Ranskan Kansallinen rintama hakee vaalirahoitusta Israelin viholliselta

Ranskan Kansallinen rintama (Front National, FN) –puolue ”joutuu” ottamaan lainaa Israel-vastaisen Jean-Marie Le Penin yhtiöltä, koska tavalliset pankit eivät tahdo rahoittaa maahanmuuttovastaista toimintaa. Nyt pohditaan, vaikuttaako laina puolueen poliittisiin linjauksiin.

Uutisoimme FN:n rahaongelmista viimeksi viikko sitten. FN tähtää Ranskan presidentinvaaleihin, ja puheenjohtaja Marine Le Penin (Jean-Marien tytär) on ennustettu selviävän toiselle kierrokselle ellei jopa voittajaksi.

FN:n ongelma on kuitenkin ollut se, että pankkiirit rakastavat elintasopakolaisia eivätkä tahdo tukea nationalismia missään muodossa. Ilman rahoitusta FN:n kampanja olisi jäänyt tyngäksi kilpailijoihin verrattuna, mikä olisi enteillyt vaalitappiota.

FN:llä oli käytännössä kaksi vaihtoehtoa – rahoitusta pystyi hankkimaan joko Euroopan ulkopuolelta tai Jean-Marie Le Penin Cotelec-rahoituspalveluyhtiöltä. Cotelec kerää kansalaisilta lahjoituksia ja paketoi niistä suurempia lainoja.

Vuonna 2014 FN lainasi 9 miljoonaa euroa venäläistaustaiselta pankilta, mutta pankki ajautui myöhemmin konkurssiin. Nyt FN on ilmoittanut ottavansa lainan Cotelecilta, Financial Times uutisoi.

Lainapotti on yhteensä 6 miljoonaa euroa. Puolue on alleviivannut, että se ryhtyi Cotelecin asiakkaaksi vain siksi, etteivät valtavirtaiset pankit huolineet sitä asiakkaakseen.

Marine Le Penille rahoitusjärjestely on arvovaltatappio, sillä hän on tahtonut ”puhdistaa” puolueen ”antisemitistisen”, ”homofobisen”, ”natsistisen” ja ”rasistisen” maineen.

Marine Le Pen on tahtonut tehdä FN:sta Ruotsidemokraattien kaltaisen ”modernin” oikeistoliberaalin sionistipuolueen. Monet kuitenkin epäilevät, että Jean-Marie Le Pen voi pyrkiä tuomaan lainaehtojen kautta puolueeseen takaisin alkuperäisiä sionisminvastaisia teemoja.

Nykyinen puoluejohtaja jopa erotti isänsä FN:sta 2015 ”juutalaisvastaisuuden” ja ”rasismin” vuoksi. Tekoa pidettiin erityisen röyhkeänä siksi, että Jean-Marie Le Pen on puolueen perustaja. Hänen tyttärensä junaili vallankaappauksen isänsä selän takana. Onkin ironista, että Ranskan valtavirtaiset sionistipankit pakottivat puolueen palaamaan nyt juurilleen.

Jean-Marie Le Penin mukaan Israel oli sekaantunut Charlie Hebdo –iskuun.
Jean-Marie Le Penin mukaan Israel oli sekaantunut Charlie Hebdo –iskuun.

Pankit rahoittavat jopa äärivasemmistoa mutteivät maahanmuuton vastustajia

FN:n johtoon kuuluva Florian Philippot puolusteli Cotelec-lainaa julkisuudessa muistuttamalla ranskalaisia pankkiirien kaksinaamaisuudesta. Pankit ovat valmiit tarjoamaan rahoitusta jopa äärivasemmiston ehdokkaalle Jean-Luc Mélenchonille, mutta maahanmuuttokriitikot ovat kokonaan finanssieliitin mustalla listalla.

Ranskan nykyinen finanssieliittiä hännystelevä presidentti François Hollande vetosi uudenvuoden puheessaan kansalaisiin, jotta nämä eivät äänestäisi FN-ehdokasta vaaleissa.

”Emme yksinkertaisesti voi kuvitella elävämme itseemme käpertyneinä muurien ympäröimässä maassa, palaavamme takaisin omaan valuuttaamme tai syrjivämme ihmisiä näiden syntyperän vuoksi [eli tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa. Toim. huom.],” Hollande jyrisi.

Eliitti on syystäkin huolissaan Jean-Marie Le Penin paluusta, sillä tämä on hyökännyt vuosikymmenten ajan sionisteja vastaan politiikassa.

Le Pen on esimerkiksi syyttänyt Ranskan entistä juutalaista ulkomaankauppaministeriä Lionel Stoleruta lojaaliudesta vieraalle vallalle eli rikollisvaltio Israelille. Le Pen on myös kiistänyt juutalaisten kaasutukset Auschwitzissa ja todennut, että tökeröiden ajatusrikoslakien vuoksi Ranskassa ei saa puhua ”holokaustista” rehellisesti.

Lisäksi Le Pen on tehnyt näyttäviä vierailuja holokaustirevisionisti François Dupratin haudalle. Juutalaiset murhasivat Dupratin 1978 autopommilla, joka silpoi samalla Dupratin vaimon jalat. Le Pen on raivostuttanut juutalaiset pitämällä Dupratin muistoa elossa.

Charlie Hebdon iskun jälkeen Le Pen syytti hyökkäyksestä Israelin ja länsimaiden tiedustelupalveluita, joiden hän uskoo lietsovan sisällissotaa muslimien ja kristittyjen välille.

 

Lue myös: Kuinka juutalaisjärjestöt kielsivät vapaan historiantutkimuksen Ranskassa?

3 kommenttia

  1. No niin… sionistien hännystelijä Marine joka potki isänsä pois perustamastaan maahanmuuttokriittisestä puoleesta, joutuu nöyränä kumartamaan isäänsä. Ja tekemään jatkossa kuten isä käskee. Tässä se nähdään, sionistien kanssa ei kannata sosialisoida. Siitä ei seuraa kuin harmia.

    Kun on itsenäinen on riippumaton.

    Plusääni(19)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat