"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

Jeesus juutalaisille

Psykologiset syyt valkoisten syrjäyttämiselle

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,35
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Käsittelen kolmea psykologista ilmiötä, jotka liittyvät siihen, että valkoisia ollaan syrjäyttämässä johtavista asemista heidän omissa kotimaissaan:

  1. Itseään ruokkiva valkoinen häpeä ja nöyristely
  2. Mallioppiminen (sosiaalinen oppiminen)
  3. Moraaliseen sisäryhmään kuuluminen

Oman edun tavoittelu liittyy oleellisesti aiheeseen. On selvää, että erittäin suuri osa valkoisista, jotka antavat julkisen tukensa pakkomonikulttuurisuudelle, tavoittelevat itse asiassa omaa etua ja hyväksyntää. He mukautuvat valtavirtaan ja antautuvat vihamieliselle eliitille, joka joko palkitsee tai rankaisee kansalaisia näiden kannanotoista. Jopa valkoiset heteromiehet voivat saada ainakin väliaikaista hyötyä, mikäli he alistuvat järjestelmälle. Jos esimerkiksi hakee töihin yliopistoon johtotehtäviin, on parasta vannoa monikulttuurisuuden nimiin ja osoittaa valkoista häpeää.

 

Itseään ruokkiva valkoinen häpeä ja nöyristely

Valkoisten syrjäyttäminen liittyy siis osaltaan siihen, että valkoiset itse sahaavat oksaansa tavoitellessaan hyväksyntää ja omaa etua monikulttuurisessa nyky-yhteiskunnassa. Anthony Hiltonin artikkelissa ”Giving away the farm: Why?” todetaan, että valkoinen häpeä voi ruokkia itseään. Tämä johtaa siihen, että ihmiset ryhtyvät kilpailemaan itseruoskinnassa, jolloin häpeä saa entistä irvokkaampia ja kummallisempia muotoja. Naarasriikinkukot suosivat uroksia, joiden pyrstöt ovat erittäin kömpelöitä mutta sitäkin koreampia. Voimme verrata nykykulttuuria riikinkukkoihin ennustaessamme, että valkoinen itseinho tulee olemaan vastaisuudessa entistäkin pöyhkeämpää ja haitallisempaa.

Seattlessa pidetään piakkoin ”valkoista etuoikeutta” käsittelevä konferenssi, joka on varmasti ihanteellinen estradi itseään ruokkivalle itseinholle (termin ”valkoinen etuoikeus” keksi juutalainen kommunisti Theodore W. Allen. Suom. huom.). Listasin alle muutamia lainauksia esitelmistä, jotka pistivät silmääni:

Valtakunnan väri / Ihmisyyden arvo: Valkoisen etuoikeuden ja luokkayhteiskunnan purkaminen soluviisaudella (…) Tapahtuma alkaa kehon maadoittamisella ja jatkuu tutkimalla ihmissolujen sisältämään biologista viisautta [???] Seuraavaksi siirrytään analysoimaan rotu- ja luokkasyrjintää sekä amerikkalaisia vapautusstrategioita (erityishuomiota kiinnitetään luokkayhteiskuntaan ja valkoiseen etuoikeuteen). Tapahtuman lopuksi soluviisautta sovelletaan osallistujen rodulliseen ja taloudelliseen oikeudenmukaisuustoimintaan niin henkilökohtaisessa kuin työelämässä.

Sisäistetyn syrjinnän seuraukset, Kukaan ei pääse pakoon (…) Tämä instituutti kokoaa yhteen neljä fasilitaattoria, jotka ovat eläviä esimerkkejä sisäistetystä syrjinnästä. Olemme mustia, valkoisia, juutalaisia, perverssejä, homoja, naisia ja miehiä. Keskustellessamme huomasimme, että jaamme yhteisen kokemuksen: olemme sisäistäneet jonkin syrjinnän muodon. Syrjintä vaikuttaa elämäämme negatiivisesti. (…) Osallistujat tulevat meditoimalla ymmärtämään kuinka sisäistetty syrjintä on vaikuttanut heidän elämäänsä. Käytämme avuksemme myös erilaisia yksilöllisiä ja yhteisöllisiä aktiviteetteja. Lopuksi muodostamme ihmisverkoston, joka tukee toinen toistaan sosiaalisen median kautta, kun alamme parantaa itseämme.

Organisaatioiden muuttaminen: Rodullisen pääoman sisäistäminen (…) Kun omistaudumme taistelemaan rasismia ja valkoista etuoikeutta vastaan, monet meistä tulevat käymään syvällisiä vuoropuheluita sekä kouluttamaan ihmisiä organisaatioissa, joihin kuulumme (…) Osallistujat tulevat tutustumaan esimerkkitapauksiin, joiden avulla he oppivat tunnistamaan valkoisen kulttuurin ja siten sen, kuinka päästä valkoisesta kulttuurista eroon. Harjoittelemalla uutta arviointitaktiikkaa opimme analysoimaan eri instituutioiden toimintaperiaatteita, toimintaa sekä kulttuurinormeja. Siten opimme näkemään taustalla vaikuttavan valkoisen kulttuurin. Kuinka ruokimme rasismia ja valkoista kulttuuria tietoisesti ja tietämättämme organisaatioissamme? Entä kuinka voimme kaikkialla vastustaa ja tuhota valkoisen kulttuurin dynamiikan?” (Linkki)

Eräs esitelmöijistä on Heather Hackman, joka voi hyvinkin olla juutalainen ja näin ollen edustaa samaa heimoa vastenmielisen ”monikulttuurisuustyöntekijä” Tim Wisen kanssa. Hackmanin erikoisalaa on ”juutalainen sorto”, jolla hän ei todennäköisesti kuitenkaan tarkoita muita ihmisryhmiä (esimerkiksi palestiinalaisia) sortavia juutalaisia. Joka tapauksessa monet Hackmanin firman työntekijöistä ovat valkoisia, eivät juutalaisia.

Hackmanin elämäntyö on mainio esimerkki siitä kuinka suurta osaa yliopistot ovat näytelleet valkoisten syrjäyttämisessä.

Hän opiskeli ”sosiaalista oikeudenmukaisuutta” ja suoritti tohtorin tutkinnon Massachusettsin yliopistossa 2000. Seuraavat 12 vuotta hän työskenteli vakituisessa virassa professorina St. Cloud Staten yliopistossa opettaen ”ihmissuhteita”, ”sosiaalista oikeudenmukaisuutta” ja ”monikulttuurisuutta”. Hänen erikoisuuksiinsa kuuluivat myös amerikkalaisen ”heteroseksismin”, ”homofobian”, rodun, ”rasismin”, ”syrjinnän” ja ”sosiaalisen muutoksen” tutkiminen. 2005 hän alkoi tehdä valtakunnallisesti konsultin töitä liittyen aiheisiin kuten ”monikulttuurisuuteen”, ”pääomaan”, ”sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen”, ”rasismiin”, ”valkoisuuteen”, ”sukupuoliseen syrjintään”, ”heteroseksismiin/homofobiaan” ja ”luokkasyrjintään”. 2012 hän lopetti työnsä yliopistolla keskittyäkseen kokonaan konsulttifirmaansa Hackman Consulting Groupiin.

Yliopistoihin on rakennettu selkeä valkoisia vastustava infrastruktuuri (”valkoista etuoikeutta” käsittelevään konferenssiin osallistuvat palkitaan opintopisteillä!), jolla on myös taloudellista potentiaalia. Valkoisella syyllisyydellä voi tehdä niin paljon rahaa, ettei Hackmanin kaltaisten tarvitse halutessaan edes työskennellä enää yliopistoilla.

Konsulttifirman sivuilta käy pian selväksi, että alalla käydään kovaa kilpailua. Hackmanin yritys mainostaakin: ”Tarjoamme parhaat pedagogiset työkalut ja oppimateriaalit, jotkat perustuvat alan tuoreimpiin virtauksiin.” Yrityksen on voitettava kilpailijansa, mikä tarkoittaa entistä kummallisempia ”parannuskeinoja” pahan valkoisen kulttuurin hävittämiseksi. Yrityksen työntekijä Susan Roffo esimerkiksi on ”kraniosakraalin terapian sekä somatiikan osaaja ” ja hän järjestää Hackmanin kanssa työpajan nimeltä ”Pintaa syvemmälle: Valkoisen ylivallan hävittäminen solu kerrallaan”. Työpajassa kerrotaan tutkittavan ”valkoisuutta”, ”traumoja” sekä ”parannushoitoja rasismin kitkemiseksi”.

Mitä pöyhkeämpi riikinkukon pyrstö on, sen parempi. Ostamalla palveluita Hackmanin firmalta, voi yritys kuin yritys välttyä ”rasismiin” liittyviltä oikeudenkäynneiltä: ”Ette te voi viedä meitä raastupaan. Kaikki työntekijämme ovat käyneet kraniosakraalin terapian ja somatiikan kurssit, joissa kehoissamme ja sieluissamme piilevä valkoinen pahuus on hävitetty. Mitä muuta ylipäätään voisimme tehdä vastustaaksemme työpaikkarasismia?”

Ilmiö on tuttu uuskonservatiivipiireistä, joissa suosionosoitukset Israelille ovat hyväksi toimittajien, poliitikkojen ja virkamiesten urasuunnitelmille. Vaikka Yhdysvaltojen poliittiset trendit muuttuisivat, on tunnetuille Israelin ystäville tiedossa varmat työpaikat sionistisissa ajatushautomoissa ja lobbausjärjestöissä. Viime vuonna republikaanien presidenttiehdokaskilvassa todistettiin kuvottavaa kisailua siitä, kuka on Israelin (ja monikulttuurisuuden) kaikista suurin ystävä. Tämä synnytti kannanottoja, jotka olivat vähintään yhtä iljettäviä kuin ”valkoisen etuoikeuden konferenssin” tuotokset. Newt Ginrich (joka sai juutalaiselta sionistilta Sheldon Adelsonilta 10 000 000 dollarin tukisumman) voitti pro-Israel-kilvan julistamalla, että palestiinalaiset ovat ”kansana mielikuvituksen tuotetta”. Yritäpä pistää paremmaksi!

Katsoessani FoxNews-kanavaa huomasin, että Sean Hannity (joka pukeutuu sinivalkoiseen kravattiin) pyrkii selvästi olemaan television Israel-myönteisin puhuva pää. Kun Obama vieraili ”luvatussa maassa”, totesi Hannity Yhdysvaltojen presidentin ”pettäneen Israelin uudelleen ja uudelleen”. Hannityn kiivas yksinpuhelu hautasi alleen vierailevien asiantuntijoiden äänet näiden yrittäessä tarjota taustatietoa Israel-Palestiina-konfliktista. Hannity alkaa vaikuttaa jo Abe Foxmania kiihkeämmältä sionistilta!

Tärkeä motiivi julkiselle valkoisuuden vastustamiselle on siis oman edun tavoittelu. Viha valkoisuutta kohtaan ruokkii itseään ja saa ajan myötä yhä groteskimpia muotoja. Infrastruktuuri tarjoaa porkkanoita itseään inhoaville valkoisille ja sen sijaan keppiä niille, jotka uskaltavat puolustaa valkoisten etuja. Sanktioihin kuuluvat esimerkiksi erottaminen töistä sekä sosiaalinen eristäminen. Sanktioiden välttäminen on tietysti myös oman edun tavoittelua.

 

Mallioppiminen

Valkoisia vastaan kohdistetun vihan taustoja voidaan tutkia myös soveltamalla psykologiasta tuttua mallioppimisen käsitettä. Tehokkaat mallit ovat yleisesti kunnioitettuja arvoja. Evoluutiota tutkimalla on selvinnyt, että sosiaalisen arvostuksen ja statuksen tavoittelu on oleellinen osa ihmismielen toimintaa.

Tärkeä tekijä kritiikkikulttuurin voittokulussa oli, että aate saavutti arvostetun aseman länsimaiden kunnioitetuimmissa ja vaikutusvaltaisimmissa instituutioissa. Näin kritiikkikulttuuri saavutti kiistattoman aseman eliitin (sekä juutalaisen että ei-juutalaisen eliitin) piirissä. Tämän jälkeen kulttuurista tuli pian erottamaton osa kaikkien kansalaisten ajattelua koulutukseen ja sosiaaliseen luokkaan katsomatta.

Suurin osa ihmisistä ei luota järkkymättä omiin älyllisiin kykyihinsä. Sen sijaan he tietävät, että Harvardin professorit (kuten pahamaineinen Stephen Jay Gould), Washington Postin ja New York Timesin päätoimittajat sekä jopa konservatiiviauktoriteetit (kuten Rush Limbaugh ja Sean Hannity) ovat kaikki yhtä mieltä rodullisista ja etnisistä kysymyksistä. Monet jopa pelkäävät toisinajattelua, ja on oltava lähes hullu kyseenalaistaakseen valtavirran mielipiteen.

Eräs vasemmiston suurimmista saavutuksista on mielestäni se, että he ovat istuttaneet enemmistön päähän erittäin negatiivisen mielikuvan ihmisistä, jotka ajavat avoimesti valkoisten asiaa tai kritisoivat järjestäytyneiden juutalaisten yhteiskunnallista valtaa. Kritisoijat leimataan älyllisesti vajavaisiksi, typeriksi ja jopa psyykkisesti häiriintyneiksi, mikä tietysti merkitsee erittäin matalaa sosiaalista asemaa.

Tämä on erityisen suuri ongelma lukion käyneiden valkoisten keskuudessa (…) Heillä on erityisen palava tahto kokea, että heidän ajatuksensa ovat ’kunnioitettavia’ ja valtavirtaisia (…) Valtavirta ei anna (koulutetuille valkoisille) mitään henkisiä työkaluja oman identiteetin rakentamiseksi, paitsi ehkä ajatuksen, että maailmasta tulee paljon parempi paikka, kun valkoiset ovat menettäneet täysin valta-asemansa.
(Lainaus artikkelista ”The problem of intellectually insecure Whites”)

Valkoiset käsittävät, ettei edes lukiosta valmistuneilla ole tarpeeksi tietämystä rodun ja maahanmuuton vaikutuksesta yhteiskuntaan, jotta he voisivat haastaa median ja akateemisen maailman auktoriteetit. Kyseenalaistamisen sijaan he kantavat poliittisen korrektiuden symbolia ylpeinä ”älykkyydestään” ja ”moraalisesta oikeamielisyydestään”.

Valkoisten vastainen vallankumous alkoi yhteiskunnan ylimmiltä portailta. Ensimmäisenä se kosketti median ja akateemisen maailman eliittiä. Brenton Sanderson on tehnyt erinomaista työtä kuvaamalla sitä kuinka myös Australiassa valkoisten vastainen taistelu alkoi eliitistä. Australian poliitikot ja tiedotusvälineet tekivät myös aktiivisesti työtä salatakseen suuret poliittisen muutokset tavallisilta australialaisilta. Muutokset tehtiin virkamiestasolla kaukana edustuksellisen demokratian ja julkisen keskustelun ulottumattomissa. Akateeminen maailma alkoi pian myötäillä uusia monikulttuurisia virtauksia etenkin siksi, että luvassa oli kouriintuntuvia palkkioita, kuten rahoitusta sekä kirjasopimuksia.

 

Moralisointi

Kolmas psykologinen vaikutuskeino on pukea valkoisten vastainen viesti ”moraalin” viittaan. Valkoisten vastustaminen on paitsi kunnioitettavaa, niin myös osoitus moraalisesta ylivertaisuudesta. Väestönrakennetta radikaalisti muuttavasta maahanmuutosta on tehty moraalinen velvoite. Maahanmuuton kaltaisten ilmiöiden vastustajat putoavat kokonaan modernin länsimaisen moraalikäsityksen ulkopuolelle.

The Culture of Critique -kirjassani olen käsitellyt juutalaisperäisiä aatteita, jotka vastustavat avoimesti länsimaista kulttuuria, mutta joista on silti tullut valtavirtaisia länsimaisen poliittisen ja akateemisen eliitin ansiosta. Moraalia käytetään lyömäaseena esimerkiksi niitä vastaan, jotka pyrkivät selittämään ihmisryhmien eroja ja esimerkiksi älykkyyttä biologisilla tekijöillä. Myös psykoanalyyttinen liike koki olevansa moraalisesti ylivertainen. Samoin Frankfurtin koulukunta teki sosiaalista ”tiedettä” luonnontieteen sijaan moralistisista lähtökohdista. Poliittiset leimakirveet, kuten ”natsi”, ”vihaaja”, ”suvaitsematon” ja ”valkoisen ylivallan kannattaja” iskevät kaikkiin, jotka puhuvat avoimesti valkoisesta identiteetistä ja vaalivat valkoisten etuja.

Ihmiset, jotka ovat moralistisista syistä eristetty yhteisöstään, ovat usein historian aikana kohdanneet evolutiivisen kuoleman. Heidän perintötekijänsä eivät ole jatkuneet. Nähdäkseni länsimaille ominainen moraalinen universalismi sekä kansallinen häpeä kärjistyvät yksilökeskeisissä yhteiskunnissa. Euroopassa yhteisöjen sisäryhmät on perinteisesti määritelty maineen ja moraalin kautta, ei niinkään geneettisen sukulaisuuden kautta (s. 23ff). Tämä on johtanut siihen, että eurooppalaisissa yhteiskunnissa häpeän ja moraalisen universalismin merkitys on korostunut entisestään. Evoluutiopsykologit ovat usein todenneet, että häpeän tunteella on ollut sovitteleva vaikutus yhteisöissä: ”Olen hyvin pahoillani siitä, että uhmasin ryhmän konsensusta. Olkaa kilttejä, älkääkä sulkeko minua ulkopuolelle, lupaan muuttaa tapani.” Nykyään ilmiö on julkisuudessa tavallinen silloin, kun joku heittää poliittisesti epäkorrektin kommentin juutalaisista, mustista, homoista tai muista vähemmistöistä. Joissain maissa anteeksipyyntöön kuuluu oleellisena osana matka holokaustimuseoon.

Moraaliseen käytökseen motivoivat myös empatia ja hoivavietti, joita emme kuitenkaan tässä artikkelissa käsittele sen enempää. Empatia ja hoivavietti ovat erityisen vahvoja naisten keskuudessa, ja naiset ovat erityisen motivoituneita auttamaan hädänalaisia. Hyvä nykyaikainen esimerkki ”hädänalaisista” ovat kolmannen maailman elintasopakolaiset. Empatia ja hoivavietti ovat menneisyydessä olleet tärkeitä tekijöitä perheiden ja heimojen selviytymisen kannalta. Nykyaikana ne voivat kuitenkin johtaa lähes sairaalloiseen altruismiin (altruismi tarkoittaa pyyteetöntä toimintaa muiden hyväksi). Ihmiset, jotka ovat erityisen empaattisia muita kohtaan, äänestävät yleensä puolueita, jotka ajavat myötätunnon politiikkaa.

Olipa kyse tuomiota odottavasta rikollisesta tai poliittisesti epäkorrektin sammakon suustaan päästäneestä kansalaisesta, parhaita tapoja suojella itseään on osoittaa vilpitöntä katumusta ja häpeää. Säälittävä Christian Lander (Stuff White People Like -blogin ylläpitäjä) on loistava esimerkki valkoisten moraalisesta nöyryytyksestä. Ilmeisesti hänen mielestään synneistä suurin olisi osoittaa ylpeyttä valkoisuudesta:

Ymmärrän, että koska olen heteroseksuaalinen valkoinen mies, olen pahinta maailmassa (…) Olen hyvin perillä kaikista hirvittävistä rikoksista, joihin valkoiset ovat syyllistyneet historian aikana (…) On olemassa valkoisia, jotka ovat epätoivoisia — epätoivoisia! — sanoessaan: ’Ihoni on valkoinen, mutta en kuulu niihin valkoisiin, jotka tuhoavat maailmaa.’

Tämä on jälleen yksi esimerkki itseään ruokkivasta valkoisesta häpeästä. On erittäin tärkeää, että osoitamme ihmisille, miksi on moraalisesti oikein puolustaa omaa perintöään (1, 2). Valkoiset eivät tule koskaan liittymään suurin joukoin liikkeeseen, jota he pitävät moraalittomana.

Toinen versio: Liberaali toimittaja kritisoi joukkomaahanmuuttoa Isoon-Britanniaan:

Valtaeliitin ja tavallisen kansan mielipiteet eroavat radikaalisti toisistaan [huom. kuten kaikkialla lännessä, myös Ison-Britannian tuhoisa maahanmuuttopolitiikka on eliitin epädemokraattisesti kansalaisten vastustuksesta huolimatta tekemä päätös]. Tajusin tämän ruokaillessani oxfordilaisessa lukiossa, kun vieressäni istunut arvostettu pitkän uran tehnyt virkamies totesi: ’Kun työskentelin valtionvarainministeriössä, kannatin mahdollisimman suurta maahanmuuttoa, sillä koin, että tehtäväni oli lisätä koko maailman — eikä vain kotimaani — hyvinvointia.’ Olin vielä yllättyneempi, kun virkamies sai toteamukselleen tukea paikalla olleelta henkilöltä, joka kuuluu maamme vaikutusvaltaisimpiin mediapäälliköihin. Myös hänen mielestään tärkein tehtävämme oli vaalia kaikkien maailman kansojen hyvinvointia. Hän oli enemmän huolissaan Burundin kuin Birminghamin vähäosaisten kohtalosta. (Poliittinen eliitti) ei ole kyennyt kontrolloimaan siirtolaistulvia turvatakseen maassa jo asuvien kansalaisten hyvinvoinnin.”

Äärimmäisen ”jalot” kannanotot muiden kansojen puolesta ovat pyrkimyksiä taata oma asema brittiläisen eliitin moraalisessa yhteisössä. Jos joku eliitistä alkaisi yhtäkkiä puolustaa etnisten brittien etuja, tulisi hänestä moraalinen hylkiö, mikä vaikuttaisi oleellisesti myös hänen uraansa.

Evolutionisti voi vain ihmetellä lausunnoista paistavaa puhdasta altruismia, etenkin, kun kaikki puhujat olivat ilmeisesti valkoisia brittejä. Lausunnot ovat niin äärimmäisiä, että niitä voi verrata artikkelin alussa esiteltyihin amerikkalaisiin irvokkaisiin konferenssiesimerkkeihin.

*   *   *

Tiivistääksemme artikkelin sisällön voimme todeta, että kolme psykologista tekijää saavat valkoiset hyväksymään sen, että heidät syrjäytetään heidän omassa yhteiskunnassaan:

  1. Oman edun tavoittelu, mikä johtaa siihen, että valkoiset kilpailevat keskenään siitä, kuka osoittaa kaikista suurinta etnistä häpeää sekä toisaalta rakkautta monikulttuurisuutta kohtaan. Tämä on yksilöille edullista toimintaa, sillä sosiaalinen infrastruktuuri palkitsee heidät siitä.
  2. Mallioppiminen. Malli haetaan yhteiskunnan eliitiltä (Yhdysvalloissa New York Timesin ja FoxNewsin kaltaisilta instituutioilta). Kansalaiset tuntevat olonsa mukavaksi ja sivistyneeksi, kun he voivat kertoa toisilleen olevansa samaa mieltä esimerkiksi arvostettujen julkaisujen ja mielipidevaikuttajien kanssa.
  3. Moraalisen oikeamielisyyden tunne, mikä syntyy yhteiskunnan, median ja akateemisen eliitin luomien sääntöjen seuraamisesta. Koska eliitti näkee alkuperäiset eurooppalaiset kansat ja kulttuurit synnynnäisesti moraalittomina, valkoisen ylpeyden osoittaminen johtaa häpeään ja syyllistämiseen. Valtavirran myötäily sen sijaan synnyttää hyvin positiivisia tunteita ja yhteiskunnallista hyväksyntää.

Eliitti hallitsee kaikkia kolmea psykologista tekijää. Ilman eliitin kontrollia ei olisi yhteiskunnallista infrastruktuuria, joka palkitsisi valkoiset häpeästä ja alistumisesta. Mallioppimisesta tulee psykologinen ase valkoisia vastaan vasta silloin, kun valkoisia vastustava eliitti hallitsee mediaa ja akateemista maailmaa. Sama pätee moraalisten sisäryhmien toimintaan.

Kuten kaikki eliitit, myös nykyinen vihamielinen eliitti suojelee asemaansa eikä suostu tulla syrjäytetyksi. Aiemmin hallinnut valkoinen eliitti menetti valtansa, sillä se ei suojautunut tehokkaasti kritiikiltä ja alkoi lopulta jopa kritisoida itseään (kuuluisa esimerkki on E. Digby Baltzell, ’WASP’-termin kehittäjä). Lopulta valkoisia kiihkeimmin kritisoinut ryhmä otti vallan omiin käsiinsä. Uusi eliitti (jossa juutalaiset ovat vahvasti edustettuna) on sen sijaan kyennyt kokonaan tukahduttamaan julkisen keskustelun juutalaisten yhteiskunnallisesta vallasta sekä motiiveista.

Mikäli valkoinen länsimainen kulttuuri haluaa olla jälleen elinvoimainen, on meidän tehtävä kokonaisvaltainen yhteiskunnallinen muutos.

 

Alkuperäinen artikkeli julkaistu englanniksi The Occidental Observerin sivuilla.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

11 Kommentit

  1. Jokaisessa valkoisessa asuu antisemitisti

    Öööö miten voi olla valkoisten etuoikeutta jos eri rotuja ei ole olemassa???????

    (7)(0)
  2. Aiheeseen löyhästi liittyen.

    Olen löytänyt uudelleen antikvariaatit. Tähän asti olen ostanut paljon uusia kirjoja, mutta asiahan on niin, että tiede- ja luontokirjoja (näissäkin vain osittain) lukuunottamatta jotakuinkin kaikki kirjat ovat kulttuurimarxistien sensuurin kautta läpikäyneitä.

    Eilen ostin 57 eurolla (käteisellä, ilman kuittia, ei voi jäljittää :)) kasan kirjojoa, joissa pääosin dekkareita, mutta myös asiaa, mm. ”Christa Schroederin kirjoittama ”Olin Hitlerin sihteeri”. Selailin vähän ja vaikka tämä on vuonna 2011 julkaistu niin se ei ole läpimätä holokaustifarssi, vaan siinä on ilmeisen paljon oikeaa asiaa. Samassa sarjassa on julkaistu myös Erich Kempkan ”Olin Hitlerin autonkuljettaja”, jonka aion etsiä käsiini.

    Erinomaisia juutalaisuutta sensuroimattomassa muodossa käsitteleviä englanninkielisiä kirjoja voi tietenkin ostaa mm. The Occidental Observer ja Counter-Currents-sivuilta. Suosittelen mm. Ezra Poundin runoja. Runoilija/kirjailija on ns. by definition mainio, jos häntä syytetään tai on syytetty antisemististiksi. Näin on poikkeuksetta aina. Käänteistä mainontaa. 🙂

    Dekkarikasaan sattui hieno pikkuhelmi eli Ngaio Marshin (uusiseelantilainen daami), jossa hykerryttävä kohta, jonka lainaan tähän:

    ”Beryl Cohen. Juutalainen. Huonomaineinen. Ilotyttö. Räikeän näköinen. Kookas. Noin 26-vuotias. 5 jalkaa 6 tuumaa pitkä. Täyteläinen vartalo. Punainen (värjätty) tukka. Musta hame. Punainen jumpperi. Kaulaketju (vihreätä lasia). Löydetty tammikuun 16. päivänä 10-10,15 aamupäivällä vuokra-asunnostaan. Todennäköisesti kuolinhetki 22:n ja 23:n välillä edellisenä iltana. Vainaja oli lattialla selällään. Kasvojen ja rinnan peittona kukkia (lumipisaroita). Kaulaketju rikottu. Kuristettu. Toinen asukas kuullut vieraan poistuvan 22.45. Laulua. Jalokiviaaria, oopperasta Faust. Korkea miehen ääni.” Lainaus päättyy.

    Jotenkin kiehtovaa. Tunnen jostakin kumman syystä sympatiaa murhaajaa kohtaan. Outoa. Mutta sehän on vain fiktiota ja fiktiossa, kuten esim. holokaustifiktiossa, mitä vain voi tapahtua ja fiktion sankareihin/häviäjiin voi samaistua olematta rasisti. Vai voiko? 🙂

    (3)(0)
    • Ngaio Marshin kirjan nimi on tietenkin ”Serenadi ruumillle” Alkuteos ”Singing in the Shrouds”. Kaikki lainauksen ulkopuolinen on, tietenkin, vain allekirjoittaneen mielipidettä/näkemystä. 🙂

      (2)(0)
    • Suomalainen Suomi

      Ezra Poundia voi ostaa myös Suomen Vastarintaliikkeen kirjakaupasta ja tukea samalla toimintaa hyvän asian puolesta 😉 http://kadulle.com/tuote/ezra-pound-the-cantos/

      (2)(0)
      • Kiitoksia erinomaisesta neuvosta.

        Arvostan kovasti Kansallinen vastarinta-sivustoa ja sen tekemää työtä. Olen aikeissa liittyä ao. järjestöön lähiaikoina. 🙂

        Ruotsalainen Nordfront-sivusto on tuonut esiin mm. Knut Hamsunin ja joskus joku on moittinut, muistaakseni, Mika Waltaria ja Frans Eemil Sillanpäätä ”natsisympatioista”.

        Tarvitseeko vielä sanoa jotakin? Nämä kirjailijat ovat kirjallisuuden järkäleitä. Par excellence. MOT.

        (3)(0)
    • Christa Schröderin kirja kannattaa hankkia naisen itsensä postuumisti julkaisemana (Er war mein Chef). Suomeksi julkaistun on kirjoittanut naisen omien tietojen pohjalta ranskalainen tiedustelupalvelumies. Paljonhan siinä on ihan aitoa juttua.

      (1)(0)
      • Hieno homma.

        Ja kun nyt kirjoista puhutaan niin sörkitäänkin vähän tätä illuusiota, että juutalaisten joukossa on hyviä kirjailijoita. Ei nimittäin ole.

        Pääasiassa on kahdenlaisia juutalaisia ”kirjailijoita”:

        Ensinnäkin omaan napanöyhtäänsä tukehtuneita, kuten Philip Roth ja Saul Bellow. Voin vakuuttaa, että minulla on n. 5000 kirjan kirjasto ja on siellä Pimeyden Aikana (aikana, jolloin en tiennyt asioiden oikeaa laitaa) ostettuja ylläolevien ”kirjailijoiden ”kirjoja ja ne ovat, sanalla sanoen, kuolettavan tylsiä, hengettömiä, joutavia teoksia. Siis roskaa.

        Toiseksi ovat sitten nämä loputtomat ”holokaustivinkujat”, kuten Grossmann, Oz, Ehrenburg (psykopaattinen mielipuoli) jne. jne. Kuin ihmeen kaupalla tästä ”The Holocaustista” on pelastunut käsittämätön määrä ”kirjailijoita”, jotka hierovat tätä samaa aihetta loputtomiin, ad nauseatum. Kun on yhden lukenut, on kaikki lukenut.

        Yksinkertaisesti, juutalaiset ovat kaikessa taiteessa ja kulttuurissa surkeita, läpinollia.

        Ja tiedättekö miksi? Koska he ovat surkeita.

        Taiteessa nimittäin ei voi pelata sisäpiiripeliä, ei voi tulla hyväksi mamman ja pappan rahoilla hyvässä koulussa. Ei voi näytellä, ei voi petkuttaa. Jos ei osaa maalata, jos ei osaa kirjoittaa, jos ei osaa soittaa niin se näkyy, sitä ei voi puhumalla tehdä hyväksi. Juuri siksi ei ole juutalaiswaltaria, juutalaishemingwayta, ei juutalaishamsunia. Ei, koska aina on eletty pienessä piirissä tutkimassa omaa napanöyhtää ja pienessä piirissä pettämässä pankkimaailmassa.

        Se vain on näin. Nyhrätään ja nyhrätään, nostetaan aina uusia esille, mutta ei ole mitään. Tyhjää täynnä. Tyhjä sali, tyhjät museot, tyhjät hyllyt. 🙂

        Näin se on ja on jo aika sanoa se ääneen. Juutalainen ei osaa. 🙂

        (5)(0)
  3. Löyhästi kulttuuriasioihin liittyen:

    Pistää silmään, että melkein kaikki Hollywoodin nostamat tähdet ovat ennen kuolemaansa ”masentuneita” ja ”kärsivät huumeiden käytöstä” jne. jne. Hollywood ei tee onnelliseksi.

    Minun mielipiteeni on, että lähes kaikki Hollywoodin nostamat ihmiset (jos he ovat täysipäisiä) huomaavat jossain vaiheessa palvelleensa ihmisiä, jotka ovat pahoja, keroja ja ilkeitä. Eli siionisteja.

    Esimerkiksi näinä viikkoina Penelope Cruz ja Javier Bardem erehtyivät lievästi kritisoimaan psykopaattisia lapsentappajia Israelissa ja kas kummaa, juutalaiset Hollywoodin valtiaat tuomitsivat heidät heti alimpaan hel..ttiin. Kuvaavaa oli erään paatuneen siionistisonnan lausunto: ”Nämä Hollywoodin tähdethän ovat yleensä roskasakkia, jonka me juutalaiset nostamme parrasvaloihin ja he eivät edes osaa olla kiitollisia”. Käännös ei ole sanasta sanaan, mutta voin vakuttaa hasbarat, että se lausunto löytyy sieltä. Juutalaiset ovat Hollywoodissa niin julkeita vallastaan, että he eivät osaa enää varoa, he sanovat niin kuin he ajattelevat: roskasakkia; me, juutalaiset; nostimme heidät; jne. jne.

    Kun valta kasvaa, häpy pienenee ja todelliset kasvot tulevat esiin. Esiripun alta paljastuvat yagodat. 🙂

    (7)(0)
    • Täydennetään tähän, hasbarat:

      The Occidental Observer-sivuilta.

      Lausujana rabbi, juutalaisten pyhä mies, siis miehistä parhain. Varmasti vilpitön.

      Kommentti on vilpitön reaktio siihen, että kiittämättömät goyimtähdet rohkenevat julkeasti arvostella israelilaisia lasten, koulujen ja sairaaloidn pommituksista. Hän on aito, oikea rabbi. Pyhä mies. Tässä on ensin selkeästi mainittu Gomez, Cruz ja Rihanna.

      Kommentti alkaa:

      ”He tulevat antisemitistisistä alaluokan ihmisryhmistä, joissa juutalainen on maailman inhottavin asia. ” Mason vastaa, audio-otteessa ”Hollywood Reporterin” haastattelussa. ” Ironista on, että juutalaiset omistavat nämä studiot… Ja nämä juutalaiset palkkaavat nämä ihmiset ja näiden ihmisten koko tulo on riippuvainen näistä juutalaisista. Joka sentti, jonka nämä ihmiset ansaitsevat on juutalaisten ansiota ja he vihaavat luonnostaan juutalaisia.”

      Siinä.

      Epäileekö joku vielä sitä, että juutalaiset hallitsevat Hollywoodia. Valehteleeko rabbi meille?

      Tässä nyt goyimit pannaan paikkaan. Koska juutalaiset maksavat heille niin juutalaista ei arvostella.

      Capisco, goyim? Turpa kiinni ja hiljaa.

      (4)(0)
  4. Tästä eteenpäin vedenjakaja ”Rasisti”syytöksissä pitää aina vetää esiin nimi ROTHERHAM.

    Multikultin vastustaja on AINOA OIKEA HYVÄ IHMINEN.

    Rasisti on tästä lähtien hyvän ihmisen nimi. Vain rasistit olisivat voineet pelastaa nuo 1400 lasta ja nuorta.

    Jos joku syyttää minua jatkossa rasistiksi, olen ylpeä siitä, koska silloin tiedän olevani HYVÄ ihminen.

    Muistakaa jatkossa tämä: ROTHERHAM.

    Sillä menee multikultin turpa tukkoon. 🙂

    (4)(0)
  5. Aivan uskomatonta että juutalaismedia ylipäänsä uskaltaa mainita tästä asiasta, mutta kai se on pakko, muuten iltalehti näyttäisi hölmöltä kun asiasta kertoisi vain brittimedia, ja iltalehden lukijat menisivät dailymailin verkkosivuille.

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014083118620216_ul.shtml

    (3)(0)

Jätä vastaus Jokaisessa valkoisessa asuu antisemitisti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*