Ranskalaistutkija: ”Sionistit tahtovat heikentää kansallisvaltioita”

Ranskalaisen maanpuolustusta ja strategiaa tutkivan IHEDN-instituutin tutkija Richard Labeviere kommentoi hiljattain Saudi-Arabian aselahjoitusta Libanonin puolustusvoimille. Hänen mukaansa Israelin vihollinen Hizbollah on Lähi-idän tärkeimpiä poliittisia voimia tällä hetkellä. Israel pyrkii nujertamaan vastarinnan heikentämällä kansallisvaltioita ja synnyttämällä etnisiä konflikteja.

Jo aiemmin maailmalla on uutisoitu Saudi-Arabian päätöksestä tukea Libanonin puolustusvoimia kolmella miljardilla dollarilla. Aseet libanonilaisille ostetaan Ranskasta. Libanonin armeijan tukemisen toivotaan vähentävän Hizbollahin vaikutusvaltaa maassa. Toisaalta Ranskan puolustusvoimien edustaja totesi vasta libanonilaiselle As-Safir-lehdelle, ettei asetoimitusten haluta vaikuttavan Libanonin ja Israelin raja-alueiden voimatasapainoon tai esimerkiksi YK:n UNIFIL-joukkojen tehtäviin maassa. Libanonille ei esimerkiksi haluta myydä modernia sotateknologiaa, jota Israel voisi pitää uhkaavana. Ranska haluaa sen sijaan rakentaa armeijan infrastruktuuria ja myydä puolustukseen, ei hyökkäämiseen, soveltuvaa kalustoa.

Hizbollah on nykyään paremmin varusteltu kuin virallinen armeija ja se kykenee toimimaan hyvin itsenäisesti, kuten Syyrian konflikti on osoittanut. Tänä vuonna Hizbollah on Syyriassa taistelemisen lisäksi puolustanut menestyksekkäästi Libanonin rajoja israelilaisterroristien hyökkäysyrityksiä vastaan. Hizbollahin vapaa liikkuvuus yli rajojen ärsyttää sionisteja ja länsimaita. Saudi-Arabia on Yhdysvaltojen uskollinen käsikassara ja maa on käynyt jo kauan kylmää sotaa Irania, Hizbollahia ja niiden liittolaisia vastaan. Saudit varustelevat Libanonin armeijaa, jotta se kykenisi estämään Hizbollahin sotilaiden pääsyn Syyriaan. Hizbollah sotii Syyrian Israel-vastaisen hallituksen rinnalla länsimaiden tukemia vallankaappausta havittelevia terroristeja vastaan.


Video: Hizbollah haavoitti alkuvuodesta pommi-iskulla Libanoniin tunkeutuneita juutalaisterroristeja.

Asekaupan taustalla vaikuttava käsitys Hizbollahin ja Libanonin armeijan välisestä suhteesta on kuitenkin mustavalkoinen. Todellisuudessa ne ovat varsin hyvissä väleissä ja tekevät paljon yhteistyötä. On siis erheellistä väittää, että armeijan tukeminen automaattisesti heikentäisi Hizbollahin toimintamahdollisuuksia Libanonissa tai Lähi-idässä yleensä. Labevieren mukaan länsi ei tule sallimaan vaarallisten aseiden kauppaa Libanonin armeijalle, sillä riski niiden käyttämisestä Israelia vastaan on liian suuri.

Labeviere muistutti, että Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen Yhdysvaltojen ja sionistien suurimmaksi viholliseksi ovat nousseet vahvat kansallisvaltiot. Lähi-idässä näihin lukeutuvat esimerkiksi Libanon, Syyria ja Egypti. Sionistien strategia Lähi-idässä on sama kuin Euroopassa: hajota ja hallitse. Israel ja Amerikka pyrkivät tuhoamaan alueen hallitukset ja ruokkimaan etnisiä ja uskonnollisia jännitteitä maiden sisällä. Kansallisvaltioiden tilalle Israel ja USA markkinoivat globalisaatiota ja uusliberaalia taloutta. Sisäisesti riitaisat kansat ovat helpointa riistaa sionisteille. Sionismin kummisetä David Ben-Gurion vaati jo vuosikymmeniä sitten, että Irak ja Syyria on murskattava pieniksi heimoyhteisöiksi.

Labevieren mukaan Venäjän ja Kiinan voimistuminen asettavat kuitenkin entistä suurempia esteitä sionistien voimapolitiikalle. Moskova ei aio luovuttaa Syyriaa kapinallisille, sillä esimerkiksi Tartusin kaupungin venäläinen sotilastukikohta on Putinille symbolisesti erittäin tärkeä. Venäjä onkin kyennyt toimimaan Syyrian konfliktissa paljon amerikkalaisia määrätietoisemmin. Venäjän lisäksi myös Kiina valmistautuu haastamaan Yhdysvaltojen sotilaallisen hegemonian. Kiinalla on paljon taloudellisia intressejä Välimeren alueella. Se on kasvattanut puolustusvoimiensa budjettia tänä vuonna 14 prosentilla.

Al-Monitor

2 kommenttia

  1. Kysymyksessä on paljon, paljon vakavampi juoni.

    Siionistit pyrkivät ei vähempään eikä enempään kuin kaikkien valkoisten valtioiden tuhoon.

    Tämä on kulttuurimarxismin ydin: Massamaahanmuutto ja globalismi, joilla tuhotaan valkoisten valtioiden selkäranka. Massamaahanmuutolla toteutetaan ”negatiivista eugeniikkaa”, erityisesti, kun Eurooppaan tyrkytetään älykkyysosamäärältään rajusti surkeampia afrikkalaisia. Ottaako Israel, eugeniikan esimerkkivaltio, tolkuttomasti afrikkalaisia maahansa? Ei ota.

    Kysykää israelilaisilta eli juutalaisilta, että miksi he jotakuinkin ainoana maana maailmassa segregoivat (eristävät) ei-juutalaiset omille alueilleen? Tämä on pelkästään itsesuojelua.

    Mutta me valkoiset olemme niin totaalisesti polvillamme juutalaisten massamedian edessä, että pelkästään tämän itsestäänselvyyden toteaminen on ilmeisesti ”vihapuhetta”. Juutalaiset ovat saavuttaneet tässä suurimman voittonsa: Me emme enää uskalla puhua.

    Siionistien täysin selkeä tavoite on täydellinen ylivalta yli koko valkoisen maailman.

    Seuratkaa juutalaisten toimia Israelissa niin näette kuinka kaksihaaraisella kielellä vihollinen keskellämme puhuu: Omassa maassa totaalinen kansallissosialistinen ja rasistinen järjestelmä, jossa palestiinalaiset vähin erin tapetaan ja pakotetaan poistumaan omasta maastaan. Huomatkaa, kuinka hyvä heidän järjestelmänsä on, sitä kannattaa matkia. Miksi mekin emme voi eristää ”ei-toivottuja”? Miksi mekin emme voi rakentaa muureja ja aitoja? Miksi me emme saa kantaa huolta etnisestä erityisasemastamme?

    Siksi, että meistä pitää tulla tyhmempiä, saamattomampia, heikkoja, jotta olemme muovailuvahaa tulevaisuuden herrojen käsissä. Jotta meidän lapsemme ja lapsenlapsemme elävät maailmassa, jossa joukkotuhoaseet ovat vain jutalaisten tai juutalaisia rakastavien käsissä.

    Mitä me suomalaiset voimme muka tehdä, jos USA-Israel uhkaa meitä? Emme mitään. Me olemme jo polvillamme. Me olemme jo heikkoja. Meille syötetään jo aamusta iltaan Idols sitä Idols tätä. Koulutuksemme on jo kohta surkealla tasolla, kun joudumme laittamaan lapsemme mustien maahanmuuttajien tasolle sata vuotta menneisyyteen.

    Meidän taloutemme on jo tuhottu, kun siionistinen rahavalta peluuttaa meitä kiinalaisia orjatyöäläisiä vastaan. Paljon puhuttu kiinalainen viisaus on vain nöyrää raatamista halvalla, todella halvalla. Ja tämä sopii siionistille, koska hän voi näin murtaa taloutemme selkärangan.

    Siionistieliitti on juopunut vallasta, mutta tämä ei riitä. Meidät halutaan tuhota, ja meitä halutaan nöyryyttää. Näin se on. Repikää siitä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Raskasta tietoa Israelista ja Israelin sen sairaasta vaikutusvallasta USA:ssa.

    ”The Occidental Observer”-sivustolla Philip Giraldi kuvaa dramaattisesti, kuinka Israel häpeämättömästi vakoilee USA:ssa ja suorastaan pilkkaa amerikkalaisia.

    Hän myös kuvaa, kuinka Israel ajaa USA:ta sotimaan Irania vastaan.

    Par excellence.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat