Aion nyt kertoa tositarinan Pentikäisen perheestä (nimi muutettu). Pentikäiset asuvat Savossa, pienessä maaseudun kylässä. Perheeseen kuuluu äiti, isä ja useampi lapsi, joista osa on jo teini-ikäisiä. Varsin tavallinen suomalainen perhe siis.
Kutsukaamme äiti Pentikäistä Raijaksi ja isää Penaksi. Pari vuotta sitten Raija, ammatiltaan kirjanpitäjä, kertoi minulle lopettaneensa statiinilääkityksen koska ”jalkoja repi niin ettei kävelemään pystynyt, ja muutennii tuli huono olo”. Raijan mukaan olo helpottui heti, kun lopetti kolesterolilääkityksen. Kuukausi sitten Raija kävi lääkärissä, ja hänelle määrättiin taas kolesterolilääkitys. Epäröiden Raija lunasti reseptin, mutta arveli sitten lääkäreiden tietävän ammattinsa. Raija nappasi ensimmäisen nappulan. Piakkoin iltapuoleen kävi ambulanssi noutamassa Raijan, teho-osastolle oli matka. Siellä Raija on nyt viettänyt viimeisen kuukauden, elämästään kamppaillen.
•••
Kuulostaa karulle, eikö totta? Tarina jatkuu.
Kun sana Raijan joutumisesta sairaalaan levisi kylällä, Penan ja Raijan kotipihaan ilmestyi kokonaista kaksikymmentäyhdeksän ihmistä. Nämä ihmiset eivät puhuneet kauniita sanoja myötätunnosta tai parjanneet terveydenhuoltoviranomaisia. He tekivät kauniita tekoja. Osa porukkaa siivosi koko talon lattiasta kattoon, osa teki pihatöitä. Osa hakkasi halot ja nosteli ne liiteriin. Osa laittoi ruokaa. Penan ollessa töissä omakotitalon pihalle ilmestyi lisäkuorma halkoja; määrämittaan sahattuna ja nätisti pinottuna.
Ovatko Raija ja Pena harvinaisen hyviä ihmisiä, joilla on paljon ystäviä? Ovatko Raijan ja Penan perheen ystävät ja naapurit harvinaisen hyviä ihmisiä?
Ehkä. Onko sillä oikeastaan väliä? Tärkeämpää lienee se, että ihmisiä, jotka tekevät arjen hyviä tekoja siitä sen kummemmin melua pitämättä ja mainesanoja odottamatta, elää keskuudessamme.
•••
Kunpa tarinan voisi päättää tähän, hyviin hetkiin ja välittämiseen. Se ei kuitenkaan olisi rehellistä. Tänään, maanantai-iltana, tätä kirjoittaessani Raija on poissa. Alle viisikymppisenä. Sairaalassa vereen alkoi erittyä kalkkia. Sairaalassa Raijalle tuli haimatulehdus, kramppeja, kuolio varpaisiin. Lääkärit, lausui sureva leski yksikantaan, panivat kuoleman potilaan syyksi.
Perheystävä lähti tuuleen. Olkoon matkansa tähtikirkas. Minä istutan puita. Levähdyspaikaksi, sielupuuksi tähtimatkalaisille – ja itselle. Kasvakaa siinä, yhdessä ja ilossa, suvun suojana. Sukupuusta klaanimetsä, jossa juuret purevat maahan ja latvat hipovat pilviä. Metsänreunassa taivas lepää. Ja mieli. Tähdet kiinnittyvät oksiin.
Kirjoittaja on Magneettimedian toimittaja.