- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Rokotteet aiheuttavat sairauksia

Lasten krooniset sairaudet ovat lisääntyneet samaa vauhtia uusien rokoteohjelmien kanssa.

Suomessa lapset saavat 16 rokotetta ennen kouluunmenoa.

Rokotteiden ja autoimmuunisairauksien yhteydestä on tehty lukuisia tutkimuksia, eikä mahdollisuutta rokotteiden aiheuttamista sairastumisista ole pystytty sulkemaan pois. Reuma, diabetes, allergiat, astma ja monet erilaiset taudit ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti rokotteiden yleistyessä.

Kroonisesti sairaiden lasten määrä on nelinkertaistunut Amerikassa. Kolmen viime vuosikymmenen aikana lasten ylipainoisuus on kolminkertaistunut, astma tuplaantunut 1980-luvulta ja ADD (Attention-Deficit Disorder) on sekin lisääntynyt, kertoo Harvardin yliopiston raportti, joka julkaistiin Journal of the American Medical Association -lehdessä.

Amerikkalaisen Suttonin ryhmän tutkimuksessa seurattiin sadantuhannen tytön ryhmää rokotusten jälkeen. Tutkimuksessa seurattiin eri sairauksien puhkeamista välittömästi rokotusten jälkeen. Yleisimpiä sairauksia olivat tyypin 1 diabetes, lasten reuma, Crohnin tauti, Henoch-Schonleinin sairaus ja haavainen paksusuolen tulehdus.

Rokottamattomat lapset ovat terveempiä, osoittaa Journal of Allergy and Clinical Immunology-lehdessä huhtikuussa 2005 julkaistu tutkimus. Tutkimus The Relationship between Vaccine Refusal and Self-Report of Atopic Disease in Children selvitti atopian ja rokotteiden yhteyttä. Tutkimus havainnoi, että rokottamattomat lapset sairastuivat astmaan 11 kertaa harvemmin ja heinänuhaan 10 kertaa harvemmin kuin rokotetut. IRB:n asiantuntijat ovat vertaisarvioineet tutkimuksen.

Nämä tutkimukset vahvistavat kolmen vuosina 1991 ja 1994 Yhdysvaltain kongressin vaatimuksesta tehdyn ja julkaistun raportin löydöksiä. Raportit julkaisi IOM, Institute of Medicine, National Academy of Sciences, joka katsasti tieteelliset julkaisut ja vahvisti, että rokotteet voivat aiheuttaa aivovaurioita, immuunisysteemin toimintahäiriöitä ja jopa kuoleman.

Komitea ei kyennyt kumoamaan huolta siitä, että lapsen toistuva altistaminen rokotteille kehitysiässä saattaa aiheuttaa myös neurologisia häiriöitä tai johtaa vakavaan vammautumiseen.

Uutta tutkimusta tarvitaan

Tohtori Bart Classenin The Open Endocrinology Journal-lehdessä julkaisema data antaa lisätodisteita sille, että laajentuneet rokoteohjelmat lisäävät lapsuusajan lihavuutta, tyypin 2 diabetesta ja metabolista oireyhtymää. Metabolisen oireyhtymän määritelmä sisältää lihavuuden, muuttuneen veren kolesterolipitoisuuden, korkean verenpaineen ja veren kohonneet glukoositasot. Classen on jo aiemmin todennut, että rokotteet ovat vastuussa tyypin 1 diabeteksen lisääntymisestä. Classenin tutkimustulokset ovat laajalti hyväksytty.

Amerikkalainen immunologi Bart Classen painottaa, että toistuva lasten immuunijärjestelmän manipulointi rokotuksilla kaipaa vankkaa lisätutkimusta. Classenin mukaan tarvittaisiin uutta luotettavaa perustutkimusta epidemiologiasta ja rokotteiden vaikutuksesta biologisiin mekanismeihin. Rokotettujen ja rokottamattomien lasten ja aikuisten ryhmiä pitäisi vertailla, myös kuolleisuuden osalta. Geneettinen variointi ja patologiset muutokset solu- ja molekyylitasolla tulisi huomioida.

Jotta saataisiin luotettavaa tutkimusta, muutoksia pitäisi seurata riittävän pitkällä, vähintään kymmenen vuoden aikavälillä. Muutoksia pitäisi seurata monipuolisesti verikokeilla, aivokäyriä seuraamalla ja kromosomitutkimuksilla.

Nythän näin ei ole, vaan lääkeyhtiöt tutkivat omat tuotteensa.

Lähteet:

– Sutton I, Lahoria R, Tan I, Clouston P, Barnett M. CNS demyelination and quadrivalent HPV vaccination. Mult Scler 15:116-9, 2009.

– Chronic Illness Epidemic: Unvaccinated Children Healthier; July 02, 2007

– Biospace: Classen Immunotherapies Inc.; More Evidence Published That Epidemics of Childhood Obesity, Type 2 Diabetes and Metabolic Syndrome are Linked to Immunization 8/26/2008

– Institute of Medicine, National Academy of Sciences, Multiple Immunizations and Immune Dysfunction (2002)

– The questionable contribution of medical measures to the decline of mortality in the United States in the twentieth century. McKinlay JB, McKinlay SM, Milbank Mem Fund Q Health Soc. 1977 Summer; 55(3): 405-28.

– Symposium: Accomplishments in Child Nutrition during the 20th Century. Infant Mortality in the 20th Century, Dramatic but Uneven Progress Myron E. Wegman School of Public Health, University of Michigan: J. Nutr. 131: 401S-408S, 2001.

– KTL: Suomen rokotusohjelma http://www.ktl.fi/portal/suomi/julkaisut/oppaat_ja_kirjat/rokottajan_kasikirja/taulukot/taulukko_13/

– lääkeinfo: toimittaneet: Timo Klaukka, Arja Helin-Salmivaara, Risto Huupponen, Juhana E. Idänpään-Heikkilä: Suomen Lääkärilehti 35/2008 vsk 63 ; Lastenreuma yleistyy Suomessa http://www.uudenmaanlapsireuma.fi/tieteellinen%20artikkeli%20lastenreuma.pdf

– The Open Pediatric Medicine Journal, 2008, 2, 7-10 7: 1874-3099/08 2008 Bentham Science Publishers Ltd.; Risk of Vaccine Induced Diabetes in Children with a Family History of Type 1 Diabetes; John Barthelow Classen* http://www.vaccines.net/7TOPEDJ.pdf

– British Medical Journal 1999; 319 : 1133; 23 October 1999: Association between type 1 diabetes and Hib vaccine Causal relation is likely: J Barthelow Classen, David C Classen, infectious disease physician http://www.bmj.com/content/319/7217/1133.1.extract [1]

Lue lisää:

Miksi media vaikenee rokotehaitoista? [2]

Rokotekritiikin taustaa [3]

Kommentti: Julkisesta keskustelusta puuttuu läpinäkyvyyys [4]