Ranskan nationalistipuolue aloittaa yhteistyön homojen kanssa?

Ranskan suurin ”kansallismielinen” puolue Front National (FN) lipuu yhä kauemmas alkuperäisistä periaatteistaan. Puolueen uusin aluevaltaus on homojen ”oikeudet”.

Homojen ”oikeuksien” puolesta toimivissa painostusjärjestöissä työskentelevä Sébastian Chenu on liittynyt Front Nationaliin. Chenu on osa FN:n perustamaa koaltiota, jonka tavoitteena on laajentaa puolueen kannattajapohjaa. Chenu on Ranskan homojen ja ”transsukupuolisten” asiaa ajavan GayLib-järjestön perustaja. Aiemmin hän kuului kapitalistiseen UMP-puolueeseen, mutta erosi siitä, sillä hänen mukaansa puolue ei ajanut homojen asiaa. Ilmeisesti FN ajaa.

gaylib-logo-360x270

FN:n linjanmuutos on herättänyt kummastusta, sillä Ranskassa kansallismielisyys on aina perustunut vahvasti perinteiselle ydinperheajatukselle. Viime vuonna ympäri maailmaa uutisoitiin, että pariisilainen 78-vuotias kansallismielinen Dominique Venner ampui itsensä Notre Damen katedraalissa protestina Ranskan liberaalia homoavioliittolakia vastaan.

FN on viime vuosina tuhonnut kovalla kädellä Ranskan kansallismielistä aateperintöä. Puolue ei enää uskalla puhua juutalais- tai holokaustikysymyksistä, kuten se teki vielä Jean-Marie Le Penin ollessa johtaja. Puolueen nykyinen johtaja Marine Le Pen on mennyt naimisiin juutalaissionisti Louis Aliotin kanssa. Aliot on nykyään myös puolueen varapuheenjohtaja. 2011 hän matkusti Israeliin pyytämään puolueelleen vaalitukea sionisteilta. Haaretzin mukaan Aliot oli ylpeä siitä, että hän oli historian ensimmäinen FN-poliitikko, joka vieraili juutalaisvaltiossa. Aliotin mukaan FN:n on keskityttävä yhä tiukemmin ”islamisaation” torjumiseen. Aliotin esimerkillä myös muita sionisteja on alkanut hakeutua FN:n ytimeen, tunnetuimpana Aymeric Chauprade.

Kun FN:n ”vanha kaarti” korvattiin juutalaisilla ja sionisteilla, alkoi puolueen koko poliittinen ohjelma kokea suuria muutoksia. Puolueen ”kehitys” muistuttaa erehdyttävällä tavalla perussuomalaisten valintoja. Kaikki rivijäsenet FN:ssa eivät vieläkään kannata Chenun kaltaisten ihmisten rekrytointia, mutta puoluejohto on tehnyt kantansa selväksi. 2011 Marine Le Pen julisti: ”Olimme sitten […] heteroseksuaaleja tai homoseksuaaleja, kristittyjä, juutalaisia tai muslimeja, niin olemme ennen kaikkia ranskalaisia.” Mikäli ranskalaisuus voi tarkoittaa mitä tahansa, mitä arvoa koko käsitteellä on? Tähän ei sionistisella oikeistopopulistilla ole vastausta.

 

Lue myös:

Älä naura! Se on juutalaisvastaista! 1, 2, 3
Poliittisen korrektiuden alkuperä
Kulttuurisota kovenee

10 kommenttia

  1. On siinä Marinen Isällä Marie Le Pen:llä kärsimistä kun tytär on naimisissa pahimman vihollisen kanssa. Sääliksi käy vanhaa miestä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Pitäisi perustaa oma puolue ja olla tarkka siitä, että ketkä päästetään jäseniksi. Tämä on se vaara, kun vain kannattaa muiden perustamia järjestöjä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Suomessa on eduskunnan ulkopuolisia puolueita kuten esim. Muutos2011 ja Itsenäisyyspuolue, joiden puoluekoneiston pystyy helposti ”valtaamaan” omassa vaalipiirissään parillakymmenellä ”aktivistilla”. Näin siis ovet avautuvat eduskuntavaaleihin. Toinen asia on sitten äänten kerääminen. Useimmissa vaalipiireissä vaaditaan tuhansia ääniä läpi pääsemiseen.

    Paras neuvo onkin keskittää kaikki energia yhteen vaalipiiriin, kuten Sverigedemokraterne (Skånessa) ja myös Nationaldemokraterna aiemmin (Södertäljessä) tekivät ja kasvaa sieltä käsin koko maanlaajuiseksi. ND päätti fiksusti tukea SD:tä edellisissä Ruotsin eduskuntavaaleissa estääkseen hajaäänet ja voitto meni SD:lle ja samalla sen oikeistoitumiselle.

    Valta korruptoi ja Timo Soini on jo läpeensä korruptoitunut ennenkuin on edes saanut ministerinsalkkua. Mitään hyvää ei ole odotettavissa perussuomalaisten hallitukseen osallistumiselta alkaen 2015.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Ei ikinä knnata liittotua juutalaissten voimien kanssa ja tukea siten juutalaista voimaa sen vähemmistökannattajana. Muutos on juutalaissontaa jäsenistään päätellen ja edesottamuksista. Ipu on myös joku stalinistijuttu. Hitleriä kannattaa pitää esikuvana tässä. Ei mitään mädätystä, vaan oikeiden asioiden takana ja luotettavan liikkeen voimin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Monet pienpuolueet ovat selvästi solutettuja.

    Pitäisi tajuta, että vasemmisto, kommunismi, länsimainen demokratia, vihreä liike ja monet muutkin -ismit ja liikkeet ovat kv. pankkieliitin omia luomuksia.

    Lenin itse on kuulemma sanonut, että paras tapa kontrolloida oppositiota on luoda se itse.
    Juuri näitä tekaistuja luomuksia tulisi varoa. Vihollista vastaan ei voi taistella sillä aseella joka on vihollisen hallussa.

    Eihän esimerkiksi niin sanottu kansainvälisyys, vihreäliike tai globalismi -aate nouse itsekseen kansan parista?Nämä vedätykset pitäisi vaistota. En itsekään vielä tiedä kaikkia noita eksytyksiä.

    Tässä olisi jotain vasemmistosta yhteenvetona. Lisää löytyy kolmasnäkemys -blogilla, kun laittaa sinne hakusanaksi esimerkiksi Nesta Webster.
    http://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2013/07/16/muutama-sana-vasemistosta-sosiaalidemokratian-harha/

    http://revisionistit.wordpress.com/2012/06/14/nesta-webster-secret-societies-2/

    Demokratiasta sen verran, että monia menestyviä liikeyrityksiäkään ei johdeta demokratialla. Miten sitten kokonaista valtiota ?

    Enkä jaksa kuunnella selityksiä, että ”eihän valtio ole yritys”. Ompahan nykyään. Suomen valtiolla on y-tunnus ja se käyttää yksityistä ulkomaista valuuttaa (euro) toimintoihinsa. Todellinen valta on tämän velkarahajärjestelmän hallitsijoilla, joiden pyhänä kirjana on Talmud eli Raamatun ajan ”perinnäissääntö”.

    Meidät on siis luovutettu ilman lupaa näiden ”kirjanoppineiden” orjiksi. Hankkeen päävastuussa on vasemmistolainen Mauno Koivisto ja vasemmistolainen Paavo Lipponen. Näitä orjakauppiaita on toki muitakin. Eräs on nykyään presidenttinä vahtimassa kätyriensä kuuliaisuutta.

    ”Valtio” ympärillämme on pelkkä kulissi. Vain sen koneistot (kuten lait ja verotus) on jätetty jäljelle, tämän yrityksen käyttöön. Eduskunta ja äänestäminen on teatteria.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Tietoisku päihteettömän joulun puolesta klo 21:00 YLE/TV: koko kansalle perheen pienimpiä myöten esitettiin normaalina kuvastona väkivaltaseksistä aktia ruoskineen ja asialla kaksi alastonta aikuista. Tosin piirroshahmoina. Koko ajan puhuttiin päihteistä ja hyvistä väleistä ja tällaisia erikoisia asioita esiteltiin aivan normaaleina yhteiskunnan eri ilmiöinä.

    Kun kuuntelin muutama kuukausi sittem paikallisradiota, homopropagandaa esiintyi mainoksissa esim. niin, että homoudesta puhuttiin ja huumorijuttuja mainoksissa kiedottiin aiheen ympärille.

    Melkoinen vyörytys näyttäii alkaneen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat