"Revisionisti elää vaarallisesti. Poliisi, tuomarit ja valtamedia vaanivat häntä. Hän voi joutua vankilaan tai sairaalaan koska tahansa. Hän ja hänen perheensä voivat joutua vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. Hän ei anna tämän kuitenkaan häiritä työtään."

Robert Faurisson

Revisionistit kaappasivat ”vainojen uhrien muistopäivän” Suomessa

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Keskiviikkona vietetty ”vainojen uhrien muistopäivä” oli Suomessa ainutlaatuinen, sillä holokaustin kyseenalaistaneet revisionistit saivat ensimmäistä kertaa holokaustiuskovaisia enemmän näkyvyyttä.

Viime vuonna eliitti satsasi muistopäivään kovalla otteella, sillä tuolloin vietettiin Auschwitzin ”vapauttamisen” 70-vuotismuistopäivää.

”Vapauttaminen” on kuitenkin suhteellinen käsite, sillä juutalaiset lähtivät mieluummin SS-sotilaiden mukana länteen kuin jäivät odottamaan verenhimoisen puna-armeijan saapumista.

Viime vuoden juhlallisuuksien rinnalla ”vainojen uhrien muistopäivä” 2016 oli eliitin kannalta antikliimaksi. Poliitikoista vain kristillissionisti Peter Östman pääsi otsikoihin vaatimalla kovempia otteita ”antisemitistisiä” ajatusrikollisia vastaan.

Ennen varsinaista merkkipäivää MTV3 ja pääkaupunkiseudun paikallislehdet levittivät myös historiallisesti perättömiä kertomuksia esimerkiksi tohtori Josef Mengelestä ja Flossenbürgin keskitysleiristä.

Magneettimedia paljasti, että muun muassa Helsingin Uutisten haastattelema, Suomen tunnetuin ”holokaustiselviytyjä” Nena Kafka oli kertonut vuosien ajan valtavirtahistorian kanssa ristiriidassa olevaa tarinaa Flossenbürgistä, jonka ”kaasukammiosta” hän väitti pelastuneensa.

Magneettimedian paljastusartikkeli pakotti Helsingin Uutiset myöntämään, ettei valtavirtahistoria tunne Flossenbürgin kaasukammiota. Holokaustikultille tyypilliseen tapaan lehti kuitenkin haastatteli Israelin Ystävät ry:n Eero Kuparista, jonka mukaan Kafka ei varsinaisesti valehdellut, koska leirillä olisi aivan hyvin voinut olla murhakammio.

Uskottavampia argumentteja Kafkan puolesta valtamedialla ei ollut tarjota.

Muistopäivä: revisionistit varastavat show’n

Varsinaisena ”vainojen uhrien muistopäivänä” Helsingin Sanomat julkaisi tunnepitoisen ylistystekstin valtavirtahistorioitsija Timothy Snyderin holokaustikirjasta.

Koska aiheena olivat juutalaiset, puuttui ”kirja-arviosta” kokonaan kriittinen sävy: ”Snyderin Musta maa on perinpohjainen, vankka työ, niin lähdepohjaltaan kuin argumentaatioltaan. Se kuuluu sellaisiin harvinaisiin tutkimuksiin, jotka saavat hiljaiseksi ja herättävät silkkaa kunnioitusta.”

Helsingin Sanomat ei kertonut lukijoille, että tyypillisenä paperihistorioitsijana Snyder ei ole edes yrittänyt perustella väitteitään konkreettisin todistein. Hänen mukaansa ”holokaustin” keskuksia olivat Belzecin, Treblinkan ja Sobiborin leirit, vaikka merkkejä miljoonien juutalaisten jäänteistä ei ole löydetty yhdenkään leirin ympäristöstä.

Kuohuttaneet lentolehtiset. Klikkaa suuremmaksi.

Kuohuttaneet lentolehtiset. Klikkaa suuremmaksi.

HS:n kirja-arviota ja Östmanin ennalta-arvattavaa paasausta enemmän keskustelua herätti kuitenkin Vastarintaliikkeen järjestämä Suomen-laajuinen revisionistitempaus. Holokaustikriittisen podcast-lähetyksen lisäksi järjestö levitti suuren määrän aihetta käsitellyttä materiaalia niin katukuvaan kuin kouluihin (1, 2, 3).

Valtakunnallinen uutiskynnys (1, 2) ylittyi Porissa, jossa opettajat suuttuivat oppilaille jaetusta monikulttuurisuuden ja holokaustimyytin haastavasta materiaalista. Ilta-Sanomat muistutti saman uutisen yhteydessä, että opetushallitus on viime vuosina vain lisännyt holokaustiaivopesun määrää Suomen kouluissa:

”Kesällä 2010 peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmien valtakunnallisiin perusteisiin lisättiin opetushallituksen määräyksestä erityiset maininnat ihmisoikeusrikoksista, kuten holokaustista. Sen jälkeen juutalaisten joukkotuho eli holokausti on mainittu erikseen elämänkatsomustiedon, historian ja filosofian muuten melko yleisissä sisältöluetteloissa.

Helsingin Sanomat uutisoi tuolloin, että noin kymmenen vuoden välein uudistettavien opetussuunnitelmien sisältöjen muuttaminen kesken kaiken on poikkeuksellista. Taustalla oli Suomen halu päästä täysjäseneksi Holocaust Task Force -järjestöön, joka edistää holokaustin muistamista, opetusta ja tutkimusta. Järjestön liittymisehtoihin kuuluu, että valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa lukee, mitä holokaustista opetetaan.”

 

Lue myös: Holokaustin kiistäjien voitot, osa 1

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

4 Kommentit

  1. https://en.wikipedia.org/wiki/Flight_and_expulsion_of_Germans_(1944%E2%80%9350)

    14 miljoonaa saksalaista kuoli vielä sodan jälkeen,saksalaisten ja slaavien tuhoaminen juutalaisten toimesta olivat todelliset holokaustit.

    An Unknown Holocaust – The Genocide Against Ethnic Germans

    (18)(3)
  2. (15)(2)
  3. Että näin

    Helppo täällä on historiasta huudella vääristyneesti kun ei tarvitse omia teorioitaan lähtee testaamaan..onko ne totta vai ei. Että ei muutakun testaamaan kun siihen mahdollisuus tulee..luottanet siihen että ihmiset on niin sivistyneitä ettei joukkomurhia enää tehtäisi, sivistyneessä maailmassa. No me ainakin tiedetään kuka on ”kylpylä” junassa ensimmäisenä ja vapaaehtoisesti…revisionistit. Siinä sitä punnitaan usko ihmsellä omiin aatteisiin kun perhettänsä johdattaa uskomiin asioihin.

    (4)(13)
  4. Re:että näin

    Koko ihmiskunta elää NYT JO holokoustissa, sinunlaiset aivokääpiöt eivät vain pysty sitä ymmärtämään, syöt ja hengität sitä holokoustia joka päivä, kunnes jonakin päivänä huomaat että kehosi ja mielesi voi huonosti, ehkä päädyt jonnekin palvelutaloon hoidokiksi kun myrkyt ovat tehneet sinusta alzheimer sairaan, tai sitten vain kuolet pois ennenaikaisesti tajuamata koskaan että olet noiden sairaiden elukoiden uhri.

    Koko ihmiskunta elää nyt real time 24/7 tätä zionisti elukoiden holokoustia. Tai ainahan voitte välttää sen lopettamalla syömisen, juomisen ja hengittämisen.

    (15)(3)

Jätä vastaus juksattu Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*