"Mitä yleisempi valhe, sitä suurempi kohu syntyy totuuden puhumisesta. Ihmiset eivät suuttuneet siitä, että planeettamme on pallo, vaan siitä, ettei maa ollutkaan litteä. Kun sukupolvi toisensa jälkeen kiedotaan valheiden hienovaraiseen verkkoon, totuus näyttää kansan silmissä naurettavalta ja sen puhujat mielipuolilta."

Dresden James

Pussy Riot – salaiset motiivit

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Pussy Riot–ryhmää ihaillaan ympäri maailman ja heidät on kohotettu supertähdiksi. Mikä ryhmä on ja mikä on niiden tarkoitus? Rock- tai punkbändi he eivät kuitenkaan ole. Eräs brittiläinen toimittaja taivasteli: he eivät tuota musiikkia tai laulua, eivät maalauksia tai taidetta. Miten heitä voi kutsua ”taiteilijoiksi”? Tämä oli rankka testi heidän kannattajilleen, mutta ne selvisivät siitä hienosti ja ryhmä sai lisää merkittäviä tukijoita, kuten Yhdysvaltain ulkoministeriö, joka kustansi The Guardianin tuottaman ensimmäisen singlen ja videon yhtyeen äänistä ja kuvista.

Siedämme rivouksia ja rienausta. Itse olen molemmat yhdistäneen Jean Genetin Notre Dame de Fleursin suuri ihailija. Pussy Riot ei kuitenkaan ole koskaan kirjoittanut, säveltänyt tai maalannut mitään millään tavalla merkittävää. Counterpunchin Chris Randolph puolusti heitä vertaamalla ryhmää ”kiistanalaiseen Yegor Letoviin.” Kuinka harhaan osunut vertaus! Letov kirjoitti runoja, jotka olivat pullollaan rivouksia, mutta se oli silti runoutta, kun taas Pussy Riot on pelkkää sensaatiohakuisuutta.

Taiteilijanlahjoiltaan heikot, julkisuutta himoitsevat kolme nuorta venäläisnaista päätti hankkiutua parrasvaloihin tempulla, joka kuulostaa pilkkalaululta: He varastivat kaupasta jäätyneen kanan, käyttivät sitä dildona, filmasivat koko homman, kutsuivat sitä ”taiteeksi” ja latasivat verkkoon. (edelleen nähtävissä täällä) Heidän muut taiteelliset saavutuksensa olivat orgiat museossa ja siltaan hätäisesti maalattu penis.

Näissäkin kyseenalaisissa taideprojekteissa heidän roolinsa oli olla teknisiä avustajia. Kunnian vei venäläis-israelilainen taiteilija Plucer-Sarno Mevasseret Zionista, joka sanoi keksineensä idean, suunnittelun ja vaati oikeudet itselleen ja pokkasi merkittävän venäläisen palkinnon. Tulevat Pussy Riotin jäsenet eivät saaneet mitään ja Plucer kuvaili heitä ”ahneiksi ja kunnianhimoisiksi maalaisiksi” tai jotain vielä pahempaa.

Viime aikoina ryhmä on yrittänyt menestyä poliittisten kiistojen siivellä, mutta hanke floppasi pahasti. He raapustelivat rivouksia Putinista ympäri Moskovaa, Punaiselle Torille ja metroihin, mutta se ei kiinnostanut ketään, edes virkavaltaa. Heitä ei pidätetty, ei edes sakotettu, heidät vain ajettiin paikalta, kuin tavalliset kiusanhenget. Heidän viestinsä ei kiinnittänyt yleisönkään mielenkiintoa. On tärkeää muistaa, että Putin on vannoutunut oligarkkien vihollinen, jotka omistavat suurimman osan Venäjän mediasta ja ruokkivat Moskovan oppineita, joten Putinista löytyy mediasta niin paljon kaikenlaista kritiikkiä laidasta laitaan, että mikään ei enää yllätä. Kukaan ei keksi enää mitään uutta loukkausta Putinia vastaan – kaikki on jo sanottu ja julkaistukin. Eikä Putin käytännössä koskaan puutu lehdistön sananvapauteen.

Ulkomaiset journalistiystäväni ovat yleensä ihmetelleet, miten yhtenäistä ja vihamielistä Putinin vastainen kampanjointi on venäläismediassa. Sitä voisi verrata George W. Bushin mustamaalauksiin liberaalien lehdissä Yhdysvalloissa, mutta siellä sentään konservatiiviset lehdet puolustivat Bushia. Putinilla ei ole käytännössä yhtään tukijoita valtamediassa, jonka omistavat mediamogulit. Arvokas poikkeus tähän on televisio, mutta se on erityisen epäpoliittinen kanava ja tarjoaa lähinnä matalaotsaista viihdettä, mitä tarjoavat myös Putinin vastaiset aktivistit, kuten neiti Xenia Sobtchak. Tässä suhteessa Pussy Riot siis epäonnistui täysin pedon herättämisessä.

Lopulta vihaiset nuoret naiset lähtivät liikekannalle kirkkoa vastaan. Nyt he olivat jo valmiita tekemään mitä tahansa julkisuutensa eteen. Kirkonvastainen kampanja alkoi pari kuukautta sitten, melko yllättäen, kuin käskystä. Venäjän kirkolla oli takanaan 20 vuotta rauhaa, kommunismista toipumista, ja hyökkäyksen rajuus yllätti sen täysin.

Vaikka tämä asia ansaitsisi laajemman selvityksen, käydään tämä läpi vain lyhyesti. Neuvostoliiton hajottua kirkko pysyi ainoana tärkeänä henkisenä tukena solidaarisuudelle venäläisten elämässä. Jeltsinin ja Putinin hallitukset olivat yhtä materialistisia kuin kommunistitkin, ne saarnasivat ja toteuttivat uusliberalismin kaltaista sosiaalidarvinismia. Kirkko tarjosi jotain muuta, kuin vaikeasti saavutettavia maallisia rikkauksia. Venäläiset, jotka olivat kadottaneet aiemmin kommunismin tarjoaman sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunteen, omaksuivat innokkain joukoin kirkon tarjoaman vaihtoehdon.

Hallitus ja oligarkit kohtelivat kirkkoa hyvin, sillä kirkolla oli vahva kommunisminvastainen asenne ja harvalukuiset varakkaat pelkäsivät edelleen kommunistien johtavan runsaslukuisia köyhiä. Kirkko kukoisti, useita kauniita katedraaleja rakennettiin, useita luostareita pelastettiin vuosikymmeniä jatkuneelta rappeutumiselta. Uusissa voimissaan kirkosta tuli Venäjää koossapitävä voima.

Kirkon vahvistuessa se alkoi puhua köyhien ja osattomien puolesta. Ahkera kirkossa kävijä Gennadi Zuganov johti uudelleen järjestäytyneitä kommunisteja ja löysi tavan puhutella uskovaisia. Tunnettu taloustieteilijä ja filosofi Michael Khazin ennusti tulevaisuuden kuuluvan punaisten kristittyjen maailmankatsomukselle, Roger Garaudyn aikaisten ajatusten mukaisesti. Punaisten kristittyjen projekti on uhka eliiteille ja uusi toivo maailmalle, hän kirjoitti. Sitä paitsi Venäjän kirkko otti hyvin venäläisen ja antiglobalistisen asenteen.

Tämä luultavasti nopeutti hyökkäystä, mutta oli vain ajan kysymys, milloin globaali kristittyjen vastainen liike ryhtyisi toimintaan hyökkäämällä Venäjän kirkon kimppuun, kuten se hyökkäsi länsimaiden kirkkoa vastaan. Venäjän liittyessä Maailman Kauppajärjestöön (WTO) ja omaksuessa länsimaisia tapoja sen piti myös irrottaa valtio ja kirkko toisistaan. Ja niin kävi, että kirkkoa vastaan hyökkäsivät voimat, jotka eivät halunneet Venäjän yhtenäisyyttä: oligarkit, suuryritykset, mediamogulit, länsimaistunut Moskovan älymystö ja länsimaiset intressit, joille kaikille olisi luonnollisesti hyödyllistä pitää Venäjä sisäisesti kahtia jakautuneena.

Tämä laaja hyökkäys kirkkoa vastaan alkoi pienistä asioista: mediassa hämmästeltiin patriarkan kallista kelloa, jonka oli antanut lahjaksi presidentti Medvedev. Uskonnonvastainen kiihko oli korkeimmillaan liberaalissa oppositiossa, joka osoitti mieltään Putinia vastaan ennen vaaleja ja tarvitsi uuden ravurin ruoskittavaksi. Johtava Putinin vastainen aktivisti Viktor Shenderovich sanoi ymmärtävänsä, jos venäläiset ortodoksi-papit surmattaisiin, kuten tapahtui 1920-luvulla. Eräs toinen näkyvä voimahahmo liberaalien keskuudessa, Igor Eidman, vaati ”tuhoamaan syöpäläiset”, eli Venäjän kirkon, tylyimmällä biologian vertauskuvalla.

Pussy Riotin väitetty organisoija, venäläisjuutalainen taiteen keräilijä Marat Gelman, on yhdistetty aiempiin kristittyjen vastaisiin taideprojekteihin, joihin kuuluu ikonien hajottamista ja peräruiskeista rakennettuja kirkkoja. Hänen ja Pussy Riotin ongelma oli, että kirkosta oli vaikea saada kirvoitettua reaktiota. Pussy Riot yritti kahdesti herättää julkista pahennusta Moskovan vanhassa Elochovsky-katedraalissa, mutta molemmilla kerroilla heidät heitettiin ulos, eikä pidätetty. Kolmannella kerralla he yrittivät lujemmin. He menivät St Savior-katedraaliin, jonka hajotti 1930-luvulla Lazar Kaganovich ja rakennettiin uudelleen 1990-luvulla. He lisäsivät ohjelmaansa pahimpia rivouksia ja rienausta, mutta silti heidän annettiin poistua rauhassa. Poliisi yritti viimeiseen asti välttää vihaisten naisten pidättämisen, mutta heillä ei ollut enää muuta vaihtoehtoa sen jälkeen, kun Pussy Riot latasi videon esiintymisistään katedraaleissa yhdistettynä rivouksia suoltavaan ääniraitaan.

Oikeudenkäynnin aikana puolustus ja syytetyt yrittivät kaikkensa ärsyttääkseen tuomaria uhkaamalla Yhdysvaltojen raivolla (sananmukaisesti) ja uhmakkaasti lausuen vihapuheita kristittyjä kohtaan. Tuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin todeta syytetyt syyllisiksi rikokseen (huliganismi motiivina uskonnollinen viha). Syyttäjä ei ajanut ankarampaa syytettä ”aikeena aiheuttaa uskonnollinen konflikti”, jonka olisi voinut helposti saada läpi ja siten tuomion huomattavasti kovemmaksi (hakaristejä piirteleviä syytetään yleensä konfliktin hakemisesta ja tuomitaan jopa viideksi vuodeksi vankeuteen).

Kaksi vuotta vankeutta on hyvin linjassa nykyisten eurooppalaisten käytäntöjen kanssa. Paljon lievemmistäkin juutalaisvastaisista puheista Euroopan maissa tuomitaan järjestään kahdesta viiteen vuoteen vankeutta ensimmäisestä kerrasta. Tällä kertaa venäläiset käyttivät viharikosten lakeja kristinuskoa vastaan loukanneisiin, mikä lienee uutta Venäjällä. Venäläiset todistivat välittävänsä Kristuksesta yhtä paljon kuin ranskalaiset Auschwitzista ja tämä yllätti eurooppalaiset, jotka ilmeisesti luulivat, että viharikosten lakeja voidaan soveltaa vain juutalaisten ja homojen suojelemiseen. Länsimaiden hallitukset vaativat lisää vapautta kristittyjen vastaisille venäläisille, mutta samalla haluavat rajoittaa niiden vapauksia, jotka haluaisivat kirjoittaa holokaustin historiankirjat uusiksi.

Putinin vastainen oppositio ryntäsi tukemaan Pussy Riotia. Karismaattinen radikaalijohtaja oppositiosta, runoilija Eduard Limonov, kirjoitti opposition tehneen virheen tukiessaan Pussy Riotia, sillä ryhmä suututtaa massat ja siten kuilu kansan ja opposition välillä kasvaa. Hänen äänensä ei noussut kuuluville ja suurin osa oppositiosta syleili Pussy Riotia ja heidän tarkoitustaan yrittäen käyttää sitä aseena Putinia kohtaan. Myös länsimainen media ja hallitukset käyttivät sitä aseena Putinia vastaan. The Guardianin pääkirjoitus vaati Putinin eroa. Putin pyysi armahdusta Pussy Riotille ja hallitus nolostui koko jupakasta. Vaihtoehdot olivat vähissä. Pussy Riotin taustalla toimivat näkymättömät organisaattorit halusivat nämä äkäpussit telkien taa ja niin kävi.

Kaupallisesti Pussy Riot osui kultasuoneen. Madonnan ja muiden artistien sekä USA:n ulkoministeriön tukemana he luultavasti vapautuvat vankilasta sopivasti suoraan maailmankiertueelle ja valokuvaussessioon Valkoisessa Talossa. He rekisteröivät bändin nimen tavaramerkiksi ja aloittivat franchise-toimilupien markkinoinnin. Heidän kilpailijansa Femen-ryhmä (joiden taide näkyy heidän tisseistään epätavallisissa paikoissa) yritti päihittää Pussy Riotin hakkaamalla nurin suuren puisen ristin, joka oli pystytetty Stalinin uhrien muistoksi. Nyt vain taivas on rajana.

Elokuussa, keskellä kesälomia, kun lehdissä ei ole merkittäviä uutisia ja lukijat ovat rannoilla ja maaseudulla, Pussy Riotin oikeudenkäynti tarjosi paljon kaivattua viihdettä itse kullekin. Toivottavasti se katoaa uutisista lomien loputtua vakavampien uutisten alta, mutta älkää pistäkö siitä päätä pantiksi.

 

Alkuperäinen artikkeli: http://www.israelshamir.net/English/Pussy_Riot.htm

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

3 Kommentit

  1. Muuten hyvä juttu, mutta Veäjän konfliktissa ei kai ole sankareita, kuten ei muidenkaan maiden missään konflikteissa. Kaikki osapuolet ovat yleensä juutalaishuijauksia. Tällöin ei juutalaisilla ole mitään poelkoa mahtiasemiensa suhteen. Tietysti joku voi paljastaa kaiken, mutta yleensä vihapuhelait estävät tällaisen ja myös venäjällä, luulen ma. Vai koettaako joku syyttää Putinia juutalaisuudesta? Veikkaan tuomin olevan kovan.

    Putin ei suinkaan ole oligarkkien vihollinen, vaan vain osa juutalaisista oligarkeista on kaadettu. Tilalle on astunut uusia ja pahinta lienee, että Putin on juuri kaikkein viheliäisimpien eli Lubavich-juutalaisten ystävä.

    Media ei varmaankaan ole noin vihamielinen Putinille ja olen kuullut kyllä ainakin television kurittamisesta. Tuskin ruusuinen tilanne on muutenkaan. Tietysti on ymmärrettävää, että Putin on oikeasti vihattu, koska media haluaisi olal vapaa. Vapautta janoavat kaikki ja Putin ei sitä suinkaan tarjoa, kuten tiedämme. Tietysti medialle taas on miinusta se, että se on ilmeisesti juutalaisomistuksessa ja siis tässäkin taas kaikki yhtä pahoja.

    Kirkkokin on takuuvarmasti solutettu juutalaisbolsujen toimesta, mutta sen johdon on miellytettävä kansaa, joka on perinteisesti kristillistä. On totta, että juutalaiset ovat kaikkialla soluttaneet kaikki osapuolet ja he vihaavat kirkkoa ja kristittyjä.

    (1)(0)
  2. Repelle tiedoksi että: it’s all about jesuits

    Aloita tutkimus vaikka tuolta:

    http://maallikkoapuri.blogspot.fi/search/label/sionismi

    (0)(0)

Jätä vastaus Repe Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*