- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Professori Szasz kertoo, mitä psykiatria on

Amerikkalainen psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szasz (1920-2012), joka on julkaissut psykiatriasta yli 30 kirjaa, kertoo seuraavassa videossa, että psyykkisiksi “sairauksiksi” diagnosoidut tilat eivät ole sairauksia ja että kyseisillä diagnooseilla ainoastaan leimataan ja kontrolloidaan ihmisiä.

Sairaudet ovat ihmisen elimistön sairauksia, mutta mieli ei ole elin. Mikään käyttäytyminen ei voi olla sairaus. Termi “psyykkinen sairaus” on vain kielikuva, metafora. Sen vuoksi psyykenlääkkeet eivät voi parantaa, koska ei ole olemassa sairauttakaan. Kielikuvaa ei voi parantaa kemiallisesti. Psyykenlääkkeet ovat myrkkyjä.

Vielä Szasz toteaa lastenpsykiatreista puhuessaan, että lastenpsykiatrit ovat kaikkein vaarallisimpia vihollisia lapsille ja myös vanhemmille ja kaikille, jotka välittävät lapsista ja vapaudesta. Videon nimi on “CCHR Co-Founder Dr. Thomas Szasz, Professor of Psychiatry Emeritus”, ja se löytyy YouTubesta osoitteella:

Tämä video ja muita myös osoitteessa: http://www.cchrint.org/2009/05/15/cchr-co-founder-dr-thomas-szasz-professor-of-psychiatry-emeritus/ [1]

Seuraavassa suomennos siitä, mitä Szasz videolla sanoo:

Kun kouluviranomaiset kertovat äidille, että hänen poikansa on sairas ja tarvitsee lääkitystä, miten ihmeessä hän voisi tietää, että se on kertakaikkinen valhe. Kuinka hän voisi ymmärtää, ettei se, mitä asiantuntijat nyt kutsuvat “keskittymis- ja yliaktiivisuushäiriöksi” tai “tarkkaavuus- ja ylivilkkaushäiriöksi” (ADHD), ole mikään sairaus. Sellainen äiti ei ole psykiatrian historian asiantuntija. Hän ei tiedä, että psykiatrit ovat, satojen vuosien ajan, käyttäneet diagnostisia termejä, niin sanottuja diagnostisia termejä, ihmisten leimaamiseen ja kontrolloimiseen.

Esitän pari dramaattista esimerkkiä. Kun mustat orjat pakenivat vapauteen etelävaltioissa, se ei ollut sitä, että he halusivat olla vapaita; he kärsivät sairaudesta nimeltä drapetomania, sanoista drapetes, karannut orja, ja mania. En keksi tätä omasta päästäni. Tämä oli laillinen diagnoosi aivan kuten keskittymis- ja yliaktiivisuushäiriö on. Naiset – puolet ihmiskunnan väestöstä luonnollisesti -, jos he olivat niin typeriä että kapinoivat miehen ylivaltaa vastaan, niin silloin heillä oli vakava sairaus nimeltä hysteria, joka johtui heidän liikkuvasta kohdustaan. Mikään noista käyttäytymistavoista ei ollut sairaus, eikä tietenkään ole mikään sairaus.

Myöskään keskittymis- ja yliaktiivisuushäiriö ei ole sairaus. Mikään käyttäytyminen tai huono käyttäytyminen ei ole sairaus eikä voi olla sairaus. Tällainen ei ole sairautta. Niinpä ei ole väliä sillä, kuinka lapsi käyttäytyy. Siinä ei ole mitään tutkittavaa. Jos hän on sairas, silloin sitä varten täytyy olla objektiivinen tiede, niin että siitä voidaan tehdä diagnoosi lääkäreiden ja objektiivisten tutkimusten avulla. Sen vuoksi vastaanotolle mentyäsi lääkärit ottavat paljon verinäytteitä ja röntgenkuvia. He eivät halua saada tietää, kuinka käyttäydyt.

Kun menin lääketieteelliseen tiedekuntaan 60 vuotta sitten, silloin oli olemassa vain kourallinen psyykkisiä sairauksia. Muistaakseni niitä oli vain kuusi tai seitsemän. Nyt niitä on yli 300. Ja uusia “keksitään” joka päivä.

Lapsen luokitteleminen psyykkisesti sairaaksi on leimaamista, ei diagnoosi. Psyykenlääkkeen antaminen lapselle on myrkyttämistä, ei hoitoa. Olen kauan väittänyt, että lastenpsykiatri on kaikkein vaarallisin vihollinen lapsille ja myös vanhemmille ja kaikille meille, jotka välitämme kaikkein kallisarvoisimmista ja haavoittuvimmista asioista elämässä, ja ne kaksi asiaa ovat lapset ja vapaus.

Nyt kysyn jälleen, kuinka vanhemmat voivat suojella lapsiaan terapeuttiselta valtiolta, siis hallituksen ja psykiatrian liitolta. Pohjimmiltaan, viime kädessä, luulen heidän voivan tehdä niin vain vapautumalla vääristä kuvitelmista, pääsemällä eroon ajatuksesta, että se, mikä vaivaa onnetonta ja huonosti käyttäytyvää lasta – ja sellaisia lapsia on tietenkin paljon, itse asiassa kaikki lapset joskus – että sellaisella lapsella on psyykkinen sairaus ja että niin sanottu hoito voi auttaa häntä. Asia ei ole ollenkaan näin.

Sairaudet ovat ihmisruumiin toimintahäiriöitä, sydämen, maksan, munuaisten, aivojen jne. toimintahäiriöitä. Lavantauti (typhoid fever, “lavantautikuume”) on sairaus. Kaikki te tiedätte sen, ette epäile sitä. Kevätväsymys (spring fever, “kevätkuume”; Szaszin sanaleikki englannin kielen fever-sanalla eli “kuume”-sanalla) – (yleisön naurua) täytyy vain osata englantia – kevätväsymys ei ole sairaus. Miksei ole? Koska me kaikki tiedämme, että se on kielikuva, metafora, pienimuotoinen runo. Niin ovat myös kaikki psyykkiset sairaudet. Psyykkinen sairaus on metafora.

Tehtävä, jonka asetamme itsellemme, psykiatrista pakkoa vastaan taisteleminen, on tärkeä. Mielestäni on tärkeää, että te kaikki ajattelette sen olevan tärkeää. Liian vähän ihmisiä ajattelee, että se on tärkeää. Se on jalo tehtävä, tehtävä, jonka suorittamisessa meidän täytyy, esteistä huolimatta, pysyä lujina. Omatuntomme vaatii, ettemme tyydy vähempään.

Mitä nämä Szaszin sanat tarkoittavat? Mitä niistä seuraa? Jos psyykkisiä sairauksia ei ole olemassa lääketieteellisinä sairauksina, niin silloin ei voi olla olemassa myöskään psyyken lääkäreitä eli psykiatreja lääketieteessä. Lääketieteessä ei hoideta metaforisia eli kuvaannollisia sairauksia. Psykiatrit ovat siis puoskareita, jotka eivät ensinkään kuulu lääkärikuntaan. Psykiatria (mielitautioppi) ei ole mikään lääketieteen ala eikä kuulu lääketieteeseen. Edelleen, jos psyykkisiä sairauksia ei ole olemassa lääketieteellisinä sairauksina, silloin ei voi olla olemassa myöskään lääketieteellistä psykiatrista hoitoa, sellainen on puhdasta puoskarointia.

Ei voi olla olemassa myöskään psyykenlääkkeitä, ne ovat hermostomyrkkyjä, jotka eivät voi parantaa, ei myöskään psykiatrisia sairaaloita, ne ovat vain säilytyspaikkoja tai vankiloita. Kaikki lääketieteellinen psykiatria on huijausta, valelääketiedettä, joka diagnooseillaan mustamaalaa ja leimaa pysyvästi ihmisiä ja lääkkeillään myrkyttää heitä. Voidaanpa sanoa, että koska puoskarointi, jossa myrkytetään ihmisiä kemiallisilla yhdisteillä, on rikollista, psykiatria, psykiatrinen hoito, psyykenlääkkeet ja psykiatriset hoitolaitokset ovat rikollisuutta, psykokriminaalisuutta, ihmisten tuhoamista.

Psykiatrit ovat psykokriminaaleja, jotka tuhoavat potilaitaan kemiallisilla aineilla ja myös silpomalla heidän terveitä aivojaan psykokirurgialla (eri asia kuin neurokirurgia, joka kuuluu oikeaan lääketieteeseen). Koska toimenpiteet tehdään psykiatriassa usein pakolla, kyseessä on väkivaltarikollisuus, karkea ihmisen mielen raiskaus ja kemiallisen ja kirurgisen väkivallan kohdistaminen psykiatrian uhriin. On suuri skandaali, että tällainen rikollisuus saa olla osa lääketiedettä, yhtä suuri skandaali kuin se, että lääketieteessä murhataan lapsia aborteissa kirurgisesti ja kemiallisilla yhdisteillä. Ihmisten myrkyttämisen, tuhoamisen ja tappamisen ei missään nimessä tulisi kuulua lääketieteeseen.

Tässä toinen video, jolla professori Szasz kuvaa psykiatrian luonnetta (haastatteluotteita; videolla sama otsikko kuin edellisellä):

Tämä video ja muita myös osoitteessa: http://www.cchrint.org/2009/05/15/cchr-co-founder-dr-thomas-szasz-professor-of-psychiatry-emeritus/ [1]

Szaszin esitys suomennettuna:

On löydyttävä termi (Psyykkisten häiriöiden) diagnostisessa ja tilastollisessa käsikirjassa (Diagnostic and Statistical Manual) voidaksesi kutsua sitä sairaudeksi ja hoitaa sitä sairautena ja kirjoittaa resepti sitä varten. – – Kun minä menin lääketieteelliseen tiedekuntaan, käsikirjassa oli vain 6 tai 7 kohtaa, nyt niitä on yli 300. Tämä merkitsee sitä, että 294 diagnoosia on keksitty viimeisten 60 vuoden aikana, pelkästään psykiatriassa. Tämä on vitsi. – – Tässä olemme tekemisissä psykiatrian epidemian kanssa. Meillä ei ole psyykkisten sairauksien epidemiaa, meillä on psykiatrian epidemia. – – Jos syöt liikaa, se on sairaus, sanotaan hakemistossa. Jos poltat liikaa, se on sairaus. Jos olet liian onneton, se on sairaus. Jos olet liian laiha, se on sairaus. Jos olet liian lihava, se on sairaus. Jos sinulla on liian vähän seksiä, se on sairaus. Jos sinulla on liian paljon seksiä, se on sairaus.

Ei vapaata tahtoa, pelkästään kemikaaleja, ei itsekuria, ei itsehillintää. – – Kemiallinen epätasapaino sopii hyvin ajatukseen, että annetaan lääkettä, joka parantaa epätasapainon. Se on keksitty juttu, taru, satu. – – Se on perusta, jolta täällä Amerikassa kasvatetaan. Lapsi ei suoriudu niin kuin pitäisi tai käyttäydy niin kuin pitäisi, hän ei ole vastuussa, niinpä kemikaalit ovat tie, hänelle annetaan kemikaalia. – – Kuulette televisiosta yötä päivää, että tämä on psyykkinen sairaus ja tuo on psyykkinen sairaus, sitä mainostetaan kaikkialla. Olutta voidaan mainostaa, Zoloftia(eräs psyykenlääke) voidaan mainostaa. Mutta tällainen ei ole mitään psykiatriaa, se on kulttuurin psykiatrisoimista. Ja kumpi on myrkyllisempää, Zoloft vai olut? Aamen. Asia loppuun käsitelty.

Näissä käsitteissä on sisäinen ristiriita, niin totaalinen, ettei se kestä mitään tutkimusta. – – Kukaan ei ole vielä mitannut, osoittanut tai luonut testiä sen osoittamiseksi, että jollakin on kemiallinen epätasapaino aivoissaan. Piste! – – Psykiatrit ovat etääntymässä enemmän ja yhä kauemmas ja kauemmas ja kauemmas tästä ihmistenvälisestä kosketuksesta, ja heistä on tulossa yhä enemmän ja enemmän puoskareita, kun he puhuvat ja toimivat ja esiintyvät lääkäreinä. He puhuvat diagnooseista ja hoidoista ja aivoista ja kaikesta tällaisesta, joista he eivät tiedä mitään. Eivät yhtään mitään. – – Se ei ole tiedettä, se on politiikkaa ja taloutta; sitä psykiatria on, politiikkaa ja taloutta, käyttäytymisen kontrollia, se ei ole tiedettä, se ei ole lääketiedettä. – – Tämä on niin valtavaa, että se tuntuu mahdottomalta.

Tämä Szaszin video täydentää yllä sanottua. Psykiatria ei ole millään tavalla lääketiedettä eikä mitään tiedettä. Se on puhdasta puoskarointia, mielivaltaa. Diagnooseja keksitään äänestämällä psykiatrien kokouksissa, ja tällainen ei ole tiedettä. Psykiatriassa ei ole ainuttakaan tieteellistä testiä. Väitetty aivojen kemiallinen epätasapaino aivoissa on Szaszin mukaan pelkkä valhe, satu, jonka takana on lääketeollisuus (ja sen kumppanina valtiot). Jos jonkin häiriön takana joskus paljastuisikin olevan elimellinen syy, silloin kyseinen häiriö sisällytettäisiin neurologiaan tai sisätautioppiin eikä se enää lainkaan kuuluisi psykiatriaan. Hihasta keksityt diagnoosit sijoitetaan käsikirjaan, jota sitten kaikki maailman psykiatrit pitävät ohjenuoranaan.

Lääketeollisuuden etu (lääkkeiden myynnin edistäminen) vaatii jatkuvasti uusien psykiatristen diagnoosien keksimistä, ja tämä on synnyttänyt mainitun “psykiatrian epidemian”. Sielujen lääkäreinä (psykiatreina) esiintyvät puoskarit eivät tiedä edustamastaan alueesta yhtään mitään, sanoo Szasz. Voiko puhtaampaa puoskarointia olla? Puoskarointi kuitenkin paisuu päivä päivältä, ja silloin paisuu itse asiassa yllä mainittu psykorikollisuus, joka myrkyttää, tuhoaa ja tappaa. Kyseessä on itse asiassa rikosasia. Psykiatria on myös irrotettava lääketieteestä, jonne se ei kuulu.

Tosiasia on, että kuka tahansa voi joutua psykiatrian uhriksi, varsinkin jos hiemankin käyttäytyy poikkeavasti (joskus riittää toisten kantelu). Psykiatria iskee diagnoosi-aseellaan, ja sen jälkeen olet lainsuojaton, vailla oikeuksia, eikä sinua enää pidetä vastuullisena käytöksestäsi vaan tarvitset hoitoa ja lääketeollisuuden kemiallisia yhdisteitä. Ennen olit “erikoinen”, “hassu” tai “paha”, nyt olet “sairas”. Sinulta viedään kansalaisoikeudet, sinut luokitellaan “potilaaksi” ja olet muuttunut lääketeollisuuden ja sen puoskareiden väkivaltakaluksi. Menetät ihmisarvosi pysyvästi, sinut mustamaalataan ja häpäistään. Näin, psykiatristen mielivaltaisten diagnoosien avulla, joilla ei ole mitään tieteellistä pohjaa, mahdollistetaan sinun asettamisesi sosiaaliseen kontrolliin. Saatat joutua vaikka eliniäksesi “mielisairaalaksi” kutsuttuun vankilaan, vaikket olisi tehnyt mitään rikollista.

Mitä tulee “hulluihin”, heidän kohtalonaan on ollut joutua syviin ristiriitatilanteisiin, usein reaktiona traumaattiseen painostukseen. Psyykkiset häiriintymiset johtuvat siis elämän ongelmista, eivät elimellisistä syistä. Kuka tahansa voi ryhtyä käyttäytymään “psykoottisesti”, jos ristiriita on kyllin voimakas (esim. sotatilanteet). Oireet kuvastavat hyvin tuskallista selviytymisstrategioiden etsimistä ylivoimaisten vastavoimien (usein painostus tai halveksunta ympäristön taholta) keskellä. “Hullut” kuvastavat siis koko yhteiskuntaa, sen tilaa – meitä muita.

Lainauksia professori Szaszilta

Lähde: http://www.cchrint.org/about-us/co-founder-dr-thomas-szasz/ [2]

Lastenpsykologit ja -psykiatrit ryöstävät lapselta tärkeimmän, mitä hänellä on, hänet itsensä.

Minun näkökannaltani se (lastenpsykiatria) on eräs lasten pahoinpitelyn muoto.

Koska psyykkiset sairaudet, joiden sanotaan vaivaavan lapsia, ovat kiistatta huonoa käytöstä ja koska lapsi mielenterveyspotilaana on vielä avuttomammassa asemassa kuin aikuinen mielenterveyspotilas, lastenpsykiatria on kaksinkertaisesti ongelmallinen asia.

Lastenpsykologiaa ja lastenpsykiatriaa ei voi uudistaa. Ne on lakkautettava.

Kukaan ei selitä, mistä tämä sairaus (ADHD, yllä mainittu keskittymis- ja yliaktiivisuushäiriö) tuli, miksi sitä ei ollut 50 vuotta sitten. Kukaan ei kykene diagnosoimaan sitä objektiivisin testein. Sen diagnosoi opettaja valituksillaan tai vanhempi valituksillaan. Ihmiset viittaavat siihen, etteivät he pidä huonosti käyttäytyvistä lapsista, pääasiassa pojista, koulusysteemissä. Se antaa heille tunteen, että he tekevät jotakin ongelman suhteen, että he käsittelevät sitä rationaalisella, tieteellisellä tavalla. Se on eräänlaista farmakologista (lääkeaineopillista) magiaa.

Psykiatria ei tee ihmisoikeusloukkauksia. Se on ihmisoikeusloukkaus.

Psykiatria on todennäköisesti tuhoisin yksittäinen voima, joka on esiintynyt yhteiskunnassa viimeisten 60 vuoden aikana.

Laitospsykiatrian tärkein sosiaalinen ominaispiirre on voiman ja petoksen käyttö.

DSM:n (yllä mainitun käsikirjan) näennäistä oikeellisuutta vahvistaa psykiatrian väite, että psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia – väite, joka muka perustuu viimeaikaisiin neurotieteen (hermotieteen) erilaisten kuvaamistekniikoiden avulla tekemiin löydöksiin, jotka mahdollistavat diagnoosin ja farmakologiset aineet hoidoksi. Tämä ei ole totta. Ei ole olemassa objektiivisia diagnostisia testejä, jotka vahvistaisivat tai sulkisivat pois depression (masennuksen) diagnoosin; diagnoosi voidaan tehdä ja täytyy tehdä vain potilaan antaman vaikutelman ja käyttäytymisen ja muiden henkilöiden hänen käyttäytymisestään antamien lausuntojen perusteella.

Jotta voisimme ajatella psyykkisen sairauden olevan ruumiillisen sairauden kaltainen, meillä tulisi olla biokemiallinen tai patologinen näyttö. Ja jotta “sairaus” voisi olla tieteellisesti mielekäs, se täytyy jollakin tavalla olla tavoitettavissa, mitattavissa tai testattavissa, tieteellisellä tavalla, esimerkiksi veritestin tai aivosähkökäyrän avulla. Jos sitä ei voida sillä tavalla mitata – kuten “psyykkisen sairauden” kohdalla asianlaita on – silloin termi “sairaus” on parhaimmillaan metafora ja pahimmillaan myytti ja sen vuoksi näiden “sairauksien” “hoitaminen” olisi yhtä lailla epämääräistä ja epätieteellistä toimintaa.

Ei ole olemassa veritestiä tai muuta biologista testiä psyykkisen sairauden olemassaolon tai poissaolon toteamiseksi, kuten useimpien ruumiillisten sairauksien kohdalla on. Jos sellainen testi kehitettäisiin (jota varten siis olisi ajateltu psyykkinen sairaus), silloin kyseinen vaiva lakkaisi olemasta psyykkinen sairaus ja luokiteltaisiin sen sijaan ruumiillisen sairauden oireeksi.

Havainto, että kaikki psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia, tarkoittaisi sitä, että psykiatria katoaa neurologiaan.

En kiistä aivosairauksien olemassaoloa; päinvastoin, väitteeni on, että jos psyykkiset sairaudet ovat aivosairauksia, meidän tulisi kutsua niitä aivosairauksiksi ja hoitaa niitä aivosairauksina eikä kutsua niitä psyykkisiksi sairauksiksi ja hoitaa niitä sellaisina.

Argumenttini rajoittui väitteeseen, että psyykkinen sairaus on myytti, jonka funktiona on pukea valepukuun ja niin tehdä miellyttävämmäksi ihmissuhteiden moraalisten konfliktien katkera pilleri.

Suuri, anteeksiantamaton syntini kirjassani “The myth of mental illness” (“Psyykkisen sairauden myytti”) oli kiinnittää julkinen huomio psykiatrian lingvistisiin väitteisiin ja sen ennaltaehkäisevään retoriikkaan. Kuka voi olla “kärsivien potilaiden auttamista” tai “hoidettavissa olevien sairauksien hoitamista” vastaan? Kuka voi puolustaa “sairaiden ihmisten laiminlyömistä” tai, mikä pahempaa, “hengen pelastavan hoidon kieltämistä potilailta”?

Hyläten tuollaisen jargonin väitin, että psykiatriset sairaalat ovat kuin vankiloita, eivät sairaaloita, että tahdonvastainen psykiatriseen sairaalaan sulkeminen on yksi vankilaan sulkemisen muoto, ei lääketieteellistä hoitoa, ja että pakkoa käyttävät psykiatrit toimivat tuomareina ja vanginvartijoina, eivät lääkäreinä ja parantajina, ja ehdotin, että tarkastelemme ja ymmärrämme “psyykkiset sairaudet” ja psykiatriset reaktiot niihin lain ja retoriikan asioina, ei lääketieteen tai tieteen asioina.

Ilmaus “The myth of mental illness” (“Psyykkisen sairauden myytti”)tarkoittaa, että psyykkistä sairautta ei ole olemassa. Sairauden tieteellinen käsite viittaa ruumiilliseen vaurioon, siis ruumiin koneiston aineelliseen – rakenteelliseen tai toiminnalliseen – epänormaaliin tilaan. Tämä on sairauden klassinen, viktoriaaninen, patologinen määritelmä, ja se on yhä se sairauden määritelmä, jota patologit ja tieteellisinä parantajina toimivat lääkärit käyttävät. Aivot ovat elin – kuten luut, maksa, munuainen jne. – ja voivat tietenkin sairastua. Tämä on neurologian alaa.

Koska mieli ei ole ruumiin elin, se ei voi sairastua, paitsi metaforisessa mielessä – samassa mielessä kuin sanomme, että vitsi on sairas tai talous on sairas. Nuo ovat metaforisia (kuvaannollisia) tapoja sanoa, että jokin käyttäytyminen tai tila on paha, paheksuttu, murhetta aiheuttava jne. Toisin sanoen, “sairaista mielistä” puhuminen on vastaavaa kuin “sairaista vitseistä” tai “sairaasta taloudesta” puhuminen. Psyykkisen sairauden tapauksessa kyseessä on metaforinen tapa ilmaista se näkemys, että puhujan mielestä jotakin on vialla sen henkilön käyttäytymisessä, johon hän “sairauden” liittää.

Yli 50 vuoden ajan olen väittänyt, että psyykkiset sairaudet ovat epäaitoja sairauksia (“ei-sairauksia”) ja että pakkoon perustuvat psykiatriset suhteet ovat vastaavanlaisia kuin pakkoon perustuvat työsuhteet (“orjuus”) tai pakkoon perustuvat seksuaaliset suhteet (“raiskaus”), ja käyttänyt suurimman osan ammatillisesta elämästäni psyykkisen sairauden käsitteen kritisoimiseen vastustaen tahdonvastaisen laitospsykiatrian käytäntöjä ja puhuen “psykiatrisen orjuuden” ja “psykiatrisen raiskauksen” lakkauttamisen puolesta.

Skitsofrenia on määritelty niin epämääräisesti, että todellisuudessa se on termi, jota usein sovelletaan lähes minkälaiseen käyttäytymiseen hyvänsä, jota puhuja paheksuu.

Jos skitsofrenialla osoittautuu olevan biokemiallinen syy ja hoito, skitsofrenia ei enää olisi yksi niistä sairauksista, joiden vuoksi henkilö suljetaan tahdonvastaisesti mielisairaalaan. Itse asiassa sitä hoitaisivat silloin neurologit eikä psykiatreilla olisi silloin mitään tekemistä sen kanssa.

“Psyykkinen sairaus” on ilmaus, metafora, joka kuvaa loukkaavan, häiritsevän, järkyttävän tai ärsyttävän toiminnan tai käyttäytymistavan, sellaisen kuin skitsofrenian, sairaudeksi tai taudiksi.

Tahdonvastainen mielisairaalaan sulkeminen on kuin orjuutta. Mielisairaalaan passittamisen perusteiden hiominen on kuin orjaplantaasien koristelua. Ongelma ei ole kuinka parantaa mielisairaalaan passittamista vaan kuinka lakkauttaa se.

Koska pakkohoitoon passittaminen johtaa vapauden menettämiseen ja altistaa uhrin terveysriskeille lääketieteellisten rikollisten käsissä, joiden näennäisen parantamistehtävän valtio laillistaa, siihen liittyy paljon suurempi oikeuksien menettäminen kuin vankilaan passittamiseen, rangaistukseen, jota tarkasti rajaavat perustuslailliset takeet ja oikeudelliset suojatoimenpiteet.

Psykiatrinen toiminta perustuu voimankäytölle ja petokselle. Kutsun mitä tahansa ja kaikkia tahdonvastaisen psykiatrian muotoja – mikä nykyisin merkitsee itse asiassa kaikkea psykiatriaa – psykiatriseksi orjuudeksi. Taistelu psykiatrian lakkauttamisen puolesta on jalo taistelu.

Tahdonvastaisen psykiatrian lakkauttamisen päämäärän saavuttamiseksi meidän tulisi myös myöntää, että niin sanotut psykiatriset diagnoosit, prognoosit (ennusteet), sairaalaan passittamiset ja hoidot – elleivät asiakkaat niitä nimenomaan omaan käyttöönsä pyydä – ovat pakkoa.

Psykiatristen näkökohtien tuominen rikosoikeuden lainkäyttöön – esimerkiksi syyntakeettomuusvetoomukset ja -tuomiot, diagnoosit psyykkisestä oikeustoimikelvottomuudesta jne. – turmelee lain ja kohtelee epäoikeudenmukaisesti kansalaista, jonka hyväksi kyseisiä näkökohtia käytetään.

Kaikkea rikollista käyttäytymistä tulisi kontrolloida rikoslain keinoin, ja siitä psykiatrit tulisi sulkea ulos.

Käsitykseni, että syyntakeettomuusvetoomus tulee poistaa, perustuu osin käsitteelliseen ja osin käytännölliseen kritiikkiin. Käsitteellinen kritiikkini on, hyvin lyhyesti, se, että mielenvikaisuus on epäselvä termi, joka voi viitata jompaankumpaan kahdesta asiasta: ensiksi, aivosairauteen, ja aion sanoa jotakin siitä, ja toiseksi, huonoon käytökseen. No, sairaus, aivosairaus, ei aiheuta rikollisia tekoja. Epilepsia aivosairautena ei aiheuta rikollisia tekoja. Epileptikot, aivan kuten muutkin ihmiset, saattavat tai eivät saata tehdä rikoksia.

Ja sikäli kuin termi mielenvikaisuus viittaa käyttäytymiseen, se on kuvittelua. Se ei ole sairaus, eikä lääkäreillä ole minkäänlaista pätevyyttä sen arvioimiseen. Siitä annetaan määritys tavallisesti sen jälkeen kun henkilö on tehnyt rikoksen; tavallisesti jos jokin alkaa järkyttää yhteiskunnallisesti. Toinen perusteeni asettua sitä vastaan on se, että syyntakeettomuusvetoomuksen seuraus on tyypillisesti vangitseminen diagnoosin, sairauden ja hoidon nimissä. Ja tämä on typerä näytelmä ja lääkärinammatin väärinkäyttöä vapauden riistämiseksi ihmisiltä, joiden on nimellisesti julistettu olevan syyttömiä.

Olen kauan väittänyt, että psykiatrian järjestelmä lepää pakkohoidon ja syyntakeettomuusvetoomuksen varassa ja että kumpikin on vallan turmeltuneisuuden paradigma (yleisesti hyväksytty asiantila). Jos “potilaaksi” kutsuttu henkilö ei riko mitään lakia, hänellä on oikeus vapauteen. Jos hän rikkoo lakia, hänet tulee viedä oikeuteen ja rikosoikeudellisen järjestelmän tulee julistaa hänet syylliseksi tai syyttömäksi.

Jotkut ihmiset pahoinpitelevät, raiskaavat, ryöstävät ja tappavat toisia ja siten vaarantavat yhteiskunnan. Miten psykiatria auttaa heidän käsittelyään? Tahdosta riippumattomalla mielisairaalaan passittamisella (civil commitment), joka on eufemismi (kiertoilmaus)turvasäilöön ottamiselle, ja syyntakeettomuusvetoomuksella ja -järjestelyllä, jotka ovat eufemismi vangitsemisen määrittelemiselle hoidoksi (tai strategiaksi syyllisyydestä päästämiseksi). Nämä kaksi menettelytapaa ovat ne pilarit, joiden varassa psykiatrian mahti lepää. Kumpikin laillistaa kuvitelman psykiatrisesta asiantuntemuksesta hoitaa “vaarallisuutta”.

Kumpikin luo ja vahvistaa illuusiota, että me toimimme viisaasti ja hyvin kiusallisten sosiaalisten ongelmien suhteen, kun tosiasiassa me sotkemme ja pahennamme niitä. Näin psykiatrian mahti turmelee paitsi psykiatrit, jotka käyttävät sitä, ja potilaat, jotka joutuvat sen alaisiksi, myös sen yhteiskunnan, joka tukee sitä. – – Vastentahtoisille psykiatrisille väliintuloille ei ole sen enempää oikeutusta kuin tarvetta.

Moderni psykiatria epäinhimillistää ihmisen kieltämällä ihmisen henkilökohtaisen vastuun olemassaolon tai jopa mahdollisuuden moraalisena toimijana. – – (Psykiatrian mandaattina) on juuri hämärtää, ja todella kieltää, elämän eettiset pulmat ja muuttaa ne lääketieteellisiksi ja teknisiksi ongelmiksi, joihin apu saadaan “asiantuntijoiden ratkaisuista”.

Mielenterveyspotilaat eivät tarvitse mielisairaaloita; he tarvitsevat asyyleja, turvapaikkoja, joissa he ovat turvassa suojelijoiksi tekeytyneiden vainoajien pakkovaltaa vastaan.

Jos käyttäytymisterapeuteilta viedään lääketieteen ammatillinen tuki ja hoidon yhteiskunnallinen oikeutus, heidän täytyisi myydä palveluitaan avoimilla markkinoilla; siellä he eivät voisi pakottaa vastentahtoisia asiakkaita tekemään asioita, joita nämä eivät halua tehdä, eivätkä he voisi huijata yleisöä ja valtiota tukemaan heitä veronmaksajien kustannuksella.

Minulle eräs selvimmistä asioista psykiatriassa on ollut se, että psykoterapia on vain puhumista ja kuuntelemista. Koska tässä keskustelussa, riippumatta siitä, kuinka mahtipontisesti sitä nimitämme, on kysymys siitä, kuinka ihmisten tulisi elää, on selvää, että psykoterapia on papillista (sielunhoidollista) toimintaa eikä lääketieteellistä toimintaa (Szasz: “The Myth of Psychoterapy”, 2. p., esipuhe).

Itse asiassa ei ole olemassa sellaista asiaa kuin psykoterapia. Aivan kuten psyykkinen sairaus, myös psykoterapia on vain kielikuva ja myytti (Szasz: “The Myth of Psychoterapy”, 1. p., esipuhe).

Lyhyesti sanottuna, ei ole olemassa sellaista asiaa kuin skitsofrenia (Szasz: “Schizophrenia – The Sacred Symbol of Psychiatry”, s. 191).

Psykiatria on hoidon valepuvussa esiintyvää pakottamista (Szasz: “What is Antipsychiatry?”, osoite: http://archive.lewrockwell.com/orig10/szasz2.1.1.html [3]).

Modernit psykiatrit saavat elantonsa 1) kirjoittamalla reseptejä psykoaktiivisille lääkkeille ja uskottelemalla, että ne ovat tehokas hoito psyykkisiä sairauksia vastaan; 2) määräämällä näitä lääkkeitä henkilöille, jotka ovat valmiita ottamaan niitä, ja pakottamalla väkisin henkilöitä, joita pidetään “vakavasti psyykkisesti sairaina”, ottamaan niitä vasten tahtoaan; ja 3) tekemällä vapaaehtoisista mielenterveyspotilaista, jotka näyttävät olevan “vaarallisia itselleen ja muille”, vastentahtoisia mielenterveyspotilaita. Todellakaan, moderneilla psykiatreilla ei ole enää mahdollisuutta hylätä voimankäyttöä potilaita kohtaan; sellainen menettely katsotaan ammattivelvollisuuksien laiminlyönniksi (Szasz: “What is Antipsychiatry?”, osoite: ks. ed.).

Psyykkinen sairaus on metafora (metaforinen sairaus). Sana “sairaus” ilmaisee jotakin osoitettavissa olevaa biologista prosessia, joka vahingoittaa elävien organismien (kasvien, eläinten ja ihmisten) ruumiita. Termi “psyykkinen sairaus” viittaa henkilöiden epätoivottuihin ajatuksiin, tunteisiin ja käyttäytymisiin. Ajatusten, tunteiden ja käyttäytymisten luokitteleminen sairauksiksi on looginen ja semanttinen (merkitysopillinen) virhe – – psyykkinen sairaus ei ole sairaus – – henkilöt, joilla on psyykkinen sairaus (huono käyttäytyminen) – -, ovat metaforisesti sairaita. Käytöksen tai huonon käytöksen luokitteleminen sairaudeksi antaa ideologisen oikeutuksen valtion tukemalle yhteiskunnalliselle kontrollille lääketieteellisen hoidon muodossa (Szasz: “Summary Statement and Manifesto”, osoite: http://www.szasz.com/manifesto.html [4]).

Jos myönnämme, että “psyykkinen sairaus” on metafora paheksutuille ajatuksille, tunteille ja käyttäytymisille, meidän on pakko myöntää myös, että psykiatrian ensisijainen tehtävä on kontrolloida ajattelua, mieltä ja käyttäytymistä (Szasz: “Summary Statement and Manifesto”, osoite: ks. yllä).

Tahdonvastainen mielisairaalaan passittaminen on hoidon varjolla tapahtuvaa vankilaan passittamista; se on peitellyssä muodossa tapahtuvaa yhteiskunnallista kontrollia, joka heikentää laillisuusperiaatetta (Szasz: “Summary Statement and Manifesto”, osoite: ks. yllä).

Se, että Suomessakin psykiatrian nimellä kulkeva puoskarointi (kuten myös lastenmurhat, abortit) on sijoitettu osaksi lääketiedettä, on kansan tahto. Suomihan on perustuslain määräyksellä kansanvalta eli demokratia (PL 2§: “Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle”), joten kansa on määrittänyt lääketieteenkin puitteet ja sen kontrollissa ovat lääketieteen hallinto, valvonta ja sisällön kontrolli. Kuten yllä olevasta käy selville, psykiatria pysyy pystyssä lähinnä sen vuoksi, että hallituksen (siis kansan itsensä) pakkovalta ja oikeusistuimet tarvitsevat sitä aseenaan ja verukkeenaan. Myös vastuuta kierretään turvautumalla psykiatrien – puoskareiden – mielipiteisiin (esim. juuri oikeusistuimissa ja erilaisissa arvioinneissa), vaikka sellaiset mielipiteet ovat arvottomia.

Nykyisin eksytetään luulemaan, että syntiinlankeemuksen turmelemat ihmiset kykenisivät löytämään tien sielun hyvinvointiin ja terveyteen. Tässä ollaan perkeleen asialla valehtelemassa.

Tässä hankkeessa tulee julki syvä hengellinen sokeus, joka muutenkin leimaa suomalaista yhteiskuntaa.

Vain Jeesuksessa Kristuksessa (juridisessa syntien anteeksiantamuksessa Jumalan edessä) ihmisen sielu ja mieli voi löytää parantumisen tien, kun usko Jeesukseen karkottaa perkeleen sydämestä ja tilalle astuu Jumala (tapahtuu siis sielun ylösnousemus kuolleista). Tällöin ihmisen koko elämä ja kaikki teot ja käytös paranevat. Ihmiseen syntyy rakkaus, joka kumpuaa Jumalan läsnäolosta, ei ihmisen omista räpellyksistä, kuten psykiatria. Kun sydän paranee, paranee sen seurauksena ihmisen käyttäytyminenkin. Kaikki muut tiet vain pahentavat asiaa. Psykiatria on eettisten kysymysten kieltämistä ja siksi hyvin petollista.

Tässä tulee nyt julki suomalaisen yhteiskunnan tosiasiallinen vararikkotila, syrjäytyminen totuudesta ja terveydestä. Ilman Jeesusta ollaan eksyksissä ja hukutaan. Ilman Jeesusta mikään mieli tai sielu ei parane piirunkaan vertaa eikä voi hyvin. Kauheaa katsella tällaista itsepetoksen harjoittamista ja asiantuntemattomuuden ja kyvyttömyyden näytöstä.

Sielun ja mielen asiat kuuluvat Jeesukselle Kristukselle. Ruumiin ja omaisuuden asiat kuuluvat maalliselle esivallalle.

Kaikki on päälaellaan. Ja metsään mennään yhä syvemmin. Esim. lasten ja nuorten pahoinvointi sen kun kasvaa kasvamistaan.

 

Julkaistu alunperin Totuuden Henki –sivuilla [5].