Protestointi toimii: maahanmuuttovastaisuus heijastuu nyt viranomaisten ja median toimintaan

Suomessa on tänä syksynä kärsitty ennätyssuuresta laittoman siirtolaisuuden tulvasta. Kehitystä vastaan on noussut laaja kansanliike, mikä on pakottanut myös mediaa ja virkamiehiä arvioimaan toimintatapojaan uudelleen.

Alkusyksystä pääministeri Juha Sipilä asetti Suomen turvapaikkashoppailijoiden maailmankartalle lupaamalla ökyasuntonsa laittomien siirtolaisten käyttöön. Lisäksi maailmalla on alkanut kiertää tieto laittomien siirtolaisten nauttimasta taloudellisesta ja sosiaalisesta tuesta Suomessa.

Nämä ovat kasvattaneet Suomen vetovoimaa maahantunkeutujien silmissä.

niinisalo_tulipalo4_KH_011215

Maahanmuuttovastainen kansanliike on kuitenkin onnistunut kitkemään osan vetovoimatekijöistä kampanjoimalla ahkerasti sekä kaduilla että Internetissä. Vuoden ehkäpä kohutuin mielenosoitus järjestettiin vain muutamia viikkoja sitten Sipilän kotikunnassa Kempeleessä, jossa afgaanisiirtolainen raiskasi nuoren suomalaisen tytön. Mielenosoituksessa ei haettu salonkikelpoisuuspisteitä, vaan petturipoliitikoille väläytettiin erittäin kivuliaita rangaistuksia.

Eri puolilla maata on järjestetty lukuisia Rajat kiinni! –mielenosoituksia, jotka ovat olleet yleensä huomattavasti monikulttuurisuuskiihkoilijoiden vastamielenosoituksia suurempia. Samaa perinnettä jatkoi myös Itsenäinen Suomi 2015 –tapahtuma Helsingissä, jossa yksi puhujista oli Magneettimedian päätoimittaja.

Myös isänmaallinen 612-soihtukulkue on julkisuudessa yhdistetty maahanmuuttovastaisiin protesteihin, vaikka sen sisältö onkin poliittisesti neutraali. Suomen ”äärioikeistosta” dokumenttia tekevä kansainvälisesti tunnettu juutalainen toimittaja Max Blumenthal vertasi tapahtumaa saksalaiseen Tahdon Riemuvoitto –elokuvaan.

Suomen imago ulkomailla muuttuu

Blumenthalin lisäksi nyt myös Daily Mail –lehti on alkanut levittää kansainväliselle yleisölle viestiä, ettei Suomi olekaan niin mukava kohdemaa kuin Sipilä uskottelee. Daily Mail julkaisi englanniksi tänään erittäin pitkän artikkelin, jossa käsiteltiin niin järjestäytyneitä kuin yksittäisiä toimia pakkomonikulttuurisuutta vastaan.

Artikkelin pääpaino on Kempeleen raiskauksissa sekä tuhopolttoiskuissa vastaanottokeskuksia vastaan. Kansainväliselle yleisölle kerrotaan, että Suomen kaduilla liikkuu myös valkoisten katupartioita valvomassa siirtolaisten käytössä.

Kemissä vaikuttaa Soldiers of Odin –ryhmä ja monissa muissa kaupungeissa Suomen Vastarintaliike. Esimerkiksi viime viikonloppuna Vastarintaliike järjesti samanaikaisesti partiointia viidessä eri kaupungissa.

Soldiers of Odin.
Soldiers of Odin.
Vastarintaliike.
Vastarintaliike.

Lehdistön lisäksi myös Suomen poliisi on joutunut arvioimaan toimintaansa uudelleen. Lokakuussa uutisoitiin, että Suomen poliisilaitoksille oltiin annettu valtakunnallinen määräys sensuroida tiedot laittomien siirtolaisten rikoksista, jotta kantaväestön ”rasismi” vähenisi. Tieto synnytti suurta julkista vastenmielisyyttä sekä virkavaltaa että vastaanottokeskuksia kohtaan.

Vihaisen vastaanoton vuoksi poliisi on nyt ainakin väittänyt muuttaneensa linjaansa, jotta siirtolaisrikollisuudesta tiedotettaisiin totuudenmukaisemmin. Nähtäväksi jää, pitääkö lupaus paikkansa.

Mediasensuuria vastaan

Lisäksi poliisiammattikorkeakoulun tutkijat ovat ottaneet nyt julkisesti kantaa eliitin ja median luomaa hyssyttelykulttuuria vastaan. Poliisi pelkää jo, että Suomeen syntyy syvä ”demokratian kriisi”, koska vastakkainasettelu kulttuurimarxistisen eliitin ja isänmaallisten suomalaisten välillä on räjähtänyt käsiin useiden kaupunkien kaduilla.

Poliisiammattikorkeakoulun mukaan erityisen kummallista on se, että media on vähätellyt esimerkiksi äärivasemmiston väkivaltaa vain siksi, että vasemmisto on ”hyvien puolella” maahanmuuttokysymyksessä.

Poliisin lisäksi hallitus on joutunut ottamaan takapakkia ja ilmoittamaan kolmen vastaanottokeskuksen lakkauttamisesta. Vaikka päätös ei lainkaan poista siirtolaisongelmaa, on se osoitus siitä, että hallitus on heikko ja pelkää kansalaisten joukkovoimaa. Kempeleessä vastaanottokeskus jouduttiin evakuoimaan mielenosoituksen ajaksi, mikä varmasti vähentää asukkaiden haluja jäädä Suomeen. Useat irakilaiset ovatkin jo tuskastuneet Suomeen ja palanneet vapaaehtoisesti kotimaahansa.

Yksikään uutisista ei merkitse, että siirtolaisongelman ratkaisu olisi vielä lähelläkään tai että hallitus voisi tulla järkiinsä. Merkit kuitenkin osoittavat, että eliitti on peloissaan jatkuvan kansalaisaktivismin vuoksi – suunta on siis oikea.

Positiiviset kokemukset osoittavat, että toiminnan on jatkuttava kaikissa muodoissa: osallistukaamme maahanmuuttokeskusteluun verkossa, järjestäkäämme mielenosoituksia ja liittykäämme esimerkiksi paikallisiin katupartioihin!

 

Lue myös: Maahanmuutto raastaa Suomen kahtia

2 kommenttia

  1. Haluan jakaa Magneettimedian lukijoillle mielipiteeni kotikaupunkini Jyväskylän ”tuoreista” (!) maturaiskaustapauksista: (+Kirjoitin juttuvinkin myös MV-lehteen.)

    – Kun näin täällä ”kotinurkilla” Jyväskylässä tällaista tapahtuu, niin kieltämättä viha nousee. Varsinkin näitä suvakkivirka”miehiä” kohtaan(joista osa on ns. naisia, tai lesbojamitälie…)

    Olen mm. harkinnut katupartioon osallistumista. Varareserviläisenä minulla on perussotilastaidot selkäytimessä. En ole mikään sankari, enkä aio sellaista leikkiä. Naisiamme, lapsiamme, vanhuksiamme, avuttomia vammaisia, yms. uhan kohteena olevia lähimmäisiämme on puolustettava, vaikka voimatoimin! (Kuntoa kohotan, ja haluan olla käytettävissä vapaaehtoiseen kansalaissuojeluun, vaikkapa katupartiointiin…)

    Jyväskylän poliisi on Suomen häntäpäässä rikoksiin puuttumisessa ja niiden selvittämisessä, osin omatta syyttäänkin. Jäljet johtavat valtiovallan sylttytehtaalle! Kansan on pakko ottaa ainakin osittain oikeutta omiin käsiinsä. Näille savunahkaveijareille olisi joku kyläkuri tms. kunnon muilutus tarpeen. En lähtökohtaisesti ole väkivallan kannalla, mutta nämä tänne päästetyt raakalaiset eivät taida muuta ”asennekasvatusta” uskoa, kuin ns. korpilakia… (Ns. Wanhaan hywäään aikaan rikolliset, kuten pedofiilit, raiskaajat, tietyntyyppiset eläinrääkkääjät, punikkianarkomurhaajat etc. poljettiin suohon Suomenmaata laihduttamasta!)

    Joka ainoa matuperkele on karkotettava sinne mistä ovat tulleetkin! Varsinkin afgaani- ja somali- raakalais”miehet” ja ns. 17-vuotiaat irakilais”pojat”! 96% Suomen kansasta ei tällaista siedä! Loput, = epäsuomalaiset = Viherkommunistit, = ns. suvakit, 4% ovat maanpetturien 5. kolonna, ja joutaisivat mennä vittuun hyyssättäviensä kanssa. Suomi suomalaisille! Kiitos!

    PS: SPR= Suvakki-Perse-Raiskaajat!

    Plusääni(35)Miinusääni(2)
  2. Olisiko sellainen yhteiskuntasopimus mistään kotoisin että jokainen vetäisi vastuullista poliitikkoa tai virkamiestä turpaan tavattaessa? Siis ei mitään tappamista tai vammauttamista, vaan perinteistä turpiinvetoa? Sellaista viestinvälittämistä että tämä lekkeripeli ei nyt käy…
    Meinaan että kyllä se viesti menisi perille kempeleessäkin.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat