodostaa ruven, joka irtoaa viikon – parin aikana. Tähän liittyy yleensä voimakas kutina ja lasta tulisi kannustaa olemaan raapimatta rakkuloita. Kutinaa lievittämään löytyy hyviä voiteita ja suihkeita, jopa erityisesti vesirokon aiheuttamaan kutinaan.
Tauti ei vaadi lääkärillä käyntiä tai lääkehoitoa. Potilasta tulisi kannustaa lepäämään ja juomaan nesteitä kuumeen aiheuttaman nestevajauksen välttämiseksi.
Vesirokon itämisaika on kahdesta kolmeen viikkoa ja tauti on tarttuva parin viikon ajan ensimmäisistä rakkuloista alkaen. Lapsi kannattaa eristää muista tämän parin viikon ajaksi, ettei tauti leviä.
TUBERKULOOSI
Vanhemmilla on oikeus olettaa, ja useimmat olettavatkin, että lääkärin lapselle suorittamat testit ovat tarkkoja ja antavat oikeat tulokset. Tuberkuliinikoe on vain yksi esimerkki lääketieteellisestä testistä, joka ei anna tarkkaa tulosta. Jopa Amerikan Lastenlääkärien Akatemia (AAP), jolla ei ole yleensä mitään negatiivista sanottavaa lastenlääkärien toimintamenetelmistä, on antanut tämän testin tuomitsevan lausunnon. Heidän mukaansa
Useat viimeaikaiset tutkimukset ovat nostaneet esiin epäilyksiä joidenkin tuberkuloosin seulontatestien herkkyydestä. Siksi Biologian viraston koostama paneeli on suositellut testien valmistajien testaavan jokaisen valmistuserän 50:llä positiiviseksi tunnetulla potilaalla, jotta varmistetaan markkinoitavien testien olevan tarpeeksi herkkiä tunnistamaan jokainen tuberkuloosiin sairastunut. Näiden tutkimustulosten tulkinta on kuitenkin hankalaa, sillä moni näistä tutkimuksista ei täytä vaatimuksia satunnaistetusta tuplasokkotutkimuksesta ja / tai niissä on käytetty useita samanaikaisia ihotestejä, mikä saattaa aiheuttaa reaktioiden estymisen.
Lausunnossa päätellään: ”Tuberkuloosin seulontatestit eivät ole täydellisiä ja lääkärien pitää olla tietoisia, että testit saattavat antaa virheellisiä negatiivisia tai positiivisia tuloksia.” Lyhyesti sanottuna lapsella saattaa olla tuberkuloosi, vaikka tuberkuliinikoe näyttää negatiivista, tai hänellä ei ehkä ole sitä, vaikka testi näyttäisi positiivista. Useiden lääkärien kanssa tällä saattaa olla tuhoisia seurauksia. Lähes täydellä varmuudella lapsi altistetaan tarpeettomasti haitallisille röntgensäteille ja hänelle saatetaan määrätä vaarallista lääkettä, kuten isoniatsidia, kuukausiksi tai jopa vuosiksi ”tuberkuloosin kehittymisen estämiseksi”. Jopa Yhdysvaltain lääkärien ammattijärjestö AMA on huomannut lääkärien määränneen umpimähkään liian usein isoniatsidia. Tämä on erityisen häpeällistä, ottaen huomioon lääkkeen pitkän listan haitallisista sivuoireista hermostolle, ruoansulatukselle, luuytimelle, verelle, iholle ja umpieritysrauhasille. Kaiken kukkuraksi ei pidä jättää huomiotta epäkiitollista huomiota ja mainetta, jonka lapsi saa aiheettoman tuberkuloosiepäilyn vuoksi, onhan kyseessä tarttuva ja vaarallinen tauti.
KÄTKYTKUOLEMA (SIDS, Sudden Infant Death Syndrome)
Jokainen vanhempi pelkää sitä epätodennäköistä mahdollisuutta, että jonain päivänä herää ja oma lapsi makaa kuolleena kehdossaan. Lääketiede ei ole vieläkään löytänyt aukotonta selitystä kätkytkuolemalle, eli miksi jotkut vauvat kuolevat selittämättömästi vuoteeseensa. Tutkijoiden keskuudessa suosituin selitys on, että jokin vaikuttaa haitallisesti keskushermostoon, mistä johtuen tiedostamaton hengitys lakkaa unen aikana.
Selitys on looginen, mutta se jättää vastaamatta kysymykseen, mikä häiritsee keskushermostoa? Oma ja monien muiden ammattikuntani lääkärien mielipide on, että Yhdysvalloissa vuosittain tapahtuvat tuhansien lasten kätkytkuolemat liittyvät yhteen tai useampiin rokotuksiin, joita lapsille annetaan rutiininomaisesti. Hinkuyskärokote on todennäköisin syypää, mutta se voi olla mikä (tai mitkä) tahansa lukuisista lapsille annettavista rokotuksista.
Nevadan Renon lääketieteellisen yliopiston tohtori William Torch on julkaissut raportin, jonka mukaan DTP-rokote saattaa olla syypää kätkytkuolemiin. Hän havaitsi tutkimuksessaan, että 103:sta kätkytkuoleman uhrista kaksi kolmasosaa oli rokotettu DTP-rokotteella kolmen viikon aikana ennen kuolemaansa, useat vain päiviä aikaisemmin. Hänen mukaansa kyseessä ei voi olla yhteensattuma ja osassa näistä tapauksista vaikuttaisi olevan syy-seuraus suhde. Lisäksi voidaan viitata edellä mainittuihin Tennesseen tapauksiin (hinkuyskä), jonka yhteydessä rokotteiden valmistajat vetivät loput rokoteannokset takaisin terveysviraston puututtua asiaan.
Kätkytkuolemista huolestuneiden äitien olisi hyvä muistaa rintaruokinnan tärkeys tämän ja muiden vakavien ongelmien välttämiseksi. Todisteiden mukaan rintaa saaneet lapset kärsivät vähemmän allergioista, hengitysteiden sairauksista, ruoansulatuskanavan tulehduksesta, hypokalsemiasta, ylipainosta, MS-taudista ja kätkytkuolemista. Eräässä kätkytkuolemia käsitelleessä tutkimuksessa pääteltiin, että ”rintaruokinta näyttää estävän useimmat kätkytkuolemat”.
POLIO
Kukaan 1940-luvulla elänyt ei voi unohtaa tuon ajan pelkoa poliosta nähtyään lapsia rautakeuhkoissa, USA:n presidentin pyörätuolin vankina taudin vuoksi ja koettuaan kiellot rannalle menosta, jotta ei sairastuisi polioon. Nykyään polio on käytännössä kadonnut, mutta osa tuosta pelosta on edelleen jäljellä. Yleinen uskomus on, että immunisaation ansiosta tauti hävisi, mikä ei ole yllättävää, kun ottaa huomioon rokotteen vahvan kampanjoinnin. Tosiasiassa ei ole yhtäkään luotettavaa tieteellistä todistetta siitä, että rokote hävitti polion. Se katosi muiden tautien tapaan myös monista maailmankolkista, joissa ei rokotetta käytetty laajalti.
Tärkeätä nykypolvelle on ymmärtää todisteet, joiden mukaan polion joukkorokotukset ovat syypäänä useimpiin jäljellä oleviin poliotapauksiin. Syyskuussa 1977 Jonas Salk, ensimmäisen kuolleita viruksia käyttävän poliorokotteen keksijä, todisti muiden tutkijoiden kanssa asiasta. Hänen mukaansa suurin osa Yhdysvalloissa 1970-luvulta alkaen ilmestyneistä poliotapauksista johtui todennäköisesti elävän poliorokotteen käytöstä, joka on Yhdysvalloissa normikäytäntö.
Immunologien keskuudessa kiistellään edelleen elävien ja kuolleiden virusten käyttämisen riskeistä rokotteissa. Kuolleiden virusten käyttöä puoltavat ovat sitä mieltä, että elävät virukset ovat syynä näihin satunnaisiin poliotapauksiin. Elävien virusten käyttöä puoltavat taas väittävät kuolleita viruksia käyttäviä rokotteita tehottomiksi, etteivät ne tarjoa tarpeeksi hyvää suojaa ja siten altistavat rokotetut taudeille.
Tässä kohtaa voin olla harvinaisella tavalla neutraali. Uskon molempien olevan oikeassa ja kummankin rokotteen käyttö lisää, ei vähennä, lapsen riskiä sairastua tautiin. Lyhyesti sanottuna tehokkain tapa suojata lapsi poliolta on varmistaa, ettei hän saa kumpaakaan rokotetta!
Alkuperäinen artikkeli: http://www.vaccinationinformationnetwork.com/vaccinations-a-disaster-for-childrens-health-by-dr-robert-mendelsohn-md/ [1]
Luku kirjasta: ”How To Raise a Healthy Child In Spite of Your Doctor” (1984)