”Holokausti oli toisen maailmansodan traagisin tapahtuma. Saksalaisten hallitsemilla alueilla asui neljä miljoonaa juutalaista, joista kuusi miljoonaa murhattiin. Sodan jälkeen heitä oli jäljellä enää viisi miljoonaa.”

Nicholas Kollerstrom

Vincent Reynouard.

Ranskalaismiehelle ehdoton vankeustuomio holokaustin tutkimisesta

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,54
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Ranskalainen entinen matematiikanopettaja Vincent Reynouard on saanut kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion ”holokaustin” kriittisestä tutkimisesta. Reynouard on ollut jo lukuisia kertoja aiemmin oikeudessa syytettynä samasta asiasta.

Professori Robert Faurissonin ohella Reynouard on Ranskan tunnetuimpia holokaustirevisionisteja. Sekä Faurisson että Reynouard ovat poliisin, tuomioistuimen ja juutalaisjärjestöjen jatkuvan painostuksen kohteena tutkimustyönsä vuoksi.

Oikeudessa Reynouard vetosi ilmaisunvapauteen. Hänen mukaansa kriittisen holokaustitutkimuksen kieltävä ranskalainen Gayssot-laki on perustuslain vastainen, joten sen perusteella on epäoikeudenmukaista tuomita kansalaisia. Kommunistien ja järjestäytyneiden juutalaisten säätämän Gayssot-lain nojalla laitonta kyseenalaistaa edes niitä Nürnbergin sotarikostuomioistuimen tuomioita (esimerkiksi Katynin metsän joukkomurha), joiden todenperäisyyden valtavirtainen historia on sittemmin kumonnut.

Kansainvälisen sotarikostuomioistuimen perustamiskirjan artiklassa 19 todetaan: ”Tuomioistuin ei tarvitse teknisiä todisteita tuomioidensa perusteiksi.” Artiklassa 21 puolestaan sanotaan: ”Tuomioistuin ei tarvitse todisteita asioista, jotka ovat yleisesti tiedossa langettaakseen näiden perusteella tuomioita.” Lähtökohdat Nürnbergissä saksalaisille langetetuille tuomioille ovat siis kaikkia objektiivisen historiantutkimuksen ja tieteen periaatteita vastaan. Reynouardin mukaan on kestämätöntä, että historiantutkijoita suljetaan vankilaan siksi, että he ovat tutkineet asioita, joita poliittinen eliitti kieltää tutkimasta.

Auschwitz-gateway-631.jpg__800x600_q85_crop

Oikeudenkäynnin keskiössä oli Reynouardin tuottama video, jossa kyseenalaistetaan väite, että saksalaiset olisivat murhanneet järjestelmällisesti juutalaisia toisen maailmansodan aikana. Videolla Reynouard myös toteaa, että on hölmöä lähettää edelleen ranskalaiskoululaisia ”opintomatkoille” Auschwitzin keskitysleirille tekemään yleiseurooppalaisia katumisharjoituksia. Reynouardin mukaan koulujen Auschwitz-opetus on aivopesua.

Syyttäjä oli vaatinut vuoden ehdotonta vankeustuomiota, joka on yleisin tuomio holokaustin kyseenalaistamisesta Ranskassa. Tuomarin mukaan Reynouardista oli kuitenkin tehtävä varoittava esimerkki kaikille historiantutkijoille, joten tuomio kaksinkertaistettiin. Monissa Euroopan maissa pedofiilit ja raiskaajat saavat huomattavasti holokaustirevisionisteja kevyempiä tuomioita.

Reynouardin täytyy maksaa myös vahingonkorvauksia kolmelle sionistijärjestölle. Tunnetuin näistä on juutalainen lobbausryhmä LICRA. LICRA perustettiin 1927 äärivasemmistolaisen murhaaja Sholom Schwartzbardin tueksi. Schwartzbard oli monien muiden Euroopan äärivasemmistolaisten tavoin juutalainen. Hän murhasi Pariisissa maanpaossa olleen ukrainalaisen valtiomiehen Symon Petliuran, jota hän piti ”antisemitistinä”. Juutalaiset järjestivät murhan jälkeen massiivisen kampanjan Schwartzbardin puolesta ja väittivät murhaajaa viattomaksi antisemitismin uhriksi.

Kampanjan pohjalle rakentui LICRA, joka on nykyään Ranskan järjestäytyneiden juutalaisten tehokkain ase kansalaisten sananvapautta vastaan. LICRA:n synty muistuttaa paljon Amerikan juutalaisten Anti-Defamation Leaguen alkuaikoja. Anti-Defamation League syntyi puolustamaan juutalaista tehtaanjohtaja Leo Frankia, joka raiskasi ja murhasi valkoisen alaisensa Mary Phaganin.

LICRA on CRIF:n ohella Ranskan vaikutusvaltaisimpia juutalaisjärjestöjä, jotka vaativat aktiivisesti rajoituksia sananvapauteen. CRIF on esimerkiksi vaatinut valtamediaa sensuroimaan uutisointiaan Israelin suorittamista sotarikoksista. Kun televisiokanava France 2 näytti materiaalia, jossa israelilaissotilaat tappavat palestiinalaislapsi Mohammed Al-Duran, syytti CRIF kanavaa antisemitismistä.

Monia Vincent Reynouardin Youtube-videoita on tekstitetty englanniksi. Alla muutamia niistä.





Reynouard ja hänen yhdeksänlapsinen perheensä olivat vaikeuksissa jo ennen vankeustuomiota, sillä ”sananvapauden” ranskalainen lippulaiva Charlie Hebdo oli aloittanut säälimättömän oikeustaistelun historiantutkijaa vastaan. Aiheesta kirjoitettiin Magneettimediassa tammikuussa:

Tuoreella videollaan (joka on Youtubessa englanniksi tekstitettynä) Reynouard kertoo kuinka Charlie Hebdon toimitus käytännössä pilasi historiantutkijan elämän poliittisista syistä. Vain muutamia viikkoja ennen Pariisin ammuskelua lehden johtoon kuuluva Laurent ’Riss’ Sourisseau onnistui junailemaan Reynouardille tuomion, joka on ajanut tämän henkilökohtaiseen konkurssiin: Reynouard joutuu maksamaan yhteensä noin 90 000 euroa sakkoina ja vahingonkorvauksina. Riss syytti historiantutkijaa ’väärentämisestä’, sillä 2006 tämä oli käyttänyt julkaisussaan noin kymmentä kuvaa Riss’n kirjasta. Tuomio tuli täytenä yllätyksenä, sillä etukäteen asianajajat luulivat, ettei Reynouardin tarvitsisi maksaa euroakaan korvauksia; revisionistisen materiaalin levikki on näet toistaiseksi erittäin vaatimaton. Kirjaa myytiin käytännössä ystävältä ystävälle.

Riss ei siis saanut Reynouardin kirjan vuoksi huonoa julkisuutta, vaan hän päätti tuhota Reynouardin elämän siksi, että tämä tekee aktiivisesti työtä juutalaisten yhteiskunnallisen hegemonian murtamiseksi Euroopassa. Ennen kaikkea Charlie Hebdo alkoi vainota Reynouardia siksi, että tämä on kiistänyt lehden edustaman kulttuurimarxilaisen maailmankuvan tärkeimmän myytin – holokaustin.

"Juutalainen".

”Juutalainen”.

Ranskassa on käsitelty viime päivinä myös toista juutalaisia puhuttanutta rikosta. Alkuviikosta poliisi sai kiinni itse teossa 73-vuotiaan miehen, joka oli töhrinyt ihmisten autoja maalaamalla niihin sanan ”juutalainen”. Kiinniotettu ja hänen vaimonsa olivat itse tehneet aiemmin poliisille rikosilmoituksia kohtaamastaan ”antisemitismistä”. ”Antisemitististen” viestien kirjoittaja olikin siis itse juutalainen, joka uskoi voivansa edistää omia poliittisia päämääriään syyttämällä ranskalaisia juutalaisvastaisuudesta.

Juutalaiset ”False flag” –rikokset osuivat erittäin kriittiseen ajankohtaan, sillä Charlie Hebdon jälkeen ainakin toistasataa kansalaista on pidätetty (ja osa heistä jo tuomittu) Ranskassa muun muassa juutalaisia ärsyttäneiden vitsien kertomisesta. Oli siis onni, että todellinen syyllinen jäi kiinni rysän päällä. Jos poliisi olisi pidättänyt väärän henkilön (esimerkiksi valkoisen ranskalaisen), oltaisiin tätä voitu syyttää nykyranskalaisen oikeuskäytännön mukaisesti juutalaisvastaisesta terrorismirikoksesta. Juutalaisia on saatu usein kiinni niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa hakaristien maalaamisesta juutalaisten omaisuuteen. Hakaristigraffitien on julkisuudessa väitetty kuvastavan kantaväestön patologista vihaa juutalaisia vastaan ja sitä, että ”antisemitismi nostaa jälleen päätään”.


Hakaristivandalismia vuodelta 2012.

 

Lähde: CODOH Forum

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

18 Kommentit

  1. Vittu tämä maailma on menny sairaaksi! Lähetän tässä terveisiä kaikille niille juutalaisille (sekä valkoisille Israelin nuoleskelijoille), jotka hyväksyvät tällaisen terrorin: olette moraalittomia hirviöitä.

    (4)(0)
  2. Jepulisjepsis

    ”aaaaaaaaa: Tapahtuneen kansanmurhan kiistäminen ei ole mitään tutkimusta….”

    Mutta tapahtumattomasta kansanmurhasta syyttäminen keksityillä kummitustarinoilla on herjaamista ja vihan osoitus.

    Eikö ketään ihmetytä, että juutalaisten ”holokaustiin” kriittisesti suhtautuvat pistetään tuomiolle
    ja samaan aikaan marssitaan ”sananvapauden” puolesta. Kaksimielistä touhua!

    Jesuit Charlie !

    (0)(1)
  3. http://carolynyeager.net/outrage-and-hypocrisy-continues-reynouard-sentenced-prison

    Mm.: ”David Chilstein, Jewish criminal law professor, said in a phone call: ”Prison sentences in freedom-of-speech issues are usually suspended sentences. But we are in a context of rampant anti-Semitism, and since the January attacks [in Paris] everyone understands the power of words. The court wants to appear tough on anti-Semitism.”

    (0)(0)
  4. Kyseenalaisen tapahtuman, eli ns. holokaustin kyseenalaistaminen monine epäkohtineen on kiellettyä ja vankeudella uhattua, mutta samaan aikaan vaietaan hirmuteoista, jotka voidaan osoittaa kiistatta tapahtuneen. Miksi näin? Mikä tekee vain oletetusta juutalaisesta joukkotuhosta muisteltavan historiallisen tapahtuman? Miksi muista tapahtumista lähihistoriassa vaietaan, joissa on tuhottu yli 10x väitetty 6miljoonaa?

    Missä tapahtui todellinen ”uunitus” ?

    http://ylewatch.blogspot.fi/2015/02/miten-dresden-1321945-nakyy-ylessa.html

    Eikö näitä ihmisiä tule muistaa? Ovatko he hirviöitä? Eli siis heidät puetaan hirviöiden kaapuihin, jotka ovat nousseet vastarintaan juutalaista rahatrustia vastaan. Se tekee heistä hirviöitä. Jos kansa haluaa olla rauhassa, kukoistaa, pärjätä omillansa ja pysyä riippumattomana parasiiteista – on se hirviömäistä. Se on ”hirviömäistä” VAIN, koska eräällä etnisellä kansainvälisellä klikillä on suunnattomat omistus/kontrollisuhteet joukkotiedotusvälineisiin maailmanlaajuisesti (http://theunjustmedia.com/Media/Six%20Jewish%20Companies%20Control%2096%25%20of%20the%20World%E2%80%99s%20Media.htm).

    Uutiset tulevat heiltä, jolloin uutiset eivät ole koskaan kerro asioista niin, kuin ne ovat menneet tai tulevat menemään. Rahan monopoli ja sen kautta politiikan ja median kontrollointi on heidän ykkösaseensa, joilla he ohjailevat ihmismieltä juuri sinne minne he silloisella hetkellä haluavat. Kuka pitäisi uutisointia objektiivisena jos maailmanlaajuinen media olisi esim. islamistien käsissä?

    (1)(0)
  5. Kiihkouskovainen, muita ihmisiä syyllistävä kristitty, on rasittava ihminen. Usein he antavat ymmärtää tietävänsä esim. iäisyydestä jotenkin enemmän kuin muut. Vouhotetaan, kuinka holokaustista syyllistetään, eikä haittaa, että itse sorrutaan toisten uhkailuun helvetin tulella keskiajan tyyliin.

    (0)(0)
    • Olkiukkoja rakenteleva hiustenhalkoja on myös rasittava ihminen. Enpä ole törmännyt kuin muutamaan kiihkouskovaiseen kristittyyn täällä, muihin kiihko”uskovaisiin” sitä enemmän.

      ”…Pilpul occurs any time the speaker is committed to ”prove” his point regardless of the evidence in front of him. The casuistic aspect of this hair-splitting leads to a labyrinthine form of argument where the speaker blows enough rhetorical smoke to make his interlocutor submit..”

      huffingtonpost.com/david-shasha/what-is-pilpul-and-why-on_b_507522.html

      (0)(0)
  6. Sacher: Eiköhän me kaikki olla samassa veneessä näiden ongelmien suhteen, joten parempi varmaan on suhtautua suopeammin kanssakirjoittelijoihin, vaikka joku täällä olisikin ns. kiihkouskovainen (keneen sitten vihjasitkin). Eikä kannata provosoitua, jos joku syyllistää, tai sinusta siltä tuntuu. Minä en ainakaan ole syyllistämässä sinua mistään. Itseäni kiinnostaa olla mukana aidosti univeraalin humanismin nimissä ja siis vastustaa kaikkea turhaa ihmiskärsimystä. Kaiketi sinäkin olet täällä samojen arvojen kutsumana kirjoittelemassa? Itse en lähde millekään ukailulinjoille, koska se ei mielestäni kanna hedelmää, eikä aja yhteistä hyvää. Inhimillisyyden vuoksi kaiketi tämäkin sivusto on joskus laitettu pystyyn, koska halutaan oikaista huutavia vääryyksiä ja niitähän ON. On todella elukkamaista laittaa vankilaan henkilö, joka tutkii historiaa kriittisesti, eli ts. tekee vain omaa työtänsä suurella intohimolla, totuutta etsien. Mutta tästä kaiketi oletkin samaa mieltä… Rahavallan illuusio pysyy kasassa vain valheilla ja omien rötösten peittelyillä, ja siitä syystä onkin tärkeää tuoda totuus esiin mahdollisimman laajasti, jotta ihmiset havahtuisivat, katuisivat ja kääntyisivät totuuden puolelle. Totuus on meidän ainoa aseemme ja siis toivomme. Jos totuuskaan ei riitä, eikä herätä paatuneisiin toivottavia reaktioita – olemme kaiketi ansainneet kaiken tuhon, koska näinhän itse oman tahdon mukaisesti haluamme.

    (0)(0)
  7. Aivan järkyttävä tuomio ajatusrikoksesta. Raiskaajat ja rosvot pääsevät pienemmällä.

    (1)(0)
  8. Kaaleppi Änkyrä

    HAHHAHAHAHHA

    Uusnatsien propaganda-amatööri-idiootti tuputti vanhoja valheita ja kun jäi kiinni yrittää kierrellä ja kaarrella itsensä pois pälkähästä. Tyypillistä uusnatsien ”toimintaa”, eli pelkurimaisuutta

    (1)(0)
    • Kaalepilla on näköjään trollitili tullut. Sanavarasto näyttää supistuvan entisestään. No, ehkä olet vielä selvinpäin.

      (0)(0)
  9. Itse tulen kiistämään holokaustin hautaan saakka vaikka vankeuden uhalla. Totuus on vapautta.

    (2)(1)
  10. http://justice4germans.com/2015/02/25/former-german-lawyer-sylvia-stolz-has-been-jailed-again/

    Niin se vain koitui uudeksi vankilareissuksi tuo Sveitsin esitelmä. Nainen on vaiennettu täydellisesti.

    Häpeän syvästi alistumista juutalaisille. Saksalaiset tosin panivat vastaan sentään. Muut eivät, vaan juutalaisia totellen tuhosivat heidän maansa ja tekivät hirvittäviä rikoksia heille.

    (0)(0)
    • Jepulisjepsis

      Tuo luihu akka on siis pistämässä taas vankilaan tätä asianajajaa ja samaan aikaan marssii Pariisissa ”sananvapauden” puolesta ?

      Tämä on niin kuvottavaa kaksinaamaisuutta, että tähän ei enää sanat riitä.

      (2)(1)
  11. ”Hyvät juutalaiset” ovat kuulemma vuotaneet tarinan, jonka mukaan Merkel joutui ennen kanslerinvirkaansa kovaan tenttiin juutalaisjärkestöjen keskusneuvoston edessä. Hän olisi mennyt hermostuneena sinne. Juutalaiset ilmeisesti nautiskelivat kertoessaan, kuinka neuvosto ei istu samaan pöytään ei juutalaisen kanssa ja että siksi Merkel olisi aterioinut yksin ”kissapöydäksi” nimitetyllä vierailijoiden pöydän tuolilla.

    Nyt on kuitenkin niin, että tosiasiassa Merkel ilmeisesti on itse juutalainen.

    Asiasta toiseen, täällä on nimim. Ihmiseltä hyvä kommentti:

    http://www.patriootti.com/kuka-uhkailee-kirjailijaa/
    ”.. Mutta koska hän edustaa erästä vähemmistöä ei hänen tekojaan todennäköisesti ikinä tulla tuomitsemaan kenenkään ”sivistyneen ihmisen” toimesta vaan katsotaan läpi sormien.”

    Todellakin on outoa, että länsimaissa juutalaisia ei juuri tuomita mistään teoista, vaan pikemminkin he riehyvat maailmalla vapaasti. Poliisi katselee joskus vierestä heidän touhujaan. Esim. Kanadassakin oli yhdessä filmissä näytetty väkijoukon tunkeutuminen toisen kotiin. Poliisi sallii myös juutalaisten ja komukoiden pysäytellä mielenosoituksia, hautajaissaattoja ym.

    Esim. tunnettua elinkasalakuljetusmafiaa vastaan poliisi ei pitkään aikaan halunnut toimia. Suuret taloushuijauksetkin kai laukeavat vain, jos juutalaiset ovat päättäneet uhrata jonkun. Mafia on poliitikkojen eityissuojeluksessa kaikkialla ja tämä lehti onosoittanut, kuinka pedofiilejakin suojellaan.

    (0)(0)
  12. Tilanne tosiaankin on karmaiseva kaikissa ns. länsimaissa.

    Juutalainen, valkoisille vihamielinen eliitti, ajaa ns. vihapuhelakeja ja holokaustilakeja, jotta kaikki toisinajattelijat voitaisiin vangita. Tämä on päivänselvää, täysin, kiistattoman päivänselvää.

    Toisaalta, omalta osaltani, tämän totuuden valkeneminen on vain vahvistanut päätöstäni tinkimättä ja joka tilanteessa elämäni loppuun asti taistella tätä hirmuvaltaa vastaan.

    Kun tiedostaa nykytilanteen niin ymmärtää, että me olemme jo selkä seinää vasten. Parhaillaan valmistellaan massamaahanmuton kautta kaikissa valkoisissa maissa valkoisten kansanmurhaa. Ei enempää, ei vähempää.

    Mitä siis tehdä?

    Pitää katsoa ihmiskunnan historiaa.

    Tyranneja vastaan on taisteltava. Jokaisella foorumilla, jokaisella tavalla.

    Se on vaikeaa, se on vaarallista. Meitä tullaan pilkkaamaan, juutalaismedia ristiinnaulitsee kunnon ihmisiä Ruotsissa jo päivittäin. Vastenmieliset juutalaisökymiljonäärit, kuten Aschberg, patsastelevat pesäpallomailansa kanssa ja ylpeillen kertovat tulevansa koteihimme ”paljastamaan” meidät. Bonnierin Expressen on irvikuva journalismista. Se vain vainoaa toisinajettlijoita.

    Niinpä meillä ei ole enää mitään pelättävää. Meidän on nyt rohkeasti taisteltava ja periksi ei anneta. Tätäkin maata ovat rakentaneet sadat sukupolvet ja tänne pohjoisiin oloihin on kyetty rakentamaan hieno valtio, hienojen ihmisten maa.

    Meidän on taas kerran noustava taistelemaan maamme puolesta. Se ei ole uutta, tutkikaa maamme historiaa. Pahaa vastaan on aina noustu. Suomalaisilla, toisin kuin juutalaisilla, ei ole mitään hävettävää. Meidän kilpemme on puhdas, meidän asiamme on oikea.

    (0)(0)

Jätä vastaus Jussi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*