Pudasjärvi 2014 – mielivalta jatkuu

Vuonna 2012 kirjoitimme pakkomonikulttuurisuuden priimuskunnaksi pyrkivän Pudasjärven tragikoomisesta väestöpolitiikasta. Kävimme myös paikan päällä keskustelemassa maahanmuuton synnyttämistä ongelmista. Muun muassa Suomen Kuvalehti mainitsi Vastarintaliikkeen toiminnan Pudasjärven pakolaispolitiikkaa käsittelevässä artikkelissaan. Lauantaina 22. helmikuuta 2014 palasimme Pudasjärvelle ja selvitimme, onko kaupunginjohto saanut vieläkään käännytettyä kunnan suomalaisväestöä uskaliaan hankkeensa puolelle. 

Kaikki Pudasjärvellä vaikuttavat olevan yhtä mieltä siitä, että pakkomonikulttuurisuuden politiikka henkilöityy kaupunginjohtaja Kaarina Daavittilassa. Alueelle ”uutta verta” jo vuosien ajan havitellut Daavittila aiheuttaa ärtymystä kuntalaisissa siksikin, ettei häntä pidetä täysiverisenä pudasjärveläisenä. Helsingin Sanomien kaltaisille suurille tiedotusvälineille saavutuksiaan mielellään esittelevän Daavittilan vakiomantra on, että maahanmuutto Afrikasta ja arabimaista tuo kuntaan lisää ahkeria veronmaksajia. Käytäntö on osoittanut teorian kuitenkin täysin harhaiseksi, minkä kunnan kehittämisjohtaja Mikko Kälkäjäkin sattui vahingossa Savon Sanomille myöntämään. Kälkäjä totesi lehdessä, ettei luku- ja kirjoituskyvyttömillä uusilla asukkailla ole mitään annettavaa työmarkkinoille. Sen sijaan työ- ja elinkeinoministeriö pumppaa kymmeniätuhansia euroja jo pelkkiin Pudasjärven maahanmuuttajien terveystarkastuksiin. Kaupunginjohto on julistanut tavoitteekseen, että vuoteen 2018 mennessä vähintään 10 prosenttia kunnan asukkaista täytyy olla ei-suomalaisia.

pudis1412

pudis1422

Haastattelemiemme paikallisten mukaan ”Daavittilan linjaa” ajavat puolueista etenkin keskusta, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto ja vihreät. Varsinkin vasemmistoliiton paikallinen johtohahmo Paavo Tihinen tuntui keränneen kansan vihaa puoleensa. Kuten artikkelissamme ”Pudasjärvi – varoitus Suomelle” kuitenkin todettiin, niin myöskään perussuomalaiset eivät ole uskaltautuneet asettua maahanmuuttohanketta vastaan. Suomen Kuvalehden haastattelussa syksyllä 2012 ”persut” sanoivat suoraan, ettei pakolaisvastaisia edes kelpuuteta puolueen listoille. Puoluepolitiikasta ei yksinkertaisesti ole ajamaan suomalaista etua Pudasjärvelläkään.

Kunnanvaltuuston sijaan rehellistä maahanmuuttokeskustelua käydään kylillä ja mielipidepalstoilla – silloin, kun lehdistön sensuurikäytäntö sen sallii. Iijokiseutu-lehden yleisönosastolla on muun muassa muistutettu, että nykykulttuurissamme vallitseva sitoutumiskammo ja perhevastaisuus ovat antaneet kaupunginjohdolle tekosyyn paikata väestökatoa afrikkalaisilla. Hedonisti sälyttää vastuun yhteisönsä hyvinvoinnista ja kansan jatkuvuudesta toisten niskoille, sillä lasten hankkiminen tuntuu työläältä ajatukselta. Tämä on johtanut siihen, että Suomessakin syntyy enemmän Mohammedeja kuin Janneja ja Matteja.

Puoluebroilereiden lisäksi suomalaisvastaisen väestöpolitiikan parissa puurtavat uutterasti Punainen Risti (SPR) ja seurakunta. SPR on tänäkin talvena kouluttanut Pudasjärvellä ideologisesti puhdasoppisia maailmankansalaisia ”monikulttuurisuustoimintaan” ja kampanjoi kansallismielisyyttä vastaan etenkin nuorten keskuudessa. Viime jouluna seurakunnan lehdessä puolestaan esiteltiin monikulttuurista pariskuntaa. Kolme vuotta sitten Pudasjärven vastaanottokeskukseen saapunut angolalainen vankilakundi ”Didi” Estevao Mauro da Conceicao tapasi seurakuntatoiminnan kautta valkoisen naisen, jonka hän vei pian vihille. Rotujenväliset rakkaustarinat ovatkin pudasjärveläisille toimittajille selvästi mieluisampaa uutisoitavaa kuin esimerkiksi maahanmuuttajanuorten harrastamat joukkotappelut. Haastattelemamme pudasjärveläiset kertoivat, että viimeisin tappelu tapahtui vain viikko sitten, ja verisimmillään pakolaisväkivalta on kesän helteillä.

pudis143
Neli-Iikkala.

Helmikuisena lauantaina teimme kierroksen Pudasjärven maahanmuuttajakeskittymiin paikallisen kansallismielisen opastamana. Varsinainen vastaanottokeskus sijaitsee Törröntiellä vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä keskustasta. Aivan keskustassa on puolestaan maahanmuuttajille vallattu asuntola nimeltä Neli-Iikkala. Erityistä tyytymättömyyttä on synnyttänyt se, että vastaanottokeskus oli ennen pakolaistulvaa suomalaisten vanhainkoti ja että Neli-Iikkalassa puolestaan kuntoutettiin mielenterveyspotilaita. Kun mielenterveyspotilaat oli häädetty asuntolasta, rakennus kunnostettiin viimeisen päälle, minkä jälkeen se täytettiin maahanmuuttajilla. Kesäisin uudet asukkaat ovat tappelemisen ohella tunkeutuneet naapureidensa kotipihoille ja vaatineet suomalaisilta grillaajilta ruokaa. Neli-Iikkalan monikulttuuristamisessa näkyvintä roolia on näytellyt ”alan” konkari Virpi Harilahti-Juola.

Kurenalan koulu.
Kurenalan koulu.

Nyt spekulaatioita on synnyttänyt keskustassa sijaitsevan Kurenalan koulun tyhjentäminen. Koulun lakkauttamisen syyksi kerrottiin homeongelmat, ja uutta koulukeskusta ryhdyttiin rakentamaan. Myöhemmin on selvinnyt, ettei koulu olekaan käyttökelvottomassa kunnossa. Monet asukkaat uskovatkin, että suomalaislapset potkittiin koulustaan siksi, että tyhjillään oleva suuri rakennus tyydyttää alati kiihtyvän pakolaisvirran tilantarpeen. Daavittila onkin viime aikoina uneksinut ääneen syyrialaissiirtokunnan perustamisesta Pudasjärvelle.

Pudasjärven vastaanottokeskus.
Pudasjärven vastaanottokeskus.

pudis148

pudis145

pudis147

pudis1423

Törröntien vastaanottokeskuksella vierailleille Vastarintaliikkeen aktivisteille ei haluttu kommentoida kunnan siirtolaispoliittisia suunnitelmia. Ainut paikalla ollut suomalainen tyytyi töksäyttämään toimintaperiaatteen olevan, että ”otetaan kaikki, ketä tulee”. Kuten kuvat kertovat, eivät pakolaiset vaikuta tuntevan vähäisintäkään vastuuta verorahoilla kustannettavien vastaanottotilojen kunnosta tai yleisestä hygieniasta. Saimme samalla vastauksen siihen, kuinka uudet pudasjärveläiset hankkivat elantonsa; asia selvisi vastaanottokeskuksen seinällä olleesta ulkomaalaispoliisin tiedotteesta. Lapussa ohjeistettiin ”rahapäivän” jälkeen ”reissuun” lähteviä maahanmuuttajia. Arvelimme tosin, ettei maahanmuuttajien ”rahapäivä” tuota kunnalle verotuloja suomalaisten tilipäivien tavoin. Pakolaiset ovat käyneet ”rahapäivien” tuotoilla jopa useamman viikon lomareissuilla kotimaassaan. Kysyä sopii, mitä ”pakolainen” vielä tekee Suomessa, jos lähtömaa on jo lomailukelpoinen.

pudis1411

Toimintapäivän lopuksi pidimme tunnin mittaisen gallup-tuokion Pudasjärven keskustassa. Kysyimme paikallisilta, pitäisikö kuntaan ottaa vielä lisää pakolaisia. Vain yksi vastaajista oli sitä mieltä, että pakolaisia voi kyllä ottaa, ”mikäli poliitikot niin parhaaksi näkevät”. Muiden mielestä hanke on alusta alkaen ollut tuhoon tuomittu, ja monien mielestä nykyisetkin pakolaiset tulisi lähettää takaisin kotimaahansa. Useat aktivistien kanssa keskustelemaan jääneet ihmettelivät etenkin sitä, mikseivät poliitikot ole kiinnostuneita suomalaisnuorten työttömyydestä ja pahoinvoinnista. Viime vuosina kunnassa on jouduttu suremaan useiden nuorten itsemurhia, mutta päätöksentekoon kantaväestön syrjäytyminen ei tunnu vaikuttavan. Suuri kysymys kuuluu, milloin kaupungin päättäjät alkavat kuunnella veronmaksajien mielipiteitä ja tarpeita.

 Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa.

2 kommenttia

  1. Riittävän kova nimetön kirje postilaatikkoon Daavittilalle niin loppuu se unelmointi. Olemme liian kilttejä

    Plusääni(3)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat