Rasisminvastainen viikko: lapset ja mediakritiikittömät aivopesun uhreina

Olen tänään tutustunut tapaan, jolla Punainen Risti on propagoinut monikulttuurista sanomaansa ”rasisminvastaisella viikolla”. Pakko myöntää – he ovat taitavia. Näppärillä sanavalinnoilla saadaan luotua mielikuva, että suomalaiskaduilla virtaa somaliveri ja rasismi maahanmuuttajia kohtaan pahenee päivä päivältä.

Punainen Risti valehtelee ”rasismista” hienovaraisesti. Se ei väitä mitään suoraan, vaan antaa ymmärtää. Rasisminvastaisen kampanjan työntekijät eivät esitä tilastoja tai kerro konkreettisista esimerkkitapauksista. Heidän vastustamansa ”rasismi” on suomalaisten piilotajunnassa kummittelevaa pahantahtoisuutta. Suomalaista rasismia ei voida lukea tilastoista eikä tutkia tieteellisesti. Tarvitaan sosiaalitanttoja, joilla on intuitiivista silmää; he näkevät rasismia kouluissa, työpaikoilla ja yhteiskunnan rakenteissa. Konkreettista rasismia Suomesta kyllä löytyisi: työpaikoille on ujutettu ”positiivinen” syrjintä suomalaisia vastaan ja joukkoraiskaukset ovat riesa, josta vain suomalaiset joutuvat kärsimään. Vai milloin suomalaiset joukkoraiskasivat viimeksi maahanmuuttajan?

Punaisen Ristin Ei rasismille! –hankkeen johtaja Maria Pikkarainen kävi Ylen Ajantasa-ohjelmassa puhumassa maanantaina järjestönsä rasismilinjauksista. Rasismin määritelmä on yleensä rotusyrjintä, mutta Pikkarainen ja SPR olivat päättäneet päivittää määritelmän. Rasismi ei olekaan mitä tahansa rodun motivoimaa syrjintää. Suomalaiset nimittäin eivät voi SPR:n mukaan olla rasismin uhreja. Viime syksynä Helsingissä maahanmuuttajajengit pahoinpitelivät järjestelmällisesti kymmeniä suomalaisnuoria. Kaikki uhrit olivat valkoihoisia. SPR:n määritelmän mukaan kyseessä ei siis ollut rasistinen rikosaalto.

Sama asennevääristymä heijastuu myös oikeuslaitokseen ja poliisiin. Esimerkiksi Helsingin poliisin komisario Jari Taponen väitti, ettei maahanmuuttajien järjestelmällinen väkivalta suomalaisia vastaan ole ”maahanmuutto-ongelma”. Jos suomalaiset olisivat jahdanneet maahanmuuttajanuoria ja pahoinpidelleet kymmeniä somaleita, olisi koko maa ollut hälytystilassa. Mediassa maahanmuuttajavastaiset rikokset leimataan usein rasistisiksi ennen kuin syyllisen todellisista motiiveista on mitään tietoa. Milloin suomalaisen pahoinpidellyt tai raiskannut maahanmuuttaja sai viimeksi kovennetun tuomion rasistisen motiivin vuoksi?


Rasisminvastaisen viikon ”suojelija” tänä vuonna on Alexander Stubb, joka on omien sanojensa mukaan vain toissijaisesti suomalainen.

Ylen haastattelussa SPR lietsoi taitavasti rasistisen väkivallan paniikkia. Pikkarainen valisti kuulijoita siitä, kuinka kantasuomalaisten tulisi toimia, jos he joutuvat todistamaan rasistisen iskun maahanmuuttajaa vastaan. Radiossa esimerkiksi pohdittiin, mitä tehdä, jos hyökkäys on niin väkivaltainen, että maahanmuuttajan apuun rientävä moraalinvartija joutuu itsekin hengenvaaraan. Anteeksi kuinka? Milloin yksikään suomalainen on viimeksi joutunut tällaiseen tilanteeseen? Pikkarainen ei tietenkään kerro tosielämän esimerkeistä eivätkä Yleisradion toimittajat niitä pyydäkään. SPR ei väittänyt suoraan, että maahanmuuttajiin kohdistuisi Suomessa tappavaa väkivaltaa. Sen sijaan SPR spekuloi ja johdatteli radion kuuntelijoita. Mediakritiikitöntä yleisöä vietiin kuin pässiä narussa. Yleisölle jäi mielikuva, että maahanmuuttajia piestään kaduilla henkihieveriin tämän tästäkin, kun kerran Yleisradion on jo jaettava selviytymisvinkkejä. Johdattelua. Mielikuvia.

SPR:n mukaan suomalaiset eivät voi olla rasismin uhreja, sillä me valkoiset (eli suomalaiset) olemme toistaiseksi enemmistö. Toisaalta SPR itse kannattaa maahanmuuttopolitiikkaa, joka tekee ajan myötä suomalaisista vähemmistön omassa maassaan. Saavatko valkoiset rasistisen väkivallan uhrit vasta silloin sympatiaa, kun Suomen väestörakenne on uusittu kokonaan? En usko, että sympatiaa heruu silloinkaan. SPR:n ja YK:n juhlistama rasisminvastainen päivä juontaa juurensa Etelä-Afrikkaan. Punaisen Risti ja kulttuurimarxilaiset ”ihmisoikeusjärjestöt” ovat osoittaneet vuosikymmenten ajan vankkumatonta tukea Etelä-Afrikan mustille terroristijärjestöille, etunenässä maata nykyään johtavalle ANC-puolueelle.

Eteläisen Afrikan valkoisten kansanmurha on aihe, josta valtamedia ei tahdo kirjoittaa.
Eteläisen Afrikan valkoisten kansanmurha on aihe, josta valtamedia ei tahdo kirjoittaa.

Vaikka valkoiset ovat vähemmistö maassa ja kohtaavat raakaa rasismia niin työpaikoilla kuin kaduilla, ei SPR myönnä, että musta rasismi olisi ongelma edes Etelä-Afrikassa. Vuoden 1994 jälkeen Etelä-Afrikassa on murhattu yli 70 000 valkoista, mutta SPR:n mukaan kyse on jostain muusta kuin rasismista. Käännösartikkelissamme ”Tarvitsemme valkoisia valtioita” käsiteltiin eteläafrikkalaista rasismia, joka on jotain paljon synkempää kuin satunnainen epämääräinen huutelu, jota somalit voivat Suomessa kuulla viikonloppuisin ravintoloiden sulkemisaikaan:

Valkoisten järjestelmällinen murhaaminen [Etelä-Afrikassa] kertoo eritoten siitä, että ollaan jo kansanmurha-asteikolla luvussa 7, joka merkitsee ’vainoa’: ’Uhrit valitaan etnisen tai uskonnollisen identiteetin mukaisesti.’ Genocide Watch sanookin, että asteikon numero 7 vaatii, että ’kansanmurhaan liittyvä hätätila pitää julistaa’. Suurvaltojen, paikallisten valtioliittojen ja YK:n on valmistauduttava tarvittaessa aseelliseen väliintuloon. Tarvittaessa kansanmurhan potentiaalisia uhreja on autettava aseellisella tai muulla avulla. YK:n velvollisuus on järjestää apua ja pakolaisten tuloon on valmistauduttava.

Suomessa esimerkiksi juutalaiset ja somalit saavat valtamedialta loputtomasti sympatiaa ja palstatilaa, vaikka heihin ei kohdistu käytännössä lainkaan järjestelmällistä rasismia. Sen sijaan Etelä-Afrikan todellisesta rasismikriisistä valtamedia ei mainitse sanaakaan. Tänä vuonna teemaviikko osui kuitenkin SPR:n ja monikulttuurifanaatikkojen kannalta vaikeaan saumaan. Vuosi 2015 on ollut jatkuvien maahanmuuttajarikosten syöksykierrettä, joten suomalaisia on yhä vaikeampi vakuuttaa siitä, että kantaväestön ”rasismi” olisi todellinen yhteiskunnallinen ongelma. Rikastus.com-blogi on kartoittanut maahanmuuttajien räikeimmät ylilyönnit tänä vuonna:

  • 1.3.2015 – Mies rikasti pitseriassa useita ihmisiä kuoliaaksi!
  • 28.2.2015 – Avulias nuori nainen rikastettiin!
  • 25.2.2015 – Mies yritti rikastaa rappukäytävässä!
  • 23.2.2015 – Mies rikasti kirkkoa 2 vuotta!
  • 23.2.2015 – Perhe rikasti koko rappukäytävän
  • 11.2.2015 – Oulussa suku rikastaa mafia tyyliin!
  • 11.2.2015 – Laupias samarialainen halusi auttaa, joutui rikastetuksi
  • 8.2.2015 – Vakava pahoinpitely yökerhon edustalla Helsingissä
  • 3.2.2015 – Nuorisoporukka ryösti väkivaltaisesti 15-vuotiaan
  • 3.2.2015 – Mummo liukastui jalkakäytävällä – ”auttajat” tekivät törkeän tempun
  • 2.2.2015 – Palaneesta talosta löytyi ruumis – yksi pidätetty 17-vuotiaan katoamisesta
  • 2.2.2015 – Sukuelintään esittelevä mies ahdistelee pikkutyttöjä Helsingissä
  • 1.2.2015 – Epäilty joukkoraiskaus Viking Linellä: Ruotsissa pidätetyt poliisin tuttuja
  • 15.1.2015 – Oulun surmista epäilty kuollut – hyökkäsi kirveellä kohti poliisia

Maahanmuuttajia alkaa olla Suomessa jo niin paljon, ettei ongelmaa voida enää kokonaan peitellä mediasensuurilla, vaikka uutisoidut rikokset ovatkin aina pelkkä jäävuoren huippu. Koska uutisia seuraavia aikuisia on yhä vaikeampi vakuuttaa monikulttuurisuuden positiivisista puolista, on esimerkiksi SPR päättänyt kohdistaa aivopesuohjelmansa lapsiin ja nuoriin. Tällä viikolla Suomea kiertävä Asennematka-karavaani kohdistaa maahanmuuttopoliittisen sanomansa ennen kaikkea kouluille ja nuorisokeskuksille.


Aivan, kyse ei ole vain ”rasismin” vastustamisesta, vaan SPR on esittänyt viikon aikana poliittisia vaatimuksia esimerkiksi maahanmuuttajamäärän kasvattamiseksi Suomessa perheenyhdistämiskäytännön kautta. SPR houkuttelee suomalaislapsia poliittisiin kokouksiinsa tunnettujen pop-artistien avulla. Eräs heistä on ”Prinssi Jusuf”, jonka tunnetuin kappale käsittelee rodunsekoittamista ja ”kauniita mulatteja” synnyttävää suomalaisnaista. Lisäksi kouluissa on järjestetty esimerkiksi videokilpailuja, joissa nuoria on kannustettu argumentoimaan suomalaista yhtenäiskulttuuria ja identiteettiä vastaan.

Eliitin mukaan ei ole ongelmallista, että SPR voi vapaasti markkinoida pienille lapsille omaa karkeaa maahanmuutto- ja jopa rotupoliittista ohjelmaansa. Sen sijaan Helsingin Sanomat julkaisi helmikuussa hurjistuneen artikkelin, kun toimittajat olivat saaneet vihiä, että Suomessa kansallismieliset suunnittelivat lukioikäisille suunnattua materiaalia. Kaksinaismoralismia ilmassa? Tämä on malliesimerkki siitä, että kulttuurimasokismi on Suomessa ainut sallittu lähtökohta maahanmuuttopolitiikalle.

Valtamedian kaksinaismoralismi ei toki yllätä enää ketään. Viime syksynä Yleisradio esimerkiksi väitti viimeiseen asti, että ”oli täysin sattumanvaraista”, että kaikki Helsingin maahanmuuttajajengien 70 uhria olivat valkoisia. Tämä siis sen jälkeen, kun julkisuuteen oli jo vuotanut poliisin tiedote, jossa myönnettiin, että jengit valitsivat uhrinsa rasistisin perustein! Kun Yle tänään haastatteli Ei rasismille! –hankekoordinaattori Janette Grönforsia, eivät toimittaja kyseenalaistaneet lainkaan tämän väitettä, että Suomen talous tarvitsee maahanmuuttajia. Kuten esimerkiksi Norjassa ja Englannissa on todettu, aiheuttavat Euroopan ulkopuolelta tulleet maahanmuuttajat valtavasti taloudellisia rasitteita uudelle kotimaalleen aina sosiaaliturva- ja oikeudenkäyntikuluista lähtien. Mutta ilmeisesti näistä asioista ei pidä puhua ääneen. Vuoden 2015 tapahtumia käsittelevässä artikkelissaan Valkoista Suomea etsimässä –blogi muistuttaa, että silloin, kun valtamedia mainitsee rikollisten maahanmuuttajataustan uutisissaan, kansalaisilta estetään käytännössä aina kommentointimahdollisuus. Julkinen keskustelu on tukahdutettava. Monikulttuurisuuden dogmaa ei saa kyseenalaistaa.

Helsingin Sanomat löysi mielenkiintoisen rasismiasiantuntijan. Klikkaa kuva suuremmaksi.
Helsingin Sanomat löysi mielenkiintoisen rasismiasiantuntijan. Klikkaa kuva suuremmaksi.

Suomessa ”rasismiin” on yksi sallittu näkökulma: rotuajattelulle ei ole älyllistä pohjaa, ja kaikki paha kumpuaa valkoisten ihmisten perusteettomasta ylemmyydentunteesta. Suurin synti on tietysti todeta, että syyt rotujen käytöseroille olisivat ihonväriä ja sosiaalisia taustoja syvemmällä. Kysymys on niin arka, etteivät edes perussuomalaiset – tuo kohuttu ”rasistipuolue” – uskalla siihen tarttua. Kun entisen pääministerin isä Tatu Vanhanen päätti rikkoa hiljaisuuden, lynkattiin hänet julkisuudessa. Harva uskalsi nousta Vanhasen rinnalle, vaikka kollegat omissa julkaisuissaan myönsivät, että hänen tutkimuksensa olivat tieteellisesti päteviä ja että tuloksista kauhistuneet toimittajat eivät tienneet lainkaan mistä puhuivat kritisoidessaan häntä ”rasismista”. Esimerkiksi Tieteessä tapahtuu kirjoitti aiheesta: ”Vanhasjupakassa spesialistit toimivat rotuvainokauhun vallassa ja pyrkivät virheitä etsien sammuttamaan vaaralliseksi kokemansa rotubiologisen tutkimuksen – rajoittamaan tutkimuksen vapautta, jos asia halutaan niin päin ilmaista.” Suomessa rasismikeskustelu ei pohjaudu älylliselle argumentoinnille, vaan poliittisesti korrektille mielipideterrorille, jossa soraäänet tukahdutetaan vaikka väkisin.

Vanhasjupakassa nousi esiin myös kysymys poliisin puolueettomuudesta. Keskusrikospoliisi nimittäin ilmoitti tuolloin julkisesti harkitsevansa rikostutkinnan aloittamista, koska Vanhasen tutkimustulokset olivat poliittisesti epäkorrekteja. Moni ihmetteli, eikö KRP:llä ole parempaa tekemistä kuin öykkäröidä professoreille, jotka eivät ole vakuuttuneet monikulttuurisuuden auvosta. KRP:n ylikomisario Thomas Elfgren syyttelee julkisuudessa jatkuvasti suomalaisia ”rasismista” ja on jopa adoptoinut katraan afrikkalaismiehiä ”lapsikseen”. Syksyllä hän väitti, ettei maahanmuuttajien järjestelmällinen väkivalta suomalaisia kohtaan ole todellinen uhka. Eilen poliisiylijohtaja Mikko Paatero puolestaan vaati lisää maahanmuuttajia poliisikuntaan. KRP ilmoitti myös tiistaina, että se seuraa silmä tarkkana Internetissä käytävää maahanmuuttopoliittista keskustelua. Varoitus väärinajattelijoille! Viranomaiset ovat unohtaneet ainoan tehtävänsä – suomalaisten suojelun – ja alkaneet orwellilaisiksi ajatuspoliiseiksi.

Maahanmuuttaja saapui Tapanilan raiskausoikeudenkäyntiin.
Maahanmuuttaja saapui Tapanilan raiskausoikeudenkäyntiin.

Poliisia ja mediaa tuntuu kovasti huolestuttavan se, mitä suomalaiset ajattelevat maahanmuuttajista. Tapanilan raiskaustapauksen jälkeinen Internet-keskustelu ja maahanmuuttajien käytös käräjillä kuitenkin osoittavat, että myrkyllisin rasismi Suomessa kohdistuu kantaväestöön. Joukkoraiskauksesta vangitut ovat yksimielisiä siitä, ettei heidän julma tekonsa ollut rikos. Syytettyjen omaiset puolestaan käyttäytyivät äärimmäisen epäkunnioittavasti käräjille saapuneita suomalaisia kohtaan ja heiluttelivat keskisormeaan. Eräs raiskatun lähipiiriin kuuluva kirjoitti tuntemuksistaan:

Tekijät suhtautuivat tapahtuneeseen naureskellen ’sulka hattuun’ meiningillä. Poliisitalon aulaan oli kokoontunut rikoksentekijöiden omaisia, joiden hymyjen ja naurujen ohi ystäväni joutuin kulkemaan. Jos olisin ollut mukana näkemässä tilanteen, roikkuisi nahkurin orsilla vereksiä kiveksiä. Ehkä hyvä etten ollut.

Kirjoitan tätä ystävänä jonka sydän vuotaa verta, vanhempana ja suomalaisena joka tuntee raivoa, surua ja pelkoa. Pelkoa koska tämäntyyppiset seksuaalirikokset ovat kasvamassa ja surullisen usein tekijänä on ulkomaalaistaustainen mies.

[…]

Uusi kulttuuri syntyy teoista ja niiden tuomitsemisesta. Haluan Somaliyhteisöjen tuomitsevan tämän teon, ei sen takia kun siitä voi joutua vankilaan ja siellä on huono ruoka, vaan sen takia että se on väärin!

Onko valtaväestön ”rasismi” todellakin vakavin yhteiskunnallinen ongelma Suomessa?

 

Arvi Pihkala

96 kommenttia

  1. perkeleen murhaamia kristittyjä yli 100 miljoonaa, ota selvää kuka on syyllinen sanoo:

    Vuoden 1994 jälkeen Etelä-Afrikassa on murhattu yli 70 000 valkoista, mutta SPR:n mukaan kyse on jostain muusta kuin rasismista.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. _________________________________

      Arto Lauri 104. GRAVITON


      ———————–

      Arto Lauri 103. GIC


      —————————————
      ———————–

      Japanin TV haastattelua

      Joo tosiaan olin juuri illalla kello 18:00 ja tänä päivänä 25.03.2012 tapaamassa jälleen Japanin TV:n henkilöstöä. Olivat tosiaan tulleet Suomeen. Kuinka ollakaan olivat ilmeisesti tutustuneet A Fukushima theorema videooni, tai jotain tällaista. Mutta yhtä kaikki halusivat tavata maamme tunnetuimman kvanttiydinfysiikan ammattiosaajan Eurajoen kirkonkylässä.

      No joo asiasta tiedusteltiin sopien paikat lankapuhelimella reipas tunti ennen lähtöäni. Tuskin minua tunteville yllätys, että jälleen kerran Vuojoen sikaniskapoliisit olivat laittomasti. Niinpä tietty salakuunnelleet maamme ehdottomasti pelätyimmän puheluni. Kun 18 paikkeilla kurvasin sovitulle parkkipaikalle. Olivat ”invalidipoliisien poikaparit” minua odottamassa härskisti tosi provosoiden siis invalidi paikallaan. Kuten toisaalta Vuojoen poliisille kuuluu sopia. Heti minut nähtyään lähettivät ilmoituksen sisäministeriölle, että olin laskelmoidusti paikalla.

      No haastattelu toimi ihan hyvin. NHK oli siis Japanin pää TV:n porukat haastattelemassa pakettiautossa. Ihan nuorehkoa porukkaa, kolme miestä ja nainen. Joka osasi muuten ihan hyvin suomeakin yllätyksekseni. Eli hyvin olivat kuulolla kun aloin vapaatyyliini kertoilla Olkiluodon tektoniikoista. Metaani kaasu klatraatti räjähdyksineen Olkiluodolla. Säteilystä TVO:n savupiipuissa lennosta hiilen mustiksi kiehuneista linuista. Niin ja tietysti USA:n agenttien Sveitsin tileilleen hylkäämiäni vaikenemisrahojakaan unohtamatta. Oikein olivat tyytyväisiä tapaani esittää asiat. Juuri kuten on ja olen i t s e ne kaikki nähnyt.

      No kuten tapaan kuuluu musta POLIISIEN Volvo seurasi takapuskurissani koko paluumatkan 17km kotipihalleni asti. Ai että olipahan taas sisäministeriön Vuojoen paskalakkien seurankipeys tiivistä. Volvossa muuten oli v a i n yksi paskamaha vaan. lieneekö budjetti tiukentunut vai mitä?. . Jatkostani en kerrokaan tähän enempää. Ettei SUPO- pellet heti kaikkea tiedä ilmaiseksi.

      PS. Arvatkaas mikä oli haastattelussa liki välittömästi päällimmäisenä? Miten voit olla noin r o h k e a näin vaarallisella ydinalallasi? Niinpä niin miettikääs miksi tuo käytiin sanomassa maapallon takaa?

      Plusääni(6)Miinusääni(0)
  2. perkeleen murhaamia kristittyjä yli 100 miljoonaa, ota selvää kuka on syyllinen sanoo:

    Sanokaa pakanain seassa: ”Herra on kuningas”. Niin pysyy maanpiiri lujana, se ei horju. Hän tuomitsee kansat oikeuden mukaan.
    Psalmi 96 jae 10

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
  3. perkeleen murhaamia kristittyjä yli 100 miljoonaa, ota selvää kuka on syyllinen sanoo:

    Ne jotka nimittävät itseään juutalaiseksi, ovat pettureita. He ova kazaareja, sisäaasisasta.
    He eivät ole uskonnoltaan juutalaisia. he ovat talmudisteja (Baalin palvojia):
    Kirkoissa pitäisi aloittaa aina Jeesuksenpalvelus lukemalla talmudia,
    jotta typerykset muistaisivat mikä on perkele.
    http://www.radioislam.org/finish/jud/talmud.htm
    Lainaus:
    1. Keritoth 6b: Ei-juutalaiset eivät ole ihmisiä.
    Lue ihmeessä ”herra kansan” viisautta.

    Haluatko palvella Baalia vai Jeesusta?

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  4. Talmud-siionistien omista dokumenteista löytyy, se että he pyrkivät syyttämällä saamaan valtaa. Se on heidän tapansa. He ovat itse syylliset.
    Jeesus itse kertoo, että juutalaisten tarkoitus on syyllistää. Herra on Vapaus.
    Kun kerron että syyllisys on helveteistä. Mitä sinä sanot? Sanotko että Herra on vapaus?
    Herra auttaa ihmistä täydelliseen puhtauteen. Todellinen omatunnon syyllisyys on erillinen pahuudesta.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  5. Ja heidän valtansa lopulla, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan, nousee kuningas, kasvoilta röyhkeä ja juonissa taitava.
    Daniel 8:23

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  6. https://endzog.files.wordpress.com/2015/03/b__-bp7wqaexqwv.png

    https://endzog.wordpress.com/2015/03/12/jews-report-that-indigenous-white-antisemitism-is-soaring-in-britain/

    Paatero haluaa siis mamupoliiseja. Hän on joku rapparien nostama juutalaisten väline. Tavoitteena on tietenkin, että tummat poliisit suosisivat kantiksien vastaista rikollisuutta ja että he saisivat raiskata ja pahoinpidellä ja tappaa ihan lain suojissa ja virkavallan edustajina.
    Kun sitten on näitä ja etenkin kun koko poliisilaitos on alempiakin myöten solutettu kommunisteilla ja koulutettu Israelissa, niin suomalaisilla ei ole mitään turvaa. Metsästysseetkin ovat jo kohta lukkojen takana tai kiellettyjä. Sudet ja karhut hoitavat riistanhoidon ja saavat myös syödä nin monta suomalaista kuin voivat.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  7. Pitkästä aikaa taas langoilla.

    Luin juuri ohimennessäni Yle:n sivuilta psykopaatin määritelmän.

    Sopii muuten kuin se kuuluisa nappi otsaan juutalaisen määritelmäksi: 🙂

    Katsotaanpa:

    Tunnekylmä ja patologinen valehtelija. Jos tämä ei ole juutalaispankkiirin/veritimanttikauppiaan/panttilainaajajuutalaisen määritelmä niin syön hatullisen… On nimittäin erinomaisen osuva määritelmä.

    Siivellä eläjä. Helposti kyllästyvä. Tässä vähän eroaa. Siivellä elää tasan tarkkaan, onhan juutalaisilla sanalasku : ”Velan korko kasvaa ilman sadetta”. Mutta helposti kyllästyvä? Ehei, juutalainen ei koskaan kyllästy istumaan FED:in johtajana, onhan tämä tehtävä iankaiken ollut JUUTALAISTEN RÄLSSI. Se on sitä Jewish Privilegeä.

    Vastuuntunnoton. Spot fakin on.

    Hyvä Yle! Vaihtakaa vain sanan psykopaatti kohdalle juutalainen ja minäkin alan taas uskomaan Yle:n uutisia. 🙂

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  8. ”Huomauttaisin myös, että vuonna 2009 raiskauksesta, törkeästä raiskauksesta tai yrityksestä tuomituista 98 ihmisestä kaksi kolmasosaa oli suomalaisia. Mitä meille pitäisi tehdä? Miksi suomalaiset raiskaavat? Niin kauan kun yksikin suomalainen syyllistyy raiskaukseen, ei mielestäni meillä ole mitään syytä ylemmyyteen muita kansakuntia kohtaan. Eikä oikeastaan silloinkaan, vaikka raiskaustilastot saataisiin nollille. Raiskauksien estämiseksi on työskenneltävä uutterasti.

    Mitä tulee tämän kirjoitukseni otsikkoon, niin palaan Matti Putkoseen. Hän esitti, että kaikki puoluettaan Perussuomalaisia koskeva loukkaava uutisointi viedään jatkossa Julkisen sanan neuvostoon. Minulla ei ole mitään syytä vastustaa tätä. JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonenkin totesi, että valitukset ovat tervetulleita. Kiinnittäisin kuitenkin huomiota median otsikointiin myös tämän raiskausuutisen osalta. Neljännesmiljoonaisen ihmisjoukon naulaaminen ristille muutamien tekemien rikosten vuoksi on hämmentävää. Populääriä ja kansaa selvästi kiihottavaa, mutta hämmentävää.”

    Lähde: http://timokontio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/104214-suomalaiset-miehet-raiskaajina-kaksi-kertaa-useammin-kuin-muut

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Hyvin on kukkahattutädit opettaneet että jos joku asia ei miellytä niin heti pitää sanoa että rasismia.

    Jotkut tummempi-ihoiset on jopa loukkaantuneet kun valkoihoinen suomalainen ei katso kohdatessa ja vielä useampi loukkaantuu jos katsoo, eli valkoinen (mies) on aina rasisti.

    SPR:llä oli joskus aika hyvä maine, eipä enää omatunto kolkuta kun ohitan heidän rahankeräyslippaat.
    Mamutus on niille todella hyvä bisnes ja eikun paranee kun vähän lobbaa.

    Oletteko nähneet miten kahvikupistakin saadaan rasismi aikaiseksi, (sori etten laita suoraa linkkiä koska siinä on n-sana) mutta linkki ruotsalaiseen alkuperään
    http://norrteljetidning.se/nyheter/nyheter/1.2888361-farg-pa-koppar-bidrog-till-hungerstrejken
    normaali ihminen olisi kiitollinen kahvista mutta joillekin ei kelpaa mikään, joten eikun vaan kuppeja ostamaan.
    Eihän tämmöinen voi olla totta, ei mitenkään, ei…
    Jos Stubido ja vihervasemmisto päättää niin suomihan seuraa perässä.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  10. Sorry, joku (ehkä html) jutska poisti paavotajukangas piste com osan

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  11. http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1111881

    finn_flyer finn_flyer on offline-tilassa
    Rekisteröitynyt käyttäjä Rekisteröitymispäivä: 14.07.2012
    Viestejä: 426

    Vakiovalinta Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch: Ruotsin raiskaustilastot järkyttävät

    ——————————————————————————–

    31. elokuuta 2013 Italialais-sanomalehti InformazioneLibera kirjoitti artikkelin kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön Human Rights Watchin raportista koskien Ruotsin naisiin kohdistuvaa raiskausilmiötä.
    http://www.informazionelibera.info/s…-da-musulmani/

    Human Rights Watchin raportissa todettiin seuraavaa:

    – Ruotsi omistaa surullisen ennätyksen Euroopassa ja maailmassa. Ruotsissa raiskataan naisia enemmän kuin missään muussa Euroopan maassa. Koko maailman raiskaustilastoissa Ruotsi on toisena Etelä-Afrikan jälkeen.

    – Ruotsin raiskaus luvut puhuvat puolestaan ja ovat kammottavat:
    Ruotsissa on kirjattu 60.000 raiskausta vuodessa, eli noin 5000 raiskausta kuukaudessa. Tämä tarkoittaa siis että jokainen päivä Ruotsissa raiskataan keskimäärin 164 naista. Tämä on 20 kertaa enemmän kuin muiden Euroopan maiden keskiarvo.
    Raiskausten lukumäärä kasvoi 12% vuosina 2009 ja 2010.

    – Muslimien osuus raiskauksista on noin 77 prosenttia (maahanmuuttajat yleensä, 90%).

    – Human Right Watchin Euroopan yksikkö raportoi lisäksi, että joukkoraiskaukset Ruotsissa ovat kasvaneet 377 % vuosien 1995 – 2006 välillä. Kodin ulkopuolella tehdyt raiskaukset kasvoivat 300 % vuodesta 1975 vuoteen 2007.

    – Human Rights Watchin kyselyn mukaan 82% ruotsalaisista naisista jotka asuvat suurissa kaupungeissa ilmoitti että he eivät uskalla tai pelkäävät poistua yksin kodistaan myöhään illalla.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  12. Mitä sanoikaan `George`:

    Suomalaisten mallimaan – Ruotsin – kuulumisia:
    http://www.ruotsintuska.fi/

    Jotakin mustaa sieltä on tulossa. Se tulee kuin pilvi, joka peittää maan.

    `Ne, joitten edessä on mustat hevoset, lähtevät pohjoiseen maahan`.

    `Sitten hän huusi minut ja sanoi minulle näin: `Katso, ne, jotka lähtivät pohjoiseen maahan, saattavat minun Henkeni (hbr רוח = ruah = `henk`i; Strong 07307; vrt. `viha` = hbr רוח = ruah; vrt. Tuo 8:3) lepäämään pohjoisessa maassa` (Sak 6:8).

    Ja viharikoksia he tehtailevatkin kaiken aikaa valtaväestöä kohtaan.

    Tässä kohtaa on huomattava kuinka aikansa oppineet eivät hallinneet alkuperäistä lukutapaa, koska tekstit olivat kirjoitetut konsonanttikirjaimilla. Sanojen merkitykset saattoivat olla jopa päinvastaiset ja lauseitten merkityksistä kiisteltiin.

    `Masoreetit lisäsivät lukemisen helpottamiseksi heprealaiseen konsonanttitekstiin vokaalimerkit`.
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Masoreettinen_teksti

    Sen sijaan ruotsalainen lukutapa samasta jakeesta ei anna tulkinnanvaraa.

    `Därefter ropade han på mig och talade till mig och sade: `Se, genom dem som draga ut mot nordlandet skall jag släcka min vrede på nordlandet` (Sak 6:8).

    Suomessa aletaan myöntää maahanmuuttajille avustuksia liikunnan edistämiseen. Kannatan ideaa, mutta vain oikein kohdennettuna. Avustukset on kohdennettava näihin raiskareihin ja väkivallantekijöihin ja heille on myönnettävä one way ticket to kotimaahansa.

    Esimerkiksi Norjassa on havaittu kuinka `halpaa` on lähettää maahanmuuttaja ammattitaparikollinen takaisin kotimaahansa. Eihän näihin rikollisiin pitäisi uhrata sentin vertaa, vaan jätesäkin palauttaminen pitäisi tehdä tyyliin – vastaanottaja maksaa postikulut.

    Tässäpä leimaehdotus:
    http://www.ecompack.com/wp-content/uploads/2013/11/return_to_sender.jpg

    Eikun leima persieen ja rikolliset takaisin sinne mistä ovat tulleetkin.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  13. Ulkomaalaisille rikollisille pysyvä maastakarkoitus.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  14. Monikulttuurisuus ja monirotuisuus pois Suomesta.

    Pidetään Suomi puhtaana.

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  15. Toistuvasti länsimaissa voidaan nähdä islamistien kantavan mielenosoituskylttejä kuten tässä:
    http://cdn.frontpagemag.com/wp-content/uploads/2015/01/behead-those-who-insult-islam.jpg

    Islamistit eivät kuitenkaan noudata länsimaista moraalikoodia mielenosoituksissaan, vaan tarkoittavat todellakin sitä mitä julistavat. He eivät edes uhkaile, mitä tuleman pitää, jos pääsevät niskan päälle, vaan ainoastaan toteavat sen.

    ISIS töissä ,,,

    ,,, päivällä ,,,
    https://www.youtube.com/watch?v=P-M4KZZSLYI
    ,,, ja yöllä ,,,
    https://www.youtube.com/watch?v=x5_aj3iio0I

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  16. Mitä se Junnu täsä Mossadin höpöä postaa? Mosadin luomushan tuo on ja iskut kristittyjä vastan ovat Israelin juttu tässä. Nuo eläimiinsekaantumiset taas ovat jotain huuhaata. Miten ihmseessä pitäisi uskoa, että nämä väitteet olisivat totta? Tai esim. naisiksi pukeutuneet IS-sotilaat? Muslimivihaa ja itse saatanaa ollaan maalaamassa kuten Bin Ladenista. Samalla yritetään saada koko islam leimattua ja hyväksyntä kaikelle sodalle ja verenvuodatuksille. Toisaalta ääri-islamilaiset osapuolet ja etenkin niiden väkivalta kristittyjä vastaan on tasan tarkkaan Mossadin projekti.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  17. Mossadin höpöä ,,,

    ISIS tarkoitus on luoda lähtökohdat Suur-Israelille:
    http://destination-yisrael.biblesearchers.com/.a/6a0120a610bec4970c017ee4f3a88c970d-pi

    Simon Elliot = Abu Baghdadi:
    http://postskriptum.me/wp-content/uploads/2014/01/245241_mainimg.jpg

    Simon Elliot alias Abu Baghdadi muslimien terroristijärjestön juutalainen johtaja loi `Israeli Secret Intelligence Service`n = I.S.I.S, järjestön. Islamistien rivistä löytyy muitakin juutalaisia vaikuttajia. Juutalaiset eivät ainoastaan tue ja yllytä islamisteja terroriin, vaan suorastaan johtavat heidän liikkeitään.

    ISIS leader is Simon Elliot, a Jewish born zionist CIA and Mossad agent:
    https://www.youtube.com/watch?v=CuRot1mvC9k

    Eikö tämä allekirjoitus ole jo selvä:
    http://www.presstv.ir/detail/2014/07/29/373281/video-shows-isil-shoot-teens-in-head/

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
  18. ISIS, Al Qaida, you name it.

    Kaikki ovat juutalaisten luomuksia.

    Jos ISIS on niin ääri-islamistinen, että se ristiinnaulitsee kristityt jne. jne., niin hyvät ihmiset, miksi se ei hyökkää juutalaisten kimppuun? Avoimesti ja aggressiivisesti, suoraan päin pläsiä. Miksi?

    Pelkääkö se? Eikö sillä ole aseita? Eikö sillä ole rahaa?

    Huomatkaa, kuinka kaikki ”terroristit” Lähi-Idässä tappavat vain toisia muslimeja, ja tietenkin, kristittyjä.

    Proof is in the pudding.

    ”Terroristi” tottelee Israelia. ”Terroristi” saa rahaa ja aseita Israelilta. ”Terroristin” tehtävä on aiheuttaa kaaosta muille muslimeille.

    Jos tämä ISIS olisi niin kova tekijä kuin annetaan ymmärtää, niin mikä mättää?

    Se on kaikki teatteria.

    Hollywood-style.

    Oletko nähnyt yhtäkään Hollywood-elokuvaa, jossa on ”paha juutalainen hahmo”?

    Et ole, et näe.

    I rest my case.

    Plusääni(0)Miinusääni(2)
  19. h.e.bolla: ”Oletko nähnyt yhtäkään Hollywood-elokuvaa, jossa on ”paha juutalainen hahmo”?”

    Francis Ford Coppola: The Godfather, PartII. Hahmo: Hyman Roth.

    Sergio Leone: Once Upon a Time in America – suuri gangsterisota.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Sorry, en hyväksy kumpaakaan.

      Molemmissa henkilöhahmot ovat elokuvan kokonaistarinaan positiivisesti istuvia hahmoja, omalla tavallaan ”sankarihahmoja”. Tässä ei ole mitään ”pahaa”.

      Esimerkkisi ovat pikemminkin ”positiivisia juutalaishahmoja”.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  20. Judgement? Blood Moon Super Moon Solar Eclipse: Rare Celestial Phenomenon March 20:
    http://beforeitsnews.com/prophecy/2015/03/highly-important-coming-to-a-town-near-you-judgement-blood-moon-super-moon-solar-eclipse-rare-celestial-phenomenon-march-20-video-mega-heads-up-2467704.html

    Aurinko pimeni 20.3.2015 ja näkyi parhaiten Färsaarten ja Huippuvuorten (Pohjois-Atlantilla) yllä.

    Aurinko pimeni osittain koko maassa 20.3.
    https://www.ursa.fi/index.php?id=6939

    Pimennys alkoi klo 11.00 ja kesti sen ajan (pari tuntia) kun Kuu siirtyi Auringon editse.

    Tämä auringonpimennys sattui Raamatullisen kalenterin Nisan-kuun ensimmäiselle päivälle, joka on ensimmäisen kuun ensimmäinen päivä. Tämä on ollut tuomion merkki. Tämänkaltaisen nelinkertaisen verenpunaisen Kuun keskelle jääminen ei ole tapahtunut kuin seitsemän kertaa sitten Jeshuan ristiinnaulitsemisen. Esimerkiksi Nisan-kuun ensimmäisenä päivänä 70 jkr, myöhemmin samana vuonna, roomalaiset valloittivat Jerusalemin ja tuhosivat temppelin täydellisesti.

    Tämä uusi vuosi hebrealaisessa kalenterissa ei ole mikä tahansa uusi vuosi. Tämä on sapattivuosi tai Shemitah vuosi. Kaiken lisäksi tämä auringonpimennys sattui verenpunaisen kuun vaiheeseen ja laskee Shemitah-vuoden (joka seitsemäs vuosi on sapattivuosi) kuluessa.

    Melkein jokainen merkittävä osakemarkkinoiden notkahdus sattui Shemitah vuodelle. Näistä viimeisimmät olivat tornien alasajo ja kurssiromahdus 2001 sekä rahoitusjärjestelmän notkahdus 2008. Seuraava seitsenvuotisjakso päättyy 13.9.2015. Esimerkiksi kolmannen valtakunnan nousu sattui Shemitah vuodelle ja seitsemän vuoden kuluttua vuonna 1945 valtakunta romahti – Shemitah vuonna.

    Shemitah vuosi päättyy 13.9.1915 sunnuntaina auringonpimennykseen, jota ei tapahtunut viime vuosisadan Shemitah sykleissä kuin kahdesti, ensin vuonna 1931 ja sitten vuonna 1987. Molemmilla kerroilla koettiin vakavia finanssikriisejä.

    The Shemitah: The Biblical Pattern Which Indicates That A Financial Collapse May Be Coming In 2015:
    http://theeconomiccollapseblog.com/archives/shemitah-biblical-pattern-indicates-financial-collapse-may-coming-2015

    Juutalaisessa traditiossa verenpunainen Kuu on enne sodasta Israelille. Verenpunaiset kuut, jotka näyttäytyvät raamatullisina juhla-aikoina ovat erityisen paha enne. Ja miten kävikään äänestyksessä sotahaukkana tunnetun Netanjahun Likud puolueelle. Tämä tietää taloudellista romahdusta ja sotaa, vielä ennen tämän vuoden syyskuun 13 päivää.

    Erikoista oli, että tälle samaiselle viikonlopun tietämille sattui mahtava revontulijakso, superkuu ja kevätpäiväntasaus.

    Shemitah vuodet noudattavat myös suurempaa 28-vuoden (4 x 7) sykliä, joita kuvataan edellä lainatun artikkelin linkissä. Mikäli Fritz Springmeierin 28-vuotissykli (seuraava linkki) ei satu juudalaiskabbalistien laskemalle seitsenvuotisjaksoille, niin ainakin sanoma on oikea, koska juuri noina aikoina punotaan viekkaita juonia.

    `Anyway, it is likely the number 28 has occult connotations that go back to Babylonian magic. The powerful Rothschild’s love Babylonian magic, so it is no surprise that witnesses have seen the leadership of this bloodline at the Feast of the Beast ceremonies`.

    `This has been a look at one of the most important secret Illuminati ceremonies, a ceremony based on Babylonian and Cabalistic Gematria, where important policy is planned, and having as its participants Satan and the leadership of the Illuminati`.

    Feast of the beast:
    http://www.theforbiddenknowledge.com/hardtruth/feast_of_the_beast.htm

    Tuossa ensimmäisessä linkissä on paljonkin infoa, jota en luettele tässä. Kannattaa tutkia. Tämä menee jo sattuman tuolle puolen. Mutta kysymykseen – eivätkö he hyökkää – näkisin, että hyökkäävät ihan varmasti – mutta ensin petos on saatava maksimoitua.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  21. Vielä samaan listaan:

    Ruusun veljeskunta, Brotherhood of the rose; perustuu First Blood (rambo)- kirjailijan David Morrellin kirjaan.

    Välillisiä nykyelokuvia:

    300, Mel Gibsonin Bravehart ja Patriot, miksei myös Tanssii susien kanssa.

    Miten hitman toimii: Jason Bourne trilogy.

    PS. Edellisessä kommentissa toin vain esiin varteenotettavia elokuvia, jossa juutalaisten toimia tuodaan esiin. Vastauksena negatiivisia peukutuksia – johan harrastelijankin pitäisi tietää: älä ammu sanansaattajaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Lasketko leikkiä?

      Listasi on vitsi.

      Et taida nyt oikein ymmärtää koko asiaa.

      Otan rautalangasta esimerkkejä:

      Juutalaishollywood löytää joka paikasta natsin. Natsi on heidän elokuvissaan se pahan ilmentymä. Natsi löytyy elokuvasta kuin elokuvasta.

      Samaten muslimiterroristi löytyy helposti.

      Mutta missä on kouluihin ja sairaaloihin ohjuksia lähettävä juutalaispsykopaatti? Missä on Ariel Sharon, joka johti Shabran ja Shatilan teurastusta?

      Missä on veritimanttikauppaa tekevä goldberg, Cohen, steinfein? Missä on Wall Streetín verenimijäpankkiiri a la bankfein?

      Meistä valkoisista tehdään natsi, jos isä ei heti kyynelsilmin hyväksy lapsensa sisältään löytämää transua, mutta juutalainen voi tehdä kansanmurhan eikä kukaan koskaan muista sitä filmissä tehdä.

      Olet kuin oletkin joko lapsi tai puhdasverinen hasbara.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  22. Ja kun kerran aloitin niin täältä pesee.

    Missä on lapsia raiskaava rabbi? Näitä on ja katolista kirkkoa vainotaan ja pilkataan aamusta iltaan.

    Missä on elokuva, jossa ilkeästi pilkattaisiin rabbeja? Miksi synagoogaa ei pilkata, kristittyjen kirkkoja, paavia jne. osátaan pilkata ansiokkaasti.

    Miksi ei näytetä realistisesti kuinka järjetöntä ja vastenmielistä on ortodoksijuutalaisten elämä? Kaikkia mahdollisia kristittyjen lahkoja pilkataan mennen tullen.

    Missä on todellakin elokuva siitä, mitä juutalaiset tekevät omassa maassaan? Hehän ovat maailman vastenmielisin, rasistisin joukko idiootteja Israelissa. He rakentavat muureja, teitä vain juutalaisille, ajavat paikallisia asukkaita ghettoihin. Missä elokuvat?

    Miksei näytetä elokuvissa juutalaisten bravuuria eli koronkiskomista? Missä veritimanttikauppiaat? Miksi Wall Street-elokuvissa ei koskaan ole juutalaista pankkiiria?

    Miksi elokuvassa ei pilkata sitä, että FED:in johtaja on AINA OLLUT JUUTALAINEN?

    Miksi ei pilkata äärimmäisen vastenmielisiä juutalaismiljardööejä, kuten Soros ja Adelson?

    Juutalaiset ovat ryhmänä äärimmäisen herkullinen joukkio ahneita, etnosentrisiä paskiaisia. Miksei heitä pilkata?

    Voin listata sata muuta juutalaisiiin sattuvaa aihetta. Iisisti.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  23. Kysymys: ”Oletko nähnyt yhtäkään Hollywood-elokuvaa, jossa on ”paha juutalainen hahmo”?”

    Vastasin linkeillä. Annoin selkeän hahmon: Hyman Roth.

    Vastaus: ”Molemmissa henkilöhahmot ovat elokuvan kokonaistarinaan positiivisesti istuvia hahmoja, omalla tavallaan ”sankarihahmoja”. Tässä ei ole mitään ”pahaa”.”

    En voi väittää vastaan, jos et ota suoraa faktoihin perustuvaa vastausta. Hymanroth sankarihahmo hmmm…

    Once upon time in America, sankarihahmoja hmmmm… kuka hyppäskään roskantuhoojaan hmmm…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ”Pahalla” tarkoitan aidosti vastenmielistä karikatyyriä.

      Natsihan on juutalaisen Hollywoodin perusjuttu. Sillä on luotu taitavasti ilkeän valkoisen miehen kuva.

      Mutta miksei luoda samantien kuvaa erittäin elävästä, erittäin yleisestä hahmosta eli ahneesta juutalaisesta?

      Herra tietää, että maailma on täynnä heitä. Juutalainenhan ei ole mitään ilman rahaa. Eli aineistoa on ja nämä juutalaiset rahamiehet ovat aidosti pahoja ja ovat tosiaankin oiva vastapaino sille jatkuvalle natsipropagandalle, jota Hollywood syöttää.

      Lisäksi Israel ON rasistinen, julma sotilasvalta, joka TODELLAKIN tappaa ohjuksilla lapsia ja naisia. Mikä muu maa maailmassa on tällä tavalla aidosti PAHA? Ei mikään.

      Ymmärrät kyllä asian, mutta juutalaiseen tapaan välttelet totuutta ja yrität muka yksinkertaisuudellasi olla viaton.

      Tämä tolkuton ja loputon juutalaispropaganda on niin räikeätä, että kuka tahansa hoksaa sen heti, jos vain vaivautuu edes MINIMAALISEN vähän ajattelemaan.

      Itse asiassa juutalaisten loputon manipulointi aukeaa heti, jos vähänkin vaivautuu tutkimaan asioita. Aina ja joka paikassa takana on juutalainen juonittelu.

      Voin vakuuttaa, että aluksi en uskonut sitä, se tuntui niin mahdottomalta uskoa. Mutta se on totta. Se on ainoa vuorenvarma totuus.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  24. Vielä: vastasin h.e.bollan suoraan kysymykseen, faktavastaus ei miellyttänyt.

    ”Olet kuin oletkin joko lapsi tai puhdasverinen hasbara.”

    Et tunne suuremmin fiktion-kirjoittamisen taidetta. Tunnetko Mihail Bulgakovin Mestarin ja Margaritan (Saatana saapuu Moskovaan?” Salakirjoitusta, eli asioiden ja hahmojen takana suoraan tulkittavia tapahtumia ja visioita.

    Mitä ovat alkuperäiset: Star Wars I-III?

    Katso 300-elokuva. Asia ei ole niin mustavalkoinen kuin Työ näette.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olen lukenut Bulgakovin ”Saatana saapuu Moskovaan”, mutta en näe siinä mitään salattuja visioita ja jos niitä onkin niin eipä ainakaan Hollywood yritä salata antipatiaansa.

      300-elokuva on tehty vain ja ainoastaan siksi, että sillä yritetään luoda kiilaa Persian (Iranin) ja valkoisen miehen maailman väliin. Juutalainen juonii AINA.

      Alkuperäiset Star Wars? Kerro. 🙂

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  25. h.e.bolla, oletko ajatellut, että ehkä itse vastaat agitaatioon agitaatiolla?

    Tämä ei ole ollut Itsenäisen Suomen tapa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  26. h.e.bolla: ”Olen lukenut Bulgakovin ”Saatana saapuu Moskovaan”, mutta en näe siinä mitään salattuja visioita ja jos niitä onkin niin eipä ainakaan Hollywood yritä salata antipatiaansa.”

    Jeshua-ha-nostri – ja – Mestari. Historia toistaa itseään. Jeesus nousi kuolleista. Risto Ryti nousi kuolleista ja elää keskuudessamme.

    Romaanin omituiset tapahtumat – joille on suora faktaperusta (käsikirjoittajalle: älä keksi, havannoi) – löytävät tarkat historialliset tapahtumat: kuten Moskovan kaduilla vaatteettomat naiset.

    Laaja näkemys Bulgakovilla. Silti minun ukrainalainen ystäväni sai vielä 1980-luvulla käsiksen monisteversiona illalla ja yön aikana piti lukea, aamulla antaa taas eteenpäin. Tällaiset asiat unohtuvat meiltä helposti.

    ”300-elokuva on tehty vain ja ainoastaan siksi, että sillä yritetään luoda kiilaa Persian (Iranin) ja valkoisen miehen maailman väliin. Juutalainen juonii AINA.”

    Tähän hutero linkki:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Thermopylain_taistelu

    Mistä kyse: pieni kansallisvaltio vastaan monikansallinen ja ei yhtenäinen armeija.

    Niin kuin Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa. Niin kuin Venäjää vastaan nyt.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  27. h.e.bolla: ”Alkuperäiset Star Wars? Kerro.”

    Sadut eivät käsitä tapahtumaa, mikä tulee suoraan kadulla vastaan. Sadut käsittelevät aikakautta/sisätöä: vähintään sata vuotta.

    Star Wars ehkä kiteyttää muutaman tuhat vuotta.

    Kuolon tähti? Se, pitää synnyttää, että sinne voi siirtää kuolonjoukot. Ehkä vertaus: toinen maailmansota: päätösjoukot briteistä jenkkeihin; onko nyt: jenkeistä kiinaan, en tiedä..?

    h.e.bolla, oletko tavannut siionistista narsistia ja ollut hänen kanssaan isommin tekemisissä?

    Voima? Oletko nähnyt kun reaalimaailmassa ”voimaa” käytetään heikkomieliseen?

    Mikä on Darth Vader?

    Miksi tällä trilogialla on samanlainen kannatus globaalisti kuin edwin laineen tuntemattomalla sotilaalla suomalaisten keskuudessa?

    Ai niin, Star Warsissa ei mainita sanaa natsi, rasisti, sovinisti, feministi tai juutalainen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  28. Laineen leffassa on mukana Linnan punamädätystä ovelasti ja aika suoraankin. Ilmankos se on YLE:n valinta itsenäisyyspäivän vakioelokuvaksi.

    Star Wars on menestynyt, koska se on tehty isolla juutalaisrahalla ja markkinoitu globaalin juutalaiskoneiston voimin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  29. Steven Spielbergin ohjaama elokuva `Mynchen` (2005) on kerrassaan outo, noin niinko siionistien kannalta katsottuna. Oliko Hollyvoodin sensuuritoimisto humalassa vai unessa päästäessään tämän kässärin ilman peukalointia?

    Elokuvassa pahat esitetään todella pahoina, jossa Mossadin `tiimi` toteuttaa saamansa tehtävän kellon tarkkuudella ja hyönteisen tunteella. Mitään ei peitellä eikä jätetä arvailujen varaan.

    Elokuvasta puuttuu se tyypillinen siionistinen historian vääristely, joka on nähtävissä esimerkiksi `Shindlerin lista`ssa tai `Amistad`issa. Jopa elokuvan `Mynchen` sanoma julistaa: Terrorismi synnyttää terrorismia ja tästä sitä vielä maksetaan hintojen hinta.

    Operaatio Jumalan kosto:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Operaatio_Jumalan_kosto

    Elokuvaa arvosteltiin aikanaan laajalti Israelissa, mutta modernin kansainvälisen terrorismin katsotaan alkaneen juuri Golda Meirin toimista vuoden 1972 jälkipuinnissa, joka tämän elokuvan sanomassa tulikin esille avoimesti. Se oli tosiaan lähtölaukaus modernille terrorismille, eikä se ole päättynyt vielä tänäkään päivänä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  30. Suomi on tunnetusti maailman filosemitistisin maa. Suomessa oli Israelin ystävät toimintaa jo 1800-luvun puolella eli kauan ennen Israelin valtion perustamista. Yleisen mielipiteen tähden Suomessa on vaikeuksia saada `antisemitistisiä` mielipiteitä läpi.

    Tästä huolimatta ns. `messiaaniset juutalaiset` rakensivat takaisin symbolisen `erottavan väliseinän`, siis sen muurin, joka oli kansojen esipihan ja esipihan välillä. Ulkopuolisia kiellettiin menemästä esipihalle kuolemanrangaistuksen uhalla. Näin uudestisyntyneitä Herran seurakunnan (Kyrios ekklesiae) jäseniä alettiin nimitellä `pakanakristityiksi`, erotuksena – `messiaanisista juutalaisista`.

    Tämän jälkeen kehitettiin dogma `korvausteologiasta`, jolla pyritään mitätöimään `pakanakristittyjen` etuoikeus Herran seurakuntaan. `Korvausteologisen` opin mukaan Herran seurakunta ei olekaan korvannut `messiaanisia juutalaisia`, koska he mieltävät olevansa `Jumalan vaimo` erotuksena `pakanakristityistä`, jotka ovat `Kristuksen morsian`. Laajemmassa mielessä korvausteologiseen dogmaan ajettiin käsitys Israelista `Jumalan vaimona`, jossa opissa koko Israel Herää lopun aikoina ja `otetaan armoihinsa`.

    Kuin varmemmaksi vakuudeksi edelliselle kehitettiin ns. `tempausoppi`, jonka mukaan `Kristuksen morsian` (`pakanakristityt`) temmataan `tuuliin ja pilviin`, jonka jälkeen `Jumalan vaimo` (`messiaaniset juutalaiset`) restauroidaan ennalleen saattamaan päätökseen eskatologisen (lopun aikoja koskevan) tehtävä, joka `pakanakristityiltä` jäi kesken.

    Taudinkuvaan kuuluu julistus `valitusta kansasta` ja sen `luvatusta maasta`. `Kristillinen siionismi` on käännetty vaivihkaa palvelemaan `poliittisen siionismin` agendaa. Jumala valitseekin nyt muka takaisin entisen hylkäämänsä huoran (vanha suola kun janottaa), jolloin tämä erinomainen `puhdistettu` kurtisaani pääsee `asettamaan ennalleen` (restoraatio) Jerusalemin kolmannen temppelin eläinuhrikäytäntöineen. Näin Jeshua hamashian (Jeesus Kristuksen) työ pyritään mitätöimään.

    Restoraatio toteutetaan asteittain (valtio > Moorian vuori > III temppeli > maailmanvaltius). Tähän on tarvittu oppia `holocautomasta`, joka toimii kahteen suuntaan, koska sillä peitellään kansojen oikeat `holokautomat` sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa. Näin kansat pidetään siionistisen ikeen alla; jatkuvassa syyllisyydessä ja velassa. Nyt mennään tässä: Viranomaiset ovat antaneet luvan uskonnollisille piireille pitää rukoushetkiään `temppelialueella`. Tästä seuraa rähinää – katsokaahan vain tulevaa uutisointia.

    Kreikankielisen `holocautoman` (polttouhri) lukutapa perustellaan hebreankielisellä sanalla `Shoah`, jonka merkitys ei ole `polttouhrissa`, vaan `katastrofissa`. Jos he uskoisivat itsekään omaan `polttouhriinsa`, niin he juontaisivat kreikankielisen `holocautoman` hebreankielisestä sanasta `alah`, joka tarkoittaa `polttouhria`.

    `Kristillinen siionismi` on osoittautunut talmudisteille erinomaiseksi työkaluksi rakentavankin kritiikin torjumiseksi, varsinaiseksi ideologiseksi ihmiskilveksi. Proselyytistä tulee `kahta vertaa pahempi valtakunnan (helvetin) lapsi`, joka puolustaa koiramaisella uskollisuudella isäntäänsä (talmudistia), olipa tämä oikeassa tai väärässä, koska hänellä on `todistustaakka`. Lisäksi käytetään leimasanoja kuten `antisemitisti`, `itseään vihaava juutalainen`, `antisionisti`, rasisti, ajatus- ja viharikollinen, terroristi jne. sekä oikeudenkäyntejä ja suoranaista haschbara-tekniikkaa; sisäpiirin häirikölle luetaan `herem` (vrt. muhametin fatwa) eli hänet tapetaan.

    `Kristillisen siionismin` ja `tempausopin` juuret voidaan jäljittää tiettyihin talmudistisiin vaikuttajiin, mytomaaneihin, joihin viitataan tässä:

    `Varakkaat juutalaiset ovat pitkään rahoittaneet mahtipontisia kristillisiä sionisteja, jotka pettävät kristityt juutalaisten orjiksi ja sotilaiksi jotka halveksivat heitä. Varakkaat juutalaiset loivat monia Dispensationaalisen Evankelisen kristillisyyden myyttejä ja popularisoivat niitä sellaisten henkilöiden kuten John Nelson Darby, kautta, mukaan lukien myytti ’tempauksesta’, mytologioita joita krypto-juutalaiset jesuiitat alunperin loivat 1500-luvulla, ja jotka Cyrus Ingerson Scofield toi huomautuksiinsa jotka löytyvät tässä voimakkaasti mainostetussa Scofield Biblessa.

    Nykyaikana, uuskonservatiiviset juutalaiset riistävät hyväuskoisia dispensationaalisia kristittyjä kontrolloitujen saarnaajien verkostolla joille sionistiset juutalaiset maksavat ja joita sionistiset juutalaiset mainostavat juutalaisten hallitsemassa mediassa. Sionistiset juutalaiset kouluttavat tällä hetkellä kristittyjä nuoria Amerikassa sotilaiksi juutalaisten sotaan Islamia vastaan. Mordecai Manuel Noah, aikansa kaikkein vaikutusvaltaisin juutalainen Amerikassa, aloitti tämän juutalaisen propagandan joka oli tarkoitettu alistamaan amerikkalaisten kristittyjen parhaat intressit. Juutalaiset pankkiirit ovat pitkään palkanneet värikkäitä klovneja pettämään naiivit amerikkalaiset kristityt rahoittamaan sionismia, sekä luovuttamaan heille amerikkalaisen vaurauden ja amerikkalaisten elämän. Nämä ilveilijät tänään vaativat kristittyjä aloittamaan ydinsodan islamilaisia kansakuntia ja Venäjää vastaan, ja he lupaavat petetylle laumalleen että Jeesus nostaa nämä itsekkäät ja harhaanjohdetut houkat Taivaaseen, samalla kun muu maailma teurastetaan ydinpommeilla joita kristilliset sionistit haluavat pudottaa ihmiskunnan päälle vauraiden juutalaisten sionistien puolesta. Monet näistä sionistisista nukkesaarnaajista ovat seksuaalisesti poikkeavia sekä äärimmäisen tekopyhiä`.
    http://www.heinola.org/~patato/genoci4a.html

    `Kristillistä siionismia` kannattaa opiskella; edes sen perusteita, päästäkseen ymmärrykseen, miksi Jeshuan Taivaallinen Oppi tai kansallismielinen sanoma ei saa kannatusta; tunnelma on kuin `aivastaisi säkkiin` tai `huutaisi mykkään pilveen`. Seuraavassa muutama linkki dispensationalismiin, jonka varassa `kristillisen siionismin` dogma lepää (tai kaatuu). Ei luulisi olevan vaikeuksia vetää heiltä lattia alta.

    Kristillinen siionismi:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kristillinen_sionismi
    Dispensationalismi
    Stephen Sizer
    http://www.arvioikaa.com/dis.html
    Christian Zionism
    Stephen Sizer
    http://sttpml.org/wp-content/uploads/2014/06/Christian_Zionism_PhD_Thesis.pdf

    Oppi `salaisesta tempaamisesta` (rapture) on talmudistien tekosia ja onnistuneesti juurrutettu moniin lahkoihin, kultteihin ja temppeleihin sekä `kristillistä siionismia` työkseen ajaviin rekisteröityneisiin yhdistyksiin. Tempaaminen on toki tosiasia rekkitangolla, punttisalilla ja erilaisissa kampanjoissa, mutta ei Herran seurakunnassa, jonka perustaja ennusti tästä antikristillisestä heresiasta jo ennakkoon: `En minä ota teitä pois maailmasta`. Mutta juutalainen tempaisi `tempausopin` hatustaan, antoi sen tolvanoille, ja nauraa nyt niin, että parta väpäjää.

    Salainen tempausoppi (Rapture) ja sen muodot tästä:

    Ylöstempaus:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Yl%C3%B6stempaus
    Steve Wohlberg: Ylöstempaus:
    http://www.arvioikaa.com/temp.html

    Eräs petollinen `kristillisen siionismin`/`poliittinen siionismin` mind-control muoto on nyt saanut suosiota, tällä kertaa, Suomen siionissa. Juuri tätä agendaa on onnistuneesti markkinoitu monille kansoille. Tässä talmudistien alulle laittamassa mielenhallinnassa pyritään syventämään hyödyllisen idiootin herkkäuskoisuutta – ja läpi menee että roikaa. Nyt markkinoidaan geneettisten testien todistusvoimaa hyväksikäyttäen `Israelin kansalaisuutta`, jossa askenaasit ovatkin hebrealaisia. Tämä on yksi vahvimmista siteistä, jolla filosemitistin ideologisia sidenaruja yhäti kiristetään.

    Israel tunnetaan kirjoituksissa nimellä Efraim. Efraim käsitti kymmenen Pohjoista sukukuntaa. Nämä sukukunnat pakkosiirrettiin asuinsijoiltaan, eivätkä he ole vielä palanneet ja hävikki täytettiin kansalla, jota myöhemmin alettiin kutsua nimellä samarialaiset. Seuraavassa muutama linkki tästä puuhastelusta, mutta välttykää kuolemasta nauruun (en ota vastuuta), riittää kun juutalainen meinaa siihen tikahtua.

    Israelin kadonneet heimot:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Israelin_kadonneet_heimot
    Kadonneet 10 heimoa:
    http://www.fkf.net/Kadonneet/
    Jarmo10:
    http://jarmo10.org/

    `Kristilliselle siionistille` koittaa ns. `Juudaan palkka`. Juudas Iskariot (Ish = mies, Keriot = Keriotin kylästä) katui kavallustaan, saapui temppeliin ja sanoi temppelipapiston edustajille: `Minä olen kavaltanut viattoman veren`, mutta paisto vastasi hänelle kylmästi: `Mitä se meitä liikuttaa, katso itse eteesi`. Näin käy myös `kristitylle siionistille`, jota syyttää haSatan ja tuomitsee Jumala.

    `Kristillinen siionisti` käy nyt Bileamin tietä, joka hurmoksessaan ennusti: `Olkoon minun kohtaloni niin kuin heidän kohtalonsa`. Myöhemmin Bileam kuoli israeliittojen käymässä sodassa eli hänen ennustuksensa kohtalonyhteydestä toteutui. `Kristilliset siionistit` ovat `sokeita sokeain taluttajia`, vääriä profeettoja, eksyttäjiä, jotka eksyttävät ja eksyvät. He ovat `Isästä perkeleestä` levittäen valheitaan ja eksyttäen viattomia. He ovat luopuneet tehtävästään olla Israelin kansan vartija (Hes).

    Seuraavassa pyrin tuomaan esille `kristillisen/poliittisen siionismin` ylläpitäjiä sekä samalla kansallismielisen patriootin kokeman vastarinnan lähteet; 1.) maallisen puolen toimijoiden ja 2.) hengellisen puolen toimijoiden taholta. Täytyy todeta, että luettelo on lohduttoman pitkä eikä tähän voi ottaa kuin muutamia vaikuttavia toimijoita.

    1.) Maallisen puolen toimijoita

    Tähän pitäisi ottaa esille eri ritarikunnat, mutta niiden kartoittaminen onkin niin haastava juttu, ettei siitä selviä erkkikään eikä sen veli pertti. Riittää kun huomaa kuinka vahvoilla illuminaatin siteillä heidät on sidottu. Kaikki nämä toteuttavat juudalaiskabbalistista oppia; huomasivatpa he sen tai eivät huomanneet.

    Oddfellows (jäseniä yli 8000, +4000 Rebekkaa):
    http://www.oddfellow.fi/default.aspx
    Vapaamuurarit (Jäseniä yli 7000):
    http://www.vapaamuurarit.fi/
    Vapaamuurarit keskuudessamme:
    http://vaparit.blogspot.fi/2008/10/vapaamuurarit-eli-vaparit.html
    Kansainvälinen Yhteis-vapaamuurarijärjestö:
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Yhteis-vapaamuurarij%C3%A4rjest%C3%B6
    Lionsklubi (jäseniä yli 26 000):
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Lionsklubi#Lions-toiminta_Suomessa
    Suomen Rotary (yli 10 000 jäsentä):
    http://www.rotary.fi/index.php?lang=fi

    2.) Hengellisen puolen toimijoita

    Seuraavassa linkissä on linkkejä ja niissä on linkkejä ja suurin osa heistä kannattaa varauksetta `kristillistä/poliittista siionismia`. Vaikuttamalla oikealla tavalla juuri tähän petettyjen laumaan, voitaisiin saada jotakin aikaan.

    Shalom – linkkikokoelma:
    http://www.netikka.net/hans.backman/linkkikokoelma.html

    Plusääni(0)Miinusääni(2)
  31. ”Laineen leffassa on mukana Linnan punamädätystä ovelasti ja aika suoraankin. Ilmankos se on YLE:n valinta itsenäisyyspäivän vakioelokuvaksi.”

    Repe ei petä koskaan… Laineen Tuntematon Sotilas on siksi koko suomalaisen kansan – iästä riippumatta – suosima ja hyväksymä, että se kuvaa erittäin hyvin suomalaisen miehen sielunmaisemaa. Eri heimot ja murteet hyvin kuvattu. Tuntemattomassa sotilaassa kirjailija Väinö Linna ei mielestäni ole tehnyt punamädätystä, vaan kuvannut Suomen kansaa.

    Täällä Pohjantähden alla trilogiassa tällaista ”punamädätystä” ilmeisesti on, tästä on Pentti Linkolakin kirjoittanut. On kirjat hyllyssä, en valitettavasti vielä ole ehtinyt lukea.

    ”Star Wars on menestynyt, koska se on tehty isolla juutalaisrahalla ja markkinoitu globaalin juutalaiskoneiston voimin.”

    Jaahaaass, no niinpä niin, mutta miksipä ne muut juutalaisrahalla markkinoidut – ensimmäinen Star Warshan tuli elokuvateattereihin päivän hittikirjasta tehdyn neverhööd elokuvan kylkiäisenä – eivät ole menestyneet tällä tavalla?

    Niks naks.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Koko kansa mädätettyt jonkinlaisiksi kommunisteiksi siis. Leffaa palvotaan etenkin demarien taholla ja poliitikot siteeraavat. Suomalainen aivopesty vasemmistolainenhan siinä on sankari. Sellaiset samastavat leffassa kansallissosialismin ja kommunismin jne. Aivopestyjen ja mädätettyjen kuvausta mädätetymmille ja aivopestymmille. Sielukasta tosiaan, mutta siis osa yleistä mädätysprosessia. Pirullinen myrkkyujutus ja harhautus. Vasemmistolaisuus on juutalaisuutta. Samoin liberalismi. Muu on kiellettyä ja yleisesti paheksuttua.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Vallankahvassa olevat SUOMALAISEN Suomen kansanviholliset ovat asettaneet bilderbergit Jääskeläisen & Kivisen Yleen johtamaan mädätystä. Aivopesussaan he käyttävät erityisesti kommunistisen Frankfurt-koulukunnan laatimia moraalinrapautus-tekniikoita, joita on joskus Magneettimediassakìn käsitelty. Ylen vakio-ohjelmistoon kuuluvasta puna-mädätystoiminnasta on ansiokkaasti raportoinut
        Ylewatch.blogspot.fi

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. 30-luvun ja sotien yhteydessä puhutaan ”kansan eheytymisestä”. Tuntematonta perustellaan sillä, että siinä juuri punikitkin taistelevat muun kansan mukana vihollista vastaan. Mutta eivät demarit ole yhtä kansaa, jolleivät muut toimi heidän ehdoillaan ja ole juutalaisten mieleen. Ja liberaalithan ovat ja myös juutalaisia hekin. Siksi yhtenäinen Talvisodan henki jne? Kansallissosialismista demarit eivät pidä, vaikka työläiset voivat hyvin ja kyseessä on aito työväenliike ka oman kansakunnan puolustaminen. Ehei, kansallissoialismi on ainakin johtioporukalle vihollinen.

          Mielenkiintoista muuten, että Talvisodassa Länsi oli paljon tylympi meitä kohtaan kuin Jatkosodan aikana. Suomen armeija oli enenmmän juutalaisarmeija Jatkosodan aikana kuin Talvisodan aikana.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. https://revisionistit.wordpress.com/2015/03/13/talvisota-aiheisia-mietteita/

      Kuten Tahvanainen on paljastanut meille ja kuten esim. asia saa vahvistusta rautkallion uusimman kirjan perusteella ja monesta muusta lähteestä, Suomi olikin sodan aikana koko ajan voittajavaltioiden puolella. Salaisessa asiakirjassa Stalin katsoi Suomen liittolaisekseen sodassa, jos se soti sovitulla tavalla. Näin tapahtui.

      Suomi oli siis samalal puolella kuin Puna-armeija. Itse asiassa SUomi oli eritoten Länsiliittoutuneiden pieni hauveli ja oikeastaan Suomen armeija oli osa näiden vapaamuurarimaiden laajaa armeijakoalitiota. Koska kommunismi oli osa rappariprojektia ja itse asiassa kyseessä oli juutalainen imperiumi, Pan-Eurooppa, niin niiden armeijat muodostivat eräänlaisen puna-armeijan laajemmassa mäerkityksessä yhdessä varsinaisen Puna-armeijan kanssa. Linnan sossu- ja kommarisotilaat olivat siis oikeastaan puna-armeijan sotilaita ja sellaiseenhan nuo mielipiteittensä perusteella kuuluivatkin.

      Kuinka paljon koko Suomi alusta lähtien oli vapaamuurarien projekti, on vaikeaa sanoa. Ainakin Mäntsälän kapinan kukistuttua komento siirtyi Rytille ja muille vastaaville. Suomi suuntautui täysin Länteen. Suomen mediat olivat Lännen valtamedioiden linjoilla ja työläisiä myrkytettiin sosialismilla laajasti.

      Saksalaismieliset upseerit ja esim. kansallismieliset maatalojen pojat, jotka olivat suojeluskunnassa, tulivat petetyiksi. He eivät tienneet olleensa koko ajan vihollisen puolella. No ehkäpä he ajattelivat, että Suomi näin selviäisi kuiville ja pitivät lopulta viisaana kaikea tai olisivat pitäneet, jos olisivat kaiken tienneet. Nuo Linnan työläissoturit taas manasivat, koska Suomi oli heidän mielestään väärällä puolella tai turhassa sodassa ja ainakin kaikki lähes Hitlerin syytä ym.

      Elokuvassa ja kirjassa tietenkin enemmistö on Linnan tapaisia sosialisteja, koska osasto muistaakseni oli työläisnuorisoa tai siis koko rykmentti enimäkseen nuoria ja kaupungeista, punaisista työläiskortteleista ym. Ainakin sellaiset pääsevät ääneen elokuvassa. Kansakunnan sankareiksi ja miestyypeiksi esitetään sellaiset, jotka sanailevat edellä kuvatun kaltaisesti. Suomen työväestö oli myrkytetty vuosikymmeniä marxilaisuudella ja tällaiset instituutiot omivat työväestön. Näin kirjassa ja leffassa miehistö ja useat upseeritkin ajattelevat ”oikeaoppisesti”, kun taas osa upseereista ihanoi Saksaa tai ainakin laulelee saksalaisetn lauluja.

      Oikeastaan oli ymmärrettävää, että sotilailla oli vääriä käsityksiä. Heidäthän oli aivopesty globaalin median ja länsimielisten poliitikkojen kautta marxilaisten johtajien lisäksi ja ideologian. Elokuvan tekijät ja jälkimaailma ovat koko tarinan todelliset konnat. Tietenkin petos on jatkunut kahta kauheampana ja monet vakaassa uskossa ja harhautettuna ovat otollinen kohde mädätykselle. Mutta tekijämiehet tässä kaikessa ovat kaiken suunitelleet ja tietävät kaiken valheellisuuden ja marxilaisoppien turmiollisuuden ja juutalaisuuden. Yhdessä kuitenkin siis koko systeemi astuu mädättäen itseään mädättäjien tahtiin ja koukussa.

      Persuhasbarat ovat tietenkin valeoppositio ja osa mädätysprojektia. Ilmankos sivusto ei heistä yhdenkään mieleen.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  32. Spielbergin elokuva Munchen (2005) on mielestäni erittäin taitava propaganda-elokuva.

    Munchenin terroriteon syyllisistä on usemapaakin tulkintaa. Kyseinen elokuva kuvaa, kuinka juutalaiset tekevät rikoksia, KOSKA heitä kohtaan on tehty isompia rikoksia.

    Eli elokuva ymmärtää ja osaltaan hyväksyy Mossadin murhateot.

    Mielestäni vastenmielinen elokuva.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  33. 2012 vietettiin Mynchenin tapahtumain 40 vuotispippalot. Tuolloin Haaretz (haErez) lehdessä `paljastettiin` Israelin valtionarkiston pimittämiä salaisuuksia noin 50 %n verran koskien vuoden 1972 tapahtumia.

    Eipä tullut lukaistua.

    Veikkaanpa, että viimeistään tässä vaiheessa alettiin epäsuorasti Mynchen-elokuvan sanomaakin vääristellä, tai jotakin muuta helvetin kettua sieltä `paljastettiin`.

    Pidän kuitenkin elokuvan välittämästä sanomasta – jossa paskannettiin näyttävästi omaan kalottiin.

    Silmä silmästä ja kaksi parhaasta ei toimi, mutta Jeshuan Taivaallinen Oppi poskenkääntämisestä toimii – ja sitten kaikilla kielillä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  34. Inglorious Bastards-tyypin leffojahan on paljon. ”natseille” saa tehdä mitä hyvänsä ja tulee tehdä. Kaikki ei-juutalaisethan ovat sellaisia. Etenkinksirtityt (siis juutalaisten mielestä). Tämän kaiken luulisi olevan todllakin paskannusta oman leiriin, mutta ei. Se on paskannusta meidän päällemme ja siten juutalaisrituaali.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  35. Tietenkin siis Mossadin tai muiden juutalaisten kauhuteot ovat em. leffoissa muka oikeutettuja, kun vastassa on muka jokin itse pahuus. Ainahan heillä on erittäin mustavalkoiste asetelmat. Juutalaiset hyviä ja kaikki muut pahoja.

    Takaisin Maailmansotaan. Kun Ryti ja Mannerheim olivatkin koko ajan Stalinin ja USA:n puolella, he tajusivat kai, että joutuvat ainakin Karjalan luovuttamaan suoraan pois eli 1940 rajoille. 1944 sitten jouduttiinkin sotimaan hallittu sota kesällä liittolaisia vastaan. Tapahtumat kesällä ovat hyvin kumallisia. Muka täydellinen yllätys ja Viipurin luovutus ilmaiseksi. Sitten kovaa sotaa suhteellisen vähäisiä vihollisjoukkoja vastaan.

    Mutta Suomi ei menettänyt vain Karjalaa ja Petsamoa, Sallaa ja Porkkalaa. Koko Suomi meni ikiajoiksi. Osaksi juutalaista globaalia imperiumia ja tuhon tielle. Minustaq selvästikin valittiin väärin. Olisi kannattanut rynnistää täysillä. Kävi sitten miten kävi. Mennä todella Saksan rinnalle ja antaa sille tietoja eikä vuotaa mitään viholliselle.

    Airo sanoi Rotary-klubilla arvoituksellisesti Viipurin menetyksestä, että se kannatti antaa helpolla. Pääasia oli itsenöisyyden säilyminen. Kenties hän tarkoitti kummallisella kommentillaan laajempaa, koko kesän 1944 taisteluiden sarjaa. Oliko se hallittua yhteispeliä? Stalinhan kai halusi voittaa sotimalla Neuvostoliitolle sen jo ekrran valtaamat alueet. Suomalaisille taas oli tehtävä selväksi, että Itä-Karjalasta oli vetäydyttävä. Eikä suomalainen olisi ymmäretänyt Karjalan antamista ilman taistelua. Ilmeisesti Airo, Laatikainen ja Heinrichs, ehkä myös Lundqvist ja muutama muu ovat olleet mukana tässä.

    Ja toisin kuin Airo väitti, itsenäisyys ei säilynyt. Suomi meni lopullisesti juutalaisille. Kekkonen mädätti Suomea myös Lännen toimeksiannosta vasemmistolaisineen jne.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Airon toteamus ’Viipurin antamisesta helpolla’ ei ole mitenkään ihmeellinen – saman johtopäätöksen on tehnyt aika moni sotahistorioitsija.

      Karttaa ei tarvitse kovin tarkkaan katsoa tajutakseen että Viipuria olisi ollut pirullisen vaikea ja kallis puolustaa yhtään pitempään .. Talvisodan lopussa Viipurista pidettiin sitkeästi kiinni, kun rauhanneuvottelut oli käynnissä, mutta Jatkosodan ko. vaiheessa Stalin vaati vielä ehdotonta antautumista. Nuotti vaihtui vasta kun Puna-Armeija joutui hyökkäämään paljon epäedullisemmassa maastossa Ihantalassa ja jäi jumiin – eteneminen olisi jatkunut jos Suomi olisi tuhlannut reservinsä Viipurissa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Niin onhan kaupunkia ehköä vaikeaa huoltaa salmen ylitse. Toisaalta kaupunkitaisteluissa on aina oma mahdollisuutensa kuluttaa hyökkääjää. Minusta salaa kuunneltu keskustelu keväällä 1944, Laatikaisen komennus Kannakselle ja toiminta ja koko yleistilanne viittaavat vahvasti siihen, että samalla rotaryklubin asenteella hoideltiin myös suurempi projekti eli kesän taistelut. Stalin on tietenkin vaatinut Lännen kanssa ja kun pirulle oli kerran annettu pikkusormi ja tilanne jo toivoton, niin näin tehtiin. Kenties vapaamuurarit toimivat osaksi Mannerheimin ohitse. Onhan tässä kyse juurikin Karjalan ryöstämisestä ja Suomen henkisestäkin murhaamisesta ym.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  36. Repe: ”Mutta Suomi ei menettänyt vain Karjalaa ja Petsamoa, Sallaa ja Porkkalaa. Koko Suomi meni ikiajoiksi. Osaksi juutalaista globaalia imperiumia ja tuhon tielle. Minustaq selvästikin valittiin väärin. Olisi kannattanut rynnistää täysillä. Kävi sitten miten kävi. Mennä todella Saksan rinnalle ja antaa sille tietoja eikä vuotaa mitään viholliselle.”

    Asia tuli Sinun näkökulmasta sanottua selväksi. Itse totean: onneksi et ollut asioista päättämässä. Ja väärin tulkitset tarkoituksellisesti Tahvanaisen kirjoituksia. Ei muutaman miljoonan kansa voi vaikuttaa suurvaltojen politiikkaan, mitä sinä oikein ajattelet. Mannerheim Rydin kanssa toimi esimerkillisen diplomaattisesti toisessa maailmansodassa. Ryti jopa uhrasi itsensä Suomen takia. Saksan malliko oli parempi: sodan jälkeen DDR ja Länsi-Saksa? Huh huh!!!

    Sodan jälkeen ulkomaiset joukot olivat Suomessa vuoteen 1956, Japanissa ja Saksassa he ovat edelleen. Eikö Suomi toiminut esimerkillisen hyvin näin hankalassa tilanteessa?

    Nythän maanpetokselliset voimat ovat laittomasti allekirjoittaneet naton isäntämaasopimuksen – päin helvettiä mennään ja lujaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  37. Ajaessaan NWO-agendaa Illuminaati käytti hyväksi koettua hegeliläistä dialektiikkaa: Teesi, Antiteesi, Synteesi. NWO-agendan viimeinen ilmiasu tulee olemaan läpeensä suunnitelmataloudessa (kommunismissa). Tässä ihmiskunnan suurimmassa harhautuksessa Teesiä vastaa 1.) Sosialistinen internationaali, Antiteesiä vastaa 2.) Kansallissosialismi ja Synteesiä vastaa 3.) Fabianilainen sosialismi.

    Näin Teesiä vastaa kansainvälinen sosialismi (kommunismi), Antiteesiä vastaa kansallissosialismi (natsismi, fasismi) ja näitten voimien puristuksesta syntyy Synteesi eli fabianilainen sosialismi (demokratia). Näin hegeliläisen dialektiikan mukaan koko spektri on sosialistinen. Tämän mukaan törmäyskurssilla ovat Teesi eli sosialismi, Antiteesi eli sosialismi, jotka synnyttävät Synteesin eli sosialismin.

    Esimerkiksi Jenkkiä ei oltaisi saatu hyväksymään kommunismia, ellei sitä olisi johdateltu liberalismin kautta sosialismiin ja sitä tietä kommunismiin. Jenkkien yhteiskunta jos mikä osoittaa kuinka Marxin myrkylliset opit toimivat. Siellä ei puutu enää mitään, eikä estä mikään, etteikö totalitaarisen diktatuurin esiintulo olisi pelkän presidentin allekirjoituksen päässä.

    Venäjän presidentin arkistossa saattaisi olla mielenkiintoista tutkittavaa. On kuulemma ainakin 18 teosta, jotka Marx kirjoitti mentorinsa hengessä. Luonteeltaan nämä kirjoitelmat ovat liian paljastavia siihen nähden mitä NWOn agendaan tulee eli ne ovat läpeensä saatanallisia.

    Tässä mallissa vain äärettömän varakas luokka kannattaa sosialismia niin kuin se on tehnyt aina, jossa kansat luovuttavat valtansa hallitusten kautta heille, jolloin kaikenlainen yksityisomistus tullaan lakkauttamaan, perinteiset perhearvot eliminoidaan ja uskonnot hävittämään, kansallisvarat sosialisoimaan, presidentti- ja kuningashuoneet ajamaan alas ja täydellinen kommunistinen, hierarkkinen, absoluuttinen, eksklussiivinen ja totalitaristinen valvontayhteiskunta asettamaan tilalle.

    Tämä ei kosketa ainoastaan jotakin maailmankolkkaa, vaan koko asuttua maailmaa, eikä sitä voi estää kukaan eikä mikään.

    Mikäli närhennäpyt eivät ole näin, niin miksi ne ovet juuri näin.

    1.) Sosialistinen internationaali
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Sosialistinen_internationaali

    2.) Kansallissosialismi
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansallissosialismi

    3.) Fabianilainen sosialismi:

    `Käytännössä kaikki maat joita nyt kutsutaan demokratioiksi ovat fabianilaisesti sosialistisia, siis systeemiä viedään vähitellen kohti keskitetympää ja suurempaa hallintoa ja varallisuus keskittyy entistä enemmän harvojen käsiin (kv. pankkiirit jotka kontrolloivat suuria keskuspankkeja, varsinkin USA:n Federal Reserve). EU = sosialistinen Euro-tasavaltojen liitto, otetaanko sille`?

    Fabian Society
    http://fi.wikipedia.org/wiki/Fabian_Society

    Ruohonjuuritasolla joka ikinen toimija kuten Marx, Lenin, Stalin jne., jotka ajoivat kommunistista internationaalia työväestölle, olivat sisimmältään äärimmäisiä kapitalisteja (rappareita tai illuja koko porukka). Lenin ei hyväksynyt sosialismia työväestön hoteille, vaan ajoi agendaa, jonka mukaan proletariaatin diktatuurista tulisi vastaamaan puoluenomenklatura.

    Näin siinä kävikin ja kun kommunismi `kaatui` (heh, heh), vallankahvaan tarttui vorvzakone (ven. laillistetut varkaat = oligarkit) ajaen talouden yhä syvemmälle suohon ja ampuen sen kuin sian rämeelle. Sitten vaihdettiin leipää osakkeista ja ryöstettiin Venäjä toisen kerran sitten Suuren Sosialistisen Vallankumouksen, joka ei ollut suuri, eikä sosialistinen sen enempää kuin vallankumouskaan, vaan ihan pelkkä siionistien ensimmäinen ryöstöretki slaaveja kohtaan.

    Se oli muistaakseni juutalainen Martov, joka laittoi kampoihin Leninille kannattamalla ideaa kommunismista, jossa työväenluokka olisi määräävässä asemassa. Martov hävisi ideologisen taistelun, ja häntä ja hänen seuraajiaan alettiin kutsua mensevikeiksi (ven. vähemmistö), kun taas Leninin leiriä alettiin kutsua bolsevikeiksi (ven. enemmistö), ja loppu onkin sitten his story.

    Mitä tuohon Linnan/Laineen Tuntemattomaan sotilaaseen ja Täällä pohjantähden alla elokuvasovituksiin tulee, niin en näkisi `mädättäjän` olleen asialla, mitä näiden elokuvien elokuvakäsikirjoittajaan tulee. Tämä lions veli oli Erkolla töissä vastaavana päätoimittajana silloin kun he nostivat HSn sellaiseksi kuin se vielä parhaina päivinään oli.

    Olin puhelin ja kirjeyhteydessä tähän toimittajaan ja hän kertoi esimerkiksi sukunsa vaiheita ja muisteli pahalla setänsä kohtaloa kun punaiset surmasivat (hän käytti sanaa murhasivat) hänet Sammatin/Nummen seutuvilla pistimillä. Voihan siitä tuollaisenkin näkökannan saada (mädätyksen), mutta eikös se Linna yhdistänyt jotakin, joka oli päässyt menemään päreiksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  38. Jos joku toimittaja ei harjoita kommunismia, niin ei se tee hänestä mitään hyvää tyyppiä automaattisesti. Vaikka ei olisi sossukaan, niin on kuitenkin sossujen liittolaienn ja ymmärtäjä. Eheyttäminen eiole aitoa, jos kyseessä on sosialidemokratialla tai muulla juutalaisuudella mädätys.

    Mielenkiintoista, että kumpikin hasbaravägyrtäjä suitsuttaa Linnan mädätystä esikuvallisena sielunilmaisijana!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  39. Heh. Lions Club ja Erkko ovat myrkkykeitoksen takana. Tietenkin lopulta tästä käärmekeitosta tehtiin koko kansalle itsenäisyyspäivän palvontarituaali. Jopa tuli hasbarasumuttajille hätä, kun tämä pirullinne huijaus paljastettin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Kyllähän itseasiassa Yle vetää vertoja Erkon Brysselin Pravdalle saman myrkyn syöttämisessä suomalaisille mm. heidän kansallisvaltionsa ja suomalais-kansallisen identiteettinsä tuhoamiseksi suoltamalla – ennenkaikkea värillisten – massamaahanmuutolle myönteistä propagandaa. Tätä toimintaa johtamaan maanpetturi-vallanpitäjät ovat asettaneet bilderbergit Jääskeläisen ja Kivisen.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  40. Junnu: ”Esimerkiksi Jenkkiä ei oltaisi saatu hyväksymään kommunismia, ellei sitä olisi johdateltu liberalismin kautta sosialismiin ja sitä tietä kommunismiin. Jenkkien yhteiskunta jos mikä osoittaa kuinka Marxin myrkylliset opit toimivat. Siellä ei puutu enää mitään, eikä estä mikään, etteikö totalitaarisen diktatuurin esiintulo olisi pelkän presidentin allekirjoituksen päässä.”

    Hyvin kiteytetty; tästähän on jenkkilässä väännetty; mccarthysismi tätä vastaan käsittääkseni taisteli…

    Olen samaa mieltä, paitsi: olisi pelkän presidentin allekirjoituksen päässä.

    Kyllä jenkit voivat olla todella evilmotherfuckersjotkavetäämuuriamatalaksi…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tutkimalla sikäläisiä Patriot act ja Hr säännöksiä voidaan saada selville kuinka totalitaarisesta diktatuurista onkaan kyse jenkkilässä. Nämä diktatoriset lait (esim. poikkeustila) saadaan voimaan yhdellä ainoalla false flacilla, jossa voidaan käyttää myös blue beam tekniikkaa, Haarp:ia tai ELFää.

      Nämä säännökset ovat antaneet presidentille uskomattoman vallan. Tällaista valtaa ei ole ollut aikaisemmin maailmanhistoriassa monellakaan.

      Esimerkiksi poikkeustilan aikana tulevat mustat autot ja pidättävät natiaisen ilman, että hänelle annetaan minkäänlaisia selityksiä tai oikeudellista suojaa. Hänet viedään, eikä kukaan tiedä minne, koska heidän ei tarvitse perustella pidätystään.

      Jenkkilä on jaettu kymmeneen piiriin, joihin jokaiseen on rakennettu paljon keskitysleirejä (Fema leirejä). Nämä keskitysleirit ovat tätä nykyä tyhjät, mutta valmiuksia on internoida huomattavan suuria määriä dissidenttejä. Heiltä ei puutu myöskään giljotiineja eikä ruumisarkkuja.

      Tässä hiljattain Euroopassa pidettiin älämölöä nautojen suu- ja sorkkataudista. Tuolloin perustettiin monin paikoin Eurooppaa `jätteenpolttolaitoksia`, jonne johtavat rautatiet. Kuljetus tulee olemaan vaivatonta ja toiminta tehokasta – mitä silmällä pitäen?

      Monien muiden muassa aihetta ovat tutkineet esimerkiksi Metzger, Jones ja Ventura. Kahdesta edellisestä en mene takuuseen, ensimmäinen näyttäisi olevan haschbaramies ja toinen valheinformaatioagentti (valheoppositio). Kolmas (Ventura), erikoisjoukkojen (Navy Seals) mies linkittyy monien, aina valkoista taloa myöten, tunnettujen NWO agendaa ajavien leiriin.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  41. Junnu, kiitos todella hienoista kommenteista, en ehtinyt kaikkia lukea aikaisemmin.

    Kirjoitat:

    ”Mitä tuohon Linnan/Laineen Tuntemattomaan sotilaaseen ja Täällä pohjantähden alla elokuvasovituksiin tulee, niin en näkisi `mädättäjän` olleen asialla, mitä näiden elokuvien elokuvakäsikirjoittajaan tulee.”

    Kommentoija Repe ei mielestäni tarkoita ulkopuolista tahoa, vaan brainwash-asiaa. Tämä on tulkinnaista ja mielestäni ei ilmene ainakaan Tuntemattoman sotilaan kohdalla. Kentällä olleen todella rehellinen subjektiivinen tulkinta.

    ”Tämä lions veli oli Erkolla töissä vastaavana päätoimittajana silloin kun he nostivat HSn sellaiseksi kuin se vielä parhaina päivinään oli.”

    Kerrohan lisää tästä ”lions veli”:estä..?

    ”Olin puhelin ja kirjeyhteydessä tähän toimittajaan ja hän kertoi esimerkiksi sukunsa vaiheita ja muisteli pahalla setänsä kohtaloa kun punaiset surmasivat (hän käytti sanaa murhasivat) hänet Sammatin/Nummenseutuvilla pistimillä. Voihan siitä tuollaisenkin näkökannan saada (mädätyksen), mutta eikös se Linna yhdistänyt jotakin, joka oli päässyt menemään päreiksi.”

    Ole hyvä, kerro lisää. Kiitos jo etukäteen!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. `Mikäs täällä? Mitä minä näen? Nyt, nyt te olette vallan erehtyneet. Ai…jaaai poojaat, poojaat. Ei sotaa näin käydä…Eheei. Eheei. Ei tämmösestä sodasta tule niin mitään. Mennäänpäs mokoman suon yli, että heilahtaa. Siellä jo toiset ovat naapurin asemissa`. (Kaarna)

      Suomi menetti Viipurin hyvinkin pitkälti samalla tavalla kuin kolmas valtakunta asemansa länsiliittoutuneiden maihinnousussa.

      Historia saattoi jopa toistaa itseänsä, viittaan Anjalan liittoon ja Liikkalan noottiin. Näissä asioissa sankarin tai konnan määrittäminen ei onnistu yksimielisesti, koska toisen sankari on vääjäämättä toisen konna.

      Historia saattaa toistaa vielä kerran itseään. Eihän Suomi kuulu Euroopan Unioniin, vaan Euraasian Unioniin. Pohjoismaiden Unionia (Kalmarin Unionia) ei kannata harkitakaan.

      Mutta että vallan Natossa ollaan, sillä lailla.

      Nato tullaan ajamaan alas, samoin YK. Tilalle asetetaan kunkin Unionin oma armeija ja YK korvataan kunkin Unionin presidenteistä muodostuvalla presidenttineuvostolla, maailmanhallituksella.

      Maailanhallituskaan ei tule olemaan kollegiaalinen presbyteeros (vanhimmisto, viisaat miehet), vaan ohjat ottaa prespyteeroksesta valittu episkopos (paimen, todella viisas mies). Se siitä matriarkaalisuudesta, jos joku vielä elättelee toivoa.

      Naisen asema tullaan ajamaan ennen sufragettien aikaa ja tämän tekee massamaahanmuutto. Mamuilu tulee maksamaan femakoilla mansikoita. Koirallakin tulee olemaan enemmän ihmisoikeuksia mamujen maailmassa kuin naisella.

      Valitan ,,, (hah, hah ,,,) ,,, olen pahoillani ,,, (heh, heh ,,, buah, hah, hah haa ,,, hiih, hiih, piih ,,, tzi, tzik ,,, ruah, hah, hah haa ,,,).

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Naurupojalle. Ei tämä perkeleen orjista koostuva joukkio, ihmiskunta, voi eikä ehdi muodostaa maailmanhallitusta. Naureskelu osuu harhaan.

        Käännä se naurunuppisi 180 astetta toiseen suuntaan, ettei Jumalan tarvitse sitä väkisin kääntää: ”Hirmuista on langetan elävän Jumalan käsiin” (Hebr. 10:31).

        On asioita, jotka saavat naureskelijoilta naurut hyytymään, esitän niistä tärkeimmän:

        ”Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi sielullensa vahingon? Taikka mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan” (Matt. 16:25-27).

        Hän tulee. Kyrpälauma, ”kaikki kansat”, joutuu tuomiolle:

        ”Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niinkuin paimen erottaa lampaat vuohista. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti. – – Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. – – Nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään” (Matt. 25:31-34, 41, 46).

        Kun toiset naureskelevat, yksi tulee ”suureen tuskaan” ja rukoilee, kun hän astuu lunastustyönsä huipennukseen (hän lunasti hengellään myös nämä naureskelijat):

        ”Ja hän vetäytyi heistä noin kivenheiton päähän, laskeutui polvilleen ja rukoili sanoen: ’Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun’. Niin hänelle ilmestyi taivaasta enkeli, joka vahvisti häntä. Ja kun hän oli suuressa tuskassa, rukoili hän yhä hartaammin. Ja hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka putosivat maahan” (Luuk. 22:41-44).

        Hän on niin suuressa tuskassa kantaessaan kyrpälauman (ihmiskunnan; myös naureskelijan) syntitaakkaa (”maljaa”, kuolemaan asti). Hän on tuskassa ihmiskunnan tähden niin suuresti, että enkeli taivaasta rientää vahvistamaan häntä. Tuska kyrpälauman (ihmiskunnan), myös naureskelijoiden, syntisyyden vuoksi on niin kova, että hänen hikensä oli kuin veripisaroita, jotka valuvat maahan.

        Naurujen olisi syytä ajoissa loppua: ”VOI TEITÄ, jotka nyt nauratte, sillä te saatte murehtia ja itkeä!” (Luuk. 6:25).

        Jo Luther sanoi, että koulujen ja yliopistojen tärkein oppiaine tulee olla Raamattu. Nyt niissä on tärkeintä kaikki muu, ja siksi perkele on päässyt valtaamaan maailman, muodostamaan raudanlujan maailmanhallituksen, joka toimii ihmisten ytimistä, sydämistä, käsin ja tuhoaa kaiken kuin syöpä.

        Plusääni(0)Miinusääni(1)
        1. Kolmanneksi viimeisen kappaleen tahtoisin muokata uudestaan (jäi tekn. ongelman vuoksi hieman toistavaksi):

          ”Hän on niin suuressa tuskassa kantaessaan kyrpälauman (ihmiskunnan; myös naureskelijan) syntitaakkaa (”maljaa”, kuolemaan asti), että enkeli taivaasta rientää vahvistamaan häntä. Hänen hikensä oli kuin veripisaroita, jotka valuvat maahan.”

          Plusääni(0)Miinusääni(1)
  42. Miksi meidän pitäisi itsenäisyyspäivänä kuunnella harhautettujen punasotilaiden ja vastaavien kierrättämää propagandaa, vaikka he kuinka uskoisivat asiaansa. Vielä vähemmän sellaisen tyypin tulkintaa, joka haluaa nimenomaan levitellä tällaisia esityksissään ja sankariksi nostetun päähenkilön suulla käsityksiä kansallissosialismista tai kansalllissosialistisen marssin esittämisestä upseeripippakoissa. Vallinnut ja nykyisin vallitseva juutalaismeno saa vain osaltaan tukea. Turhaa sosialidemokraattien mielistelyä. Eikö kansakunta ole koskaan heidän mielestään tarpeeksi ”eheytynyt”? Vasta sitten, kun kukaan ei puhu Vapaussodasta tai kaikki ovat marxilaisia? Tämän ”yhtenäisyyden” alttarilleko kaikki itsnäisyyspäivät olisi uhrattava? Minusta selvästi juutalaisen yhteiskunnan elkouva suomettumisen ja sotapropagandan/valehtelun synkimmiltä vuosilta.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  43. Kyse on siitä, että elokuva ei vain tyydy esittämään eri kuppikuntiin kuuluneiden sotilaiden kannanottoja ja elämää. Kuten elokuvaa on täälläkin mainostettu, nämä esitykset halutaan nostaa jalustalle. Ne eiväöt ole vain suomalaisen miehen sielunsointia, kuten täällä on esitetty, vaan myös saman kommentoijan mukaan esikuvallisten hahmojen esikuvallista ja ihailtavaa sellaista. Siis demarit ja liberaalit ja sodanjälkeinen virallinen käsitys nostetaan jalustalle, kun taas esim. Saksaa ihailevien upseerien vihjataan olevan niitä harhautettuja. Joko muodikakasti ilmaisten ”tasapainottomia ja rajatilaisia ihmisiä”, kuten esim. Teemu Keskisaja kuittaa esim. lapualaisten johdon ja ”ääriliikkeen” kannattajakunnan tai sitten ”ääriliikkeen” tueksi ”harhautettuja” miehiä.

    Kuitenkin siis juuri demarit ja muut vastaavat ovat harhautettuja. Juutalaiset ovat pukeneet koukkunsa hyvin sokeriseen kaapuun. Lisäksi heillä oli jo suuri valta. Siten koko maailma oli kyllästetty muotiaatteilla, jotka olivat heidän kontrollissaan. Siten monet Saksassa halusivat pettää Hitlerin ja etenkin satelliittimaissa kaikki suorastaan vauhkoina halusivat kammeta maansa liittoutuneiden puolelle ja toimia liittoutuneiden sotaponistusten hyväksi. Koska kansallissoialismia oli mustatu ja kaikkea nationalismia ja fasismia ja toisaalta koska siis oltiin opittu juutalaisten muotiaatteiden idealisteiksi. Länsimaita pidettiin kehityksen kärjessä kulkevina ja aatteen puolesta siis haluttiin kansallissoialismin kaatuvan ja juutalaisaatteiden voittavan. Lisäksi tietenkin juutalaiset olivat soluttaneet kaikki yhteiskunnat, kuten Siionin viisaissa todetaan jo. Siten pettureita vilisi kaikialla. Erinäiset pikkuvaltiot pyrkivät irti sodasta ja vaihtamaan puolta, koska tietenkin olivat jo vahvoja juutalaisen imperiumin kandidaatteja tai osasia. Juutalaien blokki näytti mahdottomalta voittaa. Kyseessähän olikin fasismin ja kansallissosialismin osalta tavallaan kapinapesäkkeestä juutalaisten hallitsemassa maailmassa. Edistykselliset modernit kansalaiset eivät havaineet hienojen muotiaatteiden olevan vain juutalaisuutta ja juutalaisvaltaa ja johtavan tuhoon. Siis kun luultiin kansallissosialismin tappion olevan pelastus ja Lännen voiton, niin juuri tämä merkitsi varmaa tuhoa. Lännen hegemoniassa se tuli vain viiveellä.

    Siis juuri sossut ja muut ”demokraatit” olivat kuin olivatkin niitä todella harhauitettuja ja mädätyskoukussa massana. Tietenkin ainesta olisi vielä ollut vaikka mihin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  44. Nauru raikaa judaistien häntyreille, feministiselle liikkeelle (ei muille), joka on juuresta latvaan juudalaisten masinoima oppi. Feministisellä opilla pyritään tuhoamaan perheinstituutio ja perheen sisäinen, jumalallinen järjestys.

    Lähimmäksi oikeata ajatusta, jos nyt näin voidaan juudalaisista sanoa, on päässyt Rina Eisler kirjassaan `Malja ja miekka`, jossa hän peräänkuuluttaa gylanistista mallia.

    Juudalaisten seuraajat, feministit, purkavat nyt näyttävästi kulttuurimarxilaisen hengentuotteen kautta naisen aseman sellaiseksi kuin se oli silloin vuonna `miekka ja kilpi`. Heistä näyttää olevan mukavaa palata nyrkin ja hellan väliin.

    Esikuvasi, Luther, ei kestä tarkempaa tutkintoa, ei edes pintapuolista. Hänen vanhurskauttamisoppinsa, `Sola fide, sola gratia, propter Christum`, ei ole ainoastaan erehdys, vaan suoranainen synti.

    Kukaan, ei kukaan pelastu `Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden`. `Yksin uskosta` hän toki voi saavuttaa uudestisyntymisen, mutta ei pelastusta, koska uudestisyntyminen ei pelasta ketään, vaan pyhityselämä pelastaa, koska: `Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi` (1 Joh 2:6). Pyhityselämään tarvitaan uskoa yhteen ainoaan Jumalaan ja Kymmenen käskyn pitämistä.

    Martti Luther juonsi usko-käsitteensä kreikankielisestä `pistis` sanasta, joka tarkoittaa `totena pitävää tietoa`, `tosiasiallista tietoa`, `sokeaa uskoa`. Sanan mukaan: `Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat` (Jaa 2:19). Usko tai uskominen ei pelasta ketään, vaan se voi jopa kadottaa. Mikäli Martti olisi juontanut usko-käsitteensä hebreankielisestä sanasta `aman`, hän olisi tehnyt oikein, koska `aman` tarkoittaa `luottamus-uskoa`. Mutta tuolloin tuo `pistis` sanan merkityssisältö kopioitiin kaikille kielille.

    Niin ikään Kristuksen uhrikuolema ristillä ei pelasta mitään eikä sovita ketään, vaan se on nähtävä ainoastaan Jeshuan omana, henkilökohtaisena kiusauksena, ei meidän. Näin pitkälle hän vei kiusauksensa, eikä tehnyt mitään muuta kuin toteutti Isän tahdon.

    `Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden` on synnyttänyt seuraavan heresian: Kerran pelastettu, aina pelastettu, vaikka on kirjoitettu: `Sentähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea` (1Kor 10:12).

    Martti Luther kehitteli edelleen Saul Tarsolaisen oppia, joka viimemainittu ehkä kirjoitti näin: `Niin päätämme (ME??) siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja` (Roo 3:28). Kuka helvetin ME siellä päättää ja kenen puolesta? Nämä asiat eivät ole ihmisten päätettävissä.

    Toisaalla samainen roomalaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa: `Sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme` (Roo 13:11). Kun vedämme tämän lauseen janalle huomaamme, että janalla on kolme pistettä A, B ja C. Pisteessä A `uskoon tulimme`, pisteessä B `olemme lähempänä` ja pisteessä C `pelastumme`. Tässähän väitetään selvästi kuinka uskoon tuleminen ei vielä ole pelastus, toisin kuin saman taiteilijan edellisessä kohdassa (Roo 3:28) koko paketti annetaan eräänlaisena `taivaallisena tällinä`.

    Näitä tälliuskovaisia on erityisen paljon karismaattisissa piireissä.

    Paavali erotti Jeesuksen Kristuksesta ja teki jälkimmäisestä uskontonsa. Vieläpä hän kehtaa väittää `ehtoollisen asetussanoissa`, että: `Näin me julistamme Kristuksen kuolemaa`. Sitähän me emme ainakaan tee, vaan me julistamme Kristuksen elämää ja Hänen ylösnousemusvoimaansa. Mikäli Jeshuan elämästä ja Hänen ylösnousemuksestaan olisi tehty oppi, se vielä menettelisi, mutta näinhän siinä ei käynyt. Kirkkojen alttarifreskot kuvaavat nyt siloteltua ruumista.

    Kaiken lisäksi he palvovat Kristuksen telotusvälinettä. Entäpä jos Hänet olisi ammuttu Anthony Kalasnikovilla: olisiko heidän rakennustensa katolla AK-rynkky tai roikkuisiko heidän kaulassaan talismaani rynkystä tai laulaisivatko he nyt: `Rynkky vain, rynkky vain, hän on ,,,`.

    Ihmeellistä on kuinka he rukoilevat Jeesusta, vaikka tämä samainen Jeshua teroitti heille selvästi: `Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän ,,, `.

    Proton pseudos periaatteen mukaan erehdys generoi uusia erehdyksiä, niinpä harhautettu Luther joutui nimeämään Jaakobin kirjeen `olkikirjeeksi`, joka joutaisi polttaa ja Ilmestyskirjan hullun `houreeksi`. Miksi?

    Sen tähden, koska Jeshuan puoliveli (sama äiti, eri isä), Jaakob, kirjoittaa: Usko ilman tekoja on kuollut niin kuin ruumis ilman henkeä on kuollut. Ilmestyskirja taas on ainut ilmoitus ihmiskunnalle, joka lähtee suoraan Jumalan sisimmistä taivaista välillisenä saneluna ihmiskunnalle.

    Ilmestyskirja ei ole Rema ilmoitusta (ihmisen kautta juontuvaa), eikä se ole Logos ilmoitusta (Jeshuan kautta juontuvaa), vaan se on Apokalypsis ilmoitusta (Ilmestystietoa), joka juontuu välillisesti taivaitten taivaista niin kuin siellä sanotaankin: Sen Hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen ,,,. Mutta tämä ei sopinut Martille, koska Martti kannatti roomalaiskatolista dispensationalismia.

    Uskonpuhdistaja Luther, niin kuin Calvinkin, olivat amilleniastisen dispensationalismin kannattajia. Kirkkoisä Augustinuksesta juontuva oppi ei hyväksy kirjaimellista millenialismia, maan päällisä 1000-vuotista valtakuntaa, vaan hänen mukaansa kiliastinen aika on nähtävä spirituaalisena, kirkkoa koskevana, aikaperiodina.

    Hänen mukaansa Herran 1000-vuotinen valtakunta sai alkunsa Jeshuan ensimmäisestä adventista ja hänen seuraajistaan, jotka nyt hallitsevat Kirkkoa (kr. Kyrios ekklesiae = Herran seurakunta > sak. Kirche = kirkko > Kirkko). Niinpä he käsittävät tietyt Rtun kohdat vertauskuvallisina, eikä kirjaimellisina.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Junnulle, osa 1.

      Petturuutenne on suuri, kun nimittelet perustamanne feminismi-liikkeen seuraajia ”häntyreiksi.” Tunnustat myös, että ko. liikkeellä pyritte tuhoamaan ei-juutalaisten perheinstituution ja perheen sisäisen jumalallisen järjestyksen. Nostat esiin juutalaisen Riane (ei ”Rina”) Eislerin, joka on feministi, kehitysopin kannattaja ja Rooman klubin jäsen. Kyseessä on pakana, joka ei tunne (uskossa Kristukseen saatavaa) rakkautta ja joutuu sen vuoksi rakentelemaan maailmaa ja ihmisiä erilaisilla systeemeillä ulkonaisesti. Hukkunut (hengellisesti) jo valmiiksi. Ihmisten manipuloija. Zombie, kuten muukin jumalaton ihmiskunta.

      Kun Luther sanoo pelastumisen (vanhurskauttamisen) tapahtuvan yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden, hän puhuu niin kuin Raamattu puhuu. On uskottava Kristuksen armosta (ansaitsemattamme) ilmaiseksi suorittama ihmiskunnan lunastustyö. Kristus sanoo: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh. 14:6). Syntiinlankeemus (1. Moos. 3. luku) turmeli koko ihmiskunnan – hengellisessä suhteessa täydellisesti. Synti erotti ihmiset Jumalasta. Kun Jeesuksen Kristuksen meille hankkima juridinen syntien anteeksiantamus poisti Jumalan edessä synnin, meidät Jumalasta erottava tekijä poistui ja saimme Kristuksessa tien Jumalan yhteyteen (tätä on pelastus, vanhurskautus). Junnu kutsuu tätä erehdykseksi ja synniksi! Hän sanoo: ”Kukaan, ei kukaan pelastu ’yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden’”! Junnu on Jumalan ja Raamatun vihollinen, perkeleen orja.

      Junnu jatkaa: ”Kukaan, ei kukaan pelastu `Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen ansion tähden`. `Yksin uskosta` hän toki voi saavuttaa uudestisyntymisen, mutta ei pelastusta, koska uudestisyntyminen ei pelasta ketään, vaan pyhityselämä pelastaa, koska: `Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan, niinkuin hän vaelsi` (1 Joh 2:6). Pyhityselämään tarvitaan uskoa yhteen ainoaan Jumalaan ja Kymmenen käskyn pitämistä.”

      Junnu hylkää Kristuksen lunastustyön ja siten koko kristinuskon. Junnu on puhdas pakana. Hänen mukaansa pelastumiseen tarvitaan pyhitystä eli ihmisen tekoja: rakkauden tekoja eli hyviä tekoja, joihin kuuluu käskyjen pitäminen ulkonaisesti (sydäntähän ihminen ei voi omin voimin muuttaa ja poistaa sieltä perkelettä). Muka usko yhteen ainoaan Jumalaan tarvitaan, mutta mihin ihmeeseen sellaista tarvitaan, eihän sellainen yleinen Jumala-usko voi olla mitään pelastavaa uskoa! Itse asiassa kaikilla pakanoilla on syntiinlankeemuksesta huolimatta säilynyt jossakin määrin tällainen usko Jumalaan, mutta sellaisella uskolla ei ole pelastavaa voimaa. Pakanamaailmassa onkin paljon yleisen Jumala-uskon pohjalta nousevia uskontoja (esim. hindulaisuus, islam, juutalaisuus, buddhalaisuus), mutta ne eivät ole peräisin Jumalasta vaan ovat ihmisten omia tekeleitä. Näiden uskontojen jumalia ei ole edes olemassa, ne jäävät pelkiksi kuvitelmiksi, koska todellisen Jumalan luo yksikään ihminen ei voi päästä ilman välimies (syntien anteeksiantamuksen hankkija) Kristusta.

      Ehkä on terveellistä ottaa tähän, miten Luther (Johanneksen ensimmäisen kirjeen selitys) selittää Junnun yllä mainitseman kohdan 1. Joh. 2:6: ”Joka sanoo hänessä pysyvänsä, on velvollinen vaeltamaan niin kuin hän vaelsi”:

      ”Tämän lauseen apostoli lisää puheeseensa rakkaudesta ja asettaa sen valekristittyjä vastaan, joita on paljon ja jotka sanovat vaeltavansa Kristuksessa, mutta eivät vaella niin kuin Kristus. Johannes katsoo koko Kristuksen sekä semmoisena, joka on hänen puolestansa rakkaudessa vaeltanut, että semmoisenakin, joka on annettu kuolemaan meidän puolestamme. Vaeltakoon siis jokainen kristitty niin kuin Kristus vaelsi, sillä sen ihmisen, jossa Kristus asuu, tekee Hän kaltaiseksensa, kuten saatanakin täyttää omaisensa kaikenlaisella pahalla. Kristitty olkoon lempeä ja valmis kärsimään ja kuolemaan lähimmäisensä puolesta, niin kuin Kristuskin teki. Kaikki siis, jotka kuolevat sanan puolesta, kuolevat kristittyjen puolesta. Kuitenkin on tehtävä ero meidän ja Kristuksen kuoleman välillä. Yhden Kristuksen kuolema vapahtaa meidät iankaikkisesta kuolemasta ja synnin rangaistuksesta. Mutta meidän kuolemallamme, jonka kärsimme uskon ja sanan tunnustamisen tähden, on toinen paljon alhaisempi tarkoitus, että näet, meidän kauttamme pyhät uskovaiset vahvistettaisiin ja lohdutettaisiin, jotta meidän esikuvan kautta uskoisivat sanana ja mielellään kärsisivät kaikki sanan tähden. Koko tämän päätarkoitus on se, että hyvillä töillä todistaisimme uskomme. Ja tässä huomaat Johanneksen peräti toisella tavalla kuin vastustajat kehottavan hyviin töihin. Sillä apostoli esittää hyvät työt uskon osoituksina, mutta vastustajat asettavat työt uskon edelle ja perustavat niihin autuuden. Apostoli esittää mitä rakkauden tulee tehdä ja mitä sen tulee jättää tekemättä. Sillä veljen rakastamista ei ole se, että ollaan häntä vihaamatta, vaan on tehtävä sekin, että häntä hyödytät niin paljon kuin voit.”

      Kun Junnu vaatii ihmisen hyviä tekoja (pyhityselämää) pelastumisessa, hän itse asiassa ilmoittaa, että Kristus on kuollut turhaan. Kristinusko ei merkitse hänelle mitään. Jokainen pakana pystyy tekemään hienoja ja kiiltäviä ulkonaisia tekoja (tämä on ns. yhteiskunnallinen vanhurskaus), noudattamaan ulkonaisesti käskyjä melko suuressakin määrin ja puhumaan ”yhdestä Jumalasta”, mutta mikään tästä ei pelasta häntä Jumalan edessä vähimmässäkään määrin. Jumala katsoo sydäntä, ei ulkonaista kiiltoa eli ulkokultaisuutta. Ja sydäntään ihminen ei voi itse muuttaa. Se muuttui syntiinlankeemuksessa niin, että se on ”täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä”, ”täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa”, ”täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta” (Matt. 23:25, 27, 28). Matt. 15:19 toteaa: ”Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset.” Vaikka ulkokultaisen ihmisen ulkonaiset teot olisivat kuinka ”hyviä” hyvänsä, Jumala näkee vain sydämen, tuon hirveän syntimäärän siellä. Jopa tuo ihmisen (ja Junnun) päätös ja ajatus itsessään ryhtyä ulkonaisilla teoilla pettämään Jumalaa on hirvittävä ja julkea synti!

      Pelastuminen (vanhurskauttaminen) tapahtuu siis uskon kautta Kristuksen sijaissovitukseen (hän sovitti ristillä meidän syntimme). Teoilla ei ole pelastumisessa minkäänlaista merkitystä. Kun ihminen on sitten sydämen uskon kautta pelastunut, SITTEN, SEN JÄLKEEN, hän alkaa vapaasti – ei orjana palkkion toivossa tai rangaistuksen pelossa – tehdä hyviä töitä, kun uskon myötä Jumalan sanassa vaikuttava Pyhä Henki (Jumala itse) jää hänen sydämeensä asumaan ja alkaa vaikuttaa ihmisessä hyviä tekoja, käskyjen vapaata ja iloista noudattamista. Siksi tuota halua ja iloa tehdä sydämen pohjasta hyviä tekoja sanotaan pyhitykseksi – se on Pyhän Hengen vaikutusta, ja Pyhä Henki saadaan uskossa (”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta – – Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu”, Room. 5:1, 5). Eihän kukaan voi nauraakaan sydämen pohjasta, ellei ensin ole tullut iloiseksi. Pyhitys on siis vanhurskauttamisen (pelastumisen) seuraus, eikä sitä tarvita vanhurskauttamisessa.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. Junnulle, osa 2.

      Koska Junnu jatkaa: ”Usko tai uskominen ei pelasta ketään, vaan se voi jopa kadottaa” ja ”Kristuksen uhrikuolema ristillä ei pelasta mitään eikä sovita ketään”, on syytä tuoda esiin, mitä Raamattu sanoo pelastumisesta (vanhurskauttamisesta) ”uskosta”, ”armosta” ja ”Kristuksen ansion tähden”:

      A. Uskosta, ilman pyhitystä eli tekoja:

      ”Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta” (Room. 5:1); ”Koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista” (Gal. 2:16); ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja” (Room. 3:23-28); ”Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla” (Ap. t. 13:38-39); ”mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ’Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!’” (Room. 4:5-8); ”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ’Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee’. Ja selvää on, ettei kukaan tule vanhurskaaksi Jumalan edessä lain kautta, koska ’vanhurskas on elävä uskosta’ (Gal. 3:10-11); ”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka laista tulee, vaan sen, joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen kuolleista” (Fil. 3:8-11).

      B. Armosta:

      ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi” (Ef. 2:8-9); ”pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan” (Tiit. 3:5-7); ”hän puhdisti heidän sydämensä uskolla – – me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme, samalla tapaa kuin hekin” (Ap. t. 15:9, 11); ”armosta te olette pelastetut” (Ef. 2:5); ”Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. – – Sentähden se (vanhurskaus) on uskosta, että se olisi armosta” (Room. 4:13, 14, 16).

      C. Kristuksen ansion tähden:

      ”Armo ja totuus on tullut Jeesuksen Kristuksen kautta” (Joh. 1:17); ”Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran. Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa. Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi” (2. Kor. 5:18-21); ”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa (kuin Jeesuksessa Kristuksessa); sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman” (Ap. t. 4:12); ”Sillä meidän vielä ollessamme heikot kuoli Kristus oikeaan aikaan jumalattomien edestä. Tuskinpa kukaan käy kuolemaan jonkun vanhurskaan edestä; hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta. Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut – – Niinpä siis, samoin kuin yhden ihmisen lankeemus on koitunut kaikille ihmisille kadotukseksi, niin myös yhden ihmisen vanhurskauden teko koituu kaikille ihmisille elämän vanhurskauttamiseksi; sillä niinkuin yhden ihmisen tottelemattomuuden kautta monet ovat joutuneet syntisiksi, niin myös yhden kuuliaisuuden kautta monet tulevat vanhurskaiksi” (Room. 5:6-10, 18-19); ”Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo” (Room. 10:4); ”Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi” (1. Kor. 1:30); ”Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7); ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan” (Gal. 4:4-5); ”sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman” (Joh. 12:47); ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan” (1. Tim. 1:15); ”Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan” (Tiit. 3:4-7); ”te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä” (1. Kor. 6:11); ”kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme, joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden” (Room. 4:24-25); jossa (Jeesuksessa Kristuksessa) meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan” (Ef. 1:7); ”Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen” (Kol. 1:14); ”hän on meidän syntiemme sovitus” (1. Joh. 2:2); ”Sillä Jumala näki hyväksi, että kaikki täyteys hänessä asuisi ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa” (Kol. 1:19-20); ”tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niinkuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1. Piet. 1:18-19); ”Hänelle (Jeesukselle Kristukselle), joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä” (Ilm. 1:5).

      Sitten pari muuta kohtaa Junnun tekstistä. Kyllä sanakirjojen mukaan kreikan pistis tarkoittaa ”usko”, ”luottamus” (Gyllenberg: Uuden testamentin kreikkalais-suomalainen sanakirja; Walter Bauer:Wörterbuch zum Neuen Testament). Uusi testamentti kirjoitettiin kreikaksi, eikä Luther ”juontanut” usko-käsitettään mistään, hän vain luki Raamatun tekstiä niin kuin se on ja USKOI sen. Sana ”äiti” tarkoittaa äitiä, sana ”armo” tarkoittaa armoa, sana ”usko” tarkoittaa uskoa jne. Pitääkö tässäkin saivarrella? Hepreaa Uudessa testamentissa ei käytetä. Pistis-sanalla on lisämerkityksinä myös merkitykset ”opin totena pitäminen”, ”uskonoppi” ja ”uskollisuus”, mutta nämä käyvät ilmi asiayhteyksistä.

      Junnu ihmettelee kiroillen, miksi Room. 3:28:ssa käytetään me-muotoa: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.” Kyllä ko. kirjeestä käy ilmi, että ”me” tarkoittaa kristittyjä. Paavali kirjoittaa ”kaikille Roomassa oleville Jumalan rakkaille, kutsutuille pyhille” (jae 1:7). Jakeissa 1:12 ja 1:13 ”me” tarkoittaa ko. kristittyjä yhdessä, veljiä. Jakeessa 2:2 ”me” viittaa henkilöihin, jotka tuntevat Jumalan opin: ”Ja me tiedämme, että…” Kohta 3:28 ilmaisee me-muodolla, että kristityt yleisesti tietävät, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta Kristuksen sijaissovitukseen, ei tekojen kautta. Kristityt TIETÄVÄT tämän, koska he ovat syntyneet ko. sanasta uskon kautta ilman mitään omaa myötävaikutustaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    3. Junnulle, osa 3.

      Sitten Junnu analysoi lauseen ”sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun uskoon tulimme” (Room. 13:11) näin: ”Kun vedämme tämän lauseen janalle huomaamme, että janalla on kolme pistettä A, B ja C. Pisteessä A `uskoon tulimme`, pisteessä B `olemme lähempänä` ja pisteessä C `pelastumme`. Tässähän väitetään selvästi kuinka uskoon tuleminen ei vielä ole pelastus.”

      Tässä Lutherin selitys (ensimmäisen adventtisunnuntain saarna, Kirkkopostilla I):

      Sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin kun uskoon tulimme.

      Mitä tällä tarkoitetaan? Olemmeko ennen uskoneet? Vai emmekö nyt usko? Tässä muistettakoon, että pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 1. luvussa (Room. 1:2) sanoo »Jumalan edeltä luvanneen profeettojensa kautta pyhissä kirjoituksissa evankeliumin Pojastaan Jeesuksesta Kristuksesta»: hänen kauttaan koko maailma on tuleva autuaaksi, niin kuin Aabrahamille lausutut sanat kuuluvat 1. Mooseksen Kirjan 22. luvussa (1. Moos. 22:18): sinun siemenessäsi tulevat kaikki maan kansat siunatuiksi». Tämä silloin Aabrahamille hänen siemenessään luvattu siunaus on juuri se armo ja pelastus Kristuksessa, joka evankeliumin kautta koko maailmalle julistetaan, niin kuin pyhä Paavalikin Roomalaiskirjeen 4. luvussa (Room. 4:1 ja ss. jakeissa) ja Galatalaiskirjeen 4. luvussa (Gal. 4:22 ja ss. jakeissa) selittää: juuri Kristus on se Aabrahamin siemen, toisin sanoen, Aabrahamin luonnollista lihaa ja verta, jossa siunataan kaikki ne jotka uskovat häneen ja häntä avukseen huutavat.

      Sittemmin profeetat yhä monipuolisemmin tätä Jumalan lupausta selittäen laajemmalle levittivät: he ovat kaikki kirjoittaneet Kristuksen tulosta, hänen armostaan ja evankeliumista, niin kuin pyhä Pietari Apostolien tekojen 3. luvussa (Ap. t. 3:17 ja ss. jakeissa) sanoo: Kaikki ennen Kristuksen syntymää eläneet pyhät ovat uskoneet tämän Jumalan antaman lupauksen ja uskossa tulevaan Kristukseen ja hänen kauttaan varjeltuen tulleet autuaiksi. Kristuskin – Luukkaan Evankeliumin 16. luvussa (Luuk. 16:22) – tätä lupausta nimittää Aabrahamin helmaksi, johon kaikki Aabrahamin jälkeen aina Kristukseen asti eläneet pyhät koottiin. Sitä pyhä Paavalikin tässä tarkoittaa sanoessaan: »Pelastus on meitä nyt lähempänä kuin silloin kun uskoon tulimme». On kuin hän sanoisi: Jumalan Aabrahamille antamaa lupausta ei ole enää käsitettävä vasta tulevaksi, se on toteutunut: Kristus on tullut, evankeliumi on ilmestynyt, ja siunaus on jaettu koko maailmaan; käsillä on kaikki se mitä me odotimme ja minkä me lupauksessa uskoimme. Näin apostoli on kuvaillut sen hengellisen päivän josta hän myöhemmin (Room. 13:12 jakeessa) puhuu ja joka on, kuten saamme kuulla, evankeliumin varsinainen aamunkoitto ja valkeus.

      Täten ei kuitenkaan uskoa ole tehty tarpeettomaksi, se päinvastoin on vahvistettu: samoin kuin nuo näet muinoin uskoivat kerran toteutuvaan Jumalan lupaukseen, samoin me nyt uskomme toteutuneeseen lupaukseen. Toinen usko on itsessään uskoa niin kuin toinenkin; ne ovat vain peräkkäisiä, niin kuin lupauskin ja sen toteutuminenkin ovat peräkkäisiä. Kumpikin pitäytyy Aabrahamin siemeneen, Kristukseen, toinen ennen hänen tuloaan, toinen hänen tulonsa jälkeen. Se joka vielä nyt juutalaisten tavalla uskoo Kristuksen yhä olevan tulossa, ikään kuin lupaus vielä ei olisikaan täyttynyt, joutuu kadotustuomioon syyttäessään Jumalaa valheesta, väittämällä että Jumala ei vielä olekaan lupaustaan täyttänyt, vaikka hän onkin sen täyttänyt. Näinhän pelastus vielä olisi meistä kaukana, edessä päin, ja meidän pitäisi sitä yhä odottaa tulevaksi.

      Näistä kahdesta uskosta pyhä Paavali puhuu Roomalaiskirjeen 1. luvussa (Room. 1:17): »Evankeliumissa Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon». Mitä tietää tuo »uskosta uskoon»? Yksinkertaisesti tätä: vaikkakin niin isien usko kuin meidänkin on sama, uskottaessa niin tulevaan kuin ilmestyneeseenkin Kristukseen, evankeliumi kuitenkin johdattaa edellisestä uskosta jälkimmäiseen; nyt ei siis ole uskottava ainoastaan lupausta, vaan myöskin sen toteutunutta täyttymystä, jota ei Aabraham eivätkä vanhat vielä voineet uskoa siitä huolimatta että heillä oli sama Kristus kuin meilläkin, yksi usko, yksi Henki, yksi Kristus, yksi kaikkien pyhien yhteys siitä huolimatta että olivat ennen Kristusta ja me olemme hänen jälkeensä.

      Siis olemme uskoneet me, nimittäin isät ja me samassa yhteisessä uskossa yhteen Kristukseen, ja me yhä uskomme häneen, vaikkakin toisella tavalla. Ja vaikka me yhteistä uskoa ja Kristusta silmällä pitäen sanomme: Me olemme uskoneet, vaikka emme olekaan eläneet siihen aikaan, vaan isät ovat uskoneet; samoin hekin omalta osaltaan sanovat tahtovansa kuulla tai kerran saavat kuulla ja nähdä Kristuksen ja uskoa häneen, vaikka eivät eläkään meidän ajallamme, vaan me elämme. Sillä näin sanoo Daavid 8. psalmissa (Ps. 8:4): »Minä katselen taivastasi, sinun sormiesi tekoa», toisin sanoen, apostoleja, vaikka ei elänyt heidän aikanaan, ja samoin 9. psalmissa (Ps. 9:2): »Minä ylistän Herraa kaikesta sydämestäni, ilmoitan kaikki sinun ihmetyösi», ja samaan tapaan monin paikoin. Toinen henkilö näin asettuu toisen asemaan, pitäen silmällä sitä yhteistä uskoa, jossa heillä on Kristus välissään ja jonka kautta he kuuluvat samaan joukkoon.

      Tätä apostolin sanaa: »Pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin kun uskoon tulimme» älköön ymmärrettäkö tarkoittavan omaamisen eli omistamisen läheisyyttä; onhan isillä ollut sama usko ja sama Kristus: hän on ollut yhtä lähellä heitä kuin meitäkin, kuten Heprealaiskirjeen 13. luku (Hepr. 13:8) sanoo: »Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti», toisin sanoen, Kristus on ollut maailman alusta sen loppuun asti, ja kaikki ovat hänen kauttaan ja hänessä varjeltuja. Se joka enimmän uskoo, on häntä lähimpänä, ja siitä joka uskoo vähimmän, on autuus kauimpana, omaamisen ja omistamisen kannalta katsottuna. Mutta pyhä Paavali puhuukin tässä ilmestymisen läheisyydestä. Siitä, että Kristuksen aikana lupaus täyttyi ja evankeliumi koitti koko maailmalle, ja että siten Kristus on tullut kaikkien ihmisten luo ja julkisesti julistettu, hän kertoo tässä: »Pelastus on nyt meitä lähempänä» kuin silloin kun se vielä oli kätkettynä lupaukseen, esiin nousematta. Hän sanoo myös näin Tiituksen Kirjeen 2. luvussa (Tit. 2:11): »Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi», toisin sanoen, se on koittanut ja julki julistettu, vaikka se jo ennenkin on ollut kaikissa pyhissä.

      Raamattu siis esittää Kristuksen sekä tulevaksi että tulleeksi, vaikka hän jo ammoin on ollut kaikissa isissä. Hän ei kuitenkaan ole tullut jokaiselle julkisen julistuksen kautta ennen kuin kuolleista nousemisensa jälkeen; tästä tulemisesta Raamattu enimmän puhuu, ja sen tähden hän on tullut ruumiillisestikin ihmisluontoon. Ketään ei hänen ihmiseksi tulemisensa hyödyttäisi, ellei olisi tullut sitä julistavaa evankeliumia, jonka kautta hän tulee koko maailmaan, ja näin tulisi tiettäväksi, minkä tähden hän on tullut ihmiseksi, että nimittäin luvattu siunaus jaettaisiin kaikille jotka evankeliumin perusteella uskovat Kristukseen. Syystäkin pyhä Paavali Roomalaiskirjeen 1. luvussa (Room. 1:2) sanoo evankeliumia »Jumalan lupaamaksi», aivan kuin sanoisi Jumalan huolehtineen enemmän evankeliumista ja tuosta julkisesta sanan kautta tulemisesta kuin ruumiillisesta syntymästä eli inhimilliseen luontoon tulemisesta. Evankeliumi ja meidän uskomisemme ovat olleet hänellä sydämen asiana; Poikansa hän on antanut tulla ihmiseksi sen tähden että hänestä voitaisiin julistaa evankeliumia ja että hänen pelastuksensa näin, julkisen sanan kautta lähestyen, tulisi koko maailmaan.

      Muutamat ovat opettaneet neljää Kristuksen tulemista, sovittaen ne neljään adventtisunnuntaihin; mutta tätä, kaikkein tärkeintä, painokkainta, tätä, josta pyhä Paavali tässä puhuu, he eivät ole huomanneet. He näet eivät tiedä, mitä evankeliumi on ja mikä on sen antamisen tarkoitus ja syy. He puhelevat paljon Kristuksen tulemisesta, mutta sittenkin karkottavat hänet meistä kauemmaksi kuin taivas on maasta! Mitä hyödyttää Kristus, ellei häntä uskossa omisteta? Mutta kuinka hän voidaan uskolla omistaa, ellei evankeliumia saarnata?

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    4. Junnulle, osa 4.

      Junnu kirjoittaa: ”Paavali erotti Jeesuksen Kristuksesta ja teki jälkimmäisestä uskontonsa. Vieläpä hän kehtaa väittää ’ehtoollisen asetussanoissa’, että: ’Näin me julistamme Kristuksen kuolemaa’. Sitähän me emme ainakaan tee, vaan me julistamme Kristuksen elämää ja Hänen ylösnousemusvoimaansa. Mikäli Jeshuan elämästä ja Hänen ylösnousemuksestaan olisi tehty oppi, se vielä menettelisi, mutta näinhän siinä ei käynyt. Kirkkojen alttarifreskot kuvaavat nyt siloteltua ruumista.”

      Junnun siteeraus ”Näin me julistamme Kristuksen kuolemaa” (1. Kor. 11:26) on virheellinen. Oikea muoto on kontekstissaan: ”Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee.” Tässä julistetaan ylösnousemusta kuolleista, sillä Herra ei voi ”tulla”, ellei hän ole noussut ylös kuolleista. Junnu lataa tähän iljettävän eksytyksen, esittäen asia niin, että Herra olisi noussut ylös kuolemaa näkemättä, elävänä siis. Tässä yritetään kumota kristinuskon perusasia, se, että ristinkuolemallaan ja ylösnousemuksellaan Kristus osti meidät pois perkeleen, synnin, kuoleman ja helvetin vallasta.

      Eikä Paavali ”erottanut” Jeesusta Kristuksesta ja ”tehnyt jälkimmäisestä uskontoaan”. Hän puhuu ”Jeesuksesta Kristuksesta”, yhdestä henkilöstä, monessa kohdassa, esim. 1. Kor. 2:2, 3:11, Fil. 2:5, 2:11 ja 2. Tim. 2:8. Jeesus Kristus on Jumala, jolla on sekä inhimillinen luonto että jumalallinen luonto; hän on ”Jumalan Poika” ja ”Ihmisen Poika”. Kun Paavali kohtasi Herransa, hän puhuu ”Jeesuksesta”:

      ”Ja kun hän (Paavali, silloin vielä Saulus-nimisenä) oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?’ Hän sanoi: ’Kuka olet, herra?’ Hän vastasi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat’ – – Ja kohta hän saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika. Ja kaikki, jotka kuulivat, hämmästyivät ja sanoivat: ’Eikö tämä ole se, joka Jerusalemissa tuhosi ne, jotka tätä nimeä avuksi huutavat? Ja eikö hän ole tullut tänne viedäksensä ne vangittuina ylipappien käsiin?’ Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus” (Ap. t. 9:3-5, 20-22);

      ”Niin tapahtui, kun minä matkalla ollessani lähestyin Damaskoa, että keskipäivän aikaan yhtäkkiä taivaasta leimahti suuri valo minun ympärilläni; ja minä kaaduin maahan ja kuulin äänen sanovan minulle: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?’ Niin minä vastasin: ’Kuka olet, herra?’ Ja hän sanoi minulle: ’Minä olen Jeesus Nasaretilainen, jota sinä vainoat’. Ja minun seuralaiseni näkivät kyllä valon, mutta eivät kuulleet sen ääntä, joka minulle puhui. Ja minä sanoin: ’Herra, mitä minun pitää tekemän?’ Herra sanoi minulle: ’Nouse ja mene Damaskoon, niin siellä sinulle sanotaan kaikki, mikä sinulle on tehtäväksi asetettu’” (Ap. t. 22:6-10);

      ”Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella, näin minä, oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä, ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.’ Niin minä sanoin: ’Kuka olet, herra?’ Ja Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa’” (Ap. t. 26:12-18).

      Jakeessa 1. Kor. 8:6 Paavali sanoo: ”(meillä on) yksi Herra, Jeesus Kristus.”

      Junnu selittää, että kristityt palvovat ”Kristuksen teloitusvälinettä”, ristiä siis. Eivät he ristiä palvo vaan ristintyötä, meidän sovitustamme ristillä. Junnu pilkkaa, että kristityt pitäisivät talojensa katoilla ”AK-rynkkyä” tai pitäisivät kaulassaan ”talismaania rynkystä”, jos Kristus olisi ammuttu Kalshnikovilla (rynnäkkökivääri). Junnun mukaan laulaisimme, me kristityt: ”Rynkky vain, rynkky vain, hän on.”

      Junnu jatkaa pilkkaansa: ”Ihmeellistä on kuinka he rukoilevat Jeesusta, vaikka tämä samainen Jeshua teroitti heille selvästi: ’Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän’.” Hän ei ole tietävinään, että uskossa Jeesuksen Kristuksen sijaissovitukseen meistä tulee Jumalan lapsia, lakkaamme siis olemasta perkeleen lapsia. Ennen pelastumista isämme oli perkele (Joh. 8:44; Ap. t. 26:18), pelastuttuamme Jumala, josta on tullut isämme. Sana ”isä” tässä yhteydessä tarkoita erityisesti Kolminaisuusopin (Isä, Poika, Pyhä Henki) ”Isää” vaan yleisesti Jumalaamme, joka on olemukseltaan yksi (vaikka hänessä on kolme persoonaa). Koska Kolminaisuuden jokainen persoona on itsenäinen minä, myös Jeesus Kristus on itsenäinen Jumala, josta voidaan sanoa: ”Ei ole muuta Jumalaa kuin Jeesus Kristus.” Samoin voidaan sanoa kahden muunkin persoonan kohdalla. Tämä asia menee yli ihmisen ymmärryksen, mutta tämä on Raamatun oppi. Lisäksi Jeesukselle ja Pyhälle Hengelle osoitetut rukoukset tulevat Jumalalle, koska kaikki Kolminaisuuden kolme persoonaa ovat yksi olemus, jossa persoonien toiminta myös on yksi. Esimerkiksi 1. Joh. 5:13-15 sanoo:

      ”Tämän minä olen kirjoittanut teille, jotka uskotte Jumalan Pojan nimeen, tietääksenne, että teillä on iankaikkinen elämä. Ja tämä on se uskallus, joka meillä on häneen, että jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä. Ja jos me tiedämme hänen kuulevan meitä, mitä ikinä anommekin, niin tiedämme, että meillä myös on kaikki se, mitä olemme häneltä anoneet.”

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    5. Junnulle, osa 5.

      Junnu kirjoittaa: ”Proton pseudos periaatteen mukaan erehdys generoi uusia erehdyksiä, niinpä harhautettu Luther joutui nimeämään Jaakobin kirjeen ’olkikirjeeksi’, joka joutaisi polttaa”

      Alkukirkolla oli joidenkin Uuden testamentin tekstien kohdalla epävarmuutta niiden kanoonisen luonteen suhteen, siis siitä, ovatko ne apostolista alkuperää. Näitä kirjoja, joita kutsuttiin ”antilegomena”, olivat Hebrealaiskirje, 2. Pietarin kirje, 2. ja 3. Johanneksen kirje, Jaakobin kirje, Juudan kirje ja Ilmestyskirja. Luther lausui Hebrealaiskirjeestä, Jaakobin kirjeestä, Juudan kirjeestä ja Ilmestyskirjasta, että ”niiden nauttima arvonanto on alkuaikoina ollut toinen.” Luther siis yhtyi alkukirkon kantaan (Franz Pieper: Kristillinen dogmatiikka, 1995, s. 116-117; lähteenä Eusebioksen Kirkkohistoria III, 25).

      Pieperin kirja jatkaa samassa kohdassa: ”Luther ylistää antilegomena-kirjoja sanoen niiden sisältävän monia erinomaisia opetuksia, mutta myöntää, että kangertelevia kohtia pitäisi voida edistää selityksillä. ’Uuden testamentin oikeiden, varmojen pääkirjojen’ joukkoon hän ei kuitenkaan tahdo niitä lukea. Omasta puolestaan hän tahtoo jättää asian sille epävarmalle kannalle, jolle se alkukirkon aikana jäi. Nämä selitykset toistuvat Lutherin esipuheissa mainittuihin kirjeisiin (St. L. XIV, 126-139; W. A. DB 7, 326-327; 344-345; 384-387; 406-421). Chemnitz pitää antikristillisenä toimenpiteenä sitä, että Rooman kirkko on pelkällä päätöksellä kanonisoinut Vanhan Testamentin apokryfikirjat ja Uuden Testamentin antilegomena-kirjat ja ottanut vapauden kirota kaikki ne, jotka eivät hyväksy Vulgatassa vahvistettua kaanonia kaikkine osineen.”

      Sivulla 98 Pieper kirjoittaa: ”Yhtä sopimatonta on esittää Lutherin homologumena- ja antilegomena-kirjojen välillä tekemä ero todistukseksi siitä, että hänen kantansa inspiraatio-opissa on ollut vapaa. Kun Voigt esim. sanoo, ’että Luther ei voisi pitää pyhää Raamattua sana sanalta Pyhän Hengen tuotteena’, koska hän ’arvostelee mitä vapaimmin kokonaisia pyhän Raamatun kirjoja’ (Fundamentaldogmatik, s. 536), hän samastaa näin sanoessaan epäloogisesti kaksi asiaa, joilla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Inspiraatio-opista puhuttaessa ei ole kysymys kaanonin laajuudesta, toisin sanoen kysymyksestä, kuuluvatko ns. antilegomena (esim. Jaakobin ja Juudaan kirje ja Johanneksen Ilmestys) kaanoniin, vaan siitä, ovatko kirjat, joiden kaanoniin kuuluminen on varma (Luther sanoo niitä oikeiksi, varmoiksi pääkirjoiksi), inspiroidut ja Jumalan erehtymätöntä sanaa. Tästä Luther pitää kiinni järkähtämättömästi, kuten olemme nähneet. Mutta mitä kaanonin laajuuteen tulee, Luther (samoin kuin myös Chemnitz jne.) pitäytyy siihen erotteluun, joka Eusebioksen kertoman mukaan (Kirkkohistoria III, 25) alkukirkossa tehtiin Uuden Testamentin kirjoitusten välillä niiden varmaan tai epävarmaan apostoliseen alkuperään nähden (vrt. St. L. XIV, 132; W. A. DB 7, 408). Täydellä syyllä sanoo W. Walther (Rostockin professori, Das Erbe der Reformation im Kampfe der Gegenwart, Heft 1, s. 42 ss.), että Lutherilla on kyllä avoimia kysymyksiä, mitä kaanonin laajuuteen tulee; mutta sillä, mikä hänelle on kanonista, on hänen silmissään ilman muuta inspiroidun Jumalan sanan arvovalta. Tämä jää kuitenkin alinomaa huomaamatta. Uudemmat teologit tahtovat Lutherin yksityisiä kirjoja koskevista sanoista aina päätellä hänen kantansa sanaan ja sen inspiraatioon ja näin tehdä Lutherista oman vapaan inspiraatiokantansa edustajan. Päinvastoin on varmaa, että Luther on pitänyt sanaa inspiroituna ja että 1600-luvun dogmaatikot täydellä syyllä saattoivat vedota häneen Kirkon jatkuvana äänenä, eikä heidän oppinsa Lutheriin verraten niin muodoin suinkaan ole mikään uutuus. Siksi voimme myös käsittää sen, että Luther sanoo Jaakobin kirjettä ’suorastaan olkikirjeeksi noihin [Paavalin ja Pietarin kirjeisiin] verrattuna’ (St. L. XIV, 105; W. A. DB 6, 10). Tämä Lutherin arvostelu selittyy siitä, ettei hän pitänyt Jaakobin kirjettä kanonisena. Mutta siitä ei suinkaan seuraa, että Lutherilla olisi ollut vapaa kanta sellaisten kirjojen inspiraatioon nähden, joita hän piti kanonisina. Sen nojalla, mitä Luther on asiasta lausunut, on tehtävä aivan päinvastainen johtopäätös.”

      On tehtävä selväksi, että näissä antilegomena-kirjoissa ei ole väärää oppia eikä muuhun Raamattuun nähden lisäoppeja, niiden apostolinen alkuperä vain on epäselvä.

      Mitä sitten Luther tarkkaan ottaen kirjoitti? Missä hän kutsuu Jaakobin kirjettä Junnun mainitsemaksi ”olkikirjeeksi”? Maininta löytyy Lutherin Uuden testamentin esipuheesta vuodelta 1522, ja se kuuluu: ”Siksi Jaakobin kirje on melko olkinen kirje (eine recht stroherne Epistel) verrattuna niihin (Johanneksen evankeliumiin, 1. Johanneksen kirjeeseen, Paavalin kirjeisiin ja 1. Pietarin kirjeeseen), sillä siinä ei ole evankelista laatua – tästä kuitenkin enemmän toisissa esipuheissa” (WA DB 6, 10; St. L. 14, 91). Tuo stroherne, joka kirjaimellisesti tarkoittaa ”olkinen”, merkitsee sanakirjojen mukaan kuvaannollisesti ”inhaltsarm” (sisällöltään köyhä), trocken (kuiva). Junnun antamia sanoja ”joka joutaisi polttaa” ei löydy tästä kohdasta eikä muualta.

      Luther ei siis pitänyt Jaakobin kirjettä kanonisena. Sen apostolinen alkuperä on epäselvä. Varsinaisessa Jaakobin (ja Juudan) kirjeen esipuheessa v. 1522 Luther toteaa: ”Tätä Jaakobin kirjettä, vaikka alkukirkossa se on hylätty (von den Alten verworfen ist), minä kiitän ja pidän sitä kuitenkin hyvänä, koska siinä ei ole mitään ihmisoppia ja koska se tuo kovasti esiin Jumalan lakia – – En pidä sitä kenenkään apostolin kirjoituksena.” Perusteena tälle viimeiselle huomautukselleen Luther esittää, että Jaakobin kirje antaa teoille vanhurskauden ilman riittävää selitystä ja ettei siinä puhuta Kristuksen kärsimyksestä, ylösnousemuksesta tai Hengestä. Oikea apostoli hänen mukaansa puhuu näistä. Kirjoitusten on julistettava Kristusta. Jaakobin kirje puhuu vain laista ja teoista. Luther ei laske sitä oikeiden pääkirjojen joukkoon.

      Mainittua olkikirje-kohtaa Luther ei käyttänyt enää vuoden 1522 jälkeen. Hän jätti asian sikseen, ehkä Melanchtonin vaikutuksesta, joka kirjoitti Tunnustuskirjojen Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa (IV uskonkohta, Vanhurskautus):

      ”Jaakobilta vastustajamme lainaavat seuraavan lauseen: (Jaak. 2:24) ’Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta.’ Yleisen mielipiteen mukaan ei olekaan toista kohtaa, joka selvemmin olisi meidän käsitystämme vastaan. Tähän on kuitenkin annettavissa helppo ja yksinkertainen vastaus. Jos vain vastustajamme eivät tähän kuroisi omia käsityksiään tekojen ansioista, ei Jaakobin sanoihin liittyisi mitään hankaluutta. Mutta aina kun tekoja mainitaan, vastustajamme sepittelevät siihen lisäksi omia jumalattomia olettamuksiaan, että muka hyvillä teoillamme ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen, että hyvät teot ovat sovitus ja hinta, jonka tähden Jumala sovitetaan meidän kanssamme, että hyvät teot voittavat synnin ja kuoleman kauhut ja että hyvät teot hyvyytensä tähden ovat Jumalan silmissä mieluisia eivätkä kaipaa armahtavaisuutta ja sovittajaa, Kristusta. Mitään tästä ei ole juolahtanut Jaakobin mieleenkään, mutta vastustajamme nyt kuitenkin puolustavat kaikkea tätä verhoten sen tähän Jaakobin lauseeseen.

      ”Ensinnäkin on siis otettava huomioon, että tämä kohta puhuu enemmänkin vastustajiamme kuin meitä vastaan. Vastustajat nimittäin opettavat, että ihminen vanhurskautetaan rakkauden ja tekojen perusteella. Uskosta, jolla me otamme omaksemme Kristuksen, sovittajamme, he eivät puhu sanaakaan. Hehän suorastaan hylkäävät uskon eivätkä tee sitä ainoastaan lausunnoin ja kirjoituksin, vaan pyrkivät miekoin ja kuolemanrangaistuksin hävittämään kirkosta uskon. Kuinka paljon paremmin opettaakaan Jaakob, joka ei sivuuta uskoa eikä pane sen tilalle rakkautta, vaan säilyttää sen, jottei sovittaja, Kristus, jäisi sivuun vanhurskauttamisesta. Näinhän Paavalikin tekee, kun hän esittäessään kristillisen elämän ydintä liittää yhteen uskon ja rakkauden: ’Käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta.’ (1. Tim. 1:5)

      ”Toiseksi ilmaisee asiayhteyskin, että tässä on puhe uskoa seuraavista teoista, jotka osoittavat, ettei usko ole kuollut, vaan sydämessä elävä ja vaikuttava. Ei Jaakob siis ole ollut sitä mieltä, että me hyviä tekoja tekemällä ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon. Hän nimittäin puhuu vanhurskautettujen teoista, ihmisten, jotka jo ovat sovitettuja ja otollisia ja ovat saaneet syntien anteeksiantamuksen. Näin ollen vastustajamme erehtyvät tämän kohdan nojalla päätellessään Jaakobin opettavan, että me hyvillä teoilla ansaitsemme syntien anteeksiantamuksen ja armon ja että meillä omien tekojemme ansiosta, ilman sovittajaamme Kristusta, on pääsy Isän tykö.

      ”Kolmanneksi Jaakob on juuri edellä puhunut uudestisyntymisestä, joka tapahtuu evankeliumin kautta. Hänhän sanoo: (Jaak. 1:18) ’Tahtonsa mukaan hän synnytti meidät totuuden sanalla, ollaksemme hänen luotujensa esikoiset.’ Sanoessaan meitä evankeliumista syntyneiksi hän opettaa, että me olemme uskon kautta uudestisyntyneitä ja vanhurskautettuja. Otammehan Kristuksesta lausutun lupauksen vastaan yksinomaan uskolla, siten että asetamme sen synnin ja kuoleman kauhujen vastaan. Ei Jaakob siis ole sitä mieltä, että me synnymme uudesti omien tekojemme kautta.

      ”Sanotusta selviää, ettei Jaakob ole meitä vastaan. Nuhdellessaan laiskoja ja suruttomia kristittyjä, jotka kuvittelivat omaavansa uskon, vaikka olivat sitä vailla, hän erotti toisistaan kuolleen uskon ja elävän uskon. Kuolleeksi hän sanoo uskoa, joka ei tuota hyviä tekoja, eläväksi hän sanoo uskoa, joka tuottaa hyviä tekoja. Useasti olemme jo tehneet selkoa siitä, mitä me uskolla tarkoitamme. Emme me puhu joutavasta tiedosta, jollainen on perkeleilläkin, vaan sellaisesta uskosta, joka nousee omantunnon kauhuja vastaan sekä rohkaisee ja lohduttaa kauhun valtaan joutuneet sydämet. Tällainen usko ei ole mikään helppo asia, niin kuin vastustajat kuvittelevat, eikä ihmisen vallassa, vaan se on Jumalan voima, joka tekee meidät eläviksi ja jonka varassa me voitamme Perkeleen ja kuoleman. Niinhän Paavali sanoo Kolossalaiskirjeessä, että usko on tehokas Jumalan voimasta ja voittaa kuoleman: (Kol. 2:12) ’Kasteessa te myös olette herätetyt uskon kautta, jossa Jumalan voima vaikuttaa.’ Koska tämä usko merkitsee uutta elämää, se ehdottomasti myös synnyttää uusia mielenliikkeitä ja tekoja. Sen tähden Jaakob on oikeassa väittäessään, ettei meitä vanhurskauta sellainen usko, joka on vailla tekoja. Mutta kun hän sanoo, että meidät vanhurskautetaan uskon ja tekojen kautta, hän ei varmastikaan väitä, että me synnymme uudesti tekojen kautta. Ei hän liioin sitä väitä, että Kristus on meidän sovittajamme osaksi, osaksi taas omat tekomme ovat meidän sovituksemme. Ei hän tässä kuvaile, miten vanhurskautus tapahtuu, vaan hän kuvailee, millaisia vanhurskautetut ovat sen jälkeen kun heistä on tullut vanhurskautettuja ja uudestisyntyneitä.

      ”Vanhurskautus ei myöskään tässä tarkoita sitä, että jumalattomasta tehdään vanhurskas, vaan sitä, että hänet tuomioistuimessa julistetaan vanhurskaaksi. Sanotaanhan: (Room. 2:13) ’Lain noudattajat vanhurskautetaan.’ Ei näissä sanoissa ’lain noudattajat vanhurskautetaan’ ole mitään hankalaa, ja sama käsitys meillä on myös Jaakobin sanoista: Ihmistä ei vanhurskauteta yksin uskosta, vaan myös teoista, koskapa vanhurskaiksi varmasti julistetaan ihmiset, joilla on usko ja hyvät teot. Sillä pyhissä, niin kuin olemme sanoneet, hyvät teot kuuluvat vanhurskauteen ja ovat otolliset uskon tähden. Jaakob puhuu nimittäin vain niistä teoista, joita usko tuottaa. Siitä ovat osoituksena hänen sanansa Aabrahamista: (Jaak. 2:21) ’Usko vaikutti hänen tekojensa mukana.’ Tässä mielessä sanotaan: ’Lain noudattajat vanhurskautetaan’, toisin sanoen: vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka sydämessään uskovat Jumalaan ja sitten tuottavat hyviä hedelmiä, jotka ovat uskon tähden otollisia ja ovat niin muodoin laintäyttämystä. Kun asia sanotaan näin yksinkertaisesti, ei siinä ole mitään vikaa. Vastustajat vain tärvelevät nämä sanat lisäilemällä niihin omia jumalattomia käsityksiään. Ei tästä voida päätellä, että teot ansaitsevat syntien anteeksiantamuksen, että teot uudestisynnyttävät sydämet, että teot merkitsevät sovitusta, että teot ovat otolliset ilman Kristusta, sovittajaa, eikä etteivät teot kaipaa Kristusta, sovittajaa. Jaakob ei väitä mitään tällaista, vaan vastustajamme vain julkeasti päättelevät siihen tapaan Jaakobin sanoihin nojautuen.”

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    6. Junnulle, osa 6.

      Junnu kirjoittaa: ”Proton pseudos periaatteen mukaan erehdys generoi uusia erehdyksiä, niinpä harhautettu Luther joutui nimeämään – – Ilmestyskirjan hullun ’houreeksi’.”

      Ilmestyskirjankin suhteen viittaan yllä (Junnulle, osa 5) antilegomena-kirjoista sanottuun.

      Ilmestyskirjan esipuheessaan v. 1522 (St. L. 14, 140-141) Luther toteaa, että hänen puolestaan jokainen saa suhtautua Ilmestyskirjaan miten haluaa; itse hän esittää vain miltä hänestä Ilmestyskirja tuntuu. Hän ei pidä Ilmestyskirjaa apostolisena eikä profeetallisena. Apostolit eivät toimi näkyjen kautta vaan käyttävät selviä ja yksinkertaisia sanoja. Apostoliseen virkaan ei kuulu puhua Kristuksesta näkyjen tai kuvaannollisen puheen avulla. Pyhä Henki ei käske laatia sellaista kirjaa, jossa käsketään pitämään jotakin mistä kukaan ei tiedä, mitä se on. Lutherin henki ei ota Ilmestyskirjaa vastaan. Luther pitäytyy selviin ja puhtaisiin kirjoihin. Junnun ”hullun houreesta” ei puhuta mitään.

      Ilmestyskirjan esipuheessa v. 1945 (St. L. 14, 130-139) Luther kirjoittaa, että jos näkyihin tai ennustuksiin ei liity selitystä, kyseessä on salainen ja mykkä näky tai ennustus. Sellainen ei hyödytä ketään. Ilmestyskirjaa on yritetty selittää, eikä kukaan ole kyennyt tuomaan esiin mitään varmaa. Sen vuoksi se on aiemmin jätetty syrjään. Monet kirkkoisät ovat olleet sitä mieltä, ettei se ole apostoli Johanneksen tekemä (Eusebioksen Kirkkohistoria III, 25). Luther sanoo, että hänen puolestaan jokainen saa pitää sitä kenen kirjoittamana tahansa. Luther sitten kuitenkin tahtoo esittää ajatuksensa Ilmestyskirjasta tarjoamalla selityksen menneiden tapahtumien pohjalta, koska Ilmestyskirja sanoo ennustavansa tulevia (kirjoitushetken jälkeisiä) tapahtumia. Näin saadaan selville, miten ennustukset ja tapahtumat täsmäävät.

      Esipuheessa Luther sitten läpikäy Ilmestyskirjaa ja sanoo sitten, että näin Ilmestyskirjaa kyllä voidaan käyttää hyödyksi. Lohdutusta saadaan siitä, ettei mikään valta tai valhe, mikään viisaus tai pyhyys, mikään ahdistus tai kärsimys tule voittamaan kristikuntaa vaan kristikunta tulee voittamaan. Lisäksi saadaan varoituksen sana sitä pahennusta vastaan, joka kristikunnassa vallitsee. Koska Ilmestyskirjan mukaan monet voimat ja ulkonaiset seikat sotivat kristillistä kirkkoa vastaan niin että kirkko vallan hukkuu ahdistusten, harhaoppien ja muiden heikkouksien alle, järki ja luonto eivät kykene tunnistamaan kirkkoa vaan erehtyvät niin, että alkavat pitää kristillisenä kirkkona niitä, jotka ovat kristillisen kirkon pahimpia vihollisia, ja kirottuina harhaoppisina niitä, jotka kuitenkin ovat oikea kristillinen kirkko. Niiden, jotka näin erehtyvät, tulisi lukea Ilmestyskirja ja oppia näkemään kristikunta toisin silmin kuin järjen silmin. Ilmestyskirja kuvaa paljon hirveitä petoja, vihollismielisiä enkeleitä ja raskaita vitsauksia. Luther haluaa tässä yhteydessä vaieta niistä suurista heikkouksista ja puutteista, joita kristikunnassa on ollut ja jotka ovat saaneet järjen menettämään kristikunnan. Ilmestyskirja näyttää, mitä suuria pahennuksia ja puutteita ennen hänen (Lutherin) aikoja on ollut.

      Luther nostaa esipuheessa esiin Apostolisen uskontunnustuksen kohdan ”uskon pyhän kristillisen kirkon”, ja sanoo, että koska se on uskottava, järki ei voi sitä nähdä. Perkele voi peittää kristillisen kirkon pahennuksilla ja harhoilla niin että siihen loukkaannutaan. Kristikuntaa ei voi nähdä sokealla järjellä ja epäpuhtailla silmillä. Pyhyytemme on taivaassa, missä Kristus on, eikä maailmassa silmien edessä. Tärkeää on vain, että Jumalan sana säilyy puhtaana ja että me uskomme sen ja pidämme sitä rakkaana. Silloin Kristus on luonamme.

      Junnun ”hullun houreesta” ei puhuta mitään.

      Luther käyttää Ilmestyskirjaa muuallakin, esimerkiksi vuonna 1530 Hesekielin 38. ja 39. lukujen selityksessään, syyskuussa 1537 Mikaelinpäivän saarnassaan ja marraskuussa 1537 pitämässään saarnassa (Luther tuo siinä esiin, että Ilmestyskirjan peto kuvaa hyvin paavia).

      Junnu toteaa, että Luther ei hyväksy kirjaimellista maanpäällistä 1000-vuotista valtakuntaa, ja on siinä oikeassa. Lutherin kirkon Tunnustuskirjat sanovat (Augsburgin tunnustus, kohta XVII Kristuksen tuomiolle tulo): ”Ne (luterilaiset seurakunnat) tuomitsevat myös sellaiset, jotka nyt levittävät juutalaisia oppeja, joiden mukaan hurskaat tulevat saamaan herruuden maailmassa ennen kuolleiden ylösnousemusta, sen jälkeen kun jumalattomat on kaikkialla kukistettu.” Tuhatvuotisoppi on juutalainen oppi.

      Tuhatvuotisoppia on perusteltu Ilm. 20:4:n tekstillä, jossa puhutaan tuhatvuotisesta hallinnasta Kristuksen kanssa. Kohta kuitenkin puhuu taivaassa olevista sieluista, joten mistään maanpäällisestä valtakunnasta ei ole kyse. Missään Raamatussa ei puhuta mistään maanpäällisestä tuhatvuotisesta valtakunnasta. Ilm. 20:4:n ”tuhat vuotta” on ymmärrettävä vertauskuvallisesti: se kuvaa aikaa Kristuksesta viimeiseen päivään, Uuden testamentin aikaa. Vertauskuvallisia ovat myös edeltävät jakeet: perkele sidotaan tuhanneksi vuodeksi ja heitetään syvyyteen ja syvyys suljetaan sinetillä. Kuitenkin perkele on henki ja ainoa perkeleen sitova voima on evankeliumi. Jakeiden on siis oltava vertauskuvallisia. Koko Ilmestyskirja on vertauskuvallinen, koska se on näky.

      Turhaan Junnu vihjailee, että kristityt käsittävät ”tietyt Raamatun kohdat” (siis tämän Ilmestyskirjan kohdan) vertauskuvallisina eivätkä kirjaimellisina. Ilmestyskirja on näky! Se ON vertauskuvallinen!

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  45. Junnu saarnaa Verkkomedian ja Lubavich-juutalaisten (Putinin) Euraaisan unionin puolesta. Häntä naurttaa jo, kun niin unelmoi Suomen tuhoutumisesta Puten kynsissä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. On olemassa hyytävä nauraja. Siinä Junnu ja Putin ja pilalleleikattujen koko joukko (Fil. 3:2: ”Kavahtakaa noita koiria, kavahtakaa noita pahoja työntekijöitä, kavahtakaa noita pilalleleikattuja”) hyytyvät paikoilleen:

      ”He tulevat ehtoolla, ulvovat kuin koirat ja kiertävät kaupunkia. Katso, he purkavat suustaan sisuansa, miekat ovat heidän huulillansa, sillä: ’Kuka sen kuulee?’ Mutta sinä, Herra, naurat heille, sinä pidät kaikkia pakanoita pilkkanasi (Ps. 59:7-9);

      ”Jumalaton miettii vanhurskaalle pahaa ja kiristelee hänelle hampaitansa; mutta Herra nauraa hänelle, sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan. Jumalattomat paljastavat miekkansa ja jännittävät jousensa, kaataaksensa kurjan ja köyhän, teurastaaksensa ne, jotka ovat oikealla tiellä. Mutta heidän miekkansa käy heidän omaan sydämeensä, ja heidän jousensa särkyvät” (Ps. 37:12-15);

      ”Miksi pakanat pauhaavat ja kansat turhia ajattelevat? Maan kuninkaat nousevat, ruhtinaat yhdessä neuvottelevat Herraa ja hänen voideltuansa vastaan: ’Katkaiskaamme heidän kahleensa, heittäkäämme päältämme heidän köytensä’. Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä. Kerran hän on puhuva heille vihassansa, peljättävä heitä hirmuisuudessaan: ’Minä olen asettanut kuninkaani Siioniin, pyhälle vuorelleni’. Minä ilmoitan, mitä Herra on säätänyt. Hän lausui minulle: ’Sinä olet minun poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin. Ano minulta, niin minä annan pakanakansat sinun perinnöksesi ja maan ääret sinun omiksesi. Rautaisella valtikalla sinä heidät muserrat, niinkuin saviastian sinä särjet heidät.’ Tulkaa siis järkiinne, kuninkaat, maan tuomarit, ottakaa nuhteesta vaari. Palvelkaa Herraa pelvolla ja iloitkaa vavistuksella. Antakaa suuta pojalle, ettei hän vihastuisi ettekä te hukkuisi tiellänne. Sillä hänen vihansa syttyy äkisti. Autuaat ovat kaikki, jotka häneen turvaavat” (Ps. 2).

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  46. Minua hirvittää melkein eniten juuri silloin, kun ajattelen ihanien ja viattomien nuorten neitosten ja jaisihmisten tuhoa. Kuten kaiken hyvän maailmassa tässä talmudistien hirvittävässä loppurutistuksessa. Vähät siitä, vaikka osa olisi harhautettu ties mihin tai ajettu. Ihmetellä täytyy, että joku Junnu juuri hekottelee naisten synkällä kohtalolla. Sumalaisten, ruotsalaisten, saksalaisten, norjalaisten jne.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  47. Ruusuristiläiseen salaisseuraan kuuluva Martti Luther ei halunnut, että hänen nimelleen uutta uskonyhteisöä, koska alkuaan hän halusi olla katolisen kirkon sisäinen herättäjä. Mutta niinhän siinä sitten kävi, että hänen nimelleen perustettiin uusi kristinuskoinen kultti. Suomessa tämä kultti tunnetaan nimellä Suomen evankelisluterilainen kirkko.

    Martti Lutheria käytettiin hyväksi ajamaan alas katolisen kirkon hegemonia. `Uskonpuhdistuksen` taustalla vaikuttivat aikansa humanistit, jotka päättivät puhdistaa katolisen uskonnon.

    Martin kääntymiskokemus menee jokseenkin näin: Martti tulee jostakin ja menee jonnekin, hänet yllättää voimakas ukonilma, hädissään Martti huutaa katolista pyhimystä (pyhää Annaa): `Auta, Pyhä Anna! Jos tästä selviän, ryhdyn munkiksi!`. Luther piti lupauksensa, erosi oikeustieteellisestä ja liittyi augustinolaisluostariin.

    Martin työtoveri Melancton yritti taivutella Marttia hienovaraisesti luopumaan ulkoraamatullisesta `yksin uskosta` opistaan, mutta Martti, näki oppinsa `yksin uskosta` protestin suuntautuvan sen verran tehokkaasti katolisuuteen, ettei luopuminen hyväksi kokemastaan dogmasta tullut kysymykseenkään.

    Kun sitten Uudeltamaalta lähti Mikael Acricola hakemaan oppia Wittenbergistä, aikomuksenaan kääntää Rtu kansakielelle, joka ei vielä ollut edes kunnolla kehittynyt, hyväksyi hän ennemmin Melanctonin Rtu tulkinnan pelastusopista kuin Lutherin näkemyksen.

    Sittemmin Mikael Acrigola toi Suomen niemelle alkuperäisen melanctonilaisen tulkinnan uskosta ja yritti juurruttaa sen tänne. Suomen kirkon oikea nimi kuuluisikin olla: Suomen evankelismelanctonilainen kirkko, mutta Lutherin suuntaus voitti ja kirkon nimi on se mikä se on: Suomen evankelisluterilainen kirkko. Mutta tämänhän he kertovatkin teille ensimmäisenä saapuessanne teologiseen tiedekuntaan – eix joo.

    Uskonpuhdistuksen aikaan Saksan maa oli jakaantunut lukemattomiin keskenään nahisteleviin ruhtinaskuntiin. Köyhää kansaa kyykytti sekä maalliset että hengelliset (katoliset) ruhtinaat. Kumpikin regimentti verotti kansaa armotta ja hengellinen järjestelmä (katolinen kirkko) saattoi viedä mummolta armotta sen viimeisenkin lehmän, mikäli veronmaksukyky oli alentunut. Kansa alkoi olla kypsä.

    Tähän saumaan Lutherin oppi oli varsin tervetullut ilmiö, saihan kansa nyt ensimmäistä kertaa kuulla omalla kielellään, mitä Iso kirja sanoo ja kenties heittää roomalaiskatolisen ikeen niskoiltansa. Mutta uskonpuhdistus koettiin valtapoliittisena aseena melko tehokkaaksi ja ruhtinaat valitsivat aina puolensa sen mukaan mistä hyötyivät eniten.

    Uskonpuhdistus päräytti sodan rummut ja herätti sodan koirat ja sota seurasi sotaa (esimerkiksi satavuotinen sota), joka ei ole loppunut vielä tänäkään päivänä. Kuvaavaa sodan luonteelle oli, että katoliset papit siunasivat sotajoukkonsa Herransa nimeen, mutta niin tekivät protestantitkin – vieläpä saman Herran nimeen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Luther (1483-1546) ei kuulunut mihinkään ruusuristiläiseen salaseuraan. Koko salaseuran olemassaolo ennen 1800-lukua on urbaani legenda (keksitty tarina), vaikka 1600-luvulla julkaistiin kolme okkultistista manifestia, joissa Christian Rosenkreutz (väitetty perustaja, synt. muka 1358) esitetään ensimmäisen kerran. Junnun mieletön väite kumoutuu helposti kun googlettaa hakusanoilla ”Ruusuristiläisyys” (engl. ”Rosicrucianism”) ja ”Christian Rosenkreutz”. Hihhuli Rudolf Steinerin mukaan Rosenkreutz ilmestyi 1700-luvulla uudelleen St. Germainin kreivinä! 1800-luvulta lähtien ruusuristiläisyyttä on ollut, ja se on juutalaista hihhulointia (kristilliseen kääröön paketoitua kabbalaa), sisältäen salatiedettä, mystiikka, alkemiaa, gnostilaisuutta ja uusplatonismia. Vain idiootti tai juutalainen hasbara-mies voi keksiä, että Luther olisi kuulunut johonkin tuollaiseen!

      Eikä Lutheria ”käytetty hyväksi” ajamaan alas paavinkirkko. Luther toimi yksin, ei hänen takanaan ollut mitään ”humanisteja” tai muitakaan. Omien sisäisten taisteluidensa kautta hänelle lopulta selvisi Raamatusta, kuinka ihminen vanhurskautuu (pelastuu) Jumalan edessä: yksin uskon kautta Kristuksen sijaissovitukseen. Sitä ennen hän oli, vuodesta 1505 lähtien, ollut luostarimunkki, joka yritti roomalaiskatolilaisen kirkon tapaan omien tekojensa kautta pelastua, mutta hän huomasi, etteivät teot vieneet häntä mihinkään, olivat ne kuinka hurskaita ja ankaria tahansa (omista teoista ei ole pelastumisessa mitään hyötyä). Vanhurskauttamiskysymyksen kanssa Luther paini ankarasti (sisäinen taistelu), kunnes hänelle Roomalaiskirjeen jakeesta 1:17 tuli lopulta vuosien 1512/1513 paikkeilla selväksi, että ei ihminen omien tekojen kautta pelastukaan vaan sydämen uskon kautta Kristuksen lunastustekoon. Tuo jae kuuluu: ”Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niin kuin kirjoitettu on: ’Vanhurskas on elävä uskosta’.” Kun Lutherin sydän ymmärsi tämän, hänestä tuntui, että taivaat suurella riemulla aukenivat hänelle. Tämä suuri totuus johti hänet ristiriitaan paavinkirkon kanssa, joka opettaa väärin (Luther kutsuikin paavinkirkkoa antikristukseksi). Kun Luther näin ymmärsi Raamatun sanoman, hänestä tuli uskonpuhdistaja. Mikään taho ei ollut manipuloimassa häntä, tuollaisen mainitseminenkin on herjausta. Junnun täytyy olla sisältä täynnä myrkkyä, ja hän myrkyttää täällä koko sivuston (toimitus tekisi hyvin, jos estäisi häneltä pääsyn tänne).

      Junnun mainitsema ukonilma-kokemus (heinäkuussa 1505; Lutherin kertomus tästä teoksessa D. Martin Luthers Werke, Tischreden (pöytäpuheet) 4, nro 4707 ja 5, nro 5373) ei ollut Lutherin ”kääntymyskokemus”. Silloin hän vain sisäisessä hädässä lupasi hylätä maailman ja ryhtyä munkiksi, koska hän luuli, että niin miellytetään Jumalaa. Hän siis todella ryhtyi munkiksi, mutta jatkoi samalla yliopisto-opintoja. Vuonna 1507 hänet vihittiin papiksi. Vuonna 1512 hän saavutti yliopistossa teologian tohtorin arvon ja sai opetusluvan (sai professorin arvon). Lutherin kääntymyskokemus oli tuo yllä mainittu ymmärrys jakeen Room. 1:17 pohjalta, että ihminen pelastuu yksin uskosta Kristuksen pelastustekoon, ei omien tekojen avulla (edes osaksi).

      Mitä Lutherin työtoveri Melanchtoniin tulee, hänellä oli humanistisia taipumuksia (suosi mm. Aristoteleen filosofiaa). Melanchton toi luterilaisen kirkon piiriin Erasmus Rotterdamilaisen synergistisiä oppeja (joiden mukaan ihminen voi myötävaikuttaa pelastuksessa), ensin karkeassa muodossa, myöhemmin hienovaraisemmassa muodossa. Aluksi Melanchton oli sitä mieltä, että ihminen voi myötävaikuttaa kääntymyksessä omin voin, myöhemmin hän siirtyi hienovaraisempaan synergismiin, jonka mukaan ihminen voi myötävaikuttaa kääntymyksessä hänelle annetuilla armon voimilla. Asia ilmeni myös Melanchtonin suhteessa armonvälineisiin. Kun Raamattu esittää, että kääntymyksen vaikuttavat tekijät ovat yksin evankeliumin sana ja siinä vaikuttava Pyhä Henki (Jumala itse), Melanchton oli sillä kannalla, että kolmanneksi tekijäksi tarvitaan myös ihmisen tahto, joka suostuu eikä vastustele. Myöhemmällä iällään Melanchton ryhtyi erehdyksessään hoitamaan Pyhän Hengen virkaa (joka yksin tutkii Jumalan syvyydet, 1. Kor. 2:10), kun hän omalla järjellään ryhtyi selittämään kolminaisuusoppia (Raamatun mukaan Jumala on yksi, yksi olemus, jossa on kolme itsenäistä persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki). Hän kuvitteli, että Poika on syntynyt Isästä tämän ajattelun kautta, kun Isä katsoi itseään ja sai kuvan itsestään (tämä kuva on sitten Poika). Myös ehtoollisoppiin Melanchtonin erehdys ulottui. Kun Raamatun mukaan ehtoollisessa saadaan Kristuksen ruumis ja veri, Melanchton esitti, että koko Kristus on todellisesti läsnä ja vaikuttaa, jolloin saadaankin koko Kristus, ei vain ruumis ja veri.

      Melachtonin toiminnasta yleensä voidaan päätellä, että huolimatta taipumuksestaan tuollaisiin erehdyksiin hän kuitenkin käytännössä, vastoin noita omia järjen erehdyksiään, oli oikea kristitty. Tämä ilmiö, että sydämessään oikea kristitty hautoo päässään virheellisiä oppeja, tunnetaan laajemminkin. Sillä on nimikin: onnellinen epäjohdonmukaisuus. Esimerkiksi paavin kirkossa eli antikristuksen kirkossa saattaa siellä täällä olla oikeitakin kristittyjä; he eivät vain käsitä kulkevansa väärässä kelkassa.

      Uskonpuhdistus ei ”päräyttänyt sodan rumpuja” (Kristushan tuo sydämeen rauhan kaikissa oloissa, ja kristittyjen valtakunta ei ole maallinen valtakunta vaan taivaallinen valtakunta, ikuinen Jumalan valtakunta). Esimerkiksi talonpoikaissodassa 1524-1525 Luther haki kiivaasti rauhaa. Herrat ja ruhtinaat tekivät vääryyttä talonpojille suurella verotuksella ja kieltämällä evankeliumin kuulemisen, ja talonpojat alkoivat kapinoida. Heitä kiihottivat harhahenget (joita Luther kutsui murhahengiksi), erityisesti Thomas Müntzer, joka pyrki talonpoikien avulla valtaan. Hän opetti, että vääräuskoiset on tapettava ja vain oikeauskoiset jätettävä jäljelle. Luther vaatii kirjoituksissaan herroja ja ruhtinaita kohtelemaan talonpoikia kohtuullisemmin ja varoitti talonpoikia ryhtymästä kapinaan ja sotaan esivaltaa vastaan, sillä Raamattu kieltää esivaltaa vastaan nousemisen (Room. 13. luku, alkujakeet). Hän toi esiin, että yksityisten ihmisten kohdalla kosto on yksin Jumalan, kuten Room. 12:19 sanoo. Jos talonpojat ryhtyvät omin käsin kostamaan ja murhaamaan, he ottavat käsiinsä yksin Jumalalle kuuluvan vallan ja hyökkäävät itse Jumalaa vastaan. Tämä Lutherin kirja oli nimeltään ”Kehotus rauhaan”. Lutheria ei kuitenkaan kuultu, ja osapuolet ryhtyivät sotimaan. Talonpojat kukistettiin verisesti, vain n. 10% sotineista jäi henkiin. Müntzer teloitettiin. Luther kirjoitti vielä kirjat ”Talonpoikien murha- ja ryöstöjoukkoja vastaan”, ”Tohtori Martti Lutherin puolustus kirjaselle rosvoamis- ja murhanhaluisia talonpoikia vastaan” ja ”Avoin lähetyskirje ankarasta kirjasta talonpoikia vastaan.”

      Junnu on kuin myrkky tällä sivustolla.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  48. Tuo Vesa Ilkan kirjoitus on paras aprillipila kautta aikain. Etsikkoajan merkeistä päätellen hän on ilmiselvästi tulossa uskoon. Olen näkevinäni selvää etsintöä hengellisistä asioista. Kyl` se siitä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  49. Voiko Vesa Ilkka Laurio neuvoa tämmöstä juuri uskoon tullutta. Onko suomessa mitään kristillistä yhdistystä johon liittyä vai ovatko kaikki harhautusta? Myös raamattu on minulle vielä vieras, mutta mikä painos minun kannattaa lukea?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Hienoa! Itse en kuulu mihinkään näkyvään kirkkoon (kuulun tietenkin Oikeaan näkymättömään Kristuksen kirkkoon, joka on näkymätön, koska usko on sydämissä eikä kukaan ihminen voi nähdä toisen sydämeen; vain Jumala näkee). En voinut enää kuulua ev.-lut kirkkoon, kun naispappeus, vuoden 1992 rankasti puutteellinen raamatunsuomennos, opin vesittyminen, kirkkokurin puuttuminen ja sittemmin aborttien hyväksyminen ja homoseksuaalisuuden hyväksyminen astuivat esiin. En ole löytänyt Suomesta oikein opettavaa kirkkoa. Olen Raamatun varassa.

      Ev.-lut kirkon sisällä toimii kuitenkin oikein opettava luterilainen Concordia ry, jonka osoite on:

      http://concordia.fi/second/

      Concordia ry julkaisee lehteä Concordia, jonka päätoimittaja on Hannu Lehtonen ja toimitussihteeri Hannu Halonen. Concordia ry:n sisällä on mm. Concordia-piiri, omia jumalanpalveluksia jne., joihin kyllä haluaisin osallistua, mutta pitkät etäisyydet ovat estäneet. Yhteystiedot löytyvät ko. sivustolta.

      Toimitussihteeri Hannu Halonen neuvoo varmasti tarkemmin, ja hänellä on tietoa laajemminkin erilaisista kristillisistä yhdistyksistä. Itse olen ollut paljon hänen kanssaan tekemisissä.

      Hannu Halonen pitää kristillistä kirjakauppaa Luther-divari, josta saa luterilaista kirjallisuutta, esim. ”Kirkon aarteita” (joka minulla on muistitikkuna; sisältää mm. kaikki olemassa olevat Luther-suomennokset, Tunnustuskirjat, Pieperin Kristillisen Dogmatiikan jne.). Luther-divarin osoitteet ovat:

      http://www.luther-kirjat.fi/

      http://lutherdivari.fi/kotisivu/

      Itse käytän vuosien 1933/38 Kirkkoraamattua (Vanha testamentti suomennettu 1933 ja Uusi testamentti 1938) ja Bibliaa. Lisäksi minulla on englantilaisia Raamatuita, uusin hyvä englanninkielinen käännös on ”The Holy Bible. An American Translation”, jota saa hienolta luterilaiselta yhdistykseltä Christian News, osoite:

      http://www.christiannewsmo.com

      Heillä on hieno lehti Christian News, joka minulle tulee. Heillä on myös kirjakauppa.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. Vanhan käännöksen 1933,38 suosittelen lukemaan, koska uusi käännös 1992 on ”nykyaikaistettu” ja siinä on sanoja vaihdettu eri muotoon ja niin monet kohdat ovat menettäneet merkityksen, eli niiden alkuperäinen merkitys on hävinnyt.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  50. Koska täällä on hyökkäilty uskonpuhdistaja Lutheria vastaan ja puhuttu jopa uskonpuhdistuksen ”päräyttäneen sodan rumpuja”, minusta on hyvä tuoda esiin, miten Luther yritti estää talonpoikaissodan 1524/1525. Esitän seuraavassa Lutherin kirjan ”Kehotus rauhaan” seitsemässä osassa. Sen periaatteet sopivat Euroopan nykyiseen tilanteeseenkin, kun usealla taholla mietitään, pitäisikö ryhtyä kapinaan.

    Luther: Kehotus rauhaan, osa 1.

    Vastine Schwabenin talonpoikien kahteentoista artiklaan 1525

    Äskettäin Schwabenissa kapinoimaan liittoutuneet talonpojat ovat esittäneet kaksitoista artiklaa esivaltaa vastaan sietämättömistä rasituksistaan. Näitä he ovat ryhtyneet perustelemaan eräillä Raamatun lauseilla ja ovat julkaisseet kirjelmänsä painosta. Tässä hankkeessa minua on eniten miellyttänyt se, että he valituskirjelmänsä kahdennessatoista artiklassa tarjoutuvat mielellään ja halukkaasti opetettaviksi puuttuvissa ja tarpeellisissa kohdin, mikäli tämä tapahtuu kirkkaiden, selvien ja kieltämättömien Raamatun kohtien perusteella. Kohtuullista onkin, ettei kenenkään omaatuntoa opeteta eikä ohjata muuta kuin Jumalan Sanalla.

    Mikäli he nyt totta tarkoittavat eikä heillä ole muuta mielessä (eikä mielestäni olekaan oikein edellyttää muuta, koskapa he ovat julkaisseet artiklansa eivätkä tahdo kaihtaa valoa), voidaan hyvin perustein toivoa, että tästä tulee hyvää. Varsinkin minä saan tästä sitä suuremman rohkeuden ja luottamuksen esittääkseni julkisesti opetukseni ystävällisessä, kristillisessä tarkoituksessa ja veljellisen rakkauden velvoittamana, ettei vain vaikenemiseni Jumalan ja maailman edessä saattaisi minua syylliseksi siinä tapauksessa, että tästä koituisi turmiota ja onnettomuutta. Luetaanhan minut niiden joukkoon, jotka tällä hetkellä työskentelevät Jumalan Sanan parissa, ja ovathan he toisessa kirjasessaan maininneet minut nimeltä ja vedonneet minuun. Mutta jos he ovat sellaista esittäneet vain kaunistellakseen asiaa ja näön vuoksi, sillä epäilemättä heidän keskuudessaan on muutamia sellaisia, niin sellaiset eivät varmaankaan saavuta suurta menestystä tai jos jokin asia onnistuu, niin se tapahtuu heidän suureksi tappiokseen ja ikuiseksi turmiokseen. (Sillä ei ole mahdollista, että niin suuressa joukossa kaikki olisivat oikeita kristittyjä ja heillä olisi hyvä tarkoitus, vaan suuri osa mukana olevista käyttää toisten hyvää tarkoitusta omaksi edukseen ja voitokseen.)

    Koska tämä asia on suuri ja vaarallinen, se kun koskee sekä Jumalan valtakuntaa että maallista valtakuntaa, (sillä missä tämä kapina pääsisi etenemään ja saisi yliotteen, siellä molemmat valtakunnat tuhoutuisivat, niin ettei jäisi jäljelle maallista hallitusta eikä Jumalan sanaa, vaan ikuinen häviö kohtaisi koko Saksan maata), niin on tarpeen meidän puhua siitä vapaasti ja neuvotella siitä kenenkään asemaan katsomatta; toisaalta meidän tulee myös alttiisti kuunnella ja sallia toistenkin sanoa itsellemme, niin että, jos sydämemme ovat paatuneet ja korvamme jääneet lukkoon, kuten tähän asti on tapahtunut, Jumalan viha ei nousisi täyteen voimaansa ja vauhtiinsa. Sillä niin monet hirveät merkit, joita tähän asti on näkynyt sekä taivaalla että maan päällä, osoittavat suuren onnettomuuden olevan tulossa ja viittaavat valtavaan muutokseen Saksan maakunnissa, vaikka me – ikävä kyllä – vähän niistä välitämme. Mutta Jumala jatkaa siitä huolimatta työtään ja on kerran pehmittävä kovat päämme.

    RUHTINAILLE JA HERROILLE

    Ensiksi emme voi sellaisesta onnettomuudesta ja kapinasta kiittää ketään muuta tässä maailmassa kuin teitä ruhtinaita ja herroja, erittäinkin teitä sokeita piispoja ja hulluja pappeja ja munkkeja, jotka tänäkin päivänä vielä paatuneina ette lakkaa riehumasta ja raivoamasta pyhää evankeliumia vastaan, vaikka te kyllä tiedätte, että se on oikeassa ja että te ette voi sitä kumota. Sen lisäksi te maallisessa hallituksessa [weltlich Regiment] ette tee muuta kuin nyljette ja verotatte jatkaaksenne omaa ylellistä ja pöyhkeää elämäänne, kunnes sitä kansan mies ei enää voi sietää. Miekka on teidän kaulallanne; kuitenkin te arvelette istuvanne niin lujasti satulassa, ettei teitä muka voida syöstä siitä. Sellainen varmuus ja paatunut julkeus on katkaiseva teiltä kaulan; sen saatte nähdä. Olen sen teille etukateen monta kertaa ilmoittanut, että teidän pitäisi tarkata, mitä sanotaan Psalmissa 107:40 (Ps. 107:40): »Hän vuodattaa ylenkatsetta ruhtinasten päälle.» Sitä saamaan te pyritte ja haluatte lyöntejä päähänne; siinä ei auta varoitus eikä kehotus.

    Hyvä niin! Koska te näin olette syypäät sellaiseen Jumalan vihaan, niin se epäilemättä on teitä kohtaavakin, ellette ajan mittaan tee parannusta. Merkit taivaalla ja ihmeet tässä maailmassa koskevat teitä, rakkaat herrat; mitään hyvää ne eivät teille ennusta, mitään hyvää ei teille myöskään ole tapahtuva. Suuri viha on siinä jo alkanut, että Jumala lähettää niin paljon vääriä opettajia ja profeettoja keskuuteemme, niin että me edeltäpäin erehdyksinemme ja jumalanpilkkaamisinemme yllin kyllin ansaitsemme helvetin ja iäisen kadotuksen. Toisena selvänä merkkinä on myös talonpoikien kapinahanke, josta, mikäli Jumala meidän katumuksemme taivuttamana ei sitä torju, täytyy seurata Saksanmaan tuho, häviö ja autioituminen hirveisiin murhiin ja verenvuodatuksiin.

    Sillä se teidän tulee tietää, rakkaat herrat: Jumala toimii niin, ettei teidän raivoamistanne voida eikä tahdota eikä pidäkään ajan mittaan sietää. Teidän täytyy muuttua ja taipua Jumalan sanan edessä. Jos ette tee sitä sovinnolla, itse siihen suostuen, niin teidän täytyy tehdä se väkivallan ja tuhon uhatessa. Jos nämä talonpojat eivät sitä toteuta, niin on toisten se tehtävä. Ja jos te löisitte heidät kaikki – heitä ei ole vielä lyöty – niin Jumala herättää toisia. Sillä hän tahtoo lyödä teidät ja lyökin. Sillä eivät tässä talonpojat ole asettumassa teitä vastaan, rakkaat herrat; Jumala itse asettuu teitä vastaan kostaakseen teidän raivonne. Teidän joukossanne on muutamia, jotka ovat sanoneet tahtovansa panna maan ja kansan alttiiksi tuhotakseen perin juurin luterilaisen opin. Miltä teistä näyttää: ehkäpä olettekin olleet omia profeettojanne, ehkäpä maa ja kansa onkin jo annettu alttiiksi? Älkää laskeko leikkiä Jumalan kustannuksella, rakkaat herrat! Juutalaisetkin sanoivat: »Ei meillä ole kuningasta» (Joh. 19:15), ja se on toteutunut niin ankarasti, että heidän pitää ikuisesti olla ilman kuningasta (Gal. 6:7).

    Mutta tehdäksenne jatkuvasti syntiä ja tuhoutuaksenne armotta muutamat teistä rupeavat panemaan syyn evankeliumille ja sanomaan, että tämä on minun oppini hedelmää. No niin, herjatkaa vain, rakkaat herrat, te ette tahdo tietää mitä olen opettanut ja mitä evankeliumi on. Mutta jos ette tee parannusta, on oven takana se, joka teille sen pian opettaa. Teidän ja jokaisen on annettava minusta se todistus, että olen opettanut kaikessa hiljaisuudessa, taistellut kiivaasti kapinaa vastaan ja mitä ahkerimmin pidättänyt ja kehottanut alamaisia tottelemaan ja kunnioittamaan – myös teidän tyrannimaista ja raivoavaa esivaltaanne. Mutta murhaprofeettoja, jotka ovat minua kohtaan yhtä vihamielisiä kuin teitäkin kohtaan, on tullut tämän roskaväen keskuuteen. Näiden kanssa he nyt ovat pitäneet yhtä yli kolme vuotta, eikä kukaan ole siinä määrin kuin minä yksin torjunut ja vastustanut näitä murhaprofeettoja. Jos nyt Jumala aikoo teitä rangaista ja sallii perkeleen mielettömien profeettojensa avulla nostattaa hullun roskaväen teitä vastaan sekä kenties tahtoo, että minun ei enää pidä sitä torjua enkä sitä voikaan; mitä voin minä ja minun evankeliumini siihen vaikuttaa? Se juuri – tähän asti ja vielä nytkin – on, ei ainoastaan kärsinyt teidän vainoamistanne ja murhaamistanne ja raivoamistanne, vaan myös rukoillut teidän puolestanne sekä auttanut suojelemaan ja säilyttämään teidän esivaltaanne kansanmiehen silmissä.

    Ja jos minulla olisi halu saada kostetuksi teille, niin voisinpa nyt nauraa partaani ja vilkuilla talonpoikiin päin tai lyöttäytyä heihin ja auttaa heitä tekemään tilanteen vieläkin pahemmaksi. Mutta siitä varjelkoon minua Jumalani niin kuin tähänkin asti. Sen tähden, rakkaat herrani, olittepa vihamiehiä tai ystäviä, minä pyydän alamaisesti, älkää halveksiko minun uskollisuuttani, vaikka olenkin poloinen ihminen. Älkää myöskään halveksiko tätä kapinaa, sitä pyydän. Ei niin, että ajattelen tai pelkään heidän olevan teille liian voimakkaita, en myöskään tahdo, että teidän sen vuoksi täytyisi heitä peljätä. Mutta peljätkää Jumalaa, kavahtakaa hänen vihaansa: jos hän tahtoo rangaista teitä kuten olette ansainneet niin kuin pelkään, niin hän rankaisee teitä, vaikkapa talonpoikia olisi sata kertaa vähemmän. Hänhän voi tehdä kivistä talonpoikia ja päinvastoin ja hän voi yhdenkin talonpojan avulla surmata sata teikäläistä, niin että kaikki teidän haarniskanne ja väkevyytenne käy aivan mitättömäksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
    1. Luther: Kehotus rauhaan, osa 2.

      Jos teitä, hyvät herrat, nyt vielä sopii neuvoa, niin antakaa, Jumalan tähden, vähän periksi vihallenne. Heinäkuorma väistää juopunutta miestä, kuinka paljon enemmän teidän tulee luopua raivoamasta ja härkäpäistä hirmuvaltaa harjoittamasta sekä kohdella talonpoikaa ymmärtäväisesti niin kuin kohdellaan juopunutta tai eksynyttä. Älkää ruvetko riitelemään heidän kanssaan, sillä ette tiedä, mihin se johtaa. Koettakaa ensin hyvyydellä, koska ette tiedä, mitä Jumala tahtoo tehdä, ettei vain syttyisi kipinä, joka saattaisi palamaan koko Saksanmaan eikä kukaan saisi sitä sammumaan. Meidän syntimme ovat Jumalan edessä, ja niiden takia meidän on peljättävä hänen vihaansa vaikkapa vain yksi lehtikin kahisisi [3. Moos. 26:36], saati sitten koko kasa liikkuisi. Ettehän te kuitenkaan hyvyydellä mitään menetä; ja jos te siinä jotakin menettäisittekin, niin saatte sen mahdollisesti perästä päin rauhan palattua kymmenkertaisesti takaisin, jota vastoin te taistelemalla kenties menetätte henkenne ja tavaranne. Minkä tähden te tahdotte heittäytyä vaaraan, kun te toki toisin menetellen hankkisitte enemmän hyötyä?

      He ovat esittäneet kaksitoista artiklaa, joista muutamat ovat niin kohtuullisia ja oikeita, että ne Jumalan ja maailman silmissä ottavat teiltä kunnian ja osoittavat Psalmin 107:40 (Ps. 107:40) olevan oikeassa [sanoessaan]: »He vuodattavat ylenkatsetta ruhtinasten päälle.» Kuitenkin melkein kaikki artiklat on esitetty heidän hyötyään ja hyväänsä ajamaan eikä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Minulla olisi ehkä teitä vastaan toisia artikloja, jotka koskevat Saksaa ja [maallista] hallitusta yleisesti, niin kuin olen esittänyt kirjassani »Saksan aatelille». Niillä olisi ehkä enemmän merkitystä. Mutta koska te olette pitäneet niitä tuulen tuhahduksena, on teidän nyt kuultava ja siedettävä tuollaisia itsekkäitä artikloja, ja se on teille oikein eikä siihen ole mitään sanomista.

      Heidän ensimmäistä artiklaansa, jossa he pyytävät saada kuulla evankeliumia ja oikeutta oman kirkkoherran valitsemiseen, te ette voi minkäänlaisella oikeuden varjolla torjua: vaikka siihen sisältyykin itsekkyyttä, he kun uskottelevat palkkaavansa sellaisen kirkkoherran kymmenyksillä, jotka eivät ole heidän. Totena kuitenkin pysyy, että heille tulisi sallia saarnata evankeliumia. Sitä ei mikään esivalta voi eikä saakaan vastustaa. Niin, esivalta ei saa kieltää, mitä itsekukin tahtoo opettaa ja uskoa, olipa se sitten evankeliumia tai valheita; riittää että se kieltää opettamasta kapinaa ja sotaa.

      Muut artiklat, jotka koskevat ajallisia rasituksia kuten ns. riutumista, veroja ja muuta sellaista ovat myös kohtuullisia ja oikeita, koska esivaltaa ei ole asetettu tavoittelemaan omaa hyötyään ja alamaisiin kohdistuvaa mielivaltaa, vaan katsomaan alamaistensa hyötyä ja parasta. Eihän ajan mittaan voida sietää sellaista verottamista ja nylkemistä. Mitä näet auttaisi, jos vaikka talonpojan pelto tuottaisi yhtä paljon guldeneita kuin olkia ja jyviä, jos esivalta kuitenkin kahmaisisi sitä enemmän ja haaskaisi tämän omaisuuden ynnä vaatteet, ruoan, juoman ja viljelyksen sekä muun sellaisen aivan kuin se olisi pelkkiä akanoita? Täytyisihän sellainen tuhlaus estää ja lopettaa kuluttaminen, että köyhäkin mies saisi jotakin pitää. Muun opetuksen te varmaan olette saaneet heidän kirjoistaan, joissa he esittävät riittävästi rasituksiaan.

      TALONPOJILLE

      Te ette, rakkaat ystävät, ole tähän asti saaneet minulta kuulla muuta kuin yhden asian: tunnustan olevan – ikävä kyllä – liiankin totta ja varmaa, että ruhtinaat ja herrat kieltäessään saarnaamasta evankeliumia ja rasittaessaan ihmisiä sietämättömästi, ovat ansainneet, että Jumala syöksee heidät vallasta, koska he niin kovin tekevät syntiä Jumalaa ja ihmisiä vastaan; ei heillä myös ole mitään puolustusta. Siitä huolimatta täytyy teidän myös katsoa, että hoidatte asiaanne hyvällä omallatunnolla ja oikein. Sillä kun teillä on hyvä omatunto, niin teillä on myös se lohdullinen etu, että Jumala auttaa teitä ja edistää asiaanne. Ja jos kohta te jonkin aikaa olisittekin alakynnessä ja saisitte osaksenne kuoleman, niin lopulta te kuitenkin voittaisitte ja teidän sielunne saisi olla iankaikkisesti kaikkien pyhien seurassa. Mutta jos te ette ole oikeassa eikä teillä ole hyvää omaatuntoa, niin teidän täytyy sortua. Ja jos te saisittekin ajallisen voiton ja löisitte kaikki ruhtinaat, niin kohtaisi teitä lopulta kuitenkin ikuinen ruumiin ja sielun tuho. Sen vuoksi ei tässä ole leikinlaskun sijaa. Tämä koskee teidän ruumiinne ja sielunne ikuista osaa. Sitä kuitenkin on eniten tarkattava ja täydellä todella katsottava, ei vain kuinka mahtavia te itse olette ja kuinka suurta vääryyttä nuo toiset ovat tehneet, vaan missä määrin te olette oikeassa ja miten hyvä omatunto teillä on.

      Sen tähden pyydän ystävällisesti ja veljellisesti, rakkaat herrat ja veljet: tarkatkaapa ahkerasti kaikkea, mitä teette älkääkä uskoko jokaista henkeä ja saarnamiestä, sen jälkeen kun tuo inhottava saatana nyt on herättänyt paljon hillittömiä laumasieluja ja murhahenkiä evankeliumin nimessä ja täyttänyt niillä maailman. Kuulkaa toki ja sallikaa, että teille jotakin sanon niin kuin olette monesti tarjoutuneetkin. Minä en tahdo teidän kohdallanne säästää uskollista varoitustani, johon olen velvollinen. Jos ehkä eräät murhahenkien myrkyttäminä sen tähden minua vihaavatkin ja nimittävät teeskentelijäksi, niin en välitä siitä. Minulle riittää, että saan pelastaa teistä joitakuita hyväsydämisiä, oikeamielisiä jumalallisen vihan vaarasta. Noita toisia tahdon yhtä vähän peljätä, halveksikoot minua kuinka paljon tahansa. He eivät minua vahingoita. Tunnen yhden, joka on suurempi ja voimakkaampi kuin he, ja hän opettaa minua [Ps. 3:7] näin: »En pelkää kymmentuhantista joukkoa, joka asettuu yltympäri minua vastaan.» Minun uhmani on pitävä puoliaan heidän uhmaansa vastaan, sen tiedän varmasti.

      Ensiksi, rakkaat veljet: te käytätte Jumalan nimeä ja nimitätte itseänne kristilliseksi joukoksi tai yhtymäksi ja teeskentelette tahtovanne menetellä ja toimia jumalallisen oikeuden mukaan. No hyvä, silloinhan te myös tiedätte, että Jumalan nimeä, sanaa tai arvoa ei saa turhaan eikä hyödyttömästi käyttää, niin kuin hän toisessa käskyssä sanoo [2. Moos. 20:7]: »Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä», sekä lisää siihen ja sanoo: »sillä Jumala ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu». Tässä teksti on selvä ja kirkas ja koskee teitä yhtä hyvin kuin kaikkia ihmisiä ja uhkaa – katsomatta teidän suureen määräänne, oikeuteenne ja peljättävyyteenne – teille samaa vihaa kuin meille ja kaikille muille. Hän on, sen te tiedätte, kyllin mahtava ja voimakas rangaistaksensa teitä niin kuin hän tässä on uhannut, kun te hänen nimeänsä turhaan ja hyödyttömästi käytätte: teillä ei suorastaan ole odotettavana mitään onnea vaan kaikkea onnettomuutta, jos te hänen nimeään petollisesti käytätte. Käyttäytykää sen mukaisesti ja tietäkää, että teitä on ystävällisesti varoitettu. Hänelle on yksinkertaista tappaa niin monta talonpoikaa kuin hän haluaa tai estää heitä saavuttamasta tavoitteitansa. Hukuttihan hän kerran koko maailman vedenpaisumuksella sekä poltti Sodoman tulella. Hän on kaikkivoipa, peljättävä Jumala.

      Toiseksi: on helppo todistaa, että juuri te käytätte hyödyttömästi Jumalan nimeä ja häpäisette sitä. Eikä ole yhtään epäilystä siitä, että teitä sen vuoksi lopulta on kohtaava onnettomuus, sillä muuten Jumala ei olisi totuudellinen. Tästä näet on Jumalan sana ja se puhuu Kristuksen suulla: »Jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat» [Matt. 26:52]. Sehän on juuri samaa kuin tämä, ettei kenenkään pidä rikollisesta mielijohteesta ryhtyä väkivaltaan, vaan niin kuin Paavali sanoo Room. 13:1: »olkoon jokainen alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on, pelolla ja kunnioituksella». Kuinka te kuitenkin voitte ohi näiden Jumalan sanojen ja oikeuksien, joista te kerskaatte, toimia jumalallisen oikeuden mukaan ja kuitenkin otatte käteenne miekan sekä ryhdytte kapinoimaan Jumalan oikeuden järjestämää esivaltaa vastaan? Ettekö huomaa Paavalin arvostelun [Room. 13:2] koskevan teitä: »Joka asettuu Jumalan järjestystä vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan»? Sehän on Jumalan nimen hyödyttömästi käyttämistä, Jumalan oikeuden teeskentelemistä, kun kuitenkin saman nimen varjolla asetutaan Jumalan oikeutta vastustamaan. Oi varokaa, rakkaat herrat, ettei asia lopulta päätykin sillä tavalla.

      Kolmanneksi: Niin – sanotte te – esivalta on liian häijy ja sietämätön; eiväthän he tahdo jättää meille evankeliumia, ja rasittavat meitä liian kovasti ajallisen omaisuuden verotuksella ja tuottavat meille siten sekä ruumiin että sielun turmion. Tähän minä vastaan: Jos esivalta on häijy tai väärämielinen, niin se ei puolusta joukkoliikehtimistä saati kapinaa. Sillä pahan rankaiseminen ei kuulu jokaiselle vaan maalliselle esivallalle, joka kantaa miekkaa, niin kuin Paavali [Room. 13:4] ja Pietari [1. Piet. 2:13] sanovat, että esivalta on Jumalan asettama pahan rankaisemiseksi. Niin on myös olemassa luonnollinen ja kaiken maailman oikeus, joka sanoo, että kenenkään ei tulisi olla tuomarina omassa asiassaan saati kostaa puolestaan. Sillä tosi on tämä sananlasku: ken iskee takaisin, on väärässä; samoin vielä tämä toinenkin: ken iskee takaisin, nostattaa riitaa. Saman ilmaisee jumalallinen oikeus sanoessaan [5. Moos. 32:35]:”Minun on kosto, minä tahdon kostaa, sanoo Herra.» Nythän te ette voi kieltää, että teidän kapinanne on sitä lajia, että te olette asettuneet omiksi tuomareiksenne ja tahdotte kostaa puolestanne ettekä kärsiä yhtään vääryyttä. Tämä ei ole ainoastaan vastoin kristillistä oikeutta ja evankeliumia, vaan myös vastoin luonnollista oikeutta ja kaikkea kohtuutta.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    2. Luther: Kehotus rauhaan, osa 3.

      Jos teidän nyt pitäisi menestyä yrityksessänne ja teitä vastaan kuitenkin sotii sekä jumalallinen että kristillinen oikeus sekä Uudessa että Vanhassa testamentissa ja sen lisäksi vielä luonnollinen oikeus, niin teidän täytyisi esittää erityinen Jumalan käsky merkkien ja ihmeitten vahvistamana, ennen kuin teillä olisi sellainen valta. Ilman sitä Jumala ei ole salliva sanansa ja järjestyksensä päästä toteutumaan teidän rikoksenne avulla, vaan koska te kerskaatte jumalallisesta oikeudesta ja kuitenkin toimitte sitä vastaan, niin hän on salliva teidän hänen nimensä häpäisijöinä hirvittävästi langeta ja joutua rangaistaviksi ja sen lisäksi joutua ikuiseen rangaistukseen, kuten edellä on sanottu. Sillä tässä käy Kristuksen sanan mukaan [Matt. 7:3]: te näette raiskan esivallan silmässä, mutta ette huomaa malkaa omassa silmässänne; samoin Paavalin sanan mukaan [Room. 3:8]: »Tehkäämme pahaa, että siitä tulisi hyvää. Niiden tuomio on oikea. Sillä esivalta tekee vääryyttä, se on totta, siinä, että se vastustaa evankeliumia ja rasittaa teitä maallisen omaisuuden asiassa. Mutta paljon enemmän te teette vääryyttä, sillä te ette vain torju Jumalan sanaa, vaan poljette sitä jalkoihinne ja puututte hänen vallankäyttöönsä ja oikeuteensa sekä myös korotatte itsenne Jumalan yläpuolelle; sen lisäksi te otatte esivallalta sille kuuluvan vallan ja oikeuden, niin, kaiken mitä sillä on. Sillä mitä sillä on jäljellä, jos se on menettänyt vallan?

      Minä asetan teidät itsenne nyt tässä tuomareiksi ja esitän arvosteltavaksenne, mikä rosvo on pahin: sekö, joka ottaa toiselta suuren osan omaisuutta ja jättää hänelle kuitenkin jotakin, vai sekö, joka ottaa toiselta kaiken mitä hänellä on ja lisäksi hengenkin? Esivalta ottaa teiltä kohtuuttomasti teidän omaisuuttanne – se on eräs kohta. Toisaalta taas te otatte siltä sen vallan, sen lisäksi kaiken sen omaisuuden, hengen ja elämän. Sen vuoksi te olette paljon suurempia rosvoja kuin he ja menettelette pahemmin kuin he ovat tehneet. Niin – sanotte te – me tahdomme kyllä jättää rauhaan heidän elämänsä ja omaisuutensa. Uskokoon tämän ken tahtoo, minä en! Ken ottaa uskaltaakseen niin paljon vääryyttä, että hän anastaa toiselta rikollisesti vallan, sen, mikä on suurinta ja pääasia, sellainen ei myöskään jätä kesken, vaan ottaa häneltä muunkin ja pienintäkin, mikä siitä riippuu. Jos susi syö kokonaisen lampaan, niin syö se varmaan siltä korvankin. Ja jos te jo olisittekin niin oikeamielisiä, että jättäisitte heille hengen ja riittävästi elämäntarpeita, on silloin jo kuitenkin aivan liian paljon riistetty ja vääryyttä tehty, että otatte parhaimman, nimittäin vallan ja teette itsenne heidän herroikseen. Jumala kuitenkin pitää teitä suurimpina rosvoina.

      Ettekö te, rakkaat ystävät, voisi ajatella [niin pitkälle] tai mielessänne päätellä, että jos teidän yrityksenne olisi oikea, niin jokaisesta tulisi toisensa tuomari eikä maailmassa säilyisi yhtään valtaa eikä esivaltaa, ei järjestystä eikä oikeutta, vaan pelkkää murhaa ja verenvuodatusta? Sillä niin pian kuin hän huomaisi, että hänelle joku tekisi vääryyttä, hän ryntäisi vastustamaan sekä itse tuomitsemaan ja rankaisemaan häntä. Jos tällainen nyt on kohtuutonta eikä sitä voida sietää, kun yksityinen henkilö niin menettelee, niin ei sitä voi sallia yhdenkään joukon saati monen taholta. Mutta jos sitä taas siedetään yhden tai useamman joukon taholta, niin ei voi sitä millään syyllä tai oikeudella estää yksityisiltäkään henkilöiltä. Sillä molemmilla puolilla on vaikuttamassa sama syy, nimittäin vääryys.

      Ja mitä te tekisitte, jos keskuudessanne sellainen rikos saisi alkunsa, että jokainen asettuisi toista vastaan ja itse kostaisi loukkaajalleen? Sallisitteko sen tapahtua? Ettekö sanoisi, että hänen tulisi sallia toisten tuomita ja kostaa, sellaisten, jotka te olette asettaneet? Kuinka te sitten sallitte sellaisen tilanteen jatkuvan Jumalan ja ihmisten edessä, että itse tuomitsette omassa asiassanne ja kostatte loukkaajallenne? Niin – vastoin Jumalan säätämää esivaltaanne!

      Nyt, tämä kaikki on sanottu yleisestä jumalallisesta ja luonnollisesta oikeudesta, jota myös pakanain, turkkilaisten ja juutalaisten tulee noudattaa, jos muuten rauhan ja järjestyksen maailmassa on määrä säilyä. Ja jos te sitä kaikkea jo noudattaisitte, niin ette siinä kuitenkaan tekisi yhtään sen parempaa saati enempää kuin pakanat ja turkkilaiset. Sillä ei se seikka, että ei itse tuomitse itseään eikä kosta puolestaan, vaan jättää sellaisen vallassaolijoille ja esivallalle, tee ketään kristityksi; niin on lopulta kuitenkin meneteltävä joko sitten mielellään tai vastenmielisesti. Mutta koska te toimitte sellaista oikeutta vastaan, niin näette selvästi, että olette pahempia kuin pakanat ja turkkilaiset, puhumattakaan sitten siitä, että teidän tulisi olla kristittyjä. Mutta mitä arvelette: mitä sanookaan Kristus siihen, että te käytätte hänen nimeään ja nimitätte itseänne kristillisen joukon nimellä, vaikka te kuitenkin olette niin kaukana siitä, jopa menettelette ja elätte siinä määrin hänen oikeuttansa vastaan, että ette ansaitse edes pakanain tai turkkilaisten nimeä. Tehän raivoatte ja menettelette paljon pahemmin kuin he jumalallista ja luonnollista oikeutta vastaan, ja kuitenkin sitä pidetään yleisesti voimassa kaikkien pakanain kesken.

      Katsokaakin, rakkaat ystävät, millaisia saarnamiehiä teillä on! Kuinka he teidän sielustanne huolehtivat? Pelkään teidän keskuuteenne tulleen eräitä murhaprofeettoja, jotka teidän avullanne tahtovat tulla herroiksi maailmassa, mihin he jo kauan ovat pyrkineet. He eivät välitä siitä,että saattavat teidät hengen, omaisuuden, kunnian ja sielun vaaraan niin ajallisesti kuin iankaikkisesti. Jos nyt tahdotte pitää jumalallisen oikeuden niin kuin kerskaten sanotte, niin hyvä on, tehkää niin! Siinä sanotaan, että Jumala puhuu näin: »Minun on kosto, minä olen kostava» [5. Moos. 32:35], ja »Olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville, vaan nurjillekin» [1. Piet. 2:18]. Jos sen teette, niin hyvä on! Jos ette niin tee, voitte kenties aiheuttaa onnettomuuden, mutta se kohtaa lopulta teitä itseanne, sitä älköön kukaan epäilkö, sillä Jumala on oikeamielinen eikä siedä sellaista. Sen tähden tarkatkaa vapauttanne että ette vain juokse sadetta pakoon ja putoa vesilammikkoon; kun luulette pääsevänne ruumiillisesti vapaiksi menetättekin hengen, omaisuuden ja sielun iankaikkisesti. Jumalan viha uhkaa, kavahtakaa! Sen neuvon annan teille. Vääriä profeettoja perkele on lähettänyt keskuuteenne, olkaa varuillanne!

      Edelleen tahdomme nyt sanoa myös jotakin kristillisestä ja evankelisesta oikeudesta, joka ei sido pakanoita samoin kuin edellä sanomamme [luonnon oikeus]. Sillä jos te kerskaatte ja mielellänne kuulette teitä puhuteltavan kristityiksi sekä tahdotte, että teitä sellaisina pidetäänkin, niin kestättehän senkin, että teille esitetään teidän oikeutenne. Kuunnelkaa nyt siis, rakkaat kristityt, kristillistä oikeuttanne. Näin sanoo ylin Herranne, Kristus, jonka nimeä pidätte kilvessänne [Matt. 5:39 ss]: »Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, niin kulje hänen kanssaan kaksi. Ja jos joku ottaa ihokkaasi, niin anna hänen saada vaippasikin. Ja jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin.» Kuuletteko tätä, te kristillinen seurakunta? Kuinka soveltuu teidän hankkeenne tähän oikeuteen? Te ette tahdo kärsiä, että teille tehdään pahaa ja vääryyttä, vaan tahdotte olla vapaita ja kokea vain pelkkää hyvää ja oikeaa. Ja Kristus sanoo, ettei pidä vastustaa pahaa eikä vääryyttä vaan aina väistyä, kärsiä ja alistua riistämiseen. Jos ette tahdo kestää sellaista oikeutta, niin poistakaa, rakkaat, kristillinen nimikin itseltänne ja kerskatkaa jostakin toisesta, teidän tekojenne mukaisesta nimestä; tahi Kristus itse on riistävä nimensä teiltä, mitä teidän on liian vaikea kestää.

      Samoin sanoo myös Paavali [Room. 12:19]: ”Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle”, samoin hän ylistää korinttolaisia [2. Kor. 11:20] siitä, että he mielellään suvaitsevat, että heitä joku lyö ja syö puhtaaksi; niin ikään hän moittii heitä [1. Kor. 6:71, koska he käräjöivät omaisuudesta eivätkä salli itselleen tehtävän vääryyttä. Niin, meidän päämiehemme (”herttuamme») Jeesus Kristus sanoo [Matt. 5:44 s.], että meidän tulee toivoa hyvää niille, jotka meitä loukkaavat, ja rukoilla vainoojiemme puolesta sekä rakastaa vihamiehiämme, tehdä hyvää niille, jotka meille tekevät pahaa. Nämä ovat meidän kristilliset oikeutemme, rakkaat ystävät!

      Nyt te näette, kuinka kauas väärät profeetat ovat harhauttaneet teidät niistä ja kutsuvat teitä kuitenkin vielä kristityiksi, vaikka he ovat tehneet teidät pakanoita pahemmiksi. Sillä näistä lauseista lapsikin ymmärtänee, että kristillistä on tämä: ei pidä vastustaa vääryyttä, ei tarttua miekkaan, ei puolustautua, ei kostaa omasta puolestaan, vaan antaa alttiiksi henkensä ja omaisuutensa, niin että sen saa ryöstää kuka tahtoo. Meillä kuitenkin on kyllin Herrassamme, joka lupauksensa mukaan ei meitä jätä. Kärsimys, kärsimys, risti, risti on kristityn oikeus, se eikä mikään muu.

      Jos te nyt siis taistelette maallisesta omaisuudesta sillä tavalla ettekä tahdo antaa ihokkaan mennä vaipan mukana, vaan tahdotte noutaa vaippanne takaisin: milloin te sitten tahdotte kuolla ja antaa henkenne tai rakastaa vihollisianne ja tehdä heille hyvää? Voi teitä irrallisia kristittyjä! Rakkaat ystävät, kristityt eivät ole niin yleinen ilmiö maailmassa että heitä voisi kerääntyä niin paljon yhteen joukkoon; kristitty on harvinainen lintu. Suokoon Jumala, että olisimme ennen muuta hyviä, hurskaita pakanoita, jotka noudattavat luonnollista oikeutta, en puhu nyt kristillisestä oikeudesta!

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    3. Luther: Kehotus rauhaan, osa 4.

      Tahdon kertoa teille myös muutamia esimerkkejä kristillisestä oikeudesta, jotta näkisitte, mihin mielettömät profeetat ovat teitä vieneet. Katsokaapa tuota Pietaria, joka tahtoi puolustaa Herraansa Kristusta miekalla ja löi Malkukselta korvan [Getsemanen] puutarhassa. Sanokoon ken osaa: eikö Pietarilla tähän ollut täysi oikeus? Eikö ollut sietämätön vääryys, että he tahtoivat ottaa Kristukselta, ei vain omaisuuden vaan myös hengen? Niin, he eivät ottaneet häneltä vain henkeä ja omaisuutta vaan tukahduttivat siten myös evankeliumin kokonaan, ja juuri sen piti antaa heille autuus. Siten he ryöstivät heiltä taivasten valtakunnan. Sellaista vääryyttä ette te, rakkaat ystävät, vielä ole kärsineet. Mutta katsokaa, mitä Kristus tässä tekee ja opettaa. Niin suuri kuin sellainen vääryys olikin, kieltää hän kuitenkin Pietaria, käskee häntä pistämään miekkansa tuppeen eikä salli, että hän kostaisi tai torjuisi sellaisen vääryyden. Sen lisäksi hän langettaa hänestä kuolemantuomion kuin murhamiehestä ja sanoo: »Kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat» (Matt. 26:52). Siitä meidän on ymmärrettävä, ettei riitä, jos joku tekee meille vääryyttä, ja meillä on hyvä asia ja oikeus, vaan meillä tulee myös olla Jumalan antama oikeus ja valta miekkaan rangaistaksemme sellaista. Sen lisäksi tulee kristityn myös sietää, että häntä tahdotaan estää kuulemasta evankeliumia, mikäli yleensä on mahdollista, että jotakuta estetään kuulemasta evankeliumia, niin kuin saamme kuulla.

      Toinenkin esimerkki: Mitä tekee Kristus itse, kun häneltä ristillä riistetään henki ja siten kumotaan hänen saarnavirkansa, jota varten Jumala itse oli hänet sielujen hyväksi lähettänyt? Hän tekee niin kuin Pietari sanoo (1. Piet. 2:21 ss.): hän alistaa asiansa sen haltuun, joka tuomitsee oikein, ja kärsii sellaisen sietämättömän vääryyden. Kaiken tämän lisäksi hän rukoili vainoojiensa puolesta ja sanoi: »Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät» (Luuk. 23:34). Jos te nyt olette oikeita kristityitä, niin teidän täytyy todella myös näin menetellä ja seurata tätä esikuvaa. Jollette sitä tee, niin luopukaa sitten kiireesti kristityn nimestä ja kristillisen oikeuden maineesta. Sillä silloin te varmaan ette ole kristittyjä, vaan Kristusta ja hänen lakiaan vastaan, hänen opetustaan ja esikuvaansa vastaan. Mutta jos tekisitte niin, silloin saisitte pian nähdä Jumalan ihmeen, että hän teitä auttaa niin kuin hän teki Kristukselle, jonka puolesta hän tämän kärsimysten täyttymyksen jälkeen on kostanut sillä tavalla, että hänen evankeliuminsa ja valtakuntansa, kaikkia hänen vihamiehiään uhmaten, voimalla murtautui esiin ja voitti alaa. Niin hän tahtoisi auttaa teitäkin, että hänen evankeliuminsa voimalla avautuisi teidän keskuudessanne, kun te ensin olette kaiken täydelleen kärsineet ja uskoneet asianne hänen haltuunsa odottaen hänen kostoaan. Mutta kun te nyt itse puututte asiain kulkuun ettekä tahdo sitä kärsimällä vaan nyrkein valloittaa ja saada omaksenne, niin te estätte hänen kostoansa, ja tuloksena on, että ette saa pitää evankeliumia ettekä nyrkkiänne.

      Minun täytyy pitää itseäni tähän aikaan kuuluvana elävänä esimerkkinä. Paavi ja keisari ovat asettuneet raivoamaan minua vastaan. Miten olen aiheuttanut sen, että mitä enemmän paavi ja keisari ovat raivonneet, sitä enemmän evankeliumini on mennyt eteenpäin? En ole koskaan paljastanut miekkaa enkä halunnut kostoa, en ole koskaan aloittanut yhtäkään salaliittoa enkä kapinaa, vaan olen voimieni mukaan auttanut maallista esivaltaa puolustamaan valtaansa ja kunniaansa, myös sellaista esivaltaa, joka on vainonnut evankeliumia ja minua. Mutta siinä olen pysynyt lujana, että olen kaiken uskonut kokonaan Jumalan haltuun ja aina kaiken uhallakin jättäytynyt hänen käsiinsä. Sen tähden hän myös näiden molempien, sekä paavin että kaikkien tyrannien kiusaksi, ei ainoastaan ole pitänyt minua ruumiillisesti elossa, seikka, joka monien mielestä syystä kyllä on suuri ihme ja joka minun itsenikin täytyy sellaiseksi tunnustaa, vaan on myös sallinut minun evankeliumini levitä yhä enemmän ja yhä laajemmalle. Nyt te sekaannutte minun asiaani, tahdotte auttaa evankeliumia ettekä näe, että te siten mitä pahimmin estätte ja sorratte sitä.

      Tämän kaiken sanon, rakkaat ystäväni, varoittaakseni teitä vakavasti siitä, että te tässä kristityn nimen ja kunnian asiassa luovutte kristillisestä oikeudesta. Sillä olkaa puolestanne oikeassa miten mielitte, niin ei kenenkään kristityn kuitenkaan sovi käydä oikeutta eikä taistella, vaan on kärsittävä vääryyttä ja kestettävä pahaa. Tuloksena on joka tapauksessa (1. Kor. 6:7) se, minkä te itse esipuheessa tunnustatte, että kaikista Kristukseen uskovista tulee rakastettavia, rauhaa rakastavia, kärsivällisiä ja yksimielisiä. Mutta nytpä teidän keskuudessanne ilmenee pelkkää kärsimättömyyttä, rauhattomuutta, riitaa ja rikollisuutta vastoin omaa sanaanne; sillä te tahtoisitte kutsua ”kärsivällisiksi” niitä, jotka tahtovat sietää, eivät vääryyttä saati pahaa, vaan pelkkää oikeutta ja hyvää. Mutta sepä olisi hienoa kärsivällisyyttä, johon roisto ja lurjuskin voi suostua, kristitystä puhumattakaan. Sen vuoksi sanon teille uudestaan: olkoon teidän asianne minun puolestani miten hyvä ja oikea tahansa, mutta koska tahdotte itse puolustaa sitä sietämättä väkivaltaa, saati vääryyttä, niin tehkää tai olkaa tekemättä, mistä Jumala ei teitä estä. Mutta kristityn nimi – kristityn nimi, sanon minä – jättäkää rauhaan älkääkä tehkö siitä kärsimättömän, riitaisan, epäkristillisen hankkeenne viikunanlehteä. Sitä nimeä en aio teille jättää enkä suoda, vaan kykyni mukaan kirjoituksin ja sanoin ottaa sen teiltä niin kauan kuin ainoakaan suoni ruumiissani sykkii. Sillä teidän yrityksenne ei onnistu tai sitten se onnistuu ruumiinne ja sielunne turmioksi.

      En suinkaan näin sanoessani tahdo julistaa oikeaksi esivaltaa tai puolustaa sitä. Harjoittaahan se sietämätöntä vääryyttä, josta te kärsitte – he ovat itse väärässä ja myös tekevät vääryyttä, sen tunnustan – vaan tätä minä tahdon: koska teistä ei kumpikaan puoli sallisi itseään opetettavan ja joudutte (Jumala siitä varjelkoon) keskenänne riitaan ja taistellessanne saatte vammoja, silloin ei millään taholla (teidän puoluepukarien) pidä omaksua kristityn nimeä. Vaan, niin kuin muutoinkin maailmassa kansa taistelee toista vastaan ja, kuten sanotaan, Jumala rankaisee toista konnaa toisen avulla: sellaisiin ja sen nimisiin [ihmisiin] – väitän – teidät on luettava, jos asia taistelun asteelle kehittyisi, (minkä Jumala armossaan estäköön), että esivalta tietäisi olevansa taistelussa, ei kristittyjä, vaan pakanoita vastaan; ja että tekin puolestanne tietäisitte taistelevanne pakanoina ettekä kristittyinä esivaltaa vastaan. Sillä kristityt eivät puolestaan taistele miekoin eivätkä ampuma-asein, vaan heidän aseinaan ovat risti ja kärsimykset, eihän heidän päämiehensä Kristuskaan käytä miekkaa vaan riippuu ristillä. Siksi ei heidän voittonsakaan ole hallitsemista eikä vallitsemista eikä väkivaltaa, vaan se on alistumista ja heikkoutta; niin kuin Paavali sanoo [2. Kor. 10:4]: »Meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä», ja edelleen [2. Kor. 12:9]: »Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.»

      Niinpä olkoon nyt teidän arvonne ja nimenne tämä: te olette ihmisiä, jotka taistelevat siksi, etteivät tahdo ja ettei heidän muka pidäkään kärsiä vääryyttä tai pahaa, niin kuin luonto kyllä todistaa. Tämä olkoon nimenne ja jättäkää Kristuksen nimi rauhaan. Se onkin teidän työnne, niin kuin myös teette. Ellette halua tätä nimeä vaan tahdotte pitää kristityn nimen: no niin, sittenpä en voine muuta ymmärtää, kuin että minä olen kyseessä, että minun on pidettävä teitä vihollisina, jotka tahtovat tukahduttaa minun evankeliumini ja sitä ehkäistä vielä pahemmin kuin paavi ja keisari tähän asti, koska te evankeliumin nimessä toimien olette evankeliumia vastaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    4. Luther: Kehotus rauhaan, osa 5.

      Niinpä en minäkään toisaalta tahdo teiltä salata mitä siihen aion tehdä. Tahdon jättää asian Jumalan haltuun, panna henkeni alttiiksi Jumalan armon avulla sen puolesta ja uhallakin uskoa itseni hänen huomaansa, niin kuin olen tähän asti tehnyt paavia ja keisaria vastaan, ja myös rukoilla teidän puolestanne, että hän teitä valaisisi, sekä asettua teidän hankettanne vastaan, jotta hän ei sallisi sen onnistua. Sillä huomaan selvästi, että kun perkele ei voinut tuhota minua paavin avulla, se yrittää tuhota minut ja syödä suuhunsa teidän keskuudestanne lähteneitten verenhimoisten murhaprofeettojen ja kapinahenkien avulla. No, syököön hän minut, siitä hänen vatsansa on ylen määrin paisuva, siitä olen varma! Ja jos te voitattekin, ei siitä koidu teille paljonkaan iloa. Mutta minä pyydän teitä perin nöyrästi ja ystävällisesti malttamaan mielenne ja käyttäytymään sillä tavoin, ettei minun tarvitse käyttää uhkaa ja rukouksin kääntyä Jumalan puoleen teitä vastaan.

      Sillä jos minä olenkin vaivainen syntinen ihminen, niin tiedän kuitenkin ja olen varma siitä, että tässä tapauksessa asiani on oikea, kun taistelen kristityn nimen puolesta ja rukoilen, ettei sitä häväistäisi. Samoin olen varma siitä, että Jumala on ottanut vastaan rukoukseni, ja niin se tulee kuulluksi. Sillä hän on itse näin opettanut meitä rukoilemaan, kun sanomme: »Pyhitetty olkoon sinun nimesi» ja (hän on itse) toisessa käskyssä kieltänyt sitä häpäisemästä. Sen tähden minä pyydän teitä, ettette halveksisi minun rukoustani ettekä kenenkään muunkaan, joka kanssani rukoilee. Sillä se on teille liian väkevä ja se on herättävä Jumalan teitä vastaan, niin kuin Jaakob 5:16 (Jaak. 5:16) sanoo: »Vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras», niin kuin Eliaan rukouksen kävi. Ja meillä on myös Jumalan lohdullisia lupauksia siitä, että hän tahtoo kuulla meitä, Joh. 14:14: »Jos te anotte jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen», ja 1. Joh. 5:14: ”Jos me jotakin anomme hänen tahtonsa mukaan, niin hän kuulee meitä.» Sellaista lohdutusta ja rukoukseen luottamista ei teillä voi olla, koska teidän omatuntonne ja Raamattu pakottavat teidät tunnustamaan, että teidän hankkeenne on pakanallinen eikä kristillinen ja on evankeliumin nimen varjolla evankeliumia vastaan ja kristityn nimelle häpeäksi. Tiedän myös, ettei kukaan teistä ole milloinkaan sellaisessa asiassa Jumalaa rukoillut tai avukseen huutanut. Te ette sitä vielä osaakaan, sillä teillä ei voi olla rohkeutta katsoa hänen puoleensa tässä asiassa, mutta te vain uhmaatte kärsimättöminä ja kapinamielisinä nyrkkiä puiden, ja siitä ei koidu teille hyvää.

      Mutta jos te olisitte kristittyjä, niin teiltä jäisivät nyrkit ja miekat, uhmat ja uhkaamiset ja te turvautuisitte Isä meidän -rukoukseen. Rukoillen te edistäisitte omaa asiaanne Jumalan edessä ja sanoisitte: »Tapahtukoon sinun tahtosi», samoin: »Päästä meidät pahasta, amen». Niinhän näette Psalmien kirjassa oikeitten pyhien tuovan hätänsä Jumalan eteen ja valittavan hänelle sekä etsivän apua häneltä. Eivät he itseään puolusta eivätkä pahaa vastusta. Sellainen rukous olisi auttanut teitä kaikessa teidän hädässänne enemmän kuin jos teitä olisi maailma kukkuroillaan. Teillä olisi sen lisäksi myös hyvä omatunto ja turvallinen luottamus siihen, että rukouksenne kuullaan hänen lupauksensa mukaan [1. Tim. 4:10]: »Hän on kaikkien ihmisten auttaja, varsinkin uskovien», [Ps. 50:15]: »Avuksesi huuda minua hädän päivänä, niin minä tahdon auttaa sinua», ja [Ps. 91:15): »Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä vapahdan hänet” jne.

      Katsokaa, tämä on oikea kristillinen tapa onnettomuudesta ja pahasta vapautumiseksi, nimittäin kestäminen ja Jumalan avuksi huutaminen. Mutta koska te ette tee kumpaakaan, ette huuda avuksi ettekä ole kärsivällisiä, vaan autatte itseänne omin voimin ja teette itsenne omaksi jumalaksenne ja vapahtajaksenne, sen tähden Jumalan ei pidä eikä hän voikaan olla teidän Jumalanne eikä Vapahtajanne. Niin te voitte kenties myös pakanoina ja Jumalan pilkkaajina saada jotakin aikaan, jos Jumala niin säätää (mitä me rukouksin koetamme torjua); mutta se tapahtuu vain teidän iäiseksi ja ajalliseksi perikadoksenne. Mutta kristittyinä ja evankelisina te ette tule mitään voittamaan, siitä minä olen valmis tuhannesti panemaan henkeni pantiksi.

      Tästä näkökohdasta lähtien on nyt helppoa vastata kaikkiin teidän artikloihinne. Sillä vaikka ne kaikki luonnollisen oikeuden mukaisesti olisivatkin oikeita ja kohtuullisia, niin te olette kuitenkin unohtaneet kristillisen oikeuden, koska ette ole niitä aikaansaaneet ettekä toteuttaneet kärsivällisesti ja Jumalaa rukoillen niin kuin kristittyjen sopii, vaan olette ryhtyneet omavaltaisen kärsimättömästi ja rajusti väkivalloin ja pakotuksin vaatimaan sitä esivallalta, mikä myös on vastoin maa-oikeutta ja kaikkea luonnollista kohtuullisuutta. Eikä se, joka on laatinut teidän artiklanne, ole suinkaan hurskas, rehellinen mies. Sillä hän on kirjoittanut (lehtien) reunaan Raamatusta monia kappaleita, joihin muka artiklat perustuvat, ja kuitenkin hänelle jää ”jauhot suuhun», kun hän (itse) jättää lauseet sikseen antaakseen omalle pahuudelleen ja teidän menettelyllenne jonkinlaisen oikeuden varjon, siten vietelläkseen teitä ja johtaakseen teidät harhaan ja saattaakseen vaaraan. Sillä kun lukee tuollaisia artikloissa esitettyjä (Raamatun) kohtia, niin huomaa, että ne eivät sano paljonkaan teidän menettelystänne, vaan pikemminkin päinvastoin, että tulee elää ja toimia kristillisesti. Mikä lieneekin tuo kapinoiva profeetta, joka teidän avullanne yrittää ilkivaltaa evankeliumia vastaan; hänelle pankoon Jumala esteen ja varjelkoon teitä hänestä!

      Ensiksi: siitä, että te esipuheessa jo ennakolta kerskaillen ilmoitatte, ettette tahdo olla kapinallisia, vaan puolustatte itseänne, että muka haluatte opettaa ja elää evankeliumin mukaisesti jne., siitä teitä rankaisee oma suunne ja tekonne (valheenne). Tehän tunnustatte liittoutuneenne ja nousseenne kapinaan, ja sellaista tekoa tahdotte kaunistella evankeliumilla. Niinpä olette nyt sanoistani kuulleet: evankeliumi tahtoo opettaa kristittyjä kärsimään ja kestämään vääryyttä sekä kaikessa hädässä rukoilemaan Jumalaa. Mutta te ette tahdo kärsiä, vaan pakanain tavoin pakottaa esivaltaa oman tahtonne ja kärsimättömyytenne mukaiseksi. Te esitätte myös Israelin lapset esimerkkinä siitä, että Jumala on kuullut heidän huutonsa ja pelastanut heidät. Minkä tähden te ette ojentaudu tämän esikuvan mukaan, josta te niin kerskaatte? Huutakaa tekin samalla tavalla (kuin he) Jumalan puoleen, kunnes hän lähettää teille Mooseksen, joka merkein ja ihmein todistaa olevansa Jumalan lähettämä. Israelin lapset eivät muodostaneet salaliittoa faraota vastaan, eivät he myöskään itse auttaneet itseään niin kuin te olette ryhtyneet tekemään. Sen vuoksi on sellainen esikuva suunnattu suoraan teitä vastaan, ja se tuomitsee teidät, jotka kerskaatte siitä ja kuitenkin teette päinvastoin.

      Myöskään ei ole tosi se kerskauksenne, että te opetatte ja elätte evankeliumin mukaisesti. Eihän (teillä) ole ainoaakaan artiklaa, joka opettaisi hituistakaan evankeliumia, vaan kaikki tähtää ruumiinne ja omaisuutenne koskemattomina säilyttämiseen. Ja kaiken kaikkiaan ne käsittelevät maallisia, ajallisia asioita: että te haluatte valtaa ja omaisuutta ettekä siedä vääryyden kärsimistä, vaikka evankeliumi ei ensinkään huolehdi maallisista asioista, vaan asettaa ulkonaisen elämän kärsimysten, ristin, kärsivällisyyden sekä ajallisten hyvyyksien ja elämän halveksimisen alaiseksi. Kuinka sovellutte yhteen te ja evankeliumi paitsi että ehkä etsitte evankeliumista näennäistä perustelua epäevankeliselle ja epäkristilliselle menettelyllenne ettekä näe, kuinka te sillä häpäisette Kristuksen pyhää evankeliumia ja teette siitä häpeänne verhon. Sen vuoksi teidän täytyy suhtautua tähän toisin: joko niin, että jätätte koko tämän asian sikseen ja taivutte kärsimään sellaista vääryyttä, jos tahdotte olla kristittyjä ja kristityn nimeä kantaa; tai teidän on, jos tahdotte viedä asianne päätökseen, käytettävä toista nimeä ettekä saa vaatia itseänne sanottavan kristityiksi ja sellaisina kunnioitettavan. Keskitietä ei ole eikä asia muuksi muutu.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    5. Luther: Kehotus rauhaan, osa 6.

      On totta, että olette oikeassa halutessanne evankeliumia, mikäli nyt täyttä totta tarkoitatte. Niin, minä tahdon laatia tämän artiklan vielä tuimemmaksi kuin te itse ja sanoa: onhan sietämätöntä, että joltakulta suljetaan taivas ja hänet ajetaan väkipakolla helvettiin; sellaista kenenkään ei pidä sietää, vaan ennemmin tulee antaa vaikkapa sata elämää alttiiksi. Mutta se, joka estää minulta evankeliumin, se sulkee minulta taivaan ja ajaa minut väkipakolla helvettiin. Koska muuta tietä tai keinoa sielujen autuudeksi ei ole kuin evankeliumi, niin eihän minun pidä sellaista kärsiä sieluni menettämisen uhalla. Katsokaa, eikö asian oikeutus ole kyllin vahvasti todistettu? Kuitenkaan siitä ei seuraa, että minun täytyisi kädet nyrkissä nousta kapinaan esivaltaa vastaan, joka minulle sellaista vääryyttä tekee. Ehkä sinä nyt intät: kuinka minun sitten tulee samalla kertaa sietää ja olla sietämättä? Tähän on helppoa vastata, nimittäin näin: On mahdotonta, että joltakulta kiellettäisiin evankeliumi. Eikä mikään voima, ei taivaassa eikä maan päällä, pysty siihen. Sillä sehän on julkinen oppi, joka kulkee taivaan alla vapaana, ei mihinkään paikkaan sidottuna, niin kuin tähti, joka ilmankannella siirtyen osoitti itämaan tietäjille Kristuksen syntymäpaikan.

      On kyllä totta, että kaupungit, seudun ja paikan, missä evankeliumi tai sen saarnaaja on, voivat sikäläiset herrat häneltä kieltää. Mutta sinähän voit lähteä siitä kaupungista ja seudusta sekä rientää evankeliumin mukana toiseen paikkaan, eikä ole välttämätöntä, että sinä evankeliumin tähden valloitat kaupungin tai pidät sitä miehitettynä. Anna sinä vain kaupungin olla herransa hallussa ja mene evankeliumin perässä. Sillä tavalla sinä joudut kärsimään sitä, että sinulle tehdään vääryyttä ja että sinut karkotetaan, mutta et kuitenkaan samalla sitä, että sinulta otetaan tai kielletään evankeliumi. Katso, sillä tavalla sopivat yhteen nämä kaksi asiaa: sietäminen ja sietämättä oleminen. Muuten, kun tahdot pitää hallussasi sekä kaupungin että evankeliumin, niin riistät kaupungin herralta hänen omansa ja olet tekevinäsi sen evankeliumin tähden. Pikemminkin on asia näin: evankeliumi ei opeta sinua ryöstämään eikä ottamaan, jos kohta tuo herra käyttääkin omaisuuttansa väärin, vastoin Jumalan tahtoa ja epäoikeudenmukaisesti sekä sinulle vahingoksi. Evankeliumi ei säilyäkseen tarvitse ruumiillista tilaa tai kaupunkia; se tahtoo ja sen tuleekin säilyä sydämessä.

      Näin on Kristus opettanut Matt. 10:23: ”Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen.» Hän ei sano: kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, niin jääkää sinne ja ottakaa se kaupunki haltuunne evankeliumin kunniaksi ja liittoutukaa sen kaupungin herroja vastaan, niin kuin nykyään tahdotaan tehdä ja opetetaankin; vaan paetkaa, paetkaa aina toiseen kaupunkiin siksi kunnes Ihmisen Poika tulee jne. ”Sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja ennen kuin Ihmisen Poika tulee.” Samalla tavalla hän puhuu Matt. 23:43 siitä, että jumalattomat karkottavat hänen evankelistansa kaupungista kaupunkiin. Samalla tavalla sanoo myös Paavali 1. Kor. 4:11: ”Meillä ei ole yhtään varmaa olinpaikkaa.” Kun nyt tapahtuu siten, että kristityn täytyy evankeliumin tähden aina väistyä paikasta toiseen sekä jättää kaikki se, missä hän on ja se mitä hänellä on, tai ainakin jäädä epävarmuuteen ja joka hetki odottaa tätä kohtaloa, niin silloin hänelle juuri tapahtuu sitä, mitä kristitylle pitääkin tapahtuman. Sillä koska hän ei tahdo kärsiä sitä, että häneltä otetaan tai kielletään evankeliumi, hän saa kärsimyksekseen sen, että häneltä otetaan ja kielletään kaupungit, paikkakunnat, tavarat ja kaikki, mitä hän itse on ja omistaa. Kuinka nyt tähän soveltuu teidän menettelynne, kun te valtaatte ja pidätte miehitettynä kaupunkeja ja paikkakuntia, jotka eivät ole teidän omianne, ettekä tahdo sietää, että ne teiltä otetaan ja kielletään, vaan itse otatte ja kiellätte ne niiden oikeilta herroilta? Millaisia kristittyjä ovat ne, joista muka evankeliumin tähden tulee rosvoja, varkaita ja konnia ja jotka sitten sanovat olevansa evankelisia?

      ENSIMMÄISEEN ARTIKLAAN

      ”Koko seurakunnalla tulee olla valta valita kirkkoherra ja erottaa hänet virasta.” Tämä artikla on oikea, jos se vain myös kristillisesti toteutettaisiin. Raamatusta otetut kappaleet, jotka on asetettu [tekstin] reunaan, eivät kuitenkaan tätä tarkoitusta palvele. Jos näet pappilan tilukset ovat peräisin esivallalta eikä seurakunnalta, niin ei seurakunta voi näitä tiluksia osoittaa valitsemansa kirkkoherran käyttöön, sillä se olisi ryöstöä ja anastusta, vaan jos seurakunta tahtoo saada oman kirkkoherran, (niin se menetelköön siten) että se ensin nöyrästi anoo häntä esivallalta. Jos ei esivalta tähän suostu, niin valitkoon seurakunta itselleen omansa ja elättäköön hänet omien tilustensa tuotolla ja jättäköön esivallalle sen omistukset tai saakoon ne siltä haltuunsa laillisella tavalla. Mutta jos ei esivalta tahdo sellaista seurakunnan valitsemaa ja elättämää kirkkoherraa sietää, niin sallittakoon hänen paeta toiseen kaupunkiin, ja paetkoon hänen kanssaan ken tahtoo, aivan niin kuin Kristus on opettanut. Tällaista on omien pappien evankelinen ja kristillinen valitseminen. Se, joka menettelee toisin, menettelee epäkristillisesti, kuin rosvo ja rikollinen.

      TOISEEN ARTIKLAAN

      »Kymmenykset tulee jakaa kirkkoherran ja köyhien kesken, muu osa on käytettävä maan hädän poistamiseen” jne. Tämä artikla sisältää pelkkää ryöstöä ja avointa saalistusta. Sillä täten he haluavat tempaista itselleen kymmenykset, jotka eivät ole heidän omiaan, ja tehdä niillä mitä tahtovat. Ei niin, rakkaat ystävät! Sehän merkitsee esivallan kaikin puolista viralta panemista, vaikka te kuitenkin esipuheessa asetatte ehdoksi, että keneltäkään ei oteta hänen omaansa. Jos te tahdotte olla anteliaita ja tehdä hyvää, niin tehkää hyvää omalla omaisuudellanne niin kuin viisas mies sanoo; sillä Jumala puhuu Jesajan suulla: ”Minä vihaan ryöstettyä uhria» (Jes. 61:8). Tehän puhutte tässä artiklassa ikään kuin jo olisitte herroja (näissä) maissa ja olisitte itsellenne ottaneet esivallan kaiken omaisuuden ettekä tahdo olla kenenkään alamaisia, saati kenellekään mitään antaa. Siitä näkee, mitä teillä on mielessä. Rakkaat herrat, luopukaa, luopukaa, ette voi sitä toteuttaa. Teitä eivät auta otteet Raamatusta, joita teidän valhesaarnaajanne ja väärät profeettanne ovat [tekstin] reunaan töhertäneet, vaan ne ovat teitä vastaan.

      KOLMANTEEN ARTIKLAAN

      »Ei saa olla yhtään maaorjaa, koska Kristus on vapauttanut meidät kaikki.” Mitä tämä on? Tämähän merkitsee kristillisen vapauden tekemistä kokonaan lihalliseksi. Eikö Aabrahamilla ja muilla patriarkoilla ja profeetoilla ole ollut maaorjia? Lukekaa Paavalia ja mitä hän opettaa palvelijoista, jotka siihen aikaan kaikki olivat maaorjia. Sen vuoksi tämä artikla on suorastaan evankeliumia vastaan ja ryöstönhaluinen, sen avulla jokainen ottaa herraltaan oman ruumiinsa, joka on ollut tällä maaorjana. Sillä maaorjana kristitty voi kyllä olla ja omistaa kristillisen vapauden samalla tavalla kuin vanki tai sairas on kristitty, mutta ei kuitenkaan vapaa. Tämä artikla pyrkii tekemään kaikista ihmisistä samanlaisia ja Kristuksen hengellisestä valtakunnasta maallisen, ulkonaisen valtakunnan, mikä taas on mahdotonta. Sillä maallista valtakuntaa ei voi olla siinä, missä ei vallitse henkilöiden erilaisuutta, niin että toiset ovat vapaita, toiset vankeja, toiset herroja, toiset alamaisia jne. Niin kuin Paavali sanoo (Gal. 3:28), että Kristuksessa herra ja orja ovat yhtä. Siitä on ystäväni herra Urbanus Rhegius hyvin ja riittävästi kirjoittanut; luepa hänen kirjoituksestaan lisää tähän asiaan liittyvää.

      KAHDEKSAAN MUUHUN ARTIKLAAN

      Muut artiklat – metsänriistan, lintujen, kalojen, puutavaran, metsien vapaasta käytöstä, virantoimituksista, korkoasioista, tulleista, kuolemantapauksista jne.- ne minä jätän lainoppineille. Sillä evankeliumin julistajana minulle ei kuulu arvostelun lausuminen niistä tai niiden tuomitseminen. Minun pitää neuvoa ja opettaa omilletunnoille sitä, mikä koskee jumalallisia ja kristillisiä asioita; tuosta muusta on kylliksi kirjoja keisarillisissa asetuksissa. Niin olenkin edellisessä sanonut, että sellaiset kappaleet eivät ensinkään koske kristittyä, eikä hän niitä pohdikaan: hän sallii ryöstää, ottaa, sortaa, nylkeä, kaapia kokoon, ahmaista suuhun ja raivota niin kuin kukin haluaa, sillä hän on maan päällä marttyyri. Sen tähden tulisi talonpoikien tässä asiassa kohtuuden mukaisesti jättää kristillinen nimi rauhaan sekä toimia niiden nimessä, jotka mielellään tahtovat käytellä inhimillistä ja luonnollista oikeutta, eikä sellaisina, jotka tavoittelevat kristillistä oikeutta, mikä kaikissa näissä kohdissa vaatii olemaan hiljaa, kärsimään ja (hätäänsä) yksinomaan Jumalalle valittamaan.

      Nähkää, rakkaat herrat ja ystävät, näin minä opetan, mitä te minulta eräässä toisessa kirjoituksessa pyysittekin. Ja minä pyydän, että te tahtoisitte muistaa tarjoutuneenne mielellänne ja omasta tahdostanne Raamatun sanalla opetettaviksi. Kun nyt tämä tulee teidän luoksenne, älkää heti huutako: Luther on olevinaan ruhtinas, hän puhuu evankeliumia vastaan. Lukekaa se ensin ja huomatkaa raamatullinen perusteluni, sillä se koskee teitä. Minä olen syytön Jumalan ja maailman edessä, minä tunnen hyvin teidän keskellänne olevat väärät profeetat; älkää heitä totelko, he todella johtavat teidät harhaan. Eivät he välitä teidän omastatunnostanne, vaan he tahtovat mielellään tehdä teistä galatalaisia päästäkseen teidän avullanne varallisuuteen ja kunniaan – ja sen jälkeen täytyy heidän yhdessä teidän kanssanne olla ikuisesti kadotukseen tuomitut.

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
    6. Luther: Kehotus rauhaan, osa 7.

      KEHOTUS MOLEMMILLE, ESIVALLALLE JA TALONPOJILLE

      Koska nyt, rakkaat herrat, kummallakaan puolella ei ole minkäänlaista kristillisyyttä, ei edes minkäänlaista kristillistä asiaa teidän välillänne, vaan (te) molemmat, niin herrat kuin talonpojat, puuhailette pakanallisen tai maallisen oikeuden ja vääryyden keskinäisessä ratkomisessa ja ajallisen omaisuuden tavoittelemisessa, sen lisäksi menettelette kumpikin Jumalaa vastaan ja olette hänen vihansa alaisia, niin kuin olette kuulleet: niinpä sallikaa nyt Jumalan tähden puhua itsellenne ja neuvoa itseänne sekä tarttukaa asiaan niin kuin tällaisiin asioihin tulee tarttua, ts. oikein eikä väkivaltaa käyttäen saati riidellen, ettette saisi Saksan maissa aikaan loppumatonta verenvuodatusta. Sillä koska te kumpikin olette väärässä ja sen lisäksi vielä tahdotte kostaa puolestanne ja suojella itseänne, niin te tuhoudutte molemmat ja Jumala on ruoskiva toista lurjusta toisella.

      Teillä herroilla on vastassanne Raamattu ja historian todistus siitä, kuinka itsevaltiaita on rangaistu (niinhän pakanalliset runoilijatkin kirjoittavat, että itsevaltiaat eivät juuri sorru tavalliseen kuolemaan, vaan heidät on tavallisesti murhattu ja ovat veriinsä kuolleet). Koska siis on varmaa, että te hallitsette itsevaltaisesti ja verisesti, kiellätte evankeliumin sekä nyljette ja sorratte siten köyhiä, niin ei teillä ole muuta lohdutusta eikä toivoa kuin että saatte surmanne, niin kuin teidän kaltaisenne ovat surmansa saaneet. Katsokaa kaikkia kuningaskuntia, kuinka ne ovat saaneet loppunsa miekasta, sellaiset kuin Assyria, Persia, juutalaiset, roomalaiset ja niin edespäin, jotka kaikki lopulta ovat tuhoutuneet niin kuin ne itse ensin ovat tuhonneet toisia. Tällä Jumala todistaa, että hän on maanpiirin tuomari eikä jätä yhtäkään vääryyttä kostamatta. Sen tähden ei teidän niskoillenne ole mikään sen varmempaa kuin samanlainen tuomio, tapahtuipa se sitten nyt tai myöhemmin, ellette parannusta tee.

      Teitä talonpoikia vastaan ovat myös Raamattu ja se kokemus, että kapinoiminen ei ole milloinkaan päättynyt hyvin. Jumala on aina ankarasti pitänyt kiinni tästä sanasta (Matt. 26:52): »Kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.» Sillä koska te teette vääryyttä tuomitsemalla ja kostamalla itse puolestanne, ja sen lisäksi käytätte väärin kristityn nimeä, niin olette varmaan myös Jumalan vihan alaisia. Ja jos te samalla voitatte ja tuhoatte kaiken hallituksen, niin te lopuksi raatelette toisianne niin kuin raivoisat pedot. Sillä koska teitä ei hallitse henki, vaan liha ja veri, on Jumala pian lähettävä pahan hengen teidän keskuuteenne niin kuin hän teki Sikemin asukkaille ja Abimelekille (Tuom. 9:22 ss., 53 s.). Katsokaa, millaisen lopun kaikkinainen kapinointi lopulta on saanut, kuten Koorah (4. Moos. 16:31 ss.), samoin Absalom (2. Sam. 18:14 s.), Seba (2. Sam. 20:22), Simri (1. Kun. 16:18 s.) ja muut samanlaiset. Lyhyesti: molemmat, sekä itsevaltiaat että kapinoitsijat, ovat Jumalan vihollisia; sen tähden hän kiihottaa niitä toisiaan vastaan, jotta ne molemmat tuhoutuisivat häpeällisesti ja sillä tavalla täytettäisiin hänen vihansa ja hänen jumalattomista langettamansa tuomio.

      Tämä pahoittaa sangen kovin mieltäni ja säälittää minua suuresti, ja minä tahtoisin mielelläni sen elämälläni ja kuolemallani lunastaa, sen sijaan että molemmin puolin on seurauksena kaksi voittamatonta vahinkoa. Sillä koska kumpikaan puoli ei taistele hyvällä omallatunnolla, vaan molemmat kiistelevät pitääkseen yllä vääryyttä, niin silloin sen täytyy ensiksikin johtaa siihen, että ne, jotka nyt voitettaisiin, joutuisivat ruumiineen ja sieluineen kadotukseen, koska he kuolisivat synneissään katumatta ja ilman armoa Jumalan vihan alaisina; siihen ei ole mitään apua eikä neuvoa. Sillä herrat taistelisivat varmistaakseen ja myös säilyttääkseen itselleen itsevaltiutensa ja evankeliumin vainoamisen sekä köyhien väärät rasittamiset, tai ainakin auttaakseen vahvistamaan ja suojaamaan muita tämänkaltaisia ihmisiä. Tämä on tosiaan kauheasti väärin ja vastoin Jumalaa; sellaiseen hairahtuneen täytyy joutua iäksi kadotukseen. Toisaalta tulisivat talonpojat taistelemaan puolustaakseen kapinointiaan ja kristityn nimen väärinkäyttöä, mitkä molemmat asiat myös ovat suuressa määrin vastoin Jumalan tahtoa, ja sen, joka sellaisessa asiassa ja sen puolesta kuolee, täytyy myös joutua iäksi kadotukseen. Eikä siinä auta mikään.

      Toinen vahinko on se, että Saksa autioituu, ja missä kerran sellainen verenvuodatus alkaa, sieltä se tuskin lakkaa, ennen kuin kaikki tuhoutuu. Sillä pianhan riita on alkanut; mutta meidän voimassamme ei ole lakata, milloin tahdomme. Mitäpä teille ovat tehneet nuo monet viattomat lapset, vaimot ja vanhukset, jotka te narrit vedätte kanssanne tällaiseen vaaraan saattaaksenne maan tulvilleen verta, ryöstöä, leskiä ja orpoja?

      Oi, perkeleellä on paljon pahaa mielessään. Samoin on Jumala kovasti vihoissaan ja uhkaa päästää perkeleen irti ja lauhduttaa vihaansa meidän verellämme ja sielullamme. Varokaa, rakkaat herrat, ja olkaa viisaita! Tämä koskee teitä molempia. Mitä teitä auttaa, että itse itsenne iäksi päiviksi huimapäisesti kiroatte ja sen lisäksi jätätte jälkeläisillenne aution, hävitetyn ja verta vuotavan maan, kun te kuitenkin paremmin voisitte asiaa auttaa oikeaan aikaan katumalla Jumalan edessä sekä ystävällisellä sovinnonteolla ja kärsimysalttiudella ihmisten edessä. Uhmamielin ja taistelulla ette voi saada aikaan mitään.

      Sen vuoksi on uskollinen neuvoni, että aatelista valittaisiin muutamia kreivejä ja herroja, kaupungeista muutamia neuvosmiehiä, ja sallittaisiin heidän käsitellä asioita ystävällisessä hengessä rauhan palauttamiseksi: että te herrat, antaisitte ylpeytenne mennä menojaan, niin kuin teidän lopulta kuitenkin täytyy tehdä, tahdoitte tai ette, ja hieman lieventäisitte itsevaltiuttanne ja sortoanne, niin että köyhäkin saisi elintilaa. Toisaalta tulee myös talonpoikien suostua siihen, että heitä opetetaan, ja luopua muutamista artikloistaan, jotka asettavat liian monia ja suuria vaatimuksia, sekä antaa niiden mennä menojaan, niin että kun asiaa ei voida ratkaista kristillisellä tavalla, sitä kuitenkin pyritään täten tasoittamaan (vähintään) inhimillisten lakien ja sopimusten mukaisesti.

      Ellette tahdo seurata tällaista neuvoa – siitä Jumala varjelkoon – niin minun täytyy antaa teidän iskeä yhteen. Mutta minä olen silloin syytön teidän sielunne, verenne ja omaisuutenne menetykseen. Teidän täytyy itse kantaa seuraukset. Minähän olen teille sanonut, että te olette kumpikin väärässä ja taistelette vääryyden puolesta. Te herrat ette taistele kristittyjä vastaan; sillä kristityt eivät tee teille mitään vaan kärsivät kaiken; mutta te taistelette kristityn nimen julkisia rosvoja ja häpäisijöitä vastaan: ne heistä, jotka kaatuvat, ovat ikuisesti kirotut. Mutta te talonpojatkaan ette taistele kristittyjä vastaan, vaan itsevaltiaita ja Jumalan ja ihmisten vainoojia vastaan sekä Kristuksen pyhien murhaajia vastaan: ne heistä, jotka kuolevat, ovat ikuisesti kirotut. Niin on teillä molemmilla Jumalan varma tuomio vastassanne, sen minä todella tiedän. Tehkää nyt mitä haluatte, jos ette tahdo totella säilyttääksenne sielunne ja ruumiinne.

      Mutta minä tahdon omieni kanssa rukoilla Jumalaa, että hän teidät molemmat osapuolet joko keskenänne sovittaisi ja yhdistäisi tai armollisesti estäisi asioita menemästä teidän mielenne mukaan: joskin tähän aikaan tapahtuneet kauheat merkit ja ihmeet tekevät mieleni raskaaksi ja minä olen levoton siitä, että Jumalan viha on alkanut liian väkevänä niin kuin hän sanoo Jer. 15:1: ”Vaikka Nooa, Job ja Daniel seisoisivat minun edessäni, ei minun sieluni kuitenkaan taipuisi tämän kansan puoleen.» Suokoon Jumala, että te pelkäisitte hänen vihaansa ja parantaisitte itsenne, niin että tämä vaiva ainakin viipyisi ja siirtyisi tuonnemmaksi. No niin, minä olen niin kuin omatuntoni minulle todistaa kylläkin uskollisesti neuvonut teitä kaikkia kristillisesti ja veljellisesti. Jumala sallikoon, että se auttaisi! Amen. »Hänen turmiohankkeensa kääntyy hänen omaan päähänsä ja hänen vääryytensä lankeaa hänen päälaelleen.» (Ps. 7:17).

      Plusääni(0)Miinusääni(1)
  51. Ihmiset tekevät elämän vaikeaksi heidän itsensä, olemme maailmassa olivat jokainen asia on hallinnassa, olin elää elämää köyhyyden ja kipuja, en koskaan uusi siellä oli elämä olla nuoria että, mutta nyt nautin joka osinkoa elämän , olen rikas, kuuluisa, vahva, en elää elämää ilman mitään stressiä, mutta kaikki tämä oli yllätys, sillä kaikki kehon jotka haluavat rikkauksia kuuluisa ja voimaa, niin sinulla on mahdollisuus tehdä niin, liittyä Illuminati tänään saada $ 25000 3 päivän välein ja $ 1000000 kuukausittain jäsenyys siunaus yhteyttä seuraaviin sähköpostitse. tai puhelu, + 2348055327605 me don, t holhota ihmisiä liittymään,. me vain haluamme teidän hallitsemaan maailmaa ja olla vapaa sorrosta.,

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  52. Todistus psoriasis taudin.
    Todistan hieman myöhässä, kun olin kärsivät taudista psoriasis, tämä tauti oli mätää minulle elämää, että henkilö voisi käsitellä, ja hän minun täysin kovettunut taudin. Tulet todistus tänään niin, että muut, jotka sairautensa oppia poppamies jotka apuani. Kiitos GRAND master KOFFI että Jumala antaa sen takaisin päin naamaa.
    Seuraavassa on joitakin alueella vielä missä se voi auttaa uudelleen avioliitto ongelma?
    TEHOKAS RENGAS RIKKAUTTA?
    Onko sinulla ongelmia lain?
    Onko sinulla ongelmia pomo?
    Tuhlaat rahaa ilman saavutus?
    Ongelmia synnyttävät?
    Ongelmia olla raskaana?
    Pomosi tulee palaat töistä?
    Ystäväsi (e) tulee sinulle jätä.?
    Etsitkö hyvää työtä.?
    Voit liittyä hänelle sähköpostitse:

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat