"Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta."

Dresden James

Rokotetut vs. ei-rokotetut

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 3,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jos haluat todella tietää rokotteiden tehokkuudesta, ei kannata tuijottaa lääketeollisuuden rahoittaman WHO:n tai kansallisen terveydenhuollon raportteja.

Väestörekisterien ja vakuutusyhtiöiden data paljastaa mielenkiintoisia seikkoja.

Suomessa vuoden 1986 polioepidemiassa uhreja oli kuusi, ja kaikki heistä olivat saaneet rokotteen poliota vastaan. Kuolemantapauksia oli yksi henkilö, ja hän oli saanut viisi rokotusta.

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama ravinnon ja lämmön puute teki heikentyneestä väestöstä helpon uhrin mille tahansa kulkutaudille.

Pelätty Espanjantauti, joka riehui vuosina 1918–1921 ja tappoi yli 20 miljoonaa henkilöä, näyttäisi saaneen alkunsa keltakuumetta vastaan annetusta rokotteesta.

Tuberkuloosia on esiintynyt eri aikoina. Vuosien 1880–1960 ja 1900–1960 välisinä ajanjaksoina tuberkuloosikuolemien lukumäärä eri maissa putosi; tämä tapahtui ennen kuin BCG otettiin käyttöön. Pääasiassa sitä näyttää esiintyvän maissa tai olosuhteissa, joissa elinolot ovat muutenkin heikentyneet.

Tuhkarokon, influenssan ja hinkuyskän suhteen asia on samoin: tartuntojen määrä putosi 90–600% eri maissa ennen rokotteiden käyttöön ottoa. Pääasiallinen syy näyttäisi olevan parantunut hygienia ja ravitsemustilanne.

Mikä tahansa vieras proteiini, joka rokotteen mukana esitellään mille tahansa immuunisysteemille tuottaa vasta-aineita. Nämä vasta-aineet ovat allergisoivia; se ei kuitenkaan tarkoita, että olisit saanut immuniteetin.

Ja kuitenkin vasta-aineiden muodostuminen on ainoa kriteeri, jolla tutkijat arvioivat rokotteiden tehokkuutta.

Jäävuoren huippu

Sivuvaikutusten – kuten kuolema, kätkytkuolema, allergiat ja erilaiset rappeuttavat sairaudet – selvittämiseksi on hyvä pohtia hetki sitä, että WHO:n vuonna 2009 julkaiseman raportin mukaan alle viisivuotiaiden lasten kuolemat lisääntyivät kehittyneissä maissa 32 prosenttia rokotteiden takia.

Sen jälkeen kun flunssarokote tuli Yhdysvalloissa pakolliseksi, alle viisivuotiaiden lasten influenssakuolemat lisääntyivät 90 prosenttia (WHO 2008).

Kolmoisrokote DPT:n (kurkkumätä-hinkuyskä-jäykkäkouristus) käyttöönotto lisäsi kätkytkuolemien määrää 0,9 prosentista 69 prosenttiin, kertoi Journal of Neurology, 1982, nro.32.

Keliakia, Crohnin tauti ja erilaiset suolistosairaudet ovat lisääntyneet 0,1 prosentista 3 prosenttiin tuhkarokkorokotteen takia, mikä on 300 prosentin lisäys.

Diabetes on lisääntynyt Euroopassa rokotetuilla lapsilla 200 prosenttia kymmenessä vuodessa. Rokottamattomilla esiintyminen on pysynyt ennallaan eli 10 tapausta per miljoona lasta.

Vuodesta 1978 vuoteen 1986, DPT -rokotteiden käyttöönoton jälkeen diabetes lisääntyi Iso-Britanniassa yksinään 300 prosenttia.

Ja tämä on vain jäävuoren huippu.

Kun lapsi sairastuu, siitä yleensä syytetään geneettisiä häiriötiloja, ei immunisoinnin sivuvaikutuksia. Vanhemmat syyttelevät itseään ja esi -isiään, koska eivät tiedä rokotteiden vahingoittavan geneettistä materiaalia. Jo nyt Brasiliassa joiltain lapsilta on kadonnut kromosomeja.

Mitähän huominen tuo tullessaan?

Rokotetut sairaampia kuin rokottamattomat

  • Genevessä toimiva Cochrane-instituutti julkaisee vuosittain riippumattomia raportteja. Cochrane -instituutin julkaisut vahvistavat johtopäätöksiä.
  • Influenssarokotteen tehokkuus (2006): Ei ole.
  • BCG -rokotteen tehokkuus (1996–1999): Ei ole .
  • Sikotautiepidemia 2006 (USA): 92 % sairastuneista oli rokotettuja, 8 % rokottamattomia.
  • Vesirokkoepidemia 2004 (USA): 97 % sairastuneista rokotettuja, 3 % rokottamattomia.
  • Hinkuyskäepidemia 2008 (USA): 90 % sairastuneista rokotettuja, 10 % rokottamattomia.
  • Tuhkarokkoepidemia USA (1985): 99 % sairastuneista rokotettuja, 1 % rokottamattomia.
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

11 Kommentit

  1. Elli Sakkinen

    Kävisin mielelläni Kärkkäisellä ostoksilla, mutta tämä magneettimedia-lehti on niin ala-arvoinen, että jo ällöttää koko kauppa!

    (0)(1)
    • Mahtavaa kun joku uskaltaa julkaista toduuden! Rokotukset kuuluu suurimpiin huijauksiin.

      (2)(0)
  2. ”Sen jälkeen kun flunssarokote tuli Yhdysvalloissa pakolliseksi, alle viisivuotiaiden lasten influenssakuolemat lisääntyivät 90 prosenttia (WHO 2008).”

    Ensin puhutaan flunssasta ja sitten influenssasta, vaikka ovat aivan eri viruksen aiheuttamia. Flunssaan ei rokotetta edes ole, koska aiheuttajia on liikaa, jotta rokote voitaisiin kehittää. Puhumattakaan siitä, että flunssan jälkitaudit eivät tapa. Samoin tuossa Rokote – pelastus vai surma -artikkelissa sotketaan nämä kaksi asiaa. Eipähän ainakaan vaikuta artikkelit liian uskottavilta.

    Miksi näistä muuten suurelta osin puuttuu lähdeviittaukset, kirjottajan ja suomentajan tiedot? Ei menisi läpi lukion äidinkielen kurssilla luotettavuutta arvioitaessa.

    (0)(1)
    • Ja vanhentuneita, koska 1985 jälkeen on ollut tuhkarokkoepidemioita ja ne ovat puhjenneet juuri rokottamattomien hippien ym keskuudessa. Eli todisteita piilotellaan TÄÄLLÄ.

      (0)(2)
  3. TR & MrrKAT, johtuu siitä, että tämä juttu on vitsi. Peruskoulun käynyt jo ymmärtää miksi noinkin vaikuttavia lukuja on saatu mm. tuohon taulukkoon. Muut %-luvuthan ovat sitten hatusta vedettyjä eikä niihin ole lähdeviitteitä esittää.

    Yllä oleva taulukkohan vastaa esim. tilannetta jossa 99% autoista on turvavöillä varustettuja ja 1% ei. Tarkastellaan liikenneonnettomuuksissa kuolleita ja tulos on:
    95% käytti turvavöitä ja 5% ei. Todistaako tämä turvavyöt vaarallisiksi?

    Kyllä joku rokotetuista useimmiten myös sairastuu mutta kyseessä on häviävän pieni osuus. Kun iso osa väestöstä on rokotettu, lopputulos on taulukossa kuvattu. Jos taas kysytään montako % rokotetuista sairastui ja montako % ei-rokotetuista, mikä sitten on lopputulos?

    (0)(2)
  4. Ihmettelijä

    Jos tartuntojen määrä putoaa 100 %, niitä ei ole yhtään. Mitä ihmettä tarkoittaa 600 % putoaminen?

    Flunssarokotetta ei ole olemassa ja jos olisi, niin miksi se vaikuttaisi influenssakuolemiin?

    Jos kätkytkuolemien määrä kasvaisi 69 %:iin (=69 % syntyneistä lapsista kuolisi!) niin maailman väestöongelma olisi aika nopeasti ratkaistu.

    Jos sairauksien osuus muuttuu 0,1 prosentista 3 prosenttiin, niin lisäystä on 2900 %, ei 300 %.

    Kromosomipuutokset johtavat lähes aina alkion abortoitumiseen. Jos lapselta katoaisi yllättäen kromosomi, niin lapsi ei olisi elinkelpoinen. Jos rokote aiheuttaisi tämän, niin miten se saisi kromosomin katoamaan kaikista ihmisen soluista?

    (0)(1)
  5. Tässä on muutamia kaavioita, jos osaatte tulkita niitä.

    (0)(1)
  6. ”Keliakia, Crohnin tauti ja erilaiset suolistosairaudet ovat lisääntyneet 0,1 prosentista 3 prosenttiin tuhkarokkorokotteen takia, mikä on 300 prosentin lisäys”

    Missä on lähde, joka tämän todistaa? Onko asiassa tutkittu ja pois suljettu myös muut syyt ja olosuhteet kuin vain tuhkarokkorokotteet? Olisi mukava nähdä kokonaisvaltainen perustelu. Väitteitä ja argumentteja kun heitellään parhaillaan niin paljon, että ei meinaa millään pysyä perässä, mihin voi luottaa.

    (0)(2)
  7. Rokotteet tosiaan ovat suurinta huijausta, mitä ihmiskunnalle on tehty, paha vain että meikäläinenkin tajusi asian nyt vasta kun kaikki lapsuuden rokotukset on saatu ja vielä pistetty omiin lapsiinkin! Onneksi papilloomavirus-rokotetta ei otettu…
    Jos vähänkin ottaa asioista selvää, voi huomata että tässä jutussa mainitut asiat pitää paikkansa. Maailman valtaeliitin tarkoituksena on depopulation, eli maailman ihmisten määrän vähentäminen, jotta HE voisivat helpommin alistaa loput orjiksi. SciFiltähän tämä kuulostaa, mutta monia muitakin ”salaliittoteorioita” tulee koko ajan julkisuuteen, esim. 9/11…Asiat, joita ennen sanottiin salaliittoteorioiksi osoittautuvatkin valitettavasti todeksi.

    (3)(0)
  8. Rokotetut lapset sairaampia, kuin rokottamattomat.
    ”Kun lapsi sairastuu yleensä syytetään geneettisiä häiriöitä, ei immunisoinnin sivuvaikutuksia. Vanhemmat syyttelevät itseään ja esiisiään, koska EIVÄT TIEDÄ ROKOTTEIDEN VAHINGOITTAVAN GENEETTISTÄ MATERIAALIA. Jo nyt on Brasiliassa joiltain lapsilta kadonnut KROMOSOMEJA. Mahtaa varmasti vaikuttaa perintötekijöihin tuo kromosomikato ja kaikki muukun mikä näihin KAIKKIIN myrkkyrokotteisiin liittyy, elohopeat jne. mukaanlukien.

    (2)(0)
  9. Rokotetaan vaan lisää lapsia niin kyllä sairaudet lisääntyvät ja älykkyysosamäärät laskevat vaikka kuinka trimmataan. Pitäisi ymmärtää ne rokotteiden haittavaikutukset, ne myrkyt on rokotteisiin ympätty ihan tahallisesti ja nämä rokotteet ovat vielä kaikenlisäksi taas vain sitä kamaa jolla testataan mitä sairauksia saataisiin aikaiseksi, että päästäisiin taas kehittelemään lisämyrkkyjä rokotettujen pään menoksi. KUN SAIRASTUTETAAN ROKOTTEIDEN AIHEUTTAMIIN SAIRAUKSIIN. Ei yhteiskunnat missäänpäin maailmaa ajattele ihmisen parasta vaan pyrkii hävittämään määrättyn määrän ihmisiä maapallolta. Mitäs kerrot esim. lapsellesi kun ilmenee että perillisiä ei synnykkään ja että rokotteet ovat siihen syynä niinkuin on jo luettu moneen kertaan mitä esim HPV-rokote on aiheuttanut muualla maailmassa. Voihan niihin lapsettomuuksiin olla muitakin syitä mutta kun rokotteet vaurioittaa esim DNA:ta niin mitä silloin pahimmillaan voi tapahtua, ei ainakaan terveyden kannalta mitään hyvää vaan tarkoitus on päinvastainen ja mielestäni rokotteiden kehittelijät pitäisi tuomita loppuiäksi ”lusimaan” tai sairasmielisinä hoitolaitoksiin, josta ei ole paluuta pahuutta harrastamaan ja tuhoamaan toisten elämää. Kenelläkään ei ole MINKÄÄNLAISTA valtaa tuhota kenenkään toisen elämää Totuus taitaa olla, että käärme on palannut paratiisiin tuhoisin seurauksin.

    (1)(1)

Jätä vastaus Prosentti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*