Raportti: perussuomalaisten tukema Saudi-Arabia rahoittaa Saksan ääri-islamisteja

Vastikään julkisuuteen vuodettu tiedusteluraportti vahvistaa, että Israelin ja Yhdysvaltojen liittolainen Saudi-Arabia tukee aktiivisesti väkivaltaisia ääri-islamisteja esimerkiksi Saksassa.

Uutinen sai paljon huomiota Berliinin rekka-autoiskun vuoksi. Valtamedia ja poliittinen eliitti ovat kuitenkin perinteisesti pyrkineet lakaisemaan saudien terrorismikytkökset maton alle, koska saudit tekevät tiivistä yhteistyötä sionistien kanssa.

Raportista uutisoivat ensimmäisenä valtavirtaiset saksalaismediat Süddeutsche Zeitung ja Norddeutscher Rundfunk, joiden edustajat pääsivät tutustumaan tekstiin. Raportin kerrotaan olevan peräisin Saksan BFT- ja BND-tiedustelupalveluilta.

Tiedustelupalveluiden mukaan väkivaltaista ääri-islamismia levittävät Saudi-Arabian hallituksen ohella myös Persianlahden maat Kuwait ja Qatar, jotka ovat myös sionistien ja länsimaiden tärkeitä liittolaisia Lähi-idässä. Ei ihmekään, ettei alueen terrorismiongelmaa ole kyetty ratkaisemaan!

Raportissa todetaan, että väkivaltaista ääri-islamia levitetään arabihallitusten rahoittamissa moskeijoissa ja islamkouluissa. Samaan verkostoon kuuluvat myös pyhää sotaa saarnaavat uskonnolliset johtajat sekä käännyttämiseen pyrkivät järjestöt.

isis_saudi-620x330

Israel-rakkaus edellyttää tukemaan ääri-islamismia

Saksan tiedustelupalvelut uskovat, että Saudi-Arabia on liittolaistensa kanssa luonut ”pitkän tähtäimen strategian”, jolla ne pyrkivät ”lisäämään vaikutusvaltaansa” Euroopassa.

Erityisen vaarallisina järjestöinä raportti pitää Saudi Muslim World League-, Sheikh Eid Bin Mohammad al-Thani Charitable Association- sekä Kuwaiti Revival of Islamic Heritage Society –nimisiä järjestöjä, joista viimeinen on kielletty monissa maissa al-Qaida-yhteyksien vuoksi.

Saksalaistiedustelun mukaan väkivaltaista ääri-islamismia levittävillä järjestöillä on erittäin vahvat siteet kotimaidensa hallituksiin, minkä vuoksi niillä ei ole puutetta pikkurahasta tai poliittisesta tuesta.

Jotkut epäilevät, että saksalaistiedustelu vuosi raportin tarkoituksella julkisuuteen, jotta Saksan hallitus lopettaisi asekaupan Saudi-Arabian kanssa.

Asekauppa puhutti myös Suomessa tänä keväänä, kun ”maahanmuutto-” ja ”islamkriittisenä” puolueena profiloitunut perussuomalaiset jäi Jussi Halla-ahon johdolla kiinni Saudi-Arabian tukemisesta.

Perussuomalaiset tukevat ääri-islamismia siksi, että (kuten todettua) Persianlahden alueen islamistivaltiot ovat liittoutuneet Israelin kanssa. Sionismi pakottaa perussuomalaiset tukemaan järjestöjä, jotka pykevät edistämään Euroopan ”islamisaatiota”.

Saudit ovat myöntäneet tukeneensa ääri-islamismia aiemmin, mutta he kiistävät tietysti nykyiset yhteydet. Yhteyksien myöntäminen olisi erityisen noloa Yhdysvalloille ja EU:lle, jotka saudeja tukemalla ruokkivat kansainvälistä terrorismia.

 

Lue myös:

Halla-aho – Putinin salaliiton uhri?
Perussuomalainen puolustusministeri: Suomi kouluttamaan Assadia vastustavia terroristeja

5 kommenttia

  1. Sika-Soinin kintut senkun lyhenevät. Mutta kuten tunnettua Raamattu ”taipuu” serpentiiniksi siinä missä muutkin kirjat.
    Mutta yksi ei taivu, eikä haittaa vaikka se olisi kurtussakin… Nimittäin RAHA!

    ”Kun raha kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa.”

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. Katsokaa Jemenin tragediaa ( lukekaa perussuomalaiset varsinkin )

    http://henrymakow.com/2016/12/yemens-blood.html

    Tässä Lokakuun 8 Saudi koneet iskevät ohjuksillaan halliin johon oli pakkautunut 3000 ihmistä hautajais tilaisuuteen:

    Katsokaa perussuomalaiset miten teidän tukema Saudi tappaa lännen demokratioiden tukemana. Että siinä teille jotain miettimistä Jouluna, samaan aikaa kun ihmiset myös täällä Suomessa ovat hiljentyvinään viettämään Joulua , teurastus jemenissä jatkuu , Perussuomalaiset tukevat Joulun ajan teurastusta ilomielin. Ja te jotka äänestivät perussuomalaisia , olette antaneet äänenne tuolle hylkiö joukolle jotka ovat tukemassa Saudien & länsimaisten hirmu-demokratioiden teurastusta Jemenissä , tätäkö halusitte kun annoitte äänenne perussuomalalaisille ? Holokousti Jememissä by sionist persut.

    minun mielestä Jouluna jos koskaan pitäisi kyetä näkemään se todellisuus ja ristiriita nykymailmassa. Ollaan olevinaan niin Kristittyä ja niin joulua vaikka samaan aikaan Länsimaiset demokratiat & saudit barbaarisesti ( siis ei- Kristitysti ) murhaavat Esim Jemeniläisiä.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  3. http://ir-is.org/2016/12/24/natos-e250-billion-black-hole-that-got-nato-chief-auditor-yves-chandelon-assassinated/

    250 miljardin summa jolla rahoitettu islam terrorismia ja kaikkea muuta pahaa ? Ja Suomen esim Suomen puolustusministeri haluamassa että Suomesta tulisi virallisesti naton täys jäsen.

    Puolustus ministeri Niinistö siis haluasi Suomen mukaan järjestöön joka rahoittaa terrorismia, eikö puolustusministerin työ kuuluisi olla puolustuaa Suomea eikä kytkeä Suomi mukaan terrorijärjestöön.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat