Rikas juutalaisjärjestö perusti Piilaaksoon kansainvälisen sensuurikeskuksen

Järjestäytyneeseen rikollisuuteen sekaantunut sionistinen lobbausjärjestö Anti-Defamation League on perustanut Amerikan Piilaaksoon sensuurikeskuksen, jonka tavoitteena on murskata Internet-sananvapaus, uutisoi Haaretz.

Haaretz’n mukaan ADL on päättänyt siirtyä ”hyökkäysstrategiaan”. Juutalaisjärjestön vauhkoontumisen taustalla on ilmeisesti se, että valkoinen kansallismielisyys on kasvanut räjähdysmäisesti sosiaalisessa mediassa viime vuosina.

Haaretz kirjoittaa, että ”amerikkalainen juutalaisjärjestö on palkannut ensimmäisen teknologiajohtajansa taistelemaan ’verkkovihaa vastaan’ – teknologiajohtajan päämaja sijaitsee Piilaaksossa”.

Piilaakso valittiin siksi, että siellä juutalaislobbaaja kykenee solmimaan parhaat välit kansainvälisiin teknologiayhtiöihin ja aiheen parissa työskenteleviin poliisiviranomaisiin.

ADL:n mukaan uusi ”teknologiajohtaja” tulee tekemään yhteistyötä myös startup-yrittäjien kanssa. Tavoitteena on tuottaa teknologiaa, joka paikantaa ja hiljentää juutalaisten kannalta kiusallista puhetta sekä edistää ”monikulttuurisuutta”.

”Teknologiajohtajalla” on taustaa muun muassa Amerikan oikeusministeriössä sekä Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa. Nyt hän keskittää kaikki voimavaransa sionismin ja monikulttuurisuuden lobbaamiseen.

”Teknologiajohtaja” itse kommentoi Haaretz’lle olevansa iloinen uudesta työstään, sillä ADL on aina ollut sananvapauden vastaisen taistelun edelläkävijä. ADL alkoi lobata vapaata verkkokirjoittelua vastaan jo 30 vuotta sitten.

israel__criticism_not_allowed_by_latuff2

Merkit olleet kauan ilmassa

Ennemerkkejä tapauksesta on ollut ilmassa koko tämän vuoden ajan. Erityisesti länsimaihin kohdistuva siirtolaiskriisi on pakottanut eliitin käynnistämään lukuisia uusia hankkeita kansalaisten hiljentämiseksi.

Jo tammikuussa uutisoimme, että Israel haluaa rakentaa kansainvälisen sensuuriliiton Internetiin. Hankkeita yhdistää se, että niissä sionismi ja monikulttuurisuus rinnastetaan vahvasti toisiinsa.

Suomessa nuorisoradiokanava YleX kysyi tällä viikolla, eikö esimerkiksi ”holokaustin” kiistäviä verkkosivuja voisi kieltää. ”Holokaustin” kiistäjien ohella juontajat olivat huolissaan maahanmuuttovastaisten argumenttien levittäjistä.

Myös Suomen kansallisomaisuuden yksityistämistä kannattava juutalainen kansanedustaja Ben Zyskowicz rinnasti tänään Israelin sekä tavoitteet rajoittaa valkoisten länsimaalaisten ilmaisun- ja kokoontumisenvapautta.

Zyskowicz kertoi Helsingin Sanomille olevansa närkästynyt siitä, että kansallissosialistit olivat käyneet kysymässä häneltä reilu viikko sitten kantaa Israelin harjoittamaan rikollispolitiikkaan.

HS:n mukaan Zyskowicz haluaa selvittää, voitaisiinko Suomessa tehdä lakiuudistuksia, joiden nojalla eliitin vihaamia poliittisia järjestöjä voitaisiin kieltää nykyistä helpommin.

 

Lue myös: Video: Juutalaiset Internet-sensuurin takana

3 kommenttia

  1. Ei juutalaisilla ole ”Kansallisuusmielisyydessä mitään pelättävää. Heillä on oma valtio, pakkautukoot sinne, missä Jaffat kasvavat. ”Sensuuri” on taas juutalaisten ”lempilapsi” ja vallankäytön väline. Juutalaiset haluavat olla ”Kukkona tunkiolla”. Pienikin epäilys siitä, että maailmalla menisi hyvin ilman heitä, saa heidät ripuloimaan, sillä koronkiskojat ja valtionpäämiesten salamurhien tehtailijat haluavat tehdä ihmiskunnasta orjansa ja monopolisoimaan ”Herrakansan” tittelin itselleen. Ei kenellekään toiselle.

    Plusääni(14)Miinusääni(2)
  2. Monikulttuurisuustuote = homo sovieticus 2.0;
    Homo sovieticus 2.0 = homo europeicus 1.0;
    Homo europeicus 1.0 = lammaslauma jonka juutalaiset voivat ajaa teurastukseen.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Ei vaan kaikki – vieraskielisistä sanoista huolimatta – ovat syntisiä, joiden palkka on kuolema: ”Synnin palkka on kuolema” (Room. 6:23). Kuten tiedät, Jumalan Poika kantoi tuon kuolemamme itsessään, ettei meidän tarvitsisi kuolla ja hukkua helvettiin. Did you know? Eivät eurooppalaiset ole lammaslauma vaan uhmakas, rehentelevä ja joka paikassa rääkyvä ja sontaa vääntävä saatanalauma (Ap. t. 26:18), jota saatana johtaa kuolemaan ja helvettiin.

      Mikset julista Jeesusta, pelastumista saatanan vallasta? Että Suomi voisi pelastua?

      Plusääni(1)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat