Puotilan kappelisurmaaja esiintyi katupartiovastaisella musiikkivideolla

Irakilaistaustainen mies puukotti hengiltä vuonna 1930 syntyneen miehen Helsingin Puotilassa heinäkuussa 2016. Tuolloin tapaus hukkui uutisvirtaan, eikä sillä arveltu olevan poliittista tai muuten yhteiskunnallista ulottuvuutta.

Vaihtoehtomediojen lukijat olivat kuitenkin valppaita. Vangitun epäillyn nimi kaivettiin esille. Pian paljastui että surmaaja, Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen, on esiintynyt räppäri Karri Miettisen eli Palefacen musiikkivideolla Emme suostu pelkäämään.

Miettisen musiikkivideo oli katupartiovastainen, mutta syy katuturvallisuutta lisäävän toiminnan vastustamiselle ei selvinnyt. Kun Miettisen kaveeraaminen sattumanvaraisesti ohikulkijoita tappavan murhamiehen kanssa paljastui, palaset loksahtavat kohdalleen. Al-Mehsenin lisäksi taustakaartiin valittiin kokojoukko suomalaisia vasemmistovaikuttajia, aina Madventures-sarjan juontajaparista anarkisti Suvi Auviseen ja vasemmistopoliitikko Paavo Arhinmäkeen.

al-1
Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen

al-2

al-3

Valtamedian uutisointi noudatti tuttua tapaa: ei-valkoinen, irakilaistaustainen mies kuitataan lakonisesti suomen kansalaisena, vaikka tämä ei ole edes syntynyt Suomessa. Tavallinen väkivaltarikos, eikä tekijä ja uhri tunteneet toisiaan ennalta. Ja kuten tavallista, vastuu ei-valkoisen rikollisen taustojen selvittelystä lankesi vaihtoehtomedioille.

Yksikään päivälehti ei ole myöskään uutisoinut Puotilan tapauksesta tai sen tekijän kytköksistä. Mies on suomalaisvastaisen RASMUS-ryhmän jäsen, ja hänellä on kavereinaan tunnettuja maahanmuuttajataustaisia hahmoja. Jos kansallismielisellä musiikkivideolla esiintynyt henkilö olisi surmannut sattumanvaraisesti valikoituneen maahanmuuttajan moskeijan lähistöllä, olisiko teko samaan tapaan painettu villaisella? Ei tietenkään.

18 kommenttia

  1. Katupartioita tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa! Eikä riitä että Suomeen syntyy sinne tänne pieniä katupartioita. Suuremmilla paikkakunnilla olisi syytä pyrkiä muodostamaan vapaaehtoisista kaarteja.
    Katupartioista ja kaarteista muodostetaan kansalliskaarti.

    Kansalliskaarti ottaa tehtäväkseen järjestyksen valvonnan ja aktiivisella partioinnilla turvaa ja suojaa suomalaisia matujen väkivallalta sekä poliittiselta väkivallalta.

    Helsingin käräjäoikeuden päätös vangita MVlehden päätoimittaja tavattaessa on poliittista väkivaltaa suomalaisia vastaan. Tuomioistuimen ratkaisu on oikeuden irvikuva ja edustaa sitä mädännäisyyttä mikä on pesiytynyt kaikkialle hallintoon.

    Suomi tarvitsee NYT kansalliskaartin kansan suojaksi mielivaltaista hallintoa vastaan. Yhdessä voimme sen tehdä!

    https://www.youtube.com/watch?v=5cSbj6STPSA

    Plusääni(24)Miinusääni(0)
  2. Jos joku pitäisi kiven sisään heittää (vähintään) se on tämä pallinaama paleface. Vastenmielisin, ylimielisin ja kustakin on päässä piripinnassa kuin hänen vihaamansa ”Marskin maljassa”.

    Plusääni(24)Miinusääni(0)
    1. Paleface on huippuesimerkki siitä, kuinka tärkeää on seurata laajalti maailman tapahtumia ja mieltää niiden kytkökset kotimaiseen politiikkaan. Paleface ei tietääkseni ole lainkaan huono ja pahaa tarkoittava ihminen, vaan itse asiassa tyypillinen globalistien agendan myötäilijäksi harhautettu maailmanparantaja ja tietämättään Soroksen uskollinen soturi. Noiden vasuri-hölmöilijöiden tyhmyys ja valistumattomuus tappaa yhtä lailla kuin heitä ohjailevien globalistien saatanallinen kierous ja pahuus.

      Plusääni(9)Miinusääni(4)
  3. Suomessa on lukuisia suomalaisia maailmanluokan puolustustaito-lähitaistelutaitokouluttajia lukuisissa eri lajeissa, ja vieläpä sijoittuineina melkolailla tasaisesti ympäri maan.
    Pohjimmiltaan kaikki lajit ovat samankaltaisia (isku on isku, potku on potku, heitto on heitto ja lukko on lukko nimityksestä riippumatta). Valitse vain laji ja opettaja ja lähde opiskelemaan.
    Tärkein asia mitä jonkin puolustus-taistelulajin harrastamisessa oppii on se, mitä ihmisruumiille voi tehdä ilman että vastustajan ruumista vaurioittaa vammauttavasti tai tappavasti. Vai oletteko kuulleet jostakusta pitkän linjan esmi. karatekasta, joka joskus olisi edes vahingossa tappanut jonkun vaikka olisikin kurmottanut lukuisiakin kunnolla? Se on sitä ns. kokemuksen tuomaa ammattitaitoa.
    Jos joku haluaisi perustaa katupartion tai liittyä mukaan, niin syytä olisi opiskella ainakin hätävarjelupykälät, jotta tulisi ymmärrystä mitä voi tehdä miten ja milloin.

    Plusääni(6)Miinusääni(1)
  4. Paleface on hyödyllinen idiootti, tottakai.

    Mutta hän on vihollinen. Kyllä hän tietää, mitä hän tekee.

    Nämä palefacet ovat pahnanpohjimmaisia, hiukan hitaita. hakevat koko elämänsä hyväksyntää (((eliitiltä))), joka nauraa heille ja pilkkaa heitä omassa sisäpiirissään, ovathan he lampaita, jotka itse tulevat pyytämään isännältä: ”Teurasta minut ja kansani, ole niin hyvä!” Ja melkein tekevät alleen onnesta, kun isäntä teroittaa veistä kurkun avatakseen.

    Palefacet ovat mukana kansan murhaamisessa, he suutelevat (((eliitin))) kättä. He ovat mukana, heitä ei voi enää pelastaa. He ovat ihmiskunnan tomua, heidän ylitseen puhaltaa tuuli, ja heitä ei koskaan ollutkaan. Kuka muistaisi tomuläjää, joka tuulessa kieppuu?

    Sen sijaan sankareita syntyy lähitulevaisuudessa kansan keskuudesta. He eivät ole orjia ja (((eliitin))) sylikoiria, vaan heidän silmissään palaa taistelu, kuten Jesse Torniaisella. Heidät tullaan muistamaan, se poltetaan graniittiin.

    Nämä isänmaalliset sankarit ovat jo keskuudessamme, mutta koska he ovat oikeita ihmisiä, he eivät vielä tiedä sitä itsekään. Mutta he ovat jo täällä, he kulkevat rinnallamme, he loistavat jo nyt ikuista voimaa. Heidän rinnallaan palefacet ovat, niin, tomua…

    Plusääni(11)Miinusääni(1)
  5. Paleface ynnä kumppanit ovat juuri se ryhmä jotka ovat vastuussa tapahtuneesta. ”Emmä tienny. Emmä aatellu. Emmä tajunnu. Emmä,emmä ja emmä.” Se nyt vaan on sillälailla että aikaihmisten pitää ja täytyy ajatella ihan omalla pöntöllään ja jos näin ei toimi on vähintäänkin tuottamuksellisesti vastuussa. Ei siinä mikään kukkaislapsiajattelu auta. Vanhus on tapettu ja kaikki tuossa kuvassa suu päälaella möykkäävät ovat olleet mukana edistämässä tapahtunutta. Linnaanhan heitä ei saada mutta ikuinen häpeä heille jää.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  6. Vanhus ei ilmeisesti edes ehtinyt tai osannut pelätä ? Osallistuukohan paleface muistotilaisuuteen?

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  7. Meidän kansaamme murhataan, raiskataan ja solvataan, avoimesti ja röyhkeästi.

    Pahimmat solvaajat ja maanpetturit ovat kuitenkin omaa (((eliittiämme))). He pitävät hovia mediataloissa, eduskunnassa, ministerin mustan auton takapenkillä, pankeissa ja erilaisissa ”valtuutettujen” virastoissa. He esiintyvät ”hyvinä ihmisinä” meille, tavalliselle kansalle ja he solvaavat meitä ja syyttelevät meitä, jos me emme kyselemättä hyväksy kaikkia heidän toimenpiteitään meidän maamme ja meidän kansamme tuhoamiseksi. He ovat HUORAAVA ELIITTI.

    Maassamme ja Pohjolassa on vain yksi voima, joka varmasti, tinkimättä ja kuolemaan asti, vastustaa tätä HUORAAVAA ELIITTIÄ. Se on Pohjoismainen Vastarintaliike.

    Juuri nyt, tälläkin hetkellä, Jesse Torniaista pidetään vangittuna, syyttömänä. Samaan aikaan, juuri nyt, Ruotsissa joukkoraiskaajat kävelevät vapaina, koska ELIITIN HUORA vapautti heidät syytteistä.

    Koko Pohjolassa on juuri nyt menossa ennennäkemätön, julkea hyökkäys kansaa vastaan. Kansa alistetaan väkivaltakoneiston painostamana hiljaiseksi ja sana ”sananvapaus” on irvokas kuvaus siitä helvetistä, johon rehelliset ihmiset on alistettu, jotta (((eliitti))) saa haluamansa eli murhata meidät.

    Meidän ”johtajamme” ovat maanpettureita. He pettävät meitä RAHAN TAKIA. He myyvät esi-isiemme verellä ostetun vapauden RAHAN TAKIA. He huoraavat koko kansamme RAHAN TAKIA. Osa heistä, toki, tekee tämän VERENHIMON TAKIA. Osa heistä haluaa itse tappaa meidät, näitäkin on, kauniin ulkokuoren alla, muun muassa hoilaamassa puukottajien kanssa. Kyllä heitä on, siellä heidän naamansa näkyy, siellä he ilveilevät 86-vuotiaan vanhuksen haudalla. He tanssivat irvokasta, perverssiä Dance Macabre-tanssia, kasvot irvistyksessä verenhimosta.

    Marraskuun 12.päivä Tukholmassa Vapaa Pohjola marssii ! Siellä Pohjolan Vapaa Nainen ja Vapaa Mies nousee tätä hirmuvaltaa, näitä demoneja vastaan. Siellä palaa sammumaton valkoisen kansan liekki.

    Jokaisen itseään kunnioittavan Vapaan Naisen ja Vapaan Miehen on oltava siellä, Veljiensä ja Sisartensa tukena.

    Me emme jätä kansaa. Meille kansa on pyhä. Me vaalimme maatamme, verellä lunastettua Isänmaatamme!

    Eläköön Voitto!

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
      1. En usko tähän liittoutumiseen ja onhan siitä ollut mv:skin juttua,Kun katsotaan kuinka intiaaneille kävi pohjoisamerikassa,Intiaanit eivät ottaneet eurooppalaisia avosylin vastaan ja tekivät ensimmäisen suuren massamurhan eurooppalaisia vastaan se sai aikaan sen ettei valkoisilla ollut enää mitään pidäkkeitä intiaanejas vastaan ja se oli intiaanien loppu.

        Plusääni(5)Miinusääni(5)
          1. Ovatkohan kokonaisuutena?

            Ovatkohan muslimit saaneet juutalaisilta sellaista kohtelua, että kannattaa liittoutua? Mietitäämpä…

            Teurastusta ja väkivaltaa vain enimmäkseen. Muista Palestiina, Irak, Syyriä, Libanon, Libya, jne. Nämä kansat varmasti ajattelevat todella ”lämpimästi” juutalaisista?

            Ketkähän pilkkoivat nämä arabivaltiot pieniksi silppuvaltioiksi nukkehallitsijoineen, lopputuloksena 22 erilaista arabivaltiota, joista ei yksin ole vastusta kenellekään. Tottakai silloin myös liittoutujia löytyy ja solutusta. Ohessa viitteitä siitä, ketka tämän hajoita ja hallitse -operaation takana ovat olleet:

            http://www.japantimes.co.jp/opinion/2016/03/02/commentary/world-commentary/west-always-keen-divide-arabs/

            http://thisiszionism.blogspot.fi/2013/07/the-zionist-plan-to-divide-arab-states.html

            http://www.freearabvoice.org/ZionistConspiracy_DivideTheArabWorld.htm

            Saddam Hussein ja Libyan Muammar Gaddafi ajoivat läpi ideaa arabivaltojen yhdistymisestä, mutta sitähän ei sallita.

            https://spingolaspeaks.net/2016/08/13/buthaina-neveln-dr-tarek-farag/

            https://youtu.be/Y-id_x6Fh3c

            Viimeaikoina olen miettinyt mistä on saanut alkunsa, ja keitä ovat nämä pelätyt ”radikaalit muslimit” ?
            Ohessa viitteitä :
            http://nonalignedmedia.com/2015/02/wesley-clark-fox-news-use-radical-islamists-foreign-policy-objectives/

            Haiskahtaa siis pahasti teatteriseurueelta/luomukselta nämäkin. ISIS on jo tunnetusti lännen luomus. Myös vastamediat sekoilevat näitten asioitten kanssa – tahallaanko ? Eikö haluta, että massoille aukeaa koko kuva asioista?

            Tuo Hitlerin puhe 80-vuotta sitten oli täysi napakymppi. Aivan kuin tästä päivästä puhuisi : ”It is a small, rootless, international clique that is turning the people against each other, that does not want them to have peace!”

            https://youtu.be/-MvZ-OvFHCs

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
  8. Tietääköhän Paleface toimivansa George Soroksen juoksupoikana? Saattaa sitten joskus vanhempana harmittaa kun alkaa näkemään asioita vähän laajemmin…

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
  9. Shiiat ja sunnit tappelee jatkuvasti keskenään ja ja tappavat toisiaan joten siihen verrattuna ei ole mitenkään ihmeellistä että kolmaskin serkuksista kaivaa jatkuvasti senkkaa nenästään.

    Eikös siellä koraanissa ollut joku juttu jossa shiiat ja sunnit tulevat palvelemaan jatkossa heidän juutalais serkkujaan.

    Islamin maailmanvalloitus on näille suurimmalle osalle varmaan niin kiva juttu että kristinuskon ja eurooppalaisten tuhoaminen menee tärkeysjärjestyksessä kirkkaasti ohi pikkuisten serkus kahinoiden ohi.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  10. Al-montathar Mahdi Basita Al-mehsen on syytön 31.7.2016 Helsingin Puotilassa tapahtuneeseen henkirikokseen. Yksikään OIKEA lehti ei ole tuonut esille tekijän henkilöllisyyttä. MV-lehti väittää Al-mehsenin syyllistyneen tekoon ilman mitään todisteita, Al-mehsen oli meillä Aurorassa hoidossa 29.6-22.10.2016 välisenä aikana ja sen jälkeen hän on ollut vapaa niin miten hän voi olla syyllinen tapahtuneeseen? MV-lehti on ennenkin syyllistänyt syyttömiä ja tämä kerta ei ole poikkeus. Ei sitä turhaan kutsuta valemediaksi.

    Terveisin- Al-mehsenin omahoitaja

    Plusääni(1)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat