- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Roger Waters pyytää artisteja boikotoimaan Israelia avoimessa kirjeessään

Pink Floydin ”The Wall”-albumin luonut Roger Waters on julkaissut pitkään odotetun avoimen kirjeen, jossa vaatii muusikkokollegoitaan boikotoimaan Israelia. Kirjeessään Waters selvittää olleensa osa Israelin vastaista boikotti- ja pakoteliikettä [1] jo seitsemän vuoden ajan ja miettineensä pitkään kirjeen kirjoittamista. Hän tuomitsee kirjeessään Israelin ihmisoikeusrikkomukset ja selittää syyt toimintaansa.

Roger Waters oli kertonut jo maaliskuussa David Croninin haastattelussa [2] olevansa laatimassa kirjettä. Hän viittasi Stevie Wonderin tapaukseen, jossa Wonderin piti esiintyä Israelin puolustusvoimille, mutta Watersin ja useiden muiden kirjoitettua hänelle vaatien keikan perumista Stevie Wonder peruutti esiintymisensä. Haastattelu sai nopeasti suuren suosion ja yleisö odotti innokkaana Watersin avoimen kirjeen julkaisua. Huhtikuussa kirjettä ei oltu vieläkään julkaistu ja Waters sanoi Huffington Postin haastattelussa [3] tulleensa ”väärinymmärretyksi”, minkä monet mediat tulkitsivat hänen harkitsevan Israelin vastaista kantaansa. Pian kohun jälkeen Waters kirjoitti Facebookissa harkitsevansa ainoastaan kirjeen sanamuotoa eikä kantaansa Israelin boikotoimiseen. Tämän kirjeen julkaisu tekee selväksi Roger Watersin kannan Israeliin ja sen boikotin kannattamiseen.

Avoin kirje kokonaisuudessaan

Varsovassa 18.08.2013 kaikille Rock and Roll – kollegoilleni

Brittiläinen viuluvirtuoosi Nigel Kennedy sanoi Albert Hallin konsertissaan Lontoossa, että ’Israel on apartheid’. Ei mitään uutta ja ihmeellistä, saatatte ajatella. Kuitenkin eräs paronitar Ruth Deech (os. Fraenkel) kiisti näkemyksen ja käytti vaikutusvaltaansa vaatien BBC:tä sensuroimaan tämän lausunnon Kennedyn esiintymisestä. Paronitar Deech ei esittänyt mitään todisteita väitteensä tueksi ja ainoastaan hänen sanaansa uskoen BBC, oletettavasti ei-poliittinen yhtiö, käyttäytyi kuin Orwellin isoveli vuonna 1984! Minun on aika nousta näyttämölle sielunveljeni Nigel Kennedyn vierelle ja lausua rohkeasti oma mielipiteeni. Arvostan suuresti Nigel Kennedyn rohkeutta ja siksi julkaisen tämän viimeksi heinäkuussa uusiksi kirjoittamani avoimen kirjeen.

25.07.2013 kaikille Rock and Roll – kollegoilleni.

Seuraten aseettoman teinin Trayvon Martinin ampumista ja hänen tappajansa Zimmermanin vapauttamista Stevie Wonder julisti konsertissaan, ettei aio esiintyä Floridan osavaltiossa, kunnes osavaltion ”lupa nousta vastarintaan itsepuolustukseksi”-laki (Stand your ground) kumotaan. Hän on siis julistanut boikotin omatuntoon vedoten. Kunnioitan hänen mielipidettään ja olen samaa mieltä hänen kanssaan. Samalla tapahtuma toi mieleeni oman lausuntoni kirjeestä helmikuun 14. päivältä, johon olen viitannut, mutten koskaan julkaissut. Nyt on aika julkaista tämä kirje, joka on muhinut jo pitkään ajatuksissani ja painanut omatuntoani.

Olen ollut jo seitsemän vuotta mukana BDS-liikkeessä (Boikotti, Desinvestointi ja Sanktiot), joka on väkivallaton järjestö, joka vastustaa Israelin Länsirannan miehitystä ja kansainvälisten lakien ja palestiinalaisten ihmisoikeuksien rikkomisia. BDS:n tavoitteena on saada maailman huomio kiinnittymään tähän Israelin toimintaan ja toivottavasti saada se loppumaan. Kaikki alueen ihmiset ansaitsevat parempaa.

Lyhyesti sanottuna Israel on todettu syylliseksi, toisistaan riippumatta kansainvälisten ihmisoikeusjärjestöjen, YK:n virkailijoiden ja kansainvälisen tuomioistuimen tahoilta vakaviin kansainvälisten lakien rikkomisiin. Näihin kuuluvat mm. nämä kaksi:

1. Apartheid- eli rotuerottelurikos: Järjestelmällinen etnisen ryhmän sorto toisen ryhmän toimesta. Esimerkiksi 9. maaliskuuta 2012 YK:n rotusyrjinnän poistamista käsittelevä komitea (CERD) vaati Israelia lopettamaan rasistisen politiikan ja lait, jotka rikkovat kansainvälistä kieltoa rotusyrjinnästä ja apartheidistä.

2. Etnisen puhdistuksen rikos: Syntyperäisten ihmisten poistaminen voimakeinoin omilta synnyinalueiltaan miehittäjien väestön asuttamiseksi. Esimerkiksi Itä-Jerusalemissa ei-juutalaisia perheitä häädetään järjestelmällisesti voimakeinoin juutalaisten miehittäjien asuttamiseksi.

On olemassa lukuisia muitakin rikoksia.

Ottaen huomioon hallitustemme ja YK:n Turvallisuusneuvoston kyvyttömyyden tai haluttomuuden painostaa Israelia lopettamaan nämä rikkomukset ja hyvittämään uhrien kärsimykset lankeaa toiminta maailman valveutuneiden kansalaisten hartioille. Kirjoitan nyt teille rokin veljet ja sisaret pyytääkseni teitä liittymään kanssani tuhansien muiden maailman artistien joukkoon julistamaan kulttuurillista Israelin boikottia ja tuomaan lisävalaistusta ongelmiin sekä tukemaan veljiämme ja sisariamme Palestiinassa ja Israelissa, jotka kamppailevat lopettaakseen kaikkinaisen Israelin sorron ja jotka haluavat elää rauhassa ja vapaudessa, tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti.

Kirjoitan teille johtuen kahdesta viimeaikaisesta tapahtumasta.

1) Stevie Wonder. Kuulin viime joulukuun alussa, että Stevie Wonder oli buukattu esiintymään gaalaillallisella Israelin Puolustusvoimien Ystäville LA:ssa 06.12.2012. Rahankeruutapahtuma Israelin armeijalle, ikään kuin 4.300.000.000 dollaria, jotka amerikkalaiset veronmaksajat antavat heille joka vuosi, ei olisi tarpeeksi? Ja tämä heti sen jälkeen kun Israelin sotajoukot olivat päättäneet jälleen yhden sodan Gazaa vastaan (Operaatio Pillar of Defence, Puolustuksen tukipilari), jossa ihmisoikeusjärjestöjen mukaan Israel syyllistyi taas sotarikoksiin 1,6 miljoonaa palestiinalaista kohtaan.

Kirjoitin Stevie Wonderille taivuttaakseni hänet perumaan esiintymisensä. Kirjoitin kirjeessäni suunnilleen näin: ”Olisitko esiintynyt tyytyväisenä Johannesburgin Poliisin illallisilla heti Sharpevillen verilöylyn jälkeen vuonna 1960 tai Alabaman Birminghamissa rahankeruujuhlissa lainvalvojille, jotka pamputtivat, kyynelkaasuttivat ja ampuivat vesitykeillä lapsia, jotka halusivat integroitua vuonna 1963?” Arkkipiispa Desmond Tutu kirjoitti myös tunteellisen vetoomuksen Stevielle ja 3000 muuta allekirjoitti Change.orgin vetoomuksen. Vastuuntuntoisena ihmisenä Stevie peruutti esiintymisensä.

2) Aiemmin samalla viikolla pidin YK:ssa puheen, jonka voi löytää Youtubesta.

Mielenkiintoiseksi nämä kaksi tapahtumaa tekee se, että kummastakaan ei löytynyt YHTÄKÄÄN mainintaa amerikkalaisessa valtamediassa. Selkeä päätelmä on, ettei Yhdysvaltojen mediaa kiinnosta palestiinalaisten ahdinko, eikä sen puoleen israelilaistenkaan ahdinko. Voimme vain toivoa, että heissä herää kiinnostus, kuten heissä lopulta heräsi Etelä-Afrikan apartheid-politiikkaa kohtaan.

Silloin aikoinaan Etelä-Afrikan apartheidin suhteen alkuun oli vain pieni joukko artisteja, jotka kieltäytyivät esiintymästä siellä. Tästä pienestä kulttuurillisen boikotin purosta kasvoi vähitellen joki, sitten virta ja lopulta tulva. (Muistattehan Steve van Zantin, Brucen ja muut? ”Emme soita Sun Cityssä”) Miksi? Koska samalla tavoin kuin YK ja kansainvälinen tuomioistuin, hekin ymmärsivät apartheidin olevan väärin.

Kansainvälinen urheiluyhteisö liittyi taisteluun, eikä kukaan halunnut enää pelata krikettiä tai rugbya Etelä-Afrikassa. Lopulta myös poliittinen yhteisö tuli mukaan ja me kaikki yhdessä globaalina musiikin, urheilun ja politiikan rintamana kohotimme äänemme ja Etelä-Afrikan rotusorto kaatui.

Kenties me olemme nyt vaa’ankieli Israelin ja Palestiinan kysymyksessä. Nämä ovat molemmat hyvää kansaa ja ansaitsevat oikeamielisen ratkaisun ahdinkoonsa. Joka ikinen heistä ansaitsee vapauden, oikeutta ja tasapuoliset oikeudet. Vastikään Etelä-Afrikan hallitseva puolue ANC osoitti kannatustaan BDS:lle. Olemme melkein saavuttaneet tavoitteemme. Pyydän, liittykää globaalin kansalaisyhteiskuntamme joukkoon julistamaan vastustustamme Israelin ja miehitetyn Palestiinan rotusortoa kohtaan vannomalla, ettemme esiinny tai tee näytöksiä Israelissa tai vastaanota palkintoja tai rahoitusta miltään instituutiolta, jolla on yhteyksiä Israelin hallintoon, kunnes Israel taipuu kansainväliseen lakiin ja ihmisoikeuksien perusteisiin.

– Roger Waters

Alkuperäinen artikkeli: http://electronicintifada.net/blogs/asa-winstanley/pink-floyd-stars-new-israel-boycott-letter-family-rock-and-roll [4]