Professori: Yhdysvallat loi Panaman veroparatiisin rahoittaakseen sotiaan

Taloustutkimuksen professori Michael Hudsonin mukaan valtamedia on keskittynyt täysin vääriin asioihin uutisoidessaan niin sanotuista ”Panama-papereista”. Kuten olemme uutisoineet, ”tietovuotojen” takana on joukko upporikkaita talousrikollisia.

Hudsonin mukaan Panaman kutsuminen ”valtioksi” on harhaanjohtavaa, koska sillä ei ole omaa valuuttaa eikä verojärjestelmää.

Professori toteaa tuoreessa haastattelussaan, että öljy-, kaasu- ja kaivosmonopolien kanssa liittoutunut Yhdysvaltojen ulkoministeriö loi Panaman ja Liberian kaltaiset ”valtiot” amerikkalaisten jättiyritysten veronkiertoa varten. Panamassa kyse ei siis ole pikkuliikemiesten tai edes keskisuurten oligarkkien nappikaupasta.

Panama tunnetaan mukavuuslippulaivojen maana. Öljytankkerit ja mineraaleja kuljettaneet laivat on mielellään rekisteröity Panaman lipun alle, koska maa on dollareita käyttävä veroparatiisi.

Amerikan hallituksen kanssa liittoutuneet Standard Oilin kaltaiset monopolit eivät tee voittojaan tuottamalla öljyä mutteivät myöskään jakelemalla ja myymällä sitä. Suuryhtiöt ostavat öljyä Saudi-Arabian kaltaisilta mailta ja myyvät raaka-aineen sitten polkuhintaan esimerkiksi panamalaiselle tankkeriyhtiölle, koska Panamassa ei ole tuloverotusta.

Tämän jälkeen suuryhtiöt myyvät raakaöljyn erittäin kovaan hintaan esimerkiksi amerikkalaisille tai eurooppalaisille öljynjalostusyhtiöille.

Standard Oilin kaltaisten yhtiöiden voittomarginaali on niin korkea, etteivät näiden asiakkaat voi tehdä voittoa, minkä vuoksi öljy-yhtiöiden ei tarvitse maksaa eurooppalaiselle tai amerikkalaiselle verottajalle lainkaan. Kaikki todelliset tulot on ansaittu veroparatiiseihin rekisteröidyissä tankkeriyhtiöissä.

Yhdysvaltojen hallitus on tukenut Panaman asemaa veroparatiisina, minkä vuoksi esimerkiksi öljyteollisuus on käytännössä ollut verovapaata 1920-luvulta lähtien. Tästä valtamedia ei kuitenkaan Panama-uutisoinnissaan mielellään kerro.

panamaflag

Mistä rahaa sotimiseen?

Hudsonin mukaan veroparatiiseille tuli erityisen kova tilaus 1950- ja 1960-luvuilla, kun Yhdysvallat oli edelleen kultakannassa ja kun kalliit ulkomailla käydyt sodat synnyttivät valtiolle kipeän budjettialijäämän.

Vietnam oli erityisen suuri ongelma. Yhdysvalloilla vaikutti olevan vain kaksi vaihtoehtoa: joko dollari romahtaisi tai Amerikan olisi myytävä kultaansa.

Hudson itse työskenteli Chase Manhattan –pankissa, kun ulkoministeriö otti pankkiin yhteyttä. Hallitus tahtoi selvittää, miten Yhdysvallat voisi kultakannasta huolimatta ansaita tarpeeksi dollareita tasatakseen sotien aiheuttaman alijäämän. Selvisi, ettei Amerikan tarvitsisi myydä kultaansa, mikäli siitä tulisi ”uusi Sveitsi”.

Chase Manhattanin tehtävä oli arvioida, paljonko maailmalla virtasi rikollista rahaa esimerkiksi huumekaupan kautta – ja kuinka likainen raha saataisiin houkuteltua Sveitsin sijaan Amerikkaan.

Hallitus ilmoitti Chase Manhattanille ja muille amerikkalaispankeille, että dollarin kansainvälinen asema voitaisiin säilyttää vain, mikäli pankit suostuisivat ottamaan vastaan talletuksia ulkomaalaisilta rikollisilta.

Kun esimerkiksi Panamalle virtaa rikollista rahaa, se ei suinkaan jää maahan. Siitä tulee ”Yhdysvaltojen velka Panamalle”. Likainen raha kierrätettiin veroparatiisien kautta, minkä jälkeen Yhdysvaltojen hallitus tuhlasi ne ulkomailla käymiinsä sotiin.

vietnamhistoria
Huumetuotoilla rahoitettiin sotarikoksia.

vietnamsota

Rikollisuudesta tehtiin verovapaata

Hudsonin mukaan Yhdysvaltojen kongressi on ollut tietoinen kuviosta jo 1960-luvulta lähtien. Kongressi tietää, että rikolliset eivät halua ostaa näkyvää omaisuutta vaan nämä haluavat pitää rahansa piilossa – esimerkiksi arvopapereina. Riskittömin arvopaperisijoitus ovat Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön joukkovelkakirjat.

Kongressissa päätettiin, ettei valtion joukkovelkakirjojen ulkomaalaista omistusta saisi rajoittaa verottamalla, vaikka suurin ulkomaalaisten omistajien joukko olivat rikolliset. Toisin sanoen kongressi ilmoitti, että Amerikka tarvitsee rikollista rahaa – rikollisuudesta täytyi tehdä verovapaata.

1960-luvulla suurten amerikkalaispankkien voitot kasvoivat merkittävästi ulkomailla tehtyjen eurodollaritalletusten vuoksi. Pankkien ulkomailla toimivien konttoreiden rikkaimmat asiakkaat olivat ase- ja huumekauppiaita sekä kehitysmaiden diktaattoreja. Yhdysvallat siis pakotti koko kansainvälisen pankkijärjestelmän muuttumaan rikollisten rahanpesukoneistoksi, jotta amerikkalaiset sodat ulkomailla voisivat jatkua entiseen malliin.

Hudsonin mukaan tuoreet Panama-vuodot eivät ole sisältäneet tärkeitä linkkejä Yhdysvaltoihin tai Kanadaan siksi, että Panaman tehtävä on pestä ulkomaalaista rahaa Yhdysvaltojen hyväksi. Sen sijaan Amerikan hallituksen kanssa liittoutuneet suuret öljy- ja kaivosyhtiöt eivät pyri piilottelemaan toimintaansa. Ne eivät tarvitse esimerkiksi Mossack Fonsecan palveluita, sillä ne kiertävät veroja ”laillisin” menetelmin.

Panama-vuodon jälkeen valtamedia ja valtapoliitikot ovat hurskastelleet kilvan ja pohtineet kovaan ääneen, miten veronkierto ”saataisiin lopetettua”. Hudsonin mukaan veronkierto ei kuitenkaan tule loppumaan ellei nykyistä eliittiä syrjäytetä kokonaan.

Suuret pankit sekä öljy- ja kaivosyhtiöt ovat valtapuolueiden tärkeimpiä rahoittajia. Kukaan ei nouse valtaan nykyisessä ”demokratiassa” hyökkäämällä pankkeja ja monikansallisia rikollisyhtiöitä vastaan.

 

Lue myös:

Islannin keskuspankki asettui tukemaan rahareformia viikkoja ennen pääministerin erottamista
Panama-vuoto: BBC sensuroi brittieliitin rikokset

15 kommenttia

  1. Tämä on taas osa suunnitelmaa saada käteisetön yhteiskunta, missä mikään ei ole piilossa, silmä valvoo, Luciferin silmä. Sama homma ”rahan väärennösten” kanssa. Raha on vain paperia, ei mitään muuta, ainoa arvo sillä on, että uskomme sen olevan jotain. Todellisuudessa se on vain pala paperia. Kun emme usko sen arvoon, kaikki miljoonat bitit, ja käteinen on arvotonta.

    ”Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa. Teidän rikkautenne on mädännyt, ja teidän vaatteenne ovat koin syömät; teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niinkuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.” – Jaakob 5:1-3

    ”Hopeansa he viskaavat kaduille, ja heidän kultansa tulee heille saastaksi. Heidän kultansa ja hopeansa eivät voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä, eivät he sillä nälkäänsä tyydytä eivätkä vatsaansa täytä; sillä siitä tuli heille kompastus syntiin.” – Hesekiel 7:19

    Iltalehdessä/sanomissa oli ”hirveä” uutinen, missä ”dementoitunut” vanhus yritti maksaa vessapaperilla, ja kassalla toiminut henkilö lopulta maksoi hänen ostoksensa. Oliko vanhus dementoitunut vai tiesi todellisuuden ?

    Kannattaa iloita siitä, että paperilla voit ostaa ruokaa. Kohta ei enää voi. Vielä voit lukea Raamattua, kohta et enää voi. Voit surkutella maaailman ääriin, tai keskittyä olennaiseen. Suurin osa ennustuksista on käynyt toteen.

    ”Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan” – Juudas 1:18

    ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia” – 2. Kirje Timoteukselle 4:3

    ”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.” – 2 Timoteuksen kirje 3:1-5

    Plusääni(5)Miinusääni(2)
    1. TO : ”San 16.4.2016 at 13.36″

      ” Raha on vain paperia, ei mitään muuta, ainoa arvo sillä on, että uskomme sen olevan jotain. Todellisuudessa se on vain pala paperia. Kun emme usko sen arvoon, kaikki miljoonat bitit, ja käteinen on arvotonta.”

      Tämä juurinkin on FIAT -rahan luonne. Mutta se ei sinänsä mitään haittaa. Rahan pitäisikin olla vain vaihdonväline ja sen kierron pitäisi palvella yhteiskunnan toimintaa. Lopettamalla ”usko” rahaan, ei muuteta mitään. Mennään vain kohti kommunismia, tai johonkin vieläkin pahempaan. Juuri tuota eliitti haluaakin.

      Mutta, sillä on merkitystä kuka tätä rahanluontia ”rahanväärentämistä” hallitsee, ja kenellä on oikeus LUODA tätä uutta väärennettyä FIAT -rahaa kansantalouden kiertoon (nyt uutta rahaa tulee kiertoon yksityisten liikepankkien antaessa sitä lainaksi, ja kun joku kuluttaa sen täällä ), ja merkitystä on myös kenellä on oikeus poistaa sitä kierrosta (lainan lyhennys). Ja millä valuutalla verot ja sakot maksetaan.

      Ota selvää, ketkä esim. näiden liikepankkien taustalla käskyttää verhon takana?
      http://www.talouselama.fi/uutiset/suomen-valtio-ottaa-taas-velkaa-nyt-3-vuodeksi-6540810

      Käytössämme oleva yksityinen FIAT-rahajärjestelmä on massatuhoase, eikä se ole osa yhteiskuntaamme; se on yksityinen kansainvälinen rikoshanke. Tämän takana on valtioiden omat keskuspankit valtaansa kaapannut keskuspankkikartelli nimeltä BIS, jonka takana on suuret pankkiirisuvut välikäsineen. Nämä hallitsevat tämän välineen avulla koko maailman keskuspankkijärjestelmää ja FIAT-rahanluontia, ja sitä kautta kaikkea maallista täällä.

      BIS:stä pitäisi päästä irti. Myös Islanti kuuluu BIS:iin ja Iran. Heilläkään ei ole aidosti omaa rahaa, eikä täten itsenäisyyttä. Myös Syyria otti rahaa lainaksi Venäjältä.

      Valtio joka lainaa rahaa ulkomailta, ei ole itsenäinen.

      Miksi valtio ottaa vaihdonvälineensä lainaksi yksityisiltä ulkomaisilta liikepankeilta, kun se voisi itse luoda rahaa alijäämiensä rahoittamiseen, ja torjua mahd. inflaatiota esim. haittaveroilla ?

      Valtiokonttorihan luo tuossakin linkissä ”obligaation” tyhjästä. Samalla vaivalla valtio voisi luoda itse itselleen rahaa. Ehkä ei euroja, mutta jotain rinnakkaisvaluuttaa. Kaiken tarvitsemansa rahan. Mitään ei tarvitse lainata ulkomailta, jos asiat junaillaan oikein.

      Juuri näin natsit tekivät:
      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2014/05/25/kansallissosialistinen-saksa-oli-kauhistus-kansainvaliselle-pankkikartellille/

      Avainsana oli omavaraisuus, myös rahan suhteen. Se on aitoa itsenäisyyttä. Sosialismia ei pidä rahoittaa ulkomaanvelalla (kuten vasemmisto haluaa), se on itsensä myymistä, prostituutiota. Eikä viennillä.

      Printataanhan juuri postilaatikosta kolahtaneet veroliputkin jossain täällä ja näppäilään samat tiedot johonkin tietokantaan saataviksi ja vastattaviksi. Osassa verolipuista on maksettavaa ja osassa saatavaa. Eli, mitä ne laput pankkimaailman termein tavallaan ovat ? Verohallintomme osasi siis juuri luoda näinkin monimutkaiset asiat. Muttei kuntien tileille (esim. Suomen keskuspankissa) osata näppäillä esim. markkoja, ja tallentaa sitä tietoa tietokantaan, kerätä esim. haittaveroilla tarvittaessa ylimääräistä pois ?

      Ja inflaation pelko ei ole mikään peruste oman rahan käyttöön ottamattomuudelle.
      Myös ulkoa lainatulla rahalla saadaan aikaan inflaatiota, ja näin on tapahtunut jo, esimerkkinä asuntojen hinnat Suomessa 1995-2015.

      http://www.findikaattori.fi/fi/92

      Se Suomen keskuspankin luoman rahan lainaaminen Suomen valtiolle lakkautettiin jo 1980-luvulla.
      Keskuspankkirahoitus kiellettiin EY:n (nyk. Eu) liittymisen yhteydessä solmituissa sopimuksissa. Vuosi taisi olla 1985. Asiaa hoiti jonkun käskystä Mauno Koivisto. Tätä kutsuttiin ”rahamarkkinoiden vapauttamiseksi”.

      http://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/tutkimukset/keskustelualoitteet/Documents/DP_26_1995.pdf

      Sivulta 170 käy ilmi, että Suomen keskuspankin myöntämät lainat julkiselle sektorille loppuivat kuin seinään loppuvuodesta 1985.
      https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/402-2/

      Tuon jälkeen rahaa tuli kansantalouden kiertoon vain yksityiseltä pankkisektorilta, lainoina. Esim. asuntolainoina ja valtion ottamana ulkomaan velkana. Aah – mitä vapautta !

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
      1. Kyllä tiedän miten raha toimii. Tiedän ketkä omistavat pankit. Kenen vika? Se on jokaisen oma vika, että nämä lainaajat on päästetty valtaan. Jos jokainen olisi lukenut Isoa Kirjaa, niin ei olisi tätä ongelmaa.

        ”Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. ” Rom 13:8

        ””Joka seitsemäs vuosi teidän tulee julistaa velkojen anteeksianto. Siitä on säädetty näin: Jokainen, joka on antanut toiselle lainan, luopukoon sen takaisin perimisestä. Lainan antaja ei saa enää vaatia velan suoritusta lähimmäiseltään, toiselta israelilaiselta, sillä Herran kunniaksi on julistettu velkojen anteeksianto. 3 Vierasheimoiselta saatte vaatia maksun, mutta maanmiehellenne antamaanne lainaa ette saa periä takaisin. 4 Herra, teidän Jumalanne, siunaa teitä runsaasti siinä maassa, jonka hän antaa teille perintöosaksi. Sen tähden teidän keskuudessanne ei pitäisi olla köyhiä, 5 eikä heitä olekaan, jos vain kaikessa tottelette Herraa ja tarkoin noudatatte tätä käskyä, jonka minä nyt olen teille ilmoittanut. 6 Kun Herra, teidän Jumalanne, lupauksensa mukaisesti on siunannut teitä, te pystytte antamaan lainaa monille muille kansoille, mutta ette itse joudu lainaamaan niiltä. Te saatte hallita monia kansoja, mutta ne eivät hallitse teitä. ” 5 Mooseksen kirja

        Ja raha on paperia. Leikitäänpä että ostan sinulta vaikka kuulakärkikynän 50 eurolla. Ainoa ehto on, että 50 euroa ei saa ikinä poistua asunnostasi. Mitä se on enään siinä vaiheessa ? Vaikka pankissa olisi miljoona kiloa kultaa. Ja sitäpaitsi on naurettavaa sitoa rahan arvo kultaan, koska se on aivan turhake, samoin hopea. Siinä vaiheessa kun sähköt sammuu, elektroniikka hajoaa, kulta on arvotonta. Metsän omistaja on paljon rikkaampi, ja se kenellä on Herra puolellaan on sitäkin rikkaampi.

        On ihmeellistä kuinka tämä kansa väittää itseänsä isänmaalliseksi, kun eivät usko Jumalaan. Jos suvussanne on sotaveteraaneja, voitte kysyä kävivätkö he kirkossa joka sunnuntai ? Voitte kysyä, rukoiliko kansa suomen puolesta silloin ? Koti, Uskonto, Isänmaa.

        Plusääni(2)Miinusääni(1)
  2. NIIN SE TÄMÄKIN MAA VALLATTIIN ILMAN LAUKAUKSEN LAUKAUSTA!!

    ULKOVALLAN SOTAJOUKKOJEN LAIN VASTAINEN INVAASIO SUOMEEN LÄHESTYY
    Kyllä. Näin nimittäin asia on. Juuri siksi ryssähyökkää-lässytys kiihtyy kohti kresendoaan, koska kansalaiset pitää pelotella ja saada unohtamaan se jääkylmä tosiasia, että maahamme tulee omin päin kutsumatta ulkolaisia sotajoukkoja.

    Kerrataanpas vielä oikein hitaasti se laillisuustilanne, niin hitaimmillekin valkenee ongelman ydin.

    1. Nato Isäntämää -sopimus on perustuslain vastainen, rikoslain 12. luvun pykälien 1 ja 10 vastainen, ja laissa olevien puolueettomuusmääräysten vastainen, eli siis Suomen lakien mukaan rikollinen sopimus, eli laiton, eli sillä ei ole lainvoimaa.

    Sillä ei ole lainvoimaa siitäkään syystä, että tuollaisen sopimuksen voisi maamme puolesta tehdä vain presidentti, tai pääministeri tai ulkoministeri hallituksen valtuuttamana. Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindbergillä ei sellaisia valtuuksia ole koskaan ollut ja kuitenkin hän allekirjoitti sopimuksen, toisin sanoen rikkoi sekä virkavelvollisuuttaan, sotilasvalaansa sekä maamme lakeja. Hän siis syyllistyi rikokseen Suomen lakien mukaan.

    2. Yhdysvallat ilmoitti Suomelle tulevansa harjoittelemaan maahamme, koska ryssät uhkaavat kaikkea mikä liikkuu. Suomen tasavallan presidentti nielasi kakan ja antautui, maamme hallituksen ja armeijan tavoin. Eli Yhdysvallat kutsui itse itsensä tänne. Sitä ei kutsuttu, eikä asiasta koskaan neuvoteltu tai sovittu. Yhdysvallat siis tuo maahamme omia sotajoukkojaan sekä laittomasti, että kansainvälisten sopimusten vastaisesti (mm. edelleen voimassa oleva Pariisin rauhansopimus vuodelta 1948).

    3. Maahamme siis tulee ulkolaisia sotajoukkoja omasta tahdostaan, Suomen valtion tahdosta piittaamatta, omasta halustaan. Se on rikollista, laitonta ja väärin. Se loukkaa maamme suvereniteettia. Se on osoitus siitä, ettemme ole enää itsenäinen maanpuolustukseen kykenevä valtio, vaan ulkolaisen sotilasmahdin alistama paskavaltio, jolla voi vapaasti pyyhkiä persettään.

    Kyllä, olen hieman tuohtunut asiasta, koska en ymmärrä miten suomalaiset kykenevät kusettamaan itseään tältä tosiasialta. Ilmeisesti jos ruotsalaiset olisivat tehneet saman, ryssistä puhumattakaan, moni olisi tajunnut asian. Tai sitten suomalaiset ovat sellaista paskasakkia, jonka itsetunto on roskakorissa ja joka saakin olla suurvallan huora kaikessa rauhassa.

    Murheellista on se, että kun suurvalta edellisen kerran halusi itsensä kutsumana tulla harjoittelemaan ja suojelemaan meitä toisen suurvallan sotajoukoilta vuonna 1939, suomalaiset taistelivat itsenäisyydestään ja menettivät lähes 30 000 miestä siinä itsenäisyyden osoituksessa. Se oli aivan turha uhraus.

    Nyt tänne tulee toinen suurvalta ja hallitus, sotavoimamme, poliisi, kansanedustajat ja kaikenlaiset ”asiantuntijat” odottavat peräreikä ammollaan suurvallan survaisua tajuamatta kusevansa jokaisen sodissamme kaatuneen veteraanin haudalle, ja oikein kohinan kanssa.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
      1. Kyllä suomalaiset ansaitsee mitä saa, nyt jokaisen täytyisi myöntää se, ja ottaa Jeesus vastaan, luottaa että hän on kuollut syntiesi takia. Hyvin yksinkertaista, en ymmärrä miten voi olla niin vaikeata. Voi kamalaa kun on ”hirveitä sääntöjä”, jos Jumalaan uskoisitte niin saisitte miehetkin olla johtajia, niin kuin määrätään. Ei tarvitse pälyillä kauppajonossa jokaisen akan persettä, kun tietää että se on väärin. Eikä vaimosikaan tarvitse katsella muita, kun se on väärin, syntiä. Ei tarvitse katsoa kun lapset hyppii silmille, koska sinulla on velvollisuus heitä rangaista, jos väärin tekevät. En ymmärrä mikä siinä on niin vaikeaa. Kyllä, olen itsekkin syyllistynyt kaikkiin edellämainitsemiin, ja pahempiinkin. Kun hyväksyt että tämä maailma loppuu, ja hyväksyt että Jeesus on sovittanut syntisi, niin voit elää rauhassa. Amen

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
      2. Vesalle tuntuu homot olevan hirveä ongelma. Ihmettelen että miksi? Millä tavoin Vesa kokee homoseksuaalit uhkana? Turha vedota Raamattuun; Jeesus itse hyväksyi homot ja muut kaltaistesi kiihkouskovaisten sekopäiden vihaamat ihmiset.

        Tuomitessasi homot sinä siis tuomitset itse itsesi Helvettiin, sillä Jeesus kielsi tuomitsemasta ettei sinua itseäsi tuomita. Viimeisellä tuomiolla Vesankin turpa tukitaan.

        Plusääni(1)Miinusääni(5)
        1. Teikäläisen edessä on ikuinen helvetti, jos teikäläinen (tämäkin on vailla oikeaa nimeä, kuten kaikki krvät ja saatananriekkujat täällä!) ei tee parannusta.

          ”Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset” (3. Moos. 20:13);

          ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät – – homoseksuaalit – – saa periä Jumalan valtakuntaa” (1. Kor. 6:9-10).

          Jeesus ei hyväksynyt mitään syntiä eikä yhtäkään katumatonta homoa, vaan julisti katumattomille syntisille helvetin, esim. Matt. 25:31-46.

          Joudut helvettiin, jos et tule parannukseen. Ja tiedät sen.

          Vuorisaarnan (Matt. 7:1) sanat ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi”, on osoitettu ulkokultailijoille, kuten jae 5 osoittaa. Koko Raamattu käskee kristittyjä tuomitsemaan synnit, nuhtelemaan ja varoittamaan, Snl. 13:1; 13:18; 27:6; 12:1; Ef. 5:11; 1. Tess. 5:14; 1. Tim. 5:20; Tiit. 2:15; Gal. 6:1; 2. Tim. 4:2; Ps. 141:5; Jaak. 5:19-20 jne.

          On kuvottavaa ja julkeaa, rikollista uhmamieltä Jumalaa vastaan, yrittää oikeuttaa kauhistavat syntinsä julkisesti ja pilkata ja tuomita kristittyjä, jotka varoittavat synnistä ja edessä olevasta helvetistä. Tuollainen kuvottava saatanallisuus on kuva Suomen täydellisestä rappiosta, joten tervemenoa helvettiin koko katumaton perkeleen orjien saastainen joukkio (Suomen kansa).

          Tervemenoa.

          Plusääni(5)Miinusääni(0)
          1. Vesa Ilkka Laurio. Nuhtele kaikkia, jokapuolella, sinussa saattaa olla Pyhää Henkeä ja toivon niin. Itse en pysty, itse en uskonut Jeesukseen ennen kuin sain siitä todisteita. Enkä pystynyt valitsemaan Jumalan tahdon edessä muuta kuin itselleni kelpaavan vaihtoehdon. Nuhtele ja käännytä mahdollisimman monta ihmistä, kuin pystyt. En tiedä pääsenkö samaan osoitteeseen kuin sinä. Jumalan siunausta.

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          2. Sanin kommenttiin 30.4 at 20.09

            Hyvä San, olet mitä ilmeisimmin hyvällä tiellä (mikä on hyvin harvinaista nykyisin).

            Kuitenkin, tarkkaan ottaen, missään vaiheessa ei ole kyseessä ”pystyminen” tai ”valitseminen”, sillä jos niillä ihminen kykenisi edesauttamaan pelastumistaan, Kristus olisi kuollut turhaan ja kristinusko olisi myös täysin turha.

            Todellisuudessa ihmisen ei tarvitse tehdä yhtään mitään – pelastuminen on kokonaan Jumalan (Pyhän Hengen) työtä ihmissydämessä (ei ”järjessä”, ihmisen ”omassa ymmärryksessä”). Kuten Raamattu kertoo itsestään, se on Pyhän Hengen kirjoittama, esim. 2. Piet. 1:20-21. Raamatussa on laki (käskyt) ja evankeliumi (armo), ja molempien vaikutuksen ihmissydämessä saa aikaan Pyhä Henki, joka vaikuttaa sanassaan ja TUNKEUTUU sanan myötä ihmissydämeen ja vaikuttaa siellä lain sanassa katumuksen (omantunnon hädän syntien vuoksi) ja evankeliumin sanassa uskon (uskon Jeesuksen meille hankkimaan syntien anteeksiantamukseen). Kaikki on Jumalan työtä, niin katumus kuin usko.

            Raamatun mukaan kaikki ovat syntiinlankeemuksen peruina ytimiään myöten syntisiä Jumalan edessä. Juuri siksi itse Jumalan (Jeesuksen Kristuksen) täytyi tulla ja kuolla puolestamme pelastaakseen meidät. Ihminen ei kykene edesauttamaan mitenkään (koskapa on ytimiään myöten syntinen Jumalan edessä).

            Kun siis laki esimerkiksi sanoo: ”Älä varasta”, ja luonnollinen eli Kristuksessa pelastumaton ihminen lukee tai kuulee sen, tuossa käskyssä vaikuttava Pyhä Henki vaikuttaa hänen sydämessään pelästymisen ja omantunnon hädän (koko ihminen tuntuu luhistuvan; kaikkihan ovat sydämessään syntisiä, esim. varkaita), ja se on oikea katumus. Jumalan salama on iskenyt häneen. Tämä koskee koko ihmiskuntaa. Kun siis laki sanoo ”Älä varasta” tai ”Älä tapa”, se sanoo KAIKILLE IHMISILLE: ”Olet varas” ja ”Olet tappaja” (muutenhan Raamattu ei voisi ulottaa käskyjä kaikkiin ihmisiin, ”sulkenut kaikki synnin alle”, Gal. 3:22). Tämä Jumalan syytös luhistaa ihmisen kauhistukseen. Sama tapahtuu kaikkien käskyjen kohdalla. Katumuksen syntymisen sydämessä voi estää vain ryhtymällä vastustamaan sitä.

            Jumalan sana siis, ihmisen mitenkään myötävaikuttamatta, tunkeutuu Pyhän Hengen voimasta suoraan ihmisen ytimeen (sydämeen), ellei ihminen ryhdy vastustamaan:

            ”Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija” (Hebr. 4:12).

            Myös parannuksen toisen osan, uskon, vaikuttaa Pyhä Henki, nyt evankeliumin sanassa vaikuttaessaan. Ihminen ei kykene omin voimin synnyttämään sydämessään uskoa Kristuksen sijaissovitukseen.

            On siis ainoastaan luettava tai kuultava Jumalan sanaa. Silloin Pyhä Henki itse vaikuttaa kaiken. Ihminen on syntinen, ja siksi käskyjen sana luhistaa hänet kokonaan syvään katumuksen (sydämen hädän) tilaan. Kokonaan luhistunut riemumielin ottaa sydämessään vastaan (= uskoo) sanoman syntien anteeksiantamuksesta (evankeliumin). Näin hän saa syvän lohdutuksen. Hänestä on tullut kristitty sillä sekunnilla kun uskon kipinä on syttynyt hänen sydämessään. Samalla sanassa vaikuttanut Pyhä Henki jää sydämeen asumaan ja perkele joutuu kaikkoamaan sieltä. Perkeleen lapsesta on tullut Jumalan lapsi:

            ”Jos joku rakastaa minua (Jeesusta), niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan” (Joh. 14:23);

            ”Ettekö tiedä, että te (so. kristityt) olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1. Kor. 3:16);

            ”Vai ettekö tiedä, että teidän (kristittyjen) ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?” (1. Kor. 6:19).

            Ns. vanhan ihmisen sydämessä asuu perkele, ja ns. uuden ihmisen sydämessä asuu Jumala. Kun Pyhä Henki on astunut sanan myötä sydämeen, hän alkaa vaikuttaa kaiken ihmisessä. Ihmisen uudistunut tahto alkaa mielihyvin mukautua Pyhän Hengen vaikutukseen, ja niin Pyhä Henki ja uusi tahto yhdessä alkavat puhdistaa ihmistä synneistä (= pyhitys). Vasta näin, tultuaan ensin uskoon (= saatuaan ensin Pyhän Hengen sydämeen), ihminen alkaa tulla sydämestään kykeneväksi hyviin tekoihin (rakkauteen). Hyvät teot ovat siis uskon SEURAUS, eikä niillä voi ansaita pelastumista. Pelastuminen tapahtuu uskosta Jeesuksen sijaissovitukseen, ja Jumala itse vaikuttaa tuon uskon sydämessä. Kukaan ei puhdistu kokonaan synneistä tämän elämän aikana, ja siksi pyhitys (ja parannuksenteko) kestää koko eliniän.

            Parannuksessa ihminen siis kuolee (vanha, syntinen ihminen kuolee). Kun ihminen parannukseen tultuaan elää, se ei ole enää hänen elämäänsä vaan Kristus hänessä:

            ”sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä” (Room. 6:7);

            ”Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa” (Gal. 2:19-20).

            Kristitty on ihminen, joka on kuollut tullakseen eläväksi. Jumalan sana tappaa ja tekee eläväksi (tämä jatkuu koko elämän ajan). Sitä kuvaa kaste (veteen ”hukkuminen” ja vedestä ”ylös nostetuksi tuleminen”).

            Kaikki ihmisen omat teot tai vaikuttamiset, sellaiset kuin ”oma uskonratkaisu”, ”oma valinta”, ”oma päätös” tai ulkonaisesti hyväksi ryhtyminen (ulkokultailu), vievät välittömästi harhaan, sillä pelastuminen ei tapahdu ihmisen teoista vaan yksin Jumalan teoista.

            Jos joku haluaa oppaaksi jonkun, joka opettaa näistä asioista oikein, niin ylivoimaisesti paras on uskonpuhdistaja Martti Luther. Hänen kirjoituksiaan löytyy Luther-divarista, ja koottuna kaikki Luther-suomennokset ja muut tärkeät luterilaiset opetusteokset (esim. tärkeä Pieperin ”Kristillinen dogmatiikka”) löytyvät CD:ltä ”Kirkon Aarteita” (kaikki nämä löytyvät googlettamalla, ja Luther-divarin Hannu Halonen kyllä neuvoo).

            Mitä sitten Sanin mainitsemaan nuhteluun tulee, niin sekin on kristityn sydämessä vaikuttavan Pyhän Hengen aikaansaamaa ja sillä on sama vaikutus (tai ainakin tarkoitus) kuin lain saarnalla: katumuksen synnyttäminen. Kristitty nuhtelee katumatonta syntistä synneistä, koska kristityn sydämessä vaikuttava Pyhä Henki käskee hänen tehdä niin. Katumukseen (sydämen hätään) tulleelle ihmiselle kristitty sen sijaan julistaa syntien anteeksiantamusta (evankeliumia Kristuksesta), koska kristityn sydämessä vaikuttava Pyhä Henki käskee hänen tehdä niin. Koko kristityn elämä nuhteluineen ja lohdutuksineen on Pyhän Hengen vaikuttamaa, koska Pyhä Henki asuu hänen sydämessään. Hän on Pyhän Hengen temppeli, kuten Raamattu sanoo.

            Kaiken vaikuttaa Jumala sanansa (= Raamatun) kautta. Kaikki, mitä Raamatun ulkopuolelta haetaan, johtaa harhaan.

            Plusääni(4)Miinusääni(0)
          3. Hei taas. Viimeiset pari viikkoa ovat olleet ahdistavat, ja paikoitellen iloisia.Surua, kärsimystä, itkua, epätoivoa, lohdutusta. Luin Raamattua, ja muutama kohta Jeesuksen saarnasta osui silmiini, ja loivat käsittämättömän tuskan sisimmässäni. Vesa-Ilkka Laurio voi ehkä arvata minkälaisessa tilanteessa olen, mutta en haluaisi siitä julkisesti keskustella. Jos saan kutsua sinua rakkaaksi veljekseni, niin olisin kiitollinen jos ottaisit minuun yhteyttä

            ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet tekemään huorin, ja joka nai hyljätyn, tekee huorin.”

            ”Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa. ”

            ”Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
            ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.”

            Näistä minulle tuli hirveä valinnan paikka, ja mitä enemmän yritin ratkoa asiaa, sitä enemmän opin itsestäni, ja mitä olin tehnyt. Olen rikkonut jokaista sääntöä.

            Luin artikkselin Rovasti O.Peltolalta: Kun katumus katoaa.

            http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Katumuskatoaa.htm

            Ja siellä on tällainen kohta, joka sai minut suunnattoman pelon valtaan: ”Luen vielä tuon kauhean kohdan 10:25-27, jotta se paljastaisi meille kuinka kapinallisesti, kyynisesti ja suorastaan pirullisesti vastaamme Jumalan sanan vakavaan uhkaukseen:
            Jos me näet teemme syntiä ehdoin tahdoin, senkin jälkeen, kun olemme oppineet tuntemaan totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi. Ei ole muuta kuin kauhea tuomion odotus ja ahnas tuli, joka nielee Jumalaa uhmaavat (10:26-27).”

            Ajattelin, minun on päätettävä. Muuten joudun helvettiin. En siitä huolimatta meinannut päästä puusta pidemmälle. Olin todella ahdistunut, en ole ikinä ollut niin ahdistunut. Pelkäsin jo tekeväni jo jotain todella typerää läheisiäni, tai itseäni kohtaan. Ja rukoilin Herralta ” Heitä minut vaikka helvettiin, kuhan lapseni saavat olla sinun uskollisia palvelijoita, menen minne sinä tahdot, muutan vaikka pois täältä”. Tunsin kuinka lämpö valtasi sydämeni, mikä oli ollut todella kylmän tuntuinen, mutta siitä huolimatta, en tehnyt mitä sanoin. Ja näin unta sen jälkeen, että palan helvetissä, ja se tuntui myös siltä. Ja myönsin sen, ansaitsen sen. Se oli hirveä paikka, ei ole MITÄÄN HIRVEÄMPÄÄ. Jokaista aistia mitä kehossasi on polttaa, haluttaa, himottaa. Samalla näin alastoman naisen. Tuntui että sydämeni pysähtyy, ja että tämä oli tässä, tänne minä joudun, en tehnyt kuten tahdoit.

            Omaksi yllätykseni heräsin aamulla. Ei ollut samanlaista ahdistusta heti aamusta. Nyt mietin, ” Olenko tuomittu, kadotettu ? ” Yritin katua, sitä ei tullut. Mietin, olenko pilkannut Pyhää Henkeä ? Siitä huolimatta, minua ei ahdista, ei läheskään niin paljon kuin ennen. Kuolinko unessani ? Tuntuu että minun kaikille sanoa: ” Jeesus tulee, maailmanloppu tulee, tehkää parannus! ” , en pysty ( En ole kyllä aikaisemminkaan ). Tuntuu että mieltäni riepotellaan, olenko kadotettu, vai pelastettu ? Rukoilen Herra Jeesus Kristuksen nimeen silti. Välillä minulle tulee lämmin olo, välillä kylmä. Tämä maailma on hyvin erillainen, elämäni on hyvin erilainen, mitä se oli n.6kk sitten.

            Siksi varoitankin, jos edes joku kuulisi. Raamattu on tosi, Jeesus on tosi, Jumala on tosi. Ja HELVETTI ON TOSI!!!! Sitä hirveämpää paikkaa ei ole, EI OLE!!!

            Nyt muutama päivä näiden tapahtumien jälkeen, sisälläni tuntuu enemmän lämpöä. Siitä huolimatta sisintäni kalvaa ajatus olenko kadotettu vai pelastettu, uneni takia.

            Ei ole tämä maailma avautunut ikinä minulle näin. Rukoilen että ymmärtäisitte.

            T: Santtu Pötsönen

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          4. Nimimerkille San at 15.44

            Hyvä Santtu, se, mitä arvaan (arvasin) ja minkä vuoksi yllä olevan viestini kirjoitin, on se, ettet ole todellisesti ollut kristitty ja olet nyt tullut (tulossa) katumukseen. Tiedät tehneesi syntiä, ja se on saanut sinut omantunnon hätään eli katumukseen. Ei sinun tule omin voimin ”yrittää katua” (kuten kirjoitat), sillä olet jo keskellä katumusta. Sen on Jumala, joka sanassaan vaikuttaa, saanut aikaan ja se sijaitsee sydämessä. Ei sinun myöskään pidä ”päättää” mitään eikä kytätä tuntemuksiasi, ahdistuksiasi, mieltäsi, kehoasi jne. Et ole vielä kristitty, eikä Jumala kuule rukouksiasi (Joh. 9:31). SINÄ ET KYKENE PELASTAMAAN ITSEÄSI.

            Älä tuijota itseäsi. Pelastuksesi on ULKOPUOLELLASI, kokonaan itsesi ulkopuolella. Jeesus Kristus kantoi 2000 vuotta sitten KAIKKI syntisi ristillä, ja yksin hän on sinun sovituksesi. Hänessä syntisi pyyhittiin pois Jumalan edessä. Loukkaat Jumalaa, kun et turvaa Jumalan Poikaan vaan yrität keksiä omaa privaattia tietä (mikä on jumalattomuutta). Siirrä silmäsi pois itsestäsi, sillä sisälläsi (ja kaikkien luonnollisten ihmisten sisällä) on pelkkää sontaa ja syntiä, Matt. 15:19; 23:25-28; Jer. 17:9.

            Kaiken on tehnyt Jeesus Kristus. Katso häneen. Siellä, ristillä, hän kantoi kaikki ne syntisi, jotka nyt sinua polttavat. Hän hikoili verihikeä syntiesi vuoksi (Luuk. 22:44), ja hän kuoli ristillä sinun syntiesi vuoksi, sovittaakseen ne itsessään. Hän astui kuolemaan puolestasi, ettei sinun tarvitsisi kuolla ja joutua ikuiseen helvettiin. Itsessään Jeesus oli synnitön eikä hänen olisi tarvinnut kuolla (kuolemahan on synnin palkka, Room. 6:23). Koska hän oli synnitön, hän ei voinut jäädä kuolemaan, ja niin hän nousi ylös kuolleista ruumiillisesti. Hänen ylösnousemuksensa on sinun vanhurskauttamisesi. Ylösnousemus todisti, että Jumala oli hyväksynyt Jeesuksen uhrin. Hänessä nouset ylös (sielusi liittyy Jumalaan).

            Astu siis ikkunasi ääreen, siirrä silmäsi itsestäsi itsesi ulkopuolelle Jeesukseen Kristukseen. Katso sielusi silmin, kuinka Jeesus siellä jossakin kaukaisuudessa nousee ylös haudasta (kuolemasta), ja nousee ylös, ylös… Kun näin katsot kärsivällä sydämelläsi, sinäkin nouset hänessä ylös, ylös… ja sinua alkaa oikein huimata se autuuden valtavuus. Sisääsi virtaa todellinen autuus, kun ymmärrät syntien anteeksiantamuksen. Jumala sovitti hengellään juuri sinut.

            Ei tässä mitään salattavaa ole, eikä se mikään salaisuus ole, että kaikki ovat sisäisesti täynnä syntiä (ei siis tarvita yksityistä yhteydenottoa). Eikä niitä tule tuijottaa, kun katumukseen (sydämen hätään) on tultu. Tulee katsoa Jeesukseen Kristukseen, itsen ulkopuolelle. Siellä on pelastus.

            Et sinä ”ehdoin tahdoin” ole syössyt itseäsi helvettiin. Olet tullut vain katumukseen, mitä et aiemmin ole kokenut. Sen on vaikuttanut Jumala. Nyt kun tiedät SYDÄMESSÄSI, että olet syntinen, tarvitset vain syntien anteeksiantamuksen, Jeesuksen Kristuksen. Lue siis evankeliumin sanaa, ja Pyhä Henki vaikuttaa SYDÄMESSÄSI uskon, jos et vastustele. Sinusta tulee kristitty, ja vasta sitten Jumala alkaa kuulla rukouksiasi. Sydämeesi asettuu Pyhä Henki, ja saat todellisen kyvyn tehdä hyviä tekoja (rakkauden tekoja). Muutut kokonaan uudeksi (= uudestisynnyt Jumalan sanasta).

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
          5. Uskoa ei pidä perustaa omaan tai jonkin toisen sisäiseen kokemukseen, tai ylipäätään hengelliseen kokemukseen.

            Sillä Kristinuskon alkuperä ei ole ihmissydämessä, se ei ole lihan viisautta ja järjen ajattelua tai filosofista pohdiskelua, usko Kristuksen sijaisovitukseen ei synny myöskään hengellisestä tai Kristillisestä ”kokemuksesta”, vaan se on tässä ajassa tullut tunnetuksi ainoastaan Jumalan ilmoituksen kautta hänen sanassaan. Toisin sanoen Kristinuskolla ei ole lähteenään ja ohjeenaan ihmissanaa, vaan Jumalan oma sana, josta seuraa oman tunnon kauhistus ja usko Kristuksen sijaisovitukseen.

            Tämä armon tie erottaa Kristinuskon kaikista muista uskonnoista ja sitä esittävistä lahkoista.

            Omin voimin ei voi pelastautua, ei ihmisteoin. Surkeudellaankaan kerskaaminen ei auta Jumalan edessa, sillä Jumala katsoo suoraan sydämeen ja tietää tilasi.

            Luonnollisen ihmisen kyvyt:
            http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/2.html

            Hebr. 4:12-13 ”Sillä Jumalan sana on elävä
            ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään
            kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse,
            kunnes se erottaa sielun ja hengen , nivelet
            sekä ytimet, ja on sydämen ajatusten ja
            aivoitusten tuomitsija ; eikä mikään luotu ole
            hänelle näkymätön, vaan kaikki on alastonta
            ja paljastettua hänen silmäinsä edessä, jolle
            meidän on tehtävä tili .”

            Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. On todella hienoa että saamme jostain lukea taustat ja tietoa siitä mitä maailmalla tapahtuu. Epäilinkin heti että tämä Panama vuoto on taas joku valtakoneiston jekku jossa päämäärät ovat kahmia valta yksiin käsiin.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat