Puheet työvoimapulasta olivat pötyä; Suomi ei tarvitse maahanmuuttaja aaltoa

Vuonna 2008 Taloussanomat uutisoivat, että seniori-ikäisten määrä ylittää nyt ensimmäistä kertaa historiassa nuorten määrän. Työikäisten määrä ilmoitettiin puolestaan kääntyvän nopeaan pudotukseen kahden vuoden päästä. Ikäjakauman vääristymän paikkaaminen vaatisi Suomeen peräti 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa vuoteen 2020 mennessä.1 Suomalaisen etnisen ja kulttuurillisen perinteen tuhoamisesta oli siis sovittu jo vuonna 2008, ja kenties paljon aikaisemmin.

 

Suomi oli päätetty uhrata globaalin eliitin hyödyksi

Merkillepantavaa Taloussanomien uutisessa on sen paljastava luonne, jonka mukaan jo yhdeksän vuotta sitten negatiivisessa mielessä globalisaatiota syleilevä Suomen poliittinen mafia oli tiennyt tulevasta ”pakolaisten” hyökyaallosta Eurooppaan, siten myös Suomeen.

Suomen poliittinen edustajisto oli jo tuolloin päättänyt hukuttaa Suomen muukalaisinvaasioon ja päätti markkinoida sen puolesta, tässä yhteydessä taloussanomien välityksellä. Ikääntyneiden määrän sanottiin ylittävän nuorten määrän ja tämän piti tapahtua maassa noin vuonna 2010.1

Muukalaisten räjähdysmäistä vastaanottamista perusteltiin kansantalouden kahdella tekijällä: työvoimaresursseilla ja tuotantolaitoksilla. Luonnollisesti työvoiman vähetessä myös tuottavuus hiipuu, mikäli ihmistyövoimaa ei korvata automatisoinnilla.

– Kasvu tulee olemaan kymmeniä vuosia vain tuottavuuden paranemisen varassa. Kukaan ei ole kokeillut tätä aikaisemmin, sanoi valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) esitellessään maanantaina taloustoimittajille talouspoliittista strategiaa.1

Kataisen ilmoitti muutoksen tapahtuvan Suomessa ensimmäisenä läntisen Euroopan maista.

 

Jyrki Katainen.
Jyrki Katainen.

Sivujuonteena on syytä havaita, että:

Bilderberg-ryhmän kokoukseen vuonna 2007 osallistunut isänmaanpetturi ja suomalaisten kavaltaja Jyrki Katainen2 oli toiminut uskollisena globalistien sylikoirana, onnistui hän nöyristelystään saamaan palkkioksi ”huippuviran” Euroopan unionin virkakoneistossa.

Muita poliitikkoja, jotka ovat osallistuneet bilderberg-ryhmän konferensseihin: Ulf Sundqvist (1992, Sdp:n puheenjohtaja), Esko Aho (1994, pääministeri, kesk), Martti Ahtisaari (1994–1996, presidentti), Sauli Niinistö (1997, valtiovarainministeri, kok), Paavo Lipponen (1998, 2000–2001 pääministeri, 2003–2004 Sdp:n puheenjohtaja), Olli-Pekka Heinonen (2001, liikenne- ja viestintäministeri, kok), Paula Lehtomäki (2004, ulkomaankauppa- ja kehitysministeri, kesk), Eero Heinäluoma (2006, valtiovarainministeri, sdp), Matti Vanhanen (2009, pääministeri, kesk) ja Jutta Urpilainen (2012–2013, valtiovarainministeri, sdp).2

Lähes poikkeuksetta kaikki näistä osallistujista ovat saaneet palkintovirkoja.

 

Ei tule työvoimapulaa; turvapaikanhakijat eivät työllisty

Puheet työvoimapulasta ovat pötyä (tilastot)

Nykyisin tiedämme, että hokema työvoimapulasta on ollut humpuukia, jonka kautta yritettiin saada muukalaisinvaasio hyväksytyksi. Oikeasti sekä ongelman laajuus että sen ratkaisu on tahallaan analysoitu väärin.

Ilmeisesti arviot työvoimapulaongelmista perustuvat työnantaja- ja asiantuntija-arvioihin, eivätkä työmarkkinatilastoihin pohjautuviin analyyseihin. Laskelmissa tehdään jo lähtökohtaisesti sellainen virhe, että niissä käsitellään Suomen työikäisen väestön hiipumista kokonaisuudessaan. Huomiotta jää se, että työikäisestä väestöstä on jo osa jäänyt pois aikaisemmin työelämästä, siten todellinen vähennys työvoimaan onkin pienempi kuin laskelmissa yleisesti ottaen esitetään.

Raportissa, Onko työvoimapula totta? selvitettiin siivousalan työvoiman tarvetta Uudellamaalla. Tilastotietoihin perustuva arvio ei tässä tukenut käsitystä siitä, että alan työvoiman saatavuus olisi vaikeutunut viime vuosina.3

Esimerkiksi vuonna 2009 työikäisistä, 55–64 vuotiaista oli vain 57 prosenttia töissä (Kuvio 1.). Näistä työikäisistä oli siis poissa työelämästä 43 prosenttia, joten tämäkin osoittaa sen, että mainittua vähentymistä työresursseista ei ole tapahtunut, ainakaan siinä määrin kuin uskotellaan. Niin muodoin suurten ikäluokkien eläköitymisellä pelottelu on vääristeltyä propagandaa, sillä näiden eläkkeelle siirtyminen on alkanut jo paljon aikaisemmin eikä työvoimapulasta ole ollut havaintoa 2009- 2017 jälkeäkään.

Kuvio 1. Työllisyysasteet ikäryhmittäin vuosina 1992–2016, %

taulukko 1

Tilastoista voimme havaita, että vuonna 2010 oli huoltosuhde, joka tarkoittaa lasten ja vanhuuseläkeläisten määrällistä suhdetta työikäisiin oli noin 52 prosenttia eli työikäisiä oli tuolloin noin kaksi kertaa enemmän kuin työiän ulkopuolisia. Tilastollishistoriallisesti ajatellen huoltosuhde oli tuolloin harvinaisen edullinen.4

Tarkastelkaamme asiaa vielä tilastokeskuksen tilastojen näkökulmasta.

Työikäisen (15–64-vuotiaiden) väestön määrä oli enimmillään vuonna 2009, jolloin heitä oli Suomessa 3,55 miljoonaa henkilöä. Vuosien 2010–2014 välisenä aikana työikäisten määrä on vähentynyt vain 69 000 henkilöllä5.

Huomion arvoista on, että työikäisen väestön määrä kasvoi Suomessa 16 000 hengellä vuodesta 2011 vuoteen 2012. Vuonna 2012 Suomen väestöstä työikäisiä 15–74-vuotiaita oli 4 075 000 henkeä.5

Vuoden 2015 väestöennusteen mukaan työikäisten määrä vähenisi nykyisestä 3,48 miljoonasta 3,41 miljoonaan eli vain 75 000 henkilöllä vuoteen 2030 mennessä. Tämän jälkeen työikäisten määrä elpyisi vähän ja vuonna 2045 heidän määränsä olisi 3,46 miljoonaa.5

Vielä on huomioitava sekin, että jo vuonna 2012, 15–24 vuotiaiden työikäisen väestön määrä oli noin 650 000 ihmistä ja tulevaisuuden sukupolvilla tuskin työikäisten ihmisten määrä vähenee, vaan päinvastainen ilmiö on mahdollinen.5

Tilastokeskuksen ennuste työikäisten määrästä vuoteen 2065 ei juuri muutu, vain hiukan laskua on havaittavissa.5

Niin kutsuttu omavaraisennuste kuvaa tilannetta, jossa maahan- ja maastamuuttoja ei olisi lainkaan, ja väestön määrään ja ikärakenteeseen vaikuttaisivat vain syntyvyys ja kuolleisuus.

Suomalaisten syntyvyyden indeksiä saadaan nostettua positiivisella kampanjalla ja kehittämällä yhteiskunnallista turvallisuutta itsenäisessä sekä omavaraisessa valtiossa.

Onko tullut huutava pula työvoimasta? Eipä tietenkään. Yllä esitetyn mukaan siitä ei ole pelkoa tulevaisuudessakaan. Päinvastainen tilanne on paremminkin mahdollinen, sillä on muistettava, että Suomessa:

Tämän vuoden syyskuun työttömyysaste oli 8,0 prosenttia. Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2017 syyskuussa 214 000, mikä oli 10 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 111 000 ja naisia 102 000 henkeä. Vuonna 2015 työttömyysaste oli korkeimmillaan lähes 12 prosenttia.6

Maahanmuuttajat, eivät työllisty tai työllistyvät hyvin heikosti

Tutkija Samuli Salmisen mukaan arviot turvapaikan hakijoiden työllistymisestä ja taloudellista hyödystä Suomelle eivät ole totuuden mukaisia. Salminen perustelee väitteensä Tilastokeskuksen rekisteritietoihin.7

Maahanmuuttajan on vaikeaa työllistyä.
Maahanmuuttajan on vaikeaa työllistyä.

– Moni arvovaltainen taho on esittänyt, että pääasiassa Irakista ja Somaliasta kotoisin olevista turvapaikanhakijoista on potentiaalisesti taloudellista hyötyä Suomelle ainakin pitkällä aikavälillä. Nämä väitteet perustuvat pitkälti oletuksiin turvapaikanhakijoiden työllistymisestä, Salminen kirjoittaa.

Ja edelleen, että:

– Somaliasta ja Irakista kotoisin olevat ovat työllistyneet heikosti kantaväestöön verrattuna myös pitkällä aikavälillä. Väitteet turvapaikanhakijoiden suotuisasta vaikutuksesta Suomen julkiselle taloudelle eivät siten perustu mitattavissa olevaan todellisuuteen.7

Salmisen väitettä tukee maahanmuuttajien työllistymisen tilanne yleensä pohjoismaissa ja etenkin Ruotsissa.

Viimevuoden Kauppalehden mukaan Pohjoismaihin on saapunut viime vuosina valtavia määriä vähänkoulutettuja maahanmuuttajia, mikä on huonontanut työn kysynnän ja tarjonnan välistä vääristymää.8

Esimerkiksi runsaasti maahanmuuttajia vastaanottaneessa Ruotsissa aivoriihet toimivat kuumeisesti selvittääkseen, miten uusia tulijoita saataisiin työllistymään paremmin.

Ruotsi on rikkonut ennätykset Euroopassa pakolaisten vastaanottamisessa, mutta epäonnistunut miltei täysin heidän työllistämisessään.8

Pakolaisina Ruotsiin tulleista vain viisi prosenttia työllistyy ensimmäisen vuoden aikana. Kahden vuoden maassa olon jälkeen 90 prosenttia on yhä työttömänä, ja vielä kymmenen vuoden jälkeenkin valtaosa on ilman ansiotyötä.8

Pakolaiset” maksavat enemmän kuin hyödyntävät

Pakolaispolitiikan ja siihen liittyvän kotouttamisen prosessin kustannukset nousevat pilviin. Huomioidessamme maahanmuuttajien heikon työllistymisasteen, heidän ylläpitämisekseen ”ikuiset” kustannukset ovat niin korkeat, että maahanmuuttajia turvapaikanhakija statuksella ei kannata ajatella työvoimaresursseina. Tämähän tulee esille jo yllä olevien lukujen perusteella.

 

Pakolaisvyörytys osana kansanmurhaprosessia

Nykyisen valtavan pakolaisvyörytyksen taustalla näyttää olevan globaalin eliitin hanke, kansanmurhan toteuttamiseksi Euroopassa. Taustoja tästä hankkeesta voidaan löytää esimerkiksi Wolfgang Hackertin teoksesta: Antigermanismus, Globalismus, Multikulti Gestern und heute 2015,(’Antigermanismi, monikulttuurisuus ja globalismi ennen ja nyt’). Kirjan mukaan maahanmuuttajainvaasio olisi vain pitkän ja suunnitelmallisen kansanmurhaprosessin osavaihe.9

Tässä globaalilla eliitillä tarkoitetaan ”juutalaisen” eli sionistisen eliitin johtamaa kansainvälisen rahoituslaitosten, ylikansallisten korporaatioiden, järjestäytyneen ylikansallisten instituutioiden ja organisaatioiden sekä länsimaisen massamedian ylivaltaa.10

Sionistisen ylimystön tarkoituksena on siis täydellinen kansanmurha Euroopassa.11

Tulevina vuosikymmeninä sadat miljoonat Eurooppaan saapuvat pakolaiset kansoittavat maanosan siten, että Eurooppalaista kantaväestöä uhkaa sukupuuttoon kuoleminen? Tämä toteutuu varmasti, jos emme vapaudu hallituksissamme istuvasta globaalin eliitin lakeijoista. Meidän on toimittava aikailematta, mikäli haluamme pelastua!

Markku Juutinen

 

Lähteet

1.      Risto Pennanen (27.5.2008). Taloussanomat. Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa:     https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001571298.html

  1. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/08/22/bilderberg-suomalaiset-osanottajat
  2. Onko työvoima pula totta? http://www.labour.fi/?wpfb_dl=1148
  3. Huoltosuhde: https://www.kuntaliitto.fi/tilastot-ja-julkaisut/kuntakuvaajat/huoltosuhde
  4. Tilastokeskus: http://www.stat.fi/til/vaenn/2015/vaenn_2015_2015-10-30_tie_001_fi.html; http://www.stat.fi/til/tyti/2012/14/tyti_2012_14_2013-11-05_kat_002_fi.html
  5. Findikaattori: http://www.findikaattori.fi/fi/34
  6. SU:https://www.suomenuutiset.fi/tutkija-lyttaa-ennusteet-turvapaikanhakijoiden-tyollistymisesta-eivat-perustu-mitattavissa-olevaan-todellisuuteen/
  7. Kauppalehti (5.7.2016). https://www.kauppalehti.fi/uutiset/maahanmuuttajien-heikko-tyollistyminen-uhkaa-hyvinvointia/gWLpzSV2
  8. Hackert, Wolfgang (2015). Antigermanismus, Globalismus, Multikulti Gestern und heute
  9. Niemi, Pertti (2001). Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan. Turku: TAB-kirjat; Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky; Ukraine: NATO’s Eastern Prize. (16.12.2013); Otpor! leader was working for Stratfor; (5.12.2013); Valtionkonttori/Treasuryfinland; The New york Times: Business; YLE TV1. Saatavilla http://vimeo.com/47995862M; Saatavilla: fi/rahoitus; Saatavilla: Goldman-secret-greece-loan; Saatavilla: Kreikan talouskriisi on omaa luokkaansa; Radio Islam. Saatavilla: Den judefrågan; Siionin Viisaiden Pöytäkirjat; 2 Siionin Viisaiden Pöytäkirjat; Yle.fi. Kari Neilimon vapaamuurarius; The Trilateral commission; Syyrian oppositio saa lisää apua.
  10. Madsen, Wayne (24.9.2015). Strategic Culuture. Soros / CIA Plan to Destabilize Europe. Saatavilla: http://www.strategic-culture.org/news/2015/09/24/soros-cia-plan-to-destabilize-europe.html http://www.w2eu.info/; Sky News: http://news.sky.com/story/sky-finds-handbook-for-eu-bound-migrants-10346437; Rami, Ahmed (1990). Judisk häxprocess i Sverige. Kultur Förlag. Stockholm; Paideia; Duke, David (2013): Paideia; Sionistien valtamedian ja talouden omistus Ruotsissa; Ruotsin monikulttuurisuudesta

http://www.stat.fi/til/tyti/2016/13/tyti_2016_13_2017-04-12_kat_002_fi.html

Huoltosuhde: https://www.kuntaliitto.fi/tilastot-ja-julkaisut/kuntakuvaajat/huoltosuhde

https://ec.europa.eu/home-affairs/sites/homeaffairs/files/e-library/docs/pdf/final_report_relocation_of_refugees_en.pdf

8 kommenttia

  1. Voisiko tehdä artikkelia jossa maahanmuuttajien määrää arvioitaisiin selkeillä ja helppolukuisilla graafeilla ja taulukoilla? Esimerkiksi: mikäli maahan saapuvien turvapaikanhakijoiden määrä kasvaa nykyisellään ja lisääntyminen jatkuu keskimäärim nykyisellä tahdilla niin kuinka Suomen väestömäärä kehittyy vuoteen 2050, 2100 tai 2200 mennessä? Tilastoon voisi ottaa mukaan myös kantasuomalaiset joiden määrä taitaa olla ollut vähenemässä viime vuosina (onkohan vähenemistahti btw kiihtyvää?)

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  2. Tämä Suomen TAHALLINEN alasajo aloitettiin jo 2005 EOA ”päätöksellä” 876/2/05. Tosin koko päätös jätettiin julkaisemmatta, eli salattiin 20.12. 2007 asti .

    Tuossa ”päätöksessä” eduksunnan oikeusasiamies linjasi; että poliisi ei enää saanut tutkia näitä eliitin rikoksia Suomen kansalaisia kohtaan; kuten Porin poliisille 8.9. 2005 tekemäni sikosilmoitus osoittaa .

    Tuosta hetkestä LAPSET; hetero-aviomiehet ja pienyrittäjät jätettiin IHMISOIKEUKSIEN ulkopuolelle Suomessa ”lainsäädännöllä”.

    Kun tämän havaitsin jätin SYYTEILMOITUKSEN Valtakuinnansyyttäjänvirastoon 9. 12. 2005 ( tätä syyteilmoitusta ) kirjattiin diaariin 8 kuukautta; ja sinä aikana hallitus teki VALTIOPETOKSEN; eli lakkautti perustuslakiin kuuluneen rinnakkaisen syyteoikeuden ”rikoslakimuutoksella” 1.1 2006 .

    Samalla aloitettiin Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONNAN valmistelu eli He 55/2007; jonka kautta tehdyllä ”sopimuksella” Kansainvälinen rikostuomioistuin lahjottiin toimivallattomaksi käsittelemään Suomen asioita mm. 9. 12. 2005 tekemääni syyteilmoituista .

    Lahjonta toteutettiin maksammalla ja pitämällä Ruanda-”oikeudenkäynti” …. Suomi maksaa aja pitää … kun Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea kosevissa ”yksittäistapauksissa” .

    Nyt tämä Braxin allekirjoittama ”sopimus” on julistettu salaiseksi 25 vuoden ajaksi ?

    Pankksijärjestelmä tarvitsi RAHAA; ja sitä VARASTETTIIN Suomen pienyrittäjiltä ”lailla 444/2012” miljardeja euroja ( luie kuinka archive.is / kimmoleaks.fi ).

    Tämä ”laki” vaati tuekseen toisen VALTIOPETOKSEN; eli PL 118 §:n estämään tämän rikoksen esitutkinta ( eoa päätösken 876/2/05) tavoin …. kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset … syyteoikeiutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunnanoikeudessa. ( PL 118 § ).

    PL 118 §:n valtiopetoksen tutkinnan ja ”lain 444/2012” miljardivarksuden tutkinnan estämiseksi tarvittiin MYÖS Kansainvälisen rikostuomioistuimen lahjontaa ; kansainvälinen laki: mikäli sjonkun maan laki tai oikeusjärjestelmä on todettu toimivallattomaksi saa Kansainvälinen rikostuomioistuin toimivallan .

    Jo 2008 lähtein Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle kirjattuna pyynnön lähettää kaikki EIT 24221/06 asiakirjat Kansainväliselle rikostuomioistuiomelle ( asia oli eoa ”päätöksen” 876/2/05 kaltainen ; jonka rikosilmoitus siis on ollut Porin poliisilla ”esitutkinnassa” nyt 8.9. 2005 lukien ).

    Jo 2006 – 2008 siis Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sai päydälleen TODISTEET tästä Suomen oikeusjärjestelmän TAHALLISESTA alasajosta; jossa mukana Eduksunnan oikeusasiamihen kanslia !

    Eduksunnan oikeusasiamiehen kanlsia ITSE antoi asiasta viimeisen todistteen kanlsiapäätöksellä 1350/4/08 ; jääviyksiä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ei voida käsitellä.

    Näitä dokumentteja on julkistau MV-lehden keskustelufoorumissa Paljastetaan totuus / ihmisoikeuksien ja rahan varkasu osiossa.

    Olenkin koska tahansa valmis TODISTAMAAN asiasta Valtakunnanoikeudessa 9. 12. 2005 jättämäni SYYTEILMOITUKSEN mukaisesti lisättynä PL 118 §:n VALTIOPETOKSELLA ! ( kirjattu diaariin 8 kuukautta myöhässä ja Hirvelä poisti tämänkin tiedon 27.3. 2008 EIT:n listoilta ).

    Pnannkimaailman ylivallan lisääminen Suomen ”perustuslakiin” PL 118 §:n muodossa siis ALOITETTIIN todisteellisesti jo 2005 .

    Tosin Koivisto konklaavillaan ehti asialle jo 90-luvulla ( todisteet silloisista valtiopetoksista Jorma Jaakkolan kotosivuilla ; tämänkin syyttämisen PL 118 § estää ja se käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa 2 viikoa ennen manun kuolemaa ) .

    Suomi on VALLATTU sisältäpäin ja miljardeja kansan omaisuutta on VARASTETTU .

    Minä uskallan sanoa tämän; koska samat asiat on JULKISESTI sanottu 2006 – 2008 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle ( EIT 24221/06) ; asikairjat tuhottu 27.3. 2009.

    Olen PL 118 §:n mukainen IHMISOIKEUDETON Suomen kansalainen !

    Plusääni(15)Miinusääni(1)
  3. Kusetustahan se kaikki vaan on ja päättäjät ovat olleet yhtenä ryhmänä valehtelemassa ja jäljelle jääkin näiden jälkeen vaan kysymys että miksi tätä kansaa sitten ollaan vaihtamassa? Siihen ainoa looginen vastaus löytyy kalergi suunnitelmasta jonka nimikko palkinnon Merkel on käynyt pokkaamassa. Ehkä Sipiläkin on ehdokkaana vai meneekö tänä vuonna ruotsiin?

    Kyse ei ole ollut siitä etteköi päättäjät olisi tienneet se on asian valkopesua. Tosin jos Sipilän naamaa katsoo niin typypi on sen verran ulalla olevan aasin oloinen että mistäs sitä hänen tapauksessaan osaa sanoa.

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
  4. Ison rahan hajoita ja hallitse -peliähän tuo ”pakolaistulva”, ”turvapaikanhakijat”, on. Se on täysin järjen vastaista ja suuriäänisen valheellisen propagandan siivittämä kansojen kusetus.

    Poliitikot Euroopassa tietävät tämän, mutta ovat valmiit myymään kansansa saadakseen itse etuja uralleen ja taloudelleen.

    Plusääni(18)Miinusääni(0)
  5. Olen tällä hetkellä työtön ja äänestäisin mielelläni kansallissosialisteja.

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
    1. Et sinä voi olla työtön, koska Petteri Orpon mukaan jo 30.000 on työllistynyt hallituksen toimien ansiosta ja loputkin puolisen miljoonaa ovat hyvää vauhtia työllistymässä. Mitä matujen työllistymiseen tulee, niin ei niitä tänne ole töihin haluttu tuottaa, vaan seuralaisiksi ja suvaitsevaiston valtavan moraalisäteilyn kohteiksi, sillä ei ”hyvä” ihminen kestä sitä, ettei hän pysty osoittamaan hyvyyttään mitenkään. Ja oikein hyvä ihminen tarvitsee aivan arkijärjen ulkopuolelle ulottuvan tavan osoittaa hyveellisyyttään. Sitä ei vihaa ja katkeruutta tihkuva rivikansalainen pysty mitenkään käsittämään.

      Plusääni(11)Miinusääni(0)
  6. Pitäisi soittaa tuonne marcon de wiltille vaikka vaikka hyvää asiaa ajaaki!!

    Plusääni(0)Miinusääni(2)
  7. Niin, mutta kun YLE, HS, IL ja IS sanovat että Suomessa on VÄESTÖKATO, niin tänne tarvitaan äkkiä neekereitä, kurdeja ja arabeja lisää.

    Jotenkin se vain toimii noin. En tiedä miten, mutta se toimii. En ymmärrä miksi ei vaikka 4 500 000 ihmistä (SUOMALAISTA) riitä pyörittämään tätä maata.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat