"Emme ole kuten amerikkalaiset – emme tule koskaan jättämään ystäviämme."

Qassem Suleimani

Ranskassa juutalaisia kääntyy ääri-islamismiin: ”Isisin tuhovoima on vakuuttavaa”

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Israel National News (INN) uutisoi mielenkiintoisesta trendistä: Ranskassa useat juutalaisnuoret kääntyvät ääri-islamistiterroristeiksi. Lehden mukaan vieraantuminen länsimaisesta kulttuurista yhdistää ryhmiä.

INN:n uutisotsikko on tyly: ”Ranskan juutalaisia kääntyy islamiin ja liittyy jopa Isisiin”. Lehti kertoo, että Ranskan juutalaisjohtajat ovat avoimesti myöntäneet, että ”huolestuttavan monet” juutalaiset ovat kääntyneet islamiin.

”Antisemitismin vastaisen” lobbausjärjestön johtaja Sammy Ghozlan kertoi INN:lle saaneensa tietoa jopa kokonaisista perheistä, jotka ovat kääntyneet islamisteiksi:

”Keskustellessaan sefardijuutalaisten nuorten kanssa monet muslimivärvääjät houkuttelevat heitä kääntymään muisuttamalla muslimien ja juutalaisten yhteisestä taustasta.

Heidän mielestään muslimit ja juutalaiset ovat ranskalaisten kristittyjen vastavoima.

Historiallisesti tässä ei ole mitään uutta, sillä jo 700-luvulla Espanjan juutalaiset auttoivat muslimiarmeijat tunkeutumaan kotimaahansa (1, 2).

Ghozlanin mukaan juutalaisten Isis-mielenkiinnolle on myös paljon raadollisempi syy – ääri-islamistien tuhovoima:

”Ghozlan lisäsi, että toinen islamin ja Isisin vetovoimatekijä [juutalaisnuorten silmissä] on se, että Isis on tehnyt näyttäviä terrori-iskuja länsimaita vastaan.

Nuorison mielestä Israelista on tullut aiempaa heikompi, joten heidän on helpompi samastua Isisin menestykseen.

Eli kun Israel ei kansainvälisten pakotteiden vuoksi uskalla murhata niin paljon palestiinalaisia siviileitä kuin joskus aiemmin, tuntuu Isis houkuttelevammalta?

INN:n mukaan kyse ei ole hetken mielijohteesta, vaan monet juutalaiset ovat liittyneet Isisiin sen jälkeen, kun he ovat matkustaneet islamistijärjestön valloittamille alueille ja nähneet, millaista elämä kalifaatissa käytännössä on.

french-jews1

Magneettimedian lukijoita uutinen tuskin yllättää, sillä olemme kirjoittaneet laajasti Israelin ja ääri-islamistien lämpimistä suhteista. Israel käyttää ääri-islamisteja työkalunaan sodassa arabinationalismia vastaan.

Israelin rooli ääri-islamismin nousussa ei ole ainoastaan välillinen. Syyrian sisällissodan myötä valtamediakin (muun muassa The Wall Street Journal) on joutunut myöntämään, että juutalaisvaltio antaa suoraa tukea al-Qaidan kaltaisille terroristijärjestöille.

Israel tarjoaa terroristeille niin aseita kuin huoltoapua. Daily Mail julkaisi hiljattain videon, jossa israelilaiskommandot pelastavat haavoittuneen ääri-islamistin Syyriassa. Terroristit saavat hoitoa israelilaissairaaloissa, kunnes he ovat taas taistelukunnossa.

 

Lue myös:

Miksi juutalaisista rituaalimurhista ei uskalleta puhua?
Juutalainen rabbi Ariel: ”Kristityt ja muslimit tapettava!”

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

11 Kommentit

  1. Eipä enään tämän pahemmaksi voi mikään mennä. ”Israelin lapset” ovat tunnetusti tehokkaita sotilaita (tappajia) vailla minkäänlaisia kristillis -humanistisia inhimillisistä kykyä tuntea myötätuntoa tuhoamiaan sivilisaatioita naisia, lapsia, vanhuksia, sairaita, köyhiä ja miehiä kohtaan.
    Kun nämä kaksi ”voimaa” ”risteytetään” keskenään on tuloksena hirviö, jonka rinnalla Adolf Hitler ja Josie Stalin olivat kuoripoikia ja oppipoikia.
    Eritoten Suomen tsuhna-kristityt eivät ymmärrä ja käsitä, että juutalaiset ovat kristittyjen kannalta yhtä suuri uhka ja vihollinen heidän olemassa ololleen kuin Islam ja muslimit.
    Muslimeilla ja juutalaisilla yhteneväisistä tavoitteistaan (tuhota kristityt ja valkoinen rotu) ovat habitukseltaan erilaisia. Juutalaiset ovat kuin ”shemeikoita” -laukkuryssiä, jotka liehittelivät ja höntsäsivät yksinkertaisia suomi -torppareita kehumalla, juottamalla humalaan jne.
    Muslimit ovat raakalaisia kuten Tsingis Khan, jotka tappavat miehet ja pojat. Raiskaavat naiset ikään katsomatta ja polttavat kaiken maantasalle jatkaakseen taas toiseen kaupunkiin tekemään saman.
    Valkoisen henki ja terveys ei merkitse heille mitään. EI yhtään MITÄÄN!!!

    (15)(4)
    • Jouni Rosenberg

      Sinulla menee jo överiksi tuo, ota jotain rauhoittavaa niin ehkä paranoiasi vähenisi.

      (0)(2)
    • Jouni Rosenberg

      Juha, mistä Helvetistä tuo järjetön, mielipuolinen juutalaisviha oikein nousee? Viime vuosisadan juutalaisvainot ja sen seuraukset olivat nähtävissä, Saksa ja Eurooppa raunioina, kymmeniä miljoonia ihmisuhreja järjettömyyden alttarille. Tänään tuo hulluus ajaa maailmaa WWIII ja miljardeja ihmisuhreja jälleen järjettömyyden alttarille. Juha, miksi lietsot vihaa, sotaa ja kurjuutta, eikö sitä ole jo riittävästi maailmassa?

      (0)(2)
  2. Hienoa että tuotte näitä asioita esille! Väkivaltaa halosta ja sipilää kohtaan mikään muu ei auta eikä ole koskaan auttanut!! Ilman sotaa ei ole rauhaa!!

    http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.fi/

    (3)(3)
  3. ”…muslimivärvääjät houkuttelevat heitä kääntymään muisuttamalla muslimien ja juutalaisten yhteisestä taustasta.”
    Siinä se tuli suoraan hevosen suusta, mitä olen jankannut jo kuukausia kymmeniä kertoja Magneettimedian mielipiteissä:
    Islam on hinduepäjumala Shivan kultti sekä juutalaisuus on Shivan sodanepäjumalapojan Seyonin kultti, ja molemmat kulkeutuivat Lähi-itään dravidialaisten vallattua ja perustettua Elamin Sumerin tilalle. Israelilaiset muuttuivat elamilaisista kanaanilaisiksi 1207 – 1050 eaa, ja lopulta Elam-Susan (Babylonin) vankeudessa 586 – n. 515. juutalaisiksi.
    Kristinusko sen sijaan oli alkujaan sumerilais-ubaidialais-foinikialaisten auringon ja parannustaitojen jumalan Eshmunin (Ecooc-Esus-Yeshu-Jeesus) kultti, jonka juutalaiset kirkkoisät kaappasivat ja mädättivät juutalaisuutensa muunnokseksi.

    (2)(2)
    • V.-I. Laurio

      Loppumattoman sonnan vääntäjä.

      Kristinusko on Jumalan ilmoitus siitä, että hän pelastaa syntiinlankeemuksen seurauksista (perkeleen orjuudesta, kuolemasta, lain ikeestä, helvetistä) Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Ensimmäinen ilmoitus (alkuevankeliumi) heti syntiinlankeemuksen jälkeen, 1. Moos. 3:15 (”vaimon siemen” on Jeesus Kristus, joka polkee rikki perkeleen pään; perkele pistää Jeesusta kantapäähän = Jeesus joutuu kulkemaan kuoleman kautta sijaisenamme).

      Tuo pelastuminen on luettavissa Raamatusta, Jumalan sanasta.

      Olen jo aiemmin kumonnut osan sonnastasi. Silti vääntäminen jatkuu ja jatkuu.

      Tiedätkö, mihin sonnanvääntämisesi sinut vie?

      (3)(7)
      • Sokea ei näe.
        Sokeampi näkee vain siten miten ja sen mitä haluaa nähdä.
        Sokein näkee vain omaksumallaan annetulla tavalla.
        Siinä on uskon voima kaikessa karuudessaan.
        Uskonto on viitekehys, joka rajaa ”meidät” ja ”meikäläisyyden” samalla erottaen ja marginalisoiden ”toiset” ja ”toiseuden”.
        Ellet tunnusta uskovasi pilkulleen juuri niin kuin ”me” et kuulu ”meihin” ja siksi sinut syrjäytetään ”toiseuteen”.
        Magneettimedian innokkaana lukijana ja kannattajana kuulun ”meihin antisionisteihin”; sen sijaan en kuulu ”uskovaisiin” enkä edes halua. En ole minkään sortin uskovainen tai lahkolainen — olen ateisti. Siksi helvetillä uhkailu ei minua hetkauta.
        Muuten: Helvetti-sanan etymologia tulee ruotsin kautta sanasta ”Hel-Vete” joka tarkoittaa ”Auringon tietoa” sillä ”Hel” oli muinaisgermaaninen auringonjumala. Juutalaisen gehennan mielikuvayhdistämisessä auringontietoon on siis kyse ukkoskultin harjoittamasta auringonkultin mustamaalauksesta. Joten ”helvetiltä” ei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse pelastua, itse asiassa näin ollen ”helvettiä” maailma tarvitseekin sionismin sijaan.
        Vaikka olenkin ateisti, en kiellä uskontojen vaikutusta systemaattisina manipulointikoneistoina: eri päämääriä ja tavoitteita (kuten arvot) ajavina koneistoina uskonnot ovat kuitenkin aikaansa, paikkaansa ja kulttuuriinsa sidottuja, ja siksi yhden alueen kulttuuria ei saisi käännyttää toisen alueen uskonnolla.
        Historiatieteellisiä faktoja vaan ei voi muuksi muuttaa vaikka ne voissa paistaisi. Fakta on että Jeesus oli foinikialainen auringon ja parannuksen jumala Eshmun; juutalaisuus ja islam taas hindukultteja. Ja siksi kristinusko ja juutalaisuus-islam ovat keskenään yhtä yhteensopivia kuin vesi ja tuli.
        Kristittyjen olisi jo korkea aika puhdistaa juutalaisuus sionismeineen pois uskonnostaan eli tehdä niin syvällinen uskonpuhdistus ettei Lutherkaan sellaista tehnyt. Muu ei Euroopan kulttuuria enää pelasta. Jos minulta kysytään, niin suosittelen suomalaisille paluuta vanhojen suomalaisten jumalten palvontaan jos uskontoa ylipäätään nykyaikaisen ihmisen tarvitsisi harjoittaa päästäkseen osaksi ”meitä”.

        (5)(4)
        • V.-I. Laurio

          Olet siis ateisti, joten nyt ainakin kaikki tietävät sen. Älä sitten puhu mitään jumalista.

          Mitä sokeuteen kuluu, siinä ei ole asteita. Sokea kun sokea.

          Kristinusko ei ole ”uskonto” vaan elävän Jumalan ilmoitus Raamatussa. Jumala pelasti Kristuksessa KAIKKI (ilman erotusta); se tulee vain uskoa sydämessä. Miten muuten Jumalan ilmoitukseen pitäisi suhtautua!

          Mitä ”erottamiseen” ja ”marginalisointiin” tulee, niin kyllä juuri ne, jotka eivät usko Jumalan sanaa ja jäävät Jumalan ulkopuolelle, erottavat ja marginalisoivat itse itsensä. Olet hengellisesti niin sokea, ettet näe olevasi syntinen ja ikuisen rangaistuksen ansainnut.

          Kristinusko ei siis erottele vaan kutsuu KAIKKI:

          ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan” (Gal. 3:27-29);

          ”Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus” (Kol. 3:9-11).

          Miksi sinä itse erottelet anti-etuliitteillä? Miksi erottelet ”meidät” ja ”toiset”?

          Mitä ruotsinkieleen tulee, niin Jeesus ei puhunut ruotsia. Olen varma, että pystyt saivartelullasi todistamaan pyöreän puun neliskulmaiseksi.

          Olet ihminen, joka suosittelee suomalaisia hylkäämään Jeesuksen Kristuksen, siis syntien anteeksiantamuksen – hylkäämään pelastumisen. Siksi olen puhunut sinua vastaan. Olet vielä perkeleen (itsesi; perkele makaa luonnollisten ihmisten sydämissä) orjuudessa. Ehkä joskus, hyvä ihminen, havahdut.

          Aiemmin olen kumonnut sontasi täällä kommenteissa:

          Sionistit hyökkäävät Libanonia vastaan pankkien kautta

          Kun Jumala erottelee ”jumalattomat” ja ”omansa”, se on oikein. Sitä erottelua eivät tee ihmiset vaan Jumala.

          ”jumalattomain tie hukkuu” (Ps. 1:6).

          Kun alat järkiintyä, tartu Raamattuun (ehkä myös oppaaseen, Lutheriin). Pelastus tapahtuu koko ajan. Se tapahtuu Kristuksessa.

          (3)(7)
          • Kysy lääkäriltä onko sokeudessa asteita.
            Kaikissa invaliditeeteissa on.
            Jaa ja ettei ateistin sovi puhua jumalista?
            Sitten kai ei kommunistien sovi puhua kapitalismista tai toisinpäin, vai? Yleensä se jolla ei ole omaa lehmää ojassa asiassa pystyy puhumaan asian halki kaikkein objektiivisimmin. Ja objektiivisuus on tieteellisen debatin perusehto.
            Mitä elävään jumalaan tulee muinoin oli eläviä ja ei-eläviä jumalia. Ei-elävät jumalat olivat mm. patsaita ja vuoria (siis idoleita), elävät jumalat taas olivat liikkuvia ja siten eläviä kuten joet, tuuli, pilvet (mm. myrsky), Kuu, Aurinko, ja tietysti jumaliksi argamanipurppuralla voidellut ihmiset kuten faaraot ja kuninkaat.
            Jos kristityltä kysyy, mikä hänen Elävä Jumalansa on, niin vastaus todennäköisesti kuuluu ”juutalaisten YHVH”. Ja minä sanon että vaan eipä ole.
            Historialliset ja teologiset faktat todistavat että juutalaisten jumala YHVH oli kanaanilaisten myrskyn-ukkosen epäjumala Molok Baal Hadad, jolle kanaanilaiset polttouhrasivat lapsiaan kuten Mooses uhrasi Aaronin esikoispojat Adabin ja Nabihun.
            Mitä pelastukseen tulee, pelastua miltä?
            Kuten jo sanoin ”helvetti”–”Hel-Vete” tarkoittaa ”Auringon Tietoa” ja siltä en todellakaan halua pelastua, koska haluan tietää enkä uskoa.
            Helvetin Hel-Vete Auringon Tiedon pahuus on pelkkää juutalaisuuden mädätystä.
            Pelastua synniltäkö sitten? Käyn päivittäin pesulla ja vähän harvemmin saunassa. Pesen siis ”syntini” pois päivittäin, sillä sitä ”synti” alkujaan tarkoitti: fyysistä likaa ja sen tuottamia hajuja.
            Synnin käsitteessä on tapahtunut jälleen juutalaisten mädätyksen aiheuttama merkityseroosio: fyysisestä liasta on rappeutettu pseudoteologinen käsite jumalan tahdon vastustamisesta.
            Kristittyjen Jumala on Baal Hadadin veli Eshmun.
            Baalin ja Eshmunin Isä oli auringonjumala El, jonka egyptiläiset tunsivat nimellä Amen (tai Ra).
            Kristityt päättävät-omistavat rukouksensa Amenelle. Juutalaiset mädättivät tämänkin valehtelemalla että ”Amen” tarkoittaisi heprean ”totisesti” eikä suinkaan rukouksen omistamista auringonjumalalle.
            Hylkäämään pelastumisen? Pelastumisen miltä juutalaisuuden syliinkö? Siinä tapauksessa varmasti!
            Minä olen yrittänyt sanoa että aidossa kristinopissa ei ole mitään juutalaista (koska se on lähtökohdiltaan foinikialainen); Nykyinen kristinoppi on niin juutalaisuuden läpikotaisin mädättämä, ettei se saa jatkaa ilman totaalista läpikotaista uskonpuhdistusta. Ilman kaiken juutalaisuuden kitkemistä pois kristinuskosta kristinuskoa ei saisi käytää enempää ja kauempaa valkoisten kulttuurin teologisena perustana, sillä se ei rakenna vaan mädättää valkoista kulttuuriamme.
            Ja ellei tätä puhdistusta tehdä (kuten todennäköistä on) silloin ainoaksi vaihtoehdoksi jäävät paluu vanhojen alkuperäisten kunnon jumalten palvontaan tai tieteellinen ateismi.

            (1)(0)
    • Jouni Rosenberg

      m.v. itekkö keksit vai pitikö kopioia toi roska jostain?

      (0)(2)
  4. Uskontoa käytetään yhtenä erottelu- ja jakoperusteena:
    ”Me” uskomme vain ja ainoastaan tällä meille annetulla tavalla ja ”Toiset” sitten jollakin muulla tavalla.
    Tämä tapojen ero erottaa ”Meidät” noista ”Toisista”.
    Päästäksesi noista ”Toisista” osaksi ”Meitä” sinun täytyy omaksua ”Meidän” ideologiat, ajattelutavat, toimintatavat, uskomukset jne. ja todistettava niiden toteuttaminen elämässäsi ja ajattelussasi sekä lojaaliutesi ”Meille” ”Meidän” vaatimilla uskontunnustuksilla, valoilla ja riitteihin osallistumisella.
    ”Meidän” tapa on lähtökohtaisesti parempi ”Meille” kuin ”Toisten” tapa ja ”Meidän” mielestämme”Meidän” tapa on parempi noille ”Toisillekin” ja siksi ”Meidän” täytyy yrittää käännyttää nuo ”Toisetkin” ”Meidän” tapaamme;
    ”Meidän” täytyy yrittää kaapata valta ”Toisilta”, jotta meidän tapamme nousisi vallitsevaksi;
    Mutta onko ”meidän” tapa kuitenkaan oikeampi kuin ”toisten” tapa, olisi tieteellisen tutkimuksen eikä auktoriteetin antamisen todistettava.
    Me versus Toiset -dynamiikan tutkimus on simppeliä ryhmäpsykologian peruskauraa.

    Ja miksi puhun antijumalista: siksi että juutalaisten jumala YHVH oli kaikkien muiden jumalten vastustaja eli antijumala.
    YHVH kuuluu ryhmään ukkosen- ja myrskyn jumalia (Shiva-Indra-Rudra, Seth, Taran, Tawhaki, Thor, Teshub, Zeus, Zio jne.) jotka teologisessa katsannossa ovat siis yksi ja sama jumala.
    Kaikkien muiden jumalten vastustajajumala on siis antijumala.
    Simppeliä uskontotutkimuksen peruskauraa.

    (0)(0)

Jätä vastaus m.v. Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*